Muistelua: Taotao, pieni pandakarhu

Täytyihän minun toki jaaritella blogissani Taotao, pieni pandakarhu-sarjasta (saks. Taotao der kleine pandabär, jap. Taotao Ehonkan) (1983), kun olen elokuvastakin jaaritellut! 

Varsinaista esittelyä 52-osainen klassikkosarja tuskin kaipaa, mutta muodon vuoksi: japanilais-kiinalais-saksalaisessa animaatiosarjassa kerrotaan opettavaisia eläinhahmojen tähdittämiä tarinoita, jotka on limitetty sarjan nimihenkilön, Taotao-pandapojan ja tämän ystävien jokapäiväisen elämän kommelluksiin ja kohelluksiin. Pandamuorin kertomien tarinoiden kautta löytyy usein ratkaisu ongelmaan tai selitys arvoitukseen, joskus myös rohkaisu tai lohtu vaikean tilanteen käsittelyyn.

Sarjaa voi pitää yleissivistävänä, sillä siihen on koottu tarinoita kaikkialta maailmasta, ja osa niistä on hyvinkin tuttuja, osa taas ehkä vähemmän tunnettuja. Sanoisin, että sarja toimii kaikenikäisille "vauvasta vaariin".

Tarinoissa käsitellään melko perinteisiä hyveitä alkaen viisaudesta rohkeuteen, vaatimattomuudesta lempeyteen. Ahkeruus ja hyvät teot palkitaan. Matkailu avartaa, mutta toisaalta kotona on hyvä olla. Vaikka olisi pieni hiiri tai koira, on aina riittävän hyvä johonkin, sillä jokaiselle on oma paikkansa maailmassa. Ja niin edelleen. Tarinat ovat helposti samaistuttavia, inhimillisiä ja ajatuksia herättäviä. Maailma ei kuitenkaan ole täydellisen ideaalinen, joten kaikissa tarinoissa hahmot eivät toimi moraalisesti oikein, asioilla on nurjemmat puolet, eikä oikeus aina tapahdu edes Pandamuorin tarinoissa.

Suomeksi sarjan on kertonut Inkeri Wallenius. Nykypäivänä mietin, että jos tämä sarja uusiodubattaisiin, se voitaisiin tehdä samaan malliin kuin Pörri Oravan kanssa 2000-luvulla tehtiin; siinä oli uusi dubbaus jossa hahmoilla oli yksilöidyt äänet, mutta jakson aloitus- ja lopetusosioissa oli lyhyt Walleniuksen (toki uudelleen äänitetty) kertojamainen osuus.

Lapsuuden aikaisesta kokemuksesta nykyhetkeen

Taotao-kirjan löysin 2010-luvulla omaan kirjahyllyyni.

Sarjan loppupuoliskon jaksoista suurin osa oli nauhoitettu lapsuudessani kaseteille 1980-luvulla. Sarjan alkupään jaksot tulivat minulle tutuksi myöhemmin 1990-luvulla kirjaston kaseteilta sekä animaatiokuvitetusta Taotao-kirjasta ennen samaisen vuosikymmenen puolivälin tv-uusintoja, jolloin koko sarja tuli nauhoitettua talteen. Nuo nauhoitteet ovat säilyneet ja kulkeneet oman elämän rinnalla lapsuudesta varhaiseen aikuisuuteen.

Koko sarjan sisältävää DVD-boksia sainkin sitten odottaa vuoteen 2021 asti mutta todettakoon että kärsivällisyys palkitaan. Ainoa mikä on ehkä vähäsen hassua tähän sarjaan liittyen, on se, että olin/olen jotenkin niin tottunut ruotsinkielisiin tekstityksiin, mitkä sarjan televisioesityksissä pyörivät, että on tuntunut vähäisesti oudolta katsoa sarjaa DVD:ltä ilman ruudun alareunaa peittäviä tekstityksiä. :´D Nuo tekstitykset olivat hyvät siinä mielessä, että jos jaksossa esiintyvän hahmon nimestä oli epävarma, niin tekstityksestä sai selville, miten se kuuluu kirjoittaa (esim. Chario, Schu-Schu, Chocoma).  

Mutta palataan taaksepäin. Alle kouluikäisenä siis katselin nauhoitettuja jaksoja sellaisenaan ja viihdyin niiden parissa, mitäpä muutakaan. Eläinhahmoja oli hauska katsella ja ne tekivät kaikkea kiinnostavaa ja monesti olisin halunnut ja yritinkin matkia niitä (kuten ylläolevissa parissa kuvassa; käyttää suuria lehtiä sateenvarjona tai mäenlaskussa). 

1990-luvun puolivälissä ala-asteikäisenä edelleen katsoin sarjaa enemmän animaatioviihteenä ja erityisen kiinnostuneena alkupään ja muuten aiemmin nauhoittamatta jääneitä jaksoja, ja tuohon ikään mennessä kertyneen ymmärryksen kautta osasin liikuttua ja pillittää joistakin tarinoista.

Kun aloin ymmärtää elämää/kuolemaa, pilviseepran uhraus itketti
(itse asiassa ajattelen aikuisena tätä tarinaa vielä synkemmästä näkökulmasta).

Nuorena aikuisena (en muista oliko vielä ennen Taotao-elokuvan näkemistä) rupesin näkemään jotkin sarjan jaksot eri tavalla kuin mitä lapsena, ja nyt, hyvinkin kypsään aikuisikään ehtineenä, näen monet tarinoista jo hyvinkin syvällisesti. Silti, lapsuusaikainen kokemus on pääosin säilynyt aika hyvin, eikä se ole ristiriitaillut aikuisen ymmärryksen kanssa pahemmin (lähinnä olen huomannut vähäistä muutosta suhtautumisessani joihinkin tarinoiden hahmoihin). 

En ole palannut sarjan pariin pitkällisemmin enää 2000-luvun jälkeen (vaikka esim. olenkin jaaritellut 29. jaksosta). Taotao-elokuvan näkeminen vuonna 2005 on jättänyt minuun pysyvän ja lähtemättömän jäljen, mikä myös ehkä on vaikuttanut siihen, että sarja on ollut enemmän muistoissa kuin varsinaisessa katselussa. Hankittuani sarjan DVD-boksin ja laittaessani sen kunnolla katseluun näin 2020-luvulla on myönnettävä, että minulla oli alkuun lievää epämukavuutta ihan vain sarjan alkutunnaria katsellessa ja kuunnellessa. (Vai olisiko se sittenkin se todellinen, kuuluisa *nostalgia* tällä kertaa?)

Sittenkin, huomaan katsovani animaatiota ja kuuntelevani Walleniuksen kerrontaa mielelläni, välillä kokien niin mukavia kuin epämukavia läikähdyksiä sydämessä, ja tehden jopa uusia oivalluksia. 

 Tahatonta, aikuisena tajuan että kuvassahan on selvästi kakihedelmä (lapsuudessani en sitä tuntenut!).

Jaettu katselukokemus 2020-luvulla syntyneen läheiseni kanssa: "pesukarhulla on Nuuskamuikkusen hattu :D" ... ;D

Jaksokohtaisia mietteitä, muisteluja ja fiilistelyjä minulla riittäisi aika paljon, samoin kuin voisin melko vaivattomasti tehdä erilaisia ranking- tai top 10-listoja sarjan jaksoista ja hahmoista (surulliset/haikeat loput, eeppisimmät seikkailut, hupaisimmat tarinat/veijarihahmot, mulkuimmat hahmot jne.). Ehkä joskus teenkin jotain kun jaksan paneutua miettimään? 

Musiikki joka puuttuu hyllystä

Sarjan saksankielisen version musiikit on tehnyt pääosin Karel Svoboda, joka teki musiikit myös Maija Mehiläiseen (1975), Pinokkioon (1976) ja Peukaloisen retkiin (1980). Svobodan lisäksi sarjaan ovat tehneet jaksokohtaisia musiikkeja herrat nimeltä Robert Pherdmenges ja Alexander Blechringer, jotka myös ansaitsevat tunnustusta (ja etenkin jälkimmäisen kohdalla opin näin aikuisena tunnistamaan tyylin niin että saatoin arvata milloin kyseinen tekijä on ollut vaikuttamassa jakson musiikkiin :D). 

Sarjan musiikkia olisi mukava kuunnella sarjasta erillään. Edellämainituista Maija Mehiläisestä, Pinokkiosta ja Peukaloisen retkistä onkin aikoinaan julkaistu Saksassa Fernseh Hits- (sekä sisällöltään vastaavia TV Friends Forever)-levyjä, joissa kunkin sarjan musiikkeja kuullaan (mutta täydellisiä soundtrackeja ne valitettavasti eivät ole. Olen silti mielelläni maksanut sen muistaakseni alle 10 euroa Maija Mehiläisen musiikkien digilataamisesta aikoinaan). Taotaosta tuollaista levyä ei kuitenkaan ole käsittääkseni julkaistu, vaikkakin, sen sijaan, Discogs-sivusto kertoo, että aikoinaan 1980-luvulla on tuotettu sarjaan liittyviä kuunnelmalevyjä ja -kasetteja, joissa ilmeisesti on ollut myös musiikkiosuuksia...

(Aasinsiltana, liittyen Taotao-elokuvaan, Discogs-sivusto kertoo myös, että Japanissa filmin soundtrack on julkaistu LP-levynä aikoinaan...) 

Lopputulemia ja aikuisiän (ristiriitaisiakin) fiiliksiä

Taotao on ollut mieleenjäävä hahmo, eikä vähiten ulkomuotonsa puolesta. Muistan lapsuudestani ennen kouluikää, että minulla oli pahvinen kirja, jossa oli kuvia erilaisista eläimiä, ja pandan kohdalla intin jääräpäisesti "Taotao", eli kaikki pandat olivat taotaoja, kuten myös WWF:n logo. :´D

Minulle Taotao on henkilökohtaisesti nostalginen sarja kysymättäkin. Pidän siitä, että sarjaan on tuotu tarinoita ympäri maailman (itse asiassa olisi kiva joskus selvitellä sarjan ihan kaikkien tarinoiden taustat ja mistä ne ovat peräisin - tai olisiko niin, että jotkin tarinat on keksitty ja kirjoitettu sarjaa varten. Esim. Ruma ankanpoikanen ja Saapasjalkakissa ovat toki helposti selvitettäviä tarinatapauksia). Vertailuun voi ottaa ystäväni, joka taas ei pahemmin katsonut Taotaoa omassa lapsuudessaan, näkökulman; häntä ei niin nappaa kun sarjasta puuttuu jatkuvuus. Omaksi "puolustuksekseni" taas sanon, että kun tarinat ovat kaikkia omia kokonaisuuksiaan, se vapauttaa sarjan jaksot niin, että niitä voi katsoa huoletta missä järjestyksessä tahansa.

Pidän myös siitä, että sarjassa nähdään vaihtuvien tarinoiden lisäksi myös monipuolista ja vaihtelevaa piirrostyyliä, niin animaatiota kuin taustataidetta, eri jaksoissa. Ja sarjan eläimet ovat niin somia vieläkin... muistelen, että lapsena tai vielä teininä/nuorena aikuisenakin halusin joskus piirtää eläinhahmoja "Taotao-tyylillä" (siinä kuitenkaan onnistumatta)...  

Tokin ja Mokin tarinan maailma on rosoinen ja kivinen vuoristo.

Lumipöllö on tosi söpö :3

Jos pitää "perinteisistä" tarinoista ja eläinhahmoista, Taotaoa voi suositella katsottavaksi nykypäivänäkin. YouTubesta sarjaa voi katsoa virallisesti Parhaat vanhat piirretyt!-kanavalta, jos ei DVD-boksin tai yksittäisten levyjen hankinta huvita (joskin tuolla kanavalla jakso-otsikot ja myös osa thumbnail-kuvistakin ovat päin honkia, niitä ei ole selvästikään tarkistutettu). Lisäksi muistelen joskus nähneeni Taotaon listattuna myös Nelosen Ruutu-palvelussa, mutta pikaisella vilkaisulla sitä ei enää ollut siellä.

Taotao-elokuvasta olenkin aiemmin jaaritellut siinä määrin tyhjentävästi, ettei minulla ole siitä enempää kerrottavaa tai lisättävää aikaisempaan. Elokuva lienee noussut parempaan tietoisuuteen omien blogikirjoitusten jälkeen, mutta muistutan kuitenkin, että se on varsin erilainen tähän televisiosarjaan nähden...