lauantai 28. joulukuuta 2013

Kissa(n)soittaja Oruorane

Näin joulun aikaan voisin jaaritella jostakin jouluisesta, tai ainakin joulua sivuavasta. Joulun pyhät ovat jo ehtineet mennä ohitse, mutta tämän kirjoituksen myötä ehdin sentään vielä toivottaa hyvää uutta vuotta! (Tämä on lisäksi blogin kymmenes kirjoitus!)

Sattuipa kerran YouTubessa pyöriessäni, että löysin mielenkiintoisen kanavan, jolle oli ladattu japanilaisia suoraan videolle julkaistuja vanhempia animaatioita, sekä joitakin japaniksi dubattuja ulkomaisia teoksia. Kesällä 2011 pläräillessäni löysin mielialaa (ja erityisesti joulufiilistä) nostattavan animen josta en ollut aiemmin kuullut enkä nähnyt sitten yhtikäs mitään. (Niin, yllättävää joulufiiliksen nostatusta keskellä kesää!)

Kyseessä on Nekohiki no Oruorane, puolituntinen videoelokuva vuodelta 1992. Internet kertoo, että elokuva perustuu Baku Yumemakuran romaaniin vuodelta 1979. Nimi kääntynee englanniksi Oruorane the Cat Player, eli suomeksi se voisi sitten olla vaikkapa Kissa(n)soittaja (tai -pelimanni) Oruorane.


Kovin tunnettu teos ei liene kyseessä, sillä siitä ei kaiketi liene olemassa tuoreempaa uusintajulkaisua kotimaassaan, eikä siitä juuri löydy tietoa internetistäkään. Siksi teoksen esittely jää minultakin tyngäksi: nimittäin mainittava on, että vaikka olenkin tuijotellut animea vuosikausien aikana, en siltikään ole oppinut ymmärtämään japanin kieltä niin hyvin, että voisin katsoa alkuperäiskielistä animea "sujuvasti" täysin ilman käännöstekstitystä (tai dubbausta). Mutta se, etten ymmärrä hahmojen puheesta ihan kaikkea, kovinkaan paljoa tai kerrassaan mitään, ei siltikään ole estänyt nauttimasta vieraskielisistä animaatioteoksista.

Mitä sitten ylipäätään voin kertoa teoksen juonesta? Sen verran tajuan, että elokuvassa on joulukuu, ja on nuorehko muusikkojätkä (tarkalleen ottaen taitaa olla sellisti), jolla ei kummemmin näytä olevan mitään tähdellistä tekemistä. Eräänä iltana jätkä törmää pimeällä kujalla juopottelevaan kissaan, joka osoittautuu jäseneksi salaperäisen parrakkaan miehen ja kahden muun kissan seurueesta.


Ukko selittää, että kissa juo, koska se tekee hyvää äänelle. On nimittäin niin, että  ukko, nimeltään Oruorane, soittaa kissoja - nimiltään Iruinedo, Shofuren ja Maretto - kuin soittimia. Jätkä kiinnostuu, ja seurueen esityksen nähtyään hän haluaa myös oppia tämän merkillisen mutta kiehtovan soittotaidon. Ja koska mitään kiireitä ei ole, niin hänellä on hyvinkin aikaa lyöttäytyä seurueen pariin ja tutustua musikaalisiin kissoihin. Soittoharjoitukset alkavat.


Jouluaattona poppoo heittää ravintolakeikan, joka ilostuttaa suuresti yleisöä, mutta syrjäytettyä viulistia harmittaa. Seuraavana päivänä Oruorane ja kissat ovatkin kadonneet kaupungista jättäen jälkeensä vain kirjeen. Kevään koittaessa jätkä palaa vanhoille kotikonnuilleen, ja pitkällä junamatkalla hän erottaa kaukaisuudessa tutun hahmon.

Tämän verran minä ymmärrän, tai olen ymmärtävinäni, ilman minkään luokan valmista käännöstä.

Vaikken puhedialogista tajunnut pari vuotta sitten (enkä oikeastaan nytkään paljoa enempää) juuri hölkäsen pöläystä, se ei estänyt nauttimasta teoksesta ja sen nostattamasta talvi- ja joulufiiliksestä. Tässä kyseisessä tapauksessa puhedialogi on itse asiassa hyvinkin toissijainen elementti (toki olisi mukava tajuta pikkiriikkisiäkin vivahteita myöten mitä hahmot tarkalleen puhuvat - japanin kielen opiskelu on yksi ikuisuusprojekti joka ei toistaiseksi ole päässyt "virallisesti" edes kunnolla alkuun.). Lisäksi; elokuvan viidestä keskeisestä hahmosta kuitenkin peräti kolme on naukuvia kissoja. ;)

Ymmärsinpä dialogia tai en, pystyn joka tapauksessa kertomaan, että tunnelma on kohdillaan - elokuvan alusta loppuun saakka huokuva yleinen fiilis ja musiikki pelkästään riittävät, etenkin jouluaaton huipentava keikkabiisi. On hauskaa, miten jatsahtava biisi tuntuu tarttuvan myös itse animaatioon, joka muuttuu ikään kuin iloisen improvisoiduksi - hahmot ja taustat pelkistyvät ja liikkeet käyvät hyvinkin suurpiirteisiksi.


(Suurpiirteisyys ja hyväntuulinen meininki tarttuvat itseenikin siinä määrin, että noin muuten hivenen häiritsevä ajatus kissoista "soittimina" lakkaa häiritsemästä! Ja ennen kaikkea: mukava fiilis jää viipymään elokuvan loppumisen jälkeenkin.)

Aikomuksenani oli katsoa tämä elokuva myöhemmin uudestaan "oikeaan aikaan" eli jouluna 2011, mutta sitä ennen ehti välissä käymään niin, että video (ja koko kanava jolla video oli ollut) katosi, niin kuin joskus käy. Kanava ja osa videoista kuitenkin teki ilahduttavan paluun, joskin tajusin etsiä ja löytää ne vasta ihan hiljattain. Nekohiki no Oruorane löytyy käyttäjältä ROMANSEORIGINAL.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti