lauantai 26. syyskuuta 2015

Muistelua ja pohdintaa: Di Gi Charat

Yksi animenkatsomisharrastukseni merkkipaaluista on sarja nimeltä Di Gi Charat (vai DiGi Charat, otsikon voi litteroida monella tapaa :p). Löysin sen "sattumalta" syksyllä 2001 selaillessani internettiä. Tuohon aikaan pengoin mm. sivustoa nimeltä BestAnime.com, joka oli korealaisperäinen anime-tietokanta- ja -multimedian kokooma-sivusto. Tuona kyseisenä vuonna Digimon oli kova juttu, joten oli päivänselvää että kulutin vapaa-aikaani etsiskelemällä sitä koskevaa materiaalia internetistä. BestAnimen tietokannan aakkosellisessa hakemistossa D-kirjaimen kohdalla näkyi Digimonin yläpuolella sellainen nimike kuin "Di Gi Charat". Pitihän sitä uteliaisuudesta klikata vaikka tuskin sillä oli minkäänlaista yhteyttä Digimoniin (ihan yhtä lailla kuin vaikkapa esim. Fullmetal Alchemist jotenkin liittyisi Full Metal Paniciin ;D [miten kökkö vertaus, mutta ihan tosissaan näin se meni :D]).

Todennäköisesti ensimmäisiä näkemiäni kyseiseen sarjaan liittyviä kuvia.
Mitä näinkään, kissakorvaisia (tai oikeammin sanottuna -päähineisiä) tyttöhahmoja. Eläinhahmoista ja kissoista tykkäävänä luonnollisesti kiinnosti tutkia ja perehtyä enemmän, joten katselin kuvatarjontaa ja latailin videopätkiä.

Niin - jos vielä eläisimme aikaa, jolloin YouTubea ei ole, niin tässä kohtaa luultavasti ohjaisin ihmisiä etsimään kuvat ja videopätkät itse. Mutta onneksi YouTube on, ja voin upottaa sieltä videon suoraan tähän tekstiin! :D


"Mikä ihme tämä on ja mistä tässä oikein on kyse?!"

(Video on siis tv-sarjan alkutunnari. Ja ihan tarkoituksella valikoin vähän suttuisemman laatuisen videon. ;>)

Söpöjä tyttöhahmoja, mutta älkää antako sen hämätä, kissankorvat ovat vain somiste. >;3 Di Gi Charat ei todellakaan ole mitään pikkutytöille tehtyä hempeilysöpöilyä. Sen sijaan sarja on parodia joka nauraa lempeän itseironisesti Japanin omalle animeharrastuskulttuurille ja ehkä koko Japanille itselleen. Chibi-tyyliset pallerohahmot paljastavat ei-niin-söpöt puolensa laittamalla säännöllisesti ranttaliksi keskenään ja muiden (enemmän tai vähemmän epämääräisten) ihmisten ja olioiden kanssa.

Di Gi Charat-animessa on kuusitoista kolme minuuttia kestävää jaksoa. Voiko sarjassa, jonka jaksot ovat "vain" kolmeminuuttisia, tapahtua yhtään mitään? Vastaus on kyllä! Jopa kolmeen minuuttiin saa hyvinkin mahtumaan paljon asiaa, kun osaa tiivistää. (Tämän nyt varmaan jokainen vähänkään animaatioihin perehtynyt henkilö tiesi, mutta kirjoitin tämän huomion kuitenkin.) Onhan sanomalehtisarjakuvissakin tarinoita, vaikka useimmiten ne ovatkin vain muutaman ruudun mitassa kerrottuja vitsejä, mutta joka tapauksessa.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa (johon myöskin annan tubelinkin) päähenkilö, kansan rakastamaksi idoliksi halajava kissapäähineinen tyttö nimeltä Dejiko saapuu maapallolle kavereineen (= toinen pienempi kissapäähineinen tyttö Puchiko ja ilmassa leijuva keltainen pallero Gema), kun kissakorvainen avaruusalus iskeytyy Japaniin, tarkemmin määritettynä Tokion Akihabaraan (joka siis käsittääkseni ihan tosielämässäkin on suurin piirtein määritettynä elektroniikan ja animeharrastajien mekka). Poppoolla ei kuitenkaan ole rahaa eikä yösijaa, mutta anime- ja pelikauppa Gamersin johtaja sattuu paikalle ja tarjoaa huonetta myymälän yläkerrasta. Loppujen lopuksi sovitaan, että poppoo saa huoneen ja vastineeksi siitä työskentelee kaupassa. (Jakson lopussa kuullaan pahaenteistä naurua ja nähdään epämääräinen varjomainen hahmo, joka on Dejikon tuleva kilpakumppani, puputyttö Hikaru Usada, joka käyttää taiteilijanimeä Rabi~En~Rose.)

Tämä on lähtöasetelma, mutta mitään oikeaa jatkuvaa juonta sarjassa ei varsinaisesti ole, seuraamme vain erikoisten tyttösten enemmän ja vähemmän kummallisten, vähäpätöisistä katastrofaalisiin ulottuvien sattumusten ja kommellusten täyttämää arkielämää myymälässä ja vähän sen ulkopuolella.

Tuoteperheen tausta lyhyesti

Sarjakuva-Dejiko vuodelta 1998. ©Koge-Donbo.
Alunperin Di Gi Charat-hahmo, läheisemmin tunnettuna Dejiko (oikea translitterointimuoto lienisi DiGiko, mutta käyttäkäämme tuota ensinmainittua), on Broccoli-mediatuotantoyhtiön ja sen omistaman Gamers-vähittäiskauppaketjun maskottihahmo, jonka on alkujaan luonut ja piirtänyt  taiteilijanimi Koge-Donbo. Alunpitäen höpsön ja tohelonoloinen Dejiko esiintyi ensimmäisen kerran From Gamers-mainoskatalogissa neljän ruudun sarjakuvastripissä vuonna 1998. Siitä hahmo siirtyi ensin mainosanimaatioon.




Mainosten jälkeen seurasi kolmeminuuttisten jaksojen tv-sarja makasiiniohjelma Wonderfulin segmenttinä seuraavana vuonna. Siinä Dejikon hahmo on alkuperäistä höpsyli-sarjakuvaminäänsä särmikkäämpi ja terävämpi. Muutkaan hahmot eivät ole mitään yliherttaisia hissukoita.

Japanissa ei taida olla laisinkaan epätavallista että kaupalliset keulakuva- ja mainoshahmot päätyvät televisioon, jopa kokonaisten sarjojen päätähdiksi. Di Gi Charatista on olemassa animen lisäksi tietysti mangaa, cd-levyjä, pelejä ja jos minkälaista muuta oheiskrääsää, ja onkin vaikeaa määrittää, mikä tuoteperheessä oikeastaan on se keskeinen, varsinainen pääsijainen tai "alkuperäinen" tuote, kun monesti kaikkia markkinoidaan ja myydään yhtä aikaa. Hahmot jo itsessään voivat olla bisnestuote.
Kaveri kävi kerran Japanissa ja toi tuliaiseksi tällaisen "keitai strapin" (lähin käännös tavaralle lienee kai meikäläinen "kännykkäkoru", pointtina on että tällaisella lenkillä ja siihen kiinnitetyllä figuurilla koristellaan puhelin).
Oheiskrääsää varmaankin markkinoidaan ja myydään hahmojen söpöydellä, sitä ei käy epäileminen - ja siksi animen hahmojen persoonissa ilmenevä särmäisyys tuokin mukavan kontrastin ulkoiselle söpöydelle. Di Gi Charat-animesarja on vain yksi osa valtavaa tuoteperhettä, mutta monelle, myös minulle, nimenomaan se "keskeinen" ja "alkuperäinen" tuote.

Alkuperäis-animesarjan jälkeen

Alkuperäisen sarjan ja erikoisjaksojen keskeisimmät hahmot ryhmäkuvassa.
Di Gi Charatin menestystarina jatkui animaation saralla vielä pari vuotta, kun alkuperäinen tv-sarja sai jatkoa erikoisjaksojen muodossa; vuonna 2000 kesä- ja jouluerikoinen, 2001 ohanami- (eli kevät-) ja toinen kesäerikoinen sekä elokuva (joka tosin kestää vain reilut 21 minuuttia). Näiden kesto oli jo enemmän kuin kolme minuuttia, ja uusia hahmoja ilmestyi kuvioihin sekoilemaan. Ja kieltämättä jutuissa alkoi olemaan rahtusen verran sitä söpöilyäkin, mutta vaikka terävin särmä vähän pehmeni, niin alkuperäinen konteksti ei juurikaan kadonnut tai muuttunut.

 Vasemmalla: erikoisjaksoissa tavataan pandakorvaisen Piyoko-tytön johtama varsinainen pahisporukka, Black Gema Gema-dan ("-ryhmä" tai "-jengi"). (Naiskatsojien silmäniloksi saatiin koirakorvaisia lekuripojuja. <3) Oikealla: söpöstelyä kirsikkapuun alla erikoisjaksossa "Sakura Sakura".

Näiden jälkeen aikanaan tulivat kyllä vielä kokonaan omat sarjansa, nuoremmille katsojille sopiva Panyo Panyo Di Gi Charat vuonna 2002, täysimittainen uusversio-sarja Di Gi Charat Nyo vuonna 2004 (joka on animetuotoksista ainoa, jota en ole katsonut, ja vähän epäilen haluanko koskaan katsoakaan) ja viimeisimpänä vuoden 2006 kaksiosainen tv-spesiaali Winter Garden, joka enää hyvin löyhästi perustui alkuperäisiin hahmoihin. Mainittakoon vielä myös vuoden 2003 spinoff-OVA (suoravideojulkaisu) Piyoko ni omakase pyo! joka keskittyy Black Gema Gema-jengin elämän toilailuihin.

Vielä vuonna 2008 Dejiko esiintyi televisiomainoksessakin, mutta tuon jälkeen on ollut hiljaisempaa. (Asioiden laitaan lienee mahdollisesti vaikuttanut sellainen seikka, että Broccoli fuusioitui Animate-yhtiön kanssa "AniBro"ksi tuona samaisena vuonna.) Ilmeisesti Di Gi Charat-tuoteperhe on kuitenkin jossain muodossa hengissä, koska virallinen sivusto "Dejiko no heya" on yhä pystyssä ja sinne päivittyy uutisia.

Suomalaisen fanin fanitus

Miksi sitten Di Gi Charat on itselleni niin rakas juttu? Noh, tuohon aikaan, siis vuoden 2001 lopulla, kaikilla ei vielä todellakaan ollut nopeita internet-yhteyksiä käytettävissään, minulla varsinkaan. Parinsadan megatavujen kokoisten videotiedostojen nettilatailu ei tullut kysymyykseenkään (eikä netissä vielä pahemmin ollut striimaussivustoja). Di Gi Charat oli sarjana lyhytkestoisuutensa (ja siten myös tiedostokoon) puolesta helppoa latailtavaa hitaammallakin yhteydellä. (Muistan kyllä erään myöhään venyneen illan/yön vuoden 2002 puolella jonka vietin latailemalla jouluerikoisjaksoa tuntikausien ajan. Ihan oikeasti. ;D) Tämän lisäksi Di Gi Charat oli yksinkertaisesti ensimmäinen anime jonka "löysin itse" aikana, jolloin olen erikseen tiedostanut animen olemassaolon, toisin sanoen en ollut aiemmin lukenut siitä mistään tai kuullut keneltäkään muulta, joten siksikin se on minulle henkilökohtaisesti merkittävä tapaus.

Vuosien varrella olen tehnyt sellaisen havainnon, että voisin sanoa, että Di Gi Charat on ehkä japanilaisinta näkemääni animea, olkoonkin etten tunnustaudu varsinaiseksi japani-intoilijaksi ja animen himokuluttajaksi, mutta kuitenkin; on asioita, joita on tullut huomattua ja pähkäiltyä ja asioita, joita ei ole voinut olla huomaamatta ja pähkäilemättä.

Di Gi Charat-animen, sekä Koge-Donbon piirtämän Dejiko's Champion Cup Theater-mangan kautta olen kohdannut ensi kertaa monia ehkä pieniä ja yksinkertaisia ja nimenomaan japanilaisia kansan-, koulu- ja arkikulttuurin ilmiöitä, toisin sanoen koen, että olen hyvinkin saanut niistä tuntumaa Japaniin itseensä - toisaalta; oikeastaan ainoat kunnolliset vertailukohdat animaation saralla tuona aikakautena minulle olivat Pokémon, Digimon ja Studio Ghiblin elokuvat (joita huom. vasta alettiin tehdä kunnolla tunnetuksi täällä suomessamme). Voi ehkä kuulostaa hassulta, mutta kaikki nuo edellämainitut tapaukset tuntuvat suorastaan universaaleilta Di Gi Charatiin verrattuna. Tosin voimme myös huomioida, että Pokémon oli jenkkilän kautta kierrätetty - eli esim. onigiri-riisipallerot muuttuivat dialogissa ties miksi "donitseiksi" ja "munkeiksi". Digimonissa taas enimmäkseen seikkailtiin ja poukkoiltiin tosimaailman ja digitaalimaailman väliä, japanilainen arkikulttuuri ja kaupunkimiljöö toki näyttäytyy kyseisessä sarjassa hyvinkin, mutta useimmiten kuitenkin vaivihkaa, joten silti: nimenomaan Di Gi Charatista olen oppinut asioita Japanista ja japanilaisuudesta, mm. saanut ensituntuman keväisiin kirsikankukkakatselusessioihin (=hanami-juhlat), vahvistavaa lisäperspektiiviä japanilaisten omiin kansallisiin pyhäpäiviin (sekä epäkristilliseen joulun viettoon), nähnyt ensi kertaa kotatsun, ja niin edelleen ja niin edelleen...

Ja se on vain alkua.

Saattaa olla hyvinkin mahdollista, ja luultavasti todennäköistäkin, että tässä kyseisessä animessa on paljon sisäpiirivitsejä, joita kukaan Japanin ulkopuolella ei mitenkään voi tajuta, sattuipa meinaan tässä "taannoin" (taisi kyllä olla 2012 jo :-)) niin, että kaverini löysi YouTubesta erikoisella tavalla kiintoisan mainospätkän.


Kyseessä on siis ilmeisesti jokin akihabaralaisen kodinelektroniikkakaupan mainos, jossa lauletaan "Suteki na Something", joka sattuu olemaan myös fraasi, jota Puchiko mutisee Di Gi Charat-animesarjan peräti ensimmäisessä jaksossa. :-D Mainos on ilmeisesti pyörinyt sikäläisessä televisiossa 1990-luvun loppupuolella, joten siinä mielessä täsmää; yhteyden voi nähdä tai olla näkemättä. Tällainen tuli vastaan, vaan onkohan tämän sortin sisäpiirijuttuja enemmänkin? Tiedä häntä, en luultavasti koskaan tule pääsemään niistä perille, saati edes tietämään kaikkea, mutta oli miten tahansa, sen tiedän, että nautin Di Gi Charatista joka tapauksessa riippumatta siitä kuinka paljon "tajuan". Tai olen tajuamatta.

Tosiaan, aivan alussa katsoin sarjan jaksoja osittain myös kokonaan ilman minkään luokan tekstitystä, eikä japanin kielen taitoni ollut tuolloin hääppöinen (eikä ole muuten vieläkään, joskin olen vuosien kuluessa edistynyt hivenen ilman että olisin päntännyt jotakin "virallista" opiskelumateriaalia). Kielimuuri ei siltikään ole juuri koskaan estänyt minua nauttimasta animaatioteoksista, ja Di Gi Charat jos mikä on visuaalisesti ilmeikäs sarja. Se on japanilaisin mutta silti huumoriltaan melkoisen helposti tajuttavaa ja siinä mielessä omalla tavallaan universaalia, joten ehkei se sittenkään eroa paljoa muista tuolloin seuraamistani tapauksista.

Kaikkein ensimmäisin (ja alitajuisesti) sarjasta oppimani asia oli luultavasti se, että chibihahmot eivät aina välttämättä olekaan söpöjä, tai ainakaan käyttäydy söpösti, eikä niiden välttämättä tarvitsekaan tai ole pakko -  ne voivat olla rumia ja jopa suorastaan tökeröitä. Ja myös pirun viihdyttäviä.

Di Gi Charatilla on luonnollisesti ollut vaikutusta siihen, mitä animea olen myöhemmin katsonut ja mangaa lukenut, eikä se ole ihan vähäinen; olen katsonut animen ohjaajan muita teoksia sekä valinnut katsottavakseni sarjoja joissa on "Charatista tuttuja" ääninäyttelijöitä. Sekä tietenkin olen lukenut muita Koge-Donbon piirtämiä sarjakuvia.

Löysin Di Gi Charatin siis jo 14 vuotta sitten, vieläpä melko tuoreeltaan tuohon aikaan. Se on edelleen rakkaimpia muistojani animeharrastuspolun varrelta ja sen pariin on edelleenkin mukavan lämmin palata aina välillä ajatuksissa ja animeakin ehtii katsoa nopsaan, kiitos lyhyyden ja asioiden mainion tiivistyksen. Nyo!
Laitanpa lopuksi tällaisen kivan, meidän suomalaisten silmiin ehkä aavistuksen verran syksyisen kuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti