Tietyt jaksot, osa 6: Seikkailumetsä, jakso #11: "Konditorian lupaus"*

"Tietyt jaksot"-juttusarjassani esittelen ja käsittelen yksittäisiä jaksoja katsomistani animaatiosarjoista. Mukana on niin lapsuudenaikaisia suosikkejani ja niiden muistelua ja fiilistelyä, kuin myöhemmällä iälläkin katsottuja, ehkä syvällisempiäkin ajatuksia ja tunteita herättäneitä, jollakin tavalla merkityksellisiä episodeja ja analysointia.

*Jakson nimeä ei ole suomennettu VHS-kasetin kansissa tai itse jaksossa. Puhumme Suomea-sivustolla jakson nimi on suomennettu näin.

(Lisäksi tämä onkin jo Seikkailumetsä-jaaritus #4.)

Tällä kertaa juttusarjassani käsittelen Seikkailumetsä-sarjan yhdennentoista jakson. Leipurikissapariskunnan tarina, voisiko somempaa ollakaan?

Tietyt jaksot, osa 5: Seikkailumetsä, jakso #8: "Katso piirrostani!"*

"Tietyt jaksot"-juttusarjassani esittelen ja käsittelen yksittäisiä jaksoja katsomistani animaatiosarjoista. Mukana on niin lapsuudenaikaisia suosikkejani ja niiden muistelua ja fiilistelyä, kuin myöhemmällä iälläkin katsottuja, ehkä syvällisempiäkin ajatuksia ja tunteita herättäneitä, jollakin tavalla merkityksellisiä episodeja ja analysointia.

*Jakson nimeä ei ole suomennettu VHS-kasetin kansissa tai itse jaksossa. Puhumme Suomea-sivustolla jakson nimi on suomennettu näin.

(Lisäksi tämä on Seikkailumetsä-jaaritus #3.)  (Tekstiä on vähäisesti päivitetty 3.9.2024.)

Kuten olen aiemmin jaaritellut, minulla oli lapsuudessani ristiriitaiset fiilikset Seikkailumetsä (jap. Maple Town Monogatari)-sarjasta, ja vasta aikuisuudessa olen lämmennyt sille. Tässä Tietyt jaksot-jaarituksessa käsittelen sarjan kahdeksannen jakson aikuisminäni näkökulmasta mutta muistelen myös lapsuudenaikaisia fiiliksiäni. 

Tietyt jaksot, osa #4: Di Gi Charat - Natsuyasumi special, osa 4: "Eikö täällä ole ketään, nyo?"*

"Tietyt jaksot"-juttusarjassani esittelen ja käsittelen yksittäisiä jaksoja katsomistani animaatiosarjoista. Mukana on niin lapsuudenaikaisia suosikkejani ja niiden muistelua ja fiilistelyä, kuin myöhemmällä iälläkin katsottuja, ehkä syvällisempiäkin ajatuksia ja tunteita herättäneitä, jollakin tavalla merkityksellisiä episodeja ja analysointia.

*Otsikko itse suomennettu. Di Gi Charat-sarjaa ei virallisesti tunneta Suomessa. Jakson alkuperäinen nimi on "Daremo inai no ka nyo?" (eng. "Isn't anyone there, nyo?").

Di Gi Charat on minulle kokonaisuutena merkittävä sarja kuten olen kertonut, ja oikeastaan hyvin monet sarjan jaksoista voisivat tulla tässä juttusarjassani esitellyiksi ja käsitellyiksi. Mutta ehkä ei sentään, ehkä käsittelen vain jaksot joihin oikeasti liittyy jotain kerrottavaakin. Ja tällä kertaa esittelen loppukesän tunnelmiin sopivan jakson.

Natsuyasumi special, siis "Kesäloma-erikoinen", on viimeinen Di Gi Charat-erikoisjaksojen sarja vuodelta 2001, ja tämä neljäs ja viimeinen erikoisjakso on paitsi tämän erikoissarjan lopetus, myös tavallaan päätös koko sille alkuperäiselle Di Gi Charat-animelle (kun mukaan ei lasketa vielä tämän jälkeen ilmestynyttä elokuvaa joka voisi sitten olla enemmänkin epilogi, miten itse kukin mieltää).

Koska Di Gi Charat on hyvin japanilainen sarja, selitän joitakin jakson yksityiskohtia auki jaarituksen lopussa. Jos vielä sittenkin jokin tässä jaksossa tai sarjassa itsessään askarruttaa, niin voin yrittää vastata kysymyksiin (joskin aivan kaikkeen en välttämättä osaa vastata, sillä en ole japanifanaatikko tai -asiantuntija muuten :´D) .

...

Koska en ole tehnyt perusteellista hahmoesittelyä, listataan kuvan hahmot tähän järjestyksessä vasemmalta oikealle: Dejiko, Puchiko, Usada, Hokke Mirin (tuo pieni kissa Usadan jaloissa), Minataku, Murataku, Takeshi, Yoshimi ja Gema.

Jakso alkaa, kun Dejiko ja kaverit ovat matkaamassa syrjäseudulla sijaitsevaan Gamersin lepotupaan, kun Akihabarassa tunnelma on käynyt liian kuumaksi (epäselvää johtuuko se ihan vain kesästä itsestään, vaiko osittain myös edellisen jakson bändikilpailusta ja erinäisestä natto-mätöstä), ja taas kerran (myös tämän erikoissarjan alussa mahtavasti) hajonnut Gamersin myymälä taitaa olla yhä korjaustöiden alla.

Porukka on tästä lomailusta innoissaan, mutta perillä odottaakin "hieman" ränsistyneen oloinen hökkeli. Paikka on kumminkin oikea, vaikkakin Dejiko on porukan ainoa, joka ylipäätään osaa lukea Gamersin johtajan antamaa karttaa. Kartan antaessaan pomo on myös maininnut, että perillä saattaa nähdä "jotakin kivaa".

Hökkelin sisäpuolella ei ole sen kummoisempaa; pöytä on katettu laadultaan kyseenalaisilla kashiwa-mochi-kakkusilla. Usada on valmis lähtemään kotiin saman tien, ja Murataku tarjoutuukin kutsumaan porukalle helikopterikyydin omalle huvilalleen - mutta ajatus pyörretään, kun Puchiko ilmoittaa haluavansa löytää sen "kivan jutun".

Dejiko mussuttaa mochia, tulee janoiseksi ja komentaa fanipojat hakemaan lähdevettä. Pojut lähtisivät muuten ilomielin, mutta siinä samassa ikkunan takana vilahtaa jokin epämääräinen kummitus. Dejiko ei tietenkään näe oliota, vaan siitä huolimatta passittaa pojat matkaan - eikä heistä enää sen jälkeen kuullakaan...

Muu porukka rupeaa pelaamaan seurapelejä ajankulukseen ja viihtyäkseen. Ensimmäisenä pelinä on shiritori. Peli kuitenkin keskeytyy, kun Murataku lähtee vessareissulle eikä enää palaa...

Dejiko ehdottaa seuraavaksi peliksi Geman mätkimistä. Väkivaltaiseltahan moinen kuulostaa ja Gema leijuu itkien karkuun, eikä hänestäkään enää kuulla.

(Jostain syystä Gema on tehty muistuttamaan vesimelonia tässä kohdassa jaksoa.
Mätkivätkö japanilaiset muksut vesimeloneja kesäisin?)

Tyttöset jatkavat muiden, joskin ajankohtaan sopimattomien sesonkipelien pelaamista (näihin en ole perehtynyt joten niistä en osaa selittää enempää). Minatakun aiemmin löytämä pelottava nukke ahdistelee Usadaa. Usada meinaa antaa pojalle huutia, mutta Minataku on niin ikään hävinnyt kuin tuhka tuuleen. 

Pojasta ei näy jälkeäkään, muuta kuin maassa lojuva melonileipä...

Usadaa mietityttää, mihin porukka katoilee, ja Dejiko tekee pilkkaa ja tytöt aloittavat tavanomaisen nahistelunsa (mitä tämä sarja olisikaan ilman sitä?). Kun mökistä katkeavat sähköt, valot sammuvat ja ikkunan takaa kurkistaa taas jokin epämääräinen, se on Usadalle viimeinen pisara: pupupöksymme kirmaa kirkuen tiehensä.

Lopulta vain Dejiko ja Puchiko (ja Puchikon lemmikkikissa) ovat jääneet mökkiin, ja Dejiko uneksii riisistä eikä ole moksiskaan mistään. Puchiko valvoo pitäen vahtia ja tarkkaillen, mutta ikkunasta tuijotellessaan huomaa jotakin kiinnostavaa ja lähtee juoksemaan kohti läheistä metsää ottaakseen asiasta selkoa.

Eipä aikaakaan kun Dejiko havahtuu ja huomaa jääneensä kokonaan yksin.

"Täällä ei ole ketään, nyo..."

Kun Puchikokin on kadonnut, Dejiko viimeinkin huolestuu ja hänkin lopulta poistuu mökistä. Kissakorvatyttömme harhailee pimeässä metsässä, ja nyt joka pusikosta alkaakin putkahdella kummituksia oikein urakalla. Dejiko alkaa vahvasti epäillä pomon mainitsemaa "kivaa juttua".

Viimeinen (pandakorvainen) kummitus aikoo ampua Dejikoa suubazookalla, mutta Dejiko ehtii hätäpäissään ensin ampua silmäsäteensä kohti kummitusta, joka osoittautuu keneksipä muuksi kuin Piyokoksi. Piyoko ja Black GemaGema-jengi ovat tehneet jäynän eristääkseen Dejikon muusta seurueesta ja pelotellakseen häntä. Melkein onnistuivatkin siinä!

Seurueesta puheenollen, amerikkalaispoika Rod Young (joka on uusi hahmo ja tavattu aiemmin tässä erikoissarjassa) saapuu juuri paikalle kaverinipun kanssa. Muuten kiva, mutta Puchikoa ei ole joukossa. Dejikolla on syytä olla todella huolissaan...

 
...mutta sitten Puchiko ilmestyy nykien Dejikoa mekonhelmasta ja ilmoittaa löytäneensä sen "kivan jutun" josta oli puhe. Mikähän se lienee?

Virran lähellä pörrää joukoittain kauniisti hohtavia kiiltomatoja (tai tulikärpäsiä, en tiedä kumpi käännös on enemmän oikein tai onko sillä väliä :p). 

 Kaikki paikallaolijat hiljentyvät ja jäävät lumoutuneina katselemaan hehkuvien hyönteisten lentoa. 

"Kaunista, nyo." - "Kaunista, nyu."

Paikalla on myös se "oikea" kummitus (joka lienee ehkä enemmänkin jokin kiiltomato-henkiolento).

Jakso päättyy näihin rauhallisiin kuviin ja tunnelmiin.

...

... tämä on ainoa Di Gi Charat-jakso, jossa on hetken aikaa jännittävä ja suorastaan pelottava tunnelma! ... joka kyllä kevenee sekunneissa, mutta kuitenkin. 

Muistelen, että aikoinaan teinityttönä ensimmäisen kerran tämän jakson katsoessani istuin pimeänä talviyönä pimeässä huoneessa tietokoneen ääressä vieläpä yksin. :D (Tiedoksenne, että en yleensä katso jännitys-, mysteeri-, kauhu- tms. sarjoja/elokuvia vapaaehtoisesti enkä varsinkaan yksin. Eivät ole minun juttuni [koska koen, että ihan tässä oikeassa elämässä itsessään kokee ihan tarpeeksi jännitystä, mysteerejä ja pelottaviakin hetkiä]. Joskus [harvemmin] yritän poikkeuksellisesti poistua tältä mukavuusalueeltani.) 

Di Gi Charatin osalta ei oikeastaan koskaan voi tietää mitä tuleman pitää, muuta kuin että meno on absurdia ja jokseenkin tolkutonta (joskin silti yleensä jonkinlaista logiikkaa noudattavaa). Sitäkin enemmän se on koomisella tavalla rujoa.

Dejiko ja muut eivät aavista mitään, mutta meille katsojille sen sijaan kyllä näytetään katoavan porukan kohtalot! Koomista, irvokasta vai sekä että? Ja toinen kysymys: ehtikö Murataku hoitaa vessa-asioinnin ennen kolkatuksi tulemista...? (Nokkelimmat arvaavat heti mikä pahisjengi on tekojen takana...)

Muutenkin tässä jaksossa on jännä vivahde, kun hahmot yksi kerrallaan katoavat - kirjaimellisesti, mutta myös vertauskuvallisesti miettien. Dejiko on hetken aikaa aivan täydellisen yksin. Yksinjääminen vastoin omaa tahtoa on - no, ehkä inhottavimpia asioita maailmassa? 

Sitä voisi ehkä sanoa tässä tapauksessa, että sitä saa mitä tilaa - Dejiko ei suuremmin ole osoittanut eikä osoita erityisesti välittävänsä juuri kenestäkään muusta kuin itsestään eikä tarvitsevansa muita ympärilleen kuin korkeintaan palvelemaan ja ihailemaan omaa erinomaisuuttaan. Ensimmäiset adjektiivit jotka mieleeni tulevat hahmoa luonnehtiessa ovat itsekeskeinen, ylimielinen ja laiska. :D (Muut mieleeni tulevat sanat ovat myös voittoisasti itse-alkuisia; itseriittoinen, itsekäs, jne... listaa voisi jatkaa liki loputtomiin. :D) 

Koko Di Gi Charat-sarjan ajan Dejiko on vain hyvin harvoina ja lyhyinä tuokioina osoittanut jonkinlaisia huolenpidon ja välittämisen tunteita, ja silloinkin yleensä ainoastaan Puchikoa kohtaan. Tässä jaksossa Puchiko ei itse asiassa ole edes ensimmäistä kertaa hukassa: tämän samaisen kesälomaerikoisen kahdessa ensimmäisessä osassa Puchiko on päätynyt hukkaan Amerikan Yhdysvaltoihin asti (mutta se on toinen juttu). Tässä neljännessä ja viimeisessä jaksossa Dejiko todella on huolissaan: millään muulla ei oikeastaan ole väliä, mutta jos nimenomaan Puchiko katoaa, tuntuu, että kaikki on menetetty. (Puchiko lienee siis jonkinmoinen kiintopiste.)

...joskin luulen ettei Dejiko voi yksinkertaisesti elää myöskään ilman kilpasisko-Usadaa ja nahistelua tämän kanssa, ja ketäs Dejiko turhautuessaan (tai ihan vaan huvikseen) mätkisi ellei Gemaa? Kaikki muut hahmot ovatkin sitten Dejikon näkökulmasta lähinnä rasittavia riippakiviä, Piyoko etunenässä (joskin hyväuskoisen pandakorvatytön jallittaminen on aina yhtä hauskaa). Mutta niin, ellei muita sarjan hahmoja olisi, olisiko Dejikokaan silloin mitään?

Prinsessa vaatii palvelua ja sassiin!

En oikeastaan ole koskaan analysoinut Di Gi Charatia, ja erityisesti Dejikon hahmoa sen syvällisemmin. Hahmo on parodinen, mutta myös oivaltava vastapaino teennäisille tyttöhahmoille, ja siitä ovat sukupuoleen liitetyt perinteiset ja tylsät stereotypiat ja/tai fantasianomainen suloisuus aikamoisen kaukana (tai sitten ne piirteet on vedetty todellakin överiksi :D). Ehkäpä juuri siksi hahmo on virkistävä ja riemastuttavan (v)ihastuttava. Myös aktiivisuudesta Dejiko ja muut tämän sarjan tytöt saavat pisteitä minulta, aina.

Mutta; loppujen lopuksi tämä(kin) Charat-jakso on kuitenkin ehkä lopulta enemmän sitä alkuperäisestä parodiasta erkautuvaa tunnelmointia ja söpöilyä... joka ehkä sittenkin saattaa suorastaan alleviivata fiktiivisten tyttöhahmojen stereotyyppejä ja idealisoida suloisuuden fantasiaa. Oli miten oli, en voi muuta kuin todeta, että onneksi tämä sarja osattiin lopettaa ajoissa (ja myöhemmät spinoffit olivat sitten oma juttunsa). 

*söpö söpö* ...?

 

Kun mietin, ehkä Di Gi Charat on minulle vieläkin merkittävämpi sarja kuin itse pystyn tiedostamaankaan...

---

Selitykset:

• natto: hapatetut soijapavut. Joidenkin mielestä suurta herkkua, joidenkin mielestä sietämätöntä. (Itselläni ei vielä toistaiseksi ole henkilökohtaista kokemusta tästä ruokalajista.)
  
• mochi: riisistä tai riisijauhosta tehty palleromainen leivonnainen. Kashiwa-mochi (jota tässä sarjassa erityisesti nähdään) on kyseinen leivonnainen, joka on kääritty tietyn tammipuulajin lehteen. Mocheja löytyy sekä täytteettöminä että täytettynä ja moneen makuun. (Teollisia, yleensä Taiwanissa valmistettuja mocheja voi ostaa Suomessakin aasialaisista elintarvikeliikkeistä - jos satun osumaan moiseen, niin melko usein jonkinmoinen paketti mochia päätyy ostoskoriin. Sopii mielestäni sekä kahvin että teen kanssa. Pientä mutta yllättävän tuhtia syötävää!)
• shiritori: sanapeli, jossa sanan viimeisestä tavusta muodostetaan seuraavan sanan ensimmäinen tavu.
• melonileipä: jap. "meron pan", melonin muotoinen makea leivonnainen. Yllätyin kun kaverini kerran valisti minua ja kertoi ettei kyseinen leivonnainen maistu melonilta ollenkaan, vaan kyseessä on ilmeisesti enemmänkin tavallinen vehnäpulla, joka vain leivotaan melonin muotoon! :D
• silmäsäde ja suubazooka: nämä erikoiset kehollliset aseet parodioivat supersankarivoimia. Dejiko ampuu säteitä silmistään (jap. "me kara biimu"), ja Piyoko sinkoaa säteen puolestaan suustaan (jap. "kuchi kara bazuuka").

mochia mums mums

Tietyt jaksot, osa 3: Halinallet (Nelvana), jakso #5B: Uinuva jätti

"Tietyt jaksot"-juttusarjassani esittelen ja käsittelen yksittäisiä jaksoja katsomistani animaatiosarjoista. Mukana on niin lapsuudenaikaisia suosikkejani ja niiden muistelua ja fiilistelyä, kuin myöhemmällä iälläkin katsottuja, ehkä syvällisempiäkin ajatuksia ja tunteita herättäneitä, jollakin tavalla merkityksellisiä episodeja ja analysointia. 

"En anna kenenkään vahingoittaa teitä koskaan."

Tämänkertaisessa Tietyt jaksot-juttusarjan osassa käsiteltävä halinallejakso on siitä hieman poikkeuksellinen, että minulla ei ole siihen liittyviä erityisiä muistoja tai muunkaanlaisia tunnesiteitä lapsuusajaltani. Siinä mielessä ja periaatteessa se siis ei ehkä oikeastaan kuuluisi tähän juttusarjaan. Mutta haluan käsitellä sitä silti.

On jännää, miten jotkut jutut jäävät mieleen niin, että ne saattavat ihan ykskaks ruveta kelailemaan itsestään päässä jopa vuosikausia myöhemmin. Nelvanan tuottaman halinallesarjan (Care Bears Family) viidennen jakson "Uinuva jätti" (eng. "The sleeping giant") on sellainen tapaus (jaksossa on kaksi erillistä tarinaa, ja tämä jättiepisodi on jakson jäljemmällä puolella, siksi numeroin sen muotoon "5B") . Jaksoa on tullut katsottua lapsuudessa, ja vaikkei se - ainakaan tiedostetusti - ole henkilökohtaisesti kovinkaan merkittävä tai tehnyt erityistä vaikutusta, niin kuitenkin se on syystä taikka toisesta jäänyt mieleen.

Tietenkin voidaan miettiä, onko jakso jäänyt mieleen varsinaisen sisältönsä kautta, vaiko sittenkin vain dubbauksen kautta - 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun lastenanimaatio-videokasettijulkaisujen dubbaukset kun olivat suurimmaksi osaksi legendaarisen Golden Voice Oyn työtä, ja firman äänityöskentelyä kuullaan myös Halinallejen kasettijulkaisuissa ja tässäkin kyseisessä jaksossa. Niin tai näin, kerran tuossa jokin aika sitten huomasin, että mieleeni alkoi palautua pätkiä tämän Uinuva jätti-jakson dialogista. Nämä pätkämuistot muhivat mielessäni - ja sitten oivalsin jaksosta jotain, mitä en nuorempana ollut tullut ajatelleeksi ollenkaan.

Jakson alussa Helläsydän-nalle (eng. Tenderheart Bear) lentelee kuumailmapallolla havainnoimassa säätä samaan aikaan kun halinallevauvat Hali ja Jali (eng. Baby Hugs ja Tugs) ovat leikkimässä (ympäristössä joka muistuttaa enemmän Tunteiden metsää kuin tavanomaista Halimaata). Pikkunallet törmäävät jättiläiseen, joka ymmärrettävästi säikäyttää suuruudellaan. Helläsydänkin saa pienen sätkyn tavatessaan jättiläisen ensimmäistä kertaa.

 
Pelko kuitenkin haihtuu pian, sillä jättiläinen on vaaraton, oikeastaan varsin rauhallinen, ystävällinenkin ja vaikuttaa jotenkin oudon uneliaalta. Käy ilmi että jättiläisellä on ongelma: hänen pitäisi olla nukkumassa satavuotista unta, mutta jokin on herättänyt hänet, ja uni tulee ainoastaan unikukkien tuoksun avulla. Jättiläinen on ollut parhaillaan etsimässä kukkia Halin ja Jalin kohdatessaan. Halinallet haluavat auttaa, joten Helläsydän lupaa tähystää unikukkia, ja sillä välin jättiläinen vahtii halinallevauvoja.

 
Odotellessa ja ajankuluksi nallevauvat alkavat leikkiä jättiläisen kanssa ja he ystävystyvät todella nopsaan. Vaikka leikit eivät ehkä sujukaan ihan tavalliseen tapaan, kolmikolla on selvästi hauskaa. Jättiläinen jopa omaksuu Halin puhetyylin ja unohtaa kokonaan unenkaipuunsa.

Siispä kun Helläsydän lopulta palaa "hyvien" uutisten kera - hän on löytänyt kokonaisen unikukkalaakson - jättiläinen ei laisinkaan ilahdu; eihän hän enää haluakaan nukahtaa, kun Halin ja Jalin kanssa on niin mukava olla. Jätti haluaa jatkossakin pysytellä hereillä, ja muitta mutkitta Helläsydän toivottaa jättiläisen tervetulleeksi Hellyyden valtakuntaan ja halinalleperheeseen.

Juhlistaakseen ystävyyttä Hali ja Jali haluavat antaa jätille yllätyslahjan ja lähtevät valmistelemaan sitä. Helläsydän puolestaan jää jätin seuraksi ja jatkaa säähavaintojen tekemistä.

Kaikeksi ikäväksi pyörremyrsky (jonka Helläsydän on nähnyt etäältä jo tarinan alussa) lähestyy uhkaavasti Tunteiden metsää ja kaukoputkellaan Helläsydän näkee, että nallevauvat ovat vaarassa unikukkalaakson toisella puolen. Helläsydän ei mitenkään ehdi lentää pallollaan heidän luokseen, vaan jättiläinen on ainoa joka voi tehdä mitään. Helläsydän varoittaa jättiläistä unikukista, mutta kiltti ja hyväsydäminen jätti rientää pelastamaan pieniä ystäviään ja syöksyy laakson läpi myrskyyn omasta tahdostaan, silläkin uhalla, että niin tehdessään hän on itse vaarassa vaipua uneen.

Jättiläinen onnistuu saavuttamaan Halin ja Jalin ja sulkee nämä valtavien kämmeniensä suojaan myrskyltä. Myrskyn laannuttua Hali ja Jali ymmärtävät pelastuneensa jättiläisen ansiosta. Ihmetyksekseen he huomaavat jättiläisen vain makaavan hiljaa, eikä tämä nouse vaikka kuinka yritettäisiin puhutella ja herätellä. Pikkunallet alkavat huolestua.

Jättiläinen on nukahtanut eikä herää. Helläsydän selittää tilanteen ja lohduttelee nallevauvoja muistuttaen näitä jättiläisen kanssa vietetyistä iloisista hetkistä. Hali ja Jali piristyvät vähitellen, ja muistavat myös yllätyslahjansa jota olivat valmistelemassa. He jättävät sen uinuvan jätin viereen, toivottavat kauniita unia, vilkuttavat hyvästiksi ja lähtevät Helläsydämen kanssa.

Viimeisessä silmäyksessä meille katsojille näytetään vielä, miten uinuva jättiläinen peittyy kukkien alle. Jakso päättyy.

... aika selväähän se on näin jälkikäteen, että tässä halinallejaksossa käsitellään kiintymystä ja rakkaan läheisen menetystä, siis kuolemaa (tai vastaavanlaista tilannetta), joskin hyvin hyvin hienovaraisesti - tunnustan, etten lapsena itse edes oivaltanut tätä asiayhteyttä, mutta aikuisiällä ja pienellä miettimisellä asiasta ei ole epäilystä, toisaalta ilman sen suurempaa alleviivausta katsojalla on vapaus tulkita jakson tarinaa niin kuin itse haluaa.

Pienet halinallet ystävystyvät jättiläisen kanssa ja hahmojen välille rakentuu nopeasti myös kiintymys. Loppujen lopuksi hahmot viettävät yhdessä vain lyhyen ohikiitävän hetken, mutta se ei muuta tai vähennä tapahtumien ja tunteiden merkitystä ja painoarvoa.

"Jätti pelasti (meidät)."
"Mutta nyt hän ei herää."
"Miksei, Helläsydän?"
"No, Hali ja Jali, on eräs syy, miksi. Hän on uinuva jättiläinen, ja hän vaipuu pitkään, pitkään uneen."

"Tarkoitatko, ettei hän enää leiki kanssamme?"
"Ei hän voi. Mutta pikku Hali, joskus ihmiset menevät pois, ja se täytyy vaan hyväksyä."
"Se ei ole oikein, Helläsydän!"

 

"Ymmärrän, miltä tuntuu, Jali, mutta ette saa olla vihaisia tai allapäin. Jättiläinen ei pitäisi siitä. Teidän pitäisi olla iloisia, koska hän sai kokea onnellisen päivän."

"Hän sanoi, että meidän kanssa oli kivaa."
"Joo, niin hän sanoi."
"Kunhan muistatte jättiläistä ja yhteisiä hetkiä, ystävämme on luonamme, minne menettekään, mitä touhuattekaan."

Koska uinuva jätti nukkuu pitkän ajanjakson - peräti sata vuotta -, niin jakson loppupään dramaattisen käänteen jälkeen hän periaatteessa on ihan ja yhtä kuin kuollut. Yllä sitatoitu keskustelu ja lohduttelu, jonka Helläsydän käy Halin ja Jalin kanssa, tuntuu sanalliselta muotoilultaan kuoleman (tai muun menetyksen tunteen) käsittelyltä alle kouluikäisen lapsen tasolla. Tuollainen epäsuorempi lähestymistapa saattaa toimia pienille lapsille, ja ehkäpä juuri siksi, että asiaa käsitellään niin hienovaraisesti, en tajunnut vakavampaa asiayhteyttä kuin vasta paljon myöhemmin. (En tarkalleen muista milloin olen nähnyt tämän jakson ensimmäisen kerran, mutta olen varmaan ollut jo koulussa - ja siinä ikävaiheessa pystyy käsittelemään suorasukaisemmin esitettyjä asioita. Vaan enpä kyllä nykypäivänäkään ja näin vanhemmitenkaan aina ensinäkemältä hoksaa ja osaa tulkita vertauskuvia televisiosarjoissa tai elokuvissa. :D)

Tietenkään ei ole varmuutta, miten aika kulkee halinalleuniversumissa (etenkään nalle-elokuvien näkemisen jälkeen en ole asiasta enää yhtään varma, mutta se on toinen juttu ;-)), mutta ilmeisesti lienee siis varsin epätodennäköistä että Hali ja Jali kohtaisivat jättiä hereillä enää toista kertaa. Ainakin siihen luultavasti menisi pitkä aika, mutta kaikkihan on mahdollista. Pointti on se, että vaikka rakas ystävä on menetetty, hänen voidaan ajatella olevan yhä hengessä mukana, ja häneen liittyviä muistoja voidaan vaalia.

En muuten erityisemmin pidä Halista ja Jalista ja vanhemmiten Helläsydän on ruvennut tuntumaan lievästi ärsyttävältä tärkeilijä-päsmäri-pomottajalta, jonka vakavastiotettavuutta kuitenkin nakertavat koomiset sattumukset ja (muutoin niin säntillisen oloisen persoonan kanssa täysin ristiriitaiset) vähän lapselliset ylireagoinnit (mikä ei välttämättä ole huono asia vaan vain inhimillistä [ja tämähän muuten sitten tarkoittaa, että jollain toisellakin halinallella Mutrun lisäksi saattaa todella olla persoonallisuus!]).

"Ai, te palasitte. Monestiko olen sanonut, ettei saa kiivetä noin ylös maasta?"

........
(Niin, monestiko olet, hassu höhlä? :--))

Erityisesti tässä jaksossa Helläsydän ilmehtii sympaattisen höhlämäisesti (ja Golden Voicen Pertti Niemisen ääni tietysti tuplaa [ellei peräti triplaa] höhlyyden :-)).

Tässä tarinassa hahmot ovat ihan OK, joskin minulla on se yleisfiilikseni että niiden tilalla voisi olla mitä tahansa muita halinallehahmoja ja tarinan käänteet ja dialogi olisivat silti pääpiirteittäin aika lailla samat. Samantyyppinen tarina voitaisiin kertoa oikeastaan millä tahansa hahmoilla lähes missä tahansa animaatiosarjassa ja lastenohjelmassa. Taitavasti ja ihan kauniisti kuvattu, asiallisesti kerrottu stoori, eipä siinä.

Reilu yksitoistaminuuttiseen halinallejaksoon mahtuu suuria tunteita, ja se on, vaikkakin yksinkertainen, niin hyvin tunnelmallinen ja tyypillisen kanadalaispiirretyn hassutteluistaan huolimatta jopa koskettava ja osaa käsitellä hieman "vaikeampaa" mutta todellisen elämään olennaisesti liittyvää asiaa. (Hyvä jakso, vaikkei siinä edes ole Mutrunallea! ;-P) Alan taas kerran miettiä, että ehkä olen sittenkin liiaksi aliarvioinut halinallesarjojen tarinoita ja opetuksia. Olisipa vain aikaa ja todellista kiinnostusta perehtyä enemmän ja syvällisemmin. Tämä jakso vain sattui palautumaan mieleeni taannoin ja vaikkei se erityinen suosikki ole koskaan ollutkaan, niin jotenkin se on silti painunut muistilokeroon huomattavasti paremmin kuin jotkut muut näkemäni halinallejaksot. Se taitaa edelleen jäädä pieneksi mysteeriksi, että johtuuko mieleenpainuminen kuitenkin enemmän suomenkielisestä dubbauksesta...