Tietyt jaksot, osa 3: Halinallet (Nelvana), jakso #5B: Uinuva jätti

"Tietyt jaksot"-juttusarjassani esittelen ja käsittelen yksittäisiä jaksoja katsomistani animaatiosarjoista. Mukana on niin lapsuudenaikaisia suosikkejani ja niiden muistelua ja fiilistelyä, kuin myöhemmällä iälläkin katsottuja, ehkä syvällisempiäkin ajatuksia ja tunteita herättäneitä, jollakin tavalla merkityksellisiä episodeja ja analysointia. 

"En anna kenenkään vahingoittaa teitä koskaan."

Tämänkertaisessa Tietyt jaksot-juttusarjan osassa käsiteltävä halinallejakso on siitä hieman poikkeuksellinen, että minulla ei ole siihen liittyviä erityisiä muistoja tai muunkaanlaisia tunnesiteitä lapsuusajaltani. Siinä mielessä ja periaatteessa se siis ei ehkä oikeastaan kuuluisi tähän juttusarjaan. Mutta haluan käsitellä sitä silti.

On jännää, miten jotkut jutut jäävät mieleen niin, että ne saattavat ihan ykskaks ruveta kelailemaan itsestään päässä jopa vuosikausia myöhemmin. Nelvanan tuottaman halinallesarjan (Care Bears Family) viidennen jakson "Uinuva jätti" (eng. "The sleeping giant") on sellainen tapaus (jaksossa on kaksi erillistä tarinaa, ja tämä jättiepisodi on jakson jäljemmällä puolella, siksi numeroin sen muotoon "5B") . Jaksoa on tullut katsottua lapsuudessa, ja vaikkei se - ainakaan tiedostetusti - ole henkilökohtaisesti kovinkaan merkittävä tai tehnyt erityistä vaikutusta, niin kuitenkin se on syystä taikka toisesta jäänyt mieleen.

Tietenkin voidaan miettiä, onko jakso jäänyt mieleen varsinaisen sisältönsä kautta, vaiko sittenkin vain dubbauksen kautta - 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun lastenanimaatio-videokasettijulkaisujen dubbaukset kun olivat suurimmaksi osaksi legendaarisen Golden Voice Oyn työtä, ja firman äänityöskentelyä kuullaan myös Halinallejen kasettijulkaisuissa ja tässäkin kyseisessä jaksossa. Niin tai näin, kerran tuossa jokin aika sitten huomasin, että mieleeni alkoi palautua pätkiä tämän Uinuva jätti-jakson dialogista. Nämä pätkämuistot muhivat mielessäni - ja sitten oivalsin jaksosta jotain, mitä en nuorempana ollut tullut ajatelleeksi ollenkaan.

Jakson alussa Helläsydän-nalle (eng. Tenderheart Bear) lentelee kuumailmapallolla havainnoimassa säätä samaan aikaan kun halinallevauvat Hali ja Jali (eng. Baby Hugs ja Tugs) ovat leikkimässä (ympäristössä joka muistuttaa enemmän Tunteiden metsää kuin tavanomaista Halimaata). Pikkunallet törmäävät jättiläiseen, joka ymmärrettävästi säikäyttää suuruudellaan. Helläsydänkin saa pienen sätkyn tavatessaan jättiläisen ensimmäistä kertaa.

 
Pelko kuitenkin haihtuu pian, sillä jättiläinen on vaaraton, oikeastaan varsin rauhallinen, ystävällinenkin ja vaikuttaa jotenkin oudon uneliaalta. Käy ilmi että jättiläisellä on ongelma: hänen pitäisi olla nukkumassa satavuotista unta, mutta jokin on herättänyt hänet, ja uni tulee ainoastaan unikukkien tuoksun avulla. Jättiläinen on ollut parhaillaan etsimässä kukkia Halin ja Jalin kohdatessaan. Halinallet haluavat auttaa, joten Helläsydän lupaa tähystää unikukkia, ja sillä välin jättiläinen vahtii halinallevauvoja.

 
Odotellessa ja ajankuluksi nallevauvat alkavat leikkiä jättiläisen kanssa ja he ystävystyvät todella nopsaan. Vaikka leikit eivät ehkä sujukaan ihan tavalliseen tapaan, kolmikolla on selvästi hauskaa. Jättiläinen jopa omaksuu Halin puhetyylin ja unohtaa kokonaan unenkaipuunsa.

Siispä kun Helläsydän lopulta palaa "hyvien" uutisten kera - hän on löytänyt kokonaisen unikukkalaakson - jättiläinen ei laisinkaan ilahdu; eihän hän enää haluakaan nukahtaa, kun Halin ja Jalin kanssa on niin mukava olla. Jätti haluaa jatkossakin pysytellä hereillä, ja muitta mutkitta Helläsydän toivottaa jättiläisen tervetulleeksi Hellyyden valtakuntaan ja halinalleperheeseen.

Juhlistaakseen ystävyyttä Hali ja Jali haluavat antaa jätille yllätyslahjan ja lähtevät valmistelemaan sitä. Helläsydän puolestaan jää jätin seuraksi ja jatkaa säähavaintojen tekemistä.

Kaikeksi ikäväksi pyörremyrsky (jonka Helläsydän on nähnyt etäältä jo tarinan alussa) lähestyy uhkaavasti Tunteiden metsää ja kaukoputkellaan Helläsydän näkee, että nallevauvat ovat vaarassa unikukkalaakson toisella puolen. Helläsydän ei mitenkään ehdi lentää pallollaan heidän luokseen, vaan jättiläinen on ainoa joka voi tehdä mitään. Helläsydän varoittaa jättiläistä unikukista, mutta kiltti ja hyväsydäminen jätti rientää pelastamaan pieniä ystäviään ja syöksyy laakson läpi myrskyyn omasta tahdostaan, silläkin uhalla, että niin tehdessään hän on itse vaarassa vaipua uneen.

Jättiläinen onnistuu saavuttamaan Halin ja Jalin ja sulkee nämä valtavien kämmeniensä suojaan myrskyltä. Myrskyn laannuttua Hali ja Jali ymmärtävät pelastuneensa jättiläisen ansiosta. Ihmetyksekseen he huomaavat jättiläisen vain makaavan hiljaa, eikä tämä nouse vaikka kuinka yritettäisiin puhutella ja herätellä. Pikkunallet alkavat huolestua.

Jättiläinen on nukahtanut eikä herää. Helläsydän selittää tilanteen ja lohduttelee nallevauvoja muistuttaen näitä jättiläisen kanssa vietetyistä iloisista hetkistä. Hali ja Jali piristyvät vähitellen, ja muistavat myös yllätyslahjansa jota olivat valmistelemassa. He jättävät sen uinuvan jätin viereen, toivottavat kauniita unia, vilkuttavat hyvästiksi ja lähtevät Helläsydämen kanssa.

Viimeisessä silmäyksessä meille katsojille näytetään vielä, miten uinuva jättiläinen peittyy kukkien alle. Jakso päättyy.

... aika selväähän se on näin jälkikäteen, että tässä halinallejaksossa käsitellään kiintymystä ja rakkaan läheisen menetystä, siis kuolemaa (tai vastaavanlaista tilannetta), joskin hyvin hyvin hienovaraisesti - tunnustan, etten lapsena itse edes oivaltanut tätä asiayhteyttä, mutta aikuisiällä ja pienellä miettimisellä asiasta ei ole epäilystä, toisaalta ilman sen suurempaa alleviivausta katsojalla on vapaus tulkita jakson tarinaa niin kuin itse haluaa.

Pienet halinallet ystävystyvät jättiläisen kanssa ja hahmojen välille rakentuu nopeasti myös kiintymys. Loppujen lopuksi hahmot viettävät yhdessä vain lyhyen ohikiitävän hetken, mutta se ei muuta tai vähennä tapahtumien ja tunteiden merkitystä ja painoarvoa.

"Jätti pelasti (meidät)."
"Mutta nyt hän ei herää."
"Miksei, Helläsydän?"
"No, Hali ja Jali, on eräs syy, miksi. Hän on uinuva jättiläinen, ja hän vaipuu pitkään, pitkään uneen."

"Tarkoitatko, ettei hän enää leiki kanssamme?"
"Ei hän voi. Mutta pikku Hali, joskus ihmiset menevät pois, ja se täytyy vaan hyväksyä."
"Se ei ole oikein, Helläsydän!"

 

"Ymmärrän, miltä tuntuu, Jali, mutta ette saa olla vihaisia tai allapäin. Jättiläinen ei pitäisi siitä. Teidän pitäisi olla iloisia, koska hän sai kokea onnellisen päivän."

"Hän sanoi, että meidän kanssa oli kivaa."
"Joo, niin hän sanoi."
"Kunhan muistatte jättiläistä ja yhteisiä hetkiä, ystävämme on luonamme, minne menettekään, mitä touhuattekaan."

Koska uinuva jätti nukkuu pitkän ajanjakson - peräti sata vuotta -, niin jakson loppupään dramaattisen käänteen jälkeen hän periaatteessa on ihan ja yhtä kuin kuollut. Yllä sitatoitu keskustelu ja lohduttelu, jonka Helläsydän käy Halin ja Jalin kanssa, tuntuu sanalliselta muotoilultaan kuoleman (tai muun menetyksen tunteen) käsittelyltä alle kouluikäisen lapsen tasolla. Tuollainen epäsuorempi lähestymistapa saattaa toimia pienille lapsille, ja ehkäpä juuri siksi, että asiaa käsitellään niin hienovaraisesti, en tajunnut vakavampaa asiayhteyttä kuin vasta paljon myöhemmin. (En tarkalleen muista milloin olen nähnyt tämän jakson ensimmäisen kerran, mutta olen varmaan ollut jo koulussa - ja siinä ikävaiheessa pystyy käsittelemään suorasukaisemmin esitettyjä asioita. Vaan enpä kyllä nykypäivänäkään ja näin vanhemmitenkaan aina ensinäkemältä hoksaa ja osaa tulkita vertauskuvia televisiosarjoissa tai elokuvissa. :D)

Tietenkään ei ole varmuutta, miten aika kulkee halinalleuniversumissa (etenkään nalle-elokuvien näkemisen jälkeen en ole asiasta enää yhtään varma, mutta se on toinen juttu ;-)), mutta ilmeisesti lienee siis varsin epätodennäköistä että Hali ja Jali kohtaisivat jättiä hereillä enää toista kertaa. Ainakin siihen luultavasti menisi pitkä aika, mutta kaikkihan on mahdollista. Pointti on se, että vaikka rakas ystävä on menetetty, hänen voidaan ajatella olevan yhä hengessä mukana, ja häneen liittyviä muistoja voidaan vaalia.

En muuten erityisemmin pidä Halista ja Jalista ja vanhemmiten Helläsydän on ruvennut tuntumaan lievästi ärsyttävältä tärkeilijä-päsmäri-pomottajalta, jonka vakavastiotettavuutta kuitenkin nakertavat koomiset sattumukset ja (muutoin niin säntillisen oloisen persoonan kanssa täysin ristiriitaiset) vähän lapselliset ylireagoinnit (mikä ei välttämättä ole huono asia vaan vain inhimillistä [ja tämähän muuten sitten tarkoittaa, että jollain toisellakin halinallella Mutrun lisäksi saattaa todella olla persoonallisuus!]).

"Ai, te palasitte. Monestiko olen sanonut, ettei saa kiivetä noin ylös maasta?"

........
(Niin, monestiko olet, hassu höhlä? :--))

Erityisesti tässä jaksossa Helläsydän ilmehtii sympaattisen höhlämäisesti (ja Golden Voicen Pertti Niemisen ääni tietysti tuplaa [ellei peräti triplaa] höhlyyden :-)).

Tässä tarinassa hahmot ovat ihan OK, joskin minulla on se yleisfiilikseni että niiden tilalla voisi olla mitä tahansa muita halinallehahmoja ja tarinan käänteet ja dialogi olisivat silti pääpiirteittäin aika lailla samat. Samantyyppinen tarina voitaisiin kertoa oikeastaan millä tahansa hahmoilla lähes missä tahansa animaatiosarjassa ja lastenohjelmassa. Taitavasti ja ihan kauniisti kuvattu, asiallisesti kerrottu stoori, eipä siinä.

Reilu yksitoistaminuuttiseen halinallejaksoon mahtuu suuria tunteita, ja se on, vaikkakin yksinkertainen, niin hyvin tunnelmallinen ja tyypillisen kanadalaispiirretyn hassutteluistaan huolimatta jopa koskettava ja osaa käsitellä hieman "vaikeampaa" mutta todellisen elämään olennaisesti liittyvää asiaa. (Hyvä jakso, vaikkei siinä edes ole Mutrunallea! ;-P) Alan taas kerran miettiä, että ehkä olen sittenkin liiaksi aliarvioinut halinallesarjojen tarinoita ja opetuksia. Olisipa vain aikaa ja todellista kiinnostusta perehtyä enemmän ja syvällisemmin. Tämä jakso vain sattui palautumaan mieleeni taannoin ja vaikkei se erityinen suosikki ole koskaan ollutkaan, niin jotenkin se on silti painunut muistilokeroon huomattavasti paremmin kuin jotkut muut näkemäni halinallejaksot. Se taitaa edelleen jäädä pieneksi mysteeriksi, että johtuuko mieleenpainuminen kuitenkin enemmän suomenkielisestä dubbauksesta...