Hillutaan Nuuskamuikkusena

Vaikka edellisen jaarituksen myötä olen pelaillut viime aikoina Di Gi Charat Fantasya, niin muistin, että täytyyhän minunkin jaaritella eräästä toisesta pelistä, vaikka edes lyhyesti! 

Kuten tiedätte, minua kiinnostaa likipitäen kaikenlainen muumeihin liittyvä. Niinpä kun virallinen muumiblogi tiedotti että uusi tietokone/videopeli on tekeillä niin pitihän sitä alkuvuodesta 2022 tilata uutiskirje koska projektien etenemisen seurailu on mukavaa. Viimein sitten keväällä 2024 julkaistiin Snufkin: Melody of Moominvalley, eli suomeksi Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia. Peli meni ostoon välittömästi ja pelailuunkin sangen pian julkaisunsa jälkeen (mutta jälleen kerran blogitekstin julkaisu on junnannut vain siksi etten ollut jaksanut kerätä kuvitusmateriaalia tai sitä puuttui [ja huomasin vasta melkein pelin jo läpipelattuani että käyttämässäni uudemmassa kannettavassa tietokoneessa on videokaappausohjelmisto sisäänrakennettuna. Vain parin hassun pelihetken videotaltioinnin vuoksi en viitsinyt vaivautua pelaamaan peliä heti uudestaan alusta vaikkei se iso vaiva olisi ollutkaan :´D).

Tähän peliin liittyy oheen parikin henkilökohtaista asiaa. Se oli ensimmäinen ostamani tietokonepeli hetkeen (noh, sitä ennen olen viimeksi kai maksanut Hopmonin rekisteröinnistä?), ja toisekseen tämän pelin takia piti sitten asentaa Steam-pelisovellus, jota syystä tai toisesta olen kartellut (tai oikeastaan en, ei vain ole ollut palavaa tarvetta koska pelailen tosiaan aikas vähän). 

Peli tekee myös historiaa olemalla ehdottomasti laajin yleisön saavuttava/saavuttanut muumipeli, sillä peli on tarjolla useammalla kielellä. 

Pelin alussa Titi-uu roikkuu perässä kuin Pikachu Pokémon Yellowssa :´D

Mitäs sitten itse pelistä sanoisi? Idea on hyvä (eli siis Nuuskamuikkusen hahmossa hillutaan ympäri Muumilaaksoa ja yritetään jäljittää kadonnutta Muumipeikkoa ja selvittää miksi joki on kuivunut), ja vaikka henkilökohtaisesti nuuskiksena hilluminen ei itseä hirveästi ole napannut edes ajatustasolla niin peliä pelailee ihan mielellään. Pelissä on kiitettävä määrä muumihahmoja, joista osaa on hyödynnetty hyvin ja hauskasti (läheskään kaikkia kuitenkaan ei, hieman jäin kaipailemaan enemmän läsnäoloa esim. Muumimammalta ja Niiskuneidiltä). Ympäristöt metsistä rantaluoliin ovat mukavia ja kiehtovia alueita tutkittavaksi ja läpijuostavaksi.

Kyllä tuli kuumotus jopa minullekin, kun Mörköä piti juosta karkuun. (Olen siis kyllä kokeillut pelata erästä männävuosien Mörköpeliä, mutta en kauaa jaksanut kun en vaan pärjännyt siinä.) Ja siis vielä siihen nähden, ettei minulla muuten ole mitään henkilökohtaista traumaa Mörköön liittyen (pfft, traumanihan ovat aivan muissa asioissa :D).

Nyytikirja-vibat! (Ja joo, huomasin vasta jälkikäteen että olisi
oikeastaan pitänyt soittaa huilua huuliharpun sijaan tässä kohtaa ;D)

Steamin tekemän ja keräilemän logituksen mukaan pelailin pelin lävitse reilussa kahdeksassa tunnissa (eli suurin piirtein yhden tunnin pelirupeamalla per päivä kesti noin reilu viikko). Pelaajana lienen keskikastia; jotkut ovat suhanneet paljon nopeammin ja jotkut hitaammin. Kaiken kaikkiaan sanoisin pelin olevan helppo, mekaniikan omaksuu vaivattomasti, mutta paikoin tarvitaan vähäisesti hoksottomien käyttöäkin. 

Jos olisin julkaissut tämän jaarituksen heti pelin ekan kerran läpi päästyäni, niin en olisi silloin osannut sanoa, onko pelillä uudelleenpeluuarvoa. Kenties; ihan heti ensimmäisen läpipeluun jälkeen ei huvita ruveta uudestaan hillumaan (en ole myöskään jaksanut pahemmin esim. katsella ihmisten tekemiä pelivideoita YouTubesta), mutta kun nyt tätä jaaritusta varten aloitin alusta (ja mitä tässä on mennyt, jo pari vuotta?), niin kyllähän tämä hilluminen edelleen mukavaa on. Yllättävän paljon myös muistaa yksityiskohtia vain yhden läpipeluukerran jälkeen. 

Toinen läpipeluu sujui hieman nopeammin kuin ensimmäinen, joskin vedin hieman enemmän suoritusmielessä tällä kertaa. Ja Steamin saavutuslistan mukaan pelissä olisi vielä vähän pieniä tehtäviä hoidettavana... tässä tapauksessa en kuitenkaan välitä olla perfektionisti enkä pelailisi tämän tyyppistä peliä vain saavutustilastojen vuoksi, mutta voi sitä ehkä joskus taas ajankulukseen lähteä hillumaan ja kerätä ne puuttuvat palat siinä sivussa... (ehkä kolmannen kerran pelaan sitten vähän hitaammin? :D)

En arvannut miten tyydyttävää kieltokylttien maasta kiskominen voikaan olla :´D

Plussaa:

+ kokonaisvaltainen kauneus sekä pelin visuaalisessa että äänimaailmassa. 

+ hilluminen (ja eritoten pusikoiden läpi juoksentelu) on niin kivaa, että välillä meinaa unohtaa mitä oltiinkaan tekemässä. (Ainoastaan puistoepisodeissa, Mörköä karkuun juostessa ja erinäisten otusten liikkeelle saamisessa pitää sitten senkin edestä keskittyä.)

+ osan pelin tehtävistä voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä eli silloin kun huvittaa (esim. ensimmäisellä pelikerralla taisin ensin auttaa Nipsua jo ennen Hattivattien saarelle menoa, toisella kerralla taas sen jälkeen). Pienemmät tehtävät eivät liene pakollisia suoritettavia pelissä etenemisen kannalta, mutta niitä on kiva tehdä (tai siis laittaa Nuuskis jokapaikanhöylän hommiin :D).

Miinusta:

- pelin loppuminen tuntuu huonolla tavalla äkkinäiseltä.

- pelin suomikäännöksessä on tönkköyksiä ja vähäistä parantamisen varaa.

- joitain hahmoja olisi voinut hyödyntää enemmän/paremmin. 

- hilluisin mieluummin Muumipeikkona kuin Nuuskiksena.

Sekä-että-sekä: 

-/+: Pikku Myy käy ärsyttäväksi... mutta kiitos pelintekijät että Myyn voi tuupata kaivoon takaisin!! :-DD (Ei minulla muuten olisi antipatiaa Myytä kohtaan mutta tässä pelissä hahmo on aika rasittava...)

-/+: pelin saavutukset näkyvät vain Steamissä... mutta ne toisaalta myös pysynevät siellä vaikka itse pelin poistaisikin koneelta.

?/?: peli on tarkoitettu lukutaitoisille. Taisin joskus nähdä Steamin keskusteluryhmässä vaiko muualla vähäistä napinaa siitä, että kovin pienille lapsille peli ei välttämättä sovi, kun pitäisi osata lukea. Pelin hahmot ääntelevät kyllä, mutta varsinaista dialogia ei ole ääninäytelty. Mielestäni tämä on hyvä ratkaisu.

Extra: japanilaisia hellitään, pc-pelaajia ei

Ihan pikkuisen meinasi tulla kateellinen olo; nimittäin jossain vaiheessa nettikauppoja huvikseni pläräillessäni sattumalta huomasin, että Japanissa pelistä on myyty fyysistä julkaisua Nintendo Switch-konsolille ja lisäksi rajoitettua erää, jossa mukana on tullut peliin liittyvät taidekirja ja soundtrack-CD. Nuohan toki ovat saatavana digitaalisessa muodossa Steamissakin, ilolla maksoin niistä, mutta silti oli hieman epistäää~-fiilis, kun japanilaisia pelaajia ja faneja hellittiin noinkin paljon fyysisen julkaisun muodossa. Edit: Ja toki vasta myöhemmin huomasin, että kyllä täällä meilläkin on ollut saatavilla samaiselle konsolille Deluxe Edition... mutta minkäs teet kun et ole konsolipelaaja. :-D

Extra: Lollerot suomalaiset

Peliin varsinaisesti liittymättä, mutta muumeihin kuitenkin, suomalaiset naurattavat taas. Steamin keskusteluryhmässä norjalainen on ylpeä kotimaassaan työstetystä muumipelistä, ja eikös siellä ole joku heti muistuttamassa "muumit on Suomesta". Tämä on niiiiin nähtyä jo. Etenkin YouTuben puolella on huomattavan silmiinpistävää, että kun jos siellä on yhtään ei-suomenkielistä muumiaiheista videosisältöä, niin ennemmin tai myöhemmin siellä on kommenttipalstalla joku muistuttamassa "muumit on hei Suomesta", ikään kuin sitä ei ***** kukaan nykypäivänä tietäisi. On jotenkin hupaisaa kun suomalaiset käyttävät nimenomaan muumeja kansallisen itsetunnon pönkittämiseen? (Jopa minä olen muistaakseni joskus saanut tällaisen kommentin japanilyriikka-muumivideoon. :DD) Sekin on hupaisaa millaista kansallista omistushalua muumit joissakin herättävät, että ikään kuin muut kuin suomalaiset eivät saisi tykätä muumeista, vaikka muumit ovat melkein synnystään saakka olleet pidettyjä Suomen rajojen ulkopuolellakin, varsin läheisesti myös muissa Pohjoismaissa. Mutta turhaan minä tästä aiheesta jauhan, esitän pahoitteluni lipsumisesta saarnaamisen puolelle taas (joskus mietin että olisi parempi olla lukematta mitään keskusteluryhmiä tai kommenttipalstoja :P).

Lopuksi: Jatkoa seuraa!

 

Pelille julkaistiin joulukuussa 2024 lisäosa Fuddler's courtship (suom. Hosulin kosinta), jonka ostin varsinaisen pelin jatkoksi, mutta jota en ollut ehtinyt, ja oikeammin edes muistanut pelata. Tämän toisen pelikertani jatkoksi pelasin tämän lisätarinankin viimein läpi ja kyllähän se ihan mukava oli häärätä vähän leppoisammissa syyspuuhissa kuten sienestämässä, omenoiden tiputtelussa ja lasipurkkien etsinnässä (tietysti ;D).

Peli ja sen tekijät lienevät päässeet tavoitteeseensa, ja otin ilolla vastaan uutisen, että samainen kehittäjätiimi on tekemässä jatkopelin Moomintroll: Winter's Warmth (suom. Muumipeikko: Talven taika). Tulevaisuudessa (itse asiassa vissiin enää neljä viikkoa tämän jaaritukseni julkaisuhetkestä!) pääsemme siis hillumaan Muumipeikkona talvisissa maisemissa. Ostoon tuokin peli menee, mutta taidan säästellä varsinaista peluuta ensi talveen asti ihan vain autenttisen vuodenajan fiiliksen vuoksi.

Syksyinen Muumilaakso oli kiva lisäosassa.

Di Gi Charat Fantasya viimeinkin vuonna 2026

Olen lyhykäisesti maininnut Di Gi Charat Fantasy-pelin blogissani DGC-juhannuskalenterin yhteydessä. Olen tiennyt tuon pelin olemassaolosta likipitäen yhtä kauan kuin olen ylipäätään tiennyt Di Gi Charatista (enkä nyt rupea tässä enää kertaamaan historiaani kyseisen nimikkeen kanssa, luotan että kaikki tietävät sen ja fanitukseni jo - tai osaavat selata jaarituksiani taaksepäin jos lisävalaistusta tarvitaan :D). 

Di Gi Charat Fantasy on alunperin julkaistu PC:lle ja Dreamcast-konsolille vuonna 2001. PlayStation 2:lle se taas julkaistiin vuonna 2003 päivitettynä versiona nimellä Di Gi Charat Fantasy Excellent.

Minun on kuitenkin ollut tyytyminen lähinnä vain Di Gi Charat Fantasy Perfect Collection-kirjan tonkimiseen. (Ostin kirjan 2000-luvun loppupuolella huutonetistä. Kiitokset myyjälle vielä vuosia jälkikäteenkin.) 

Tämä kirja on yksi harvinaisemmista aarteistani.

Kyseisessä kirjassa peli käydään läpi perinpohjaisesti: kaikki pelin keskeiset hahmot, miljööt, juoniskenaariot ja grafiikat on esitelty ja kirja toimii myös läpipeluuoppaana. (Lisäksi kirjassa on jopa nuotteja pelin hahmojen teemamusiikkeihin - jälleen hivenen harmittaa etten itse voi soitella.) Mutta koska kirja on japaninkielinen, en osaa lukea sitä paljoakaan, joten kirja on ollut minulle lähinnä vain visuaalinen ilo ja kuvataidekirja.

Pelin hahmot ovat päässeet esiintymään lyhyesti myös Di Gi Charat-sarjakuva-antologioissa, mutta siihen se kosketus ja peliin perehtyminen onkin minulla sitten käytännössä jäänyt.

Vizin vuonna 2003 englanniksi julkaiseman Di Gi Charat-antologiasarjan
nelososan kansikuvakin vihjaa peliin (valkoinen rusetti Dejikon päässä).

Yllämainituista - ja lisäksi toki internetistä lukemalla - olen saanut jonkinmoisen käsityksen pelin ideasta ja juonenkulusta; päähenkilöpoju, joka on pikkuisen ihastunut keskushahmo Dejikoon, ja jonka näkökulmasta peliä pelataan, päätyy oudon sattumuksen kautta Dejikon ja kaverien kanssa tuntemattomaan (ja pelin nimen mukaisesti fantasian täyteiseen) maailmaan. Kaikessa hötäkässä Dejiko menettää muistinsa, ja sen seurauksena kissakorvapäähinetytöstä on yhtäkkiä tullut vastakohtansa: arka ja haavoittuvainen, mistä johtuen tämä käyttäytyy sen vuoksi aivan eri tavalla totuttuun nähden... arvaukseni on ollut, että pelissä tutkitaan maailmaa, tutustutaan sen ihmisiin ja yritetään saada Dejikon muisti palautumaan ja päästä kotiin Akihabaraan.

Meininki pelissä on siis sangen erilaista mitä Di Gi Charat-animaatioissa ja sarjakuvissa, mutta samaan aikaan se sekä tarjoaa uusia näkökulmia vanhoille faneille että lähtöasetelmansa puolesta sopinee myös niillekin, jotka eivät Di Gi Charatia entuudestaan tunne. Pelin alussa on nopea mutta riittävästi pohjustava prologinäytös. Ja kun peliä ollaan saatu jo vähän alkuun, seuraa varsinainen introvideo (jota myös on aikoinaan tullut katseltua...).

 

Tämä intro ei oikeastaan kerro itse pelin tarinasta mitään, vaan lähinnä esittelee hahmot, tosin kertomatta niistäkään varsinaisesti mitään. Pidän kuitenkin siitä, että intro on piirrosanimaatiota. (Pelissä on myös lyhyitä välianimaatioita.)

Di Gi Charat-fanina olen ajoittain ja vuosikausien ajan haaveillut kyseisen pelin pelaamisesta, mutta minkäs teet: peliä ei ole julkaistu Japanin lisäksi muualla kuin Kiinassa ja Koreassa, joten siitä ei ole virallista englanninkielistä käännösversiota, ja vaikka pelin olisi tonkinut netin uumenista esiin, niin silloinkaan ei japaninkielisen pelin pelaaminen kovin hyvin sujuisi kieltä huonosti osaavalta. (Muistelen että yritin kyllä joskus kerran, ehkä parikin, mutten saanut peliä pelittämään.)

Olen siis yrittänyt päästä peliin siinä onnistumatta, ja olen luovuttanut sen suhteen, huomatakseni taas jonkin ajan päästä miettiväni että onnistuisinkohan nyt ja taas todetakseni että ei tästä mitään tule. Ajoittain tekee silti mieli kokeilla ja yrittää uudestaan, tai etsiskellä jotain. Niinpä hiljattain tässä alkuvuodesta jälleen kerran kokeilin, löytyisikö YouTubesta vaikkapa gameplay-videoita, jos joku olisi sattunut pelailemaan peliä alkuperäiskielellä (koska siihen kykeneviä lukutaitoisia varmasti on). Sillä vaikken itse voisikaan pelailla, niin tyytyisin mielelläni katsomaan toisten pelailua.

Vaan mitä näenkään YouTuben hakutuloksissa alkuvuonna 2026: soittolistan peluuvideoista ja tekstin "english patched"? Voiko todella olla niin että peli on vaivauduttu fanikääntämään englanniksi vuonna 2025? Onko mahdollista että yli 20 vuoden jälkeen peliä on japania huonosti osaavankin mahdollista pelata?

No, näinhän se näyttäisi olevan. Jälleen kerran tapahtuu jotain, mistä haaveksin ja minkä luulen jäävänkin vain haaveeksi; koska kyseessä ei ole ihan tuore peli, enkä ole uskonut sen kiinnostavan kuin vain kaikkein kovimpia Di Gi Charat-faneja ja/tai ehkä kuriositeettitapauksista kiinnostuneita konsolipeliharrastajia Japanin ulkopuolella - eli toisin sanoen edes fanikäännökselle ei yksinkertaisesti ole kovin suurta kysyntää. On aina ihanaa nähdä, että asiat voivat olla toisin, ja tässä tapauksessa että vielä 2025 ihmiset osoittavat rakkauttaan vanhemmalle tuoteperheelle ja jaksavat olla viitseliäitä vanhempienkin pelien suhteen. On valtava ilo saada vielä vuosia myöhemminkin kokea uusia Di Gi Charat-juttuja - vaikka ne olisivatkin faktuaalisesti vanhoja.

Vaikka Dejiko onkin menettänyt muistinsa, kaikki muut tutut hahmot ovat onneksi täysin entisellään...

Usada sinä ihana klassinen tsundere-hahmo~... :D

Kuten olen aiemmin jaaritellut pelien tarinallisuudesta, en 2000-luvun alkupuolella tehnyt hirveästi eroa eli pelityylien tai -genrejen välillä. Vuosikausia jälkikäteen oivaltaa tietysti, että DGC Fantasy on ihan ehta visual novel-peli. Eipä tästä kai sitten muuta kuin että ruvetaan kliksuttelemaan tarinaa eteenpäin ja tekemään valintoja. 

Kun vielä tuntiakaan ei oltu pelattu ja tämä eka suunnanvalintakysymys tuntuu itsessään jo todella merkittävältä... (ruudulla eivät ole edes kaikki vaihtoehdot.)

Kuten tiedetään, en ole kova peliharrastaja, mutta siihen nähden tämä saattaa hetkellisesti kiilata muutaman muun vapaa-ajankulu-tekemisen edelle... odotan innolla sitä, että pääsen viimeinkin tutustumaan pelin hahmoihin ja vuorovaikuttamaan niiden kanssa. Varsinaiselta tarinalta odotan huomattavasti kepeämpää seikkailumenoa ja pölhöilyä (verrattuna siis erinäisiin aiemmin koettuihin visual novel-peleihin...). Pelattavana ovat siis sekä PS2-versio että Dreamcast-versio, ja otan kokeiluun pleikkariversion, koska siihen tosiaan ilmeisesti tehtiin vähäisiä parannuksia ja ennen kaikkea lisättiin uusi juonikaarireitti (mitä Perfect Collection-kirjan julkaisuaikana ei vielä ollut - sitäkin odotan mielenkiinnolla)...

(Minähän voisin kirjasta päätellä ja luntata oikeat valinnat juonireiteille, mutta taidanpa jättää tekemättä ja mennä puhtaasti fiiliksillä valintatilanteita kohti. Lienee hauskempaa niin vaikka tulisikin mokailtua. :D Kohti (epä)onnistumisia! [Tai ehkä lunttaan vain ihan pikkuisen... {ollakseni rehellinen; itse asiassa tätä kirjoittaessani ja julkaistessani olen jo pelannut kaksi juonikaarta läpi, ja vain hieman kirjaa silmäiltyäni luulen hahmottavani miten homma toimii... tähän mennessä minulla on ollut pelin parissa varsin hauskaa.}])

Saa nähdä, palailenko jaarittelemaan pelistä sitten kun olen pelannut sen kokonaan läpi...