Muistelua: Taotao, pieni pandakarhu

Täytyihän minun toki jaaritella blogissani Taotao, pieni pandakarhu-sarjasta (saks. Taotao der kleine pandabär, jap. Taotao Ehonkan) (1983), kun olen elokuvastakin jaaritellut! 

Varsinaista esittelyä 52-osainen klassikkosarja tuskin kaipaa, mutta muodon vuoksi: japanilais-kiinalais-saksalaisessa animaatiosarjassa kerrotaan opettavaisia eläinhahmojen tähdittämiä tarinoita, jotka on limitetty sarjan nimihenkilön, Taotao-pandapojan ja tämän ystävien jokapäiväisen elämän kommelluksiin ja kohelluksiin. Pandamuorin kertomien tarinoiden kautta löytyy usein ratkaisu ongelmaan tai selitys arvoitukseen, joskus myös rohkaisu tai lohtu vaikean tilanteen käsittelyyn.

Sarjaa voi pitää yleissivistävänä, sillä siihen on koottu tarinoita kaikkialta maailmasta, ja osa niistä on hyvinkin tuttuja, osa taas ehkä vähemmän tunnettuja. Sanoisin, että sarja toimii kaikenikäisille "vauvasta vaariin".

Tarinoissa käsitellään melko perinteisiä hyveitä alkaen viisaudesta rohkeuteen, vaatimattomuudesta lempeyteen. Ahkeruus ja hyvät teot palkitaan. Matkailu avartaa, mutta toisaalta kotona on hyvä olla. Vaikka olisi pieni hiiri tai koira, on aina riittävän hyvä johonkin, sillä jokaiselle on oma paikkansa maailmassa. Ja niin edelleen. Tarinat ovat helposti samaistuttavia, inhimillisiä ja ajatuksia herättäviä. Maailma ei kuitenkaan ole täydellisen ideaalinen, joten kaikissa tarinoissa hahmot eivät toimi moraalisesti oikein, asioilla on nurjemmat puolet, eikä oikeus aina tapahdu edes Pandamuorin tarinoissa.

Suomeksi sarjan on kertonut Inkeri Wallenius. Nykypäivänä mietin, että jos tämä sarja uusiodubattaisiin, se voitaisiin tehdä samaan malliin kuin Pörri Oravan kanssa 2000-luvulla tehtiin; siinä oli uusi dubbaus jossa hahmoilla oli yksilöidyt äänet, mutta jakson aloitus- ja lopetusosioissa oli lyhyt Walleniuksen (toki uudelleen äänitetty) kertojamainen osuus.

Lapsuuden aikaisesta kokemuksesta nykyhetkeen

Taotao-kirjan löysin 2010-luvulla omaan kirjahyllyyni.

Sarjan loppupuoliskon jaksoista suurin osa oli nauhoitettu lapsuudessani kaseteille 1980-luvulla. Sarjan alkupään jaksot tulivat minulle tutuksi myöhemmin 1990-luvulla kirjaston kaseteilta sekä animaatiokuvitetusta Taotao-kirjasta ennen samaisen vuosikymmenen puolivälin tv-uusintoja, jolloin koko sarja tuli nauhoitettua talteen. Nuo nauhoitteet ovat säilyneet ja kulkeneet oman elämän rinnalla lapsuudesta varhaiseen aikuisuuteen.

Koko sarjan sisältävää DVD-boksia sainkin sitten odottaa vuoteen 2021 asti mutta todettakoon että kärsivällisyys palkitaan. Ainoa mikä on ehkä vähäsen hassua tähän sarjaan liittyen, on se, että olin/olen jotenkin niin tottunut ruotsinkielisiin tekstityksiin, mitkä sarjan televisioesityksissä pyörivät, että on tuntunut vähäisesti oudolta katsoa sarjaa DVD:ltä ilman ruudun alareunaa peittäviä tekstityksiä. :´D Nuo tekstitykset olivat hyvät siinä mielessä, että jos jaksossa esiintyvän hahmon nimestä oli epävarma, niin tekstityksestä sai selville, miten se kuuluu kirjoittaa (esim. Chario, Schu-Schu, Chocoma).  

Mutta palataan taaksepäin. Alle kouluikäisenä siis katselin nauhoitettuja jaksoja sellaisenaan ja viihdyin niiden parissa, mitäpä muutakaan. Eläinhahmoja oli hauska katsella ja ne tekivät kaikkea kiinnostavaa ja monesti olisin halunnut ja yritinkin matkia niitä (kuten ylläolevissa parissa kuvassa; käyttää suuria lehtiä sateenvarjona tai mäenlaskussa). 

1990-luvun puolivälissä ala-asteikäisenä edelleen katsoin sarjaa enemmän animaatioviihteenä ja erityisen kiinnostuneena alkupään ja muuten aiemmin nauhoittamatta jääneitä jaksoja, ja tuohon ikään mennessä kertyneen ymmärryksen kautta osasin liikuttua ja pillittää joistakin tarinoista.

Kun aloin ymmärtää elämää/kuolemaa, pilviseepran uhraus itketti
(itse asiassa ajattelen aikuisena tätä tarinaa vielä synkemmästä näkökulmasta).

Nuorena aikuisena (en muista oliko vielä ennen Taotao-elokuvan näkemistä) rupesin näkemään jotkin sarjan jaksot eri tavalla kuin mitä lapsena, ja nyt, hyvinkin kypsään aikuisikään ehtineenä, näen monet tarinoista jo hyvinkin syvällisesti. Silti, lapsuusaikainen kokemus on pääosin säilynyt aika hyvin, eikä se ole ristiriitaillut aikuisen ymmärryksen kanssa pahemmin (lähinnä olen huomannut vähäistä muutosta suhtautumisessani joihinkin tarinoiden hahmoihin). 

En ole palannut sarjan pariin pitkällisemmin enää 2000-luvun jälkeen (vaikka esim. olenkin jaaritellut 29. jaksosta). Taotao-elokuvan näkeminen vuonna 2005 on jättänyt minuun pysyvän ja lähtemättömän jäljen, mikä myös ehkä on vaikuttanut siihen, että sarja on ollut enemmän muistoissa kuin varsinaisessa katselussa. Hankittuani sarjan DVD-boksin ja laittaessani sen kunnolla katseluun näin 2020-luvulla on myönnettävä, että minulla oli alkuun lievää epämukavuutta ihan vain sarjan alkutunnaria katsellessa ja kuunnellessa. (Vai olisiko se sittenkin se todellinen, kuuluisa *nostalgia* tällä kertaa?)

Sittenkin, huomaan katsovani animaatiota ja kuuntelevani Walleniuksen kerrontaa mielelläni, välillä kokien niin mukavia kuin epämukavia läikähdyksiä sydämessä, ja tehden jopa uusia oivalluksia. 

 Tahatonta, aikuisena tajuan että kuvassahan on selvästi kakihedelmä (lapsuudessani en sitä tuntenut!).

Jaettu katselukokemus 2020-luvulla syntyneen läheiseni kanssa: "pesukarhulla on Nuuskamuikkusen hattu :D" ... ;D

Jaksokohtaisia mietteitä, muisteluja ja fiilistelyjä minulla riittäisi aika paljon, samoin kuin voisin melko vaivattomasti tehdä erilaisia ranking- tai top 10-listoja sarjan jaksoista ja hahmoista (surulliset/haikeat loput, eeppisimmät seikkailut, hupaisimmat tarinat/veijarihahmot, mulkuimmat hahmot jne.). Ehkä joskus teenkin jotain kun jaksan paneutua miettimään? 

Musiikki joka puuttuu hyllystä

Sarjan saksankielisen version musiikit on tehnyt pääosin Karel Svoboda, joka teki musiikit myös Maija Mehiläiseen (1975), Pinokkioon (1976) ja Peukaloisen retkiin (1980). Svobodan lisäksi sarjaan ovat tehneet jaksokohtaisia musiikkeja herrat nimeltä Robert Pherdmenges ja Alexander Blechringer, jotka myös ansaitsevat tunnustusta (ja etenkin jälkimmäisen kohdalla opin näin aikuisena tunnistamaan tyylin niin että saatoin arvata milloin kyseinen tekijä on ollut vaikuttamassa jakson musiikkiin :D). 

Sarjan musiikkia olisi mukava kuunnella sarjasta erillään. Edellämainituista Maija Mehiläisestä, Pinokkiosta ja Peukaloisen retkistä onkin aikoinaan julkaistu Saksassa Fernseh Hits- (sekä sisällöltään vastaavia TV Friends Forever)-levyjä, joissa kunkin sarjan musiikkeja kuullaan (mutta täydellisiä soundtrackeja ne valitettavasti eivät ole. Olen silti mielelläni maksanut sen muistaakseni alle 10 euroa Maija Mehiläisen musiikkien digilataamisesta aikoinaan). Taotaosta tuollaista levyä ei kuitenkaan ole käsittääkseni julkaistu, vaikkakin, sen sijaan, Discogs-sivusto kertoo, että aikoinaan 1980-luvulla on tuotettu sarjaan liittyviä kuunnelmalevyjä ja -kasetteja, joissa ilmeisesti on ollut myös musiikkiosuuksia...

(Aasinsiltana, liittyen Taotao-elokuvaan, Discogs-sivusto kertoo myös, että Japanissa filmin soundtrack on julkaistu LP-levynä aikoinaan...) 

Lopputulemia ja aikuisiän (ristiriitaisiakin) fiiliksiä

Taotao on ollut mieleenjäävä hahmo, eikä vähiten ulkomuotonsa puolesta. Muistan lapsuudestani ennen kouluikää, että minulla oli pahvinen kirja, jossa oli kuvia erilaisista eläimiä, ja pandan kohdalla intin jääräpäisesti "Taotao", eli kaikki pandat olivat taotaoja, kuten myös WWF:n logo. :´D

Minulle Taotao on henkilökohtaisesti nostalginen sarja kysymättäkin. Pidän siitä, että sarjaan on tuotu tarinoita ympäri maailman (itse asiassa olisi kiva joskus selvitellä sarjan ihan kaikkien tarinoiden taustat ja mistä ne ovat peräisin - tai olisiko niin, että jotkin tarinat on keksitty ja kirjoitettu sarjaa varten. Esim. Ruma ankanpoikanen ja Saapasjalkakissa ovat toki helposti selvitettäviä tarinatapauksia). Vertailuun voi ottaa ystäväni, joka taas ei pahemmin katsonut Taotaoa omassa lapsuudessaan, näkökulman; häntä ei niin nappaa kun sarjasta puuttuu jatkuvuus. Omaksi "puolustuksekseni" taas sanon, että kun tarinat ovat kaikkia omia kokonaisuuksiaan, se vapauttaa sarjan jaksot niin, että niitä voi katsoa huoletta missä järjestyksessä tahansa.

Pidän myös siitä, että sarjassa nähdään vaihtuvien tarinoiden lisäksi myös monipuolista ja vaihtelevaa piirrostyyliä, niin animaatiota kuin taustataidetta, eri jaksoissa. Ja sarjan eläimet ovat niin somia vieläkin... muistelen, että lapsena tai vielä teininä/nuorena aikuisenakin halusin joskus piirtää eläinhahmoja "Taotao-tyylillä" (siinä kuitenkaan onnistumatta)...  

Tokin ja Mokin tarinan maailma on rosoinen ja kivinen vuoristo.

Lumipöllö on tosi söpö :3

Jos pitää "perinteisistä" tarinoista ja eläinhahmoista, Taotaoa voi suositella katsottavaksi nykypäivänäkin. YouTubesta sarjaa voi katsoa virallisesti Parhaat vanhat piirretyt!-kanavalta, jos ei DVD-boksin tai yksittäisten levyjen hankinta huvita (joskin tuolla kanavalla jakso-otsikot ja myös osa thumbnail-kuvistakin ovat päin honkia, niitä ei ole selvästikään tarkistutettu). Lisäksi muistelen joskus nähneeni Taotaon listattuna myös Nelosen Ruutu-palvelussa, mutta pikaisella vilkaisulla sitä ei enää ollut siellä.

Taotao-elokuvasta olenkin aiemmin jaaritellut siinä määrin tyhjentävästi, ettei minulla ole siitä enempää kerrottavaa tai lisättävää aikaisempaan. Elokuva lienee noussut parempaan tietoisuuteen omien blogikirjoitusten jälkeen, mutta muistutan kuitenkin, että se on varsin erilainen tähän televisiosarjaan nähden...

Lisäjaaritus Taotao-elokuvasta (ja sen leikkaamattomasta versiosta)

Jos Taotao-elokuva ei ole tuttu, vilkaise aiempaa tekstiä ennen tämän lukemista.

Alkuvuodesta 2017 tein yllättävän löydöksen kun ajankulukseni tutkailin. Selailin joitakin Eläköön kuvat!-blogin vanhempia tekstejä, ja joku oli vinkannut Taotao-aiheisen postauksen kommenttipalstalle sarjaan liittyvän elokuvan leikkaamattoman version. Enpä ollut tiennytkään, että elokuvaa on leikattu, kiitos siis tuolloiselle linkkaaja-vinkkaajalle. Päädyin spontaanisti taas tämän surullisen teoksen pariin ja katsomaan sen kiinankielisenä. Hyvin pian sen jälkeen huomasin, että tuo leikkaamaton versio löytyy myös japaninkielisenä YouTubesta.

VAROITAN OIKEIN ISOLLA, että tässä jaarituksessa on juonipaljastuksia ja muutama kuva tuosta leikkaamattomasta versiosta (ne kuvat, joissa ei ole maikkarin logoa ylänurkassa ;P), ne saattavat olla "voimakkaita" tai sellaiseksi miellettäviä, joten jos et halua niitä nähdä etkä muutenkaan halua tietää, mitä elokuvan saksankielisestä (ja siis myös suomenkielisestä) versiosta on leikattu, lopeta lukeminen heti tähän. Lisäksi tässä jaarituksessa on myös omaa henkilökohtaista pohdiskelua, ehkä synkistelyä, joka ei välttämättä kiinnosta ketään.

Teen tähän kohtaan tekstiä myös leikkauksen niin, että blogin pääsivua lukemalla ei vahingossakaan näe mitään, mitä ei välttämättä halua nähdä.

Voi Taotao...

Taotao, pieni pandakarhu-elokuva: surullisten eläintarinoiden kruunaamaton kuningas

Teksti sisältää elokuvan suurpiirteisen juonikuvauksen. Lisäksi tässä tekstissä on synkistelyä.

Elokuvassa käydään läpi kaikkia vuodenaikoja, mutta erityisesti keväiset ja talviset kuvat jäävät mieleen.
Ehkä juuri tämä talvinen ajankohta toi elokuvan taas mieleeni...

Olen pidemmän aikaa halunnut käsitellä Taotao, pieni pandakarhu-elokuvaa (saks. Tao Tao - Der kleine Pandabär, jap. Xiongmao Monogatari TaoTao) blogissani. Siinä on kestänyt kauan (yllätys yllätys), koska vaikka minulla ei sinällään ole vaikeuksia kirjoittaa elokuvasta (tästä tekstistä suuri osa on syntynyt ilman että minun on pitänyt palata leffan pariin [tai jos olen palannut niin olen päässyt irti sen otteesta]), niin kuitenkin olen joutunut konkreettisesti palaamaan sen äärelle, ihan vain pelkästään ruutukaappausten ottamisen takia. Ja kun tarvitsee ottaa kuvia, niin saman tien oikeastaan voi katsoa koko elokuvan ihan kunnolla, vaikka se ei kovin miellyttävä kokemus olekaan.

Elokuva on esitetty vapunaattona 2005 MTV3:lla. Se esitettiin myös uusintana melko pian, muistaakseni uudenvuodenpäivänä 2006. Jos elokuva on tullut missattua, sen voi toistaiseksi katsoa YouTubesta. (On jännää, miten suomidubattu versio saa olla tubessa, muistaakseni saksankielinen on ollut ainakin pari kertaa ja poistettu.)

En edes tiennyt elokuvan olemassaolosta ennen tuota televisioesitystä, mutta se on kiinalais-japanilais-saksalainen yhteistuotanto vuodelta 1981, ja siis edeltänyt sitä tunnettua ja muistettua Taotao, pieni pandakarhu-sarjaa (1983). Monet elokuvassa nähdyt eläinhahmot ovatkin mukana myös sarjassa ainakin designien puolesta. Mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten oikeastaan loppuvatkin.

Tuo vapunaatto vuonna 2005 on minulle ikimuistoinen. Se, millä tavalla se on ikimuistoinen, onkin sitten mutkikkaampi ja yllättävä juttu. En nimittäin ollenkaan odottanut, että elokuva, jonka tulisin näkemään, olisi surullisimpia koskaan näkemiäni rainoja.

Ellei peräti surullisin näkemäni elokuva koskaan.

Juoni

Elokuva alkaa Taotaon, pienen pandakarhun syntymästä. Pieni pandanpoika elää elämäänsä emonsa hoivaamana ja turvassa syrjäisessä laaksossa. Kaikki on rauhallista. Talven koittaessa monet Taotaon ja Pandamuorin ystävät muuttavat pois. Keväällä Kiki-apina ja muut palaavat kuitenkin takaisin.

Laakson rauha rikkoutuu kun ihmiset saapuvat, ja Taotaon emo tulee metsästäjien ampumaksi. Taotaon on selviydyttävä itsekseen, ja kasvaakin isoksi. Myöhemmin Taotao tapaa kaltaisensa, pandaneidon. Mutta juuri kun onni ja ilo ovat ylimmillään, metsästäjät palaavat koirien kera ja yrittäessään suojella pandatyttöä Taotao jää itse kiinni verkkoon.

Taotao vangitaan ja viedään kauas, toiselle puolelle maailmaa, eläintarhaan. Siellä on sinällään hyvät oltavat, mutta ymmärrettävästi Taotao ei aluksi viihdy. Vähitellen panda kuitenkin kotiutuu ja jopa mieltyy naispuoliseen ihmishoitajaansa, ja erityisesti ystävystyy eläintarhan nurkissa asustavan hiiripariskunnan kanssa.

Eläintarhan johtaja.

George ja Mary, elokuvan ainoat ns. "hyvät" ihmiset.

Hiiripariskunta.

Taotaolle järjestetään eläintarhaan myös pandaseuraa, mutta ihmisten erehdyksen takia pandojen perheonnea on turha odottaa. 

Taotao elättelee toivoa pääsystä takaisin kotiseudulleen, ja pysyy valppaana ja pitää itsensä kunnossa odottaen tilaisuutta karata eläintarhasta. Yhtenä talvisena päivänä hoitaja päästää Taotaon ulkoilemaan häkin ulkopuolelle. Lumessa on hauska leikkiä, mutta siellä telmiessään kuvat kotilaaksosta tulvivat Taotaon mieleen, ja panda tajuaa hetkensä koittaneen. Taotao karkaa ja harhailee kaupungin kaduilla pääsemättä kuitenkaan eteenpäin. Lopulta karkumatka tyssää satamaan. Taotao palautetaan eläintarhaan, ja siellä panda viettääkin koko loppuelämänsä (vaikkakin toivosta uuteen pakomahdollisuuteen dialogissa vihjataan).

...

Ei siis kovin ruusuinen ja ihana tarina onnellisesta lopusta puhumattakaan. Voiko tästä oikeastaan enää surullisemmaksi vetää?? Kyllähän surullisia (eläin)tarinoita ja -elokuvia on maailma täynnä, mutta luulen, että moni Disneyn eläinelokuva ja jokunen muukin taitaa jäädä kakkoseksi.

Elokuva voi olla shokeeraava ja järkyttävä, erityisesti, jos ennakkoon ja tietämättömänä olettaa elokuvan olevan myöhemmän Taotao-sarjan kaltainen. (Toisaalta, on siinä animaatiosarjassakin joitakin yksittäisiä juttuja, joissa on surullisia käänteitä, eivätkä suinkaan kaikki tarinat päättyneet kovin onnellisesti...) Elokuva ei ole raaka, eikä kovin väkivaltainen. Se on vain yksinkertaisesti surullinen. Lohduton. Ehkä masentava. On siinä joitakin pieniä ilonpilkahduksen hetkiä, mutta yleistunnelmaltaan sitä luonnehtisi alavireiseksi.

Mahtavan surkuhupaisa leffa-arvio

Elokuvan ulkopuolelta löytyy eräs kiintoisa seikka, nimittäin Telviksen elokuva-arvostelu. Kiitän onneani, etten löytänyt tätä kyseistä arvostelua ennen elokuvan näkemistä vaan vasta jälkikäteen. Se oli pitkään luettavissa netissä mutta on nykyisellään kadonnut, mutta Archive.org onneksi auttoi asiassa taas kerran. Tässä suora kuvakaappaus.

"Tao Tao -piirrossarja ihastutti lapsia ensimmäisen kerran 1980-luvun puolivälissä. Nyt nähtävä elokuva on sarjan ohjanneen Shimamuran käsialaa. Siinä tutustutaan hyväntahtoiseen Tao Taoon, tämän äitiin ja ilkikuriseen Kiki-apinaan. Bambuviidakossa varsin hyvin viihtyvä Tao Tao joutuu kauhukseen eläintarhan vetonaulaksi. Tätä ei lähipiiri tietystikään hyväksy, vaan aloittaa henkeäsalpaavan pelastusretken. Leffa sopii lasten lisäksi nostalgiannälkäisille."

 ...

Minua on todella piinannut tämä arvio. Olemmeko varmasti katsoneet saman elokuvan? "Henkeäsalpaava pelastusretki?" Ja niin missähän kohtaa? Onko tekstin kirjoittanut edes katsonut koko elokuvaa?? Vai vain ensimmäiset 10-15 minuuttia ja todennut että 'OK, tämä on sellaista niin moneen kertaan nähtyä ennalta-arvattavaa peruskauraa, etten jaksa katsoa enempää kun tämä on vielä tällainen lastenpiirretty'. Vai onko kirjoittaja sittenkin jopa katsonut elokuvan mutta tulkinnut sitä jotenkin ihmeellisesti? Tai kierona persoonana kirjoittanut noin ihan vaan kettuillakseen? Tai sittenkin ollut jossain mömmöissä? Tämä jos mikä on oikea mysteeri. :D (Nykyään pidän todennäköisenä ettei kukaan ole tuota elokuvaa katsonutkaan, vaan teksti on raapaistu pikapikaa kasaan vähäisten taustatietojen perusteella. Tekstin kirjoittajaksikaan ei ole merkitty ketään, joten epäilyttää.)

Joka tapauksessa, kolme tähteä! Sellainen perus kiva Maikkarin lauantain perheleffa, juuh. ^_^

Sopii lasten lisäksi nostalgiannälkäisille. Lapsista en tosin tiedä mutta nostalgiannälkäisten hempeän vaaleanpunaiset kakkulat kyllä taatusti särkyvät ikiajoiksi tämän myötä. Niille, jotka olettavat saavansa iloista eskapismia, tämä elokuva on suorastaan myrkkyä.

Vitsailu sikseen, mutta joka tapauksessa, pointtini on se, että elokuva järkytti minua nuorena aikuisena vuonna 2005. Muistelen vilkaisseeni kelloa elokuvan loppuhetkillä ja kasvavan kalvavan tunteen, jotenkin että ei hemmetti, tämä ei kyllä pääty hyvin. (Tai jos päättyy, niin sillä alkaa kyllä olla kiire...)

Ja eihän se päättynytkään, tai miten sen nyt ottaa. Muistan, että elokuvan loputtua vetäydyin hiljaisuuteen ja itkeskelin luultavasti hyvän tovin. Elokuva ei todellakaan ollut mitään mitä ehkä odotti, eikä varsinkaan mitään geneeristä peruskauraa. Sen sulattelu vei aikaa, mutta ehkäpä se juuri on tarkoitus? Ravistella, pistää miettimään ja itkemäänkin.

Ja juuri siksi se on tarpeellinen, hyvä ja merkittävä elokuva. Tätä mieltä olen nyt vanhempana, ehkä jälkiviisaana, mutta parikymppisenä olin hämmentynyt enkä välttämättä osannut arvostaa. Ainakaan sillä tavalla mitä siihen asti olin käsittänyt. Päinvastoin, tuolloin olisi tehnyt mieli kauhistella, ja jos olisin kirjoittanut suomenkielistä blogia vuonna 2005, olisin hyvinkin saattanut julistaa että nyt on lapsuus pilalla! Näin kuutisentoista vuotta jälkikäteen kuitenkin totean, että ei siinä niinkään käynyt. Lapsuus ei mennyt pilalle. Ei se niin pienestä mene. 

Vaikutuksensa sillä toki on. Taotao-animaatiosarjan alku- ja lopputunnarissa on nimittäin käytetty elokuvan materiaalia, ja niinpä nuo tunnarikuvat muistuttavat aina elokuvan olemassaolosta (on muuten jännä, miten elokuvan matskua on käytetty sarjassa tällä tavoin). Lisäksi katson, että todellakin käsitykseni oikeastaan "kaikesta" lähti muuttumaan elokuvan näkemisen myötä, ainakin omiin nostalgiarilleihin tuli sellainen särö, etten enää koskaan ylistä mitään lapsuuteni juttuja täysin kritiikittömästi vain, koska "ah, *lapsuus*~ ja *nostalgia*~". (Toivottavasti joku ymmärtää. Yritän kyllä tietoisesti välttää myös liiallista kyynisyyttä. Pyrin myönteisyyteen, en halua olla latistaja tai ankeuttaja.)

En väitä, että tämä elokuva itsessään tekee mitään. Synkkämielisyys on minussa jo sisäänrakennettuna, mutta tämä elokuva tavallaan herätti sen. Omalta osaltaan elokuva mullisti ja avarsi käsityksiäni, ei kovin mukavalla tavalla, mutta eipä kukaan ole väittänyt, että mielen avartuminen olisi kivutonta. Elämä kun ei oikeasti ole pelkästään ruusuista ja ihanaa. Jos olet nuori, terve ja elämä on muutenkin mallillaan, olo on ehkä voittamaton, jollakin tapaa jopa kuolematon. Siihen asti kunnes jossain vaiheessa jysähtää ja tajuaakin ettei se olekaan niin. (Siinä tietoisuudessa vellominen onkin sitten toinen tarina.)

Lisään tähän toisen leffa-arvion, jonka olen leikannut lehdestä talteen. En ole tehnyt leikkeeseeni merkintöjä, mutta muistaakseni se on Tv-maailman arvio, ja se on huomattavasti totuudenmukaisempi kuin tuo ylempi Telviksen arvio.

Kolme tähteä myös tässä.

Minä olin liki parikymppinen elokuvan nähdessäni, mutta olisi mielenkiintoista kuulla muiden ikäryhmien näkemyksiä elokuvasta. Millainen elokuva on nuoremman lapsen mielestä? Tai vanhemman aikuisen?

Täytyy kuitenkin ihan oikeasti nostaa hattua siitä, että tämä elokuva on ylipäätään viitsitty esittää telkkarissa, ja vieläpä kahdesti!

Elokuvan omintakeinen visuaalisuus ja efektit 

Elokuva on paitsi tarinaltaan surullinen, myös visuaalisesti kaunis ja värikylläinen, toisaalta myös erikoinen. Hivenen hämmentävästi siinä on käytetty erilaisia ja erikoisempia piirrostyylejä ja tehosteita tunnelmaa luomaan. Mieleenpainuvimpana on oikean veden kuvaus filmissä. Virtaavat purot, joet ja aaltoileva meri ovat oikeita.

Elokuvan ihmishahmot ovat hyvin piirrosmaisia ja karikatyyrimäisiä. Eläintarhan hoitajat Mary ja George taas ovat aivan erilaisia (ja Marysta huokuu se sellainen animehahmo-estetiikka). Eläinhahmot tosiaan ovat hyvin samanlaisia kuin myöhemmässä tutussa Taotao-animaatiosarjassa, ja osa elokuvan eläinhahmodesigneista lieneekin kierrätetty sarjaan sellaisenaan.

Jännästi Taotaon eläintarhaan saapumisen seremoniassa on käytetty pikselöintiefektiä.

Taotaon pakomatkan aiheuttamasta kaaoksesta on saatu todentuntuisempi kun filmille on kuvattu oikeita ihmisiä juoksentelemassa ympäriinsä ja muutenkin kieppuvia kaupunkimaisemia. Nopeat välähdyksenomaiset leikkaukset ja väritehoste lisäävät levottomuutta.

Suomidubbaus

Elokuvan voimakkuutta ehkä lisää vielä se, että se on dubattu samalla tyylillä kuin Taotao-animaatiosarjakin oli: Inkeri Wallenius yksinään selostaa. Eroa on siinä, että tarina on pääosin kerrottu minämuodossa Taotaon näkökulmasta, joitain vuoropuheluita sisällyttäen. Sanallinen kerronta on myös hyvin kuvailevaa, elokuvaa voisi ehkä hyvin seurata kuunnelmatyyppisesti. Huomattava osa elokuvan surullisuudesta tulee ihan vain pelkästään Walleniuksen lukemasta tekstistä. (Muistan tuosta vapunaatosta elävästi sen, että eräs perheenjäseneni puuhaili sivummalla omiaan eikä siis varsinaisesti katsonut elokuvaa, mutta ilmeisesti kuunteli jotain yksittäistä kohtausta sen verran, että kommentoi ääneen jotakin surullisuudesta.)

Extra: japaninkielisen version inserttikappale...

Vuonna 2011 tutkaillessani elokuvaa taas kerran uudelleen, kiinnostuin siitä, mitä internetistä voisi löytää, ja yritinkin etsiä lisää tietoa, muiden kommentteja, videoita YouTubesta. Yksi tuolloisista löydöksistäni oli elokuvan japaninkielisessä versiossa kuultava inserttikappale (saksan- ja siten myös suomenkielisessä versiossa laulu on vaihdettu Taotaon sisäiseen monologiin jota muutenkin kuullaan läpi elokuvan). Muistelen että tämä video olisi ollut jossain vaiheessa vaimennettu, estetty tai jopa poistettu, mutta kyllä tämä 2009 ladattu video näköjään edelleen toimii ja myös kuuluu. Laatu ei ole hyvä, mutta kelpaa.

Melankolista paatos-iskelmää? Jotenkin se vetoaa, ainakin minuun. En ymmärrä kaikkia laulun sanoja, mutta surun ja kaihon tunteet välittyvät yli kielimuurinkin. Mietin jopa että haluaisin tehdä tähän lauluun suomenkieliset sanat. XP

...ja muutakin tonkimista

Vuonna 2017 tulin tietoiseksi, että näkemäni Taotao-elokuva ei ole edes "alkuperäinen", vaan itse asiassa se on leikattu versio. Luitte oikein. 

Mieleni tekisi vielä jatkaa jaarittelua, mutta koska tässä tekstissä riittänee asiaa jo tarpeeksi, olen päättänyt hieman suodattaa ja rajoittaa - osa viimeaikaisista teksteistäni on venähtänyt (melkein liian) pitkiksi. 

Kirjoitan ja julkaisen lähiaikoina siis toisen, erillisen blogitekstin Taotao-elokuvan "leikkaamattomasta" versiosta - ja kerron myös hieman tuoreempia ajatuksiani elokuvasta yleensä.

Tietyt jaksot, osa 1: Taotao, jakso #29: Laiska Roope, ahkera Mikki

Aloitan blogissani viimeinkin juttusarjan, jossa esittelen yksittäisiä, itselleni tavalla tai toisella merkittäviä tai tärkeitä, jaksoja katsomistani animaatiosarjoista. (Tämä on virallinen aloitus, vaikka periaatteessa aiemmin julkaistut kirjoitukset Halinallet-sarjan "Viimeinen nauru"-jaksosta tai Takautuvia ajatuksia Dibitassujen ekasta jaksosta täyttäisivät kriteerit... ehkäpä lisään noiden kirjoitusten tunnisteisiin "tietyt jaksot" myös. Mutta se siitä - käydäänpä asiaan!)

Ystävänpäivän teemaan liittyen aloitan Taotao, pieni pandakarhu-sarjan 29.:llä jaksolla Laiska Roope, ahkera Mikki.

Jakso alkaa näkymällä, jossa oravanpoika Toni on ylittämässä rotkoa punottua siltaa pitkin. Toni huomaa, että siltakudelma uhkaa luhistua ja kiirehtii. Hetken perästä rotkon toiselta puolelta tulevat Taotao ja Purkki-orava aikoen myös ylittää rotkon siltaa pitkin. Toni varoittaa ja yrittää estää heitä, mutta Purkki ei ota uskoakseen, ja tympääntyy pitäessään Tonin varoittelua pelkuruutena ja ilkeytenä. Pandamuoria tarvitaan sovittelijaksi, ja hän kummastelee mikseivät lapset usko ystäväänsä. Onko Toni todella pelkuri, vai ehkä sittenkin vain varovainen? Riippuu näkökulmasta.

"Toni oli pelastanut toveriensa hengen ja sai pilkat palkakseen. Olipas se merkillistä ystävyyttä... mutta ystävystenkään ei ole aina helppo ymmärtää toisiaan. Joskus nähdään vasta hädän tullen, kuka on todellinen ystävä."

Saattaakseen eläinlapset yhteisymmärrykseen Pandamuori kertoo tarinan kahden kaveruksen ystävyydestä.

---

Tarinan maassa eläimet asuvat kylässä ahertaen yhdessä elantonsa eteen viljellen maata ja huolehtien toisistaan. Joukossa on kuitenkin yksi poikkeus, Roope-niminen orava, joka on pohjattoman laiska, eikä viitsi rasittaa itseään työllä; hän osaa aina juonia itsensä pois hankalista tilanteista ja välttää vastuun. Tästä syystä Roope ei ole erityisen pidetty muiden eläinten keskuudessa eikä häntä katsota hyvällä silmällä. Ainoa, joka uskoo Roopeen, on tunnollinen ja hyväuskoinen Mikki-hiiri (tahaton suomennos? :'D Itse asiassa olen koko jakson ajan kuulevinani hahmoa puhuteltavan Nikiksi, mutta koska jakson nimessäkin on Mikki, niin olkoon).

Eräänä sateisena päivänä Mikki tulee hakemaan Roopea mukaan peltotöihin, mutta Roope makaa sängyssä surkeana. Paikalle tulevat majava ja siili( vaiko sittenkin piikkisika? joku piikikäs eläin D:), Jani ja Mikko nimiltään (en ole aivan varma kumpi on kumpi ;D) eivät usko Roopen olevan sairas, mutta Mikki uskoo ja he poistuvat. Vaan totta se on sittenkin; Roope on vain teeskennellyt sairasta saadakseen jäädä kotiin laiskottelemaan. Kuka hullu nyt sateessa töitä tekisi!

Myöhemmin Roope huomaa syöneensä ruokavarastonsa typötyhjäksi, ja niin hän viimein lähtee pellolle kuin muina miehinä sateen tauottua - aikeenaan ei kuitenkaan suinkaan toisten auttaminen, vaan jyvien näpistäminen. Mikki on iloissaan nähdessään Roopen "parantuneen", mutta muut epäilevät ja keksivät Roopen aikeet ja ajavat hänet pois. Mikki kuitenkin haluaa auttaa Roopea ja lahjoittaa tälle kuusi jyväpussia omasta varastostaan.

Kotonaan Roope puntaroi päivän tapahtumia, eikä oikein tiedä mitä tekisi. Takautumassa Roope muistelee Mikin vilpittömyyttä mutta muistaa myös Janin ja Mikon ilkeilyt. Ja mitä jyväpusseilla tekisi? Ne voisi käyttää sellaisenaan, mutta toisaalta niistä voisi kasvattaa uuden, vielä suuremman sadon. Se vain vaatisi raskasta työntekoa.

Mietiskely ei ole helppoa (animaatioon on piirretty miten omatunto yrittää saada Roopen toimimaan oikein), mutta lopulta Roope tekee ratkaisunsa ja se on aivan muuta; hän päättää lähteä pois kylästä pussien kanssa. Roope aikoo ylittää joen ja lainaa pesukarhusedältä lautan. Sateessa on kuitenkin hankalaa liikkua, ja kun lopulta Roope pääsee vesille, hän ei osaakaan ohjata lauttaa. Se törmää kiveen ja hajoaa, ja siinä rytäkässä Roope hukkaa jyväpussit. Myöhemmin Mikin ystävät Jani ja Mikko löytävät ne.

Seuraavana iltana Roope tulee nolona ja raukkana kertomaan Mikille hukanneensa jyvät ja dramatisoiden nälkäkuoleman lähestyvän.

Mikki kauhistuu tästä ja menee hakemaan vielä kolme pussia Roopen myhäillessä itsekseen salaa. Mikki kehottaa pitämään näistä jyvistä parempaa huolta. Roope lupaa ja piristyy silminnähden, ja loikkii iloisena tiehensä. Syrjästä tilannetta seuranneet Jani ja Mikko paheksuvat syvästi, mutta Mikki haluaa edelleen itsepäisesti uskoa... mutta on kuitenkin vaitonainen saatuaan tietää mitä aiemmille jyväpusseille tapahtui.

Seuraavana aamuna Roope aikoo viedä aikeensa vielä pidemmälle ja lähteä kokonaan pois. Tällä kertaa hän aikoo ylittää rotkon. Samaan aikaan Jani ja Mikko aikovat yhdessä vastahakoisen Mikin kanssa tulla ojentamaan Roopea ja tehdä lopun hyväksikäytöstä. Sattumalta he löytävätkin Roopen joka on parhaillaan ylittämässä rotkoa.

Yllättäen Roopen köysi katkeaa ja hän uhkaa pudota alhaalla virtaavaan jokeen. Mikki, Jani ja Mikko tarraavat köyteen, mutta eivät meinaa pystyä pitämään siitä kiinni; Roope säkkeineen kun on liian painava. Jos hän heittäisi säkit menemään, hän saattaisi pelastua. Roope ei halua luopua kallisarvoisista jyvistään.

Mikki kuitenkin käskee Roopen järkiintyä ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen; maailmassa riittää muita jyviä, mutta Roopeja on vain yksi ainoa kappale.

Lopulta Roope pudottaa jyväpussit ja pelastuu rotkosta, vaikkei sitä olisi Janin ja Mikon mielestä ansainnutkaan. Roope saa kaksikolta sanallisen läksytyksen ja kun se on pidetty, hän jää yksinään paikalleen ja pysyy siinä ties kuinka pitkään miettien.

Tämä kuva viipyy ruudulla kymmenisen sekuntia, ja vaikka
mielen liikettä ei voikaan nähdä, jotakin on tapahtumassa...

Vielä kotonaankin Roope viettää yötä miettien; ei Janin ja Mikon puheita, vaan Mikin aiempia sanoja.

"Maailmassa on vain yksi ainoa Roope..."

Sitten ovelta kuuluu koputusta. Kun Roope avaa, siellä ei ole ketään, mutta sen taakse on jätetty kaksi jyväpussia. Roope arvaa, että Mikki on ollut asialla, ja päättää nyt tehdä oikein ja maksaa kaiken takaisin moninkertaisesti.

Seuraavana päivänä nähdään ihme: Roope on tullut pellolle jo aamuvarhain uurastamaan! Hän huhkii vielä auringonlaskun aikaan, eivätkä Jani ja Mikkokaan voi olla huomaamatta sitä.

Toden totta; Roope ei juonikaan enää mitään, vaan yrittää ihan tosissaan. Työ pellolla alkaa viimein tuottaa tulosta, ja ennen pitkää Roope saa myös apua muilta.

Kun sadonkorjuun aika koittaa, Mikki saa elämänsä yllätyksen, kun Roope latoo maissintähkiä Mikin oven taakse. Tähkiä on niin paljon, että niihin voisi hukkua, ja kasa kaatuukin Roopen päälle.

Mikki tulee auttamaan ystävää jälleen kerran, ja Roope kiittää avusta, ja kaikesta saamastaan: hän on ymmärtänyt ystävyyden arvon ja siksi kiitollisuudestaan Mikkiä kohtaan Roope lahjoittaa ensimmäisen satonsa avuliaalle ystävälleen.

Tarina päättyy, ja sitä mietittyään Purkki ymmärtää Tonia paremmin, pyytää tältä anteeksi ja eläinlapset leikkivät taas yhdessä.

...

Lapsuudessani tämä oli vain yksi jakso muiden Taotao-jaksojen joukossa, ei oikeastaan mitenkään erityinen. Vasta varhaisaikuisuudessa kun mietiskelin elämääni ja pohdin mm. ihmissuhteita, ja satuin katsomaan tämän jakson uudestaan, se avautui uudella tavalla ja kosketti ja sitä myöten siitä kypsyi yksi suosikeistani. Tosielämässä en itse ole aina ollut todellakaan hyvä ystävä, ja toisaalta en ole aina osannut ymmärtää ystäviäni. Itseni kohdalla asiat eivät tietenkään ole kulminoituneet läheskään samassa mittakaavassa ja yhtä dramaattisesti kuin tässä Taotao-jaksossa, mutta silti pistää miettimään ja muistuttamaan, että jokainen on ainoa laatuaan, ja että hyvät ystävät eivät ole välttämättä itsestäänselvyys; siksi heistä on syytä olla kiitollinen.

On vaikea sanoa, kumpaan samaistun enemmän, häikäilemättömään ja laiskaan Roopeen vai herkkäuskoiseen ja vilpittömään Mikkiin. Molemmista löytyy tuttuja ja niin inhimillisiä piirteitä. Mikki pitää Roopea ystävänään, vaikka selkeästihän Roopehan on aikamoinen mulkero. :DP Toisaalta asia ei ole niin yksioikoinen; tarinassa kun näytetään, että Roope ei ole mikään tyhjäpäinen ilkiö, vaan hyvinkin tietoinen ja asioita puntaroiva persoona; Roope oikeasti tietää jo jakson alkupuolella miettiessään, mikä olisi moraalisesti oikein ja hyväksyttävää, mutta päätyy silti tekemään vääriä ratkaisuja. Ja vaikka Roopea pidetäänkin laiskana, tämä on kummasti valmis tekemään töitä kun tilanne sitä vaatii. Roope on itsekäs, ja ehkä enemmän hetkessä elävä opportunisti. Mikki taas on kiltti ja tunnollinen, ja ehkä jopa hieman naiivi - ja juuri siksi altis Roopen hyväksikäytölle. Toisaalta taas Mikki saattaa ehkä hyvinkin tietää, mikä Roope on oraviaan, mutta haluaa silti jääräpäisesti uskoa hyvyyteen ja muutokseen silloinkin, kun toiset ovat jo luovuttaneet ja pitävät sitä mahdottomana.

Ei myöskään sovi unohtaa Jania ja Mikkoa, jotka myös omalta osaltaan toimivat ystävyydestä. Tämä kaksikko tarkoittaa hyvää yrittäessään puolustaa Mikkiä kiihkeästi, lähes pakkomielteisesti - mutta kummaltakin puuttuu ymmärrys hiirulaisen perspektiiviä kohtaan. Suomenkielinen kerronta ei selkeästi kerro, kuinka pitkään Roopen touhu on jatkunut, mutta ilmeisesti aika kauan, kun Jani ja Mikko eivät enää ollenkaan usko siihen mahdollisuuteen, että "parantumattoman" Roopen käytös voisi muuttua.

Ystävyys on toisaalta hyvin yksinkertaista mutta toisaalta hyvin monimutkaista, ja tosielämässäkin lienee paljon Roopen ja Mikin, ja Janin ja Mikon tapauksen kaltaisia tuttavuuksia ja tilanteita.