Ihmemaa Ozin juonikaari #1: Ihmemaa Oz

Vihdoin ja viimein saan aikaiseksi käydä Ihmemaa Oz-sarjan (1986) kaikki juonikaaret läpi. Juttusarja tulee käsittämään neljä osaa ja suurpiirteisyydestä huolimatta se sisältää merkittäviä juonipaljastuksia. Koska minulla ei ole kaikkia sarjan suomidubbauksen jaksoja tallessa, joidenkin hahmojen tai paikkojen nimet voivat olla erilaisia (kirjasuomennoksiakin on useampi [viimeisin 2000-luvun alusta], enkä tiedä pitäisikö tukeutua johonkin tiettyyn niistä, joten myönnän käyttäväni puhtaasti omien fiiliksieni mukaisia nimityksiä).

(En lupaa, että julkaisen juttusarjan osat suoraan peräkkäisinä, vaan saatan ehkä jaaritella muista asioista välissä - tällä hetkellä suunnitelmissani on julkaista kaksi ensimmäistä osaa tämän syksyn aikana ja loput kaksi ensi vuoden alkupuolella.)

Juttusarjan osat:

Juonikaari #1: Ihmemaa Oz
Juonikaari #2: Oz-maan kapina
Juonikaari #3: Matka Menninkäismaahan - tulossa -
Juonikaari #4: Smaragdikaupungin valloitus - tulossa -

...

Ihmemaa Ozin ensimmäinen juonikaari: Ihmemaa Oz (jaksot 1-17) (perustuu ensimmäiseen Oz-kirjaan The Wonderful Wizard of Oz, suom. Oz-maan taikuri/Ozin velho/Ihmemaa Oz)

Tarina alkaa Amerikan Kansasin preerioilta. Siellä asuu pieni Dorothy-tyttö, jonka Henry-setä ja Em-täti ovat ottaneet kasvattaakseen. Elämä harmaalla autiolla preerialla on vaivalloista ja ikävää, ja setä ja täti ovatkin hieman huolissaan Dorothyn viihtyvyydestä. Dorothy kuitenkin pitää uusista vanhemmistaan ja haluaa auttaa maatilan töissä, ja perhe on niukasta toimeentulosta huolimatta tyytyväinen ja onnellinen. Eräänä päivänä Henry-setä tuo Dorothylle lahjaksi ja leikkitoveriksi pienen koiranpennun, jolla on hassu nimi: Toto.

Kerran setä ja täti lähtevät kaupunkiin huvittelemaan, ja Dorothy jää mielellään Toton kanssa kotiin talonvahdiksi. Epäonneksi maatilalle iskee odotettu pyörremyrsky, ja vaikka Dorothylle on hiljattain opetettu miten toimia mahdollisessa hätätilanteessa, tyttö ja koira eivät ehdi kellariin suojaan ajoissa vaan lentävät talon mukana ilmaan.

Talo lentää korkealle ja kauas, ja lopulta laskeutuu hiljalleen. Kun Dorothy herää, hän huomaa että hän, Toto ja talokin ovat selviytyneet pyörremyrskystä vahingoittumattomina. Mutta oven avatessaan tyttöä odottaa ulkona kummallinen maailma, jossa kaikki on aivan toisenlaista kuin Kansasissa.

Dorothy ihmettelee, mihin on oikein joutunut. Hänen ympärillään vilisee hassuja pieniä ihmisiä, jotka iloitsevat. Paikalle ilmestyy naishenkilö, joka kertoo olevansa Pohjoisen hyvä noita. Dorothy on saapunut Ozin maahan, ja hänen talonsa on pudonnut suoraan Idän ilkeän noidan päälle ja tappanut hänet. Siksi Itäisen maan asukkaat, maiskiset (vaihtoehtoisilta nimiltään myös rouskijat, tai popsijat, rakkailla lapsilla on monta suomennosnimeä :-)), iloitsevat päästyään noidan vallasta. 

Dorothy ei kuitenkaan ole iloinen, sillä hän haluaa palata takaisin Kansasiin sedän ja tädin luokse. Mutta mikä neuvoksi, kun kukaan Ozissa ei ole koskaan kuullutkaan Kansasista?

 

Pohjoisen noita kertoo tytölle lisää Ozin maasta, ja miten se on jakautunut neljään maanosaan. Maan keskellä sijaitsee Smaragdikaupunki, jossa asuu suuri Ozin velho, joka voisi tietää keinon tytön palauttamiseksi kotiinsa. Dorothy saa Idän noidan jälkeensä jättämät salaperäiset hopeakengät jalkaansa ja Pohjoisen noidan suojelevan suudelman otsalleen, ja näin tyttö on valmis lähtemään matkaan keltatiilistä tietä pitkin, tietämättä ollenkaan millaisia seikkailuja edessä odottaa. 

Matkanteko on helppoa ja kengissä on taikaa, sillä Dorothy jaksaa kävellä väsymättä pitkiäkin matkoja ne jalassaan. Uutiset ilkeän noidan kuolemasta kiirivät tytön edellä, ja muutkin maiskisten maan asukkaat ottavat hänet ystävällisesti vastaan. Dorothy ja Toto viettävät yön vanhan maiskispariskunnan luona, ja vaikka heitä pyydetäänkin jäämään asumaan, Dorothy on silti päättänyt palata Kansasiin ja jatkaa matkaansa.

Tuolla matkallaan Smaragdikaupunkiin Dorothy ja Toto tapaavat eriskummallisia henkilöitä. Maissipellolla Dorothy kohtaa variksenpelättimen, joka haluaisi tulla ihmisen kaltaiseksi ja saada aivot. Metsästä puolestaan löytyy paikalleen ruostunut peltinen puunhakkaaja, joka on menettänyt sydämensä ja kaipaisi kipeästi uutta. Pian sen jälkeen törmätään pelkurimaiseen leijonan, joka tahtoo rohkeutta. Dorothy auttaa näitä kaikkia kolmea, ja kuultuaan tytön aikeista Ozin velhon pakeille pyrkijöiden joukko kasvaa, ja yhdessä koetaan monia jännittäviä hetkiä ja vaarallisiakin seikkailuja, joissa porukan jäsenet kukin vuorollaan osoittavat tarpeellisuutensa.

 

Pelätti keksii sillan suuremman rotkon ylittämiseen sekä lautan joen ylitystä varten, puunhakkaaja Peltinen on se, joka nuo keksinnöt rakentaa, ja pelkuruudestaan huolimatta Leijona loikkaa pienemmän rotkon yli ja uskaltautuu menemään veteen, kun tilanne sitä vaatii. On ylitettävä monia esteitä, paettava villipetoja, ja kavalin on ehkä unikkopelto, joka on vaivuttamaisillaan Dorothyn, Toton ja Leijonan uneen.

 

Vajavaisinakin porukan jäsenillä on tiettyjä vahvuuksia; Pelätti on hyvinkin neuvokas, Peltinen lempeä ja Leijonakaan ei ole niin pelkurimainen kuin antaa ymmärtää. Matkan varrella solmitaan myös uusia tuttavuuksia, merkittävimpänä ehkä peltohiirten kuningatar, jonka Peltinen pelastaa villikissan kynsistä.

Lopulta päästään myös Smaragdikaupunkiin, mutta vaikeudet eivät suinkaan pääty siellä. Kaupungin portinvartija ja palatsia suojeleva sotilas ovat epäileväisiä ja vastahakoisia päästämään Dorothyn eriskummallista seuruetta suuren velhon puheille. Nähdessään Pohjoisen hyvän noidan suudelman Dorothyn otsalla he kuitenkin lakkaavat vastustelemasta ja ohjaavat ystävykset eteenpäin kuin noiduttuina.

Mutta Ozin velho se vasta onkin erikoinen ja pelottavakin persoona: hän ottaa vieraat vastaan yksitellen ja erilaisina hahmoina esiintyen. Dorothylle velho näyttäytyy suurena päänä, Pelätille kauniina naisena, Peltiselle kauheana petona ja Leijonalle tulipallona. 

Velho kieltäytyy auttamasta ja kertoo suostuvansa vasta sitten, kun Läntisen maan ilkeä noita on myös kukistettu. Silloin Ozin maassa ei olisi enää pahoja noitia. Kun muuta vaihtoehtoa ei ole, Dorothy ystävineen lähtee kohti läntistä Vinkkujen (tai räpsijöiden, räpsyköiden, vinkkelöiden, suomennosnimiä riittää taas) maata suorittamaan tehtävää, jota kaikki pitävät mahdottomana. 

Jo pelkkä matka osoittautuu haastavaksi, sillä noita pystyy tarkkailemaan tulijoita taikapeilinsä avulla ja usuttaa heidän kimppuunsa niin susia, variksia kuin vinkkujen armeijankin. Kun ystävykset selviytyvät kaikista näistä koettelemuksista, noita käyttää viimeisen oljenkortensa ja taikahatun avulla kutsuu luokseen lentävät apinat ja usuttaa ne joukkion kimppuun. 

Tällä kertaa noita pääsee niskan päälle: apinat murjovat Pelätin ja Peltisen henkihieveriin, ja Dorothy ja Leijona vangitaan. Noita aikoo valjastaa Leijonan vetämään vaunujaan, ja Dorothysta tulee kotiorja. Noita myös huomaa Dorothyn hallussa olevat taikakengät ja yrittää saada ne tytöltä monin konstein kuitenkaan onnistumatta.

Vankeina ollessaan Dorothy ja Leijona saavat tietää kaikenlaista: noita on orjuuttanut koko Ozin läntisen seudun, rakennuttaa parhaillaan uutta linnaa vallatakseen koko Ozin maan sieltä käsin, eikä noita nuku koskaan - mikä tekee hänen päihittämisestään entistäkin hankalampaa. Dorothy ja Leijona yrittävät keksiä yhdessä suunnitelmaa, mutta lopulta noita kuitenkin päihitetään melkein vahingossa, kun Toto ravistelee märkää turkkiaan noidan lähellä, ja ilmenee että noita ei kestä vettä ollenkaan vaan sulaa olemattomiin!

Kun noidasta on päästy, Pelätti ja Peltinen etsitään ja saatetaan taas vinkkujen avustamina takaisin elävien kirjoihin.

Ennen paluumatkaa koetaan vielä lyhyt (mutta merkittävä) väliepisodi, kun paikalle saapuu vanha Mombi-muori kasvattilapsensa ja apulaisensa Tip-pojan kanssa. Noituudesta kiinnostunut Mombi on halunnut tulla saamaan oppeja Lännen noidalta, mutta saapuu liian myöhään. Kuultuaan Dorothyn saavutuksista muori päättää silti käydä noidan talossa urkkimassa, olisiko siellä jotakin hyödyllistä mukaanotettavaa. 

 

 

Mombi osaa jo jonkin verran taikoa, sillä hän pystyy muuttamaan olomuotoaan taikajuomilla. Tässä tapauksessa hän muuttaa itsensä kissaksi, ja yrittää saada noidan taikahatun käsiinsä. Sehän ei tietenkään tule onnistumaan kun kyseessä on Dorothyn moniosaava seurue, ja kissanhahmoinen Mombi onnistutaan pysäyttämään. Joukkion ihmetellessä varaskissaa paikalle ilmaantuu myös Tip, joka pahoittelee muorin aiheuttamaa häiriötä; hän itse on kyllä muorin seurassa, mutta oikeastaan ei ole hänen kanssaan monestakaan asiasta samaa mieltä.

 

Dorothykin on huomannut hatun taianomaiset ominaisuudet, ja käyttää sitä palauttaakseen erikoisen parivaljakon kotiinsa lentävien apinoiden avulla ja matkanvaivan säästäen. Tämän häslingin jälkeen on juhlan aika Vinkkujen maassa. Maan asukkaat ovat mielistyneet Peltiseen, ja haluavat tästä uuden hallitsijan. Peltinen epäröi, mutta suostuu, kunhan on ensin saanut hankituksi uuden sydämen Ozin velholta.

 

Paluumatka takaisin Smaragdikaupunkiin ei sekään ole niin helppo kuin voisi luulla - ystävämme eksyvät kulkiessaan läpi sumuisen metsän. He huomaavat, että sitä hallitsee suuri hämähäkki, joka ahdistaa muita eläimiä. Eläimet pitävät Leijonaa kuninkaanaan ja pyytävät että tämä kukistaisi hirviön. Leijonaa kauhistuttaa, mutta yhteistyössä joukkio päihittää jättihämähäkin, ja Leijonasta tulee todellinen metsäneläinten kuningas. 

 

Eläimet ovat kiitollisia, mutta ne eivät osaa neuvoa tietä Smaragdikaupunkiin, ja niin reitiltä harhautunut seurue päättää turvautua taikahatun ja lentävien apinoiden apuun toisen kerran: apinat antavat kyydin kaupungin portille asti.

 

 

Smaragdikaupunkiin palattuaan ystävykset saavat kokea lisää yllätyksiä. Ensinnäkään suuri Ozin velho ei jostain syystä suostukaan ottamaan seuruetta vastaan ja alkaa vaikuttaa siltä, ettei hän aiokaan pitää antamaansa lupausta. 

 

Kun Dorothy ja kumppanit tulevat väkisin vaatimaan oikeutta, paljastuu, että Ozin velho ei olekaan suuri velho, vaan tavallinen mies, lähtöisin Amerikan Omahasta. Hän on valheellisesti hallinnut koko Ozin maata, mutta Dorothy ja ystävykset ovat ensimmäiset, joille salaisuus on paljastunut. Hieman nolona, toisaalta myös hieman ylpeänä hän esitteleekin porukalle kaikki "taikatemppunsa" ja kertoo oman tarinansa. Hän on siis yhtä muukalainen kuin Dorothykin, ja ennen saapumistaan Ozin maahan ollut töissä sirkuksessa. Ozin maahan hän päätyi aikoinaan kuumailmapallolla. 

 

Vaikka velho onkin paljastunut huijariksi, hän silti pyrkii toteuttamaan matkalaisten toiveet, ja niin Pelätti saa kuin saakin aivot, Peltinen sydämen ja Leijona rohkeuden. Dorothyn toive on kaikista vaikein toteuttaa, ja se tuottaa velholle melkoista päänvaivaa. 

 

Tuoreet aivot saanut Pelätti kuitenkin hoksaa, että Dorothy voisi päästä kotiin lentäen, ja vanha kuumailmapallo laitetaan kuntoon. Myös velho itse aikoo lähteä Ozin maasta, ja valitsee Pelätin seuraajakseen Smaragdikaupungin kuninkaaksi. Lähdön hetki koittaa, mutta sitten kaikeksi epäonneksi Dorothy jääkin ilmapallon kyydistä viime hetkellä. Tyttö vaipuu epätoivoon.

Ystävät lohduttavat ja yrittävät keksiä uutta keinoa. He muistavat taikahatun olemassaolon, ja Dorothy kutsuu lentävät apinat kolmannen kerran. Tässä tapauksessa apinat eivät kuitenkaan voi auttaa: niiden johtaja selittää, että ne ovat "tämän maan olentoja" eivätkä siis voi poistua Ozin maasta, ja koska Dorothy on käyttänyt hatun taikaa jo kolmesti, hän ei voi enää kutsua niitä. Yhden neuvon tyttö kuitenkin saa: apinoiden johtaja kertoo, että Etelän maassa asuva hyvä noita Glinda saattaisi pystyä vielä auttamaan. 

 

Joukkio lähtee siis vielä kerran yhdessä uudelle matkalle, jolla kohdataan lisää vaaroja ja erikoista väkeä: merkillinen puu yrittää estää matkalaisia pääsemästä eteenpäin, posliininukkejen asuttamassa maassa saa olla todella varovainen, vasarapäiset otukset eivät ole kovin välkkyä porukkaa mutta sitäkin harmillisempia, ja pienet menninkäiset (olisi kivaa tietää/muistaa millä nimellä niitä suomidubbauksessa kutsuttiin) tekevät ilkikurisia temppuja luolastossa. 

 

Posliinimaassa kaikki on pientä ja haurasta.

Lopulta saavutaan kauniiseen Etelän maahan, jossa kohdataan Glinda. Vaikka Glinda onkin hyväsydäminen noita, hänkään ei auta ilmaiseksi, vaan haluaa vastapalveluksen, mutta se on suureksi onneksi helppo: hän haluaa taikahatun, ja koska Dorothylla muutenkaan ei ole sille enää käyttöä, tyttö luopuu hatusta ilomielin.

Glinda tulee kysyneeksi, mitä seurueen muut jäsenet aikovat tehdä Dorothyn lähdettyä. Pelätti aikoo palata Smaragdikaupunkiin, Peltinen Vinkkujen maahan ja Leijona metsään. Paluumatka tulisi kuitenkin olemaan vaikea, ja hyvyyttään Glinda lupaa toimittaa matkalaiset koteihinsa taikahatun avulla.

Kaikkien hämmästykseksi käy ilmi, että Dorothylla on ollut kotiinpaluun avaimet hallussaan koko ajan; Glinda kertoo, että hopeakenkien kantoja kolmesti yhteen kopauttamalla pääsee minne ikinä tahtoo. Kukaan vain ei ole tiennyt sitä, että Dorothy olisi voinut palata Kansasiin milloin tahansa, vaikka heti. 

Yhdessä ystävykset pohtivat, miten asiat olisivat, jos olisi käynyt toisin. He eivät olisi koskaan tavanneet, ystävystyneet, ja kohdanneet seikkailuja ja vaaroja yhdessä, eikä Pelätti olisi saanut aivoja, Peltinen sydäntä tai Leijona rohkeutta. Ystävykset jättävät haikeat hyvästit toisilleen, ja Dorothy on valmis palaamaan kotiin. Tyttö kopauttaa kenkien kannat yhteen ja toivoo. Kengät lennättävät Dorothya huimaa vauhtia.

Lopulta Dorothy herää, ja näkee edessään Kansasin preerian ja kotinsa.

...

Sarjan ensimmäinen juonikaari päättyy tähän. Seuraava, toinen juonikaari käsittää jaksot 18-30 ja perustuu toiseen Oz-kirjaan The Marvelous Land of Oz, suom. Ozin maa/Ozin kapinalliset.

(Pahoittelut, että tämä on junnannut [taas vaihteeksi kuvamateriaalin keräämisen hitauden vuoksi]. Nyt skarpataan, sillä tästä sarjasta on todella mukavaa päästä taas kirjoittamaan! <3)