Tietyt jaksot, osa 6: Seikkailumetsä, jakso #11: "Konditorian lupaus"*

"Tietyt jaksot"-juttusarjassani esittelen ja käsittelen yksittäisiä jaksoja katsomistani animaatiosarjoista. Mukana on niin lapsuudenaikaisia suosikkejani ja niiden muistelua ja fiilistelyä, kuin myöhemmällä iälläkin katsottuja, ehkä syvällisempiäkin ajatuksia ja tunteita herättäneitä, jollakin tavalla merkityksellisiä episodeja ja analysointia.

*Jakson nimeä ei ole suomennettu VHS-kasetin kansissa tai itse jaksossa. Puhumme Suomea-sivustolla jakson nimi on suomennettu näin.

(Lisäksi tämä onkin jo Seikkailumetsä-jaaritus #4.)

Tällä kertaa juttusarjassani käsittelen Seikkailumetsä-sarjan yhdennentoista jakson. Leipurikissapariskunnan tarina, voisiko somempaa ollakaan?

...

 
Jakso alkaa Vaahterakaupungin leipomosta, jossa vietetään liikkeen 1-vuotispäivää ja jonne sen kunniaksi pidettyyn alennusmyyntiin kaupungin naisväki on kokoontunut. Leipomon tuotteet ovat selvästi kaupunkilaisten mieleen ja kehuja sataa, mutta myös kiirettä pitää, ja niin asiakkaat kuin toinen leipomon pitäjistä itse, rouva Kerttu Kissanen, ihmettelevät, missä hänen aviopuolisonsa Paavo on.

Sitten siirrytään seuraamaan Tiina-kanin ja Kalle-karhun puuhia. He ovat matkalla paikkaan, jossa Kalle tietää olevan paljon vadelmia. Lapset syövät innolla ja tapaavat Paavo Kissasen, joka on ollut poimimassa marjoja jo aamusta lähtien ja kerännytkin niitä ison korillisen. Paavo on ylemmällä rinteellä ja alastullessaan kompuroi ja marjat lentävät maahan. 

Paavo ei ole satuttanut itseään, mutta hukkaan mennyt työ ja mössääntyneet marjat harmittavat, sillä sellaiset eivät kelpaa leivosten päälle. Paavo pyytää Tiinaa ja Kallea auttamaan uusien marjojen poimimisessa ja lupaa näille leivoksia palkaksi. Lapset suostuvat ilomielin.

Leipomossa puolestaan on myyty hyllyt tyhjiksi, ja Kerttu on kovassa työn touhussa ja kiukkuinen. Kun Paavo yllättäen palaa, rouva alkaa moittia tätä, eivätkä vastapoimitut vadelmatkaan saa Kerttua leppymään. Koska kaikki on jo myyty loppuun, Paavo kutsuu Tiinan ja Kallen mukaan leipomaan, ja Kerttu saa vaieta.

Toisaalla Rosvo-Rontin maha kurnii ja samaan aikaan hammasta särkee. Ilmassa leijailevat hyvät tuoksut houkuttavat ja ruokaa saadakseen nälkäinen Rontti aikoo tunkeutua leipomoon, mutta kipu on sittenkin niin lamaannuttavaa, että leipomon ovelle päästyään Rontti päättääkin kääntyä ja mennä hammaslääkäriin(! Hämmentävää että Rontti ajattelee ja yrittää toimia noinkin järkevästi!).

Paavo opastaa mielellään lapsia keittiössä, mutta Kerttua touhotus tuntuu häiritsevän.   

"Etkö sinä voisi leipoa Tiinan ja Kallen kanssa joku toinen päivä?"
"Eijei, hehän ovat täällä nyt ja minä lupasin."

Eikä pariskunta vaikuta olevan samalla aaltopituudella: Paavo ihmettelee Kertun kitsastelua vadelmien käytön suhteen.

"Kuules muoriseni, laita enemmän vadelmia. Noissa on aivan liian vähän."
"Tämä riittää, nämähän myydään puoleen hintaan. Muuten kauppa ei kannata."

Rosvo-Rontti on onnistunut raahautumaan Vaahterakaupungin sairaalalle, kun sieltä tulee Minna-kettu joka sattumoisin on juuri käynyt hammashoidossa ja valittaa edelleen. "Hammaslääkäri olisi voinut olla varovaisempi. Nyt sattuu enemmän kuin tullessani." Rontille iskee hammaslääkärikammo, ja tämä päättää sittenkin jättää lääkärikäynnin tekemättä.

Tiina loikkii iloisena Minnan luo ja kertoo, että Paavo tarjoaa ilmaisia leivoksia kaikille kaupungin lapsille. Minnaa tämä uutinen ei voisi juuri nyt tietenkään vähempää kiinnostaa. Taaemmalla kuunnellut Rosvo-Rontti puolestaan on suorastaan itku kurkussa kun herkut menevät sivu suun. 

Vaahterakaupungin lapset ovat innolla maistamassa Paavon luomuksia, mutta Kerttu ei ymmärrä miehensä touhuja, vaan pitää sitä suoranaisena tuhlauksena. Paavo selittää, että lapset saavat olla makutuomareita uusille leipomuksille, mutta Kerttu on eri mieltä ja kertoo suurista visioistaan joista Paavo äimistyy: 

"Pian meidän täytyy sulkea leipomo, jos jakelet leivoksia ilmaiseksi. ...Minä olin ajatellut kasvattaa liikevaihtoa ja perustaa haaraliikkeitä."
"Haaraliikkeitä??"
"Niin juuri, paljon haaraliikkeitä, niin että kaikki koko maailmassa saisivat maistaa meidän hyviä leivoksiamme."

Myöhemmin kun Tiina on palannut kotiin, hänelle ei "yllättäen" maistukaan äidin tarjoilema, leipomosta ostettu leivos. Tiina tunnustaa syöneensä niitä kolme Paavo-sedän luona aikaisemmin. Muutenkaan leivos ei houkuta: "Kerttu-täti on leiponut tämän, eikä se ole samanlainen kuin Paavo-sedän leivokset. Tämä on paljon pienempi, ja Paavo-sedän leivokset ovat tosi hyviä..."

Illalla Kissaset jatkavat keskusteluaan. Kerttu on laatinut uuden reseptin ja vaatii, että jatkossa leivotaan sen mukaan. Lisäksi Kerttu kieltää Paavoa jakamasta leivoksia ilmaiseksi. 

"Minä halusin vain ilahduttaa lapsia, eihän siinä mitään pahaa ole."
"Meillä ei ole varaa ilahduttaa lapsia."
"Eikö?"

Ennen nukkumaanmenoa Tiina harjaa hampaansa huolella (pikkuveljen vahtiessa vieressä), ja yön pimeydessä voimme kuulla Rosvo-Rontin kärsivän edelleen.  

Yöllä Paavo ei saa unta ja miettii asioita itsekseen Kertun nukkuessa. "Sinä teet aivan liikaa töitä, Kerttu." 

Sitten ruudulle piirtyy hieman utuinen näkymä, jossa kaksi kissalasta lukevat kirjaa, toinen pahoittaa mielensä jostain ja alkaa itkeä, toisen yrittäessä lohduttaa. (Huom. tässä kohtauksessa on vain kuva ja musiikki, ei puhedialogia, joten katsojalle ei vielä selkene mistä on kyse.)

 

Paavo tuntuu hoksaavan jotakin ja lähtee vielä ulos pimeään. Kerttu havahtuu myöhemmin ja huomaa Paavon kadonneen taas. 

Aamulla Kerttu odottaa Paavoa apeana ja aloittaa tivaamisen Paavon palatessa. Paavo on jotenkin epäilyttävä; salamyhkäinen ja vältteleväkin. Kerttu huomaa tämän. 

"Mitä hämärää sinä oikein puuhaat?"
"Hämärää? Älä hassuja puhu."

Kerttu kyyneltyy: "Olet käyttäytynyt niin omituisesti viime aikoina... Eilenkin sinä vain lähdit sanomatta sanaakaan. Minä olin niin huolissani, etkö sinä ymmärrä..." Paavo pyytää kiltisti anteeksi, vakuuttaa ettei Kertun tarvitse olla huolissaan ja lupaa jatkossa toimia hänen reseptiensä mukaan. Kerttu ilostuu, pariskunta rupeaa töihin ja pian leipomon myyntihyllyt ovat jälleen täynnä tavaraa.

Tiina ja Kalle tulevat tervehtimään Paavoa, joka viimeöisen valvomisen jäljiltä torkkuu töiden äärellä.

Rosvo-Rontin hammassärky ei ole hellittänyt vieläkään, ja Rontti päättää hoitaa asian omalla tavallaan, kun fiksuna itseään pitää. Mutta tietenkään Rontin yritykset kiskoa hammas irti hohtimilla tai sitomalla hammas naruun ja sen toinen pää kiveen eivät heittämälläkään onnistu, vaan Rontti saa tällin omaan päähänsä. Ohikulkeva majavaukko sättii ja nauraa maassa makaavalle roistolle.

"Siinä tuo laiskimus vain makailee, käsittämätöntä. Eikö tuo koskaan voi tehdä mitään rakentavaa?"

 

 

 

Paavo, Tiina ja Kalle ovat menossa samaa matkaa poimimaan lisää vadelmia, ja lapsosten keskinäinen jutustelu ja lupaukset saavat Paavon naurahtamaan vähän kaihoisasti.

"Vaimoni ja minä lupasimme toisillemme samaa kun olimme teidän ikäisiänne." Tämä herättää Tiinassa kiinnostusta, mutta Paavo ei halua kertoa enempää ja lähtee omille teilleen.

Leipomossa riittää taas asiakkaita, mutta Kallen äiti huomauttaa leivoksista, joissa vadelmia on selvästi vähemmän ja muutkin supisevat keskenään. Kertun mieleen palautuu eilisiltainen keskustelu Paavon kanssa:

"Jos käyttäisimme sinun reseptiäsi ja laittaisimme paljon vadelmia, niin konkurssi olisi edessä hyvin pian. Kyllä kai sinä sen ymmärrät?"
"Ymmärrän kyllä, mutta kerran me haaveilimme leipovamme maailman parhaimpia leivoksia, ja sitä ne eivät enää ole." 

Sitten hypätäänkin seuraavaan aamuun, joka on sunnuntai. Tiina nousee iloisena. "Miten kaunis päivä! Kummallista, sunnuntaiaamuisin minä herään aiiina paljon aikaisemmin kuin arkisin." (Liittyykö muuten sarjan lopputunnariin? ;3) Ikkunastaan Tiina näkee kadulla kävelevän Paavon, joka kantaa jotakin. Tiina yrittää huutaa Paavon perään, mutta joko tämä ei kuule tai kiinnostu. 

 

Pian onkin Tiina seuraamassa Paavoa metsään, jossa on jotain salaperäistä tekeillä. Tiina kadottaa Paavon näkökentästään, mutta mykistyy nähdessään jotakin ihmeellistä - ja käsi koskettaa kanitytön olkapäätä.

Kerttu järkyttyy huomatessaan, että kellarista on kadonnut tarvikkeita ja arvaa Paavon syylliseksi. Leipomon ovi lienee jäänyt epähuomiossa auki, sillä Kertun palatessa sisälle paikalla odottaa Rosvo-Rontti (poski edelleenkin turvoksissa), joka viimeinkin toteuttaa aiemman aikeensa ja vaatii saada leipää. Yllättynyt Kerttu alkaa kirkua niin kovaa, että se on rosvolle liikaa ja tämä lyyhistyy leipomon ovelle. (Kunpa voisin lisätä tuohon kirkuvan Kertun kuvaan äänen, mutta en ole leikannut erillistä videota. ;D)

Joko Kerttu tosiaan on kirkunut kovaa, tai sitten poliisiasema on lähellä, sillä konstaapeli Otto-buldoggi tulee viipymättä ottamaan Ronttia kiinni (vaikkei mitään varsinaista rikosta ole vielä ehtinyt tapahtua). Rontti lähtee poskeaan pidellen pakoon, Otto huutaa: "Pysähdy, tai minä heitän pampun päähän!" ja tekeekin niin. Rosvo saa osuman ja ulvahtaa, mutta ehtii kuitenkin häipyä. Otto löytää vain pamppunsa ja Rontin suusta irronneen hampaan.

Kerttu huomaa, että Tiina menee hakemaan Kallea. Kun lapset ovat lähdössä, Kerttu kysyy heiltä Paavosta. Tiinan on selvästi vaikea olla puhumatta, ja lapset juoksevat tiehensä sanomatta mitään.

Kallekin ällistyy näkemästään, ja lapset auttavat Paavoa taas ilomielin. Paavolla on metsään pystytetty ulkokeittiö. Tiina kysyy miksi Paavo leipoo täällä, ja Paavo alkaa hymyillen kertoa menneisyyden takauman kuvittamana, joka nyt nähdään pidempänä ja dialogin kera.

Kun Paavo ja Kerttu olivat lapsia, he lukivat satua, jossa oli piparkakkutalo. Kerttu ihastui siihen ja halusi asua sellaisessa, mutta Paavo väitti vastaan.

"Hölmö, eihän piparkakkutalossa voi asua. Sitten isona sinä olet toista mieltä."
"Enkä varmasti ole."

Kissalapset riitelevät, Kerttu pahoittaa mielensä ja alkaa itkeä. "Sitten minä en ikinä tahdo kasvaa aikuiseksi." Paavo huomaa loukanneensa toista ja tekee lupauksen: "Kuule nyt... älä itke, ei ollut tarkoitus tehdä sinua surulliseksi. Suurena minä rakennan sinulle tuollaisen talon, jossa voit asua, jooko?" Kerttu lakkaa itkemästä. "Kivaa! Lupaathan?"

Nykyhetkessä aikuinen Kerttu on juossut perässä metsään ja törmää uskomattomaan näkyyn: suureen piparkakkutaloon, joka viimein näytetään meille katsojillekin. Liikuttuneena Kerttu polvistuu ja kyyneltyy (taas kerran).

"Paavo... Paavo on leiponut minulle piparkakkutalon."

"Miten ihana lupaus", Tiina toteaa. (Jostain syystä kuva on ja pysyy utuisena jonkin aikaa jaksossa.)

"Niin, nyt sinä vihdoinkin sait piparkakkutalosi", Paavo sanoo.
"Mutta sinähän sanoit etten saisi aikuisena asua piparkakkutalossa."
"Mutta nyt saat kuitenkin asua sellaisessa", Tiina iloitsee.
"Haluat sitä kuitenkin aina vain, vaikka olet jo aikuinen. No niin, tulepas auttamaan meitä", Paavo hymyilee ja patistaa. 

Paikallaolijat rupeavat yhdessä viimeistelemään piparkakkutaloa. Pian se onkin valmis, ja kissapariskunta on viimein taas yhteisymmärryksessä.  

"Paavo, nyt minä ymmärrän, ettei leivottaessa saa pihistellä, ja myös sen, että emme saa menettää unelmiamme."
"Juuri niin."

Lopuksi kaikki Vaahterakaupungin lapset tulevat katsomaan (ja ilmeisesti myös syömään) piparkakkutaloa. Jakso päättyy onnellisesti kaikkien osalta.

...

Lapsena tämä oli suosikkijaksoni Seikkailumetsästä, jos niin voi sanoa, ainakin pidin tästä eniten siihen nähden että muuten en sarjasta osannut pitää. Muistelen jaksoa puhtaasti lapsuuden lämmöllä. :D Mutta jos analyyttisemmin mietitään, tässä jaksossa ei ollut niin paljon kiusaannuttavia ja pöhköjä juttuja (kuin yleensä, vaikka toki niitä silti on), ja keskeiset hahmot ovat kissoja (joista pidän). 

Aikuisena tämä jakso ei ole lähellekään niin nokkela ja säväyttävä kuin aiempi kahdeksas jakso, mutta pidän entistä enemmän siitä, että sarjan peruselementtejä on lähdetty varioimaan tässä jaksossa: mielensä pahoittanut lapsi ei olekaan sarjan nykyhetkessä, vaan esiintyy kaukaisemman menneisyyden takaumassa. Lapsuuden kokemukset kantavat aikuisuuteen, niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä. Ajan kuluessa ja aikuistumisen väistämättä tapahtuessa, lapsuuden haaveet ja lupaukset saattavat jäädä taka-alalle ja olla vaarassa unohtua juuri silloin, kun niiden muistamisesta ja vaalimisesta voisi löytyä apua ongelmien ratkaisuun, tai vain pelkästään nykytilanteen parempaan hahmottamiseen.

Hahmojen puolesta jakson draama on myös erilaisempaa kuin sarjassa yleensä ja selvästi aikuisten välistä: elämä on todellakin tasapainoilua eivätkä unelmat ja todellisuus aina kohtaa, on mietittävä käytännön asioita ja bisneksen täytyy pyöriä. Aikuisten maailma on joskus monimutkainen, mutta lapsena oli helppo ymmärtää asiat yksinkertaistetusti selitettynä niin kuin tässä, kun Kerttu murehtii asioita taloudellisuuden kannalta eikä halua "tuhlata" vadelmia ja leivoksia, kun taas Paavo haluaa panostaa nimenomaan leipomotuotteiden laatuun ja välillä vain ilahduttaa muita. En ole kovin bisnes-ajattelullinen henkilö, mutta tuskin kai leipomo sentään oikeasti menisi konkurssiin vain runsaan vadelmien käytön ja satunnaisten ilmaisten maistiaisten takia...? (Sitäpaitsi kun Paavo on hakenut marjoja ihan lähimetsästä...?)

Lapsi-Kerttu on kyllä suloinen vaikka onkin itkupilli...

Kissapariskunnan osapuolet ovat selvästi kiintyneet toisiinsa vahvasti, mutta työ ja kiire ovat viemässä ilon ja rakkauden elämästä. Kerttu oli ja on edelleenkin mielestäni melko ärsyttävä itkupilli (höhöö, minä paraskin puhuja ;-DP), Paavo on pariskunnan sympaattisempi osapuoli (kuten muutenkin mieshahmot ovat kiinnostavampia hahmoja tässä sarjassa). Mutta sen ymmärtää, miksi nuo hahmot ovat yhdessä ja kyllähän niitä söpöilee. :3

Tässä jaksossa Tiina saa vähän hengähtää pakotetusta roolistaan, kun draama onkin kokonaan aikuisten hahmojen välistä, johon lapsen ei sovi (eikä kuulukaan) sekaantua. Tiina voi tällä kertaa ainoastaan ihmetellä sivusta. Rosvo-Rontti on taas puhtaasti täytehahmo, mutta toivon mukaan lapsikatsojat ovat ottaneet opikseen tästä jaksosta: hampaiden harjaaminen kannattaa. (Jos Rontti ei olisi niin hemmetin rasittava tomppeli muuten, antaisin hahmolle mieluusti särkylääkettä ensiavuksi. :P)

Jakson loppu on minusta aina (siis kyllä, jo lapsuudesta asti) ollut hieman tympeä (aikuisena sanoisin: antikliimaksinen); hieno jättipiparkakkutalo on juuri saatu valmiiksi, kun se tulee heti Vaahterakaupungin eläinlasten syömäksi! Olisivat nyt vähän pidempään ihailleet sitä! :´D Toisaalta opetus tässäkin: jaettu ilo on moninkertainen, kun kondiittorikissojen toteutunut lapsuuden haave ja pidetty lupaus, rakkauden jättipiparkakkutalo, jaetaan myös Vaahterakaupungin nykyisten lasten kanssa.

Loppuun kevennystä: jakson dialogissa puhutaan vadelmista, mutta leipomon laatikossa näyttäisi lukevan mansikoita. Mistä marjoista nyt sitten on oikeasti kyse? (Selviäisi varmaan jos katsoisin jakson japaniksi...)

Ani-täti ala-asteikäisenä: "tuossa muuten lukee strawberry eikä raspberry *nillin*"
(En ollut englannintaitaja lapsena mutta marjat kiinnostivat, niin tämän verran tiesin. :-D)

...

Bonus: miten sarjan tyypilliset juonielementit toteutuvat tässä jaksossa?

Ensimmäisessä Seikkailumetsä-jaarituksessani olen listannut mielestäni tyypilliset juonelliset elementit jotka toistuvat lähes kaikissa sarjan jaksoissa (suomijulkaisun osalta). Katsotaanpa miten nuo toteutuvat tämän kyseisen jakson kohdalla!

• väärinkäsitys: joo, Kerttu käsittää koko ajan kaiken väärin, tai oikeastaan ei käsitä mitään mistään.
  
• aikuisten kiire: leipomossa kiirettä riittää.
  
• mielensä pahoittanut, surullinen lapsi: kaksi kappaletta: merkittävämmin Kerttu-kissa lapsena. Mielenpahoitus on jatkunut aikuisuuteen asti. Lisäksi Minna-kettu hammassärkyineen.
• Tiinan sekaantuminen hänelle kuulumattomiin asioihin: vasta sunnuntaiaamuna tapahtuu.
  
• Rosvo-Rontin toilailut ja/tai sekaantuminen asioihin ja juonen lisämutkistaminen: Rontin hammassäryn tuottama tuska tulee melkein tv-ruudusta läpi ja on lähes käsin kosketeltavissa. Rontti kuitenkin sekoilee itsekseen eikä muuten liity jakson pääjuoneen eikä siis mutkista sitä.
  
• tilanteen eskaloituminen (mahdollisimman äärimmäisellä tavalla): ei varsinaisesti. Jakson eeppisin (ja hölmöin) kohtaus lienee se, kun konstaapelin heittämä pamppu täsmäosuu ja irrottaa Rontin kipeän hampaan (vielä aikuisenakin hörähtelen tälle).
  
• asioiden selviäminen (vaikeimman kautta): tämäkään ei toteudu; Paavon ja Kertun eripura ei ehdi eskaloitua äärimmilleen, vaan siitä selvitään poikkeuksellisen lempeällä ja herttaisella tavalla. Rosvo-Rontti kylläkin pääsee hammassärystään kaikkein vaikeimman kautta.

Ehkäpä olen jaaritellut tästä animaatiosarjasta taas hetken tarpeeksi, ensi kerralla luvassa jotakin muuta.