Lyhyt mietintä visual noveleista (tai pelien tarinallisuudesta yleensä?)

Vuosina 2018-2020 päätin perehtyä ja käytin aikaani parin visual novel-pelin pelaamiseen. Olen aiemmin maininnut tästä jaarituksessa Ani-täti eksyi Keyn unenomaiseen animesovitusmaailmaan. Lainaan pätkää omaa tekstiäni:

Toisaalta mietin, kun olen pelannut jotain pelejä joskus, niin ovatko visual novelit mitenkään sen kummempia kuin ne muut?

En ole himopelaaja, jossain mielessä minua voisi pitää Keltanokkana (tai KeltanokkAni-na). Siitä huolimatta olen pohtinut itsekseni peleihin liittyviä asioita, kuten juuri että ovatko visual novelit sen ihmeellisempiä pelejä? Ovatko ne kokonaan oma genrensä? Voisiko tämän genren nimen suomentaa tai suomalaistaa järkevän kuuloiseksi, ja mikä se nimitys silloin olisi? Olen nähnyt käytettävän suoraa ja aika kankeaa käännöstä "visuaalinen novelli", joka omaan korvaan ei vain kuulosta mielekkäältä ja selkosuomelta sillä tavalla, että käsitteen ensi kerran kuuleva ymmärtäisi heti mistä on kysymys. Olen pienessä päässäni miettinyt mm. tarinapeliä, valintapeliä (tosin kaikissa visual noveleissa ei tehdä valintoja joten siksi tuollainen nimitys ei olisi kaikenkattavasti sopiva), näköromaania... niin edelleen. Koska en osaa päättää, kirjoitan tässä vain tylsästi termillä visual novel.

Jos mietin yleistasolla ja omasta kokemuksesta, kaikissa peleissähän on, jossei tarinaa, niin ainakin jonkinlainen päämäärä tai tavoite. Ristinollassa on yksinkertainen tavoite päihittää vastustaja. Pienellä mielikuvituksella ja verbaaliakrobatialla Tetriksen päämäärästä ja toiminnasta voisi kirjoittaa jännittävän juonikuvion. Ja niin edespäin.

 

Lapsuuden/teini-iän tarinalliset tietokone- ja videopelit

1990-luvun lapsuudessa tuli pelattua Muumit piilosilla-tietokonepeliä. Se oli käytännössä interaktiivinen kuvakirja: pelissä oli tarinallista (riimiteltyä) kerrontaa, ja pelikokemus oli yksinkertaista ja interaktiivista; ruudulla näkyvien objektien klikkailua, mistä seurasi aina jotain toimintaa; liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Samaten vaikkapa Masa Mainiossa on varsin paljon tarinaa ja oikeastaan monessa muussakin noissa ysärinaikaisisssa lasten peleissä. Noita pelatakseen ei aina tarvinnut edes osata lukea.

Olen vuosituhanteen vaihteessa pelannut myös Pokémonia ja emulaattorilla Sailor Moon: Another Storyn fanikäännöksen. Näissä kahdessa on aika paljon tarinaa ja juonikuvioita strategisen mätön roolipeleiksi.

Melkein kuin animea katsoisi, tai ehkei ihan. Hahmot ovat ruudulla ja kullakin hetkellä puhuvan hahmon pää ja repliikki ilmestyvät ruudun alalaitaan. (Ja siis, en ole loppujen lopuksi perehtynyt Sailor Mooniin sen enempää kuin mitä SubTV näytti ysärianimen ruotsiksi dubattua versiota. :D Silti viihdyin tämän pelin parissa aikoinaan ja jokin aika sitten huomasin että fanikäännös on tehty uusiksi ja paremmin kuin 2000-luvun alussa, siksi olisi mukavaa löytää aikaa tämän pelin läpipeluuseen taas joskus...)

Joten, ovatko visual novelit loppujen lopuksi sen ihmeellisempiä ja jos jokin erottaa ne muista peleistä niin mikä? 

Visual novelien yhteys kirjoihin

Visual novelien toimintaperiaate on loppujen lopuksi teknisesti hyvinkin yksinkertainen: pelaajan on ensisijassa tarkoituksena lukea kaikki ruudulle ilmestyvä teksti. Tekstin taustalla voi pyöriä grafiikkaa; maisemia, hahmoja, muita objekteja. Tunnelmia voidaan korostaa musiikilla, ääniefekteillä ja ääninäyttelyllä.

Rewritessa voidaan käydä esim. pyöräretkellä yhden tytsyn kanssa.

En valitettavasti muista tarkkaa ajankohtaa sille hetkelle, jolloin ensimmäisen kerran törmäsin varsinaiseen termiin "visual novel". Mitä todennäköisimmin jollain animesivustolla tai -blogissa ehkä, joskus 2000-luvun loppupuolella. Japanista tulee kaikenmoisia pelejä, sen toki tiesin. Kaveri pelaili joskus Higurashin ja vertasi sitä pitkän romaanin lukemiseen. 

Joissain peleissä pelaaja asetetaan valintatilanteeseen, jossa tarina etenee vasta kun valinta on tehty ja täten peli etenee tehdyn valinnan mukaan (seuraaviin valintoihin). Tässä mielessä visual novelit muistuttavat lapsuuden kirjoja joissa niin ikään lukija sai tehdä valinnan päähenkilön asemassa (muistan tällaisia kertomuksia lukeneeni, mutta ainoa josta vielä muistan nimenkin, oli kotimainen Jaana Tarman kirja Kolmen kohtalon katti vuodelta 1998, nimi on jo itsessään kuvaava. Oliko/onko tälle kirja"genrelle"kään mitään suomenkielistä nimitystä?).

 

Deittisimulaatiopelit ja eroge

Jotkin visual novelit ovat teemaltaan romanttisia, ja niissä voi olla deittisimulaatiopelien elementtejä. En ollut pelannut varsinaisia deittisimulaatio- (tai suorasukaisemmin sanottuna porno-)pelejä, mutta olin 2000-luvun kuluessa muodostanut jonkinmoisen ennakkokäsityksen niistä tältä pohjalta:

- katsottuna pari sentyyppisiin peleihin pohjautuvaa animesarjaa
- nähtynä yhden sentyyppisen pelin grafiikoita
- pelattuna SimGirlDate-peliä (muinoin pelikone.fi-sivustolla :D). (Japanilaisista peleistä selvästi inspiroitunut peli ei kuitenkaan taida olla japanilaista alkuperää vaan enemmänkin parodiaa...?)

Kuva SimGirlDate-pelistä.

Lisäksi reilusti yli kymmenisen vuotta sitten minulla oli toisinaan myöhäisten viikonloppuiltojen hupina kirjoittaa YouTuben hakuun "eroge opening" ja katsoa mitä löytyy - kyseessä ovat siis pelien introvideot. (Ja termi "eroge" viittaa eroottisiin peleihin, jos tätä selvennystä joku vielä kaipaa. Itse törmäsin termeistä ensin "erogeen" ja vasta myöhemmin "visual novel"iin.)

Visual novel-pelien introvideot (oli peleissä pornosisältöä tai ei) ovat ihan hauskaa katseltavaa, yleensä niissä soi joku poppijytäbiisi ja silmien eteen lehahtaa jänniä grafiikoita - parhaimmillaan mielenkiinto pelin sisältöä kohtaan herää.

 

Rewriten intro vielä upotettuna tähän.

Rewriten alkuvideo on kiinnostava. En muista tarkkaa ajankohtaa, milloin näin sen ensimmäisen kerran, mutta silloin mielessäni ei edes käynyt että pelin pelaaminen voisi olla mahdollista japania osaamattomalle, joten päädyin katsomaan pelin pohjalta tehdyn animesovituksen ensimmäisen tuotantokauden josta jäi se aiemmassa tekstissä mainittu hämmentynyt ja p*ska fiilis. Ketutuksesta huolimatta jäi silti vaivaamaan, mistä oikein oli kyse, joka johti siihen että rupesin selvittämään voisiko peliä sittenkin pelata.

Ja voisihan sitä.

Tekstin alussa linkatun jutun, eli Key-nimisen pelistudion peleihin perustuvia animesarjoja katsottuani kiinnostuin "alkuperäisteoksista" ja olisin mieluusti halunnut pelata Kanonin. Jotain olin joskus onnistunut netistä lataamaan, mutta peli ei lähtenyt pyörimään enkä jaksanut ruveta selvittämään, mistä kiikasti. Jätin homman siltä erää. Vasta alkuvuodesta 2018, Rewrite-animeen kimpaantumisen vanavedessä, päätin yrittää uudelleen ja viimein pääsin asiassa eteenpäin.

Julkaisen lähiaikoina jaarituksen, jossa käsittelen sekä Kanonia että Rewritea.

Omfg it's working! (Joskus aiemmin yrittäessäni tulivat vain musiikki, taustagrafiikka ja tuo tekstilaatikko, mutta itse tekstiä ei näkynyt. Kuva hyytyi heti alkuunsa, enkä jaksanut ruveta selvittämään mistä kiikasti ja luovutin silloin.)