Muumilaakson kakkoskausikatsaus

Tekstiä päivitetty 27.7.2022. Jaarituksen loppuun upotettu video YLEllä pyörivistä sarjan 3. kauden TV-spoteista.

Onpas minulla kestänyt pitkään tämän kanssa, mutta vihdoin ja viimein saan julkaistua jaarituksen Muumilaakson kakkoskaudesta! ...vaan toisaalta eipä sillä ole niin kiire ollut, koska kolmoskausikaan ei ole vielä tullut suomeksi. (Joskin jos se olisi tullut, niin ehkä se olisi pistänyt minuun vähäsen vauhtia...) 

Lisäksi minua ei muutenkaan ole pitempään aikaan napannut jaaritella ylipäätänsä mistään muumeihin liittyvästä, olen kokenut pitkästä aikaa vähäistä kyllästymistä aiheeseen.

Siispä en tee tästä jutustakaan lähellekään niin pitkää kuin ensimmäisen kauden kanssa tuli (olen välillä yrittänyt lukea sitä itse, ja se on kauheaa. Kirjoitin hirveän järkäleen jossa oikeastaan vain jankutan samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan [tuo teksti on ehkä ainoa koko blogikirjoitteluni aikana mikä myöhemmin julkaisun jälkeen on saanut minut haluamaan takoa päätäni seinään, muistakin syistä kuin vain tuosta jankutuksesta johtuen. Mutta tehty mikä tehty. Pahoittelen siis jankutuksen määrää kyseisessä tekstissä, mutta muuten en pyytele anteeksi, ainoastaan saatan ehkä hieman korjailla tekstiä joskus jos vielä viitsin... :´D]).

Mutta sen pidemmittä esipuheitta, mitä sanottavaa minulla on Muumilaakson kakkoskaudesta?

Parin ensimmäisen jakson perusteella on aika selvää (pahoittelut että nyt toistan edellistä kirjoitustani, mutta näin se vaan on), että romaanis-eeppisellä linjalla jatketaan. Muumipeikko jatkaa kasvukipuiluaan, ja toisella kaudella korostuu Muumimamman ja Muumipapan hääsäys peikon ympärillä tämän yrittäessä itsenäistyä, sekä lisäksi vanhempien oma keskinäinen ja myös yksityinen kriiseily. Jakson katselun jälkeen minulla oli ja on edelleen se sama tunne: kuin että olisin katsonut tiivistunnelmaisen elokuvan 22 minuutissa. 

Minä ja muumeista vähemmän innostunut katselutoverini olimme hyvillä mielin muistaakseni joka kerta viikon jakson jälkeen. Useampi jakso vitseineen ja oivalluksineen sai aikaan myös naurunpyrskähdyksiä, osa toki enemmän siksi että tahattomasti kolahti itseen... 

Taisin silloin ykköskauden yhteydessä mainita hillonkeittelypuuhat. Mitäs tässä onkaan? :-)
(Ihan näin paljon en itse ole saanut aikaan, mutta kyllä lähes! XD)

(Itseäni tämä hykerrytti ja ehkä olen ainoa maailmassa; hauskaa että hillopurkit pysyivät
taustalla myös kauden loppuun saakka... :D Mutta suuri kysymys: miten aikaisin marjat ja hedelmät
oikein kypsyvät Muumilaaksossa?? [No, ehkä tämä voidaan antaa anteeksi sarjan tekijöille...])

Siinä missä ensimmäinen kausi ehkä oli eri vuodenaikoihin sijoittuvien irrallisten tarinoiden sarja missä kokeiltiin kepillä jäätä, tuntuu, että kakkoskausi on ollut yleistunnelmaltaan yhtenäisempi, ja jatkuvuuden tunne on aistittavissa. Muumipapan uusi yritys-jakson lopussa oli kiva miettiä: "ahaa, ehkäpä myöhemmin lähdetään sinne majakkasaarelle" (ja siis kyllähän se etukäteen oli jo tiedossa, mutta oli kivaa silti leikkiä ettei tiedä kaikkea ;-) [tämä on se niksi jolla minua eivät oikeastaan mitkään juonipaljastukset haittaa]). 

Kauden loppupuoliskolla keskityttiin selkeästi Taikurin hattu ja Muumipappa ja meri-kirjojen sovittamiseen, ja on mielenkiintoista, että juuri nämä kaksi romaania on valittu; Taikurin hattu on sovitettu sen niin monen monta kertaa, että etukäteen mietin, että onkohan edes mahdollista saada siitä enää mitään uutta irti, mutta jo vain, ei ollut tylsää vaan hyvinkin kiinnostavaa. Muumipappa ja merta taas ei tätä ennen ollut sovitettu "kunnolla" (vaikka toki huopamuumeissa sitä on hipaistu ja japanipiirretyssä siitä tehtiin sinällään kiva perusseikkailu).

Muutamia jaksokohtaisia erityishuomioita

Työnhakua (tai siis -metsästystä) Muumipapan tapaan :-D

Koheltamista ja toilailua on ehkä rahtusen enemmän kuin sitä romaanis-eeppistä fiilistä, mutta en valita. Nuuskamuikkunen ja tulenhenki oli tunnelmaltaan hyvä jakso, mutta juonellisesti minusta tylsähkömpi. Muumipapan uusi yritys ja Rouva Vilijonkan katoamismysteeri olivat hauskoja välipaloja, ensiksi mainitussa päästiin miettimään työelämään liittyviä asioita muumimaisesta näkökulmasta ja viimeksi mainitussa muumimaiseen dekkaritunnelmaan. :D

Kohtalokas pulloposti oli nyt sitten se aiemmin uumoiltu jakso jossa Myystä nähtiin sitä ns. pehmeämpää puolta (toki muissakin jaksoissa sitä vilauteltiin sopivan vähän), ja on vaikeaa sanoa kumpi oli mielenkiintoisempaa; Myyn ja Niiskuneidin bondaus vai Muumipeikon säheltäminen (ja sen täysin ansaitut seuraukset :D).

Taikahattu oli myös hyvä ja ehkäpä jopa kauden suosikkijaksoni, koska siinä tuntui olevan kolme miniepisodia yhdessä paketissa Taikurin hatun löytämisestä pilviseikkailuun ja teini-Muumipeikon ärsyynnykseen vanhempien paapottavana olemisesta, mihin taikahatun aiheuttama muodonmuutos toikin uudenlaisen perspektiivin. Ja silti tarina pysyi pohjimmiltaan samana tuttuna. 

Tytöt toiminnassa ja väkivalta korvattu fiksummin kutittamisella
(vaikka kai kutittamista [etenkin vastoin tahtoa] voisi pitää väkivallan muotona...).

Hyvästit Niiskuneidille-jakso sisälsi hauskan metaläpän: kun Muumipeikko ei sen kummemmin tiedä, missä Niiskuneiti tarkalleen ottaen asuu, niin miten ihmeessä sarjan tekijätkään sen paremmin voisivat tietää? :-) (Eipä asiaa ole ikinä taidettu valottaa missään alkuperäisteoksessa. Korjatkaa jos muistan väärin.) 

Muumipappa ja meri-romaani sai mielenkiintoista käsittelyä, ja vaikka siihen käytettiin kolme jaksoa, olisin silti ehkä halunnut että kauden lopetusjaksokin olisi hyödynnetty siihen - Muumipeikko ja merihevoset-jakso vain koohotti nopeasti läpi ja loppuun. En ehkä myöskään ihan sataprosenttisesti digannut siitä, miten Mörön osa tarinassa oli muutettu, ja toivon että hahmon käsittelyä jatketaan vielä tulevaisuudessa. 

Muumipeikon rakkauslaulu merihevoselle oli toisaalta kiusallinen ja jopa nolo, mutta on pakko myöntää, että siitä huolimatta sydämeni sulaa joka kerta peikon aloittaessaan loilotuksensa. Sekä englanniksi että suomeksi. Vaikka biisi onkin ihan diipadaapaa. :´) (Hah, pitää kuulostella muutkin kieliversiot tuosta laulelusta jossain vaiheessa...)

Nillitystä

Napistavaa löytyy enemmän sarjan varsinaisen sisällön ulkopuolisista asioista. Palataanpa ensiksi tuonne alkuvuoteen 2020 ja television lähetysaikoihin, voi pojat. Jotenkin oli ollut niin helppoa ja yksinkertaista ensimmäisen kauden kanssa: jakson ensiesitys maanantai-iltana klo 20. Vuonna 2020: maanantai-iltana tulee jos tulee. Kakkoskauden alkaessa 2.3.2020 esitettiin neljä ensimmäistä jaksoa putkeen klo 18 alkaen. No eipä siinä mitään, me jotka haluamme nauttia yhdestä jaksosta viikossa kerrallaan saatoimme vain katsoa sen ekan ja helposti sivuuttaa loput. 

Ja niinhän se kannatti tehdä, sillä viikon päästä esittämistä jatkettiin kuitenkin kakkosjaksosta. Sen piti tulla maanantai-iltana klo 19, mutta ei, urheilulähetyksen takia ohjelma siirtyikin tunnilla eteenpäin ja kun en sattunut olemaan paikalla, digiboksini ajastus meni auttamatta pieleen. No joo, jaksot olivat/ovat netissä Areenasta katsottavissa, mutta silti. (Yleisradio voisi harkita erillisen urheilukanavan perustamista taikka sitten omistaa koko TV2:n sille ja dumpata kaiken muun ohjelman TV1:lle taikka Teema/Femille. Sitähän se meininki on aina ollut: jos jotain urheilua on tulossa, se automaattisesti kiilaa kaiken muun ohjelmiston yli ja edelle. Kiva juttu urheilufaneille, ei-niin-kivaa viikoittaissarjoja katsoville.)

Jaksot siis esitettiin ensin kolmen-neljän jakson ryppäänä muutaman viikon välein esitysajalla maanantai-ilta klo 18, ja seuraavien yksittäisten viikottaisten jaksojen esitysaika onkin ollut sitten klo 19. Eipä siinä. Kalenterinsa ja digiboksinsa ajastusten kanssa sai olla tarkkana.

Toinen juttu on sitten sarjaan itseensäkin liittyvää: suomenkielinen dialogi. En ole kielioppipoliisi (oma bloginikin on luultavasti muotoiluvirheitä täynnä tarkistuksista huolimatta), mutta voi jestas kun kakkosjaksossa särähti. Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon repliikit "Ei ne ole mitään kiviä" - "Ne on tulenhenkiä" eivät minuun korviini kuulosta hyvältä suomen kieleltä tai ainakin kuulostaa hemmetin typerältä ohjelmassa, jossa hahmot eivät oletettavasti puhu puhekielellä. Jonkun pitäisi tarkistaa dialogi ennen äänitystä. Mielellään useamman henkilön, useampaan kertaan. (Nyt en muista, oliko muissakin jaksoissa jotain vastaavaa tai muuta kömmähtelyä, mutta tuo jäi mieleen jo ekasta kerrasta.)

Ja tulevaa

Toinen kausi loppui pakahduttavaan odotukseen tulevasta. Sarjan kolmannen kauden valmistuminen on ollut vähäinen mysteeri, kiitos koronaviruspandemian. Vaikka yritänkin seurata sosiaalista mediaa niin siltikin minulta meni ohi tieto, että kolmoskausi on valmistunut jo tovi sitten ja briteissä Sky otti sen esitykseen taannoin tämän vuoden huhtikuun alussa. Suomen esitysaikataulusta ei tämän blogitekstini julkaisuhetkellä ole vielä mitään tietoa. Ehkä ja toivottavasti syksyllä...??

Se kuitenkin on muun muassa saatu tietää, että kolmoskaudella saadaan hahmoista Niisku ja Haisuli kehiin. (No, kakkoskauden lopussa ehkä vähäsen vihjailtiinkin Niiskun mahdollisella esiintymisellä tulevaisuudessa. :-)) Hahmot tulevat ilmeisesti olemaan mukana useammassakin jaksossa eivätkä jää vain yhden episodin vieraiksi, olen tästä hyvinkin mielissäni (etenkin Niiskun osalta). Myös osa aiempien kausien hahmovieraista tekee paluun kolmannella kaudella.

Teatraalinen peikko vauhdissa taas. Mieleni tekisi vääntää huono vitsi
siitä "You're so dramatic when you're hungry"-snickerspatukkamainoksesta...

Tämä menee ehkä lievästi aiheen sivusta; kolmannen tuotantokauden ollessa tekeillä uutisoitiin kai melko varhain, että enkkuversiossa Muumipeikon ääni vaihtuisi. Uutinen ei hetkauttanut minua tuoreeltaan, mutta viime aikoina, kun olen nyt kertaalleen katsellut sarjan aiempia kausia myös englanniksi, on ruvennut tuntumaan siltä, että kyllä tuota peikon brittiääntä tulee ikävä kun kolmatta kautta joskus pääsee enkuksi kuulostelemaan. 

Samaten olen muutenkin miettinyt, että sarjaa on melkeinpä viihdyttävämpää katsoa englanniksi. Vaikka suomiversio ei ole missään nimessä huono, niin enkkudubbi silti vie voiton (paitsi pikku Myyn äänessä - yllättäen, tai sitten ei. Spekuloin edelleen, että Myyn äänellä on todella paljon väliä vain ja ainoastaan suomalaisille. :´-)). En tiedä, ehkä se johtuu siitä että enkuksi sarja tuntuu "uskottavammalta". Mietin, että ehkä tämä uusversio muumeista puhutteleekin enemmän brittisarjojen katsojia ja ystäviä kuin animaatiofaneja? (Tietenkään näiden ei tarvitse sulkea toisiaan pois, itse olen enemmän kuitenkin yleinen animaatiofani kuin brittidraamakomediafani. )

Lopuksi vielä eniten ihailemani näkymät kakkoskaudelta.

...

Mitäpä tässä enää muuta kuin että toivottavasti pian kuullaan uutisia siitä millä aikataululla kolmoskausi saadaan esitykseen Suomessa...

Lievästi ajankohtainen lisäys 27.7.2022:

Huomasin menneenä viikonloppuna, että YLE on alkanut mainostaa Muumilaakson 3. tuotantokautta ainakin kahdella TV-spotilla, joissa kerrotaan, että sarja on katsottavissa Areenassa ja 3. kausi tulossa televisiossa syksyllä. Mitään sen tarkempaa aikataulua ei ole mainittu - vielä tuo kolmoskausi ei ole Areenassa, mutta lähtökohtaisesti kuitenkin oletan, että sinne se saattaa ilmestyä jo ennen televisioesitystä.

 

Kiva että saadaan kuin saadaankin vielä tänä vuonna! :>

Ponijaaritus #1: Metajaaritus

> Seuraava Ponijaaritus #2: Unelmalaakson pikku ponit

Olen tässä jo jonkin (melko pitkänkin) aikaa aina välillä miettinyt, että millaisella tekstillä alkaisin kirjoittamaan blogissani Pikku Poneista, eli My Little Ponysta. Pitäisikö kirjoittaa vain piirretyistä ja miten, yleisesti vai henkilökohtaisemmin? Ja mistä päästä kannattaisi aloittaa, tästä Ystävyyden taikaa-sarjasta vai sittenkin lapsuusmuistojen kasariponeista? Heittäisinkö vain fiilistelyä ja muisteloita vai kasaisinko tuumailuja ja analyyttisempiä mietintöjä? Nii-in. Ei mitään hajua. :D Ja millaisia avainsanoja käyttäisin, My Little Pony, MLP-lyhenne, Pikku Ponit, pikkuponit, Ystävyyden taikaa, FiM? Tuossa jo syksyn 2013 Derpy-tyngässäni käytin avainsanaa "uusponit" jolla kutsun tätä tämän vuosikymmenen tuotosta. Mutta mitä ne sitä edeltävät sitten ovat, ovatko ne kaikki vaan kimpassa "pikkuponeja"? "Vanha-" tai "vanhusponeja"?? Piirrettyjen puolesta on toki helppo puhua ajallisesti "kasari- ja ysäriponeista", mutta mitäs sitten ne siinä noiden jälkeen, 1990-luvun loppupuolen ja viime vuosikymmenen ponit ovat? Nii-iin, kamalan hankalaksi teen tämän homman. :D

Toisaalta... onko sillä loppujen lopuksi mitään hirveän suurta väliä tehdä minkään sortin jaottelua eri ponijuttujen välillä, en niistä kuitenkaan ehkä niin hirmuisen paljoa aio blogissa jaaritella. En tiedä. Hankalaksi ja hitaaksi ponijaarittelujen aloittamisenhan on tehnyt myös se tosielämän seikka, että se suurin kiinnostukseni aiheeseen on oikeasti laantunut satunnais-kasuaalitasolle jo vuosia sitten, ja nykypäivänä lähes ainoastaan satunnaisina, ja melko yksittäisinä hetkinä tulee vanhan koulukunnan ponifanittajan näkökulmasta fiiliksiä ja ajatuksia. 

Unohtamatta tietenkään ponien nimiä ja oheistermejä ja niiden käyttämiseen liittyviä seikkoja. Suomalaiset vai alkuperäiset? Uusimman ponisukupolven kanssa ei ainakaan ole ongelmaa kun ponien nimiä ei edes ole käännetty. Luulen että käytän alkuperäisiä mutta tunnesyistä kirjoitan käytetyt suomenkieliset nimitykset sulkumerkkeihin - tai sitten toisinpäin (tämähän tuo jonkinmoista, osin turhaakin lisää, normijaaritusten sisältöön - mutta haitanneekohan tuo. Tosin joillakin ponihahmoilla on useampikin suomennosnimi olemassa, valitsepa sitten mitä niistä käyttäisit. Sanonpa vaan, että on tämäkin niin pirun hankalaa. XD). Vai josko sittenkin käyttäisin vain niitä nimityksiä joihin nyt vain satun olemaan tottunut ja kiintynyt vuosien kuluessa...

Joka tapauksessa; varmaa on että poneista minulla periaatteessa riittää monenmuotoista jaariteltavaa hahmofanituksesta aikuisiällä tehtyihin analyyttisempiin oivalluksiin, onhan kyseessä yksi lapsuuteni suurimpia fanituskohteita. Fanitus on tietenkin kehittynyt ja muuttunut paljon siitä mitä se oli yli kaksi vuosikymmentä sitten lapsuudessani, mutta luulen että tämän tonkiminen ja tutkiminen on suurelta osin ja enimmäkseen vain hauskaa. :D

Luulen, että voisin aloittaa ponijaaritusten sarjan jaarittelemalla itsestäni, niin että mahdollisille lukijoille tulee selväksi, millaiselta pohjalta ja lähtökohdilta ylipäätään jaarittelen näistä värikkäistä pienhevosista. Ehkä voisin kirjoittaa oman "ponihistoriani" lyhykäisyydessään. Joistakin jutuista voisi kirjoittaa pidemmältikin ja yksityiskohtaisemminkin, kenties erillisillä kerroilla tulevaisuudessa.

Mutta siis typistetty versio: tutustumiseni ja uppoutumiseni värikkäiden ponien maailmaan tapahtui luonnollisesti animaation kautta. Näin ponipiirrettyjä siinä 1980-luvun lopulla Golden Voicen dubbaamina, katselin Pauli Virta Productionsin dubbaamia ysäriponeja ennen 1990-luvun puoliväliä, ja vuosikymmenen puolivälin paikkeilla olin onnesta soikeana Nordic Agapio Oy:n ponidubbausten pyöriessä Maikkarilla (niin surkeana kuin Agapion dubbauksia yleisesti pidetäänkin). Fanitin ponipiirrettyjä kympillä ja enemmän tai vähemmän monomaanisesti (värikkäät pienhevoset tuhosivat, tai no esitetään asia lievemmin, pilasivat elämäni viimeistään tässä vaiheessa. Tai siis itse pilasin elämäni, jos pilasin. ;>).

Vuosikymmenen ja -tuhannen loppuun mennessä ponifanitukseni hiipui ja se on ollut melko matalalla koko tämän vuosituhannen ajan, en ole enää innostunut poneista samalla tavalla kuin ala-asteikäisenä tyttelinä - mikä lienee ihan normaalia kehitystä.

Ponit ovat periaatteessa siis jo menneisyyttä minulle, tai sanotaan että se suurin fanitukseni on laantunut kasuaaliksi kiinnostukseksi jo kauan sitten; siitä huolimattakin tädin nurkista löytyy vanhojen roinien lisäksi myös uudempaa ns. "kolmannen sukupolven" ponikrääsää viime vuosikymmeneltä pyörimästä pieniä määriä (tuon kauden ponianimaatioista sen sijaan olen jokseenkin pihalla, kun eipä näillä poneilla tainnut mitään yhtenäistä sarjaa ollakaan). Ja niin mielenkiintoinen kuin tämä uusin ponianimaatiosarja onkin ilmiönä ja miksei itsessäänkin, se ei ole sytyttänyt minussa itsessäni uutta ja pysyvää, sen enempää kuin lämmittänyt uudestaan vanhaa kipinää poneja kohtaan; saanut minua innostumaan uudestaan ja lähellekään samassa mittakaavassa kuin mitä ponit lapsuudessani merkitsivät. Tykkään kyllä, mutta en jaksa intoilla kuin melko lyhyinä ohimenevinä hetkinä vähän kerrallaan.

Tästä huolimatta seurailen silti satunnaisesti sivusta mitä on meneillään nykyään, minulla on osin ja jollain tapaa vähän kieroutunut kiinnostus tätä uusponi-ilmiötä kohtaan. Olen toki kiinnostunut piirretystä piirrettynä ja sen suomidubbauksesta. Ja onhan sitä kieltämättä ihan hauska välillä vertailla menneisyyteen tai muistella sitä sen kautta, ja tietenkin krääsän osteluunkin on tullut sorruttua. En itse tee poneille oikeastaan sen kummempaa eroa muuta kuin aikakausien perusteella, enkä näe ongelmaa kun 1980-luvun ponskut olivat aikansa versio, 2010-luvun ponskut ovat aikansa versio, ja kaikki mitä näiden välissä on, ovat aikansa versio. :D Kasari- ja ysäriponit olivat osa lapsuuttani ja totta hitsissä niihin toki liittyy sentyyppistä ~nostalgiantunnetta~, ja välillä kummastelen tätä uusponi-fanitusilmiötä, joka saattaapi jäädä historiaan jonkinlaisena populaarikulttuuri-ilmiönä, tai sitten ei, aika sen näyttää. :)

Kovinkaan sosiaalinen poniaktiivi en juuri ole ollut sen enempää netissä kuin sen ulkopuolellakaan, varsinkaan enää tällä vuosituhannella (kiinnostuksen laantuminen on se syy, miksei minua näy esim. millään foorumeilla, toki olen muutenkin hieman "epäsosiaalinen" tyyppi jos muistatte ;P). Muuta kuin sen verran, että olen ladannut ne Agapion dubbaamat vanhat ponipiirretyt YouTubeen ihmisten iloksi/kauhuksi, sen koen lähes kunnia-asiaksi tai joksikin; etenkin tämän uuden ponisukupolven aikana (sehän kun joka tapauksessa on antanut ja antaa  ns. boostia myös vanhoille poneille riippumatta siitä onko se tarkoituksellista vai ei), mutta muutenkin; miksi en jakaisi vanhoja tv-nauhoitteitani, kun minulla kerta on kaikki ponipiirretyt enemmän tai vähemmän kokonaan taltioituna? Helpommin se käy kun laittaa videot digitaalisena nettiin kuin että rupeaisi huutelemaan jossain kaupungilla tai liimailemaan kauppojen asiakasilmoitustauluille lappuja että tulkaa luokseni tuijottelemaan VHS-kasetteja. :D

Vaikka oma viehätyksensä tässäkin kai olisi. :D
(En kyllä ihan oikeasti näin tekisi. Ja nykyisin ponipiirretyt piileskelevät Dailymotionin
puolella, kuten blogin sivupalkissa hienovaraisesti mainostan. Liikaa en kai voi mainostaa?)

En juuri ole tekemisissä muiden ponifanien kanssa, eikä minulla ole siihen kummempia pyrkimyksiäkään (siis sori kaikki niin vanhojen kuin uusienkin piirrosponien ystävät). Niin, ja siis jos ei ole jo rivien välistä tullut selväksi, minulle ponipiirretyt olivat Se Juttu, vaikka keräilinkin lelufiguureja ja muutakin krääsää (keräilen edelleenkin periaatteessa, mutta sekin on laantunut kasuaalis-satunnaiseksi).

Ponit ja ponipiirretyt ovat jossain määrin sokea piste itselleni siten, etten kykene kovin tarkkaan määrittämään sitä, miten ne ovat elämääni vaikuttaneet. Siitä kuitenkin olen sataprosenttisen varma, että jollakin tavalla ne ovat vaikuttaneet, konkreettisesti ja suoraan, ja epäsuorempaan ja alitajuisesti. Osan vaikutuksista pystyn tiedostamaan ja näkemään itse, osaa sitten taas en. Itsetutkiskelu ja analysointi on hauskaa mutta piilovaikutuksia ja alitajuntaa on hankalaa tutkia.

Mutta mitä helppoihin, ulkoisesti tiedostettaviin asioihin tulee, on ainakin osittain ponien ansiota, että olen kiinnostunut kirpputorikulttuurista - ensimmäinen kirpputorilöytöni ja -ostokseni 1990-luvulla nimittäin oli ponimuki, josta maksoin aikanaan markan (nykyvaluutassa n. 0,20 euroa :D).

Kun miettii laajemmin, en lapsuudessani muuten ollut mikään "hevostyttö", paitsi Tuisku-ponista kertovia lastenkirjoja olen lukenut, samoin kuin Thowra, hopeaharja-romaanin (johon perustuva animaatiosarja pyöri Nelosella [sekin muuten oli Agapion dubbaama tuolloin ysärillä :D]). En siis ole fanittanut pikkuponeja sen takia, että ne olisivat hevoshahmoja vaan luultavammin siksi että ne olivat iloisia, värikkäitä ja piristäviä satu- ja animaatiohahmoja.

Ja uskon melko vahvasti, että tällä kyseisellä ponskulla saattaapi
olla asenteessaan jotakin sellaista, minkä olen omaksunut varhain...

Ponipiirretyt tietysti inspiroivat luovuuteen. Lapsuudessa tuli piirreltyä poneja paljon, ja keksittyä tarinoita ja omia uusia ponihahmojakin. :D Poneja on vielä nykyäänkin ihan hauska (ainakin yrittää) piirrellä silloin tällöin ja askarrella niihin liittyviä juttuja.

Itsekehitelty ponihahmo vuosimallia 2015.

Eiköhän tämä riitä ensimmäiseksi kunnon ponijaaritukseksi.

...

Hyvää alkanutta kesää, muuten!  Tämä on blogin 42. kirjoitus jaaritus, ja tällä hetkellä blogitekstiluonnoksia on tekeillä tismalleen sama määrä. :-)