(Pitkällinen) Käsityöprojekti - virkattu meikkipussukka

En ole saanut aikaiseksi (vieläkään) kasata mietteitäni tai piirusteluja/valokuvia amigurumien tekoon liittyen. Tälläkään kertaa en sitä valitettavasti(?) tee, mutta haluan esitellä jotain, mikä sivuaa käsityö- ja askartelujuttuja, nimittäin virkattu pussukka, jonka olen suunnitellut ja toteuttanut. Tässä jaarituksessa siis käsittelen ja havainnoin ja dokumentoin omaa suunnittelu- ja työstämisprosessia. Yritän pitää virkkaus/käsityöjargonin vähäisempänä jotta ei-harrastajatkin voivat lukea, mutta kokonaan siltä ei voi välttyä. ;>

Söpöjen piirrosoravien rankkaa elämää

Olen heräilemässä blogin kirjoittelun ääreen pienen joulutauon jälkeen, ja palailin tässä alkuvuodesta pitkästä aikaa Pörri Oravan pariin.

Kyseessä on 26-jaksoinen japanilainen animaatiosarja vuodelta 1979. Se on tullut Suomen telkkarista joskus 1990-luvun alussa vissiinkin, ja muistikuvani siitä olivat pitkään hyvin hataria. Pitkin elämääni olen silloin tällöin muistellut, että joku oravapiirretty oli joskus lapsuudessani, mutta enpä sen sisällöstä sitten oikeastaan juuri mitään muistanut, en sarjan tapahtumia enkä hahmojakaan kovin tarkasti, paitsi tietenkin päähenkilön: oranssin oravan jolla oli vihreä liivi ja kulkunen kaulassa. Mutta jopa tämän hahmon nimi pääsi unohtumaan. Vuosien varrella on toki välillä mietittänyt, että minkänimisestä animaatiosta mahtoikaan olla kyse, mutta päänvaivaksi asti se ei ole kiusannut, vaan se oli enemmän sellainen "voisihan sitä joskus huvikseen ja ajankuluksi selvittää"-tapaus.

Kerran, joskus lähemmäs kymmenisen vuotta sitten, saatoin huomata television ohjelmatietoja pläräillessäni, että Maikkarin Juniori-kanavalla pyörii joku Pörri Orava-niminen animaatiosarja, ja mieleni yhdisteli asioita ja koetin tonkia esiin oravapiirrettyä, josta en muistanut paljon mitään. Noilla tienoin löysin NoJopasin kirjoituksen (ja itse asiassa ihan ensi kerran koko Eläköön kuvat!-blogin), josta sain ensihätään valaistusta unohdetusta oravapiirretystä.

Vuonna 2009 (Wikipedian mukaan) oravapiirretty siis on - ehkä yllättäen tai ei - dubattu uudestaan ja sitä on esitetty Maikkarin maksullisella lastenohjelmakanavalla. Sarjan on tuottanut Nippon Animation, ja se perustuu Ernest Thompson Setonin kirjaan Viirihäntä: kertomus harmaasta oravasta (Bannertail: The Story of A Grey Squirrel) vuodelta 1922 (teos on tosiaan jopa suomennettu joskus, mielenkiintoista :D). Ja ihan alunperinhän (silloin 1990-luvun alussa siis) animaatiosarja esitettiin televisiossa sangen yksinkertaisella nimellä Oravan seikkailut. Ihmekös ettei tuollainen nimi ole erityisemmin jäänyt lapsena mieleen, kun se oli noin geneerinen...

Vuoden 2014 syksyllä löysin yllätyksekseni valtaosan sarjan uusiodubatuista jaksoista netin uumenista ja katsoin ne suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella (ja esittelin sarjan ystävälleni aika pian tuon jälkeen). Koska lapsuusaikaiset muistikuvani sarjasta tosiaan olivat melkoisen hatarat, katsoessani sarjan pitkän ajan jälkeen ja näin kypsässä aikuisiässä se teoriassa olisi voinut olla kuin lähes kokonaan uusi tuttavuus. Samasta syystä minulle on ollut myös helpompaa omaksua 2000-luvun uusiodubbaus ja hahmojen toiset suomennetut nimet, vaikka alkuperäiset melko lystikkäitä ovatkin.

Juoni

Sarjan juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan: kasvutarina orvoksi jääneestä ja maatilalla kissaemon hoivissa varttuneesta oravan pojasta.

Alkuasetelma: Maatilalla syttyvä tulipalo erottaa Pörrin ja kissaemon toisistaan, ja ulkomaailman asioista tietämätön Pörri joutuu yksin jäätyään opettelemaan ja sopeutumaan oikeaan oravan elämään ja selviytymään luonnossa. Vaan ei ole helppoa, kun saarnimetsän oravayhteisö vierastaa ja oudoksuu ihmisten kanssa elänyttä ja kissan kasvattamaa oravaa.

Ajatuksia sarjasta

Hatariksi jääneiden muistikuvien vuoksi minulla ei ole Pörri Oravaa kohtaan mitään sellaisia erityisiä lapsuuden nostalgian värittämiä fiiliksiä, joten yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin pystyin katsomaan sarjan melko tyhjin ja avoimin mielin ja ilman suurempia ennakko-odotuksia.

Jälkikäteen on tietenkin helppo miettiä, että koska kyseessä on sarja, jonka keskiössä ovat eläinhahmot, niin on ehkä jokseenkin helposti ennalta arvattavissa, että draamaa ja mahdollisesti traagisia käänteitä ja surullisia kohtauksia on luvassa, sikäli kuin kyseessä on tyypillinen (surullinen) eläintarina. Hieman satumaista fiilistä on toki ilmassa, mutta vaatekappaleita käyttävät oravat ja muutkaan eläinhahmot eivät sittenkään ole liian ihmismäisiä tai ylifiksuja, vaan luonnollisesti ja vaistojensa varassa eläviä olentoja. Vaaratilanteet ovat todentuntuisia ja kuolemankolkuttelultakaan ei vältytä. Näitä asioita sarjalta ehkä osaisi etukäteen odottaa. En kuitenkaan muista, että ennen sarjan katsomista erityisemmin olisin mielessäni mitään etukäteen spekuloinut.

Toki jonkin verran mietin sarjaa katsellessani, että tuleekohan jossakin välissä kohtauksia, jotka sittenkin tunnistan ja ne sitä kautta herättävät joitain kauan vaipuneita ja unohdettuja lapsuusaikaisia muistoja. Ainoat kunnolliset muistikuvani sarjasta ja tarinasta olivat, että Pörri oli kissaemon kasvattama, ja muistin myös, että jossakin kohtaa sarjaa Pörri ja tämä kissaemo tapasivat toisensa uudestaan jollakin hämärällä kaupunkikujalla.

Muistin oikein, mutta tämän lisäksi en sitten muuta muistanutkaan.

Kun minulla ei ennakkoon ollut mitään kovin suuria ja kummoisia odotuksia sarjan sisällön suhteen, niin sen laatu ja määrä onnistuivat yllättämään ja tekemään todella positiivisen vaikutuksen. Jotkin sarjassa käsitellyt teemat tulivat täysin puun takaa enkä osannut ollenkaan odottaa, että jaksoissa käsiteltäisiin esimerkiksi jonkinasteista äitikompleksia, päihderiippuvuutta ja näytettäisiin potentiaalista itsetuhoisuuteen vihjaavaa käyttäytymistä! (Tästä lisää vähän myöhemmin.)

Ja osasinpa etukäteen olettaa tai en, joka tapauksessa en siltikään odottanut, että sarja herättäisi tunteita niinkin paljon, että tulisi nyyhkittyä ruudun ääressä sohvan pohjalla söpöjen piirrosoravien elämän koitoksille. :D Yllätin myöskin itseni oikeasti jännittämästä miten näädän tai kyykäärmeen kanssa oikein käy...

Tunnelma on rakennettu sarjaan hyvin, ja katsoessa tuli yleisesti kotoisa fiilis, ja suurin osa sarjan hahmoista ja tapahtumista tuntui etäisesti tutuilta. Jaksoilla on yleensä jokin tietty teema, mutta toisinaan jaksoissa sivutaan useampaakin asiaa (esim. "Ukkosmyrsky"-jaksossa on paljon muutakin kuin vain ukkosmyrsky, ja "Käärme"-jaksossa muutakin kuin käärme). Tarinoiden aiheet, tapahtumat ja hahmot ovat melko yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia. Ja lasten, tai itse asiassa koko perheen, ohjelmastahan onkin kyse.

Yksi asia, mikä sarjassa muun muassa viehättää itseäni on se, että kaikki ei ole niin yksinkertaista ja jouhevaa eikä kaikki käy niin helposti. Pörrin sopeutuminen metsäelämään ja tie oravayhteisön hyväksymäksi jäseneksi on vaikea ja kumpareinen, ja se oikeasti kestää useamman jakson verran. Tottahan Pörri saa alusta pitäen jonkin verran ymmärrystä ja myötätuntoa muutamalta taholta, mutta eräiden muiden kohdalla myötämielisyys ei tule itsestään, ja Pörri saa osakseen paljon ilkeilyä ja vihamielisyyttä ja joutuu tosissaan tekemään työtä voittaakseen ja valloittaakseen toisten sydämet ja saadakseen yhteisön hyväksynnän. Ja vielä silloinkaan kaikki ei ole täydellisen helppoa ja ihanaa, vaan seikkailu, ja ajoittainen kamppailu elämän kipeiden tosiasioiden kanssa on loputon. Näin se menee itse kullakin elämässä!

Pörri psyykkaa itseään ukkosmyrskyn aikaan.

Saarnimetsän oravayhteisö on melkoisen suuri. Pörrille (ja meille katsojille) tutuksi ja läheisemmäksi muodostuu kuuden oravan joukko. Kalle on ensimmäinen Pörrin oravatuttavuus ja joukon nuorin. Kalle ihailee Pörriä suuresti ja haluaisi touhuta ja seikkailla paljon enemmän kuin tämän äiti Lilli sallisi. Lilli onkin topakka täti, joka äidillisyydessään lipsuu lähes vainoharhaiseen ylisuojelevuuteen ja kontrollifriikkiyteen. Nuppu on vilpitön tyttöorava, joka on varsin kiinnostunut uudesta tulokkaasta ja opettaa Pörrille tarpeellisia taitoja. Rousku on Nupun isoisä, vanha ja viisas orava ja eräänlainen yhteisönjohtaja (jonka puheita tosin ei monesti jakseta kuunnella). Pähkylä on salskea oravapoika, hieman mahtaileva ja pitää itseään fiksumpana kuin oikeasti on. Pähkylän kanssa usein sanaileva Rontti on aina muiden kanssa eri mieltä oleva vastarannankiiski, mutta kuuluu silti erottamattomasti joukkoon.

Pörrin tutut vasemmalta oikealle: Kalle, Lilli-täti, Nuppu, Rousku, Pähkylä ja Rontti.

Alussa oravayhteisön epäilevyys ja vieroksunta Pörriä kohtaan on toisaalta hyvin ymmärrettävää; onhan Pörri varsin poikkeuksellinen ja erilainen kuin muut; metsään saavuttuaan Pörri on ensi töikseen joutumassa luonnollista kautta pöllön kitaan, mutta onnistuu välttymään moiselta kohtalolta: vanha Pöllösetä ällistyy kerrakseen, kun epätavallinen orava ei ensinnäkään juokse karkuun, eikä toisekseen edes pelkää, vaan päinvastoin haluaa tutustua ja jopa ystävystyä!

"Tarkemmin ajatellen, olet hyvin outo oravaksi..."
(Etpä voisi olla enempää oikeassa, Pöllösetä...)

Pöllösetä ei suinkaan jää ainoaksi, vaan Pörri luo mielenkiintoisia tuttavuuksia myös muiden eri lajia olevien metsäneläinten kanssa. Tutuiksi tulevat niin tangon tahtiin polkevat ja kaikkia koijaavat rottaveljekset, tuikea (ja ilmeisesti jatkuvasti sydänkohtauksen partaalla oleva) tikkätäti, iso ja kiltti pesukarhu, pieni mutta pöyhkeä maaorava kuin lammessa asuva kilpikonnakin - siinä muutama mainitakseni.

Tietenkään sarja ei toimisi, elleivät hahmot olisi monipuolisia ja mielenkiintoisia. Tuntuu, etten ollut aikoihin katsonut sarjaa, jossa olisi sellaisia hahmoja, jotka olisivat herättäneet ylipäätään minkäänlaisia fiiliksiä, saati sitten että joitain kohtaan olisi kehittynyt enemmänkin kiinnostusta. Pörri itse on suloisen hömelö ja ennakkoluuloton sankari, välistä hieman tyhmänrohkeakin ja joutuu oppimaan asioita usein kantapään kautta. Pörri tuo kummallisine ja hassuine tapoineen mitä ilmeisimmin tarpeellisen piristysruiskeen oravayhteisön ja koko metsän eloon, mutta eivät toiset oravat ja muutkaan metsän asukit mitään tylsiä persoonia ole, ja sarjassa nähdään myös mukavan paljon eri hahmojen välistä kanssakäymistä. Ja on yhtä lailla kivaa fanittaa niitä tyyppejä, jotka herättävät sympatioita, kuin inhota niitä vähemmän symppiksiä... :D

Asenteestaan tinkimätön tapamököttäjä Rontti taitaa olla suosikkihahmoni... :-)

Pörrin ja Pöllösedän erikoinen ystävyys on sarjan mielenkiintoisimpia teemoja. Se saa kuitenkin valitettavan surullisen ja katkeran kauniin lopun. Pöllö on aina ollut yksinäinen, ja Pörri on ensimmäinen - ja ainoa - olento koskaan, joka ei ole pelännyt ja juossut karkuun. Pörri saa Pöllösedässä aikaan muutoksen; tämä muuttuu kiltimmäksi ja neuvoo ja auttaa Pörriä pulasta usein, ja lakkaa syömästä oravia. Kun pöllön muutos vihdoin alkaa avartua muillekin oraville, on jo liian myöhäistä. Pörrille Pöllösetä on yksi monista ystävistä - mutta Pörri taas on Pöllösedän ainoa ystävä.

En voinut vastustaa kiusausta tehdä Pöllösedästä eräänlaisen meemikuvan...
(tein näitä itse asiassa useammankin, mutta ne lakkasivat olemasta hauskoja
nopeasti [jos ne nyt alkuunkaan edes olivat hauskoja {mitä sopii epäillä}...])

Ja entä sitten muu elämä? Kahdenkymmenenkuuden jakson aikana ehditään etsiä, löytää ja menettää paljon. Pörrin (konkreettisenkin) kodin etsintä ja muutkin edesottamukset herättävät myötätuntoa ja tuntuvat jotenkin hyvin tutulta ja samaistuttavalta näin aikuistuneesta ihmisestäkin. Sarja kuvaa mukavan elämänmakuisesti kasvamista ja oman paikkansa etsimistä, ja siinä koetaan monia iloisia ja jännittäviä, ja toisinaan varsin surullisia hetkiä, jotka antavat ajattelemisen aihetta.

Kun jänöemo on kadottanut lapsensa, Pörri haluaa lohduttaa ja tekeytyy itse pupupoikaseksi. Kun muistetaan,
että Pörri saattaa vielä ikävöidä kissaemoaan, niin voipi herätä kysymys: kumpikohan auttaa ja hoivaa kumpaa?

Joitain ajatuksia sarjan sisältömerkintöjen olemuksesta (tai niiden puutteesta... :D)

Erikseen minua toisaalta oudoksuttaa, toisaalta huvittaa, että koko sarja lienee saanut merkinnän S, Sallittu kaikille, sisältöönsä nähden. Faktuaalisestihan Pörri Oravassa on useammankinlaista ahdistuskamaa, jonkin verran väkivaltaa (joskin veretöntä) ja jopa päihteidenkäyttöä! (Oikeastaan sarjassa on siis vähän kaikkea sisältöä paitsi seksiä. ;D Joskin joitakin hyvin lievästi ja hienovaraisesti seksuaalissävytteisiä tai sellaisiksi miellettäviä viestejä ja vihjailuja voi olla havaittavissa, mutta niistä ei juuri kenenkään tarvitse osata järkyttyä ja huolestua.)

Nuppu testaa Pörrin sänkyä. *vink vink? ;-)*

Sarjalla ei kokonaisuudessaan ole, eikä myöskään jaksokohtaisesti, minkäänlaisia erillisiä merkintöjä, vaikka näin nykyaikana melko herkästi tällaiset sisällöt kaiketi tavataan merkitä (ja vähän sivupolulle hypäten, YLEllä tunnutaan reagoivan todella herkästi katsojapalautteeseen niin että toisinaan lastenohjelmien yksittäisiä jaksoja tai jopa kokonaisia sarjoja hyllytetään, itse asiassa voisin spekuloida, että ehkäpä juuri tämänsuuntaisesta syystä Pörri Oravaa ei koskaan taidettu nähdä uusintana ennen tätä vuosituhatta :D mikä sitten on todellinen syy, emme tiedä). Vaikka voihan tietty olla, että jotkin jaksot ovat saaneet sisältömerkintöjä vasta jälkikäteen (mutta ainakaan niissä tallenteissa jotka minä löysin ei ollut kertakaikkiaan mitään :D).

Mahdollisesti "kyseenalaisesta" tai sellaiseksi miellettävästä sisällöstä ei - ainakaan minun mielestäni - tarvitse huolestua, koska sitä sisältöä myöskin käsitellään, useimmiten vieläpä hyvin asiallisesti. Sarjassa tosiaan nähdään päihteidenkäyttöä muutamaankin otteeseen ja yksi jakso, nimeltään "Keikari ja kärpässienet", käsittelee jopa päihderiippuvuutta, ja siinä osoitetaan, miten toisen olennon kärsimystilan katsominen sivusta on todella vaikeaa.

Nuppu estää Pörriä syömästä enempää päihdyttäviä kärpässieniä, vaikka sitten väkisin.

Jaksossa nimeltä "Rontti parantaa tapansa" taas on synkkämielisyyttä, kun ainainen vastarannankiiski Rontti vaipuu synkkiin itsetutkiskelumietintöihin ja jopa itsetuhoisuuden partaalle(!). Oman mielen synkkyyksissä itsekin aikoinaan vellonut Ani-täti ei voi olla sympatiseeraamatta myrtsiä piirrosoravaa, mutta siltikin tuli vähän huhhuh-fiilis... onneksi tuossakin tapauksessa kaikki päättyi hyvin (ei meinaan aina ole itsestäänselvää)!

Sarjassa on siis ulkoiseen söpöyteensä ja suloisuuteensa nähden paikoin vähän "rankempaa" sisältöä (joskaan verenvuodatusta ei koskaan nähdä), ja siltikään se ei ole sitä ylenpalttista eläinhahmoihin kohdistuvalla julmuudella mässäilyä (joka itseäni toisinaan hieman ärsyttää, ei niinkään siksi että sitä ylipäätään on, vaan koska se tuntuu toisinaan itsetarkoitukselliselta), mutta ei todellakaan myöskään mitään lässytystä. Jotkin jutut päättyvät surullisesti ja epäoikeudenmukaisesti, ja sellaista elämä on.

Toisaalta minua oudoksuttaa sisältömerkintöjen puute, toisaalta huvittaa suuresti, koska sarjaa katsoessa nämä erinäiset jutut onnistuivat tulemaan niin sanotusti täysin puun takaa ja yllättämään - ja muistakaamme: nimen- ja yksinomaan positiivisessa mielessä. :-)

Ja sen takia en aikoinani voinut vastustaa kiusausta editoida videota, johon olen nämä aiheelliseksi kokemani sisältömerkinnät lisännyt (ja joilla itse hieman mässäilen)... K7, voi aiheuttaa ahdistusta, sisältää päihteidenkäyttöä, sisältää väkivaltaa!

 
Videon katsominen omalla vastuulla?

Lopputoteamuksia

Melko tyhjiin odotuksiin nähden erittäin mainio sarja, ja konkreettinen todiste siitä, että hienoja kokoperheen animaatiosarjoja tehtiin ennen 1990- ja 1980-lukujakin.

On sanomattakin selvää, että jos tämä sarja julkaistaisiin DVD-boksina, ostaisin heti. Kuitenkin siitä on tainnut olla vain yksittäisten levyjen julkaisuja (ja kaikkia jaksoja ei ole niilläkään julkaistu), eikä boksia ole näkynyt, eikä Juniorillakaan taideta sarjaa tällä hetkellä enää esittää... se on hieman sääli, sillä varsin hyvä sarja on kyseessä.

Lopuksi vielä piirustelemaani fanitaidetta reilun neljän vuoden takaa.

Pörrin päästä tuli hieman kissamaisen kulmikas, nenä ei ole laisinkaan pyöreä
ja muhkea häntä oli yllättävän vaikea piirtää myös. Mutta ihan jepa ulkomuistista piirretyksi?

Joitain ajatuksia alkuperäisteoksista ja niiden tulkintaversioista

Tämän jaarituksen julkaisu on junnannut turhan pitkään. Aloitin sen kirjoittamisen jo ennen Muumit Rivieralla-elokuvan ensi-iltaa (siis joskus 2014), mutta teksti on hakenut lopullista muotoaan arvaamattoman kauan, ja siinä välissä on auttamattomasti ehtinyt tapahtua paljon kaikennäköistä niin että juttua on saanut muokata ja asioita lisätä ja poistaa jotta se olisi edes vähän ajan tasalla. (Lisähuomautus 6.11.2018: tätä tekstiä on ns. "hienosäädetty" pitkään, ja voi olla, että säätö jatkuu vielä julkaisun jälkeenkin, sikäli kuin palaan jälkikäteen tarkastelemaan kirjoituksiani ja löydän korjattavaa, paranneltavaa, tms. Teksti siis saattaa "elää" hieman, mutta mitään isoja muutoksia siihen tuskin tulee.)

Tässä jaarituksessa pohdiskelen alkuperäisteosten ja niiden pohjalta tehtyjen tulkintaversioiden suhteita. Koska tykkään animaatioista, sivuan pääasiallisesti animaatiotulkintoja. Olen valikoinut kolme aiheen kannalta sopivaa esimerkkiä omien vanhojen mutta edelleen rakkaiden suosikkieni joukosta, ja jakanut tekstin kolmeen lukuun ja esimerkkitapaukseen: ensimmäisessä osassa käsittelen tyypillisen alkuperäisteoksen ja tulkintaversion suhteen ja sivuan alkuperäisteoksen tekijän suhtautumista tulkintaversioon (Ruohometsän kansa). Toisessa osassa roolin saa kontekstin määritteleminen ja sen vaikeus, ja pohdin sitä, mikä on faktuaalinen alkuperäisteos ja miten sen pohjalta tehty tulkintaversio vaikuttaa subjektiiviseen kokemukseen (Muumit). Viimeinen osa on lyhyt soveltaminen aiheesta (My Little Pony).

Moni muukin nimike olisi soveltunut tässä yhteydessä sivuttavaksi, mutta toisaalta tekstissä ei syväanalysoida teoksia itsejään, niin että siinä mielessä näiden nimikkeiden tunteminen entuudestaan ei ole ehdottoman välttämätöntä, toisaalta ne ovat melko tunnettuja. (Muumeista ja poneista olen toki jaaritellut aiemminkin ja omaa historiaani, Ruohometsän kansasta en ole vielä jaaritellut, mutta ehkä senkin aika tulee vielä joskus...)

En pyri tekstillä definitiiviseen lopputulokseen (jos sellaisen saavuttaminen edes mitenkään olisi mahdollista tässä tapauksessa); aiheesta voisi kirjoittaa ja keskustella vielä lisää sekä yleistasolla että teoskohtaisesti vaikka kuinka ja paljon ja loputtomiin. Nostan vain joitain ajatuksia esiin. Ruohometsän kansa on mukana oikeastaan vain pohjustamassa varsinaista asiaa. Muumeja käsittelevä kappale vie eniten tilaa tässä jaarituksessa, ehkä koska muumit ovat laajin ja valikoimistani esimerkeistä myös eniten keskustelua herättävin kokonaisuus (ja tunnustan, että haluan avautua siitä eniten [ja tämä on nyt siis vihdoin se teksti jonka olen jo muutamaan kertaan maininnut haluavani/aikovani joskus kirjoittaa :-D]. Ajatukseni ovat olleet melkoisen levällään, mutta enköhän ole jonkinnäköisen johdonmukaisuuden onnistunut saavuttamaan.). Myös ponien kohdalla kyse on pienimuotoisesta avautumisesta...

Tekstistä on tullut kauhean pitkä, ja mietin, että ehkä se olisi pitänyt pilkkoa kolmeen erilliseen osaan, mutta päätin kuitenkin julkaista sen kerralla ja yhtenä kokonaisuutena. Olisi tylsää linkittää jutut muihin osiin kun kuitenkin olen kirjoittanut ja haluan tarjota kaikki osat yhdessä ja yhtäaikaisesti.

---

Johdanto

Niin kauan kuin olen katsonut animaatioelokuvia ja -sarjoja (ja miksei nyt muutakin), olen ollut kiinnostunut siitä, mistä ne ovat peräisin. Monet kun perustuvat johonkin toiseen olomuotoon kuten vaikkapa kirjoihin tai sarjakuviin. Siis; katsottuani muumianimaatioita päädyin luonnollisesti Tove Janssonin muumikirjojen ja -sarjakuvien pariin. Katsottuani Ruohometsän kansa-elokuvan etsin Richard Adamsin alkuperäisen romaanin käsiini. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Näin olen tehnyt aina kun olen pitänyt jostakin teoksesta niin paljon että tavallaan pelkkä elokuva/sarja ei ole "riittänyt" vaan sitä on halunnut saada vielä "lisää". Ja toisaalta en odottanut, että My Little Pony-piirrettyjen kävisi niin kuin kävisi, mutta eipä sitä kai kukaan aavistanut että vanhat saisivat kyytiä (tai lisäboostia) 2010-luvulla.

Joskus, toisinaan tai jopa väistämättä sitä törmää vastakkainasetteluihin siitä, onko esim. jonkun romaanin pohjalta tehty elokuva hyvä vai ei. Ihmiset tykkäävät kinata tästä ja aina tästä tullaan väittelemään. :) Hommahan menee tapauskohtaisesti; yleensä ihmiset pitävät alkuperäisteosta parempana, mutta joskus alkuperäisteoksen pohjalta tehty tulkintaversio voidaan mieltää yhtä hyväksi, ellei jopa alkuperäistä paremmaksi. Kavereiden kanssa on vuosien varrella tullut keskusteltua sekä tietyistä teoksista että koko tästä ilmiöstä ylipäätään. Itsellänikin on mieltymyksiä tiettyjen teosten kanssa, mutta en mene tuomitsemaan mitään, mihin en ole perehtynyt. Kauan sitten keskustellessa omaksuin eräältä ystävältäni joitakin näkemyksiä, muun muassa sellaisen (jota nykyään pidän oikeastaan perusolettamuksena), että saman nimikkeen eri versiot tai puoliskot - sekä alkuperäisteos että sen pohjalta tehty tulkinta - tukevat toisiaan. Tulkinta voi myötäillä alkuperäisteosta tai poiketa siitä, ja alkuperäisteos voi syventää näkemyksiä tulkintaversiosta. Molempien kokeminen avartaa, laajentaa, rikastuttaa kokemusta. Ihan aina ei toki näin välttämättä mene, mutta parhaimmillaan kyllä. Ja käyhän toisinaan niinkin päin että alkuperäisteos on ollut elokuva, jonka pohjalta tehdään kirja! Silloin on yhtä lailla kysymys alkuperäisteoksesta ja tulkinnasta, joiden muodot ovat alkujaan vain toisinpäin. :)

Pyrin aina tuomaan jaarituksissani kontekstin selvästi esiin, ja yritän tutkia asioiden alkuperiä ja mainita niistä (esim. kirjallisuuteen perustuvissa animaatioissa alkuperäisen tekijän), vaikken olisikaan niihin täysin perehtynyt.

1. Perustapaus (ja alkuperäisen tekijän suhde): Ruohometsän kansa

Aloitan tekstin helpolla ja tyypillisellä malliesimerkillä: romaani on tässä tapauksessa alkuperäisteos, ja elokuvasovitus tulkinta alkuperäisteoksesta.

Ruohometsän kansa (eng. Watership Down) on Richard Adamsin 1972 kirjoittama eläinfantasiaromaani joka kertoo villikaniinijoukon selviytymistarinan. Siitä tehtiin animaatioelokuvasovitus vuonna 1978. Oma henkilökohtainen kokemukseni on, että näin ensin elokuvan, tykkäsin siitä, ja sitten luin alkuperäisen kirjan. Mielipiteeni on se tavallinen: alkuperäinen kirja on parempi, mutta toisaalta en olisi ehkä välttämättä löytänyt sitä, ellen olisi nähnyt elokuvaa ensin. Olen siis tyytyväinen, että olen kokenut molemmat.

Voisin oikeastaan lopettaa tämän kappaleen jo tähän, mutta aihepiiriin liittyy eräs kiinnostava pointti, jota ei ehkä aina tule mietittyä: miten alkuperäisteoksen tekijä suhtautuu jonkun muun tekemään tulkintaversioon teoksestaan? (Joskushan käy niin hyvin, että alkuperäisteoksen tekijä, esim. kirjailija, osallistuu itsekin teoksestaan tehtävän tulkintaversion, oli se elokuva tai tv-sarja, tekoon, vaikkapa käsikirjoituksen muokkauksen tai yleisemmin konsultoinnin muodossa.)

Ruohometsän kansa-elokuvan julkaisuvuonna 1978 on tehty myös kuvakirja Watership Down Film Picture Book, johon alkuperäisen romaanin kirjoittaja Richard Adams on tehnyt alkusanat ja elokuvakuvituksiin liittyvät tekstit. Kirjan alkusanoissa mies on kirjoittanut erittäin hyvin romaanistaan ja siihen pohjautuvan elokuvan suhteesta ja näiden kahden tarinankerrontamuodon eroista. Skannaan nuo alkusanat tähän kokonaisuudessaan, sillä ne ovat niin täyttä asiaa kuin voi olla - ne pistävät miettimään, ja vaikka ne ehkä ovatkin tavallaan itsestäänselvyyksiä, asioita ei voisi ehkä tämän paremmin ilmaista. Sanoisin, että tämä pätee kaikkeen, ja voin suositella näitä alkusanoja luettavaksi, siinäkin tapauksessa, vaikkei Ruohometsän kansa olisi tuttu sen enempää kirjana kuin elokuvanakaan. :D

TL;DR kuitenkin: Adams mm. toteaa elokuvan olevan ohjaajansa näkemys ja versio tarinasta. Elokuva on myös hyvin supistettu versio kirjasta, mutta juttuja on ymmärrettävästi ollut pakko karsia. Kirjailija huomioi myös alkuperäisen romaanin lukeneita pitäytymään omissa mielikuvissaan tarinan hahmoista jos tykkäävät; henkilökohtaisesti Adams itse ei erityisemmin pitänyt siitä, miltä Viikka näyttää elokuvassa. :D

Myös elokuvan ohjaaja/tuottaja/käsikirjoittaja Martin Rosen on kirjan esipuheessa kertonut suhteestaan alkuperäiseen kirjaan ja elokuvaksi sovittamisen vaikeudesta.

(Aihetta vähän sivuten; Ruohometsän kansasta tehtiin myös 2000-luvun alussa animaatiosarja, jota ei kuitenkaan nähty Suomen televisiossa, vaan siitä on ollut muutaman VHS/DVD:n tynkäjulkaisu. Siitä on pitkä aika kun viimeksi olen sitä vilkaissut, mutta en muista, että se olisi tehnyt mitään erityistä vaikutusta... lisäksi luin joskus jonkun uutisoinnin että kanitarinasta olisi jälleen uusi versiointi tekeillä, tällä kertaa kyseessä olisi neliosainen minisarja. Mitä vilkuilin niin tänä vuonna sen kaiketi pitäisi valmistua. Odotetaan mielenkiinnolla.)

---

2. Konteksti (ja sen määrittämisen mahdollinen vaikeus): Muumit

Muumit - tuo aihepiiri, joka lieveilmiöineen inspiroi minua rustaamaan tekstejä. Muumit ovat itse asiassa innoittaneet tämän jaarituksen teossa eniten. :D Muumit ovat mitä täydellisin aihe kirjoittaa alkuperäisteoksesta ja sen tulkintaversio(i)sta. Helppo se ei kuitenkaan ole, kuten tulemme tässä huomaamaan...
 
Kun puhutaan muumeista, niin mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Tove Janssonin alkuperäisiä kirjallisia teoksia ja/tai sen hahmoja, vai Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjaa? Vai tuotemerkkiä tai brändiä? Vaiko vielä jotain muuta? Vai kaikkia näitä yhtä aikaa, valtavana kokonaisuutena?

Muumit nimittäin ovat olemassa monessa muodossa, ja sen vuoksi kontekstin tarkka määritteleminen voi tahattomasti tulla tärkeäksi - kaikki kun eivät välttämättä muumeista puhuessaan tarkoita juuri yhtä ja samaa asiaa. ;-)

Tämä on muuten se oikea alkuperäinen Tove Janssonin piirtämä muumi.

Lienee, tai ei, on ihan tosiasia, että nykypäivänä muumihahmot tunnetaan ja muistetaan Suomessa kenties parhaiten ja lähes ensisijaisestikin japanilaisen Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjan kautta, ja Tove Janssonin (sekä osittain hänen veljensä) alkuperäinen luomistyö on auttamatta jäänyt vähemmälle huomiolle ja vieraammaksi ainakin osalle porukasta. Hankalaa on myös, kun tässä samalla Tove Janssonia on viime vuosina yritetty nostaa esille muunakin kuin pelkkänä muumihahmojen äitinä (eikä siinä mitään väärää, kokonaisvaltaisesti Jansson oli mielenkiintoinen henkilö, jonka elämästä kertovia tekstejä, artikkeleja, kirjoja ja muita dokumentteja kannattaa tutkia, jos haluaa syventää käsitystään myös muumeista ja maailmasta).

Usein ihmiset tarkoittavat "muumeista" puhuessaan nimenomaan Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjaa, tai viittaavat vahvasti juuri siihen, puhuttaessa on toki helpompaa lyhentää sarjan nimi pelkiksi "muumeiksi". Mutta jos puhutaan muumeista, tarkoittaen siis animaatiosarjaa, niin faktuaalisesti silloin ei kuitenkaan puhuta alkuperäisistä muumeista, vaan tulkinnasta; tulkinnasta  niistä muumeista, jotka Tove Jansson on aikoinaan luonut.

Maailmankaikkeudessamme on siis vähintään kahdet muumit: ne Janssonien oikeasti alkuperäiset luomukset ja sitten ne niistä tehdyt tulkinnat, joista japanilainen animaatiosarja lienee se tunnetuin ja suosituin. Olen miettinyt, miten saisin parhaiten kuvattua asiaa, ja viimein keksin omasta mielestäni hyvän ja helposti tajuttavan vertauskuvan: muumit ovat valtava kokonaisuus, kuin eräänlainen jättimäinen palapeli, joka koostuu useista pienemmistä paloista jotka jo itsessäänkin muodostavat kokonaisuuksia!

Tein tällaisen asiaa havainnollistavan kuvakollaasin vuosien varrella ruudulla nähdyistä erilaisista
muumeista, jotka ovat tekijöidensä versioita ja tulkintoja aiheesta. Läheskään kaikkia ei ole esitetty
Suomessa, myönnettäköön, eivätkä tässäkään ole kaikki muumeista tehdyt tulkintaversiot, joten kollaasini
ei ole täydellinen. Etualalla olevan muumin piirsin itse, se edustakoon sitten omaa henkilökohtaista tulkintaani. ;-)

1990-luvun alusta alkaen monet ja yhä useammat ihmiset lienevät saaneet ensikosketuksensa muumeihin juuri tästä tietystä japanilaisesta piirretystä, se on ollut ja on kaiketi edelleenkin hyvin suosittu. Monelle se on se eka ja siten "alkuperäinen" muumi, johon käsitys ja näkemys perustuu ja jonka kautta asioita määritetään, ja josta on tullut se "juttu".

En voi tietenkään väittää, että ihmisten subjektiiviset kokemukset olisivat vääriä. Ja onhan kyseessä oleva japanilainen animaatiosarja hyvä teos itsessään, eipä siinä; sen paras ansio lienee ehkä se, että siihen on onnistuttu melko jouhevasti yhdistämään muumikirjojen ja -sanomalehtisarjakuvien maailmoja ja tarinoita (joissa keskenään on jonkinasteisia sävyeroja ja ristiriitaisuuksia) toimivaksi kokonaisuudeksi. Kokonaisuutena 78-osaista sarjaa, ja etenkin sen alkupäätä voidaan pitää melko uskollisena lähdemateriaalille, mutta (vähän Ihmemaa Oz-sarjan tavoin) edetessään sarja lähtee hieman erkaantumaan ja kulkemaan omia polkujaan, pitäytyen kuitenkin määritettyjen rajojen sisäpuolella. (Tässä kohtaa huomautan, että uskollisuus ei automaattisesti aina tarkoita erinomaisuutta. Ja jatkosarja, 26-osainen Muumilaakson uusia tarinoita on sitten erillinen kokonaisuus...)

Japanilainen animaatiosarja antoi ihastuttaville satuhahmoille kerralla tunnettuusboostin ja popularisoi ne suuremmin kuin koskaan aiemmin. Ehkä alkuun se lienee myös innostanut ihmisiä tutustumaan alkuperäisiin muumikirjoihin ja -sarjakuviin. Siksi seuraava kysymykseni kuuluu: mutta innostaako enää?

Vuoden 2014 Muumit Rivieralla-elokuva oli siis alunperin se varsinainen kimmokkeeni ja syy tämän tekstin kirjoittamiseen, sillä leffa herätti keskustelua jo ennen kuin se tuli elokuvateattereihin (muistin virkistyksenä trailerivideon kommenttipalstaa voidaan lueskella vielä näin muutaman vuoden perästäkin).

Ihmisissä siis herätti närää kun "alkuperäisiksi" koettujen juttujen pohjalta tehtiin jotain uutta, vaikka tosiasiassa niin ei ollut, sillä Muumit Rivieralla on yhtä lailla vain yksi tulkinta Tove Janssonin alkuperäisistä muumeista, ihan niin kuin Muumilaakson tarinoitakin on. Itseäni toisaalta huvittaa mutta myös lievästi ärsyttää kun jengi ei tunnu tajuavan sitä; Muumit Rivieralla (tai mikään muukaan uudempi tulkinta muumeista) ei ole mikään uusversio tai jatko-osa sille japanilaiselle piirretylle, vaan ne kaikki ovat keskenään rinnastettavia tulkintoja, jotka pitäisi asettaa samalle viivalle. Ja sinne samalle viivalle kuuluvat myös esim. niin saksalainen marionetti-muumi, aikaisemmat japanilaiset muumipiirretyt, ruotsalaiset pukunäytelmä-tv-sarjat, venäläiset stop-motion- ja pala-animaatiomuumit kuin tietokonepelit ja mobiilisovellukset, musiikilliset tulkinnat ja vaikkapa teatteri- tai jopa balettimuumit! (Tulkintaversioiden määrä ja muoto voi teoriassa olla rajaton.)

Jotkut muumifanit kai olisivat halunneet, ja odottivat ja olettivat, että elokuva olisi jotenkin samassa linjassa ja jatkumossa kuin japanilainen animaatio, ja kun se ei ollutkaan, niin pettymys oli jokseenkin taattu ja siinä mielessä ihan ymmärrettävissä. Tuntuu myös, että nuo samaiset muumifanit haluaisivat, ja ehkä suorastaan vaativat, että muutenkin kaikkien muumijuttujen on oltava täysin samoin ja yksi yhteen kuin japanilaisessa animaatiosarjassa, ja jos (tai kun) niin ei olekaan, niin sitten kaikki on yksinkertaisesti "väärin" ja "pilalla".

Toisinaan nettiä selaillessa tuntuu, että muumeja kritisoivat eniten ne, jotka ovat perehtyneet aiheeseen vähiten. Viime vuosina olen havainnoinut nuivaa, jopa pahamielistä suhtautumista muihin, nimenomaan animoituihin, muumitulkintoihin, osansa ovat saaneet niin puolalaiset "huopa"muumit (joiden tuominen takaisin ruudulle oli minun mielestäni sangen kauniisti tehty ja jonkinmoinen kulttuuriteko [jota osa porukasta ei ilmeisesti vaan osaa ymmärtää arvostaa]), Riviera-elokuva, kuin kaavailtu ja tämän tekstin kirjoitushetkellä tuotannossa oleva uusi Muumilaakso-animaatiosarja. Useammasta nuivasta kommentista hohkaa enemmän tai vähemmän käsitys taikka fiilis, että ysärinalun japanilainen muumianimaatiosarja olisi jotenkin, mukamas, se "aito" muumi.

Jotenkin jotkut ajattelevat, että tämä on "yök". Kaipaisin jotain oikeaa perustelua ja
muutakin kuin pelkästään sitä "koska se ei ole se japanilainen piirretty"-argumenttia.

Osa kommentoijista voi tietysti olla trollejakin, mutta kun sitä kielteistä ääntä on niin paljon, niin kyllä osa porukasta lienee ihan vakavissaan. Nykypäivänä on siis kokonaisia sukupolvia, ehkä useampiakin, joiden käsitys muumeista perustuu - ja taitaa myös rajautua - vain japanilaiseen animaatiosarjaan. Tottakai se on silloin myös helppo glorifioida kaiken muun yläpuolelle, jos ei koskaan ole perehtynyt asiaan sen kummemmin eikä tiedä muusta. Ihmiset voivat pitää japanilaista piirrettyä sinä "ainoana oikeana muuminaan" jos haluavat, ei se väärinkään ole, mutta sittenkään se ei muuta tosiasiaa: sitä, että se piirretty on vain yksi näkemys aiheesta, ja joku muu onkin erilainen.

Ymmärrän ihmisten eriävät mielipiteet ja sen, että joku nurisee "alkuperäisistä muumeista" omien kokemustensa ja käsitystensä pohjalta. En ole toisten yläpuolella enkä voi arvostella toisten muumifaniutta joutumatta itse tarkastelun alle. Vaikka minulle muumit taas ovat alusta alkaen olleet olemassa monessa muodossa, niin siinä asiassa minäkään en ole pyhimys: olen varmasti katsonut enemmän animaatiomuumeja kuin lukenut kirjoja tai sarjiksia. Sen verran olen aihepiirille kuitenkin omistautunut, että osaan arvostaa ja kunnioittaa sitä Janssonin sisarusten alkuperäistä luomistyötä - pointtini on se, että todellakaan kaikki muumifanit eivät tunnu osaavan. (Ja - no joo, kyllä minuakin vähäsen ihmetytti, kun 1990-luvun internetissä törmäsin kuvaan 1960/1970-luvun japanilaisesta muumianimesta ensimmäisen kerran, sen unohdin tuosta omasta muumihistoriastani mainita :D [ja unohdin muutaman muunkin asian, ehkä joskus kirjoitan muumihistorialleni jatko-osan  "Ani-tädin muumifanituksen historiaa: melkein unohdetut palaset"]).

Useimmat luultavasti osaavat nimetä Tove Janssonin muumihahmojen luojaksi ja piirtäjäksi, mutta ei, Tove ja veljensä Lars eivät piirtäneet animaatiota (tässä mielessä Muumilaakson tarinoiden otsikkokuva saattaa johtaa harhaan, enpä ollut tätä aiemmin tullut ajatelleeksi!). (Toinen ääripää ihmisjoukossa on sitten se, joka on hyvinkin tietoinen siitä, että Muumilaakson tarinoita on japanilainen animaatiosarja ja siis = animea, ja jolle saa teroittaa, että eivät ne muumien juuret siellä Japanissa ole... miten pirstaloituneessa maailmassa elämmekään!)

Muumilaakson tarinoista tuli suosittu sarja ja sen uusinnoille on ollut tilausta YLEllä, ja se nähtiinkin televisiossa monta kertaa. Sillä on kuitenkin kääntöpuolensa: vuosien kuluessa ihmisten mieliin on alkanut iskostua japanilainen piirretty, alkuperäisten muumikirjojen ja -sarjakuvien sijaan eikä ohessa (voihan toki olla, että muutkin asiat ovat vaikuttaneet, kuten väitetty vähentynyt lukuinto, esimerkiksi). Onko yhä harvempi tarttunut Janssonien alkuperäisteoksiin, ja muumien alkuperä osin unohtumassa, ellei jo unohtunut? Nähtiinkö japanipiirretyn uusinnat liian monta kertaa? Uskaltaisinko sanoa, jopa väittää, että erityisesti meidän suomalaisten ihmisten yleiskäsitys muumeista on kollektiivisesti vääristynyt? Ja pitääkö siitä olla huolissaan?

Joskus ihmisten hämmennys on ihan hauskaa.

Ihmisten yleinen tietämättömyys alkaa mennä aika hupaisaksi siinä vaiheessa, kun jotkut ilmeisesti ihan tosissaan luulevat ja uskovat, että Muumilaakson tarinoita-sarja on tehty Suomessa, mitä se siis ei ole, vaan oikeasti olemme vain omineet Japanissa tehdyn piirretyn itsellemme; tosiasiassa ainoastaan muokattu dialogi ja paikallinen jälkiäänitys ovat suomalaiset. Sillä sitten jopa ylpeillään... mutta noh, ei myöskään voida olettaa, että joka iikka tajuaisi animaatiotekniikkaa ja kaikkea mitä siihen liittyy. (Hupaisaa on myöskin "suomalaisena" pidetyn muumipiirretyn ylistäminen ja Pokémonista alkaen kaiken animen paheksuminen samassa lauseessa.)

Pitäisikö jotakin tahoa syyttää siitä tietämättömyydestä joka on aiheutunut, ja siinä tapauksessa: ketä? Vanhempia, jotka eivät tiedä ja/tai joita ei vaan kiinnosta opastaa ja valistaa lapsia muumien alkuperästä? Ihmisiä itseään kun eivät ota asioista selvää? Yleisradiota, joka ei animaatiosarjan alku/lopputeksteissä tuonut paremmin esille sitä, että kyseinen sarja vain perustuu Tove ja Lars Janssonin kertomuksiin, eikä ole originaali?

Tällainen ihan pienenpieni teksti auttaisi varmaan jonkin verran lukutaitoisten ihmisten tietämättömyyteen?

Muumien kohdalla alkuperäisteoksista ei siis aina välitetä, niiden olemassaoloa ei muisteta, niistä ei edes välttämättä tiedetä saati olla kiinnostuneita. Mutta juuri siksi tarvitaankin uusia versiointeja ja tulkintoja. Ihan vain jo siksi, että ihmisille voidaan kertoa, että by the way, se japanilainen piirretty ei ole "alkuperäinen" muumi niin kuin ehkä virheellisesti voidaan luulla ja toisaalta, että muumit voivat olla olemassa erilaisissa muodoissa.

En tarkoita, että japanipiirretyn pitäisi painua täysin kokonaan unholaan, mutta se on mahdollisesti ollut liikaa esillä, sille on annettu liikaa huomiota, ja sitä hehkutetaan ja korostetaan turhan ylenpalttisesti, lyhyesti sanottuna: se on yliarvostettu. Vaikka se olisikin "paras" muumitulkinta, ei sen tarvitse tarkoittaa, että ne kaikki muut sitä edeltäneet taikka sen jälkeen tulleet ovat automaattisesti huonompia. Kaikki muumitulkinnat kun joka tapauksessa pohjaavat samaan alkuperäisideaan. Muumilaakson tarinoita-sarjakaan ei ole yksi yhteen alkuperäisen materiaalin kanssa, eikä sen välttämättä tarvitse olla, vaan se on - edelleenkin - tekijöidensä näkemys ja versio Tove Janssonin aluperin luomasta maailmasta. Jotain siitä on ehkä säilynyt, jotain on auttamatta muutettu tai jätetty pois.

Mietin, pitävätköhän jotkut alkuperäisiä muumikirjojakin animaatiosarjan oheistuotteina? Oikeastaan en paljoa ihmettelisi sitäkään. Vielä jos joku täällä internetin ihmemaassa ryhtyisi vakavissaan väittämään, että Tove Jansson kirjoitti muumikirjat "väärin"! ;-) Samaan syssyyn voisi jatkaa vaikka että Tove myös piirsi Niiskun väärin, ja unohti tarinoistaan Aliisan ja noidan! Tästä voisi itse asiassa saada aikaan mielenkiintoisen ja hauskan satiirin tyyppisen jutun. Ideaa saa vapaasti käyttää ja jatkojalostaa.) Totta hitossa ihmiset voivat myös sanoa että Tove Janssonin alkuperäiset muumikirjat ja -sarjakuvat ovat paskaa, jos ovat ensinnäkin tutustuneet niihin ja todella ovat sitä mieltä - arvostan rehellisiä ja perusteltuja mielipiteitä - ; tykkäisin vain siitä, että nämä kriitikot ymmärtäisivät ja tunnustaisivat alkuperäisteosten olemassaolon, sillä faktahan on, että ilman Tove Janssonin luomistyötä meillä ei olisi muumeja ollenkaan eikä missään muodossa!

Ilman Tove Janssonia ei olisi Niiskuakaan, vaikka hahmo ei alunperin tältä näytäkään..

Omalla tavallaan on hupaisaa, kun tuntuu, että muumit ja niiden todellinen alkuperä tunnetaan - ja niitä myös kunnioitetaan - paremmin ulkomailla, kun täällä Suomessa pönötetään japanilaisen animaation äärellä. Ne ihmiset, jotka ovat tutustuneet muumeihin oikeasti kirjojen, sarjakuvien tai muiden tulkintojen (animaatio- tai ei) kautta, saisivat pitää enemmän ääntä, jopa meteliä! (Siinä porukassa on sitten sekin eräskin ääripää, jolle taas kertakaikkiaan mikään tulkintaversio muumeista ei kelpaa. ;-) Heidänkin pointtinsa on toki ymmärrettävä. Ja on tämä japanilainen animaatiokin kirvoittanut myös kriittisiä ja negatiivisia mielipiteitä koko olemassaolonsa ajan, mutta kommentit joissa todetaan sarjan olevan tyyliin "vesitetty versio muumeista" ja "pastellista paskaa" ovat selvästi vähemmistössä. Lukisin sellaisia mieluusti enemmän, ihan vain jo kiinnostuksesta erilaisia/poikkeavia katsantokantoja kohtaan. :D)  

Juttelin kerran vähemmän muumeista innostuneen ja perehtyneen ystävän kanssa, tai oikeastaan se melkein oli itseni yksipuolista saarnaamista (hetken mietin että voisin yhtä hyvin muuttaa nimimerkkini anifriendista/Ani-tädistä Muumisaarnaajaksi :-P). Ystäväni teki kuitenkin muutaman huomautuksen, mitkä minulle eivät ole tulleet mieleen. Yksi kysymys on, mitä muumeille kuului ennen 1990-lukua, toisin sanoen, tunsiko ja muistiko muumeja "kukaan", koska japanipiirretyn ilmestyessä hahmojen tunnettuus sai todellakin kunnon boostin, puhuttiin ja puhutaan vieläkin "muumibuumista"?  Sitä ei käy kiistäminen, että kun japanilainen animaatio toi Tove Janssonin luomat ihastuttavat hahmot taas television ruudulle jonkinasteisen tauon jälkeen (sitä ennen televisiossa oli nähty ne puolalaiset huopamuumit), niin se samalla antoi myös alkuperäisillekin muumeille tunnettavuutta. (Muumibuumeja lienee ollut aiemminkin, mitä olen aiheesta lukenut, mutta koska itse olen syntynyt 1980-luvun puolivälin tienoilla, en ole ollut todistamassa asioita ja elämää kuin vasta 1990-luvun alusta asti, joten kokemus ja tieto aikaisemmasta puuttuvat.)

Mutta sittenkin tuntuu, että homma on vuosien kuluessa vähitellen kääntynyt päälaelleen, ja ihmiset tapittavat vain piirrettyä, eivätkä enää välttämättä löydä tietä muumikirjojen lumoon ja muumisarjakuvien visuaalisen oivaltavuuden ja huumorin pariin. Ei siinä oikeastaan ole mitään pahaa, en väitä että ihan joka iikan pitäisi animemuumeja katsottuaan välittömästi rientää kirjastoon tutkimaan alkuperäisiä kirjoja ja sarjakuvia (vaikkakin pidän kyseistä toimintaa suotavana ja myönteisenä, erityisesti jos muumit todella kiinnostavat ja niiden maailmaan haluaa syventyä). Aina voi sivistää itseään (ja lukea muutakin kuin pelkkää Wikipediaa). Juurikin muumit (tietty muutaman muun jutun ohella) innostivat minua ylipäätään lukemaan kirjoja ja sarjakuvia lapsuudessani, enkä ole koskaan katunut.

Koskaan ei - onneksi - ole liian myöhäistä alkaa lukea alkuperäisiä muumikirjoja!
(Sieltä muuten se oikea ja todellinen muumifilosofiakin löytyy!)

Eipä siinä, jos ihmiset ovat tyytyväisiä eivätkä koe tarvitsevansa mitään enempää. Kun omista kokemuksista ja käsityksistä ja tulkinnoista on kyse, niin niissä asioissa ei ole sen enempää yhtä väärää kuin yhtä oikeaakaan puolta ja tapaa. Jos joku on ja haluaa olla vilpittömästi tietämätön, niin siinähän ei mitään pahaa tietenkään ole. Mutta kuten Richard Adams ylemmässä skannatussa tekstissä totesi: "A film is not a book", "Elokuva ei ole kirja"...

Niistä muista olemassa olevista muumitulkinnoista ei ole pakko tykätä, eikä niistä tarvitse olla kiinnostunut, eikä niitä ole pakko katsoa tai kuunnella, mutta jos muumeista yleensäkään tykkää, niille voi kokeilla joskus antaa mahdollisuuden, niihin voi tutustua ja saada niistä uusia näkökulmia - perspektiivin laajentaminen on myönteinen asia ja useimmiten se ei satu (täyttä takuuta en tietenkään voi antaa). Ja en tiedä leikkivätkö nettikommentoijat sarkasmileikkiä, mutta ihan tosi: lapsuus ja sen kokemukset eivät oikeasti mene rikki vaikka mitä tapahtuisi; vaikka sitten muumeista tehtäisiin uusia animaatiotulkintoja, muita aikaisempia versioita nostettaisiin uudestaan paremmin esiin tai niitä dubattaisiin uudelleen.

Ja niin, kumpi oikeastaan on "pahempaa": se että Muumilaakson tarinoita-sarjan televisio- yms. esitykset (vaikkapa myös suoratoistopalveluissa) olisivat mahdollisesti loppuneet kokonaan vaiko se, että sarja päätyi (taikka dumpattiin?) uusiksi dubattuna Maikkarin lastenohjelmistoon ja pyörii nytten Subin arkiaamujen täytteenä? (Kas kummaa, Sub rupesi tuossa loppukeväästä taas näyttämään lastenohjelmia arkiaamuisin. Siinäpähän kisaa Yle TV2:n, Nelosen ja Fox Kidsin kanssa ilmaiskanavilla.) Jos sarjaa ei nähtäisi enää ollenkaan töllössä, eikä mikään uutismedia kiinnittäisi asiaan huomiota, niin olisiko asiasta edes mitään hälinää (siis muuta kuin YLElle jatkuvasti satelevat uusintapyynnöt)? (Muistutuksena vielä, että ko. sarja oli ollut poissa ruudusta jo kokonaiset kaksi vuotta silloin kun maikkaridubista alettiin kohista, miten moni huomasi?)

Tajusin vasta viiveellä, että viimeisimmissä DVD-julkaisuissa, sekä YLE- että Maikkari-dubeissa,
kansissa todella on otsikkona pelkkä "Muumi", eikä "Muumilaakson tarinoita". :-D
Onko ihan pakko jatkaa ihmisten väärien käsitysten edistämistä tällä tavalla?

Sitten on vielä eräänlaisia "tulkinnan tulkintoja" - siis niitä sellaisia juttuja ja projekteja, jotka pohjaavat selvästi  animaatioon. :D Esimerkiksi muumiamigurumikirjan kirjoittaja tai edesmenneen Mörköpelin tekijä kertovat selvästi saaneensa inspiraation nimenomaan animaatiosarjasta eikä alkuperäisistä muumeista. Pieni hatunnosto näille tyypeille: konteksti on määritetty oikein! 

Asiat menevät miten menevät. Muumihahmot ovat tunnettuja ja edelleen suosittuja, mutta enimmäkseen japanilaisen piirretyn, eikä alkuperäisten muumiteosten kautta. Ei se ole välttämättä huono asia, mutta onkohan muumien tekijänoikeuksien vaalija ja tuotemerkin haltijayhtiö Moomin Characters Oy kuinka valveutunut ja tietoinen ja kiinnostunut siitä tosiasiallisesta seikasta, että nuoremmat sukupolvet eivät välttämättä ole ollenkaan tutustuneet niihin alkuperäisiin muumeihin (ja siis, kai siellä firmassa nyt sentään osataan hahmottaa alkuperäinen ja tulkintaversio toisistaan)? Ja onkohan siellä mietitty miten suuri osa oheistuotemyynnistä on puhtaasti sen japanilaisen piirretyn aikaansaamaa ansiota ja tuottoa?

No, ainakin firmalla ja Tampereen Muumimuseolla ja muilla asiaan liittyvillä tahoilla riittää aika paljon työtä siinä, jotta ne Janssonien oikeat, aidot ja alkuperäiset muumit saadaan tuotua takaisin nykyihmisten tietoisuuteen. Muumimuseon väellä riittää tekemistä, kun ihmisille pääsee selittämään niistä faktuaalisesti alkuperäisistä muumeista, kuten tässä Novosti Ylen uutispätkässä reilun vuoden takaa käy ilmi.



(Ja minä yritän blogissani joka kerta tuoda selkeästi esiin sen tietyn kontekstin, jossa muumeista kirjoitan. Jos taas en ole erityisesti kontekstia merkinnyt, käsittelen muumeja yleisluontoisesti, sinä valtana kokonaisuutena jossa minä sen käsitän ja määritän, kuten tässä nimenomaisessa jaarituksessa. ;-) Kaikki muumikirjoittelut menevät silti saman tunnisteen alle.) 

Oikeastaan vähän odotan jo sitä paskamyrskyä, kun uusi (ja tällä kertaa ehkä suomalaisin koskaan tehty?) muumisarja tulee ja alkaa taas se märinä, kun "kaikki vanha pilataan" ja tällä kertaa tarkoitetaan sitä, että "pilaamisen" kohteena on japanilainen animaatiosarja, jossa paikallista dubbausta lukuunottamatta on aika vähän mitään oikeasti suomalaista. (En siis ole mitenkään erityisen isänmaallinen tai muuta, enkä tarkoita etteikö Japanissa osattaisi ja saisi tehdä animaatioita, huomioiden miten pientä animaatioteollisuus Suomessa on. Sitäkin voidaan miettiä, ovatko muumihahmot ja niiden asuttama satumaailma varsinaisesti nimenomaan "suomalaisiksi" miellettäviä ollenkaan: jos muumit ovat suosittuja ja ihmiset ympäri maailman samaistuvat hahmoihin jopa siinä määrin että haluaisivat omia ne itselleen, niissä täytyy silloin olla jotakin universaalia joka puhuttelee laajempaakin yleisöä kuin vain suomalaisia. ;-)) (Ja toivon mukaan olen sittenkin väärässä, eikä uusi muumisarja tulekaan nostattamaan paskamyrskyä. Mutta eiköhän joku taas kerran pahoita mielensä.)

Vielä kerran siis selvennykseksi: se uusi Muumilaakso-animaatiosarja EI tule olemaan mikään hirveä rip off-jäljennös-3D-reboot-versio "Muumilaakson tarinoista". Jotkut ovat käsittäneet asian niinkin Gutsy Animationsin viimekeväisen Behind the scenes-videon perusteella, ja kyseinen päätelmä on toki ymmärrettävissä, mutta se on silti väärä - tai ainakaan se ei ole sen enempää oikea tai väärä päätelmä kuin siihen asti, kunnes varsinaista sarjaa päästään katsomaan. Olen odottanut ja odotan edelleen suurella mielenkiinnolla, millainen sarjasta tulee, ja millaisen vastaanoton se saa. Itse uskoisin, että suomalaisten ja brittien yhteistyö toimii (Japania tykätään hehkuttaa muumifanien maana, vaikka tosiasiassa muumeilla riittää faneja ympäri maailman, ja britit eivät todellakaan ole väheksyttävä fanikuntana; mitä muistelen lukeneeni niin muumikirjat olivat menestys siellä, ja alun alkaen britit tilasivat muumisarjakuvat Janssoneilta sanomalehteensä, ja huopamuumit olivat myös suosittuja siellä, joten minusta tuntuu, että brititkin tykkäävät muumeista kovasti ja jonkin verran ymmärtävät asian päälle).

Sitten on vielä lopuksi se kolmas näkökanta asiaan: alkuperäisten muumiteosten ja niiden pohjalta tehtyjen tulkintojen lisäksi muumit ovat kaiken kukkuraksi tosiaan kiistatta myös bisnes ja brändi, ja osa muumifaneista kokee sen vähän oudoksi, vastenmieliseksi, jopa ongelmalliseksi. Tämän vuoden taannoinen Arabian Muumin päivä-mukikampanja käy hyvästä esimerkistä sekin. Kampanjahan oli sinänsä hauska ajatus, mutta siitä kehkeytyikin varsinainen farssi, jonka jälkipyykkiä on ollut sangen hupaisaa seurata ulkopuolelta. Muki- ja muumikeräilijät ovat olleet käärmeissään ja vaatineet jotain ostorajoitusta. Voivoi, ihmiset eivät taida tajuta, ettei myyjätahoa oikeasti kiinnosta pätkän vertaa onko ostajataho "aito" muumifani vaiko trokarihamsteri jonka motiivina mukin hankintaan on puhtaasti vain sen jälleenmyynti kalliilla eteenpäin. Ikävä kyllä: firman on tarkoituskin saada tuotteensa myytyä, mielellään loppuun, ja karu totuus on, että mitä nopeammin se tapahtuu, sen parempi firmalle!

En omista sitä kyseistä farssimukia, joten sen sijaan laitankin tähän kohtaan kuvan Moomin
Supporter 2017-mukistani. (Paljonkohan saisin tästä kampanjamukista jos haluaisin päästä eroon ja
myydä? ;-) Tosin eiväthän Muurlan mukit ole niin arvossa pidettyjä kuin Arabian mukit, mutta sittenkin...)

Muumihahmojen ja -tuotteiden suuntaus ja markkinointi erityisesti lapsille ja lapsiperheille on asia jota mielestäni sopisi hieman kyseenalaistaa, ja muumeihin liittyvästä tavaraähkystä ja materiaalisesta ahdistuksesta ja kuvotuksesta saisi kokonaan oman tekstin aikaiseksi, mutta ehkä jätän aiheen käsittelyn tähän, todeten samaan hengenvetoon että kenenkään ei koskaan ole pakko ostaa mitään muumin kuvalla varustettua ellei halua. (Siinä samalla jättää tukematta muumikorporaatiota.)

(Tähän osaan tuli ahdettua ja purettua oikeastaan kaikki se muumeihin ja muumien fanikuntaan liittyvä, mitä en iltapäivälehtien ja YouTube-videoiden kommenttipalstoille ole viitsinyt kommentoida muutaman viime vuoden aikana. :-D)

3. Soveltaen: My Little Pony

Alkuperäinen ja tulkinta-asettelua voidaan soveltaa jossain määrin jopa My Little Pony-animaatioihin ja -franchiseen.

(Tämä osa menee osittain vähän henkilökohtaisen avautumisen puolelle, kun aikoinaan YouTubeen lataamistani vanhoista ponipiirretyistä tuli jonkin verran kuraa niskaan uusponifaneilta. :D Mikä tosin oli ehkä odotettavissakin!)

My Little Pony-merkkiset lastenlelut tulivat markkinoille vuonna 1983, ja pastelleissa ja sateenkaaren väreissä hehkuvat pienhevoshahmot ovat olleet olemassa ja enemmän tai vähemmän suosittuja siitä lähtien. Lelujen myyntiä siivittämään tuotettiin sarjakuvia ja animaatiotakin, jossa ponit seikkailivat. Välillä homma on kuitenkin ollut hiipumaan päin ja ponit on lanseerattu uudestaan muutamaankiin otteeseen. Näin 2010-luvulla ponit ovat olleet ehkä suositumpia kuin koskaan, eikä vähiten Ystävyyden taikaa (eng. Friendship is magic)-animaatiosarjan takia (ja internetin myötävaikutuksella); uusimman sukupolven ponipiirretty on kolahtanut muillekin kuin alunperin ajatellulle kohderyhmälleen, ja ehkä siitä oli tarkoituskin tehdä aivan uutta kokoperheen viihdettä.

Nämä tämänkin vuosikymmenen ponit siis pohjimmiltaan juureutuvat kasariaikaan, halusivatpa uusponifanit tunnustaa sitä tosiasiaa tai eivät. Niin siis, siinä missä muumien kohdalla ihmiset eivät ehkä aina osaa erottaa mikä on alkuperäisteos ja mikä tulkintaversio, pikkuponien suhteen osa fanikunnasta on yrittänyt tehdä selvän pesäeron: Ystävyyden taikaa on se juttu, ja kaikki mitä sitä ennen on mahdollisesti ollut, on täyttä kuraa. Näin niin kuin suurin piirtein karkeasti kärjistäen. ;-) (Muistutuksena: kuten muumit, myös My Little Pony on minulle yksi useammasta eri palasesta muodostuva kokonaisuus.)

Kaipa nykyaikana 1980-luvun aikaiset pastelliponit vaikuttavat juurikin tältä... :-)

Mutta olivatpa ne 1980-luvun ponipiirretyt vaikka mitä "kuraa" - niin juonisisällöllisesti kuin animaatioteknisestikin - nykymittapuulla ja ihmisten silmissä; fakta on, että ilman niitä ei kuitenkaan olisi Ystävyyden taikaakaan siinä muodossa kuin on, tai jopa ollenkaan. :D Ehkä ikävä, mutta totinen tosi on, että uusponien konseptikin perustui itse asiassa alunperin juuri siihen 1980-luvun aikaiseen menoon ja hahmoihin! (Ja jos joku ei usko, niin tässä valistuksena ja muistutuksena pieni referenssi hahmodesigneista, vaikka ehkä se onkin jo moneen kertaan nähty.)

Itseään voi toki aina yrittää huijata. Tuhahtelen vaimeasti "kill it with fire"-tyylisille ulisijoille. Vanhoista ponipiirretyistä ei kenenkään missään nimessä tarvitse tykätä, inhotkoon ja vihatkoon ihmiset ihan rauhassa, mutta tosiasiat voisi sentään tunnustaa. Surkuhupaisinta tässä ponihörhötouhussa on se ristiindissaus kun uusponifanit dissaavat vanhoja ja vanhojen ponien ystävät dissaavat uusponeja (eikä oikeastaan tarvitse edes olla ystävä, vaan kenen tahansa kasari/ysärinostalgikon, joka haluaa antaumuksella paasata ja valittaa miten "nykyaikana kaikki vanha on pilattu", sopii järjestään ottaa ponit tyypilliseksi malliesimerkiksi). Ja molemmin puolin lentää jokseenkin irrelevantteja argumentteja. :´D

Yrityksestä huolimatta en aina ymmärrä uusponi-fanikunnan logiikkaa ja toimintaa; jos kerta kaikki edeltävät ponipiirretyt ovat kuraa eikä niillä ole mitään tekemistä nykyhetken kanssa (tai ainakaan sitä ei helpolla haluta tunnustaa), niin miksi, oi miksi sitten fanikunta kuitenkin poimii juttuja menneisyydestä? Esimerkiksi, se on nimennyt erään sarjan taustahahmoponin ysäripiirretyssä esiintyvän toisen hahmon mukaan.

Ihan tahallani otin kuvat joissa mukana on myös omppuja niin että näillä
kahden eri aikakauden ponihahmoilla on edes jotain yhteistä, lol.

Näillä kyseisillä hahmoilla (joihin viittaan tuossa ylläolevassa kuvassa) siis ei ole kertakaikkiaan mitään yhteistä keskenään, ehkä ainoa etäisesti yhdistävä tekijä on vähän samantyyppinen kuvio kankussa! (Voihan olla, että näin nettiaikana riittää, että joku yksittäinen fani on joskus keksinyt nimittää hahmoa aiemman sukupolven hahmon mukaan, ja muu fanikunta on sitten vain omaksunut nimen tietämättä sen todellista alkuperää. [Ja sen uusponihahmon virallinen nimihän on eri kuin se fanikunnan antama, joten se siitä sitten, asia loppuunkäsitelty.])

Kun alkuperäiset kasariponit ovat olleet hyvinkin selvästi uusponien innoittajina, niin fanien suunnalta ei ole mitään järkeä yrittää kieltää tosiasioiden olemassaoloa. Nykyajan lasten hämmennys sen sijaan onkin sitten ihan toinen juttu ja ymmärrettävää, etenkin, jos kukaan ei ole kertonut, että ponit ovat oikeastaan aika vanha tuotemerkki...

Sarjan tekijät läpändeeraavat aikaisempien ponien kustannuksella aina
toisinaan, mutta entä sitten, kun referointi onkin astetta vakavampaa?

Ja on se toinenkin ääripää vähän rasittava, kun jotkut (ilmeisesti vähän huurupäät) fanit yrittävät oikein väenväkisin etsiä vanhoista ponipiirretyistä viitteitä nykyisyyteen, joko tosissaan tai vitsinä, samantekevää, se vaan lakkaa olemasta hauskaa melko nopeasti... :-)

Helpointa olisi jos kaikki vain tykkäisivät mistä tykkäävät ja sietäisivät toisia mahdollisimman vähällä vihalla. Osa porukasta onkin onneksi ymmärtänyt tämän. Ja minulle ei tarvitse tulla dissaamaan vanhojaponeja kun minäkään en dissaa niitä uusia (enkä myöskään jaksa äärifanittaa niitä), kiitos. 

Uusponipiirretty on ehkä kova juttu, mutta sen kohdalla kyse on myös vanhan kierrätyksestä, päivityksestä, rebootista. Ja ihan yhtä lailla tämän uudenkin sarjan sekä tarinallisessa että teknisessä laadussa on vaihtelevuutta; siinä(kään) mielessä homma ei oikeastaan ole paljoa muuttunut 1980-luvulta; muistan että kyllä minua lapsosena ja teininä ärsyttivät (tai huvittivat) jotkin hölmöt jutut ja vähän-sinnepäin-menneet animoinnit silloisissa ponipiirretyissä... :---)

Jos jaksaisin ja minulla olisi aikaa käydä vanhat ponipiirretyt kuva kuvalta läpi,
niin voisin koostaa tänne blogiin kuvasarjan hassuista animoinneista ja daijuista ilmeistä...

Myönnettäköön, että se huomattava ero menneellä ja nykyajan meiningillä on, että vain ja ainoastaan 2010-luvulla taitaa olla ylipäänsä jotenkin mahdollista, että tahattomasti (taikka sitten tahallaan) vituralleen animoidusta taustahahmoponista voi tulla meemi. :-)

Pastellinväristen pienhevosten tähdittämät animaatiot joka tapauksessa, sukupolveen ja aikakauteen katsomatta, ovat pohjimmiltaan kaikki samaa tavaraa: ihanaa sateenkaarenkirjavaa, lievästi opettavaista höttöä hetken pakoa todellisuudesta tarvitseville - ja siinähän ei ole mitään pahaa taikka väärää. (Niin, ja sitten toisekseen niiden tarkoituksena on toimia lelumainoksena, niin karkeasti sanottu kuin onkin.) Ehkä nämä tämän vuosikymmenen värikkäät pienhevoset tultaneen tulevaisuudessa muistamaan erityisenä populaarikulttuurin ilmiönä, kenties ei, vasta pitkän ajan kuluessa se nähdään, joten ei siitä sen enempää.

Lopuksi

Joku on voinut katsoa Muumilaakson tarinoita ja tykätä niistä, ja joko on tai ei ole koskaan tarttunut Tove Janssonin alkuperäisiin teoksiin. Joku on ehkä löytänyt Ruohometsän kansan. Joku saattaa oivaltaa elämänviisauksia vaikkapa ponipiirretyistä. Ehkäpä se kaikista paras tulkinta on nimenomaan se, mikä syntyy jokaisen omassa pääkopassa? Ihmisten kokemukset itsessään ovat tärkeitä; ja se, että tässä kaoottisessa ja pirstaloituneessa maailmassa on löytänyt edes jotain mistä pitää ja saa sisältöä elämäänsä, jotain, mikä puhuttelee itseä, on hieno juttu. (Eikä kukaan ole automaattisesti huono ihminen, jos ei - vielä - ole tutustunut johonkin alkuperäisteokseen vaan vain johonkin tulkintaan siitä. )

(Sain tämän tekstin viimeinkin valmiiksi ja ulos, jes! \o/)

Ani-tädin muumifanituksen historiaa, ynnä muuta

Kuvituskuva.

Olen maininnut muumit blogissani useamman kerran, mutta enpäs vieläkään ole kunnolla avannut omaa henkilökohtaista suhdettani muumeihin ja näiden maailmaan (tai ehkä oikeammin sanottuna maailmoihin). Tässä jaarituksessa voisin vähän käydä läpi omaa historiaa ja miten muumit siihen lomittuvat.

Mistä lähtien olen tiennyt ja tuntenut muumit? Tähän kysymykseen on helppo vastata. Olen itse 1980-luvun puolivälin tuote ja siis vähän hahmottanut jo maailmaa ennen 1990-lukua. Perheenjäsenten nauhoittamilla VHS-kaseteilla on muutama pätkä siitä vanhasta puolalaisesta muumianimaatiosarjasta, ja kotoa löytyi myös Muumiperheen tarina-kokoomakirja joka sisälsi teokset Taikatalvi, Muumipappa ja meri ja Muumilaakson marraskuu. En tietenkään itse osannut lukea vielä tuolloin, mutta muistan että minulle yritettiin lukea Taikatalvea joskus, vaan ehkä en osannut antaa sille niin suurta arvoa noin nuorella iällä. Muistan kuitenkin lehteilleeni kirjan sivuja ja katselleeni Tove Janssonin kuvituksia. Kirjastossa oli myös kuvakirjoja joiden kuvituksena oli käytetty sekä puolalaista animaatiota että Janssonin alkuperäispiirroksia.

Tämä löytyi Ani-tädin lapsuudenkodista.

Pari jaksoa näitä puolalaisia muumeja löytyy kasetille nauhoitettuna, ja itse asiassa ihan
hiljattain sain käsiini juuri tällaisen kirjasen (vuodelta 1987), joita kirjastossa oli lapsuudessani.

Muumit siis olivat minulle jo vähän tuttuja entuudestaan ennen 1990-lukua ja japanilaista Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjaa. Kuitenkin kyseisellä sarjalla on ollut valtava merkitys ja osa minunkin lapsuudessani, ei käy kieltäminen, ja tuolloinhan se suurin, tähänkin hetkeen jatkunut enemmän tai vähemmän kaupallinen muumibuumi ja eräänlainen muumien täydellinen "popularisoituminen"* alkoi. Oli muumikrääsää jos jonkinmoista, animaatiosarjan ja koti- ja mummolassanauhoitettujen VHS-kasettien lisäksi jonkinmoinen osa elämässäni on ollut myös tuon buumin aikaisella Muumi-lehdellä jota tilattiin minulle maaliskuusta 1994 tammikuuhun 1999 asti. Tuosta lehdestä voisinkin ehkä joskus kirjoittaa erillisen jaarituksen ja juttujen skannailukin on vähän ajatuksissa.

Valikoin satunnaisen lehden blogikuvitukseksi. Ilkka Ruokolan
piirtämät kansikuvat ja  sarjakuvat olivat lehden parhautta.

Mutta palataan kirjastoon. Ani-täti vietiin sinne siis jo hyvin varhaisella iällä, ja tottakai tongin sieltä kaikkea kun ei vielä täysin oltu kotitietokoneajassa. Janssonin sisarusten muumi-sanomalehtisarjakuvat olivat kirjaston lasten- ja nuortenosastolla ja muistan että kouluiässä lueskelin sarjakuvia varsin luontevasti Muumilaakson tarinoiden katsomisen ja Muumi-lehden lukemisen ohessa. Vaikka näin myöhemmällä iällä sarjakuvia uudestaan lukeneena huomaankin sen, että sarjakuvat ovat aikuiseen makuun tehtyjä ja ymmärrän paremmin kulttuurilliset, syvälliset ja satiiriset vivahteet, se ei muuta lapsuuden lukukokemusta, josta parhaiten muistan hahmojen keskinäiset nokittelut ja Muumipeikon ja Niiskuneidin mustasukkaisuusdraamat, tottakai. :D

Nyttemmin alkuperäisiä sarjakuvia on julkaistu uudelleen
kovakantisina, niitäkin olen haalinut kirjahyllyyni.

Niitä varsinaisia muumikirjojakin lueskelin kouluikäisenä, mutta kesti vähän ja aika paljonkin kauemmin, että sain ne kaikki luetuksi: Muumilaakson marraskuun luin vasta yläasteella ja Muumipapan ja meren vielä myöhemmin nuorella aikuisiällä. :DP Muistan kyseisestä kirjasta, että koin sen jotenkin levottomaksi ja ahdistavaksi, mutta voi olla, etten vain ymmärtänyt sitä kunnolla. Toisaalta, haittaako se? Ehkä voin suhtautua kyseiseen teokseen kirjallisena taideteoksena, jota en ehkä koskaan voikaan "täydellisesti" ymmärtää. Ja ehkäpä voisin lukea kirjan taas joskus uudestaan, niin kuin kaikki muutkin muumikirjat - liiaksi en niitä ole lukenut, en edes minä.

Tämä on ehkä suosikkini kaikista Tove Janssonin alkuperäisistä muumikirja-
kuvituksista; haaveksiva Muumipeikko kirjasta "Vaarallinen juhannus".

Niin ikään kirjasto tarjosi VHS-kasettipuolella kiintoisaa tavaraa; Tove Janssonin muumikuvakirjoihin perustuvat ruotsalaiset Kuka lohduttaisi nyytiä?- ja Kuinkas sitten kävikään?-animaatioelokuvat (vuosilta 1979 ja 1993) olivat itseni ja muidenkin perheenjäsenteni suosiossa ja siten lainassa aina toisinaan. (Onnekseni olen saanut haalittua molemmat animaatiot kokoelmaani, nykypäivänä niitä ei enää mistään löydä. Nämähän on kyllä myös DVD:llä julkaistu.)

Kova juttu lähipiirissäni oli myöskin vuoden 1973 Muumi-joulukalenteri, joka esitettiin televisiossa vuonna 1994. Sehän oli siis ruotsalainen, muumipukuisten näyttelijöiden esittämä sarja, ja vaikka yleensä pidän animaatioista, tähän joulukalenterisarjaan oli jotenkin onnistuttu saamaan jos mahdollista ehkä vielä animaatiotakin kiehtovampi, ainutlaatuisen mukaansatempaava tunnelma. Jaksoja tuli nauhoiteltua kasetille, joka on vuosien ja monen joulun saatossa kulutettu lähes puhki. (Saisi muuten tulla uusintana tämä, tai jonkinmoisena julkaisuna!)

Otin kuvan YouTube-videosta.

Kiinnostukseni muumeihin kuten muihinkin "lapsuuteni" juttuihin kuitenkin vähän lopahti teini-iässä, mutta se virisi uudelleen joskus varhaisaikuisuudessa ja on jatkunut enemmän tai vähemmän "kroonisena". Tottakai koen vähäistä kyynistymistä kaikkea ja myös muumeja kohtaan, mutta ei fanitus vain totaalisesti lakkaa. Ja muumifanitus on viime vuosina enimmäkseen ollut teosten ja tulkintojen omaa henkilökohtaista tulkintaa ja analysointia, mistä myös saatan kirjoittaa jotain seikkaperäisempää myöhemmin tai sitten en. Tiivistetysti voin sanoa olevani muumien suhteen "kaikkiruokainen", olen kiinnostunut niin alkuperäisistä kirjoista kuin sarjakuvista, animaatioista, musiikkiteoksista, peleistä ja kaikista muumien inspiroimista taidemuodoista mitä nyt voikaan keksiä. Tietenkään unohtamatta fanien tuotoksia.

Itse koen, että muumihahmoja on yllättävän vaikea piirtää, yrittipä sitten mukailla
ja jäljitellä Janssonien piirroksia, animaatioiden tyyliä tai piirtää omasta päästään.
Tästä vuoden 2008 A5-ruutuvihkopiirroksestani pidän kuitenkin jonkin verran.

Olennaista on kai mainita suosikkihahmonsa. Jo pikkutyttönä ihastuin Muumilaakson tarinoita-sarjan Niiskuun (liekö vaikuttimena ollut sitten Samuli Edelmannin ääni pelkästään vaiko jotain muutakin). Huonoja muumihahmoja ei olekaan, mutta kokonaisvaltaisesti paras hahmo on kuitenkin Muumipeikko itse. Muumipeikko on hyvin tunteellinen taiteilijasielu, avoin ja hyväuskoinen hahmo, kiltti ja vähän ressukka, joka ei osaa sanoa ei ja on tietoinen siitä. Symppaan hahmoa kovasti tässä sanomalehtisarjakuvan tarinassa, missä Muumipeikko on hyvyyttään majoittanut taloonsa ties mitä sukulaisia ja vieraita, lopulta jopa hattivatteja, ja porukkaa on niin paljon, ettei peikko itse mahdu enää asumaan talossaan vaan joutuu nukkumaan ulkona riippumatossa.

Vain yksi esimerkki siitä valtavasta tunteiden kirjosta, joita muumit ilmentävät

Myös Erna Tauron säveltämä ja Tove Janssonin itsensä sanoittama Muumipeikon laulu kuvaa hahmoa hyvin. (Linkin versio laulusta on vuoden 2005 Moomin Voices-levyltä.)

.....

Kuten kirjoitin edellisessä kommentissani Muumilaakson tarinoiden uudelleen dubbaamisesta, koen kaikesta huolimatta hetkittäin kyllästymistä ja ähkyn kaltaista muumeja kohtaan, siksi uudet jutut ovat pääsääntöisesti tervetulleita asioita (ja onnekseni olen kiinnostunut monista muistakin asioista niin muumeista tulee otettua taukoa luonnostaan ;>). Riviera-elokuvan jälkeen oli tiedossa, että muumeista oltaisiin tekemässä uusi animaatiosarja jossain vaiheessa. Tietooni tulleet huhut olivat epämääräisiä tuolloin, mutta nyt tiedossa on, että kyseessä on selvästi ihan uusi juttu, joka ei liity Riviera-elokuvaan eikä puolamuumeihin (vaikka puolamuumeista ollaankin taas tämän vuoden jouluksi koostamassa elokuvaa teatterilevitykseen). Lievästi ajankohtaista asiaa siis! Ja saattaa ehkä mennä hitusen mainostuksen puolelle, mutta menköön.

Uusi muumisarja tullaan tekemään kotimaisin ja brittiläisin yhteisvoimin, näillä näkymin ensimmäiset jaksot valmistuvat vuoden 2019 aluksi. Muumifaneillekin on annettu mahdollisuus osallistua tämän kuun alussa julistetun Indiegogo-joukkorahoituskampanjan kautta. Kampanja on käynnissä huhtikuun alkupuolelle asti (päivitys 3.4.2017: kampanja-aikaa on pidennetty kahdella viikolla, huhtikuun 22. päivään asti) ja sen tavoitteena on kerätä 200 000 dollaria sarjan visuaaliseen kehitystyöhön. (Homma vaikuttaa sen verran hyvältä ja kiinnostavalta, etten kauaa epäröinyt projektin tukemista, ja tämä voi olla ainoa - tai ainakin melko harvinainen - tilaisuus tukea muumianimaatiota elämäni aikana, joten kannoinpa minäkin korteni kekoon.) Muumien yksi merkittävä vahvuus on aina ollut tietynlainen uusiutumiskyky, ja toisaalta pysyminen samanlaisena ja näiden välillä tasapainoilu (sen vuoksi tarinat ja hahmot kiinnostavat edelleen), ja siksi myös uusille muumitulkinnoille ja erityisesti animaatioille on aina tilaa! ;-)

 *Muumien popularisoitumisella tarkoitan sitä, että muumihahmot tunnetaan kotimaassamme varsin hyvin, juurikin japanilaisen animaatiosarjan ansiosta. Vaikka se onkin ilahduttavaa, sillä on myös kääntöpuolensa; minusta tuntuu, että alkuperäiset muumiteokset ovat jääneet vähemmälle huomiolle, ja että nykyään niitä arvostetaan jopa enemmän ulkomailla kuin täällä meillä, vaikka nimenomaan niistä Tove Janssonin alkuperäisistä muumikirjoista ja sarjakuvista meidän kuuluisi olla ylpeitä, eikä pönöttää pelkästään japanilaisen animaation äärellä, niin hyvä kuin se muumitulkintana onkin. En tiedä onko "popularisoituminen" oikea sana tässä yhteydessä, kun muumit ovat olleet framilla jopa hyvinkin ennen 1990-lukuakin, mutta parempaa sanaa en keksinyt. Mutta ehkä jatkan aiheesta edelleen siinä tulevassa alkuperäisteoksia ja niiden tulkintaversioita käsittelevässä yleistekstissäni sitten joskus...