Pikkuli-animaatiosarjan YLE Areena-linkki on ollut tuolla blogini sivupalkin suosituslistalla melkoisen pitkään, vaan enpä ole sarjasta blogissani tätä ennen jaaritellut.
Pikkuli on vuonna 2015 valmistunut kotimainen lastenanimaatiosarja (lisäksi myös kuvakirjasarja), joka kertoo pienen linnunpojan elämästä ja seikkailuista - ja tunteista. Sarjassa on 26 viisiminuuttista jaksoa, jotka tosiaan ovat katsottavissa YLE Areenassa (tällä hetkellä näyttäisi että sarja tulee poistumaan sieltä vasta loppuvuodesta 2027, joten vielä ehtii hyvin tutustua). Sarjan jaksot on myös julkaistu kahdella DVD-levyllä, joita on edelleen saatavilla.
Ikävä kyllä en muista varmasti, mikä oli ensimmäinen Pikkuli-jakso, jonka aikanaan satuin töllöstä näkemään. Sen muistan, etten huomannut katsoa sarjaa alusta asti, vaan satunnaisesti jakson sieltä, toisen täältä. Näkemäni perusteella kuitenkin kiinnostuin ja tykästyin (sen verran mitä muistan; ensimmäisten näkemieni jaksojen joukossa olivat ainakin jaksot Pikkuli pyytää anteeksi ja Sinäkin olet söpö, Pikkuli. Ne ovat jääneet mieleen jo ensinäkemisiltä).
En myöskään muista enää tarkalleen, mitä sitten tapahtui, mutta luultavasti perehdyin sarjaan kunnolla katsomalla sen myöhemmin kokonaan juuri Areenasta, ja vasta sittemmin ostin myös DVD:t. Sitäkään en oikeastaan muista, miksi päädyin nappaamaan Pikkulin videohyllyyni; oliko se vain sarjan, tai ylipäätään kotimaisen animaation tukemiseksi, vai ihan vaan koska tykkäsin? Vaan väliäkö tuolla. Sarja on varsin kelpoa ja helppoa katsottavaa pienemmillekin lapsille mutta myös koko perheelle, joten minäkin katson mielelläni (ja blogini sivupalkissa olevat suosituslinkit ovat siellä aina ihan aiheesta ;3).
En tiedä, kannattaako minun erikseen esitellä sarjaa tai sen hahmoja pidemmälti, sillä Pikkulin omat nettisivut ovat selkeät ja laajat (sieltä löytyvät jopa yksityiskohtaiset hahmoprofiilit :D), ja animaatiosarja ja siihen pohjaavat kuvakirjat lienevät jo ennestään tuttuja lapsiperhelle, mutta muuten aikuiset sitä eivät ehkä niin hyvin tunne?
Asetelma ja hahmot
Sarjan nimihahmo on pieni mutta pippurinen linnunpoika Pikkuli, joka asuu Aurinkonummen metsässä perheensä ja ystäviensä kanssa. Pikkulin perheeseen kuuluvat isä, äiti, isosisko ja -veli (joita ei ole sarjassa nimetty, mutta Pikkuli-kirjoissa ja nettisivulla isosisarusten nimiksi kerrotaan Tsiri ja Kip :D). Lintuperheen läheisimpiä tuttavia ovat seitsenlapsinen Pyyn perhe, Hämähäkki, Sammakko, Tikka, Pöllö, Myyrä ja Pikkulin paras ystävä on iso kahlaajalintu Honkkeli.
![]() |
Suurin osa Aurinkonummen porukasta paikalla. |
Sarjan tarinat kertovat maanläheisesti lapsia koskettavista asioista kuten vaikkapa ulkomaailman kohtaamisesta, leikeistä ystävien kanssa, lempiesineen rikkoutumisesta, sisarusten tai vanhempien välisistä kiistoista tai lemmikkieläimen omistamisesta. Selkeästi ja ilman varsinaista puhedialogia - tai oikeastaan hahmot puhuvat aivan omaa universaalia kieltänsä (mietin että ääninäyttelijöillä on ehkä ollut hauskaa tai sitten haasteita työssään). :D
Varsinaisesti jatkuvaa juonta sarjassa ei ole, mutta siinä on tiettyjä johdonmukaisia kronologisia tapahtumia, kuten esim. Pikkulin syntymä ja tutustuminen muihin metsän asukkaisiin ja mm. pyrstötiaispariskunnan suhteen kehitystä sivutaan kolmen peräkkäisen jakson aikana.
Jokaisessa jaksossa käsitellään jotain tunnetta tai laajempaa kokonaisuutta tai tapahtumaa tunnepohjaisella vireellä mutta silti ratkaisukeskeisesti. Uusien asioiden arastelua ja hämmästelyä, pimeän pelkoa, omien juttujen löytämistä, haaveilua, pettymystä, erimielisyyttä ja riitelyä, iloa, surua, kiukkua, itsekkyyttä, porukassa toimimista ja toisten huomioonottamista, auttamista ja kannustamista, ja niin edelleen. Vaikeampiakaan teemoja ei ole kaihdettu, mistä hatunnosto.
![]() |
Hahmoa syventää se piirre, ettei Pikkuli pidä lentämisestä, mutta sen sijaan se oppii uimaan ja hyödyntää tätä erikoistaitoaan sarjan aikana useasti. |
Sekä animaatiosarjan että kirjojen kautta voidaan opettaa ja opetella nk. tunnetaitoja, ja se onkin ollut tekijöiden päämääränä. Olipa kyseessä lapsi tai aikuinen, on hyvä välillä pysähtyä miettimään ja tutkailemaan itseään ja tuntojaan. (Pikkulin nettisivuilla ja YouTube-kanavalla asiasta kerrotaan enemmän, jos kiinnostaa.)
Pohdintaa
Kun olen nyt katsonut vanhoja tšekkiläisiä Myyrä-piirrettyjä ja sen jälkeen vilkuillut taas pitkästä aikaa Pikkulia, tulee väkisinkin mieleen ja alan spekuloida, että Pikkulin tekijät voisivat olla saaneet ainakin osittain inspiraatiota Myyrältä. Hahmot itsessään ovat melko erilaiset persoonat (Pikkuli on huomattavan paljon omapäisempi ja kiukuttelevampi tyyppi, toisaalta sitten kuuliaisempi ja kiltimpi siinä missä Myyrä taas on ilkikurisempi ja saattaa nauraa toisen vahingolle), mutta niiden tyylissä on paljonkin samaa: kuten Myyräkin, Pikkuli perheineen ja kavereineen ääntelee kyllä, mutta ei puhu mitään varsinaista kieltä ja tunteet ovat isossa osassa. Hahmot ilmehtivät paljon ja tunnetilat välittyvät äänensävystä ja -rytmistä.
Eroa Myyrään on kuitenkin yhdessä merkittävässä elementissä, mikä tekee Pikkulista omaleimaisen: kun käsitellään monimutkaisempia asioita, esim. ajatuksia tai tunteita, niitä selventämään on tehty ei puhe-, vaan kuvakuplia, jossa asia on esitetty joko suorin tai vertauskuvin. Rakkautta, hellyyttä, kiintymystä ja myös anteeksipyytämistä osoitetaan erityisesti sydämien kuvilla. Tätä visuaalista kerrontakeinoa käytetään hauskasti ja kekseliäästi. Alla muutama esimerkki.
![]() |
Isälintu haluaa, että lapset oppivat lentämään. |
![]() |
Pikkuli haluaisi seurata unelmaansa tulla joutseneksi. |
![]() | |
Sotkettuaan Myyrän kasvimaan Pikkuli kertoo olevansa pahoillaan ja pyytää anteeksi. |
![]() |
Pyrstötiaisvauvan kyläillessä ja saadessa kaiken huomion Pikkuli todella kokee tulevansa syrjään työnnetyksi. |
...
Myyrästä puheenollen: voi edelleen olla sattumaa tai sitten tarkoituksellista, että yksi Pikkulin kavereista on myös myyrähahmo. Aurinkonummen Myyrä on avulias; se auttaa Pikkulia pääsemään eroon pimeänpelosta, auttaa merkittävästi majansuunnittelu- ja rakennustyössä, sekä lisäksi se hoitaa huolella omaa kasvimaataan (jälkimmäisestä tulee mieleen erityisesti vanha Myyrä puutarhurina-filmi). Mielenkiintoista (joskaan ei kovin tärkeää) on myös, että Myyrä on Pikkuli-sarjassa ainoa varsinaisesti esiintyvä nisäkäshahmo.
![]() |
Pikkulin ja Myyrän ensitapaaminen myyränkäytävässä. |
Tiettyjä yhteneväisyyksiä voi mielestäni nähdä myös vaikka muumeihinkin; kuten muumihahmojen osalta, myöskään Pikkulin maailmasta ei varsinaisesti löydy huonoja hahmoja vaan sangen kirjava kattaus erilaisia luonnetyyppejä, esim. Pyyrouva muistuttaa omasta mielestäni aika paljon erästä rouva Vilijonkkaa periaattellisuudessaan ja jämptiydessään. :D Pikkulin isä, Sammakko ja Tikka taas ovat huomattavasti leikkisämpiä ja toilailevampia tapauksia. Omia suosikkejani sarjan hahmoista ovat Hämähäkki, joka viihtyy enimmäkseen omissa oloissaan, mutta selvästi mielellään auttaa ja antaa seittiään erilaisiin käyttötarpeisiin, ja Honkkeli on symppis iso tohelo.
![]() |
Hämppis chillailee omissa oloissaan. |
![]() |
Honkkeli ei ehkä tiedä, miksi Pikkulia harmittaa, mutta tosiystävä yrittää silti lohduttaa. |
Extra: DVD:n bonusjaksot
DVD:illä on varsinaisten sarjan jaksojen lisäksi julkaistu kaksi muualla näkemätöntä lisätarina-jaksoa, jotka eivät ehkä tuo merkittävää lisäarvoa tai syvennä sarjan tarinoita, vaan ovat lähinnä pientä tekijöiden hupailua joka ei ole mahtunut tai sopinut varsinaiseen sarjaan mukaan. :D Pelkästään näiden bonusjaksojen vuoksi videoita ei silti ehkä kannata ostaa...
![]() |
Kontekstista irrotettuna tämä kieltämättä näyttää vähän oudolta... :D |
Extra: uutta animaatiota tulossa!
Pikkuli ja Aurinkonummen ystävykset tulevat pääsemään uusiin ja talvisiin seikkailuihin, ainakin Pikkuli ja tähtipeura-niminen elokuva on ollut tekeillä ja parhaillaan tuotannossa (ja jos olen ymmärtänyt oikein, elokuva tullaan näkemään myös 13-osaiseksi sarjaksi leikattuna). Tämän vuoden keväänä julkaistiin englanninkielinen screener-video, ja alustavien tietojen mukaan elokuvan ensi-ilta on lokakuussa 2026. Sitä siis joudutaan vielä odottamaan, mutta katseluun tulee varmasti menemään!
...
![]() |
Lintusten perhe-elämä on varmasti väsyttävää mutta niin suloista myös... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos jaaritus herättää mitään ajatuksia tai muuten haluat kommentoida, kysyä jotain tai antaa palautetta, ole hyvä. Kommentit julkaistaan heti - en ole kokenut tarpeelliseksi moderoida niitä etukäteen. Ainoastaan selkeät spämmikommentit poistetaan. Vanhojakin tekstejä saa kommentoida - olen melkeinpä iloinen, jos ne vielä vuosia myöhemminkin jaksavat kiinnostaa (ja niiden alkuperäiset julkaisupäivämäärät ovat vain päivämääriä). Eriävät näkemykset ovat sallittuja. Rikkinäisistä linkeistä/videoista yms. saa huomauttaa mikäli sellaisia löytyy. Luen kaikki kommentit, ja kysymyksiin pyrin vastaamaan, mutta aina en yksinkertaisesti ehdi tai jaksa (tai minulla ei vain ole mitään erityistä vastakommentoitavaa. Joskus myös ihan vain puhtaasti häkellyn siitä että ylipäätään saan kommentteja...).
Note to potential international visitors: you are welcome to post your comment in english.