perjantai 14. helmikuuta 2014

Halinallejen upotusta ystävänpäivän kunniaksi

Jep, vaihteeksi videoiden upottelua. Pari vuotta sitten (jo) latailin YouTubeen tämän halinallejakson juurikin samaisesta syystä miksi upotan/linkkaan videon blogiin tänä kyseisenä päivänä.

Suosittelen säätämään äänenvoimakkuutta pienemmälle videon katsomisen ajaksi, videokasetin itsensä ääniraidassa on ärsyttävä särinä, jota en osannut tietokoneella korjailla (hallitsen paremmin visuaalisen puolen editointihommissa).

(Lisäys 14.2.2016: sain nyt aikaiseksi ladata videon takaisin uudelle YouTube-tililleni. Mukavaa jos olette jaksaneet odottaa.)



Mistä siis on kyse? Jakson alussa halinallejen haliserkut tulevat kyläilemään. Vikkeläsydän-jänis (Swift Heart Rabbit) tapaa perin alakuloisen oloisen Ilonallen, tai tässä dubbauksessa "Sateenkaaren" (Cheer Bear, en ole ihan satavarma tuosta Ilonalle-nimestä, enkä tällä hetkellä jaksa tarkistaa kirjavia lähteitä, mutta varmaan mikä tahansa muu suomennosnimi kuin "Sateenkaari" lienee järkevämpi? [Huolimatta siitä että nallella toki on se sateenkaaren kuva masussaan...]).

Ilonalle ei juuri piristy serkkujen vierailusta vaan murehtii, sillä vaikka hän on muuten onnistunut ilostuttamaan muita, nyrpeää Mutrua (Grumpy Bear) hän ei ole saanut hymyilemään millään keinolla yrityksistä huolimatta, ja tämä asianlaita on alkanut viime aikoina vaivata häntä kovasti. Tämän kuullessaan halinallet ja haliserkut pitävät hätäkokouksen, jossa päätetään järjestää nauruilta, jotta murjottajien mielet piristyisivät. Mutru ei lämpene kutsusta lystijuhliin, mutta päätyy kuitenkin tulemaan paikalle.


Muulla yleisöllä on kyllä hauskaa esityksessä, ja Ilonallekin piristyy hieman, mutta huomatessaan että mikään lukuisista hassuista ja vaarallisistakin tempuista ei saa Mutrun ilmettä edes värähtämään missään vaiheessa, tilanne pysyy ennallaan: Mutrua ei vaan naurata eikä edes hymyilytä, ja Ilonalle suree kun Mutrua ei edes hymyilytä. Lopuksi molemmat nallet lähtevät pois kesken esityksen.

Vikkeläsydän ei kuitenkaan luovuta, ja tämän sinnikkyyden nähdessään Ilonalle ymmärtää, että periksi ei anneta jos todella välitetään toisesta. Ja lopulta hän onnistuu itsekin saamaan myös Mutrun hymyilemään.


Niinpä niin, kysymykseen siitä mikä on "hauskaa" ja mikä huvittaa, ei ole yhtä yksiselitteistä, ainoaa "oikeaa" vastausta. Mutrua eivät hassut pelleilyt, lentävät piirakat tai vaaralliset taitotemput naurattaneet, eivätkä ilmapallotkaan piristäneet, jos ja kun hän koki ettei hänestä oikeasti pidetä tai välitetä. Takuuvarmaa konstia toisen viihdyttämiseen, hymyilyttämiseen ja naurattamiseen ei ole, vaikkakin toisensa hyvin läheisesti tuntevat ystävät toki saattavat tietääkin jotakin. Ilmeisesti yhdelläkään halinallella ei tätä jaksoa ennen ole ollut minkäänlaista aavistusta siitä, mitä Mutrun mielessä liikkuu, tai jotain? Toisaalta jos Mutru on hyvinkin erilainen persoona kuin muut halinallet ja sen takia ei ehkä saakaan toisilta välitöntä ymmärrystä? Oli miten oli, jakson loppua ei voi olla söpöilemättä.

Kun tässä nyt jaarittelemaan alettiin, niin jatketaanpa sitten vaikka vähän yleisesti rönsyillen halinalleista. Ne ovat osa myös Ani-tädin lapsuutta ja tulihan näitä katsottua, lähinnä Halinallet Ihmemaassa-elokuvan tv-nauhoitusta ja kaksituntista Golden Voicen dubbaamaa Halinallet - Yhtä juhlaa-koostekasettia. Myös Pauli Virta Productions dubbasi halinalleja, ja Agapio dubbasi nalleja maikkarille samoihin aikoihin kuin pikkuponejakin n. 1990-luvun puolivälissä. Tämä kyseinen jakso edustaa PVP-dubbia ja vanhempaa halinallesarjaa (vuodelta 1985, jälkimmäisempi tehtiin 1986-88). En oikeastaan edes tiennyt, että halinallesarjoja oli useampia, hädin tuskin tiesin muita elokuviakaan. Sen verran kuin olen molempien 1980-luvun sarjojen jaksoja katsonut ja vertaillut, niin tämä vanhempi sarja vaikuttaa vähän löyhäjuoniselta ja hidastempoiselta, mikä ei välttämättä ole huono juttu; kun välitetään välittämisen ja rakkauden ilosanomaa, niin eipä siihen välttämättä kovaa draamaa ja äksöniä tarvita.

Vaikka halinallet ovatkin lapsuuden tuttuja ja niiden parissa tuli jossain määrin viihdyttyäkin, niin jostain syystä niitä ei kuitenkaan tullut kummemmin fanitettua. Olen miettinyt silloin tällöin miksi koska periaatteessa sarjassa on kaikki kohdillaan. En tiedä, halinallet serkkuineen ovat toki lämminhenkisiä, söpöjä ja värikkäitä mutta jotenkin olen kokenut ne melkoisen persoonattomiksi ja tyhjiksi hahmoiksi (värit ja personoidut masukuvat ovat vasta pintaa); kaikki nuo nallethan ovat samanlaisia auttaja-välittäjä-lohduttajatyyppejä. Haliserkut tuovat ihan hauskan säväyksen ollessaan erilajisia eläimiä, mutta ei niistäkään hahmoista oikein mikään erityisemmin viehättänyt. Siispä halinallet ovat päätyneet lokeroon osastolle "Jonkin verran kiinnostaa ja ehkä fanittaisin jos jaksaisin" ja olleet itselleni lähinnä kuriositeetti jota kohtaan on satunnaista kiinnostusta, mutta syvempään fanitukseen ei vaan pysty (vaikka ei tässä mitään: varmaan joku on kokenut samalla tavalla persoonattomiksi hahmoiksi esim. 1980-luvun pikkuponit ;D).

Koska halinallet eivät ole olleet liian lähellä omaa sydäntäni, olen vasta viime vuosina alkanut uteliaisuudesta haalia haltuuni halinallepiirrettyjä kirpputoreilta ja siksi olen nähnyt joitakin jaksoja ensi kerran näin vanhemmalla iällä. Tämä kyseinen jakso "The last laugh" (eli "Viimeinen nauru") kuuluu siihen puoleen. Nähdessäni jakson ensimmäisen kerran yllätyin siitä, että sen sisältö poikkeuksellisesti (eli toisin kuin lapsuudessani näkemäni halinallejaksot) onnistui koskettamaan kerralla vähän syvemmälle ja sitä kautta jopa miellyttämään: tässä jaksossa keskitytään halinallejen omaan maailmaan ja jopa sielunmaailmaan.


JA ETENKIN Mutruun! Mutru on halinalleista se ainoa jolla on kunnolla toisista hahmoista poikkeava, selkeästi erilainen persoona. :D Ja se onkin ehkä ainoa todella jänskä juttu halinalleissa; suurin piirtein kaikki muut nallet ovat niitä aurinkoisia ja ilomielisiä persoonia, mutta sitten kaikkien vastapainona on tämä yksi, usein nyrpeä ja alati nuriseva, Mutru! Ehkä Mutru on se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännön (ja ehkä siksi jää hahmoista parhaiten mieleenkin, näin minä ainakin koen.) (No joo, pitänee silti mainita että Vikkeläsydänhän se tarinan varsinainen opettajahahmo ja todellinen sankari tässä tapauksessa kai on [muuten muistan jänöhahmon vain hyperaktiivisena poukkoilijana :´D sitä se taisi  myöhemmässä halinallesarjassa ollakin? ...ehkä kannattaisi katsoa muitakin halinallejaksoja uudestaan ja etsiskellä vielä katsomattomia, jotta selviäisi olisiko muissakin jaksoissa jotain vastaavanlaisia juttuja joita voisi miettiä... ja ovatko ne muut sarjan hahmot niin "persoonattomia" kuin millaisiksi ne enimmäkseen olen käsittänyt ja muistan :D]).

En ole välittänyt paljoa halinalleista ja vielä vähemmän
hahmojen välisistä tunnekemioista mutta on tämä ihkua <3

Niin, ja en meinaa muistaa että myös halinallet ovat niitä 1980-luvun juttuja joita on lämmitelty uudestaan 2000-luvulla. Kovin suurta intohimoa niihin perehtymiseen ei ole, mutta katsoisin kyllä jos sattuisi tulemaan vastaan jossakin. Halinallejen konsepti lienee kai niin yksinkertainen että tuskinpa se olisi kovin räikeästi muuttunut parinkymmenen vuoden jälkeen, näin luulisin, vaan enpä tiedä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti