Muistelua ja pohdintaa: Digimoniin liittyen

(Huom. Jaarittelen enimmäkseen Digimon Adventure-animesta, mutta sivuan aihepiiriä kevyesti laajemmin. En myöskään syväanalysoi sarjaa/sarjoja. )

Katsoin taannoin YouTubesta Työpaja Aivan!Mahtava-kanavan videoita, joissa puhutaan Digimonista. Vaikka videot ovatkin jo vanhoja (5-10 vuotta), niitä oli mukava katsoa ja kuunnella miten sydäntä lähellä Digimon Adventure-sarja (1999) on videoiden tekijällä ollut ja miten se vielä vuosia myöhemminkin on voinut edelleen herättää ajatuksia, tunteita, kenties jonkinlaista intohimoa, ja aloin itsekin innostua. Vaikka tuon tubekanavan videoiden julkaisusta onkin jo aikaa, niin niitä katsomalla sain muistutuksen myös siitä, mitä ihan alkujaan olen täällä blogissani halunnut tehdä - ihan vaan mietiskellä ja muistella eikä sen enempää. 

Videoiden tekijän näkemyksiä ehkä hieman myötäillen voin minäkin sanoa, että Digimon Adventure oli/on hyvä sarja, koska se on tavoittanut ihmisissä jotakin. Vaikka se on ehkä merkinnyt eri asioita eri ihmisille, se lienee koskettanut monia tasolla jos toisella - ja paljon. Useimmat, jotka muistavat Digimonin ylipäätään, muistelevat sitä nimenomaan lämpimästi - sellainen fiilis minulle tulee. Ja se lienee ansio, mihin ei ihan jokainen fiktioteos yllä. Oli merkityksellisyydessä ja koskettavuudessa kyse sitten hyvästä seikkailutarinasta, monsterimätöstä tai hahmojen välisistä kanssakäymisistä, siinä on eheä kokonaisuus joka puhuttelee ja voi tuoda hyvinkin erilaisia ihmisiä yhteen.

Mitä Digimon siis merkitsi minulle aikoinaan, ja merkitseekö se vielä?

Väliaikainen alkuunpaluu 

Ehkä käväisen hetken omassa alussani, vaikka siitä voisi kirjoittaa melkein kokonaan oman tekstin. Kesällä 2000 olin yläasteaikaisen kaverini kanssa varsin uppoutunut Pokémonin maailmaan ja muutenkin orastavaan animeharrastukseen (niin lapsuuden VHS-piirrettyjen kuin videovuokraamon tarjonnan kautta; paljon muutahan ei Suomessa tuolloin ollut mahdollista kokea). Kaupan lehtihyllyltä löytyi lapsille suunnattuja englanninkielisiä tuontilehtiä joissa oli kuvia ja kevyitä artikkeleita tunnetuista ja suosituista animaatio- ja populaarikulttuurihahmoista, Pokémonista Paavo Pesusieneen, ja sitten yhdessä ostamassamme lehdessä oli kuva myös Digimonista. Mikä ihmeen Digimon?

Ensikosketus Digimoniin oli tämä kuva. Sama kuva kiersi myös muissa lehdissä,
joten en ole varma oliko juuri tämä kyseinen kuva kyseisillä teksteillä se ihan eka.

Katsoimme kuvaa karsaasti, mutta sitten aloimme hiljalleen kiinnostua tutkimaan asiaa enemmänkin, ja lopulta jopa toivoa että Digimonia alettaisiin näyttää televisiossa Suomessakin. Jouduimme kuitenkin odottamaan seuraavaan talveen, jolloin Nelosella pauhasi spotti sanoilla "Väisty Pokémon, nyt tulee Digimon!" (Ihan oikeasti. Digimonia maalailtiin "Pokémon-klooniksi", eikä se ole suinkaan ainoa. Erilaisia monsterisarjoja ja -pelejä piisaa niistä pitäville. Aina voidaan väitellä kumpi on parempi, Pokémon vai Digimon (vaiko vielä joku muu), mutta definitiivistä ratkaisua siihen ei tulla löytämään. Kaikki pitäisi ensin koluta läpikotaisin, ja joka tapauksessa jokaisessa konseptissa tai tarinassa on vahvat ja heikot puolensa. [Digimonissa olen pitänyt konseptin puolesta ja visuaalisesti siitä, että monsterit eivät ole ihan niin ylisöpöjä palleroita kuin vaikka jotkin pokemonit, vaan ne ovat vähän "rujompia" tai "särmikkäämpiä". Jos taas ajattelee televisiosarjojen kannalta, niin Digimon on jaettu omiksi kausikokonaisuuksiksi jotka selkeästi alkavat ja loppuvat, kun Pokémon tuntui jatkuvan suurin piirtein ikuisesti... pelimaailman osalta taas en voi sanoa mitään, sillä Digimon-pelejä en ole koskaan edes kokeillut.] Täytyy kuitenkin rehellisesti tunnustaa, että omalla kohdalla Digimonin tulo ainakin jossain määrin vei kiinnostusta Pokémonista poispäin.) 

10. tammikuuta 2001 klo 7.00 odotus palkittiin, ja kaverini, joka asui katvealueella tai antennitaloudessa (en tarkalleen tiedä/muista, joka tapauksessa asianlaita oli) niin, ettei Nelonen näkynyt hänen kotonaan, oli tullut luokseni yöksi keskellä viikkoa sillä niin kovasti hän halusi nähdä Digimonin ensimmäisen jakson. 

En muista kaverini reaktioita, mutta itse kuunneltuani jakson ensimmäiset minuutit olisin voinut peittää naamani kämmenellä, todeten: "...eikä... tiedän nämä äänet..." sillä Agapio oli toki tuttu ja muistissani muutaman vuoden takaisista pikkuponidubbauksista. Noh, Agapio ei maailmaa kaatanut ponidubillaan, eikä Digimonillakaan. Nauhoitin keskiviikkoaamujen jaksot kaverilleni, jolle Digimon loppupeleissä oli tärkeämpi juttu kuin itselleni - lauantaiaamujen pikauusinnoista nauhoitin itselleni vain ne jaksot jotka olivat keskiviikkoaamujen "esikatseluissa" olleet  "kiinnostavia" - ja jos ylipäätään olin hereillä, sillä osa niistä kiinnostavistakin jaksoista jäi väliin, kun nuo pikauusinnat tulivat satunnaisiin kellonaikoihin enkä osannut olla tarkkana. (Vasta vuosia jälkikäteen olen alkanut harmitella asiaa, sillä olisihan se joskus ollut kiva läpikatsoa koko sarja itsenauhoitetuilta kaseteilta.)

Harrastelua 

Mitäpä muuta sitten? Minulla Digimon-harrastus liittyi pääasiassa vain animaatiosarjan seuraamiseen. Sitten olivat keräilykortit ja korttipeli, johon kaverini kanssa perehdyimme (mutta muistelisin ettemme pelanneet niin paljoa kuin mitä Pokémon-korteilla). Krääsääkin tuli haalittua, ja ihmeekseni kyllä muistan vielä tänäkin päivänä, miltä toffeenmakuinen digimon-limu maistui (eikä se tainnut paljon kenellekään maistua sillä en muista havainneeni kyseistä makua enää uudestaan tuon tapauksen jälkeen). :D 

Pari keräilykorttia kaivettu jemmasta kuvituskuvaksi.

Digimon luultavimmin puhuttelee parhaiten kohderyhmäänsä, kouluikäisiä lapsia, mutta konsepti saattoi olla kiinnostava varsinaisen kohderyhmän ulkopuolellakin. Olimmehan minä ja kaverinikin yläastetta lopettelevia teinejä Adventuren alkaessa, kenties siis "yli-ikäisiä", mutta silti se kiinnosti meitäkin (myöskin koska paljoa muuta tuoretta animea ei Suomen televisiossa yksinkertaisesti näkynyt, vertailuna; Ghibli-elokuviakin alettiin myös vasta noihin aikoihin esittää elokuvateattereissa ihan kunnolla ja maanlaajuisesti).

Olen aiemmin kertonut, että 2000-luvun alussa minulla oli Pokémon-nettisivu, ja hieman vastaavasti kaverini kanssa teimme myös Digimon-nettisivuston. Nettisivua merkittävämmäksi nousi kuitenkin digimon-aiheinen keskustelufoorumi ja IRC-keskustelukanava, joiden ylläpidossa ja moderoinnissa auttoivat muut henkilöt, ja joita haluan tässä kohtaa kiittää. Itse en lopulta ollut kovin aktiivinen hahmo keskusteluyhteisössä, mutta joitakin mukavia muistoja sen ajalta on jäänyt. Jos joku sieltä on tätä päätynyt lukemaan ja tunnistaa niin moi vaan. :D Alkuperäisen nettisivun ylläpito ja päivittäminen hiipuivat siihen tuttuun tavalliseen syyhyn; elämäntilanteiden muuttumisesta johtuvaan ajanpuutteeseen ja muutenkin kiinnostuksenkohteiden muuttumiseen.

Digimon-animesarjan toiseen tuotantokauteen liittyen koen aiheelliseksi tässä välissä muistuttaa konkreettisista menneisyyden tapahtumista, sillä jonkin verran olen vuosien varrella nähnyt ihmetteleviä kommentteja esim. YouTuben kommenttipalstoilla. Ihmetys koskee usein sitä, miksi Digimonin toisesta tuotantokaudesta on dubattu suomeksi vain ensimmäiset 26 jaksoa, mutta loput on esitetty tekstitettynä. Asiahan oli niin, että Nelonen oli aikeissa jättää ja lopettaa sarjan esittämisen kokonaan kesken kauden. Fanit tarttuivat toimeen ja keräsivät adressin, ja sen vaikutuksella toisen kauden loput jaksot saatiin viimein töllöön 2004, mutta ilman suomidubbausta, mikä toki jossain määrin varmasti lienee harmittanut dubbauksiin tottuneita silloisia lapsikatsojia. Mutta merkityksellistä on se, että se ylipäätään tapahtui, ja nimenomaan fanien aktiivisuudesta johtuen, ja erityisen suuri huom.: se tapahtui aikana ennen adressit.com-sivustoa ja nykyisen kaltaista sosiaalista mediaa, joten suhteutettuna kyseessä oli kenties pieni, mutta vaikuttava tapahtuma. Haluan tällä muistuttaa, että kannattaa itse olla aktiivinen ja todellakin ryhtyä oikeasti toimeen eikä vain puhua pälpättää, jos haluaa asioihin muutosta. (Asia on mainittu lähteiden kera myös Wikipediassa sivulla Luettelo televisiosarjan Digimon Zero Two jaksoista.)

Digimonin kolmas tuotantokausi Tamers herätti vielä jossain määrin mielenkiintoa ja katsoin ja nauhoitinkin sen kun se töllöstä tuli, mutta sen jälkeen en ole kiinnostusta Digimoniin enää suuremmin omannut. Kun Tamers näytettiin töllössä vasta vuonna 2008, joku nettikavereista taisi heittää vitsinä että milloinkahan sitten Frontier (= neljäs tuotantokausi). No, siitä ei olla kuultu, ja kiinnostukseni on ollut Digimonin sijaan muissa asioissa, mutta ilmeisesti digitaalihirviöiden tuoteperheellä kuitenkin menee edelleen kohtalaisen hyvin.

Sekalaisia jälkikäteisiä ajatuksia 

Paras Digimon? Ensivilkaisulla se ehkä oli Patamon. Enemmän olen kuitenkin pitänyt Patamonin alemman tason muodosta eli Tokomonista, tuo söpöliini jolla on vaikuttava purukalusto...

Tosiasiallisesti suosikkini animesarjan/sarjojen päähenkilö-digimoneista on kuitenkin ehkä Tentomon, leppäkerttu-digimon, joka oli tuotteistuksen puolesta epäkiitollinen hahmo. Melkein ainoa todellinen Tentomon-"juttu" jonka tiedän, on ollut kaksipuolinen "käännettävä" pehmo (tämä lelukonsepti muuten oli ihan hauska, lapset saavat itse muuttaa digimoninsa). (Ja Zero Two-jatkokaudella oli tietysti digitoukka Wormmon, siitäkin tykkäsin...)

"Motimonistaaa.... Tentomoniksi!"
(Pahoittelut hämäryydestä, en kuvaa studio-olosuhteissa.)

Vaikka Agapion dubbia yleisesti pidetään heikkona, siinä oli kuitenkin mielenkiintoisia oivalluksia tai ratkaisuja jotka parhaimmillaan saattoivat jopa lisätä tarinallista syvyyttä. En ole ainoa, joka on pitänyt esim. siitä, miten valittujen lasten digimon-kumppaneilla on sama ääni kuin kulloisellakin valitulla lapsella, mutta ääni on keksitty vetää säröisen, konemaiselta kuulostavan filtterin läpi. Tuolla tavalla tuntuu kuin digimonit todella heijastaisivat lapsihahmoja; sisäistä viisautta, tai olisivat jotain voimaeläimiä, tms...

Olen jälkikäteen monesti miettinyt, että Digimon Adventure on kuin tietokonemaailmaan ja "digitaaliseen muotoon" siirretty Ihmemaa Oz, jossa yhden tai muutaman keskeisen päähenkilön sijasta merkittäviä hahmoja on enemmän, mutta edelleen kaikilla on oma vahvuutensa ja oleellinen osa tarinakokonaisuudessa.

On muuten hassu juttu, että kun katsoin vuoden 1986 Ihmemaa Oz-sarjan kokonaisuudessaan 2011, ko. sarjan Smaragdihuoneesta tuli puolestaan tahattomia muistiviboja tähän kyseiseen kohtaukseen Digimon Adventuressa. :D 

Ja itse tarina on loppujen lopuksi sama; kohtalo tai sattuma heittää tyypit uuteen paikkaan, outoon ja tuntemattomaan maailmaan. Päämääränä on tutkia tuo maailma ja oppia tuntemaan se, jotta voidaan lopulta palata sinne mistä lähdettiin, eli kotiin. Koetaan seikkailu ja kasvetaan ihmisiksi ja opetellaan tulemaan toimeen maailmassa ja elämässä, sekä yksin että porukassa. Kenestäkään ei ole pakko tykätä, mutta toimeen on hyvä ja myös mahdollista tulla - niin itsensä kuin muidenkin kanssa.

Lopuksi 

Digimonilla oli aikansa ja paikkansa. En ole katsonut sarjoja vuosikausiin (edellisen kerran olen tainnut katsoa nettikavereiden kanssa lähemmäs 15 vuotta sitten, ja silloinkin katsoimme vain joitakin Adventuren alkupään jaksoja). 

En voi sanoa että olisin varsinaisesti kuluttanut Digimon-sarjoja puhki, vaikka ne talteen nauhoitinkin - todellisuudessa olen oikeasti katsonut jotkin jaksot ehkä vain 2-3 kertaa (etenkin Zero Two-ja Tamers-jatkokausien osalta). Vaikka muistan sarjan/sarjojen pääpiirteet ja hahmot, niin detaljeja olen unohtanut luultavasti aika paljon. Joten jos nyt laittaisin vanhat kasetit pyörimään (tai tuijottelisin videotiedostoja tietokoneelta), Digimon voisi olla melkein kuin uusi vanha tuttavuus. :D

Tämä lehtisivu oli joskus seinälläni.
(Pidän kuvasta paljon, harmi vain että se on aseteltu ja leikattu hassusti.)

Nyt kun tässä olen intoutunut fiilistelemään niin toki mietin, että pitäisiköhän joskus pitkästä aikaa katsoa Digimonia, ihan kunnolla. Tulisiko nostalgia, vai näyttäisikö sarja erilaiselta näin 25 vuotta myöhemmin ja aikuisen tädin silmin? Olisiko siinä silloin jotakin uutta havaittavaksi? Ehkä hyvinkin, kun olen aika paljon unohtanut vuosien varrella, enkä muista Tamersistakaan juuri mitään. :D (Luulen, että itse digimoneihin suhtautuisin pitkälti samalla tavalla kuin vuosia sitten, mutta ihmishahmojen osalta saattaisi olla toinen juttu, ja siksi se voisi olla mielenkiintoista... :D)

Katsaus Agapion tunnusomaisiin juttuihin

Agapio in memoriam

Nordic Agapio Oy/Agapio Racing Team Oy muistetaan 1990-luvun ja 2000-luvun alun tv-piiretyistä MTV3:lla ja Nelosella. Ensisijaisesti muistetaan lafkan dubbaukset ja niiden lievästi kyseenalainen laatu, mutta mitä muuta tunnusomaista ja mieleenjäävää Agapion tekeleissä oli?


Repliikkien toistaminen...

Yhtenä esimerkkinä käy tämä oma videopoimintani sarjasta Calimero ja ystävät (1992, esitetty 2001-2002). Agapion tyyliin kuului mm. jokseenkin häikäilemätön repliikkien toistaminen. Tarkoituksellista vai ei, emme saa koskaan tietää.



Ehkä firma säästi tällä tavoin joitakin pennosia.

 
 
Toisaalta miksei repliikkejä voisi kierrättää, jos hahmolla ei oikeasti ole mitään muuta kovin tähdellistä sanottavaa? :D (Hyvin harkitusti, toki...)


...ja järjettömät repliikit ylipäätään.

Repliikkien tahallisen tai tahattoman toistamisen ja muun mokailun (kuten käännösvirheiden) seurauksena on käynyt joskus niin, että toisinaan on päässyt syntymään yksittäisiä lauseita, jopa kokonaisia dialogeja, joissa ei tunnu olevan kauheasti järkeä.

 
"Valmista on." - "Onko jo valmista?" .....ööh? :D


Laulut, tottakai...

Agapio muistetaan myös dubbaamiensa piirrettyjen tunnus- ja muistakin lauluista, niin hyvässä kuin pahassa. 

Pikku ponit (1986, esitetty 1996-1997) nyt muutenkaan lähtökohtaisesti eivät ehkä ole animaatiosarjojen parhaimmistoa, joten ehkä Agapion dubbaus jollain kierolla tavalla sopii kuin nenä päähän. Tai sitten ei. Halusimmepa tai emme, pikkuponijaksoissa kuullaan usein inserttibiisejä, jotka joskus vievät tarinaa eteenpäin, mutta useimmiten ne ovat pelkkää täytettä. Asiaa parantaa (tai pahentaa, riippuu näkökulmasta) se, että agapiolaulaja on saattanut laulaa epävireisesti ja nuotin vierestä, tai laulu on miksattu väärin musiikin kanssa (ja tietenkin pahimmassa tapauksessa molempia).


Videon lataaja: käprrä

Vaikka Agapion dubbaustyöt eivät olekaan kovin kehuttavia, niin kyllä silti on huomioitava, ettei kyseessä aina ja joka kerralla ole totaalinen epäonnistuminen. Itse asiassa, jos oikein tarkkaan kuuntelee, on paikoin huomattavissa, että Agapiolla oli yritystä. Ainakin toisinaan. Vai?

Olen huomannut, että itse asiassa monet ponilaulujen käännökset ja versioinnit rytmityksineen on tehty usein ihan kelvollisesti niin että ne periaatteessa voisivat toimia ihan hyvin sinällään. Omiin korviini jotkin ponibiiseistä eivät edes kuulosta kovin pahoilta. Laulajalla vähän parempi päivä? Myönnetään, että kauneus voi olla katsojan korvassa.



Videon lataaja:käprrä


Tämäkin on oikeasti tosi symppis kappale, sanokaa mitä sanotte.

Luultavasti laulut agapiodubeissa kusevat usein siksi, että laulujen äänitystä/miksausta ei vain ole ollut ohjaamassa ja valvomassa ketään edes jotenkuten-taitoista. Joistakin Agapion sanoittamista ja sovittamista ponibiiseistä olisi oikeasti hauska kuulla "oikein" laulettuja ja miksattuja covereita, tämä ei ole vitsi. Joka tapauksessa minun mielestäni Agapio hoiti ponien dubbaamisen huomattavasti paremmin kuin Golden Voice Oy (joka dubbasi piirrettyjä VHS-kasettijulkaisuihin 1980- ja 1990-luvuilla), monilta osin, mutta erityisesti laulujen suhteen (sehän siis meni niin, että Golden Voicen ponidubbauksessa parilla ensimmäisellä kasetilla laulujen sanat luettiin alkuperäisen kuuluessa taustalla, mutta lopuissa lauluihin ei oltu koskettu enää ollenkaan, vaan niihin oli jätetty joko englannin- tai ruotsinkielinen versio. Agapiolla sentään yritettiin tehdä jotain ja laulaa, vaikka Golden Voicen jäljiltä rima olikin melko matalalla ja sangen helppo ylittää).

Agapion Digimon-tunnari on muuten parempi kuin Tuotantotalo Wernen, koska lyriikat ovat asian ytimessä, selkeät ja ennen kaikkea wou wou wou-wou wou (joka siis on alkuperäisessä japaninkielisessä alkutunnarissa) säilytetty.


Tekstilaatikot.

Agapiolla oli loppuaikoinaan tunnusomaista dubbauksen lisäksi myös tekstilaatikot, joilla peitettiin kuvasta sarjojen alkuperäiset otsikot ja muut tekstit enemmän tai vähemmän kätevästi, mutta ainakin todella mieleenpainuvasti. Esimerkkejä Digimonista ja Calimerosta. :D (Myös Alvinissa ja pikkuoravissa oli näitä, mutta ko. sarjasta en omista materiaalia.)

"Calimero ja ystävät"-sarjan otsikkokuva.

Calimeron jakso-otsikkokuva.

 
... ja näidenkin kanssa on ollut pientä sekoilua... :-)

Digimonin (tarkalleen ottaen Digimon Adventure, 1999-2000, esitetty 2001) ensimmäisissä jaksoissa tekstilaatikoita ei ollut laisinkaan (valitan, ettei minulla tällä hetkellä ole tarjota ruutukaappauksia noista jaksoista vertailukohdaksi). Yllättävää - ja hieman hämmentävääkin - kyllä, televisioesityksen jälkeisiin Digimonin VHS-julkaisuihin ne olivat ilmestyneet, eikä se taas voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että Agapiolla oikeasti jälkituunattiin ja editoitiin vielä tv-esityksen jälkeenkin! Sitähän voisi suorastaan kutsua tunnollisuudeksi. Yritystä parantaa on selkeästi havaittavissa!!

Tällaisia tekstilaatikoita ei nähty niissä ihan ekoissa jaksoissa telkussa.
(En tarkalleen muista, mistä jaksosta alkaen ne tulivat mukaan.)

Tämä nyt on muutenkin vitsi koko kohtaus alunperinkin,
mutta hyvä että Agapion tekstilaatikot ovat asiallisesti paikallaan.

 
Tekstilaatikoiden kanssa sähläämisen osalta legendaarisin taisi olla Digimon-jakso nimeltään "Ystäväni Sota-Garuru-mon"...

Jakson otsikkokuva. (Ekoissa jaksoissa ei ollut myöskään näitä.)

Tässäkö se nyt on? Selvä... :-D

Tämä ei ole enää ystävä, mutta Sota-Garuru-mon kuitenkin...?

Ja kun sitten se (ilmeisesti) oikea Sota-Garuru-mon tuli ruudulle,
tekstilaatikot infoineen puuttuivat kokonaan... tietenkin!

Tähän tyyliin sen olisi pitänyt olla (tämä ruutukaappaus on aikaisemmasta jaksosta).

...

Agapio oli aikansa (surku)hupaisuus, eikä toista samanlaista ole eikä tule koskaan olemaan. Onneksi, tai ikäväksi.

Rest in peace, Agapio

Jos olen unohtanut tästä jotain, saa huomauttaa! :-)

Epäreilusti(?) unohdettu Calimero ja ystävät

Calimero ja ystävät on vähemmälle huomiolle jäänyt animaatiosarja, jota Nelonen esitti lasten aamuissaan vuonna 2001 (ilmeisesti vielä vuoden 2002 puolellakin). Sarjaa dubbasi Agapio Racing Team Oy, jonka dubbaamat Digimon ja Alvin ja pikkuoravat niin ikään pyörivät Nelosen lastenohjelmistossa samaan aikaan. (Mielenkiintoisia ohjelmavalintoja ollut kyllä Nelosella tuolloin, pikkuoravat ovat 1980-luvun tavaraa ja Calimerokin on tehty 1992-1993 - se oli tuolloin siis jo lähemmäs kymmenen vuotta vanha sarja. :D)

Itseäni ei tuona ajankohtana kiinnostanut Nelosen lastenohjelmista muu kuin Digimon, enkä varmaan olisi ikinä havahtunut Calimeron olemassaoloon ja kiinnostunut siitä, elleivät nuoremmat perheenjäsenet (joilla oli myöskin paremmin aikaa katsella aamulastenohjelmia) olisi hehkuttaneet sarjaa ja kertoneet että "siinä on samat äänet kuin Digimonissa".

Itse asiassa en muista enää, heräsikö kiinnostukseni pelkästään tuolta pohjalta, vai halusivatko nuoremmat itse ottaa jaksoja talteen, mutta joka tapauksessa näin tuli tehtyä ja päädyin katsomaan nauhoitettuja Calimero-jaksoja. (Voi tuota aikaa, viimeisiä vuosia analogista tv-signaalia ja ennen tallentavia digibokseja :D). Jaksoja oli ehtinyt tulla jo useampi ennen kuin asiaan tuli havahduttua, siksi ensimmäinen näkemäni jakso oli Piero maratonjuoksijana (jälkeenpäin tarkistettuna kyseinen jakso oli peräti jo yhdeksäs). Valitettavasti en myöskään enää muista kovinkaan paljoa sarjan ensivaikutelmia ja fiiliksiä tuon kyseisen jakson pohjalta. :D

Jaksoja kertyi talteen vain yhden kolmen tunnin kasetin verran, luultavasti siksi että kasetin täytyttyä ei vaan tullut huomattua ja hommattua uutta loppuja jaksoja varten. Olen vuosia jälkikäteen harmitellut tätä monta kertaa, kuten sitäkin, että ylipäätään huomasin sarjan itse niin myöhään (vaikka katsoinkin nauhoitetut jaksot melko tuoreeltaan, olin sittenkin kiinnostunut enemmän Digimonista orastavana animenkatsojana). Calimero jäi syrjään ja lähes unohduksiin muutamaksi vuodeksi ennen kuin tartuin siihen uudestaan ja aloinkin fanittaa. (Onnekseni nettikaverini oli ollut valveutuneempi ja nauhoitellut valtaosan jaksoista talteen, ja sain nähdä niitä myöhemmin.)

Mutta mistä sarjassa on siis kyse?

Sarjan nimihahmo Calimero on musta kananpoika, joka käyttää munankuoren puolikasta hattuna ja joka tekee uutisreportaaseja televisioon ystäviensä kanssa. Sekä tämän työn kautta että myös sen ohessa luonnollisesti seikkaillaan ja tutkitaan ja selvitellään kaikenmoisia juttuja.

Sarjassa ei sinänsä ole mitään kovin erikoisen mieleenpainuvaa; hahmot, miljöö, ja joidenkin jaksojen juonetkin tuovat vanhemmalle tv-piirrettyjen tuijottajalle mieleen monet muut useammin ja paremmin muistetut kaikenikäisille tarkoitetut eläinhahmo-kaupunki-sarjat, esim. Alfred J. Kwakin. Alfrediin verrattuna Calimero on kuitenkin melko kevytotteinen yksiosaisten episodien sarja, jatkuvajuonisuudesta, syvemmästä hahmokehityksestä tai sen kaltaisista teemoista ei ole juuri tietoakaan. Siinä mielessä sarjan jaksoja voi katsoa oikeastaan missä järjestyksessä tahansa eikä suurta haittaa ole siinä jos jokin jakso on jäänyt välistä. Tästä eräänlaisesta hajanaisuudesta saattaa myös ehkä johtua, että hahmoja ei varsinaisesti edes esitellä sarjan alussa, vaan siinä käydään alusta pitäen suoraan toimintaan. Se voi ehkä tuntua kummalliselta, mutta toisaalta miksei, sillä hahmoihin ehtii kyllä tutustua ja ne oppii tuntemaan toiminnan tuoksinassa.

Ja ovathan ne hahmot kai kuitenkin jokseenkin stereotyyppisiä, sillä en keksi kaikista mitään erityistä sanottavaa. Calimero on perussankari, useimmiten hyväntuulinen ja optimistinen, herkästi innostuva ja yritteliäs tyyppi (jolle on omaleimaista todeta "Epäreilua" tilanteissa, jotka ovat - noh, epäreiluja joltakin kantilta [jos minulla olisi kaikki agapiodubin jaksot, editoisin YouTubeen videokollaasin kaikista Calimeron epäreiluus-toteamuksista ;D]). Priscilla on kiltti ja vähän ujo suht perustyttö, joka on aina reippaasti mukana menossa. Piero puolestaan on laiska, omahyväinen ja lipevä rikkaan perheen poika, Suzy niin ikään vähän tyhmänpuoleinen ja turhamainen tyttö. Valeriano on intohimoinen elokuva(us)harrastaja joka viihtyy porukasta eniten kameran takana. Rosellasta keksin vähiten sanottavaa, tuntuu että hahmo on enimmäkseen taustalla tarkkailemassa ja tukemassa muita (jos on - muutamissa sarjan alkupään jaksoissa Rosella ei ole mukana ollenkaan edes taustahahmona).

Tämä kuusikko on usein jo jakson alussa valmiiksi reissussa tehdäkseen reportaasia, mutta joskus ihan tavalliset arkikommellukset ja sattumatkin johdattavat seikkailuihin, jotka kannattaa dokumentoida (tietenkin on myös juttuja, jotka on syytä jättää taltioimatta). Porukka seikkailee niin kotikulmilla kuin vieraammissa maisemissa, ja tapaa mielenkiintoisia henkilöitä; niin kotiplaneetan kuuluisuuksia kuin päätyy tekemisiin vaikkapa avaruusolioiden tai muiden erikoisempien otusten kanssa. Välillä ehditään kilpaurheilla, tutkia outoja ilmiöitä ja jopa jahdata roistoja. Tarinoiden teemat ovat tuttuja ja ehkä jo ennestään "useaan kertaan nähtyjä" lastenpiirretyissä, joskin yksittäisiä vähän erikoisempien aiheiden käsittelyjä ja paikoin aika hurjiakin hetkiä sarjaan mahtuu (luokkatoverin todistaminen mafian jäsentä vastaan ja lapsikaappaus eivät varmaan kuulosta, noh, kovin kevyiltä jutuilta, vai?). Kiintoisaa ja erikoisinta sarjassa on juurikin se asetelma, että keskushahmot oikeasti tekevät uutisreportaaseja tavallisen koululaisarkielämän ohessa. :D

Ja sellainen kevyt tykkäämisen ilmapiirikin sarjassa on koko ajan hitusen läsnä; aika selkeästi sarjan keskushahmot seurustelevat keskenään (ja asiaan kuuluvat luonnollisesti ajoittaiset hahmojen väliset lievät mustasukkaisuusdraamat). ;3 Varsin söpösti ja somasti nämä hahmot sopivatkin toisilleen kuin valetut. Calimero onkin harvoja tapauksia joka herättää tässä tädissä sellaisia hahmosöpöilyfanityttöilyfiiliksiä.

Pikku poskipusuja nähdään aina silloin tällöin <3

Jos sarja ei sinällään ole kovin erikoinen ja itsessään mieleenpainuva (jos/kun se tuo mieleen "ne muut piirretyt"), niin onko siinä sitten mitään hienoa, ja onko se sitten edes katsomisen arvoinen? En itsekään tiedä. Sarjan tarinat ja huumori kai purivat niihin lapsiin jotka sarjaa katsoivat, kerta minäkin tosiaan sain kuulla nuorempieni hehkutusta sarjasta ennen kuin tutustuin siihen itse. Ehkä se purisi edelleenkin. Vaikka sarjan tullessa televisiosta olin teini (ja tosissani fanittamaan alkaessani jo täysi-iän ylittänyt ;D), niin ehkä sarja puhutteli (ja puhuttelee edelleen) sisäistä n. 10-vuotiasta itseäni, onhan se kuitenkin tehty silloin kun itse olin ala-asteikäinen mukula. Ja mielelläni ajattelisin Calimeron ystävineen osaksi lapsuuteni tv-viihdettä, vaikka tosiasiassa "oikean lapsuuteni" piirrettyjä on jo ennestään melkoinen liuta. :DP Mutta kyllä haluaisin ajatella että Calimeron poppoo mahtuisi sinne sekaan vielä myös.

Fanitaidettakin piirustin ruutuvihkoon vuonna 2007... (en muuten omista skanneri/tulostinta
vielä, siksi joudutte katsomaan videokameralla otettua suttukuvaa.)

Tiedä häntä, onko fiilistelyni osittain ysäri-lapsuusmuistelun värittämää, joka tapauksessa sarjaa oli/on miellyttävää katsoa, ja vaikkei se ehkä olekaan ikimuistettava, se on silti hyvin tehty lastensarja - kivasti animoitu, musiikit sopivat tunnelmiin, tarinat tempaavat mukaansa juuri sopivasti ja hahmoja ja niiden toilailuja ja sanailuja on yksinkertaisesti hauska seurata. Vaikkei sarja ehkä olekaan mitään television arkiaamun kevyttä ajantappoviihdettä kummempaa, se on sitä erittäin kelvollisesti. Agapiodubbauskaan ei ole mielestäni niin paha (tosin itsehän en Agapion dissausta ole koskaan harrastanut, olen kuunnellut sitä niin kauan ja varmaan niin puutunut ja kuuro etten osaa kritisoida vakavasti :D kun dubbausta on tarpeeksi kauan kuunnellut ja tottunut siihen, niin äänet alkavat ennen pitkää kuulostaa jopa hahmoille sopivilta!). Itseäni tosin yleisesti häiritsee enemmän ja useammin käännös- ja miksausmokailu kuin ääninäyttelijöiden kyseenalainen eläytyminen (ja Calimeron dubbaus toki vilisee näitä kaikkia ;D).

Arvatenkin Agapio dubbasi 52-osaisesta sarjasta vain puolet, ensimmäiset 26 jaksoa. Digimonin dubbauksesta saadun palautteen jälkeen Agapio ei sitten dubannut Neloselle sen enempää Digimonia kuin Calimeroa kuin mitään muutakaan sarjaa, eikä Nelonen muutenkaan esittänyt Calimeroa loppuun. Molemmat asiat ovat vähän sääli. 

random toimintahenkinen GIF? en tiedä mutta mm. tämä näyttää hyvältä.

Katsoessani Calimeron jaksoja aikoinaan sen visuaalinen ilmeikkyys sai aavistelemaan, ja animeksi "tämäkin" sarja osoittautui. (Ja itse asiassa tietty mahdollinen tuttuuden tunne ei ole välttämättä niin omituinen, sillä sarjan lopputeksteissä [olen tutkinut sekä ranskankielisiä että japaninkielisiä] näen sellaisia nimiä kuin Visual 80, Telescreen, Teleimage ja TV Tokyo... ja näistä nimistä osa ja kaikki on tuttuja myös muumien ja Alfred J. Kwakin lopputeksteistä ja netin animetietokannoista. Mutta mikä ja kuinka suuri osuus milläkin firmalla on Calimeron kuin muumien tai Alfredin olemassaolon osalta, en tiedä, menee sekavaksi nämä studiot, tuotantoyhtiöt ja levittäjät...)

Calimeron juuret juontavat itse asiassa useampi vuosikymmen taaksepäin ja Italiaan, mutta en tässä rupea historiikkia väsäämään, joku muu aiheesta enemmän kiinnostunut saa tehdä sen. Sen verran olen kaivanut taustatietoja että Calimeron ovat luoneet miehet nimeltä Toni ja Nino Pagot, ja ilmeisesti Pagottien suku on puuhaillut Calimeron lisäksi muitakin yhteistyöanimesarjoja kuten Sherlock Koiraa. (Tämä Calimero ei ole lajissaan ainoa animaatio, vaan se "ysäri"-versio. Eikä se ole viimeisin. Eikä edes ainoa japanilaisten animoima. Mutta Suomessa tämä ilmeisestikin on "ainoa" versio Calimerosta, ainakaan ihmiset eivät vaikuta muistelevan muuta... tai sitten eivät vaan muista? Ehkä Calimeron kohtalona Suomessa on vain jäädä muiden suosittujen tirppahahmojen jalkoihin ja unohtua... voisi todeta Calimeron itsensä tyyliin: "Epäreilua".)

Oikeastihan voisin muodostaa sarjasta kokonaiskuvan "vasta" sitten kun - noh, olisin nähnyt sen kokonaan. Kuluneena talvena huomasin, että koko sarja löytyykin YouTubesta - tosin italiankielisenä. Aikomuksenani on silti katsoa sarja läpi, vaikka ymmärrän italiaa vielä vähemmän kuin esim. japania. :D Tätä tekstiä laatiessani olen katsonut ensimmäiset 26 jaksoa (osin verestääkseni muistoja niistäkin jaksoista joita itselläni ei tallessa ole), mutta loppupuoliskon ennen näkemättömien jaksojen katselu saattaa ymmärrettävyystasolla tulla olemaan haasteellista. :D Saa nähdä pystynkö kirjoittamaan jonkinlaista jatkotekstiä tästä sarjasta, muuten ehkä lisäjaarittelen aiheesta vielä.