Pieni lintu, suuri sielu

Pikkuli-animaatiosarjan YLE Areena-linkki on ollut tuolla blogini sivupalkin suosituslistalla melkoisen pitkään, vaan enpä ole sarjasta blogissani tätä ennen jaaritellut.  

Pikkuli-hahmon on luonut Metsämarja Aittokoski ja se on esiintynyt alunperin ensin kuvakirjassa "Lennä Pikkuli, lennä!", joka on julkaistu vuonna 2007. Sittemmin hahmo siirtyi seikkailemaan animaatiosarjaan, joka on vuonna valmistunut 2015. Tuon jälkeen puolestaan on tullut lisää kuvakirjoja, ja sekä sarjassa että kirjoissa kerrotaan pienen linnunpojan elämästä ja seikkailuista - ja tunteista. Sarjassa on 26 viisiminuuttista jaksoa, jotka tosiaan ovat katsottavissa YLE Areenassa (tällä hetkellä näyttäisi että sarja tulee poistumaan sieltä vasta loppuvuodesta 2027, joten vielä ehtii hyvin tutustua). Sarjan jaksot on myös julkaistu kahdella DVD-levyllä, joita on edelleen saatavilla.

Ikävä kyllä en muista varmasti, mikä oli ensimmäinen Pikkuli-jakso, jonka aikanaan satuin töllöstä näkemään. Sen muistan, etten huomannut katsoa sarjaa alusta asti, vaan satunnaisesti jakson sieltä, toisen täältä. Näkemäni perusteella kuitenkin kiinnostuin ja tykästyin (sen verran mitä muistan; ensimmäisten näkemieni jaksojen joukossa olivat ainakin jaksot Pikkuli pyytää anteeksi ja Sinäkin olet söpö, Pikkuli. Ne ovat jääneet mieleen jo ensinäkemisiltä). 

En myöskään muista enää tarkalleen, mitä ensinäkemisen jälkeen tapahtui, mutta luultavasti perehdyin sarjaan kunnolla katsomalla sen myöhemmin kokonaan juuri Areenasta, ja vasta sitten ostin myös DVD:t. Sitäkään en oikeastaan muista, miksi päädyin nappaamaan Pikkulin videohyllyyni; oliko se vain sarjan, tai ylipäätään kotimaisen animaation tukemiseksi, vai ihan vaan koska tykkäsin? Vaan väliäkö tuolla. Sarja on varsin kelpoa ja helppoa katsottavaa pienemmillekin lapsille mutta myös koko perheelle, joten minäkin katson mielelläni (ja blogini sivupalkissa olevat suosituslinkit ovat siellä aina ihan aiheesta ;3).

En tiedä, kannattaako minun erikseen esitellä sarjaa, sen hahmoja tai taustatarinaa niin pitkällisesti, sillä Pikkulin omat nettisivut ovat selkeät ja laajat (sieltä löytyvät jopa yksityiskohtaiset hahmoprofiilit :D), ja animaatiosarja ja siihen pohjaavat kuvakirjat lienevät jo ennestään tuttuja lapsiperheille, mutta muuten aikuiset sitä eivät ehkä niin hyvin tunne? Joten pieni esittely kuitenkin.

Asetelma ja hahmot

Sarjan nimihahmo on pieni mutta pippurinen linnunpoika Pikkuli, joka asuu Aurinkonummen metsässä perheensä ja ystäviensä kanssa. Pikkulin perheeseen kuuluvat isä, äiti, isosisko ja -veli (joita ei ole sarjassa nimetty, mutta Pikkuli-kirjoissa ja nettisivulla isosisarusten nimiksi kerrotaan Tsiri ja Kip :D). Lintuperheen läheisimpiä tuttavia ovat seitsenlapsinen Pyyn perhe, Hämähäkki, Sammakko, Tikka, Pöllö, Myyrä ja Pikkulin paras ystävä on iso kahlaajalintu Honkkeli.

Suurin osa Aurinkonummen porukasta paikalla.

Sarjan tarinat kertovat maanläheisesti lapsia koskettavista asioista kuten vaikkapa ulkomaailman kohtaamisesta, leikeistä ystävien kanssa, lempiesineen rikkoutumisesta, sisarusten tai vanhempien välisistä kiistoista tai lemmikkieläimen omistamisesta. Selkeästi ja ilman varsinaista puhedialogia - tai oikeastaan hahmot puhuvat aivan omaa universaalia kieltänsä (mietin että ääninäyttelijöillä on ehkä ollut hauskaa tai sitten haasteita työssään). :D

Varsinaisesti jatkuvaa juonta sarjassa ei ole, mutta siinä on tiettyjä johdonmukaisia kronologisia tapahtumia, kuten esim. Pikkulin syntymä ja tutustuminen muihin metsän asukkaisiin ja mm. pyrstötiaispariskunnan suhteen kehitystä sivutaan kolmen peräkkäisen jakson aikana.  

Jokaisessa jaksossa käsitellään jotain tunnetta tai laajempaa kokonaisuutta tai tapahtumaa tunnepohjaisella vireellä mutta silti ratkaisukeskeisesti. Uusien asioiden arastelua ja hämmästelyä, pimeän pelkoa, omien juttujen löytämistä, haaveilua, pettymystä, erimielisyyttä ja riitelyä, iloa, surua, kiukkua, itsekkyyttä, porukassa toimimista ja toisten huomioonottamista, auttamista ja kannustamista, ja niin edelleen. Vaikeampiakaan teemoja ei ole kaihdettu, mistä hatunnosto.

Hahmoa syventää se piirre, ettei Pikkuli pidä lentämisestä, mutta sen sijaan se oppii uimaan ja hyödyntää tätä erikoistaitoaan sarjan aikana useasti.

Sekä animaatiosarjan että kirjojen kautta voidaan opettaa ja opetella nk. tunnetaitoja, ja se onkin ollut tekijöiden päämääränä. Olipa kyseessä lapsi tai aikuinen, on hyvä välillä pysähtyä miettimään ja tutkailemaan itseään ja tuntojaan. (Pikkulin nettisivuilla ja YouTube-kanavalla asiasta kerrotaan enemmän, jos kiinnostaa.)

Pohdintaa

Kun olen nyt katsonut vanhoja tšekkiläisiä Myyrä-piirrettyjä ja sen jälkeen vilkuillut taas pitkästä aikaa Pikkulia, tulee väkisinkin mieleen ja alan spekuloida, että Pikkulin tekijät voisivat olla saaneet ainakin osittain inspiraatiota Myyrältä. Hahmot itsessään ovat melko erilaiset persoonat (Pikkuli on huomattavan paljon omapäisempi ja kiukuttelevampi tyyppi, toisaalta sitten kuuliaisempi ja kiltimpi siinä missä Myyrä taas on ilkikurisempi ja saattaa nauraa toisen vahingolle), mutta niiden tyylissä on paljonkin samaa: kuten Myyräkin, Pikkuli perheineen ja kavereineen ääntelee kyllä, mutta ei puhu mitään varsinaista kieltä ja tunteet ovat isossa osassa. Hahmot ilmehtivät paljon ja tunnetilat välittyvät äänensävystä ja -rytmistä.

Eroa Myyrään on kuitenkin yhdessä merkittävässä elementissä, mikä tekee Pikkulista omaleimaisen: kun käsitellään monimutkaisempia asioita, esim. ajatuksia tai tunteita, niitä selventämään on tehty ei puhe-, vaan kuvakuplia, jossa asia on esitetty joko suorin tai vertauskuvin. Rakkautta, hellyyttä, kiintymystä ja myös anteeksipyytämistä osoitetaan erityisesti sydämien kuvilla. Tätä visuaalista kerrontakeinoa käytetään hauskasti ja kekseliäästi. Alla muutama esimerkki.

Isälintu haluaa, että lapset oppivat lentämään.

Pikkuli haluaisi seurata unelmaansa tulla joutseneksi.

Sotkettuaan Myyrän kasvimaan Pikkuli kertoo olevansa pahoillaan ja pyytää anteeksi.

 

Pyrstötiaisvauvan kyläillessä ja saadessa kaiken huomion Pikkuli todella kokee tulevansa syrjään työnnetyksi.

...

Myyrästä puheenollen: voi edelleen olla sattumaa tai sitten tarkoituksellista, että yksi Pikkulin kavereista on myös myyrähahmo. Aurinkonummen Myyrä on avulias; se auttaa Pikkulia pääsemään eroon pimeänpelosta, osallistuu merkittävästi majansuunnittelu- ja rakennustyöhön, sekä lisäksi se hoitaa huolella omaa kasvimaataan (jälkimmäisestä tulee mieleen erityisesti vanha Myyrä puutarhurina-filmi). Mielenkiintoista (joskaan ei kovin tärkeää) on myös, että Myyrä on Pikkuli-sarjassa ainoa varsinaisesti esiintyvä nisäkäshahmo.  

Pikkulin ja Myyrän ensitapaaminen myyränkäytävässä.

Tiettyjä yhteneväisyyksiä voi mielestäni nähdä myös vaikka muumeihinkin; kuten muumihahmojen osalta, myöskään Pikkulin maailmasta ei löydy varsinaisesti huonoja hahmoja vaan sangen kirjava kattaus erilaisia luonnetyyppejä, esim. Pyyrouva muistuttaa omasta mielestäni aika paljon erästä rouva Vilijonkkaa periaattellisuudessaan ja jämptiydessään. :D Pikkulin isä, Sammakko ja Tikka taas ovat huomattavasti leikkisämpiä ja toilailevampia tapauksia. Omia suosikkejani sarjan hahmoista ovat Hämähäkki, joka viihtyy enimmäkseen omissa oloissaan, mutta selvästi mielellään auttaa ja antaa seittiään erilaisiin käyttötarpeisiin, ja Honkkeli on symppis iso tohelo. 

Hämppis chillailee itsekseen.

Honkkeli ei ehkä tiedä, miksi Pikkulia harmittaa, mutta tosiystävä yrittää silti lohduttaa.

Extra: DVD:n bonusjaksot

DVD:illä on varsinaisten sarjan jaksojen lisäksi julkaistu kaksi muualla näkemätöntä lisätarina-jaksoa, jotka eivät ehkä tuo merkittävää lisäarvoa tai syvennä sarjan tarinoita, vaan ovat lähinnä pientä tekijöiden hupailua joka ei ole mahtunut tai sopinut varsinaiseen sarjaan mukaan. :D Pelkästään näiden bonusjaksojen vuoksi videoita ei silti ehkä kannata ostaa...

Kontekstista irrotettuna tämä kieltämättä näyttää vähän oudolta... :D

Extra: uutta animaatiota tulossa!

Pikkuli ja Aurinkonummen ystävykset jaksavat hyvin, ja tulevat pääsemään uusiin ja talvisiin seikkailuihin, ainakin Pikkuli ja tähtipeura-niminen elokuva on ollut tekeillä ja parhaillaan tuotannossa (ja jos olen ymmärtänyt oikein, elokuva tullaan näkemään myös 13-osaiseksi sarjaksi leikattuna). Tämän vuoden keväänä julkaistiin englanninkielinen screener-video, ja alustavien tietojen mukaan elokuvan ensi-ilta on lokakuussa 2026. Sitä siis joudutaan vielä odottamaan, mutta katseluun tulee varmasti menemään!

... 

Lintusten perhe-elämä on varmasti väsyttävää mutta niin suloista myös...

Tynkä: pieni pääsiäisen asetelma

Itselläni on jo useamman vuoden ollut tapana rakentaa tietynlainen asetelma pääsiäisenä. Nyt ajattelin huvikseni jakaa tämän jutun blogia mahdollisesti lukeville.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan täytän kipon pienillä kääreellisillä suklaamunilla ja asettelen koristetipuja munien päälle/sekaan. Tipuille on vähitellen muodostunut seuraavanlainen selkeä asettelujärjestys.

Ilmeisen läheiset tipuset <3

Eräiden tipujen käytöstä voi tulkita monella tapaa...

   Mukkelis-makkelis menneestä kaverista huolestunut tipu...

... tai vahingoniloinen tipu?

Toisistaan eksyneet tiput...

...

Tämä asetelma tosin ei säily kovin kauaa kun suklaamunat tulee naposteltua...

Hyvää pääsiäistä blogia lukeville!

Vähän ennen pääsiäistä (2019)

Tässä(kin) jaarituksessa käsitellään tuotetta...

Tämä on oikeastaan suora jatko vuoden takaiselle kirjoitukselleni kreemimunista. Jonkin aikaa tuon kyseisen kirjoituksen ja pääsiäisen jälkeen läheiseni kanssa aiheesta jutustellessa kävikin ilmi, että hän oli joskus jemmannut ja säilönyt talteen tuossa tekstissä mainitsemani kreemimunakennon käärekartongin ja ystävällisesti lahjoitti sen käyttööni ja skannattavaksi. 

Kartonkiin oli printattu päiväys vuodelle 2010, joten melkein liki vuosikymmenen ikäisestä matskusta on kyse.

Tässä nyt sitten tulee se haikailemani Maraboun kreemimunan kuvallinen syöntiohje (jonka olisin mieluusti jakanut blogin lukijoille jo viime vuonna, mutta parempi myöhemmin kuin ei koskaan)!

Kuvasarja tipuineen olisi vieläkin ihan symppis, mutta eipä sitä olla palautettu pakkauksen ulkoasuun. Pääasia että itse tuote on kuitenkin palannut (toivottavasti jäädäkseen). Ja nykyään on tarjolla jotain kreemimunia joissa kreemin sekaan on sotkettu oreokeksejä. Noh, makunsa kullakin.

Ja eiku syömään!

Periaatteessa voisin muuten toisintaa tuon viimevuotisen kirjoitukseni sellaisenaan, joskin sillä erotuksella että pääsiäinen on tänä vuonna kalenterillisesti vähän myöhemmin kuin vuosi sitten. Täällä eteläisemmässä Suomessa on jo lähes piknik-kelit.

Paratiisin vapaat linnut (päivitetty 2020/2022)

Tekstiä on päivitetty 3.4.2020, ja lisää 18.3.2022. Olen hieman muokannut tekstiä ja järjestellyt kappaleita uudelleen, lähinnä vaihtanut videolinkin paikan tekstin alkupuolelle.

Intialalaissyntyisen Ishu Patelin ohjaama 15 ja vajaa puoli minuuttia pitkä, sanaton lyhytelokuva Paratiisi (tai Paratiisilintu, eng. Paradise) vuodelta 1984 on yksi lapsuuteni kadonneita ja tällä vuosituhannella uudelleen löytämiäni animaatioita. Itse asiassa löysin sen uudestaan melkein vain sattumalta, kun kerran sain käsiini John Halasin kirjoittaman Masters of Animation-kirjan, jossa esitellään yksittäisiä animaation tekijöitä ja heidän teoksiaan, ja Ishu Patelista kertova kappale kiinnitti huomioni erityisesti, ja sain tietää, mitä minun tarkalleen kuuluisi etsiä. 

Elokuvan on tuottanut National Film Board of Canada (lyh. NFB), jonka animaatioita YLE on esittänyt jonkun verran viime vuosituhannella, nykyään ei kai enää pahemmin. Elokuva oli ehdolla lyhytanimaatio-Oscarin saajaksi 1985, ja se on mm. voittanut Berliinin Hopeisen karhun.

Olen linkittänyt tekstiini useampia YouTube-videoita vuosien varrella, mutta keväällä 2020 huomasin että elokuva on nykyään katsottavissa NFB:n virallisella sivustolla. 

Seuraavaksi käyn läpi elokuvan juonen, josta osa saattaa olla omaa tulkintaa, koska elokuvassa ei ole puhedialogia eikä sanallista kerrontaa.

 Juoni

Värikylläinen elokuva kertoo tarinan mustarastaasta, joka kerran eräänä iltana lentää keisarin palatsiin tutkimaan paikkoja ja päätyy siellä katselemaan kultahäkissä elävän ihmeellisen, olomuotoaan muuttavan, lähes jumalallisen linnun lumoavaa tanssia keisarille.

Seuraavana päivänä mustarastas katselee kateellisena kuvajaistansa lammesta; se haluaisi tulla yhtä kauniiksi ja samanlaiseksi kuin palatsin lintu ja tehdä itsekin vaikutuksen keisariin. Sen olemus on kuitenkin vaatimaton jumallinnun rinnalla, ja niinpä se alkaa kerätä aineksia muuntautumista varten.

Lintu koristelee itseään kukilla, marjoilla ja hedelmillä ja muilta linnuilta varastetuilla sulilla, ja harjoiteltuaan ensin kovasti omaa esitystään mustarastas saapuu lopulta keisarin eteen.

 
Alku on hankala, eikä valepukukaan meinaa pysyä kuosissa, mutta lintu tekee parhaansa ja kumartaa lopuksi. Esitys ei kuitenkaan ole lainkaan herättänyt ihastusta, vaan kömpelöhkö tanssi tulkitaan päinvastoin pilkanteoksi. Rastas vangitaan ja suljetaan puiseen häkkiin palatsin ulkopuolelle.

Myrskytuuli riepottelee häkkiä niin että se putoaa ja hajoaa. Sadekin piiskaa päälle, mutta sen jälkeen rastas tajuaa olevansa vapaa.

 
Se palaa kotimetsäänsä ja muutenkin huomaa, miten erilaisia ja kauniita kaikki tavalliset linnut itse asiassa ovat - ja ne ovat kaikki vapaita, toisin kuin palatsissa vankina elävä jumallintu.

 

Aivan lopuksi mustarastas kutsuu kaikki linnut yhtymään sen kanssa niiden omaan ilon ja vapauden tanssiin.

...

Paratiisi on hyvin kaunis elokuva, yksinkertainen ja opettavainen tarina on kuvitettu häikäisevästi. Yllämainitun värikylläisyyden ja tarkkojen yksityiskohtien lisäksi maininnan ansaitsee myös tekniikka, jolla tumma, ääriviivoiltaan kirjaimellisesti säkenöivä palatsi on tehty. 

Valitettavasti animaation kauneus ei ollut päässyt täysin oikeuksiinsa 2000-luvulla löytämissäni digitaalisissa ripeissä (ja siksi en voinut tarjota korkealaatuisia ruutukaappauksia blogissanikaan tämän tekstin alkuperäisellä julkaisuhetkellä). NFB itsekin on julkaissut elokuvan YouTubessa 2015  ja se olisi siis muuten laadukas, ellei se olisi (tahaton?) laajakuvamuunnos ja ikävästi leikkautunut reunoistaan; tuon videon katselusta ei vain voi nauttia. Jaaritukseni alussa linkatussa NFB:n virallisella sivustolla katsottavissa olevassa videossa kuvasuhde sen sijaan on oikea. Ja laatu häikäisee - melkein tekisi mieli ottaa uudet ja paremmat ruutukaappaukset tähän jaaritukseen. Toisaalta tuntuu edelleen, että yksittäiset kuvat eivät tee oikeutta taideteokselle. ;-)

Jossei elokuva ehkä muuten ole tuttu ja tunnettu, niin siinä käytetty musiikki sen sijaan saattaapi olla; jumallinnun tanssia säestää James Lastin säveltämä ja Gheorghe Zamfirin esittämä ikivihreä, tai ehkä kuolematon panhuilukappale The lonely shepherd.

Animaatio lumoaa vieläkin ja musiikki aiheuttaa minulle edelleen väristyksiä kehossa. (Lapsena muuten luulin tuota mustarastasta varikseksi, kun en lintuja niin hyvin vielä tuntenut. ;D)

Alfred J. Kwak-lehtimainoksia ja -kansi (päivitetty)

(Juttua on päivitetty 31.10.2020. Loppuun on lisätty uusi kappale ja pari kuvaa.)

En tällä kertaa jaksa kummemmin jaaritella, mutta ajattelin jakaa löydöksiä.

Alfred J. Kwak on animaatiosarja 1980-luvun lopulta, Suomessakin kovasti tykätty. Ysärin alussa Semic julkaisi Alfred J. Kwak-lehteä. Sitä myös mainostettiin muissa tuon ajan sarjislehdissä; allaolevat skannit ovat peräisin Halinallet-lehdistä. :-) (Kuvia saa klikkaamalla isommaksi ja uuteen välilehteen avaamalla alkuperäiskoossa.)

Edellinen omistaja vähän väritellyt mainoskuvaa. :-)

"Ankkamaailman antisankari"... hauska että tämä titteli oli jo aikojen alussa keksitty,
luulin että senhenkiset tekstit tulivat 2000-luvun DVD-julkaisun kansissa vasta. :-)

Lisäänpä myös kuvan varsinaisesta lehdenkannesta. Ainokainen jonka omistan, löytyi divarista iäisyys sitten markka-aikana.

Lehden sisältö ei varsinaisesti ollut sarjakuvaa, vaan animaatiosarjasta otetuilla kuvilla ruudutettu tarina.

Mietityttää, julkaistiinkohan koko sarja tällaisessa tarinalehtimuodossa tuolloin aikoinaan?

...

Jutun päivitystä 31.10.2020:

Onnistuinpa jokunen aika sitten saamaan haltuuni toisenkin Alfred-lehden:

...ja tämä todistanee, että sentään koko animaatiosarjaa ei ole julkaistu lehtinä (kauan siinä menisikin, jos kaikki sarjan 52 jaksoa olisi paperimuotoon painettu, ja lehti on ilmestynyt luultavasti noin kuukausittain?). "Tut Kattimonin aarre" on sarjassa kaksi jaksoa kestävä stoori, mutta paperimuodossa se on tiivistetty ja mahdutettu yhteen lehteen.

... mutta se pikkuisen hämmentää, että tuo ylempi "Laulava mustekala"-lehti käsittelee laveammin ja pelkästään sarjan "Valaita näkyvissä"-jakson. Kaipa kyseisessä jaksossa on sitten ollut niin paljon asiaa ettei kannata lyhentää ja tiivistää? :D

Pikkuisen lisää Calimerosta

Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin tekstissä Epäreilusti(?) unohdettu Calimero ja ystävät.

Joo, elikäs katsoin sitten koko Calimero ja ystävät-sarjan italiaksi YouTubesta tässä loppukeväästä (eli siis jo jonkin aikaa sitten :D). Kuten aiemmin todettu, ymmärrän italiaa vielä vähemmän kuin japania, mutta kielimuurit eivät ole täysin ylitsepääsemätön este jos animaatio kiinnostaa. Mitä minä nyt sitten voin ja osaan sanoa ysäri-Calimeron loppupuoliskosta?

Noh, sarja jatkuu alkupuoliskon viitoittamalla tiellä ja rakenteella loppupuoliskollaankin; jatkuvajuonisuutta ja syvempää hahmokehitystä tai niiden kaltaisia teemoja ei ole eikä tule, vaan yksiosaisilla episodeilla mennään loppuun asti. Viimeisessä jaksossa on sentään lopun tuntua, sillä sen juonena on Valerianon elokuvan(?) ohjaustyö, ja jaksossa nähdään vilaukselta paljon sarjan aikana tavattuja hahmoja.

Vaikka sarja kulkeekin yksiosaisina episodeina, vähäistä jatkuvuuden tunnetta synnyttävät muutamat sivuhahmot, joita tavataan sarjassa vähän enemmän. Hullu keksijä de Vinceä ja tämän kipakkaa isoäitiä tavataan sarjassa toisinaan, samaten kuin rötöksiä tehtailevaa rottajengiä. Myös sarjan alkupuoliskon jaksossa "Merirosvoille köniin" esiintyvän Mustekala-laivan kapteeni ja tämän miehistö sekä kyseisen jakson pahis-merirosvot tavataan vielä uudestaan sarjan loppupuoliskolla.

Vaikka italian kieli ei olekaan hallussa, jaksojen juonet ovat suht helposti hoksattavia ja ymmärrettäviä sinänsä, ja jaksojen otsikot (joita syöttelin käännöskoneeseen) kertovat  jo usein mistä on kyse; vain muutamat jaksot jäivät hieman epäselviksi. Kaikenlaista hauskaa meiltä suomalaisilta jäi näkemättä, toisaalta en tiedä onko sillä nyt niin väliä.

Omaksi eräänlaiseksi suosikkijaksokseni voisi kohota 41. jakso "Rossella e il baseball" (yksinkertaisesti "Rosella ja baseball" :D), missä on häivähdys hupaisaa mustasukkaisuusdraamaa. Rosellaa ei huolita poikien baseball-joukkueeseen, koska tämä on tyttö, tai pikemminkin asian laita lienee niin, että Valerianon ja kumppaneiden mielestä tytöt eivät osaa pelata. Ja eivät kyllä osaakaan, kun Rosella yrittää muodostaa joukkuetta Priscillan ja Suzyn kanssa, ja siitä taasen ei tule yhtään mitään. Rosella itse on kumminkin hyvä, joten hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin naamioitua pojaksi päästäkseen poikien jengiin. :D Salaperäinen "Robin" vaivaa Valerianoa, ja päivän harjoitusten jälkeen Valtsu seuraa tätä Rosellan talolle, ja ehtii kuvittelemaan, että Rosellan ja Robinin välillä olisi jotain meneillään. XD

 
Rosellan naamiotemppu menee siis melkein turhankin täydestä. Lopuksi pojat ja tytöt saavat muodostettua yhtenäisen joukkueen, joka sitten voittaa baseball-ottelun, jonka päätteeksi Rosellan temppu paljastuu. (Itse en voisi vähempää välittää baseballista = pitkästyn useimmissa animesarjojen baseball-teemajaksoissa, mutta tämä tapaus tekee poikkeuksen, tosin ei sen baseballin takia. :D)

Eipä minulla sitten lienekään tästä ysäri-Calimerosta kai enempää sanottavaa... joten lopuksi voi jauhaa aihepiiristä vielä pikkuisen yleisesti.


Tuon viimekeväisen Calimero-jaarituksen jälkeen (tai oikeastaan taisi olla vielä silloin kun kirjoitin sitä) koetin tutkiskella löytyisikö internetin syövereistä mitään vihjeitä menneisyyden meiningistä. Ja kyllähän tärppäsi, PopuLAARI-blogissa on kirjoitus 1970-luvulla julkaistusta Calimero-sarjakuvalehdestä. :D Oli mukavaa löytää todistetta siitä, että munankuorihattu-tipu on tunnettu Suomessakin jo paljon aiemmin, mutta se ei tosiaan vain ole ollut suursuosikki. Eikä tuona aikana ollut vielä VHS-videonauhureitakaan että ihmisillä olisi kotitallenteita...

Menneisyyden tyngästä hypätäänkin sitten kerralla pitkä loikka nykyhetkeen ja tämähän meneekin lievästi ajankohtaisen puolelle, sillä Calimerosta on tehty "jälleen" uusi animaatiosarja. Koska videoita on hauska upottaa, niin tässä tulee.


Ensimmäinen traileri on itsessään jo valmis filmi, mikä arvatenkin esittää yleisesti, miltä Calimeron uusin inkarnaatio näyttää.


Toinen traileri näyttää sen sijaan selkeästi animaatiosarjan mainokselta.

Hämmennyin hitusen tässä taannoin, kun huomasin, että Anime News Networkin tietokannassa on sivu tälle Calimerolle, vaikka ymmärtääkseni japanilaisilla ei ole osuutta tämän uusimman sarjan teossa muuten ollut, vaan sarja on vain dubattu sikäläisittäin, ilmeisesti sarjan esittäminen on aloitettukin Japanissa melko hiljattain lokakuussa.

Heh, vielä yksi video kun huvikseni koitin etsiä. 2014-Calimeron japanitunnari. Veikeää.



Hahmosuunnittelulliselta ilmeeltään tämä 2014-Calimero muistuttaa enemmän sitä faktuaalisesti alkuperäistä 1960- ja 1970-lukujen Calimeroa kuin ysäriversiota. Juonellisesta sisällöstä ei paljoa paljastu pelkkien trailerien perusteella, mutta vaikuttaa melko tavalliselta kaikenikäisten slice of life-sarjalta. Kyllä minä mieluusti katsoisin tätä televisiostani. :> Mutta suomiversiota toivoessa voisin silti jo vilkaista taas italiadubbia, vaikken siitä olettavasti paljoa tajua tälläkään kertaa... :D

Vilkaisuna: Ninjapingviini Manmaru

Tämä blogiteksti on väsätty poikkeuksellisen nopeasti, sillä täti on tällä hetkellä jokseenkin innoissaan hiljattain tekemästään löydöksestä. :D

Tai oikeammin sanottuna uudelleenlöydöksestä. YouTubessa kun on tullut hilluttua monta vuotta niin siinä on ehtinyt näkemään kaikenlaista, ehdottomasti parhainta antia ovat olleet animesarjojen tunnuskappalevideot, niitä voi aina katsella vaikkei välttämättä itse sarjoja tulisikaan katsottua. Yksi mieleenpainuvimmista on ollut Ninpen Manmarun (1997-1998) alkutunnari.


Hitsi, mieleisimpiä korvamatojani. Hyväntuulisuudessaan tarttuvimpia tunnaribiisejä ikinä!

Tuo kyseinen video kuuluu kategoriaan "alan etsiä uudestaan jos huomaan sen kadonneen tubesta". Tämäkin pätkä on ehtinyt vuosien aikana ilmestyä ja kadota moneen kertaan, ja edellisestä näkemiskerrasta oli mennyt jo useampi vuosi niin että uskoin jo, etten välttämättä enää koskaan sitä näekään. :D Ainoa lohtuni on ollut biisin kokopitkä versio, jota on mukava kuunnella aina silloin tällöin, mutta sittenkin olen kovasti kaivannut myös sitä tunnarin visuaalista matskua. (Joten ehkä innostukseni on ymmärrettävää?)

Biisi on tarttuva ja kuvallinen antikin miellyttää sen verran, että haluaisin katsoa sarjan ihan pelkän alkutunnarin perusteella. (Itse asiassa muistelen, että olen joskus jonkun jakson tai pari katsonutkin, mutta sekin lienee ollut joskus viime vuosikymmenellä tuben olemassaolon aikaan, enkä enää muista mitään.) Sarja kertonee ninjapingviinin ja tämän kavereiden kommelluksista. En tiedä onko kyseessä lastenohjelma vai kaikenikäisten kohelluskomedia, luultavasti jälkimmäinen. :D

Vielä vain paranee, kun näköjään koko 30-jaksoinen sarja näkyy ladatun YouTubeen. Luulenpa että tässä lienee yksi tämän kesän animenkatsomisprojekteistani. :D (En uskalla pantata katsomista varmaankaan kauaa, pelkään niin lujaa että tämä ehtii jälleen kadota tubesta. XP) (Lisäys 28.6.2014: voi rähmä, pelkäämäni tosiaan tapahtui, sarja näkyy poistetun tubesta kokonaan, samaten kuin upottamani videokin. Onneksi ehdin kuin ehdinkin juuri katsoa sarjan läpi ensin!) Virallisia tai fanien tekemiä tekstityksiä ei ole, mutta sehän ei estä katsomasta, ja luulen, että jos tarvitsen lisävalaistusta johonkin, saan sitä luultavasti pieniltä, mutta peruskattavilta englanninkielisiltä fanisivuilta jotka edelleen ovat olemassa! :´)

Kaipa tätä myötä toivotan hyvää kesää, blogiinkirjoittelutahti ei ole muutenkaan kovin tiuha, ja voi olla että kesän aikana tahti on vieläkin verkkaisempi, jää nähtäväksi.

Epäreilusti(?) unohdettu Calimero ja ystävät

Calimero ja ystävät on vähemmälle huomiolle jäänyt animaatiosarja, jota Nelonen esitti lasten aamuissaan vuonna 2001 (ilmeisesti vielä vuoden 2002 puolellakin). Sarjaa dubbasi Agapio Racing Team Oy, jonka dubbaamat Digimon ja Alvin ja pikkuoravat niin ikään pyörivät Nelosen lastenohjelmistossa samaan aikaan. (Mielenkiintoisia ohjelmavalintoja ollut kyllä Nelosella tuolloin, pikkuoravat ovat 1980-luvun tavaraa ja Calimerokin on tehty 1992-1993 - se oli tuolloin siis jo lähemmäs kymmenen vuotta vanha sarja. :D)

Itseäni ei tuona ajankohtana kiinnostanut Nelosen lastenohjelmista muu kuin Digimon, enkä varmaan olisi ikinä havahtunut Calimeron olemassaoloon ja kiinnostunut siitä, elleivät nuoremmat perheenjäsenet (joilla oli myöskin paremmin aikaa katsella aamulastenohjelmia) olisi hehkuttaneet sarjaa ja kertoneet että "siinä on samat äänet kuin Digimonissa".

Itse asiassa en muista enää, heräsikö kiinnostukseni pelkästään tuolta pohjalta, vai halusivatko nuoremmat itse ottaa jaksoja talteen, mutta joka tapauksessa näin tuli tehtyä ja päädyin katsomaan nauhoitettuja Calimero-jaksoja. (Voi tuota aikaa, viimeisiä vuosia analogista tv-signaalia ja ennen tallentavia digibokseja :D). Jaksoja oli ehtinyt tulla jo useampi ennen kuin asiaan tuli havahduttua, siksi ensimmäinen näkemäni jakso oli Piero maratonjuoksijana (jälkeenpäin tarkistettuna kyseinen jakso oli peräti jo yhdeksäs). Valitettavasti en myöskään enää muista kovinkaan paljoa sarjan ensivaikutelmia ja fiiliksiä tuon kyseisen jakson pohjalta. :D

Jaksoja kertyi talteen vain yhden kolmen tunnin kasetin verran, luultavasti siksi että kasetin täytyttyä ei vaan tullut huomattua ja hommattua uutta loppuja jaksoja varten. Olen vuosia jälkikäteen harmitellut tätä monta kertaa, kuten sitäkin, että ylipäätään huomasin sarjan itse niin myöhään (vaikka katsoinkin nauhoitetut jaksot melko tuoreeltaan, olin sittenkin kiinnostunut enemmän Digimonista orastavana animenkatsojana). Calimero jäi syrjään ja lähes unohduksiin muutamaksi vuodeksi ennen kuin tartuin siihen uudestaan ja aloinkin fanittaa. (Onnekseni nettikaverini oli ollut valveutuneempi ja nauhoitellut valtaosan jaksoista talteen, ja sain nähdä niitä myöhemmin.)

Mutta mistä sarjassa on siis kyse?

Sarjan nimihahmo Calimero on musta kananpoika, joka käyttää munankuoren puolikasta hattuna ja joka tekee uutisreportaaseja televisioon ystäviensä kanssa. Sekä tämän työn kautta että myös sen ohessa luonnollisesti seikkaillaan ja tutkitaan ja selvitellään kaikenmoisia juttuja.

Sarjassa ei sinänsä ole mitään kovin erikoisen mieleenpainuvaa; hahmot, miljöö, ja joidenkin jaksojen juonetkin tuovat vanhemmalle tv-piirrettyjen tuijottajalle mieleen monet muut useammin ja paremmin muistetut kaikenikäisille tarkoitetut eläinhahmo-kaupunki-sarjat, esim. Alfred J. Kwakin. Alfrediin verrattuna Calimero on kuitenkin melko kevytotteinen yksiosaisten episodien sarja, jatkuvajuonisuudesta, syvemmästä hahmokehityksestä tai sen kaltaisista teemoista ei ole juuri tietoakaan. Siinä mielessä sarjan jaksoja voi katsoa oikeastaan missä järjestyksessä tahansa eikä suurta haittaa ole siinä jos jokin jakso on jäänyt välistä. Tästä eräänlaisesta hajanaisuudesta saattaa myös ehkä johtua, että hahmoja ei varsinaisesti edes esitellä sarjan alussa, vaan siinä käydään alusta pitäen suoraan toimintaan. Se voi ehkä tuntua kummalliselta, mutta toisaalta miksei, sillä hahmoihin ehtii kyllä tutustua ja ne oppii tuntemaan toiminnan tuoksinassa.

Ja ovathan ne hahmot kai kuitenkin jokseenkin stereotyyppisiä, sillä en keksi kaikista mitään erityistä sanottavaa. Calimero on perussankari, useimmiten hyväntuulinen ja optimistinen, herkästi innostuva ja yritteliäs tyyppi (jolle on omaleimaista todeta "Epäreilua" tilanteissa, jotka ovat - noh, epäreiluja joltakin kantilta [jos minulla olisi kaikki agapiodubin jaksot, editoisin YouTubeen videokollaasin kaikista Calimeron epäreiluus-toteamuksista ;D]). Priscilla on kiltti ja vähän ujo suht perustyttö, joka on aina reippaasti mukana menossa. Piero puolestaan on laiska, omahyväinen ja lipevä rikkaan perheen poika, Suzy niin ikään vähän tyhmänpuoleinen ja turhamainen tyttö. Valeriano on intohimoinen elokuva(us)harrastaja joka viihtyy porukasta eniten kameran takana. Rosellasta keksin vähiten sanottavaa, tuntuu että hahmo on enimmäkseen taustalla tarkkailemassa ja tukemassa muita (jos on - muutamissa sarjan alkupään jaksoissa Rosella ei ole mukana ollenkaan edes taustahahmona).

Tämä kuusikko on usein jo jakson alussa valmiiksi reissussa tehdäkseen reportaasia, mutta joskus ihan tavalliset arkikommellukset ja sattumatkin johdattavat seikkailuihin, jotka kannattaa dokumentoida (tietenkin on myös juttuja, jotka on syytä jättää taltioimatta). Porukka seikkailee niin kotikulmilla kuin vieraammissa maisemissa, ja tapaa mielenkiintoisia henkilöitä; niin kotiplaneetan kuuluisuuksia kuin päätyy tekemisiin vaikkapa avaruusolioiden tai muiden erikoisempien otusten kanssa. Välillä ehditään kilpaurheilla, tutkia outoja ilmiöitä ja jopa jahdata roistoja. Tarinoiden teemat ovat tuttuja ja ehkä jo ennestään "useaan kertaan nähtyjä" lastenpiirretyissä, joskin yksittäisiä vähän erikoisempien aiheiden käsittelyjä ja paikoin aika hurjiakin hetkiä sarjaan mahtuu (luokkatoverin todistaminen mafian jäsentä vastaan ja lapsikaappaus eivät varmaan kuulosta, noh, kovin kevyiltä jutuilta, vai?). Kiintoisaa ja erikoisinta sarjassa on juurikin se asetelma, että keskushahmot oikeasti tekevät uutisreportaaseja tavallisen koululaisarkielämän ohessa. :D

Ja sellainen kevyt tykkäämisen ilmapiirikin sarjassa on koko ajan hitusen läsnä; aika selkeästi sarjan keskushahmot seurustelevat keskenään (ja asiaan kuuluvat luonnollisesti ajoittaiset hahmojen väliset lievät mustasukkaisuusdraamat). ;3 Varsin söpösti ja somasti nämä hahmot sopivatkin toisilleen kuin valetut. Calimero onkin harvoja tapauksia joka herättää tässä tädissä sellaisia hahmosöpöilyfanityttöilyfiiliksiä.

Pikku poskipusuja nähdään aina silloin tällöin <3

Jos sarja ei sinällään ole kovin erikoinen ja itsessään mieleenpainuva (jos/kun se tuo mieleen "ne muut piirretyt"), niin onko siinä sitten mitään hienoa, ja onko se sitten edes katsomisen arvoinen? En itsekään tiedä. Sarjan tarinat ja huumori kai purivat niihin lapsiin jotka sarjaa katsoivat, kerta minäkin tosiaan sain kuulla nuorempieni hehkutusta sarjasta ennen kuin tutustuin siihen itse. Ehkä se purisi edelleenkin. Vaikka sarjan tullessa televisiosta olin teini (ja tosissani fanittamaan alkaessani jo täysi-iän ylittänyt ;D), niin ehkä sarja puhutteli (ja puhuttelee edelleen) sisäistä n. 10-vuotiasta itseäni, onhan se kuitenkin tehty silloin kun itse olin ala-asteikäinen mukula. Ja mielelläni ajattelisin Calimeron ystävineen osaksi lapsuuteni tv-viihdettä, vaikka tosiasiassa "oikean lapsuuteni" piirrettyjä on jo ennestään melkoinen liuta. :DP Mutta kyllä haluaisin ajatella että Calimeron poppoo mahtuisi sinne sekaan vielä myös.

Fanitaidettakin piirustin ruutuvihkoon vuonna 2007... (en muuten omista skanneri/tulostinta
vielä, siksi joudutte katsomaan videokameralla otettua suttukuvaa.)

Tiedä häntä, onko fiilistelyni osittain ysäri-lapsuusmuistelun värittämää, joka tapauksessa sarjaa oli/on miellyttävää katsoa, ja vaikkei se ehkä olekaan ikimuistettava, se on silti hyvin tehty lastensarja - kivasti animoitu, musiikit sopivat tunnelmiin, tarinat tempaavat mukaansa juuri sopivasti ja hahmoja ja niiden toilailuja ja sanailuja on yksinkertaisesti hauska seurata. Vaikkei sarja ehkä olekaan mitään television arkiaamun kevyttä ajantappoviihdettä kummempaa, se on sitä erittäin kelvollisesti. Agapiodubbauskaan ei ole mielestäni niin paha (tosin itsehän en Agapion dissausta ole koskaan harrastanut, olen kuunnellut sitä niin kauan ja varmaan niin puutunut ja kuuro etten osaa kritisoida vakavasti :D kun dubbausta on tarpeeksi kauan kuunnellut ja tottunut siihen, niin äänet alkavat ennen pitkää kuulostaa jopa hahmoille sopivilta!). Itseäni tosin yleisesti häiritsee enemmän ja useammin käännös- ja miksausmokailu kuin ääninäyttelijöiden kyseenalainen eläytyminen (ja Calimeron dubbaus toki vilisee näitä kaikkia ;D).

Arvatenkin Agapio dubbasi 52-osaisesta sarjasta vain puolet, ensimmäiset 26 jaksoa. Digimonin dubbauksesta saadun palautteen jälkeen Agapio ei sitten dubannut Neloselle sen enempää Digimonia kuin Calimeroa kuin mitään muutakaan sarjaa, eikä Nelonen muutenkaan esittänyt Calimeroa loppuun. Molemmat asiat ovat vähän sääli. 

random toimintahenkinen GIF? en tiedä mutta mm. tämä näyttää hyvältä.

Katsoessani Calimeron jaksoja aikoinaan sen visuaalinen ilmeikkyys sai aavistelemaan, ja animeksi "tämäkin" sarja osoittautui. (Ja itse asiassa tietty mahdollinen tuttuuden tunne ei ole välttämättä niin omituinen, sillä sarjan lopputeksteissä [olen tutkinut sekä ranskankielisiä että japaninkielisiä] näen sellaisia nimiä kuin Visual 80, Telescreen, Teleimage ja TV Tokyo... ja näistä nimistä osa ja kaikki on tuttuja myös muumien ja Alfred J. Kwakin lopputeksteistä ja netin animetietokannoista. Mutta mikä ja kuinka suuri osuus milläkin firmalla on Calimeron kuin muumien tai Alfredin olemassaolon osalta, en tiedä, menee sekavaksi nämä studiot, tuotantoyhtiöt ja levittäjät...)

Calimeron juuret juontavat itse asiassa useampi vuosikymmen taaksepäin ja Italiaan, mutta en tässä rupea historiikkia väsäämään, joku muu aiheesta enemmän kiinnostunut saa tehdä sen. Sen verran olen kaivanut taustatietoja että Calimeron ovat luoneet miehet nimeltä Toni ja Nino Pagot, ja ilmeisesti Pagottien suku on puuhaillut Calimeron lisäksi muitakin yhteistyöanimesarjoja kuten Sherlock Koiraa. (Tämä Calimero ei ole lajissaan ainoa animaatio, vaan se "ysäri"-versio. Eikä se ole viimeisin. Eikä edes ainoa japanilaisten animoima. Mutta Suomessa tämä ilmeisestikin on "ainoa" versio Calimerosta, ainakaan ihmiset eivät vaikuta muistelevan muuta... tai sitten eivät vaan muista? Ehkä Calimeron kohtalona Suomessa on vain jäädä muiden suosittujen tirppahahmojen jalkoihin ja unohtua... voisi todeta Calimeron itsensä tyyliin: "Epäreilua".)

Oikeastihan voisin muodostaa sarjasta kokonaiskuvan "vasta" sitten kun - noh, olisin nähnyt sen kokonaan. Kuluneena talvena huomasin, että koko sarja löytyykin YouTubesta - tosin italiankielisenä. Aikomuksenani on silti katsoa sarja läpi, vaikka ymmärrän italiaa vielä vähemmän kuin esim. japania. :D Tätä tekstiä laatiessani olen katsonut ensimmäiset 26 jaksoa (osin verestääkseni muistoja niistäkin jaksoista joita itselläni ei tallessa ole), mutta loppupuoliskon ennen näkemättömien jaksojen katselu saattaa ymmärrettävyystasolla tulla olemaan haasteellista. :D Saa nähdä pystynkö kirjoittamaan jonkinlaista jatkotekstiä tästä sarjasta, muuten ehkä lisäjaarittelen aiheesta vielä.