maanantai 13. elokuuta 2018

Loppukesän fiiliksiä + blogin 5-vuotissynttärikatsaus!

Kesä on taas vähitellen kääntymässä lopulleen, toivottavasti olette nauttineet (ja selvinneet) siitä.

Uimakelejä on piisannut ihan mukavasti nytten.

Kohta päättyvän kesän pääasiallinen fiilis voidaan lyhyesti tiivistää tähän editoimaani videoon; vuoden 2018 kesä tultaneen muistamaan tukalan helteen päivistä. (Videon idea on itse asiassa jo muutaman vuoden takaa, sain sen jonakin edeltävänä kesänä hellepäivänä päähäni, mutta sitten kun olisi ollut aikaa editoida, miten ollakaan, kävi niin että helteet menivät jo, eikä idis ollut enää ajankohtainen ja tuntunut sopivalta, joten se yksinkertaisesti unohtui ja jäi odottamaan seuraavia hellekausia. Nyt jokin aika sitten kyhäisin videon nopeasti uudestaan kasaan ja valmiiksi kun muistin. :-DP Kuvitin videon muumeilla ja musiikki on Teddy Ruxpin-piirretystä.)



(Tottahan toki myös mustikanpoiminta on ollut jälleen ajankohtaista, helteestä ja kuivuudesta huolimattakin. ;-))

Sain hiljattain yhteydenoton sähköpostilla, nykypäivänä minulle harvemmin sellaisia tulee, joten se oli positiivinen yllätys. On aina mukavaa, kun ihmiset ja erityisesti animaatioiden ystävät löytävät tiensä blogiini (joka on alusta lähtien ollut ehkä hitusen rajatapaus, koska jaarittelen muistakin asioista kuin animaatioista, enkä virallisesti ole määrittänyt blogiani animaatioblogiksi). Vaikken olekaan sosiaalisessa mielessä kovin aktiivinen, olen silti periaatteessa kiinnostunut, mitä animaatiolle maailmassa ja muualla netissä kuuluu ja tapahtuu, ja avoin aiheeseen liittyvälle keskustelulle, sekä mielelläni vetämässä yhtä köyttä samanhenkisten tyyppien kanssa jos niikseen tulee.

Sikäli kuin tätä ja muitakin jaarituksiani lukevia animaatiot siis kiinnostavat (ja miksi eivät kiinnostaisi ;-)); tiedoksenne että internettiin on ilmestynyt uusi aihetta käsittelevä sivusto, Animaahis, jolla nimimerkki Guf kirjoittaa matkastaan animaation maailmassa. Sivusto on melko tuore, joten siellä ei ole vielä paljoa sisältöä, mutta näin alkuun se vaikuttaa varsin hyvältä ja lupaavalta - kirjoittaja kirjoittaa erilaisemmasta ja freesimmästä perspektiivistä kuin minä - ja siksi haluan kannustaa ja antaa sille pienen huomionosoituksen alkumetreillä. Ja voipi olla, että saatan minäkin toisinaan käydä kommentoimassa animaatiojuttuja matkan varrella. (Suomalaisia animaatiosivustoja ja -blogeja ei minun mielestäni ole todellakaan liikaa, joten jos skenessä tapahtuu jotakin uutta, se on tietysti virkistävää ja erittäin tervetullutta. Ja minulle siis toden totta saa linkkivinkata aihepiiriin liittyviä blogeja ja muita sivustoja, koska olen aika hidas löytämään niitä itse ja löytäminen on muutenkin vähän sattumankauppaa. :D)

Blogini täyttää näin elokuussa ja tällä viikolla viisi vuotta. Jo viisi vuotta, hitsi vieköön! XD Sen kunniaksi voinen tehdä pienen katsauksen suosituimpiin jaarituksiin tähänastisen olemassaolon ajalta.

Ani-tädin jaaritusten suosituimmat blogitekstit top 5 (aikaväliltä elokuu 2013-elokuu 2018):


1. Epäreilusti(?) unohdettu Calimero ja ystävät (4/2014)
2. Moomin (Best) Selection - muumimusiikkia, jota ei suomalaisen levykaupan hyllyltä löydä (10/2014)
3. Halinallejen upotusta ystävänpäivän kunniaksi (2/2014)
4. Vähäsen amigurumivärkkäilystä (3/2015)
5. Ihmemaa Ozin tonkimista (9/2014)

Jaarittelu pääsi kunnolla vauhtiin 2014, ja tuolta vuodelta ovat myös blogin kolme suosituinta tekstiä. Calimero-jaaritukseni on ollut lähes heti ilmestymisestään lähtien suosittu (se oli luetuin teksti ylivoimaisesti jo blogin 1-vuotissynttärin tienoolla), ja muilla riittää vielä kirittävää sen ohi pääsemisessä. Japanilaisen muumianimaation musiikin ja sitä käsittelevän tekstin suosio ei oikeastaan tule yllätyksenä. Halinallet minua puolestaan vähäsen oudoksuttavat, tai siis olen monesti vähän kieromielisenä miettinyt että tuon ko. jaarituksen otsikkoa voisi ehkä pitää hivenen harhaanjohtavana (tahallinen vitsi; tekstissähän ei siis kuvata mitään halinalleihin kohdistettua mahdollisesti kyseenalaistettavaa toimintaa vaan kyse on tekstiin upotetusta videosta [kuten aina] ;-)), mutta ehkä lukijoita kiinnostavat halinallet ihan oikeasti niin paljon. Hieman yllättäen myös amigurumeja käsittelevä jaaritukseni on ollut kohtalaisen suosittu, ja virkkausvärkkäilystä olisikin tarkoitus jatkaa vähäsen lisää. Olen iloinen siitä, että Ihmemaa Oz-animaatiosarja ja sen tonkimiseni on kiinnostanut yleisöä ainakin sen verran, että juttu on kivunnut viidenneksi suosituimmaksi jutuksi. Aiheen tonkimista on myöskin tässä tapauksessa aikomus jatkaa.

Juuri nyt blogissa luetaan kuitenkin muita ja uudempia tekstejä kuin tätä kärkiviisikkoa, mutta eiköhän näistäkin joku ole taas kohta tuolla sivupalkissa tällä hetkellä luetuimpien joukossa. ;-) Kärkilistan muuttuminen seuraavaan vuosikatsaukseen mennessä (kun joskus sellaisen taas teen) voipi silti olla vain ajan kysymys...
 
Onpa aika rientänyt, enkä ole vielä saanut jaariteltua lähellekään kaikkea asiaa mistä haluan kertoa. Tässä kesän aikana olen kuitenkin saanut energiaa ja innostusta työstää useampia blogitekstejä, joita toivottavasti saan valmiiksi tulevana syksynä. Mitäänhän en tietenkään lupaa. ;-) Paitsi sen ehkä voin, että verkkaisesta tahdistani johtuen (vai pitäisiköhän se katsoa enemmän ansioksi?) jaarittelen juttuja vielä ainakin vähintään seuraavat viisi vuotta? ;-D


Blogin syntymäpäivän kunniaksi päätin pitkästä aikaa muuttaa ulkoasua hieman. Toisaalta sille on ollut oikeaakin tarvetta: Blogger on ollut pidemmän aikaa rikki, niin että blogin taustakuva on ollut vähän vinksallaan (on kokeiltu eri nettiselaimia eri koneilla) enkä ajoittaisista muutamista säätöyrityksistä huolimatta ollut saanut sitä näkymään enää oikein (tai siis asetusten ja blogitekstien esikatseluikkunoissa taustakuva kyllä näkyi oikein, mutta varsinaisella sivulla ei :DP), joten mystisen vian täytyy olla jossain Bloggerissa itsessään ja minun tavallisen tallaajan ulottumattomissa (eipä oikeastaan tule yllätyksenä, kun kyseessä on Googlen "palvelu"...).

Pahoittelut siis, jos blogin edellinen ulkoasu vaikutti hassulta tai mahdollisesti jopa sattui silmiin pidemmän aikaa. Toivottavasti pidätte hillitystä kukkaloistosta. Ulkoasun muutoksen yhteydessä blogin maskottihahmo-kisu on siirtynyt tuosta oikean sivupalkin kyljestä yläreunaan blogin otsikkokuvaan köllöttelemään.

 Hyvää alkavaa syksyä kaikille lukijoille! Katsotaan mitä se tuo tullessaan.