Oz-jaaritus #1: Vähän esittelyä, paljon fiilistelyä

Teksti sisältää vähäisesti vertailua Muumilaakson tarinoihin.

Olen aiemmin jaaritellut blogissa 1980-luvun Ihmemaa Oz-animaatiosarjasta, tai oikeammin siihen liittyvästä henkilökohtaisesta tonkimisesta. Vaikka tuossa jaarituksessa olen vähän pohjustanut asiaa, en varsinaisesti kirjoittanut esittelyä sarjasta, joten nyt voisi olla sen paikka. Vähän kuitenkin kertausta alkuun.

Ihmemaa Ozissa on siis 52 jaksoa (joista Suomessa on esitetty vain ensimmäiset 30), ja sarja perustuu yhdysvaltalaisen Lyman Frank Baumin kirjoittamiin lastenkirjoihin 1900-luvun alusta. Niistä on tehty lukuisia versiointeja niin teatteri- kuin elokuvamaailmassakin. Tämä animaatiosarjatulkinta Ozista on peräisin Japanista vuodelta 1986, mutta muuta taustatietoa löytyy nihkeähkösti. Sarjan on tuottanut Panmedia-niminen lafka, mutta siitä onko kyseessä japanilainen vai muun maalainen yhtiö, ei löydy tietoa (ainakaan kovin helposti :-D). Joka tapauksessa sarja on Japanissa tehty. Sarjan yksittäisiä tekijöitä sentään pystyy nimeämään, ja sieltähän löytyy suomalaisillekin periaatteessa tuttuja nimiä; Ozia on ohjannut Hiroshi Saito (joskin täytyy tunnustaa, että tieto ei ole sataprosenttisen varmaa, mutta eipä haittaisi jos pitäisi paikkaansa), ja sarjan käsikirjoituksesta ja kuvakäsikirjoituksesta vastaa Akira Miyazaki, molemmat herrathan ovat työskennelleet Alfred J. Kwakin ja Muumilaakson tarinoiden parissa. :-) Mainioita kaikenikäisten sarjoja nuokin kaksi, ja niitä edeltänyt Ihmemaa Oz on myös hyvä, sen uskallan luvata.

Juoni

Tarina alkaa Amerikan Kansasin preerioilta, missä kerran eräänä päivänä pyörremyrsky pyyhkäisee pienen Dorothy-tytön ja Toto-koiran mukanaan. Tyttö ja koira päätyvät kummalliseen, salaperäiseen ja hyvin satumaiseen Ozin maahan. Dorothy haluaa tietysti palata kotiinsa Kansasiin, mutta sepä ei käykään kovin helposti, kun kukaan Ozissa ei ole koskaan kuullutkaan Kansasista, saati sitten Amerikasta. Ainoa, joka mahdollisesti voisi auttaa tyttöä, on Smaragdikaupungissa asuva, mahtava ja pelollakin kunnioitettu Ozin velho. Dorothy koirineen aloittaa vaarallisen matkan, jonka varrella heidän seuraansa lyöttäytyy eriskummallisia henkilöitä; variksenpelätin, joka haluaisi saada aivot, peltinen puunhakkaaja, joka kaipaisi sydäntä ja pelkurimainen leijona, joka tahtoisi rohkeutta. Yhdessä joukkio matkaa keltatiilitietä pitkin ja kokee monia seikkailuja, joissa kukin vuorollaan osoittaa tarpeellisuutensa. Monien käänteiden ja koitoksien päätteeksi toiveet toteutuvat, ja lopulta Dorothy pääsee onnellisesti takaisin kotiin.

Tähän kuvaan päättyy ensimmäisen Oz-kirjan tarinan kertova juonikaari, vaan Dorothyn ja kumppanien seikkailut eivät suinkaan lopu siihen, kun vasta 17 jaksoa on mennyt. :-) Dorothy palaa Ozin maahan, missä tapahtuu lisää kummallisuuksia ja tavataan erikoisia henkilöitä ja koetaan jännittäviä seikkailuja, jotka päättyvät enemmän tai vähemmän yllättävästi. Toisen juonikaaren (jaksot 18-30) aiheena on kapina-armeijan vallankaappaus Smaragdikaupungissa, ja maan laillisen kruununhallitsijan, kadonneen prinsessa Ozman etsintä. Kolmannella juonikaarella (jaksot 31-41) Dorothy ystävineen lähtee etsintä- ja pelastusretkelle tuodakseen Ozin naapurivaltion Evin siepatun prinssin takaisin. Neljännellä ja viimeisellä juonikaarella (42-52) Ozin maa on jälleen vaarassa, kun Menninkäiskuningas (en ole aivan satavarma käännösnimestä, mutta korjaan tarvittaessa) janoaa kostoa juuri kun Ozman kruunajaiset lähestyvät.

Ehkä kirjoitan jokaisesta juonikaaresta vielä omat, yksityiskohtaisemmat ja kuvitetut kuvaustekstit, haluaisin ainakin (meinasin selostaa ensimmäisen juonikaaren yksityiskohtaisemmat tapahtumat jo tähän, mutta siirrän sen tuonnemmaksi ;-)). Nyt kuitenkin haluan hehkuttaa sarjaa yleisesti. Tiedossa on siis...

Pohdintaa ja fiilistelyä

Yksi parhaimpia tiimejä ever.

Ihmemaa Oz on parhaimpia näkemiäni animaatiosarjoja, noin yleisesti sekä animena. Se on melko yksinkertainen ja selkeä, mutta hyvinkin mukaansa tempaava fantasiasatuseikkailu. Se ei ehkä ole samalla tavalla kantaaottava kuin Alfred J. Kwak tai lievästi filosofinen kuin Muumilaakson tarinoita, mutta kyllä sekin herättelee jonkin verran ajatuksia samalla kun päästään vahvasti myötäelämään seikkailua ja jännittämään tapahtumia. Toisin kuin Alfredissa tai muumeissa, Ozissa on jaksosta jaksoon, alusta loppuun saakka jatkuva, melko yhtenäisenä pysyvä juoni, mikä ei ole kovin tai liian yleistä. Sarja jaetaan ja eritellään yleisesti ylläkerrottuun neljään juonikaareen. (Suomessahan tosiaan nähtiin vain kaksi ensimmäistä juonikaarta. Lapsena ja teininä mietin toisinaan, jos ja miten sarja jatkuisi vielä senkin jälkeen... no, nyt tiedän miten lopulta kävi.)

Yleiset mielipiteet sarjasta vaihtelevat, ja ihan sarjan sisältäkin; yleisesti ensimmäistä juonikaarta pidetään kaikkein uskollisimpana Oz-kirjoille, kun taas muut perustuvat lähdeteoksiinsa löyhemmin ja lähtevät hieman omille teilleen, vaan eipä sen niin tarkkaa aina tarvitse ollakaan. Sarja toimii omana kokonaisuutena alusta loppuun saakka vähintään tyydyttävästi (joitakin vähäisiä aukkokohtia lukuunottamatta), joskin on toisaalta myös pakko myöntää, että sarjan paras anti on juonenrakenteellisesti ehdottomasti ja nimenomaan ensimmäisessä juonikaaressa, seuraavissa meno lähtee vähäisesti lässähtelemään ja tarinan tapahtumien eteneminen meinaa hitusen mennä hahmokuvauksen ja -kehityksen edelle, mikä on sääli, kun hahmokavalkadi on erinomainen! Niin erilaisia persoonia kuin olla voi, heikkouksineen ja vahvuuksineen, mutta kaikilla on sama päämäärä. Ennen kuin huomaakaan, Dorothyn, Pelätin, Peltisen ja Leijonan muodostama ryhmä on hitsautunut läheiseksi, kaikki vaarat yhdessä kohtaavaksi tiimiksi, joiden seikkailuja ja edesottamuksia seuraa mielenkiinnolla. Hahmojen kehitystä on (ja olisi) mukava seurata koko sarjan ajan, parhaimmillaan se on ensimmäisessä juonikaaressa, kun hahmot vasta tutustuvat ja oppivat toisistaan ja itsestään. Homma pysyy kuitenkin alun jälkeenkin tarpeeksi mielenkiintoisena, jännittävänä ja yllätyksellisenä niin että seuraavan jakson käänteet haluaa nähdä.

Syteen tai saveen, yhdessä mennään aina :>

Omien vahvuuksien löytäminen ja tunnistaminen on klassinen inhimillinen tarina-aihe, ja tässä sarjassa sen kuvaaminen on tehty todella kauniisti. Tosin meinaa se ehkä hieman käydä pitkästyttäväksi kun Pelätti alkupuolella jatkuvasti toistelee uusien asioiden edessä ettei tiedä sitä eikä ymmärrä tätä kun ei ole aivoja. Mutta sittenkin; oppiminen ja hahmojen kehittyminen on silminnähtävää, aivojen puutteesta huolimatta Pelätti tekee päätelmiä ja myöhemmin monia hyviä oivalluksia ja keksintöjä. Peltinen on sydämettömäksi hahmoksi yllättävän lempeä ja kiltti, ja Leijona tekee pelkurinakin monta urotekoa. Ja Dorothy on kaiken ytimessä - tosin hetkittäin minusta tuntuu, että Dorothy on enemmän funktio kuin hahmo. Tällä tarkoitan, että Dorothy on enemmän voima, joka vain tekee ja toimeenpanee ja aikaansaa asioita kuin persoona, jolla olisi mitään varsinaisia omia ajatuksia tai tunteita. Toisaalta, Dorothy on vasta nuori tyttö, ja sitä kautta persoonana melkein tyhjä taulu ja hyvin viaton. Ja kyllähän Dorothystakin pippuria löytyy.

Myöhemmin sarjassa on hauska nähdä, miten Dorothy omaksuu osittain jonkinlaisen opettavaisen
isosiskon roolin prinsessa Ozmaa kohtaan. Toisaalta meinaa ruveta vähän liikaakin määräilemään. :s

Hahmojen toveruus tuntuu lämpimältä ja aidolta, ja tyyppeihin kiintyy, ainakin itse myötäelän vahvasti kaikki hetket. Kun Smaragdikaupunkiin päästään ensimmäisen kerran, se tuntuu voitolta itsellekin, ja niin edelleen. Ja vaikka alusta asti on selvää, että lopussa hahmot eroavat kukin taholleen, sittenkin eron hetki tulee yllätyksenä ja jäähyväishetki alkaa itkettää Ani-tätiä; rehellisesti sanoen tuntuu kuin itse eroaisi rakkaista ystävistään! :´D Kyllä, niin syvästi olen kiintynyt tämän sarjan hahmoihin, että sille on vähän vaikeaa löytää vastaavaa vertailukohtaa (ja olen kuitenkin jonkin verran elämässäni katsonut animaatiosarjoja, joiden hahmoihin olen saattanut tykästyä ja jopa kiintyä).

Ikävä tulloo aina näitä Oz-maan kamuja ;_;

Sarja on erinomaisen hallittu kokonaisuus, ja kestää myös useamman katselukerran kevyesti. Myöhemmillä katselukerroilla huomaa, miten pitkin sarjaa on ripoteltu useita pienempiä ja suurempia yksityiskohtia, jotka viittaavat sarjan tuleviin tapahtumiin. Toki sarjassa myös muistellaan menneitä, mutta hyvin vähän. Takautumille ja aiempien tapahtumien kertauksiin ei juuri käytetä aikaa turhaan, ja hyvä niin.

Sarjassa on hyvät musiikit, mutta tiettävästi ja kovin valitettavasti soundtrackia ei taida olla olemassa, ainakaan internet ei tunne mitään nimikettä, joka sisältäisi sarjan taustamusiikkeja. (Yhtenä monituisista pyrkimyksistäni olisi leikellä ja yhdistellä musiikkipätkiä jaksoista, mutta se tulee olemaan epätoivoinen ikuisuusprojekti. :-P) Myös ääniefektit ovat vaikuttavia, joskaan eivät kovin erikoisia sinänsä, mutta viime vuosina olen sävähtänyt muutaman kerran katsoessani jotain aivan muuta vanhempaa animaatiosarjaa tai -elokuvaa ja kuullessani täsmälleen oikeanlaisen, Oz-sarjasta tutun, äänitehosteen. :-)

Lisäksi sarjan tekijät ovat tienneet, mitä ja miten tehdä. Kuten sarjan hahmojen tiimi, myös sen käsikirjoitus, animaatio, äänimaailma, musiikki, kaikki toimivat saumattomassa yhteistyössä, kertoen yhtenäisen tarinan ja rakentaen monipuolisia tunnelmia onnistuneesti läpi sarjan. Ja se tunnelma... tunnelma. Se on jotakin niin onnistunutta läpi sarjan. Myönnän sen mahdollisuuden, että olen itse pahasti sokea sille, jos sarja nykymittapuulla vaikuttaa hidastempoiselta, minulle tahti kelpaa mainiosti.

Tunnelmointia Glindan palatsin pihalla.

Ja vielä; pidän Ihmemaa Ozia erityisesti visuaalisesti hyvin omaleimaisena sarjana. En ole nähnyt eikä tielleni ole osunut mitään vastaavaa, mikä muistuttaisi sitä. Hahmot ovat melko simppeleiksi piirrettyjä, mutta sen johdosta ilmehtivät ja liikkuvat oikein sujuvasti ja monipuolisesti. Oz-maailman taustat puolestaan ovat kuvakirjamaisella tavalla melko pelkistettyjä, todella kauniita ja värikylläisiä. Vielä Smaragdikaupungista puhumattakaan; haluaisin niin seikkailla tuossa maailmassa ja vaellella Smaragdikaupungin kaduilla ja kujilla. En taida tykätä minkään muun animaation taustakuvituksista niin paljon kuin Ozin.

Sarjan ydinhahmot ovat viehättäviä kukin omalla tavallaan, eikä keskeisissä sivuhahmoissakaan ole juuri vikaa. Jopa pahiksista löytyy jotain sympaattista. Mutta kyllä yksi on aina ylitse muiden... (Puuhiani seurailleille tuskin tulee isona yllätyksenä... :-)) 

Pelätti on paras hahmo, tietenkin! En suotta spämmää Pelätin kuvaa joka tilanteessa jolloin se tuntuu sopivalta. (Nyt kun mietin, voisin spämmätä sitä enemmänkin... ja YouTube-avatarikseni olen valinnut pysyvästi nimenomaan Pelätin mainostamaan Ihmemaa Ozia ja itseään. ;>)

Itse asiassa uskon, että jos koskaan lapsuusiässä olen ollut ihastunut animaatiohahmoihin varsinaisesti romanttisessa mielessä, niin Pelätti saattaisi olla tällainen ihastus, hyvin todennäköisesti myös ensimmäisin.. :-)

Kun mietin pidemmälle, Ihmemaa Ozia on katsantokannasta riippuen joko syyttäminen tai kiittäminen seuraavia vastauksia kysyttäessä mielipidettäni parista asiasta (kiinnostipa ketään tai ei). Jos en ole esittänyt blogissani kärkevän subjektiivisia mielipiteitä, ainakin tässä niitä tulee pari!

Pelätti vs. Nuuskamuikkunen: Pelätti on paljon siistimpi hahmo kuin Nuuskamuikkunen. Niin paljon, ettei sitä voi oikeastaan mitata. Ihan oikeasti. Voi olla liikaa aikuisen ylianalysointia, mutta kuitenkin, hyvin todennäköisesti Ihmemaa Ozin ja Pelätin ansiosta en ole koskaan ollut erityisen viehättynyt Muumilaakson tarinoiden Nuuskamuikkusesta (ei sillä että minun kai erityisesti pitäisi olla - tai olla olematta, mutta kuitenkin. Välillä törmää näkemyksiin, jopa olettamuksiin että kaikki tytöt käyvät kuumana Nuuskikseen ;D). Hahmot kun meinaan jonkin verran muistuttavat toisiaan olemalla sarjojensa neuvokkaita älypäitä. Mutta Pelätti vain on paljon sympaattisempi, lähestyttävämpi, moniulotteisempi; siis yksinkertaisesti mielenkiintoisempi hahmona kuin etäinen ja viileä Nuuskamuikkunen. Ja minulle Pelätti oli olemassa paljon ennen Nuuskamuikkusta. 

Pelätissä myöskin tapahtuu selkeää kehitystä, kun Nuuskamuikkunen taas pysyy melko muuttumattomana koko Muumilaakson tarinoiden ajan (hm, vai pysyykö? Jos joskus kirjoitan jotain hahmomietintöjä muumeistakin niin ehkä katsotaan asiaa sitten uudestaan :D). Ja voisihan joku toisaalta kysyä; miksi Pelätin fanittamisen pitäisi sulkea pois Nuuskiksen fanittaminen? ;> Itse asiassa kun mietin tätä, niin vähän alkaisi innostaa crossover-fanitaiteen tekeminen... XD

Ihmemaa Ozin pelottavat jutut vs. Muumien pelottavat jutut: Muumilaakson tarinoiden Mörkö, Jäärouva, Vedenneito ynnä muut sellaiset eivät ole kertakaikkiaan mitään verrattuna Ihmemaa Ozissa oleviin juttuihin, ilmiöihin, kummajaisiin ja hirviöihin! (Aion edelleen kasata lapsuustraumakoosteen jossain välissä. ;-B Toivottavasti jaksatte odottaa kuvamateriaalia siihen saakka!)

...

Meni vähän vertailuksi ysärianimemuumien kanssa. En tarkoita tietenkään väheksyä, minulla on vain vähän poikkeava ja erilainen näkövinkkeli asioihin tässä mielessä. :-) Yksinkertaisesti altistuin Ihmemaa Ozille niinkin paljon ennen muumeja.

...lisää jaarittelua aihepiiristä on tulossa varmasti.