Tekstiä on päivitetty 3.4.2020, ja lisää 18.3.2022. Olen hieman muokannut tekstiä ja järjestellyt kappaleita uudelleen, lähinnä vaihtanut videolinkin paikan tekstin alkupuolelle.
Intialalaissyntyisen Ishu Patelin ohjaama 15 ja vajaa puoli minuuttia pitkä, sanaton lyhytelokuva Paratiisi (tai Paratiisilintu, eng. Paradise) vuodelta 1984 on yksi lapsuuteni kadonneita ja tällä vuosituhannella uudelleen löytämiäni animaatioita. Itse asiassa löysin sen uudestaan melkein vain sattumalta, kun kerran sain käsiini John Halasin kirjoittaman Masters of Animation-kirjan, jossa esitellään yksittäisiä animaation tekijöitä ja heidän teoksiaan, ja Ishu Patelista kertova kappale kiinnitti huomioni erityisesti, ja sain tietää, mitä minun tarkalleen kuuluisi etsiä.
Elokuvan on tuottanut National Film Board of Canada (lyh. NFB), jonka animaatioita YLE on esittänyt jonkun verran viime vuosituhannella, nykyään ei kai enää pahemmin. Elokuva oli ehdolla lyhytanimaatio-Oscarin saajaksi 1985, ja se on mm. voittanut Berliinin Hopeisen karhun.
Olen linkittänyt tekstiini useampia YouTube-videoita vuosien varrella, mutta keväällä 2020 huomasin että elokuva on nykyään katsottavissa NFB:n virallisella sivustolla.
Seuraavaksi käyn läpi elokuvan juonen, josta osa saattaa olla omaa tulkintaa, koska elokuvassa ei ole puhedialogia eikä sanallista kerrontaa.
Juoni
Seuraavana päivänä mustarastas katselee kateellisena kuvajaistansa lammesta; se haluaisi tulla yhtä kauniiksi ja samanlaiseksi kuin palatsin lintu ja tehdä itsekin vaikutuksen keisariin. Sen olemus on kuitenkin vaatimaton jumallinnun rinnalla, ja niinpä se alkaa kerätä aineksia muuntautumista varten.
Alku on hankala, eikä valepukukaan meinaa pysyä kuosissa, mutta lintu tekee parhaansa ja kumartaa lopuksi. Esitys ei kuitenkaan ole lainkaan herättänyt ihastusta, vaan kömpelöhkö tanssi tulkitaan päinvastoin pilkanteoksi. Rastas vangitaan ja suljetaan puiseen häkkiin palatsin ulkopuolelle.
Myrskytuuli riepottelee häkkiä niin että se putoaa ja hajoaa. Sadekin piiskaa päälle, mutta sen jälkeen rastas tajuaa olevansa vapaa.
Se palaa kotimetsäänsä ja muutenkin huomaa, miten erilaisia ja kauniita kaikki tavalliset linnut itse asiassa ovat - ja ne ovat kaikki vapaita, toisin kuin palatsissa vankina elävä jumallintu.
Aivan lopuksi mustarastas kutsuu kaikki linnut yhtymään sen kanssa niiden omaan ilon ja vapauden tanssiin.
...
Paratiisi on hyvin kaunis elokuva, yksinkertainen ja opettavainen tarina
on kuvitettu häikäisevästi. Yllämainitun värikylläisyyden ja tarkkojen
yksityiskohtien lisäksi maininnan ansaitsee myös tekniikka, jolla tumma,
ääriviivoiltaan kirjaimellisesti säkenöivä palatsi on tehty.
Valitettavasti animaation kauneus ei ollut päässyt täysin oikeuksiinsa 2000-luvulla löytämissäni
digitaalisissa ripeissä (ja siksi en voinut tarjota korkealaatuisia
ruutukaappauksia blogissanikaan tämän tekstin alkuperäisellä julkaisuhetkellä). NFB itsekin on julkaissut elokuvan YouTubessa
2015 ja se olisi siis muuten laadukas, ellei se olisi
(tahaton?) laajakuvamuunnos ja ikävästi leikkautunut reunoistaan; tuon videon katselusta ei vain voi nauttia. Jaaritukseni alussa linkatussa NFB:n
virallisella sivustolla katsottavissa olevassa videossa kuvasuhde sen sijaan on
oikea. Ja laatu häikäisee - melkein tekisi mieli ottaa uudet
ja paremmat ruutukaappaukset tähän jaaritukseen. Toisaalta tuntuu
edelleen, että yksittäiset kuvat eivät tee oikeutta taideteokselle. ;-)
Jossei elokuva ehkä muuten ole tuttu ja tunnettu, niin siinä käytetty musiikki sen sijaan saattaapi olla; jumallinnun tanssia säestää James Lastin säveltämä ja Gheorghe Zamfirin esittämä ikivihreä, tai ehkä kuolematon panhuilukappale The lonely shepherd.
Animaatio lumoaa vieläkin ja musiikki aiheuttaa minulle edelleen väristyksiä kehossa.