sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Nelosen mennyt "Superlauantai"

Aiemmin tällä viikolla television ohjelmatietoja netistä tutkaillessani huomioni kiinnittyi yhteen asiaan. Nelosen lauantaiaamun lastenohjelmisto näytti aika erikoiselta ja vähän omituiselta. Koska nyt viikonloppuna ei sattunut kummempia suunnitelmia olemaan niin tulipa eilen osittain mielenkiinnosta, osin ajankulukseen sitten herättyä vähän normaalia aikaisemmin tätä varten.


Vasta jälkikäteen sain tietää, että kyseessä olikin jokin Nelosen Superlauantai, jolloin esiteltiin uusia lastenohjelmia peräti viiden tunnin ajan putkeen. Ilmeisesti tämä oli kertaluontoinen juttu. Ponien tilalla piti alunperin tulla Lego Star Wars: The Freemaker Adventuresia, ja näin lukikin alkuperäisissä ohjelmatiedoissa ja lauantaiaamun lehdessäkin, mutta digiboksini tiesi paremmin, ja syystä taikka toisesta sen tilalla tulikin poneja (mikä tietenkään ei itseäni haitannut, saisivat vain jatkaa sitä seiskakautta eteenpäin...).

Enemmän huomiota kiinnitti kuitenkin se, että Peukaloisen retkistä ja Vili Vilperistä on nyt näköjään myös tehty uusanimointiversiot, takana on Studio 100 Animation. Mieleeni muistui, miten NoJopas kirjoitti aiheesta blogissaan lyhyesti jo vuonna 2011, kun tekeillä olivat uusversiot Maija Mehiläisestä, Vikke Viikingistä ja Heidistä. En ole hirveästi näitä uustuotantoja katsonut vaikka ne viime vuosina ovat telkussa pyörineet, lähinnä Maijaa joitakin jaksoja satunnaisesti ja se kyllä oli näyttänyt ja vaikuttanut ihan ok:lta, muut eivät muuten vain ole kiinnostaneet. En ole automaattisesti ollut tuomitsemassa näitä uusversiointeja, mutta täytyy sanoa että ainakaan eilisaamun pöpperössä uudet Vili Vilperi ja Peukaloinen eivät hirveästi vakuuttaneet.

Vähän sivuun hypäten mutta television tarjontaan liittyen, MTV3:n lastenohjelmisto puolestaan on vähän menneen ajan henkinen kun siellä pyöri hiljattain Hello Kittyä vuodelta 1999, uusiodubatut muumit jatkavat edelleen, ja nyt on jo jonkin aikaa tullut myös se ihan alkuperäinen Puuha-Petekin ysärin lopulta. :-D Myös Paavo Pesusienen aiempia kausia on tainnut tulla. Kaikkea sitä.