Ilkikurinen jänis Vemmelsääri

Muistan nähneeni Jänis Vemmelsäären seikkailut-sarjan (1987) Pikku kakkosessa lapsuudessani, aikana kun en ole vielä osannut lukea.

Myöhemmin lapsuudessani ja tutustuessani kirjaston videokasettitarjontaan löysin Ylen tallennepalvelun julkaisun Jänistarinoita, jolla olivat sekä Jänis Vemmelsäären seikkailut, että lisäksi teemaan liittyen pari muuta lyhytanimaatiota, Kalle kaniinin kesäpäivä (1988) ja Jänis ja pakkanen (1989). 

Näitä piirrettyjä jänistarinoita yhdisti se, että ne kaikki ovat Mikko Kunnaksen animaatioita.

Jänis Vemmelsäären seikkailut-sarja perustuu Anni Swanin sovittamaan suomennokseen (julkaistu ensimmäisen kerran 1911) yhdysvaltalaisen J.C. Harrisin 1880-luvun ja 1900-luvun alkupuolen välillä koostamista Uncle Remus-kertomuksista, joissa seikkailee ilkikurinen jänishahmo (eng. Brer Rabbit).

Jänis Vemmelsääri on tarinoiden keskeinen hahmo ja usein päähenkilö, mutta ei suinkaan aina hyväntekijä ja sankari. Jänis joko itse joutuu kiipeliin, monesti oman (välillä röyhkeäksikin äityvän) uteliaisuutensa takia, tai sitten pilailee muiden kustannuksella hankaluuksia järjestämällä. Toisaalta jänö auttaa ystäviään ja onnistuu pääsemään pälkähästä nokkeluudellaan (tai ehkäpä se on niin että jäniksen vastustajat eivät ole ihan niitä penaalin terävimpiä kyniä...). Ristiriitainen mutta inhimillinen hahmo, siis.

Jänis Vemmelsääri tonkimassa karhu Mesikämmenen asuntoa(!).

Vemmelsäären arkkivihollisia ovat kettu Repolainen ja susi Hukkanen. Muita tarinoiden hahmoja ovat mm. setä Kilpikonna ja karhu Mesikämmen.

Repolainen ja Hukkanen.

 

Tunnari ja animaatiokomiikka

Näin myöhemmin ja animaatiofanina huomio kiinnittyy sarjan alkutunnariin erityisellä tavalla. 

Alkutunnarissa ruudulla näkyy ensiksi sarjan otsikko, Jänis Vemmelsäären seikkailut, jossa l-kirjaimen tilalla on porkkana. Jänis Vemmelsääri hiljaa sipsuttaa näkyviin ruutuun oikeasta reunasta, ottaa porkkanan ja alkaa natustaa sitä. Sivulle kuikuiltuaan jänö heittää järsityn porkkanan paikalleen ja lähtee reippaasti loikkimaan eteenpäin ruudun vasempaan reunaan. Hahmon ilkikurisuus tulee yksinkertaisella mutta hauskalla tavalla ilmi, ja musiikkikin tuo vähäsen mieleen vanhat Merrie Melodies/Looney Tunes-piirretyt ja Väiski Vemmelsääri-fiiliksen. Epäsuora tai suora viittaus tai takaisinviittaus, kunnianosoitus? :) (Sarjan musiikki rullailee muutenkin varsin kivasti.)

Väiskihän on täällä Suomessa saanut "sukunimensä" nimenomaan jänis Vemmelsäären hahmolta, mikä lienee aika luontevaa; meinaan, että sillä henkilöllä, joka on aikoinaan keksinyt tuon nimen, on varmasti pyörähtänyt klassinen tarinoiden jänöhahmo ja Anni Swanin tekstit mielessä.

Pölypilvet kettu Repolaisen ja susi Hukkasen jäljiltä.

Jänis Vemmelsäären seikkailuissa onkin fyysistä ja liioiteltua komiikkaa perinteisen animaation hengessä, esimerkiksi hahmojen juostessa näistä jää usein jälkeen pieni tai isompikin pölypilvi. 

Mikko Kunnaksen animaatioissa tuntuu olevan aina omaleimainen, pikkuisen liioiteltu tyyli ja hahmojen ulkonäölliset piirteet (joissa korostetaan jotain tiettyä fyysistä ominaisuutta tai toiminnallisuutta) ovat hyvinkin tunnistettavia. Jänis Vemmelsääressä esimerkiksi useimmilla hahmoilla on muhkeat jalkaterät ja "lötkeät" raajat joista eivät polvet tai kyynärpäät juuri erotu. :-) (Kolme ässää-sarjasta taasen puolestaan monelle katsojalle ovat tiedettävästi jääneet mieleen hahmojen notkeilla niskoilla "keikkuvat" päät.)

Jaksot

Valitettavasti en muista kaikkien Vemmelsääri-jaksojen nimiä ja järjestystä ulkoa, kirjaston kasetti on poistunut keskuudestamme, ja omat 1990-luvun nauhoituksetkin on nauhoitettu hajanaisesti mille sattuu kaseteille (enkä ole varma onko kaikkia jaksoja edes nauhoitettu talteen aikoinaan, tähän hätään olen löytänyt vain yhden). 

Tarkistin kuitenkin että sarjassa olisi kahdeksan jaksoa, ja (kirjan avustuksella) palautin jaksot mieleeni. Alla listattuna, epäjärjestyksessä, siis (korjaan tulevaisuudessa jos oikea järjestys tulee tietooni):

• Setä Kilpikonna säkissä
• Setä Kilpikonna tuomarina
• Tervapöpö (ladattu YouTubeen)
  
• Kettu Repolainen on kuollut (ladattu YouTubeen, osana pidempää videota)
  
• Susi Hukkanen rukoilee
  
• Miksi veli Pussirotan häntä on karvaton (ladattu YouTubeen)
  
• "Jänis Vemmelsääri saa paistin" (lainausmerkeissä siksi etten ole satavarma jakson nimestä)
  
• Jänis Vemmelsääri kujeilee  (oma lataukseni YouTubeen)

 Muistelua

Jänis Vemmelsäären seikkailut olivat pidettyjä perhepiirissäni. Animaatio toimii, mutta tässäkin tapauksessa vieläkin mieleenpainuvampaa on Maija-Liisa Majanlahden kerronta ja eläytyminen, joka on ratkiriemukkaan sukkelaa ja suorastaan mehevää. Sen ansiosta sarjasta on jäänyt joitakin lennokkaita lausahduksia elämään oman perhepiirini kesken. Ja kun joskus lueskelin Anni Swanin kirjaa, niin huomasin että teksti ja animaatio olivat lähes täysin yksi yhteen; lukiessani aloin kuulla animaation kertojan äänen mielessäni. :-) 

"... ja ellet sinä silloin nappaa häntä niin kissankellona kadotkoon Hukkanen!"
(Tämä on yksi harvoja hieman muutettuja repliikkejä.)

 

Mieleni tekisikin koostaa sitaatteja, mutta pelkkä teksti ja muutama ruutukaappaus eivät tee oikeutta kertojan äänenpainolle tässäkään tapauksessa. Ennemmin kannattaa kuulostella itse. Ylläolevaan jaksolistaan olen linkittänyt muutaman sarjan jakson joita ihmiset ovat YouTubeen ystävällisesti ladanneet, kiitokset niistä! (Tämän jaarituksen kuvitukset ovat myös noista tubevideoista peräisin.)

"Jollet heti paikalla päästä minua irti, annan sinulle TOISEN korvapuustin!"
(Antaa aihetta epäillä onko jänis itsekään niin kovin fiksu kun ensimmäinen käpälä
on jo kiinni Tervapöpön poskessa... :-) vai onko tässä kaikessa kyse vain kunnon trollaajan showsta!)

(Perheemme suosikkijaksoja taisivat olla Tervapöpö, Kettu Repolainen on kuollut ja Susi Hukkanen rukoilee. Ainakin muistan että nuo kyseiset jaksot tuottivat suurinta hupia.)

Lopuksi

Mikko Kunnas on vuosikymmenien varrella luonut lukuisia animaatiolyhäreitä ja sarjojakin jotka Yleisradio on tuottanut, ja nykypäivänkin televisiosta lapset (ja lapsenmieliset aikuiset) tuntevat - niin ikään Pikku kakkosessa nähdyt - Noksun (2011) ja Albi Lumiukon (2013), joista jälkimmäinen on Kunnaksen ja Markus Majaluoman yhteisluomus. 

Kunnaksen vanhemmasta tuotannosta DVD:llä on julkaistu kuitenkin vain Kolme ässää (1994-1998) ja melko hiljattain, viime vuonna, on julkaistu Tontun joulu ja muita klassikkosatuja-niminen koostelevy jolta löytyvät kokonaisuudessaan 14-osainen Kansansatuja-sarja (1984-1986) ja viisi muuta yksittäistä lyhäriä aikahaitarilta 1982-1991 (yksi niistä on muuten jaaritukseni alussa mainittu Jänis ja pakkanen, jota en ole reippaasti yli kahteen vuosikymmeneen nähnyt, mutta jota olen välillä yrittänyt muistella ja jota olen kaivannut ehkä melkein enemmän kuin Vemmelsäären seikkailuja - kyseinen lyhäri oli oikeastaan pääsyy, miksi päätin tuon DVD:n taannoin hankkia [tätä kirjoittaessani en ole sitä vielä ehtinyt katsoa, kun syksyn muut askareet ovat pitäneet kiireisinä, mutta odotan kyllä mielenkiinnolla levyn läpikäymistä!]). 

Jänis Vemmelsäären seikkailut olisi luonnollisesti hauska saada noiden julkaisujen jatkoksi, puhumattakaan muista Kunnaksen sarjoista joista muistikuvani ovat huomattavan paljon hatarampia...

Mustan koiran johdatuksessa

Jatkan Häröjen animaatioiden lokakuuta.

Joskus lapsuudessani 1990-luvulla näin televisiosta jonkin lyhytanimaatioelokuvan. Luulen, että se tuli ehkä Ylen TV2:lta, illalla, ohjelmapaikalla joka nykypäivänä vastaisi Yle Teeman Uutta Kinoa. Muistelisin, että tämän ohjelmapaikan nimi oli Pikkuteatteri (muistinpa oikein). Muistan nähneeni muitakin erikoisia tai outoja animaatiolyhäreitä tuolla ohjelmapaikalla, mutta valitettavasti niistä ei ole selkeitä muistikuvia, niitä ei tullut nauhoitettua, eikä nimiä ole jäänyt mieleen.

Ainoa animaatio, josta jäi edes vähän jotain mieleen, oli kummallinen, ehkä lievästi pelottava, mutta samalla kiehtova niin kuin animaation sopii olla. Elokuvan nimi meni minulta ohi, ja vuosien kuluessa unohdin sen yksityiskohdista paljon, mutta sen fiilistä en unohtanut.

 

2000-luvulla perehtyessäni animaatiokirjallisuuteen löysin tämän(kin) teoksen uudelleen. Tällä kerralla minua auttoi Roger Noaken kirja Animation: The Guide to Animated Film Techniques vuodelta 1988. Kun kyseisessä kirjassa näin kuvan nais- ja koirahahmosta, jotain alkoi välähtää ja niinpä taas tiesin, mitä ehkä kannattaisi etsiä.

Kyseinen 1990-luvulla televisiossa näkemäni ja hatarasti muistamani animaatio on Alison de Veren reilu 18 minuuttia kestävä elokuva The Black Dog (1987). Sitä lienee esitetty aikoinaan filmifestivaaleilla ja myöhemmin televisioissa ympäri maailman, mutta äkkiseltään en löytänyt tietoa, onko elokuvaa julkaistu esim. lyhytelokuvakokoelmissa. Se löytyy YouTubesta melko hyvällä laadulla.

Alison de Vere (1927-2001) oli brittiläinen pitkän linjan animaattori, joka teki useita lyhytanimaatioita ja työskenteli Channel 4-kanavalle. Muita de Veren animaatioelokuvia ovat Café Bar (1974), Mr. Pascal (1979) ja Psyche and Eros (1994) (viimeksi mainitun katsoin kerran YouTubesta kun joskus olin klikannut sen [ehkä vain jonkin sattuman kautta] Watch later-listalleni muistamatta tai jopa kokonaan tietämättä että kyseessä on de Veren elokuva. Sen tyylissä oli jotain tuttua, mutta vasta lopputekstien pyöriessä tuli sellainen daah, tietenkin-olo). De Vere työskenteli myös Beatles-animaatioelokuva Keltaisessa sukellusveneessä (1968) ja Kaukametsän pakolaiset (1993-1996)-animaatiosarjassa. Aika erikoinen mutta hyvä ja monipuolinen lista.

Mutta takaisin The Black Dog-animaatioon. Sanatonta elokuvaa luonnehditaan usein unenomaiseksi itsetutkiskelun ja sielun matkaksi. Elokuva alkaakin kohtauksella, jossa naishahmo kierähtelee levottomana sängyssään.

Huoneeseen ilmestyy salaperäinen musta koira. Vähitellen kaikki ja koko maailma naisen ympärillä luhistuu, eikä tällä ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä seuraamaan leimuavasilmäistä koiraa. Nainen ei kuitenkaan aluksi suhtaudu koiraan luottavaisesti, vaan jopa torjuu sen ja päätyy tai on päätymäisillään ongelmiin.

Hurvittelun jälkeen korskeat pedot haluavat maksun palveluksistaan, ja loppusumma on aika kova.
(Lapsena ymmärsin vain, että nuo olennot olivat aluksi kilttejä ja sitten ilkeitä. :´D)

Tiivistettynä juoni onkin, että naishahmo vaeltaa läpi erilaisten unenomaisten maiden kohdaten haasteita ja hankaluuksia, oppaanaan suuri musta koira, joka ei laisinkaan ole se tarujen kauhuolento ja huonon onnen tuoja, vaan päinvastoin hyväntahtoinen seuralainen ja suojelushenki jostaa huokuu ikiaikainen viisaus.

Nainen voittaa vaikeudet ja ilmeisesti saavuttaa jonkinlaisen rauhan ja tyyneyden. Ympyrä sulkeutuu, mutta, kuka tietää - ehkä kaikki onkin vain unta?

Jonkin verran osaan ihan vain päätellä, mutta aivan kaikkea en ymmärrä. Elokuvan alkupuoli on helppo tajuta, mutta edetessään se muuttuu hieman oudommaksi. Täyttä varmuutta en ole saanut, eikä aikani riitä läpikotaiseen tutkimiseen, mutta pikaisella ja kepeällä perehtymisellä oletan, että joitakin elokuvan aihelmia on otettu niin Kreikan mytologiasta kuin muinaisen Egyptin jumalista (musta koira kantaa mukanaan Ankhin amulettia ja näyttäytyypä se eräässä kohtauksessa Anubiksenakin [ja "musta koira" on itsessäänkin käsite...]). Luulen, että elokuvan elementtejä osaisi tulkita ja analysoida paremmin joku symboliikkaan ja/tai eri mytologioihin perehtynyt henkilö.

Kaikesta huolimatta musta koira suojelee naishahmoa koko elokuvan ajan.

Joka tapauksessa elokuvassa on vahvasti aistittava ja kiehtova unenomaisuuden tuntu. Toisaalta elokuva tuntuu jotenkin henkilökohtaiselta ja intiimiltä, silti se ei ole liian vaivaannuttava tai vieraannuttava. Se on äänimaailmaltaan melko niukka, jopa kolkko, ja siksi saatoin lapsena vähäsen pelätä sitä. Vanhemmiten se ei ole enää pelottava, mutta jänskättää silti pikkuisen.

Alison de Vere ei valitettavasti ole ollut keskuudessamme enää pitkään aikaan. Sheila Graber, pitkän linjan brittiläinen konkarianimaattori hänkin (jolla de Veren tavoin on oma ja persoonallinen tyyli), on kommentoinut The Black Dogia YouTubessa näin:

Kommentti ylempänä linkatusta videosta.

 

Häröjen animaatioiden lokakuu päättynee tähän.

...

Extra: aiheesta hypäten...

Kun nyt ylempänä mainitsin henkilön, niin kaipa se sopii, jos vähän hyppään sivupoluille ja jatkan vielä Sheila Graberista. Hän ei ole tehnyt varsinaisesti "häröjä" animaatioita, mutta kuitenkin mm. lukuisia opetusfilmejä lapsille ja muutenkin yleissivistäviä lyhytanimaatioita ja on ladannut runsaasti tuotantoaan vuosien varrelta YouTubeen [suosittelen kanavan selaamista erityisesti animaatioalan opiskelusta kiinnostuneille tai jo opiskeleville ellei se ole ennestään tuttu, kyseessä on innostava tyyppi]).

Rytmihäiriöitä - supisuomalaisia huumorianimaatioita

Olen kyttäillyt ja yritän kyttäillä aina aika ajoin, mitä YLEn Uusi kino-ohjelmapaikalla tulee. Siellähän siis tulee vähän erikoisempia, sekä koti- että ulkomaisia, dokumentti-, fiktio- ja taide-elokuvia, joskus toisinaan animaatioitakin, joita olen yrittänyt taltioida parhaani mukaan. En tiedä, mistä alkaen Uusi kino on ollut olemassa, mutta itse havahduin sen olemassaoloon vuonna 2006.

 

Yksi tuona vuonna ja ensimmäisimpiä näkemiäni ko. ohjelmapaikalla esitetyistä kotimaisista helmistä ovat Pietari Koskisen ohjaamat ja käsikirjoittamat lyhytanimaatioelokuvat, jotka minun tallenteessani on esitetty yhtenä "episodielokuvana" nimeltä Rytmihäiriöitä (2000). Se lienee esitetty televisiossa aiemminkin, mutta minä huomasin ensimmäisen kerran vasta tuolloin. Elokuva kestää reilu 24 minuuttia ja se on toteutettu perinteisenä, joskin ehkä suomalaisittain harvinaisena, kalvopiirrosanimaationa.

Elokuvassa on kuusi itsenäistä tarinaa, joissa kuvataan erilaisia "elämän rytmihäiriöitä". Absurdia, epäsovinnaista ja vähän tummasävyistäkin huumoria piisaa ja osa tarinoista on varsin sketsimäisiä. Anssi Rauhalan tekemä animaatio on melko yksinkertaista, mutta se kuvittaa sujuvasti oivaltavat tarinat. Huumorianimaation rempseät ääniroolit ovat tehneet Antti Raivio, Heikki Kujanpää, Leo Lastumäki, Kati Outinen, Oiva Lohtander, Jorma Tommila, Elina Knihtilä, Jari Hietanen ja Anna-Leena Sipilä. Pietari Koskinen on myös säveltänyt elokuvan tunnelmaan sopivan musiikin.

Ihan nuoremmille en suosittele: näissä lyhäreissä on niin erilaisten päihteiden käyttöä, seksiä (ja alastomuutta, vaikka sinällään en katso sitä maininnan arvoiseksi, kun kyseessä ovat kuitenkin simppelit ja karikatyyrimäiset piirroshahmot, mutta kaipa joku voi siitäkin häiriintyä) kuin kiroilua, muutenkin vähän karskimpaa kielenkäyttöä ja väkivaltaakin. Tarinat eivät ehkä sellaisenaan myöskään aukene ihan nuorimmille katsojille.

Esittelen tarinoiden lähtöasetelman, mutta jätän loppukäänteet spoilaamatta - jos kiinnostaa, voitte katsoa itse myöhemmin tuonnempana, miten käy. ;-) Tarinat ovat siis toisistaan irrallisia, mutta yhteistä niille kaikille on rakenteellisesti jokseenkin yllättävä juonenkäänne ja monesti vielä yllättävämpi loppu.

Diplomaattinen selkkaus

Kaksi diplomaattia käyttää asemaansa hyväkseen hämäräbisneksissä. Salakuljetuskeikan pitäisi sujua kuin leikiten, kun juuri parahiksi järjestetään kansainvälinen Kävely rajojen yli-urheilutapahtuma.

"Katsos nyt, me sulaudutaan täysin urheilevaan nuorisoon.
Onhan sulla sun diplomaattipassi mukana?"

Negatiivinen mies

Negatiivinen mies on klassikko: hän suhtautuu asioihin kielteisesti, valittaen ja kiroillen kaikesta, kaikelle ja kaikille koko ajan ja jatkuvasti, kunnes väistämätön loppu koittaa.

"Mä en kestä enää tätä mun elämää. Kaikki pitää mua pilkkanaan...! ..... Pitäisköhän mun
suhtautua asioihin positiivisemmin..?" (liikennevalo piippaa ja näyttää punaista.) "Jumalauta!"

Keitto ja lusikka

Ilmassa on kiihkoa ja tunteikkuutta, kun keiton ja lusikan intiimi draama eskaloituu. (Kuvioon sotkeutuu muitakin, mutten paljasta, ketkä.)

"Mitä sulla muuten on kuupassas...? Kaurapuuroa! Tuut niinku tänne
suoraan puurosta?! ... Olisit nyt voinu edes vähän tiskata ittees!!"

Totuus

Totuudenmukainen mies kertoo havainnoivasti oman tarinansa, josta voimme ottaa opiksi. Mies ei halua valehdella kenellekään, joten hän kertoo aina totuuden. Se taas aiheuttaa verrattain usein ongelmia. Niinpä mies päättää muuttaa tapansa, mutta toimiiko sekään ja mihin se lopulta johtaa?

"Jotenkin tunsin kuitenkin olevinani yksin kaikkine kohteliaisuuksineni..."

Tervashampoota

Naiskaksikko löytää alkuun epäilyksiä herättävän shampoopullon yleisessä suihkuhuoneessa ja tutkittuaan ettei siinä ole mitään jekkua, päätyykin itse tekemään käytännön pilan, jolla on odottamattomat seuraukset.

 "No tällä kerralla kävi todella hyvä tuuri, hohhoijaa,
eikä kukaan ollu taaskaan käyttäny mielikuvitustaan."

A ja B

Viimeinen tarina on mielenkiintoinen kurkistus kulisseihin: A ja B ovat erottamaton, ehkä hivenen kulahtanut, esiintyjäduo, jonka pitäisi tähdittää opettavaista lastenohjelmaa. A:ta ei kuitenkaan homma nappaa, ja se vedetäänkin ihan överiksi.

"Mä en voi muistaa ton idioottimaisen lällätyksen sanoja.
Mä tunnen itseni aivan idiootiks kun mä laulan sitä!"

Katsottuani animaatiot erillisinä teoksina ja kokoomaversiona huomasin, että jälkimmäisessä on vähäisesti "lisättyä" animaatiomateriaalia, kun tarinat on koottu yhteen. (Taikka sitten animaatiota on leikattu erillisversioita varten, riippuu miten asiaa katsoo.) Kokoomaversiossa siirrytään tarinasta toiseen animaation kautta, ja näissä tarinoiden väleissä vilahtavat kulloinkin tarinoiden eri hahmot. Muuta sisällöllistä eroa lyhäri- ja kokoomaversioilla ei ole, ja tämäkin on melko vähäinen ero, joskin on hauskaa katsella, mitä hahmot puuhaavat "toisaalla".

Esim. diplomaatit nähdään vielä myöhemmin pyöräilemässä ennen totuudenmukaisen miehen tarinaa.

Olen välillä miettinyt, jakaisinko oman nauhoitteeni elokuvasta YouTubessa, mutta huomasin vähän aikaa sitten, ettei minun tarvitse, sillä itsenäiset lyhäriversiot on ladattu YouTubeen, peräti jo vuonna 2012. :-D Jotenkin ne ovat onnistuneet pysymään piilossa, eivätkä pelkästään minulta; videoiden kommenttiosioiden perusteella ne ovat alkaneet nousta ilmeisesti vasta viime kuukausina suurempaan tubettajakansan tietoisuuteen. No, hyvä että tämä kotimainen huumori- ja animaatiohelmi huomataan nyt, ehkä paremmin ja ehdottomasti laajemmin kuin koskaan. Videoissa on myös varsin hyvä ja erittäin katselukelpoinen laatu, joten voipi olla että animaatiot on tubeenladannut taho, jolla on alkuperäinen filmimateriaali hallussaan... ;-)