Taotao, pieni pandakarhu-elokuva: surullisten eläintarinoiden kruunaamaton kuningas

Teksti sisältää elokuvan suurpiirteisen juonikuvauksen. Lisäksi tässä tekstissä on synkistelyä.

Elokuvassa käydään läpi kaikkia vuodenaikoja, mutta erityisesti keväiset ja talviset kuvat jäävät mieleen.
Ehkä juuri tämä talvinen ajankohta toi elokuvan taas mieleeni...

Olen pidemmän aikaa halunnut käsitellä Taotao, pieni pandakarhu-elokuvaa (saks. Tao Tao - Der kleine Pandabär, jap. Xiongmao Monogatari TaoTao) blogissani. Siinä on kestänyt kauan (yllätys yllätys), koska vaikka minulla ei sinällään ole vaikeuksia kirjoittaa elokuvasta (tästä tekstistä suuri osa on syntynyt ilman että minun on pitänyt palata leffan pariin [tai jos olen palannut niin olen päässyt irti sen otteesta]), niin kuitenkin olen joutunut konkreettisesti palaamaan sen äärelle, ihan vain pelkästään ruutukaappausten ottamisen takia. Ja kun tarvitsee ottaa kuvia, niin saman tien oikeastaan voi katsoa koko elokuvan ihan kunnolla, vaikka se ei kovin miellyttävä kokemus olekaan.

Elokuva on esitetty vapunaattona 2005 MTV3:lla. Se esitettiin myös uusintana melko pian, muistaakseni uudenvuodenpäivänä 2006. Jos elokuva on tullut missattua, sen voi toistaiseksi katsoa YouTubesta. (On jännää, miten suomidubattu versio saa olla tubessa, muistaakseni saksankielinen on ollut ainakin pari kertaa ja poistettu.)

En edes tiennyt elokuvan olemassaolosta ennen tuota televisioesitystä, mutta se on kiinalais-japanilais-saksalainen yhteistuotanto vuodelta 1981, ja siis edeltänyt sitä tunnettua ja muistettua Taotao, pieni pandakarhu-sarjaa (1983). Monet elokuvassa nähdyt eläinhahmot ovatkin mukana myös sarjassa ainakin designien puolesta. Mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten oikeastaan loppuvatkin.

Tuo vapunaatto vuonna 2005 on minulle ikimuistoinen. Se, millä tavalla se on ikimuistoinen, onkin sitten mutkikkaampi ja yllättävä juttu. En nimittäin ollenkaan odottanut, että elokuva, jonka tulisin näkemään, olisi surullisimpia koskaan näkemiäni rainoja.

Ellei peräti surullisin näkemäni elokuva koskaan.

Juoni

Elokuva alkaa Taotaon, pienen pandakarhun syntymästä. Pieni pandanpoika elää elämäänsä emonsa hoivaamana ja turvassa syrjäisessä laaksossa. Kaikki on rauhallista. Talven koittaessa monet Taotaon ja Pandamuorin ystävät muuttavat pois. Keväällä Kiki-apina ja muut palaavat kuitenkin takaisin.

Laakson rauha rikkoutuu kun ihmiset saapuvat, ja Taotaon emo tulee metsästäjien ampumaksi. Taotaon on selviydyttävä itsekseen, ja kasvaakin isoksi. Myöhemmin Taotao tapaa kaltaisensa, pandaneidon. Mutta juuri kun onni ja ilo ovat ylimmillään, metsästäjät palaavat koirien kera ja yrittäessään suojella pandatyttöä Taotao jää itse kiinni verkkoon.

Taotao vangitaan ja viedään kauas, toiselle puolelle maailmaa, eläintarhaan. Siellä on sinällään hyvät oltavat, mutta ymmärrettävästi Taotao ei aluksi viihdy. Vähitellen panda kuitenkin kotiutuu ja jopa mieltyy naispuoliseen ihmishoitajaansa, ja erityisesti ystävystyy eläintarhan nurkissa asustavan hiiripariskunnan kanssa.

Eläintarhan johtaja.

George ja Mary, elokuvan ainoat ns. "hyvät" ihmiset.

Hiiripariskunta.

Taotaolle järjestetään eläintarhaan myös pandaseuraa, mutta ihmisten erehdyksen takia pandojen perheonnea on turha odottaa. 

Taotao elättelee toivoa pääsystä takaisin kotiseudulleen, ja pysyy valppaana ja pitää itsensä kunnossa odottaen tilaisuutta karata eläintarhasta. Yhtenä talvisena päivänä hoitaja päästää Taotaon ulkoilemaan häkin ulkopuolelle. Lumessa on hauska leikkiä, mutta siellä telmiessään kuvat kotilaaksosta tulvivat Taotaon mieleen, ja panda tajuaa hetkensä koittaneen. Taotao karkaa ja harhailee kaupungin kaduilla pääsemättä kuitenkaan eteenpäin. Lopulta karkumatka tyssää satamaan. Taotao palautetaan eläintarhaan, ja siellä panda viettääkin koko loppuelämänsä (vaikkakin toivosta uuteen pakomahdollisuuteen dialogissa vihjataan).

...

Ei siis kovin ruusuinen ja ihana tarina onnellisesta lopusta puhumattakaan. Voiko tästä oikeastaan enää surullisemmaksi vetää?? Kyllähän surullisia (eläin)tarinoita ja -elokuvia on maailma täynnä, mutta luulen, että moni Disneyn eläinelokuva ja jokunen muukin taitaa jäädä kakkoseksi.

Elokuva voi olla shokeeraava ja järkyttävä, erityisesti, jos ennakkoon ja tietämättömänä olettaa elokuvan olevan myöhemmän Taotao-sarjan kaltainen. (Toisaalta, on siinä animaatiosarjassakin joitakin yksittäisiä juttuja, joissa on surullisia käänteitä, eivätkä suinkaan kaikki tarinat päättyneet kovin onnellisesti...) Elokuva ei ole raaka, eikä kovin väkivaltainen. Se on vain yksinkertaisesti surullinen. Lohduton. Ehkä masentava. On siinä joitakin pieniä ilonpilkahduksen hetkiä, mutta yleistunnelmaltaan sitä luonnehtisi alavireiseksi.

Mahtavan surkuhupaisa leffa-arvio

Elokuvan ulkopuolelta löytyy eräs kiintoisa seikka, nimittäin Telviksen elokuva-arvostelu. Kiitän onneani, etten löytänyt tätä kyseistä arvostelua ennen elokuvan näkemistä vaan vasta jälkikäteen. Se oli pitkään luettavissa netissä mutta on nykyisellään kadonnut, mutta Archive.org onneksi auttoi asiassa taas kerran. Tässä suora kuvakaappaus.

"Tao Tao -piirrossarja ihastutti lapsia ensimmäisen kerran 1980-luvun puolivälissä. Nyt nähtävä elokuva on sarjan ohjanneen Shimamuran käsialaa. Siinä tutustutaan hyväntahtoiseen Tao Taoon, tämän äitiin ja ilkikuriseen Kiki-apinaan. Bambuviidakossa varsin hyvin viihtyvä Tao Tao joutuu kauhukseen eläintarhan vetonaulaksi. Tätä ei lähipiiri tietystikään hyväksy, vaan aloittaa henkeäsalpaavan pelastusretken. Leffa sopii lasten lisäksi nostalgiannälkäisille."

 ...

Minua on todella piinannut tämä arvio. Olemmeko varmasti katsoneet saman elokuvan? "Henkeäsalpaava pelastusretki?" Ja niin missähän kohtaa? Onko tekstin kirjoittanut edes katsonut koko elokuvaa?? Vai vain ensimmäiset 10-15 minuuttia ja todennut että 'OK, tämä on sellaista niin moneen kertaan nähtyä ennalta-arvattavaa peruskauraa, etten jaksa katsoa enempää kun tämä on vielä tällainen lastenpiirretty'. Vai onko kirjoittaja sittenkin jopa katsonut elokuvan mutta tulkinnut sitä jotenkin ihmeellisesti? Tai kierona persoonana kirjoittanut noin ihan vaan kettuillakseen? Tai sittenkin ollut jossain mömmöissä? Tämä jos mikä on oikea mysteeri. :D (Nykyään pidän todennäköisenä ettei kukaan ole tuota elokuvaa katsonutkaan, vaan teksti on raapaistu pikapikaa kasaan vähäisten taustatietojen perusteella. Tekstin kirjoittajaksikaan ei ole merkitty ketään, joten epäilyttää.)

Joka tapauksessa, kolme tähteä! Sellainen perus kiva Maikkarin lauantain perheleffa, juuh. ^_^

Sopii lasten lisäksi nostalgiannälkäisille. Lapsista en tosin tiedä mutta nostalgiannälkäisten hempeän vaaleanpunaiset kakkulat kyllä taatusti särkyvät ikiajoiksi tämän myötä. Niille, jotka olettavat saavansa iloista eskapismia, tämä elokuva on suorastaan myrkkyä.

Vitsailu sikseen, mutta joka tapauksessa, pointtini on se, että elokuva järkytti minua nuorena aikuisena vuonna 2005. Muistelen vilkaisseeni kelloa elokuvan loppuhetkillä ja kasvavan kalvavan tunteen, jotenkin että ei hemmetti, tämä ei kyllä pääty hyvin. (Tai jos päättyy, niin sillä alkaa kyllä olla kiire...)

Ja eihän se päättynytkään, tai miten sen nyt ottaa. Muistan, että elokuvan loputtua vetäydyin hiljaisuuteen ja itkeskelin luultavasti hyvän tovin. Elokuva ei todellakaan ollut mitään mitä ehkä odotti, eikä varsinkaan mitään geneeristä peruskauraa. Sen sulattelu vei aikaa, mutta ehkäpä se juuri on tarkoitus? Ravistella, pistää miettimään ja itkemäänkin.

Ja juuri siksi se on tarpeellinen, hyvä ja merkittävä elokuva. Tätä mieltä olen nyt vanhempana, ehkä jälkiviisaana, mutta parikymppisenä olin hämmentynyt enkä välttämättä osannut arvostaa. Ainakaan sillä tavalla mitä siihen asti olin käsittänyt. Päinvastoin, tuolloin olisi tehnyt mieli kauhistella, ja jos olisin kirjoittanut suomenkielistä blogia vuonna 2005, olisin hyvinkin saattanut julistaa että nyt on lapsuus pilalla! Näin kuutisentoista vuotta jälkikäteen kuitenkin totean, että ei siinä niinkään käynyt. Lapsuus ei mennyt pilalle. Ei se niin pienestä mene. 

Vaikutuksensa sillä toki on. Taotao-animaatiosarjan alku- ja lopputunnarissa on nimittäin käytetty elokuvan materiaalia, ja niinpä nuo tunnarikuvat muistuttavat aina elokuvan olemassaolosta (on muuten jännä, miten elokuvan matskua on käytetty sarjassa tällä tavoin). Lisäksi katson, että todellakin käsitykseni oikeastaan "kaikesta" lähti muuttumaan elokuvan näkemisen myötä, ainakin omiin nostalgiarilleihin tuli sellainen särö, etten enää koskaan ylistä mitään lapsuuteni juttuja täysin kritiikittömästi vain, koska "ah, *lapsuus*~ ja *nostalgia*~". (Toivottavasti joku ymmärtää. Yritän kyllä tietoisesti välttää myös liiallista kyynisyyttä. Pyrin myönteisyyteen, en halua olla latistaja tai ankeuttaja.)

En väitä, että tämä elokuva itsessään tekee mitään. Synkkämielisyys on minussa jo sisäänrakennettuna, mutta tämä elokuva tavallaan herätti sen. Omalta osaltaan elokuva mullisti ja avarsi käsityksiäni, ei kovin mukavalla tavalla, mutta eipä kukaan ole väittänyt, että mielen avartuminen olisi kivutonta. Elämä kun ei oikeasti ole pelkästään ruusuista ja ihanaa. Jos olet nuori, terve ja elämä on muutenkin mallillaan, olo on ehkä voittamaton, jollakin tapaa jopa kuolematon. Siihen asti kunnes jossain vaiheessa jysähtää ja tajuaakin ettei se olekaan niin. (Siinä tietoisuudessa vellominen onkin sitten toinen tarina.)

Lisään tähän toisen leffa-arvion, jonka olen leikannut lehdestä talteen. En ole tehnyt leikkeeseeni merkintöjä, mutta muistaakseni se on Tv-maailman arvio, ja se on huomattavasti totuudenmukaisempi kuin tuo ylempi Telviksen arvio.

Kolme tähteä myös tässä.

Minä olin liki parikymppinen elokuvan nähdessäni, mutta olisi mielenkiintoista kuulla muiden ikäryhmien näkemyksiä elokuvasta. Millainen elokuva on nuoremman lapsen mielestä? Tai vanhemman aikuisen?

Täytyy kuitenkin ihan oikeasti nostaa hattua siitä, että tämä elokuva on ylipäätään viitsitty esittää telkkarissa, ja vieläpä kahdesti!

Elokuvan omintakeinen visuaalisuus ja efektit 

Elokuva on paitsi tarinaltaan surullinen, myös visuaalisesti kaunis ja värikylläinen, toisaalta myös erikoinen. Hivenen hämmentävästi siinä on käytetty erilaisia ja erikoisempia piirrostyylejä ja tehosteita tunnelmaa luomaan. Mieleenpainuvimpana on oikean veden kuvaus filmissä. Virtaavat purot, joet ja aaltoileva meri ovat oikeita.

Elokuvan ihmishahmot ovat hyvin piirrosmaisia ja karikatyyrimäisiä. Eläintarhan hoitajat Mary ja George taas ovat aivan erilaisia (ja Marysta huokuu se sellainen animehahmo-estetiikka). Eläinhahmot tosiaan ovat hyvin samanlaisia kuin myöhemmässä tutussa Taotao-animaatiosarjassa, ja osa elokuvan eläinhahmodesigneista lieneekin kierrätetty sarjaan sellaisenaan.

Jännästi Taotaon eläintarhaan saapumisen seremoniassa on käytetty pikselöintiefektiä.

Taotaon pakomatkan aiheuttamasta kaaoksesta on saatu todentuntuisempi kun filmille on kuvattu oikeita ihmisiä juoksentelemassa ympäriinsä ja muutenkin kieppuvia kaupunkimaisemia. Nopeat välähdyksenomaiset leikkaukset ja väritehoste lisäävät levottomuutta.

Suomidubbaus

Elokuvan voimakkuutta ehkä lisää vielä se, että se on dubattu samalla tyylillä kuin Taotao-animaatiosarjakin oli: Inkeri Wallenius yksinään selostaa. Eroa on siinä, että tarina on pääosin kerrottu minämuodossa Taotaon näkökulmasta, joitain vuoropuheluita sisällyttäen. Sanallinen kerronta on myös hyvin kuvailevaa, elokuvaa voisi ehkä hyvin seurata kuunnelmatyyppisesti. Huomattava osa elokuvan surullisuudesta tulee ihan vain pelkästään Walleniuksen lukemasta tekstistä. (Muistan tuosta vapunaatosta elävästi sen, että eräs perheenjäseneni puuhaili sivummalla omiaan eikä siis varsinaisesti katsonut elokuvaa, mutta ilmeisesti kuunteli jotain yksittäistä kohtausta sen verran, että kommentoi ääneen jotakin surullisuudesta.)

Extra: japaninkielisen version inserttikappale...

Vuonna 2011 tutkaillessani elokuvaa taas kerran uudelleen, kiinnostuin siitä, mitä internetistä voisi löytää, ja yritinkin etsiä lisää tietoa, muiden kommentteja, videoita YouTubesta. Yksi tuolloisista löydöksistäni oli elokuvan japaninkielisessä versiossa kuultava inserttikappale (saksan- ja siten myös suomenkielisessä versiossa laulu on vaihdettu Taotaon sisäiseen monologiin jota muutenkin kuullaan läpi elokuvan). Muistelen että tämä video olisi ollut jossain vaiheessa vaimennettu, estetty tai jopa poistettu, mutta kyllä tämä 2009 ladattu video näköjään edelleen toimii ja myös kuuluu. Laatu ei ole hyvä, mutta kelpaa.

Melankolista paatos-iskelmää? Jotenkin se vetoaa, ainakin minuun. En ymmärrä kaikkia laulun sanoja, mutta surun ja kaihon tunteet välittyvät yli kielimuurinkin. Mietin jopa että haluaisin tehdä tähän lauluun suomenkieliset sanat. XP

...ja muutakin tonkimista

Vuonna 2017 tulin tietoiseksi, että näkemäni Taotao-elokuva ei ole edes "alkuperäinen", vaan itse asiassa se on leikattu versio. Luitte oikein. 

Mieleni tekisi vielä jatkaa jaarittelua, mutta koska tässä tekstissä riittänee asiaa jo tarpeeksi, olen päättänyt hieman suodattaa ja rajoittaa - osa viimeaikaisista teksteistäni on venähtänyt (melkein liian) pitkiksi. 

Kirjoitan ja julkaisen lähiaikoina siis toisen, erillisen blogitekstin Taotao-elokuvan "leikkaamattomasta" versiosta - ja kerron myös hieman tuoreempia ajatuksiani elokuvasta yleensä.