Tove Janssonin muumiromaanit ovat kirjallisuuden klassikoita, mutta erinomaisia ovat myöskin ne muutama muumimaailmaan sijoittuvaa kuvakirjaa, jotka Jansson aikanaan teki. Väittäisinpä ehkä, että Kuka lohduttaisi nyytiä? (Vem ska trösta knyttet?, 1960, suomentanut Kirsi Kunnas) on suurimpia suosikkejani kaikista lukemistani Janssonin kirjallisista teoksista.
Pidän myös valtavasti riimitetyn tarinan pohjalta tehdystä musiikkikuunnelmasta ja taas sen pohjalta tehdystä piirretystä, jota kutsun "lauluanimaatioksi". Molemmat tulkinnat ovat ruotsalaista tuotantoa. Musiikkikuunnelman sävelsi Peter Lundblad 1978, ja animaatioversio tehtiin 1980. Suomeksi kuunnelman ja animaation lauloi Reijo Karvonen. Kuunnelman kesto on vajaa 35 minuuttia, animaatioversio on lyhyempi ja kestää n. 23 minuuttia.
Löysin animaation lapsuudessani 1990-luvun alkupuolella mistäpä muualta kuin kirjaston videohyllystä. Vaikka muistelen kannen olleen vähän ankea, kasetti lähti silti mukaan ja sen sisältö olikin sitten täyttä priimaa, ja "nyytianimaatio" lumosi Ani-tädin ja muunkin perhepiirin - ja kirjaston videokasetti oli jatkossa paljon lainattu (ja lapsuuskodin kirja aiempaa enemmän lehteilty - se oikeastaan kului niin paljon, että näin aikuisiällä olen ostanut kirjasta tuoreemman painoksen).
Tämän lauluanimaation ansiosta Nyytin tarina on jäänyt lähtemättömästi mieleen ja osaisin lauleskella/lausua sen ehkä vieläkin ulkoa kokonaan. :-) Ehkä kuitenkin käyn jutun läpi tiivistetysti.
Tarina
Tarina alkaa seuraavin riimein:
"Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan ja talo oli myöskin yksinäinen. Siis kaksin kerroin yksin peloissaan hän sytytteli yöllä lamppujaan ja ryömi peiton alle vinkumaan."
On ilta, pimeä ja hemulit tassuttelevat ulkona Mörön huutaessa. Pieni, ujo ja arka, ja todella yksinäinen Nyyti pelkää tätä kaikkea kotonaan ja viimein yön jälkeen, aamu-usvan hämärässä ahdistus ajaa hänet tekemään ratkaisevan päätöksen:
"Hän huolestuneen katseen ulos heitti ja tuumi että, selvittiinhän tässä - vaan hattuni mä kyllä ennen syön kuin vietän täällä seuraavankin yön."
Nyyti pakenee maailmalle ja näkee matkallaan paljon iloisia, seurallisia ja juhlivia tyyppejä, muttei uskalla lähestyä ketään ja mennä mukaan meininkiin ja hauskanpitoon.
"Nyt kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois vaikka näin: jää ilman ystäviä se, ken kääntää selän muihin päin..."
Vaikka tilaisuuksia olisi, Nyyti jää ulkopuolisena vain katselemaan kaukaa, eikä kukaan huomaa häntä.
"Siis kuka lohduttaisi nyytiä ja sanoisi: ei kukaan sinua huomaa ellet itse mene mukaan!"
Nyyti jatkaa päämäärätöntä vaelteluaan, ja pysähtyy viimein meren rannalle ja löytää sieltä hiljaisuuden ja rauhan - sekä suuren näkinkengän. Meri on tyyni ja kaikki aiemmat hirvitykset ovat jääneet taakse, mutta sittenkään kaikki ei ole kohdallaan: yksin ei ole hyvä olla.
"Siis nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi?"
Sitten Nyyti huomaa ja poimii meressä ajelehtivan pullon, jossa on avunpyyntöviesti eräältä Tuitulta, joka kertoo pelkäävänsä pimeää ja Mörön mörinää. Nyyti tajuaa, että jossain on joku vielä häntä itseäänkin yksinäisempi ja pelokkaampi, joku, joka kaipaa lohduttajaa.
Nyyti rohkaistuu ja päättää etsiä Tuitun, ja uudella matkallaan hän uskaltautuu aina vain enemmän puhuttelemaan tapaamiaan henkilöitä. Kuitenkin vanha pelko yrittää hiipiä Nyytin mieleen, ja hän ärsyyntyy siihen niin paljon, että kiukku voittaa arkuuden.
Nyyti rohkaisee itseään tanssimalla vielä hurjan sotatanssin, ja on sitten valmis kohtaamaan paraikaa Tuittua ahdistavan Mörön. Lyhyen, mutta hurjan taistelun lopputuloksena Mörkö juoksee kauas karkuun silkasta ällistyksestä.
Lopulta Nyyti ja Tuittu tapaavat kasvotusten, ja Nyyti mykistyy niin, ettei saa sanaa suustaan. Onneksi hän kuitenkin saa välitettyä ajatuksensa ja tunteensa kirjeessä, jonka Tuittu lukee. Kaksi pientä ujoa ja yksinäistä ovat löytäneet toisensa, ja onnellinen loppu juhlitaan ehtaan riemukkaan railakkaaseen muumityyliin, kun kaikki hurraavat Nyytille ja Tuitulle, joita odottaa valoisa tulevaisuus: he matkaavat yhdessä vilijaanan veneellä suuren näkinkengän luokse ja muuttavat siihen asumaan.
"Nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää, nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!"
---
Ajatuksia
Jokseenkin aiemmista muumikirjoistaan poiketen, Tove Jansson ei kerrokaan tarinaa muumiperheestä ja/tai sen tuttavista, vaan sen sijaan nostaa päähenkilöksi erään pikkuruisen nyytin (jälleen kerran lajinnimi on myös erisnimi, tai sitten hahmolla vain ei ole erillistä nimeä, ja siksi se kirjoitetaan pienellä [minä sen sijaan olen kirjoittanut Nyytin isolla jotta se erottuu tässä ;p]). Muissa muumitarinoissa nyytit kuvataan pienikokoisina, tunteikkaina ja vähäpätöisinä peikkoja muistuttavina olentoina. Tämän tarinan Nyyti ei siihen nähden ole poikkeus.
Kertoja(ääni) seuraa Nyytin matkaa ja edesottamuksia, enimmäkseen myötäeläen, hetkittäin ehkä enemmän arvuutellen kuin kaikkitietäen, ja toistaa tarinan otsikon mukaista kysymystä siitä, kuka lohduttaisi nyytiä. Kertojalla vaikuttaakin olevan selkeästi omia näkemyksiä siitä miten nyytiä voisi auttaa tai kannustaa. Tarinan hahmot itsessään eivät oikeastaan juuri puhu (ainoastaan [d]rontti on hahmo, jonka suun liikkeet on piirretty animaatioon).
Vaikka muumiperhe ei tällä kertaa esiinnykään, tarina sijoittunee kuitenkin muuten samaan maailmaan; kirjassa (ja kuunnelmassa ja animaatiossa) mainitaan aiemmista tutuista hahmoista selkeästi Mymmeli ja Nuuskamuikkunen. (Kirjan kuvissa vilahtavat arvattavasti myös pikku Myy, Tuu-tikki, hattivatit ja ötökkä Salome [joka itse asiassa on lajillisesti nyyti myös, mutta Taikatalvi-kirjassa se on suomennettu ötökäksi].)
 |
| "On tienoo äkkiä niin hiljainen ja musta, ja Mörkö niin kuin vuori tuijottaa..." |
Ja tottakai tarinassa on itseoikeutetusti Mörkö - joka tällä kertaa itse asiassa voi olla ihan aito pahis, mistä sen tietää. Mörkö on mukana tarinan alusta asti huutonsa ja mörinän kautta ja päähenkilö-Nyytin näkökulmasta katsottuna suurta ja jäätävää Mörköä voidaan pitää vaarallisena ja pelottavana, vaikka tarkemmin ajatellen tässä(kään) tapauksessa hahmo ei - ääntelyä ja tuijotusta lukuunottamatta - varsinaisesti tee mitään (ja luultavasti on sittenkin edelleen se sama vanha [siis vaikeasti tulkittava hahmo, jonka aivoituksista ei voida päästä täysin selville]). Nyyti ja Tuittu ovat kuitenkin niin pienikokoisia etenkin Mörköön verrattuna, että tässä tapauksessa lienee hyvinkin ymmärrettävää pelätä?
Lisäksi tarina suorastaan kuhisee hemuleja, vilijaanoja ja homssuja, jotka lajeina tai hahmotyyppeinä ovat myös tuttuja muista muumikirjoista, mutta eivät kovinkaan personoituja tässä tarinassa.
Muumitarinoissa riittää monia draamankaaria, mutta uskaltaisin väittää, että tässä kirjassa (ja animaatiossa) on - päähahmojen pienestä koosta huolimatta - ehkä kaikista suurimmat tunnelataukset. Pelko ja ahdistus, yksinäisyys ja ulkopuolisuus, epätoivo ja toivo, rohkeus, ärsyynnys ja suoranainen kiukku, hämmennys, ilo ja ihastus... skaala on valtava!
Suosikkikohtani tarinasta on sen alkupäässä tapahtuva Nyytin lähes vaivihkainen ja silti hyvin dramaattinen pako. Eipä se kai sen kummempaa analysointia tarvitse; se on tarinan ensimmäinen käänne: kotoa pakeneminen ja vanhan elämän taakse jättäminen on yhtä aikaa sekä henkinen että konkreettinen muutos, joka suuntautuu Nyytistä itsestään ulospäin ja josta lähdetään liikkeelle kohti uusia käänteitä (siis kehitystä).
Toinen ratkaiseva käänne puolestaan tulee ulkopuolelta, kun Nyyti löytää ja vastaanottaa Tuitun viestin (kiintoisaa kyllä, nämä ratkaisevat kohtaukset linkittyvät toisiinsa samalla melodialla).
Kaikki kääntyy vähitellen ympäri ja lopulta kertojan toistuva kysymys ei olekaan se, kuka lohduttaisi Nyytiä, vaan laajemmin se, kuka, ketä, miten lohduttaisi. Kysymykset muuttuvat vastauksiksi, ja Nyyti saa elämälleen uuden suunnan, kun Tuitun etsinnästä ja lohduttamisesta tulee päämäärä.
Tove Janssonin värikkään kirjan kuvat ovat kääntyneet ja sovittuneet animaatioksi jokseenkin vaivattomasti, toisaalta animaatio on melko pientä, vähäeleistä ja vauhdikkaammissakin kohtauksissa varsin staattista, jopa jähmeää. Enemmänkin tuntuu, että kuvan liikkeet ja rytmitys on tarkoitettu tukemaan musiikkia ja tehostamaan sen voimaa, eikä tekemään vaikutusta itsessään. Ja niin on varmaan ollut tarkoituskin, kun muistetaan, että perustana on kirjan pohjalta tehty musiikkikuunnelma.
Tässä tapauksessa animaation hienous on hämmentävästi juuri sen niukkuudessa, ei suuruudessa tai liioittelussa. Joskus pienikin liike voi olla yllättävän merkittävä ja vähäinenkin ilmeen muutos Nyytin kasvoilla voi kertoa paljon.
(Animaatiotulkinta tekee kuitenkin myös jotain ainutlaatuista kuvittaessaan sen hetken, kun Nyyti voittaa Mörön; sitä emme nähneet kirjassa! ;-) Nyyti on kokoaan suurempi sankari!)
---
Animaation julkaisuista
Myöhemmin löysin nyytianimaation toisenlaisena VHS-kasettijulkaisuna (Nyytin lisäksi kasetilla on kaksi muuta ruotsalaista lyhytanimaatioelokuvaa). "Soundtrackin" eli sen alkuperäisen musiikkikuunnelman suomiversion olen myös hankkinut CD:nä.
Animaatio on myös julkaistu DVD:llä yhdessä toisen muumikuvakirjapohjaisen Kuinkas sitten kävikään?-animaation kanssa vuonna 2006. En omista sitä, vaan se(kin) löytyi kirjastosta ja kerran sen lainattuani hämmennyin hivenen: syystä taikka toisesta nyytianimaatio on äänitetty uudestaan tuohon julkaisuun, ja vaikka musiikki on tismalleen sama, laulutyyli oli vaihtunut enemmän melankolisen suomirockin suuntaan (näin siis se minun korviini kuulosti). Kontrasti on melkoinen, jos vertailee alkuperäiseen ruotsinkieliseen versioon (joka myös tuolta DVD:ltä löytyy). Lisäksi muistan kuulostelleeni, että joihinkin riimeihin olisi tehty muutamia muutoksia. Kaipa sitä silti kuuntelee, jossei muuta ole tarjolla - ja saattaa tuo uudempi äänitys joillekin toimia paremmin.
Nyytianimaatiota on käsitelty myös Afurekon blogissa 2012. (Yritin tehdä parhaani, etten liiaksi toistaisi yhteneviä näkemyksiämme ja samoja asioita omassa tekstissäni.) Animaation voi myös katsoa sieltä suomeksi. (Ruotsiksikin se ehdottomasti kannattaa katsoa/kuunnella, jos vain onnistuu löytymään [DVD lienee nykypäivänä hankalasti saatavissa muualta kuin kirjastoista, enkä anna YouTube-linkkejä tässä tapauksessa, koska ne ovat katoavaista lajia ja toisekseen tubelöydöt ovat välillä kuvasuhteiltaan päin mäntyä].)