Ennakkofiiliksiä uudesta muumianimaatiosta, vähän viiveellä (mutta ei sentään jälkijunassa! ;-))

Olen hieman arponut, että viitsisinkö kirjoittaa blogiin ennakkofiilistelyä ihan kohta alkavasta Muumilaakso-animaatiosarjasta. Aluksi ajattelin, että oikeastaan minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa vielä, mutta ehkä nyt kuitenkin on... joten raapaisenpa sittenkin tekstin kasaan (ja pitkästä aikaa tulee tekstiä, joka ei ole ollut viikko- ja kuukausitolkulla luonnoksena lojumassa)!

Valtaosa tämän tekstin kuvituksista on ruutukaappauksia Gutsy Animationsin ja/tai Yleisradion julkaisemista videoista. Promokuvan olen muistaakseni tallentanut virallisesta muumiblogista.

Marraskuun lopussa...

Sarjan suomalaiset ääninäyttelijät julkistettiin 27. marraskuuta viime syksynä, ja otin uutiset vastaan myönteisin mielin, eikä minulla ole siltä osalta kummemmin kommentoitavaa; lähinnä etukäteen mietitytti noin yleensä, että millaisiin ääninäyttelijävalintoihin mahdetaan päätyä, mutta huoli oli turhaa, tässä tapauksessa on taas panostettu. Ehkä vaikutuksensa on sillä, että tämä uusi muumisarja on - pitkästä aikaa - oikea kokoperheen ohjelma, eikä sitä kohdella vain pelkkänä lastenohjelmana lastenohjelmien joukossa (ja siis, minä ainakin teen eron lastenohjelmien ja kokoperheen ohjelmien välillä, vaikka joskus se on vaikeaa [ja en suinkaan tarkoita vähätellä varsinaisia lastenohjelmia]). Julkistuksen yhteydessä julkaistiin Yle Areenaan sekä YouTubeen vajaa pariminuuttinen video, jossa esitellään tuotantoprosessia pitkälti samalla materiaalilla kuin Gutsy Animationsin Behind the scenes-videossa viime vuoden huhtikuulta, ja kuullaan Muumipeikon, Niiskuneidin ja Nipsun ääninäyttelijöitä.

Sarjan promokuva on kaunis, ja tämä on suosikkikohtani siitä. Nipsu on niin eläväisen näköinen ja yhtä aikaa
sekä pelokkaan että vähän uteliaan oloinen, juuri niin kuin pitääkin! :>  (Myös Nuuskamuikkunen ja Hemuli
näyttävät kivoilta kuvassa. Ja oikeastaan kaikki, vain Muumipeikko on vähän turhan polleana etualalla. :D)

Tuon julkistuksen jälkeen huomasin pian, että uutta muumisarjaa mainostetaan myös televisiossa. Ihan ensimmäisenä tuli pätkä, jossa Nuuskamuikkunen vaeltaa kuukkelia muistuttavan linnun saattelemana kohti Muumilaaksoa, ja sen jälkeen pitkin joulunaikaa tuli muitakin kiinnostavia pätkiä. Nämä lyhyet, n. 15 sekuntia pitkät mainospätkät eivät vielä sisältäneet puhedialogia. (Valitettavasti minulla ei ole näyttää noita pätkiä tai edes kuvia niistä, koska en omaa laitteistoa digiboksitallenteiden siirtoa ja käsittelyä varten, eikä YLE ole erikseen julkaissut niitä netissä.)

Tammikuun alussa, 7. päivä YLEn YouTube-kanavalle julkaistiin uusi vajaa pariminuuttinen näytevideo, jossa sekä nähdään animaatiota että kuullaan keskeisimpien hahmojen ääninäytteet, hauskasti siirtymällä lennosta suomesta suomenruotsiin. Kuten videon kommenttipalstalle kirjoitinkin, aloin melkein itkeä ja hyppiä ilosta videota katsoessani. Näyttää ja kuulostaa todella hyvältä! (YLEn varsinaisella sivustolla on tarjolla hieman pidemmät ja erilliset hahmokohtaiset näytepätkät [ja täällä sama suomenruotsiksi]).

Pappa on koheltanut hattunsa kanssa ja korjaa sen hunajalla... OK :D

Mutta kun alkupöllystä on toivuttu, ajatukset suuntautuvat hieman syvemmälle ja tein pienimuotoista analyysiä. Hieman on britti-slapstick-kohellusmainen fiilis aistittavissa, mutta: se sopii muumeihin. Näin luonnehdin omaa näytepätkiin pohjautuvaa fiilistäni vähemmän muumeista intoilevalle ystävälleni (joka ei ole katsonut eikä kuunnellut ensimmäistäkään näytettä).

Maailmanensi-iltakokemus ja vähän sen jälkipuintia

Pian tuon jälkeen, 11. tammikuuta virallisessa muumiblogissa kerrottiin, että sarjan maailmanensi-iltaa juhlitaan 25. tammikuuta (huom. kuukausi ennen sarjan Suomen TV-ensiesitystä), ja että samaan aikaan faneille järjestetään oma ennakkonäytöstilaisuus Tampere-talossa. Tottakai halusin tarttua moiseen mahdollisuuteen kun sellaista tarjottiin, enkä kauaa epäröinytkään; Tampere on kohtuullisen matkan päässä ja samalla tulisi käytyä uudistetussa Muumimuseossa (viimeksi olen käynyt 2011, jolloin se oli vielä Metso-kirjaston alakerrassa). (En tapaa huudella menemisiäni hirveästi etukäteen täällä blogissani. Jos joku tätä tekstiä lukeva sattui myös olemaan paikalla tuolloin, niin heippa vaan. :D)

Vähän ennen maailmanensi-iltaa uutisoitiin 23. tammikuuta järjestetystä ennakkonäytöksestä suomalaislapsiyleisölle, ja siellä oltiin tykätty.

Täpinöissä tuli oltua ja suunnattua Tampere-talolle. Tapahtumaan ei kauheata tunkua ollut, joten ainakin kaikki halukkaat pääsivät sisään. Pääsylippujen hinta tuntui ehkä vähän suolaiselta (29 euroa/hlö), mutta toisaalta melkein puolet summasta oli muumimuseon sisäänpääsymaksua, ja kun tapahtuma järjestettiin iltasella niin menopelin pysäköinti parkkialueelle ei siihen kellonaikaan enää maksanut ja myöskin narikkasäilytys oli yllätykseksi ilmaista. Muumimuseo on upea (jos joku ei tiedä; siellä siis on esillä Tove Janssonin kirjojen kuvituspiirroksia, mutta niitä ehkä vielä kiinnostavampia ovat muumikirjojen tapahtumiin perustuvat kolmiulotteiset kuvaelmat. Muutakin hauskaa löytyy). (Voipi olla että tulee mentyä vielä uudestaan, koska huhtikuun lopulla museon vaihtuvan näyttelyn osastolla avataan muumianimaatioiden historiaa...)

Varsinaisessa tapahtumassa oli mehu- ja karkkitarjoilua, ja katsottiin valkokankaalta YLEn livelähetystä Helsingin kutsuvierastilaisuudesta. Lopuksi sitten päästiin kohokohtaan, eli katsottiin jakso tästä uudesta animaatiosarjasta. En spoilaa jakson juonta, enkä edes sen nimeä, mutta kerron kuitenkin ihan pikkuisen havaintoja ja omia fiiliksiäni.

Pientä kummastuksen aihetta on. Tuossa aiemmin mainitussa lasten näytöksessä nimittäin tiettävästi esitettiin sarjan ensimmäinen jakso (sekä suomeksi että ruotsiksi), ja siinä ei ole mitään kummallista, mutta maailmanensi-illassa, eli sanotaan nyt sitten vähän leikillisesti "aikuisten näytöksessä", esitettiin aivan eri jakso - en nyt muista ilmoitettiinko livelähetyksessä peräti että monesko jakso on kyseessä, mutta kuitenkin. Jakso oli englanninkielinen ja tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi, siitä toki ilmoitettiin tapahtuman tiedoissa. Eikä siinäkään mitään valittamista.

Kyllä minä ainakin mieluusti olisin katsonut sarjan ensimmäisen jakson, mutta kaipa tälle järjestelylle joku perustelu lienee olemassa. Tapahtumalle ei ollut ikärajaa, mutta esitetyn jakson ikärajasuositukseksi oli merkitty K7, ja pikkuisen jännittävä se olikin. Ja mahdollinen syy:

Mörkö. Ehkä maailmanensi-iltayleisölle haluttiin näyttää kyseinen jakso, koska siinä on Mörkö..? Tiedä häntä. Joka tapauksessa, voin omasta puolestani sanoa, että Mörkö on hyvin tehty. Jos kirjoittaisin blogitekstiäni englanniksi, luonnehtisin hahmoa ehkä sanaparilla "thrillingly gorgeous". Luin jostain jonkin kommentin, että sarjaan olisi haettu inspiraatiota paitsi Tove Janssonin alkuperäisteoksista myös aiemmista muumiproduktioista. En tiedä väitteen totuudellisuudesta, mutta tuolla näytöksessä minulle tuli tästä Möröstä mielleyhtymä puolalaisten huopamuumien versioon. Kenties siitä onkin osittain saatu inspiraatiota!

Puolamuumien Mörkö on huurteen verhoama, mutta minulle tulee silti
tahattomasti mieleen sokerikuorrutettu salmiakki- tai lakritsikarkki... :´-)

Minä siis tykkäsin tästä uuden animaation Möröstä, joka on arvoituksellinen ja jänskättävä mutta ei kuitenkaan liian pelottava (minulla nyt ei muutenkaan ole minkäänlaisia "traumoja" hahmoon liittyen, niin minun mielestäni sen ei ole tarkoituskaan olla pelottava, vaan vain vähän kuumottava). Mörön ääntely oli myös sellaista kuin minä sen muumikirjojen pohjalta käsitän - mutta koska jakso oli englanninkielinen niin saa nähdä onko Mörön ääntely erilaista suomenkielisessä versiossa. ;-)

Jakson tarina oli ihan mielenkiintoinen alusta loppuun; se oli periaatteessa uusi stoori, mutta tunnistin siitä vahvoja yhtymäkohtia alkuperäisiin muumikirjoihin ja sarjiksiin. Jaksossa ei nähty kaikkia keskeisiä hahmoja, mutta esiintyneiden hahmojen välinen dynamiikka oli mieleeni (erityisesti tykkäsin Muumipapasta ja Muumimammasta), ja luulen että myös muidenkin hahmojen osalta homma toimii. Tunnelma on sopivasti satumaisen taianomainen ja minun makuuni oikeanlainen, ja huumori on muumimaisen hyvää. Vaikka kohellusta on jonkin verran, sarja ei tule olemaan tyhjänpäiväistä komediaa eikä jatkuvaa äksöntykitystä.

Jaksossa kuultu musiikki on syystä taikka toisesta pyyhkiytynyt mielestäni kokonaan. En ehkä kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota kun silmin havainnoitavaa oli niin paljon. (Toisaalta näytöksessä oli volyymi vähän turhan kovalla joten siitä syystä saatoin keskittää huomioni enemmän kuvaan kuin ääneen... :-P) Joka tapauksessa minulle ja seuralaiselleni jäi fiilis ettei musiikki ainakaan ollut huonoa, ja toivon että se saatetaan aikanaan yleisön saataville.

Tapahtuman jälkeen seuralaiseni totesi, että luonnehdintani britti-slapstick-kohelluksesta osui oikeaan, ja häntä se ei suuremmin viehättänyt. Minun mielestäni se kuitenkin edelleen sopii. Seuralaiseni ihmetteli myös, miten en jakson näkemisen jälkeen vaikuttanut niin innostuneelta, mutta mieleni oli jo vaipunut enemmän analyysiprosessoimaan. ;-) (Lisäksi saattoi olla myös iltaväsy.) Olen kuitenkin intoillut jo sieltä marraskuun lopusta asti kroonisesti vähän kerrallaan!

Tuossa vasemmalla minä paasaan muumeista kaverilleni oikealla...? :-D

YLEn livelähetyksessä näkyi myös, että maailmanensi-illassa julkistettiin sarjan virallinen traileri (se näytettiin englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi), ja se on julkaistu myös YouTubessa. (Tuo YLEn  livelähetyksen taltiointi on muuten edelleen katsottavissa Areenassa, jos kiinnostaa.)

Kommenttipalstat (ja omaa nillitystäni)

Olen tietenkin myös lukenut YouTuben kommenttipalstoja mielenkiinnolla. Paskamyrskyä ei ole ollut niin paljon kuin ehkä olisin olettanut, mikä on tietenkin hyvä juttu. Ihmiset ovat enemmän myönteisellä kuin negatiivisella mielellä. Ja ehdottomasti on hyvä, että ihmiset kommentoivat. Se tarkoittaa että asia kiinnostaa.

Monenmoista purnausta piisaa ihan odotetusti; osa kommentoijista ilmeisesti kipuilee edelleen Muumilaakson tarinoiden maikkari-uusiodubin takia, ja subjektiivisessa kuplassa (erityisesti sellaisessa, jossa ysärijapanipiirretty on se "aito ja alkuperäinen", faktoista viis ja hälläväliä) lillujia ärsyttää (ja ehkä tuo ärsytys omalta osaltaan osoittaa, että tälle uudelle sarjalle on tarvetta). Osaa vaivaa animaation tekniikka (ja se että muumeilla näkyy suut), osaa risovat suomalaiset ääninäyttelijävalinnat (hauska ristiriita: ihmiset tuppaavat valittamaan että "samat ääninäyttelijät ovat aina kaikkialla" mutta muumien ollessa kyseessä ihmiset haluaisivat EHDOTTOMASTI saada ne tismalleen samat äänet kuin Muumilaakson tarinoiden yleversiossa oli, muuten on kaikki pilalla??). No jaa, kun sarjan alkuperäiskieli on joka tapauksessa englanti, niin eiköhän sitäkin versiota jostakin pääse kuulostelemaan, jos suomidubbaus harmittaa jo ennakkoon. Tai sitten katsoo ruotsiksi.

Yli maarajojen pientä närää on herättänyt uutisointi (jo viime syyskuulta), että jokaisessa sarjan jaksossa kuullaan kappale joltakin kansainväliseltä musiikkiartistilta. Itse uskon, ettei sinne ihan-mitä-sattuu-tuubaa olla laitettu, mutta se kuullaan sitten. Artistit ja kappaleiden nimet julkistettiin myös tovi sitten. Monenlaista muumien nimellä tehtyä kaupallista musiikkia on ollut aiemminkin, miksei siis nytkin? (Ja btw, joka tapauksessa vain Erna Tauron sävellykset ovat sitä ainoaa "oikeaa" muumimusiikkia.)

Trailerivideon kommenttipalstan valloittivat nepalilaiset, ja sekin yllättää ja ihmetyttää. :D Nepalilaiset vaikuttavat olevan kovia somettajia ja - jos mahdollista - melkein enemmän innoissaan uudesta muumisarjasta kuin synkeämieliset ja negatiiviset suomalaiset, ainakin kommenttien määrästä ja sisällöstä päätellen. Kuten aiemmin olen maininnut, muumeissa täytyy olla jotakin todella universaalia ja maailman kansoja puhuttelevaa, kun lähes kaikissa maissa, minne muumeja on yleensäkään viety, tarinat ja hahmot on otettu lämpimästi vastaan, ja jotkut haluaisivat melkein omia ne itselleen. :-)

Hei, luulen että olen itsekin syönyt tuollaista joskus!

Vaikka olen varsin positiivisin mielin, täytyy minunkin toki jostain nillittää. Näytepätkässä Muumipeikko tarjoaa lohikäärmeelle ruoaksi jotakin, mikä muistuttaa suuresti meikäläistä lettua. Suomenruotsiksi peikko puhuukin ohukaisesta/letusta/lätystä ("plätt"), mutta suomeksi se onkin "pannukakku". Eih!! (Muumithan muistaakseni alunperin syövät ohukaisia/lettuja/räiskäleitä. Syystä taikka toisesta Muumilaakson tarinoissa puhuttiin kuitenkin enimmäkseen pannukakuista, eivätkä ne kyllä ihan täkäläisiltä letuilta näyttäneetkään, että tjooh. Sitä voisi pitää vähäisenä virheenä, mutta asia on sittenkin aika lailla toissijainen. [Siltikin minulle "pannukakku" on nimenomaan sellainen uunissa paistettu iso läystäke, muut ovat sitten lättyjä tai lätyn variaatioita. :-D])

Ei enää kauaa... mutta vielä malttaa jaksaa!

Pitkä odotus on viimeinkin päättymässä. Muumilaakson ensimmäinen jakso esitetään vähän reilun viikon päästä televisiossa Yle TV2:lla 25. päivä tätä kuuta maanantaina klo 20.00 (Areenassa jakso tosin julkaistaan jo heti keskiyön kellonlyöntien jälkeen, sekä suomeksi että ruotsiksi). Jakso myös pikauusitaan televisiossa (tiistaina klo 8.50 ja 19.30 ja sunnuntaina 10.00), mutta luulen että on näppärämpää vain katsoa Areenasta (Ruotsinkielisenä jakso tulee televisiosta päivää myöhemmin, Yle Teema Femiltä 26.2. klo 17.25.)

Tuon ensimmäisen jakson aion silti luultavasti katsoa telkkarista ihan vain perinteisen televisioelämyksen vuoksi. Kun tätä on jo parisen vuotta odoteltu, niin kyllä sen verran vielä jaksaa. (Ja mietin, että valittaakohan joku vielä siitäkin, että tuo klo 20.00-lähetysaika on aivan liian myöhäinen lapsille...)

Söpöjen piirrosoravien rankkaa elämää

Olen heräilemässä blogin kirjoittelun ääreen pienen joulutauon jälkeen, ja palailin tässä alkuvuodesta pitkästä aikaa Pörri Oravan pariin.

Kyseessä on 26-jaksoinen japanilainen animaatiosarja vuodelta 1979. Se on tullut Suomen telkkarista joskus 1990-luvun alussa vissiinkin, ja muistikuvani siitä olivat pitkään hyvin hataria. Pitkin elämääni olen silloin tällöin muistellut, että joku oravapiirretty oli joskus lapsuudessani, mutta enpä sen sisällöstä sitten oikeastaan juuri mitään muistanut, en sarjan tapahtumia enkä hahmojakaan kovin tarkasti, paitsi tietenkin päähenkilön: oranssin oravan jolla oli vihreä liivi ja kulkunen kaulassa. Mutta jopa tämän hahmon nimi pääsi unohtumaan. Vuosien varrella on toki välillä mietittänyt, että minkänimisestä animaatiosta mahtoikaan olla kyse, mutta päänvaivaksi asti se ei ole kiusannut, vaan se oli enemmän sellainen "voisihan sitä joskus huvikseen ja ajankuluksi selvittää"-tapaus.

Kerran, joskus lähemmäs kymmenisen vuotta sitten, saatoin huomata television ohjelmatietoja pläräillessäni, että Maikkarin Juniori-kanavalla pyörii joku Pörri Orava-niminen animaatiosarja, ja mieleni yhdisteli asioita ja koetin tonkia esiin oravapiirrettyä, josta en muistanut paljon mitään. Noilla tienoin löysin NoJopasin kirjoituksen (ja itse asiassa ihan ensi kerran koko Eläköön kuvat!-blogin), josta sain ensihätään valaistusta unohdetusta oravapiirretystä.

Vuonna 2009 (Wikipedian mukaan) oravapiirretty siis on - ehkä yllättäen tai ei - dubattu uudestaan ja sitä on esitetty Maikkarin maksullisella lastenohjelmakanavalla. Sarjan on tuottanut Nippon Animation, ja se perustuu Ernest Thompson Setonin kirjaan Viirihäntä: kertomus harmaasta oravasta (Bannertail: The Story of A Grey Squirrel) vuodelta 1922 (teos on tosiaan jopa suomennettu joskus, mielenkiintoista :D). Ja ihan alunperinhän (silloin 1990-luvun alussa siis) animaatiosarja esitettiin televisiossa sangen yksinkertaisella nimellä Oravan seikkailut. Ihmekös ettei tuollainen nimi ole erityisemmin jäänyt lapsena mieleen, kun se oli noin geneerinen...

Vuoden 2014 syksyllä löysin yllätyksekseni valtaosan sarjan uusiodubatuista jaksoista netin uumenista ja katsoin ne suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella (ja esittelin sarjan ystävälleni aika pian tuon jälkeen). Koska lapsuusaikaiset muistikuvani sarjasta tosiaan olivat melkoisen hatarat, katsoessani sarjan pitkän ajan jälkeen ja näin kypsässä aikuisiässä se teoriassa olisi voinut olla kuin lähes kokonaan uusi tuttavuus. Samasta syystä minulle on ollut myös helpompaa omaksua 2000-luvun uusiodubbaus ja hahmojen toiset suomennetut nimet, vaikka alkuperäiset melko lystikkäitä ovatkin.

Juoni

Sarjan juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan: kasvutarina orvoksi jääneestä ja maatilalla kissaemon hoivissa varttuneesta oravan pojasta.

Alkuasetelma: Maatilalla syttyvä tulipalo erottaa Pörrin ja kissaemon toisistaan, ja ulkomaailman asioista tietämätön Pörri joutuu yksin jäätyään opettelemaan ja sopeutumaan oikeaan oravan elämään ja selviytymään luonnossa. Vaan ei ole helppoa, kun saarnimetsän oravayhteisö vierastaa ja oudoksuu ihmisten kanssa elänyttä ja kissan kasvattamaa oravaa.

Ajatuksia sarjasta

Hatariksi jääneiden muistikuvien vuoksi minulla ei ole Pörri Oravaa kohtaan mitään sellaisia erityisiä lapsuuden nostalgian värittämiä fiiliksiä, joten yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin pystyin katsomaan sarjan melko tyhjin ja avoimin mielin ja ilman suurempia ennakko-odotuksia.

Jälkikäteen on tietenkin helppo miettiä, että koska kyseessä on sarja, jonka keskiössä ovat eläinhahmot, niin on ehkä jokseenkin helposti ennalta arvattavissa, että draamaa ja mahdollisesti traagisia käänteitä ja surullisia kohtauksia on luvassa, sikäli kuin kyseessä on tyypillinen (surullinen) eläintarina. Hieman satumaista fiilistä on toki ilmassa, mutta vaatekappaleita käyttävät oravat ja muutkaan eläinhahmot eivät sittenkään ole liian ihmismäisiä tai ylifiksuja, vaan luonnollisesti ja vaistojensa varassa eläviä olentoja. Vaaratilanteet ovat todentuntuisia ja kuolemankolkuttelultakaan ei vältytä. Näitä asioita sarjalta ehkä osaisi etukäteen odottaa. En kuitenkaan muista, että ennen sarjan katsomista erityisemmin olisin mielessäni mitään etukäteen spekuloinut.

Toki jonkin verran mietin sarjaa katsellessani, että tuleekohan jossakin välissä kohtauksia, jotka sittenkin tunnistan ja ne sitä kautta herättävät joitain kauan vaipuneita ja unohdettuja lapsuusaikaisia muistoja. Ainoat kunnolliset muistikuvani sarjasta ja tarinasta olivat, että Pörri oli kissaemon kasvattama, ja muistin myös, että jossakin kohtaa sarjaa Pörri ja tämä kissaemo tapasivat toisensa uudestaan jollakin hämärällä kaupunkikujalla.

Muistin oikein, mutta tämän lisäksi en sitten muuta muistanutkaan.

Kun minulla ei ennakkoon ollut mitään kovin suuria ja kummoisia odotuksia sarjan sisällön suhteen, niin sen laatu ja määrä onnistuivat yllättämään ja tekemään todella positiivisen vaikutuksen. Jotkin sarjassa käsitellyt teemat tulivat täysin puun takaa enkä osannut ollenkaan odottaa, että jaksoissa käsiteltäisiin esimerkiksi jonkinasteista äitikompleksia, päihderiippuvuutta ja näytettäisiin potentiaalista itsetuhoisuuteen vihjaavaa käyttäytymistä! (Tästä lisää vähän myöhemmin.)

Ja osasinpa etukäteen olettaa tai en, joka tapauksessa en siltikään odottanut, että sarja herättäisi tunteita niinkin paljon, että tulisi nyyhkittyä ruudun ääressä sohvan pohjalla söpöjen piirrosoravien elämän koitoksille. :D Yllätin myöskin itseni oikeasti jännittämästä miten näädän tai kyykäärmeen kanssa oikein käy...

Tunnelma on rakennettu sarjaan hyvin, ja katsoessa tuli yleisesti kotoisa fiilis, ja suurin osa sarjan hahmoista ja tapahtumista tuntui etäisesti tutuilta. Jaksoilla on yleensä jokin tietty teema, mutta toisinaan jaksoissa sivutaan useampaakin asiaa (esim. "Ukkosmyrsky"-jaksossa on paljon muutakin kuin vain ukkosmyrsky, ja "Käärme"-jaksossa muutakin kuin käärme). Tarinoiden aiheet, tapahtumat ja hahmot ovat melko yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia. Ja lasten, tai itse asiassa koko perheen, ohjelmastahan onkin kyse.

Yksi asia, mikä sarjassa muun muassa viehättää itseäni on se, että kaikki ei ole niin yksinkertaista ja jouhevaa eikä kaikki käy niin helposti. Pörrin sopeutuminen metsäelämään ja tie oravayhteisön hyväksymäksi jäseneksi on vaikea ja kumpareinen, ja se oikeasti kestää useamman jakson verran. Tottahan Pörri saa alusta pitäen jonkin verran ymmärrystä ja myötätuntoa muutamalta taholta, mutta eräiden muiden kohdalla myötämielisyys ei tule itsestään, ja Pörri saa osakseen paljon ilkeilyä ja vihamielisyyttä ja joutuu tosissaan tekemään työtä voittaakseen ja valloittaakseen toisten sydämet ja saadakseen yhteisön hyväksynnän. Ja vielä silloinkaan kaikki ei ole täydellisen helppoa ja ihanaa, vaan seikkailu, ja ajoittainen kamppailu elämän kipeiden tosiasioiden kanssa on loputon. Näin se menee itse kullakin elämässä!

Pörri psyykkaa itseään ukkosmyrskyn aikaan.

Saarnimetsän oravayhteisö on melkoisen suuri. Pörrille (ja meille katsojille) tutuksi ja läheisemmäksi muodostuu kuuden oravan joukko. Kalle on ensimmäinen Pörrin oravatuttavuus ja joukon nuorin. Kalle ihailee Pörriä suuresti ja haluaisi touhuta ja seikkailla paljon enemmän kuin tämän äiti Lilli sallisi. Lilli onkin topakka täti, joka äidillisyydessään lipsuu lähes vainoharhaiseen ylisuojelevuuteen ja kontrollifriikkiyteen. Nuppu on vilpitön tyttöorava, joka on varsin kiinnostunut uudesta tulokkaasta ja opettaa Pörrille tarpeellisia taitoja. Rousku on Nupun isoisä, vanha ja viisas orava ja eräänlainen yhteisönjohtaja (jonka puheita tosin ei monesti jakseta kuunnella). Pähkylä on salskea oravapoika, hieman mahtaileva ja pitää itseään fiksumpana kuin oikeasti on. Pähkylän kanssa usein sanaileva Rontti on aina muiden kanssa eri mieltä oleva vastarannankiiski, mutta kuuluu silti erottamattomasti joukkoon.

Pörrin tutut vasemmalta oikealle: Kalle, Lilli-täti, Nuppu, Rousku, Pähkylä ja Rontti.

Alussa oravayhteisön epäilevyys ja vieroksunta Pörriä kohtaan on toisaalta hyvin ymmärrettävää; onhan Pörri varsin poikkeuksellinen ja erilainen kuin muut; metsään saavuttuaan Pörri on ensi töikseen joutumassa luonnollista kautta pöllön kitaan, mutta onnistuu välttymään moiselta kohtalolta: vanha Pöllösetä ällistyy kerrakseen, kun epätavallinen orava ei ensinnäkään juokse karkuun, eikä toisekseen edes pelkää, vaan päinvastoin haluaa tutustua ja jopa ystävystyä!

"Tarkemmin ajatellen, olet hyvin outo oravaksi..."
(Etpä voisi olla enempää oikeassa, Pöllösetä...)

Pöllösetä ei suinkaan jää ainoaksi, vaan Pörri luo mielenkiintoisia tuttavuuksia myös muiden eri lajia olevien metsäneläinten kanssa. Tutuiksi tulevat niin tangon tahtiin polkevat ja kaikkia koijaavat rottaveljekset, tuikea (ja ilmeisesti jatkuvasti sydänkohtauksen partaalla oleva) tikkätäti, iso ja kiltti pesukarhu, pieni mutta pöyhkeä maaorava kuin lammessa asuva kilpikonnakin - siinä muutama mainitakseni.

Tietenkään sarja ei toimisi, elleivät hahmot olisi monipuolisia ja mielenkiintoisia. Tuntuu, etten ollut aikoihin katsonut sarjaa, jossa olisi sellaisia hahmoja, jotka olisivat herättäneet ylipäätään minkäänlaisia fiiliksiä, saati sitten että joitain kohtaan olisi kehittynyt enemmänkin kiinnostusta. Pörri itse on suloisen hömelö ja ennakkoluuloton sankari, välistä hieman tyhmänrohkeakin ja joutuu oppimaan asioita usein kantapään kautta. Pörri tuo kummallisine ja hassuine tapoineen mitä ilmeisimmin tarpeellisen piristysruiskeen oravayhteisön ja koko metsän eloon, mutta eivät toiset oravat ja muutkaan metsän asukit mitään tylsiä persoonia ole, ja sarjassa nähdään myös mukavan paljon eri hahmojen välistä kanssakäymistä. Ja on yhtä lailla kivaa fanittaa niitä tyyppejä, jotka herättävät sympatioita, kuin inhota niitä vähemmän symppiksiä... :D

Asenteestaan tinkimätön tapamököttäjä Rontti taitaa olla suosikkihahmoni... :-)

Pörrin ja Pöllösedän erikoinen ystävyys on sarjan mielenkiintoisimpia teemoja. Se saa kuitenkin valitettavan surullisen ja katkeran kauniin lopun. Pöllö on aina ollut yksinäinen, ja Pörri on ensimmäinen - ja ainoa - olento koskaan, joka ei ole pelännyt ja juossut karkuun. Pörri saa Pöllösedässä aikaan muutoksen; tämä muuttuu kiltimmäksi ja neuvoo ja auttaa Pörriä pulasta usein, ja lakkaa syömästä oravia. Kun pöllön muutos vihdoin alkaa avartua muillekin oraville, on jo liian myöhäistä. Pörrille Pöllösetä on yksi monista ystävistä - mutta Pörri taas on Pöllösedän ainoa ystävä.

En voinut vastustaa kiusausta tehdä Pöllösedästä eräänlaisen meemikuvan...
(tein näitä itse asiassa useammankin, mutta ne lakkasivat olemasta hauskoja
nopeasti [jos ne nyt alkuunkaan edes olivat hauskoja {mitä sopii epäillä}...])

Ja entä sitten muu elämä? Kahdenkymmenenkuuden jakson aikana ehditään etsiä, löytää ja menettää paljon. Pörrin (konkreettisenkin) kodin etsintä ja muutkin edesottamukset herättävät myötätuntoa ja tuntuvat jotenkin hyvin tutulta ja samaistuttavalta näin aikuistuneesta ihmisestäkin. Sarja kuvaa mukavan elämänmakuisesti kasvamista ja oman paikkansa etsimistä, ja siinä koetaan monia iloisia ja jännittäviä, ja toisinaan varsin surullisia hetkiä, jotka antavat ajattelemisen aihetta.

Kun jänöemo on kadottanut lapsensa, Pörri haluaa lohduttaa ja tekeytyy itse pupupoikaseksi. Kun muistetaan,
että Pörri saattaa vielä ikävöidä kissaemoaan, niin voipi herätä kysymys: kumpikohan auttaa ja hoivaa kumpaa?

Joitain ajatuksia sarjan sisältömerkintöjen olemuksesta (tai niiden puutteesta... :D)

Erikseen minua toisaalta oudoksuttaa, toisaalta huvittaa, että koko sarja lienee saanut merkinnän S, Sallittu kaikille, sisältöönsä nähden. Faktuaalisestihan Pörri Oravassa on useammankinlaista ahdistuskamaa, jonkin verran väkivaltaa (joskin veretöntä) ja jopa päihteidenkäyttöä! (Oikeastaan sarjassa on siis vähän kaikkea sisältöä paitsi seksiä. ;D Joskin joitakin hyvin lievästi ja hienovaraisesti seksuaalissävytteisiä tai sellaisiksi miellettäviä viestejä ja vihjailuja voi olla havaittavissa, mutta niistä ei juuri kenenkään tarvitse osata järkyttyä ja huolestua.)

Nuppu testaa Pörrin sänkyä. *vink vink? ;-)*

Sarjalla ei kokonaisuudessaan ole, eikä myöskään jaksokohtaisesti, minkäänlaisia erillisiä merkintöjä, vaikka näin nykyaikana melko herkästi tällaiset sisällöt kaiketi tavataan merkitä (ja vähän sivupolulle hypäten, YLEllä tunnutaan reagoivan todella herkästi katsojapalautteeseen niin että toisinaan lastenohjelmien yksittäisiä jaksoja tai jopa kokonaisia sarjoja hyllytetään, itse asiassa voisin spekuloida, että ehkäpä juuri tämänsuuntaisesta syystä Pörri Oravaa ei koskaan taidettu nähdä uusintana ennen tätä vuosituhatta :D mikä sitten on todellinen syy, emme tiedä). Vaikka voihan tietty olla, että jotkin jaksot ovat saaneet sisältömerkintöjä vasta jälkikäteen (mutta ainakaan niissä tallenteissa jotka minä löysin ei ollut kertakaikkiaan mitään :D).

Mahdollisesti "kyseenalaisesta" tai sellaiseksi miellettävästä sisällöstä ei - ainakaan minun mielestäni - tarvitse huolestua, koska sitä sisältöä myöskin käsitellään, useimmiten vieläpä hyvin asiallisesti. Sarjassa tosiaan nähdään päihteidenkäyttöä muutamaankin otteeseen ja yksi jakso, nimeltään "Keikari ja kärpässienet", käsittelee jopa päihderiippuvuutta, ja siinä osoitetaan, miten toisen olennon kärsimystilan katsominen sivusta on todella vaikeaa.

Nuppu estää Pörriä syömästä enempää päihdyttäviä kärpässieniä, vaikka sitten väkisin.

Jaksossa nimeltä "Rontti parantaa tapansa" taas on synkkämielisyyttä, kun ainainen vastarannankiiski Rontti vaipuu synkkiin itsetutkiskelumietintöihin ja jopa itsetuhoisuuden partaalle(!). Oman mielen synkkyyksissä itsekin aikoinaan vellonut Ani-täti ei voi olla sympatiseeraamatta myrtsiä piirrosoravaa, mutta siltikin tuli vähän huhhuh-fiilis... onneksi tuossakin tapauksessa kaikki päättyi hyvin (ei meinaan aina ole itsestäänselvää)!

Sarjassa on siis ulkoiseen söpöyteensä ja suloisuuteensa nähden paikoin vähän "rankempaa" sisältöä (joskaan verenvuodatusta ei koskaan nähdä), ja siltikään se ei ole sitä ylenpalttista eläinhahmoihin kohdistuvalla julmuudella mässäilyä (joka itseäni toisinaan hieman ärsyttää, ei niinkään siksi että sitä ylipäätään on, vaan koska se tuntuu toisinaan itsetarkoitukselliselta), mutta ei todellakaan myöskään mitään lässytystä. Jotkin jutut päättyvät surullisesti ja epäoikeudenmukaisesti, ja sellaista elämä on.

Toisaalta minua oudoksuttaa sisältömerkintöjen puute, toisaalta huvittaa suuresti, koska sarjaa katsoessa nämä erinäiset jutut onnistuivat tulemaan niin sanotusti täysin puun takaa ja yllättämään - ja muistakaamme: nimen- ja yksinomaan positiivisessa mielessä. :-)

Ja sen takia en aikoinani voinut vastustaa kiusausta editoida videota, johon olen nämä aiheelliseksi kokemani sisältömerkinnät lisännyt (ja joilla itse hieman mässäilen)... K7, voi aiheuttaa ahdistusta, sisältää päihteidenkäyttöä, sisältää väkivaltaa!

 
Videon katsominen omalla vastuulla?

Lopputoteamuksia

Melko tyhjiin odotuksiin nähden erittäin mainio sarja, ja konkreettinen todiste siitä, että hienoja kokoperheen animaatiosarjoja tehtiin ennen 1990- ja 1980-lukujakin.

On sanomattakin selvää, että jos tämä sarja julkaistaisiin DVD-boksina, ostaisin heti. Kuitenkin siitä on tainnut olla vain yksittäisten levyjen julkaisuja (ja kaikkia jaksoja ei ole niilläkään julkaistu), eikä boksia ole näkynyt, eikä Juniorillakaan taideta sarjaa tällä hetkellä enää esittää... se on hieman sääli, sillä varsin hyvä sarja on kyseessä.

Lopuksi vielä piirustelemaani fanitaidetta reilun neljän vuoden takaa.

Pörrin päästä tuli hieman kissamaisen kulmikas, nenä ei ole laisinkaan pyöreä
ja muhkea häntä oli yllättävän vaikea piirtää myös. Mutta ihan jepa ulkomuistista piirretyksi?