keskiviikko 5. joulukuuta 2018

(Ei-niin-jouluista) Joulupukkianimea?


Reilu vuosi sitten tuli katsottua mitä YouTube-nimimerkki ROMANSEORIGINAL oli ladannut kanavalleen. "Santa no yama - yousei no mori" kuulostaa äkkiseltään joulupukki-aiheiselta animelta ja sitä se onkin (jos nimen suomentaisi, se olisi kai kutakuinkin "Pukin vuori, tonttujen metsä", ainakin jotain sinnepäin ehkä? Tosin kun mietitään kontekstia niin "yama", "vuori", voisi tässä tapauksessa kaiketi tarkoittaa myös "tunturia").

Kyseessä on siis japanilainen animaatio, joka on kaksiosainen suoravideojulkaisu vuodelta 1996. Molemmat osat kestävät reilun puoli tuntia.

Alaotsikkona on "Korvatunturi FIN9999", hm-mm...
("Pukin tunturi, tonttujen metsä" on siis mahdollisesti osoite?)

Esittelyni valitettavasti jää tällä kertaa hieman tyngemmäksi, koska olen pelkän hataran japanin kuullun ymmärtämiseni varassa (taas kerran). Haluaisin kertoa ja kirjoittaa tästä enemmän, mutta tällä mennään.

Hyväntuulisen ja leppoisan kaksiosaisen animaation ensimmäisessä osassa (jap. otsikko "Hikkoshi", suom. "Muutto") tontut yrittävät saada pukin muuttamaan paremmalle seudulle (tässä tarinassa pukki ilmeisesti aluksi asuu Pohjoisnavalla..? Ainakin jossain karussa ja kylmässä paikassa, missä jääkarhut hyökkäilevät). Pukilla on kuitenkin keinonsa selviytyä, eikä häntä huvita lähteä muualle, joten tontut jättävät hänet ja käyvät tutustumassa Korvatunturiin, jossa asuu kiltti Irma-niminen nainen. Paikka miellyttää tonttuja ja he jäävätkin asumaan Irman luokse. Mutta miten pukin pää saataisiin käännettyä? Jouluaattoiltana lahjojen jaon jälkeen tontut turvautuvat kovempiin keinoihin...

Irma toivottaa tontut tervetulleiksi Korvatunturiin.
Pukin alkuperäinen asumus (ilmeisesti Pohjoisnavalla?).
Joulupukki kohtaa Irman, ja mieli muuttuu viimein.

Toisessa osassa (jap. otsikko "Santa no daietto", suom. "Pukin dieetti") puolestaan kevät on koittanut Korvatunturilla ja pulskaan kuntoon päässyt pukki laitetaan laihdutuskuurille - lisäksi Irman sisko (joka ei ole vähempää kuin luudalla lentävä noita[!]), tulee yllätysvierailulle. Suurempaa harmia aiheuttavat kuitenkin erikoiset sienet sekä noitasiskon apurilemmikin katoaminen.

"Onpa Korvatunturin kevät tosiaan ihana", toteaa pukki.
Erikoiset vaeltavat sienet käyvät mellastamaan.
Irman isosisko Beretta (vai pitäisikö se sittenkin meikäläisittäin ääntää Bertta..?).

Tämän verran minä siis suurin piirtein käsitän. (Ehkä joskus jos tartun tähän teokseen uudestaan ja ymmärrän dialogista vielä lisää niin palaan jaarittelemaan siitä yksityiskohtaisemmin?

Joulupukin ja tämän muorin (jota en kyllä ehkä tässä tapauksessa kutsuisi muoriksi) lisäksi tarinoiden keskiössä on viiden tontun joukko. Kyooju on poppoon viisas organisaattori, Aapon on toimelias ja eniten perustonttu (ja se, joka tuntee Irman entuudestaan). Burigamisan on äksy ja jääräpäinen. Odokiri on tontuista nuorekkain ja leikkisin ja uneliaalta vaikuttava Hiruneri on tarkkasilmäinen monitaituri.

Tonttujoukko ylärivistä alkaen vasemmalta oikealle: Kyooju, Burigamisan ja Aapon. Etualalla Hiruneri ja Odokiri.
---

Nokkelimmat (ja vähemmänkin nokkelammat) varmaan huomasivat jo tässä vaiheessa tekstiä, että tämä joulupukista kertova anime taitaa referoida hyvin vahvasti Suomeen! Tällaisesta tapauksesta en ollutkaan aiemmin tainnut kuulla, oletteko te?

Kun reilu vuosi sitten ajankulukseni katsoin tämän, en odottanut oikeastaan mitään sen kummempaa ennakkoon, mutta miten ollakaan, katsellessani ja eritoten kuunnellessani aloin vähitellen höristää korviani: puhutaanko tässä jotain suomea?

Kuulostellessani aloin erottaa japanin seasta sellaisia erikoisempia ja epätyypillisiä ja toistuvia ilmaisuja kuin Korubachunchuri, Yourupukki, tontto-tachi ja Iruma! Siis kutakuinkin suomeksi Korvatunturi, Joulupukki, tonttujoukko ja Irma (ekan jakson lopputekstit myös paljastavat, että naisen sukunimi on Saroonen, siis Salonen)! :-)


Pukkia kyllä enimmäkseen puhutellaan tässäkin teoksessa yleisellä nimellään japanilaisittain Santa-san, mutta kyllä minua hymyilyttää kun Irma huokaa ja hieman toruvaan sävyyn puhuttelee: "Yourupukki!"

Ei nyt ehkä ihan torilla tavataan-matskua, mutta kuitenkin.

Eipä siinä, ettei tätä suomireferenssejä sisältävää animaatiota sen kummemmin tunneta Japanin ulkopuolella, ja vielä vähemmän täällä meilläpäin - kas kun se on tehty sisäisille markkinoille (kuten suuri osa sikäläisestä animaatiosta toki muutenkin). Se on kuitenkin ihan hauska kuriositeettitapaus, ja luultavasti suomalaista alkuperää olevat ilmaisut on otettu tähän animaatioon enemmänkin sellaisessa "Suomi on cool"-hengessä, ja muuten suomi-referenssit ovatkin sitten vähäisempiä. Japanilaisille Suomi näyttäytynee eksoottisena vehreänä satumaana, ja joulupukin ja tonttujen lisäksi animaatiossa vilahtaakin jos jonkinmoisia satuolentoja, kuten keijuja, jokipeikkoja ja muitakin enemmän tai vähemmän outoja otuksia.



Mitään muuta kiinnostavaa teoksessa ei sitten oikeastaan olekaan, vaikka se on toki sympaattisen näköinen ja oloinen: anime-pukki on vähän laiskanpulska, hassu ja kömpelö, eikä ilkeään läskihuumoriin juuri sorruta, ei edes tuossa jäljemmässä laihdutuskuurijaksossa. Meininki on enimmäkseen kilttiä ja herttaista.

Kovin jouluiseksi teosta ei voi sanoa huolimatta siitä lähtökohdasta, että päähenkilönä on Joulupukki (pitäisikö hahmon nimi kirjoittaa isolla vai pienellä, kas siinä kysymys D:). Ensimmäisessä osassa on sentään talvi ja sen tarina sijoittuu joulun tienoille, mutta toisessa ollaan selvästi keväisemmissä tunnelmissa. Japanilaisille tämä ehkä on uponnut, mutta meikäläisille se ei välttämättä niin hyvin menisi.

Kauneinta ovat ehdottomasti lopputekstien taustalla nähtävät maalaukset - jos noita kuvituksia saisi ihastella taidekirjan sivuilla tai postikortteina, oijoi...!



Jos ymmärtää japanin kieltä tarpeeksi (tai jos kielimuuri ei muuten haittaa), niin tämä anime sopii mainiosti katsottavaksi ilman joulufiilistäkin ja oikeastaan milloin vain ja ympäri vuoden, kun eipä se ehkä erityisempää joulufiilistä sen suuremmin nostata (laitoin tähän jaaritukseen silti muodon vuoksi avainsanaksi "joulu"). 

...

Jos kuitenkin on kaipuuta mukavaan ja jouluisempaan fiilikseen, blogissani voi tutustua aikaisemmin julkaistuihin juttuihin, kuten vaikkapa  Kissa(n)soittaja Oruoraneen tai lukaista jouluisia pikkuponisarjiksia.

Rauhaisaa joulunaikaa kaikille blogin lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti