Ihastuttava Rottis

En selosta elokuvaa kuin suurpiirteisesti, mutta käsittelen joitakin sen yksityiskohtia, eli spoilereita lienee.

Minulla on useana vuonna ollut pyrkimyksenä ja jonkinlaisena tapana jaaritella blogissa ystävänpäivän tienoilla kaveruusteemajutuilla. (Viime vuonna tämä blogiperinteeni tosin jäi väliin.) Tänä vuonna ja tällä kertaa ajattelin vaihtelun vuoksi ja pitkästä aikaa ottaa käsittelyyn romanttisemman rakkausteeman. Ja mikäpä sopisi paremmin kuin liki puolitoistatuntinen, ruotsalainen animaatioklassikko ja kulttielokuva Rottis (ruots. Råttis, 1986).

Olipa leffa jo entuudestaan tuttu tai ei, sen voi katsoa ja fiilistellä YouTubesta jopa kahtena kappaleena sekä Harvinaisia leffoja-kanavalta että erityisesti Rottikselle omistetulta kanavalta (ensin mainitulta kanavalta löytyy muutakin mielenkiintoista sisältöä). 

Rottiksen tapauksessa en muista enää varmasti, näinkö sen ensin televisiosta vai tuliko siihen tutustuttua kirjaston kasettihyllyn kautta, mutta olipa kumminpäin vain, se tapahtui lapsuudessani 1990-luvun puolivälin paikkeilla. Elonet antaa tietoon kaksi televisioesitystä vuosilta 1995 ja 1996. Joka tapauksessa kasetti sattui kerran mukaan kirjastoreissulla ja sitä tuli lainattua myöhemmin uudestaankin, ja tällä vuosituhannella olen saanut kasetin haltuuni kirpputorilta.

Rottis-kasetin kansipaperi.

Kasetti on Oy Suomen Kunnallispalvelun julkaisu ja osa Satumaan mansikat-sarjaa, josta ei kuitenkaan nykypäivänä juurikaan löydy tietoa. Muistan kuitenkin, että noita Satumaan mansikat-merkkisiä kasetteja oli kirjastossa enemmänkin, ja niihin taisi kuulua ainakin Zdeněk Milerin Myyrä-animaatioita, luultavasti muitakin laadukkaiksi miellettyjä animaatioita ja ehkä muitakin lastenelokuvia. Nyt kun mietin, niin olisi hauska saada lisää tietoa tuosta julkaisusarjasta! (Ja taas lähti ajatus harhailemaan...)

Lisäksi, kuten tuosta skannaamastani kannesta näkyy, elokuvalla on Mannerheimin Lastensuojeluliitto suosittelee-merkintä. (Olisi yleisesti kiva tietää, millä kriteereillä tuon merkin on mahtanut saada...)

Juoni

Rottis on nuori rottapoika, joka asuu kotona vanhempiensa, vaarin ja runsaan sisarusparven (ja pölypallojen) ympäröimänä. Rottiksen elämässä ei tunnu tapahtuvan kovinkaan paljon, jännittävin ajanviete on nakkikioskilla käyminen. Kaikki muuttuu ja kääntyy ylösalaisin, kun ulkona Rottista vastaan kävelee kaunis rottatyttö Rosetta ja rottapoika ihastuu ensimmäistä kertaa. 

Nuoret tutustuvat ja aloittavat seurustelun, mutta rakkauden tiellä on monia esteitä ja hankaluuksia. Se, että rakastavaisten kaksinoloa häiritsevät Rottiksen uteliaat sisarukset, ja nuorten suhteen eteneminen (etenkin fyysisellä tasolla) mietityttää myös Rottiksen vanhempia, ei juuri tee elämää helpommaksi. Puhumattakaan nuorten rakastavaisten draamasta joka huipentuu rottakaupungissa.

Mistä tämä elokuva erityisesti muistetaan 

Jos tutkailitte tuota kasetin kansipaperia, niin huomasitte ehkä takakannen tekstin "Ohjelma on tarkoitettu lähinnä varhaisnuorille." Mitähän tuolla oikeastaan tarkoitetaan?

Kuva ei liity elokuvan mahdolliseen "sopimattomuuteen".

Siis, tietenkään kyseessä ei ole pikkulapsille tarkoitettu piirretty, vaikka kasetin kansissa onkin Sallittu kaikille-merkintä (Elonet kertoo että elokuvalla on ollut myös merkintä K6). "Varhaisnuoria" eli nykykielellä esiteinejä tuo elokuva ehkä eniten puhuttelee ja koskettaa, ja minäkin näin sen kutakuinkin otollisessa iässä, mutta sanoisin, että se on elokuva kaikille, jotka ovat (olleet) nuoria, ja (olleet) ihastuneita/rakastuneita korvia myöten.

Rottista tituleerataan joskus seksivalistuselokuvaksi, vaikka omasta mielestäni elokuvan "seksivalistuksellinen" osuus ei ole niin merkittävässä osassa (kuin elokuvasta puhuttaessa annetaan ymmärtää), eikä se ole laisinkaan selkeää vaan vihjailevaa ja epäsuoraa, melkeinpä vain rivien välistä luettavissa olevaa matskua, jota yksinkertaisemmat (kuten minä nuorna tyttösenä) eivät välttämättä edes tajua sen syvällisemmin.

Nuo katseet voisivat sanoa vaikkapa: "Pitäisiköhän meidän puuttua asioihin?"

Se, että Rottiksen vanhemmat hermoilevat asiasta puhumisen kanssa, Rottis itse on lievästi kiusaantunut, ja pikkusisarukset ottavat tilanteesta kaiken ilon irti huutelemalla sellaisia sanoja kuin "pippeli" ja "pimppi" ja intiimiin yhdessäoloon viitataan ilmaisulla "kuksiminen", on ehkä ja hyvinkin epätyypillistä, mutta ei se minun mielestäni kuitenkaan iiihan vielä riitä tekemään rainasta seksivalistuselokuvaa, paitsi ehkä jotenkin ujolla, lähes käänteisellä tai ainakin hivenen nurinkurisella tavalla. :-) Eikä elokuvassa tosiasiallisesti sitten vilaukseltakaan näytetä mitään ns. härskiä (muuten hivenen kyseenalaista käytöstä, tupakointia, alkoholinkäyttöä ja pari taustahahmoa pissalla kylläkin, "hui kamalaa"). Keskustelua elokuva toki saattaa herättää katsojiensa keskuudessa. Ja sehän on silloin tietysti yksinomaan hyvä asia.

Elokuvan tärkein opetus lieneekin: sanat tarpeenkin on. Eli siis, aina sanoja ei saa suustaan ulos, tuntuu että ne eivät edes riitä, eikä niitä välttämättä tarvitakaan. Joskus puhuminen ja sanojen löytäminen on jopa suorastaan vaikeaa, mutta sittenkin kannattaa (ja on myös pakko) yrittää vaikka se olisi miten kömpelöä - sillä todellisuudessa ainoastaan avoimesti keskustelemalla ja kuuntelemalla voi todella oppia ymmärtämään ja tuntemaan toista (ja itseäänkin), oli kyseessä sitten rakkaus- tai muut asiat. Harva ihminen kun lienee ajatustenlukija.

Minulle Rottis on ennen kaikkea nuorisoelokuva - ja yleensä se on klassinen rakkaustarina. 

Aivan ensimmäisenä kaiken pilaa vesisade. (Klassista!)

Myös vesiputous erottaa nuoret rakastavaiset hetkellisesti.
Rottis hyppää urheasti Rosetan luokse ja syliin.

Ehkä nykypäivänä tubessa kommentoivat saattavat pyöritellä tälle leffalle silmiään, mutta sitten voidaan ajatella, että Rottis toimii eräänlaisena ajankuvana siitä, miten seksivalistaminen on (ollut) kiusallista kun kukaan osapuoli ei osaa olla luontevasti (tätä sillä yllämainitulla käänteisyydellä ja nurinkurisuudella tarkoitan). :-) 

Muutenkin elokuvan ikä näkyy vähäisesti sukupuoli-stereotyypeissä ja hahmojen kielenkäyttö on osittain vanhentuneen oloista. Muistan lapsuudestani, että jo silloin prätkärottien ilmaisut "rankkaa" ja "jyrkkää" kuulostivat vähäsen oudoilta. :-)

Ajatuksia, fiilistelyä, muistelua...

Pidin elokuvasta paljon lapsena, tai esiteini-ikäisenä, miten se nyt ajatellaan. Muistelen, että vanhempi perheenjäsen etukäteen hieman epäili elokuvaa tuon "tarkoitettu varhaisnuorille"-tekstin takia, mutta suotta. Leffa tiedettiin koko perheen kesken, siihen suhtauduttiin myönteisesti, ja siitäkin on jäänyt fraaseja elämään. Elokuvaa tuli katsottua joskus niinkin paljon, että nuoremman perheenjäsenen kanssa osasimme lähes kaikki (tai ainakin oleellisten kohtausten) repliikit (ja jopa myös ääniefektit[!] :´D) ulkoa ja kirjoitin elokuvan laulujen sanoja ylös itselleni. Voi niitä aikoja. Ja pidän elokuvasta edelleen paljon, tai ainakin muistelen sitä suurella lämmöllä. 

Täytyyhän nyt johonkin kohtaan blogitekstiä laittaa tämä!
Laulava kuu on eeppinen!

Elokuvan melko yksinkertaisena pääjuonena on nuoren Rottiksen rakkaus ja jonkinmoinen aikuistumiskertomuskin on kyseessä, mutta rainassa on lisäksi paljon pieniä sivujuonia tai ihan kokonaisia omia episodeja. Moni niistä tapahtuu Rottiksen kotona, missä on jatkuva kaaos, jota kukaan ei hallitse. Siltikin rottien suurperhe vaikuttaa jossei nyt täysin tyytyväiseltä, niin melko onnelliselta. Aikuisena huomaan kiinnittäväni huomioita hieman eri asioihin kuin nuorena, ja elokuvan alkaa nähdä hieman toisenlaisesta näkökulmasta; esimerkiksi Rottiksen vanhempien hermoilua on helpompi ymmärtää.

Kun rasittava pianotunti muuttuukin koko perheen riemukkaaksi jammailutuokioksi, myös Rottiksen vanhemmat pistävät tanssiksi, huolimatta siitä, että valtaosan ajasta nuo aikuiset vaikuttavat jokseenkin hermoheikoilta (etten jopa sanoisi -raunioilta) ja stressitasot ovat aika korkealla (ja nousevat entisestään). Etenkin Rottiksen äitiä käy sääliksi, mutta ei isälläkään ole kaikki ruuvit kohdallaan (*pun intended* ;>)...

"Niin, muistan ne ajat, kun äitisi ja minä... vai muistanko minä?"

Rottiksen äiti yrittää tehdä parhaansa huushollissa, mutta silti
pianonsoitonopettaja sättii ja pölypallot vain nauravat vierestä.

Rakkauden alkuhuuma on haihtunut aikaa sitten, perheellistyminen ja sen tuomat elämänmuutokset ovat selvästi sekoittaneet pakan Rottiksen vanhemmilta, mutta lemmen liekki ei kuitenkaan ole kokonaan hiipunut. Tämäkin on ihan hyvä ja lohdullinen viesti.

Vaikka huomioni nyt kiinnittyykin eri asioihin, niin elokuvan paras puoli on edelleen omasta (myös aikuistuneen) mielestäni melko realistinen kuvaus nuoren mielen myllerryksestä ja ailahteluista, jotka Rottiksen hahmon kautta tulevat hyvinkin tutuksi. Hahmo on todella sympaattinen viattomuudessaan ja vilpittömyydessään ja samastuttava teinin tunne-elämän tuskailuineen. Jokainen ihastumisen kokenut ja rakkaudessa riutunut tietää, miten ihanaa rakastuneena oleminen on, ja myös miten kamalaa epävarmuus, erossa oleminen ja pelko toisen menettämisestä on. Mutta yhtä kaikki nekin kuuluvat rakkauden vuoristorataan.

Rakastetun äänen kuuleminen puhelimessa <3

Piinaava odottaminen kelloa tuijottaen...

"En halua enää elää! ..... En halua kuollakaan."
(Tuo ase siis käy ohimolla, mutta siitä kohdasta en kehtaa kuvaa laittaa.
Ase lienee myös lähinnä kuvitteellinen, koska seuraavassa otoksessa sitä ei enää ole.)

Kaikki yhtä onnea taas~

Rottista pännivät paitsi alati lällättävät sisarukset, myös se, että lähes kaikki muut ympärillä kohtelevat tätä lapsenomaisesti ja alentuvasti. Pölypallot ja kuu taivaalla ovat ehkä ainoat jotka eivät näin tee. :D Toisaalta alussa Rottis itse lammasmaisen kiltisti tottelee muita, ja vähitellen elokuvan edetessä oppii pitämään oman päänsä ja myös puolustamaan itseään - ja rakastamaansa tyttöä. 

Rottiksen ihastuksen kohde Rosetta jää vähän etäisemmäksi. Se on ehkä elokuvan ainoa vika; tytöstä ei oikeastaan kerrota yhtään mitään. Jossain mielessä rottatyttö vaikuttaa minusta jopa vähän huithapelilta, välillä melkein ihmetyttää mitä erikoista tuossa tytössä muka on ja toisaalta tulee fiilis, että Rottis ansaitsisi parempaa. XD Toisaalta nuoren mielen ailahtelut näkyvät selvästi myös Rosettan hahmossa, ja kun muistelen omaa lapsuuttani/teini-ikääni niin myönnän, että ei silloin kyllä järki aina päätä pakottanut vaan tunteella sitä tuli mentyä vähän liikaakin joskus...

'Olet niin epämääräinen, Rosetta! Sinusta ei ota selvää!' sanon minä.
(Ei siinä, olen itsekin [ollut] epämääräinen... :-DP)

Sittenkin, luulen, että hahmoja ja joitakin elokuvan kohtauksia voi tulkita monella tapaa. ;-)  

Rottis on hillittömän hauska elokuva. Vitsit ja kommellukset ja absurdit tilanteet hymyilyttävät ja naurattavat edelleen. Kun kotikäynnille kutsuttu lääkäri tutkii vahingossa vaarin sijasta Rottiksen, löytää (rakastumisesta johtuvan) "vian" ja aikoo ryhtyä toimenpiteisiin, Rottis yrittää vakuuttaa olevansa terve. (Muutenkin tuo lääkäriepisodi on hauska kokonaisuudessaan.) Rautatieaseman lähtökuuluttaja sekoilee sanoissaan. Kun Rottis pimahtaa yökerhossa ja kerää kaikkien paikallaolijoiden katseet, niin baarimikko vapauttaa itsensä vastuusta huomauttamalla: "Minä en ole tarjoillut sille mitään, näin on." 

Rottiksen vaari rokkaa, kirjaimellisesti!

Ja kysyn vaan; onko montaakaan elokuvaa, jossa kiltti altavastaaja-päähenkilöpoju päihittää pahiksen laulamalla? :D Tämä elokuva on vain yksinkertaisesti aivan omaa luokkaansa ja nerokas!

♫~ "Kuuluu Rosetta vain mulle, häneen koskea et saa
Annan lähtöpassit sulle, ala jätkä laputtaa!" ~♫

Elokuvassa lauletaan aika paljon, mistä se onkin saanut myös lisäluonnehdinnan "lähes-musikaali". Elokuvan maailma on kyllä aivan omanlaisensa; laulun alkaessa aina jostakin ilmestyvät mikrofonit hahmojen käpäliin, ja aina jostakin maagisesti putkahtavat taustalaulukuoro ja soittajat esiin. :´) Se jos mikä on elokuvan ja animaation taikaa~! (Loppua lähellä Rottis myös hermostuu ja keskeyttää laulun. :D)

Pinkkejä pupusia surukuorona... mistä näitä voi tilata?

Ja tästä pääseekin jatkamaan elokuvan hehkutusta. Sen käsikirjoittaja-ohjaajalla on selkeästi ollut tarkka visio ja tuo visio mitä ilmeisimmin on myös saatu toteuttaa kaikkia erikoisia ideoita ja pikkiriikkisiäkin yksityiskohtia myöten niin kuvakerronnallisesti kuin äänimaailmaltaankin. (Joissain kohdin voi olla havaittavissa jonkinlaista psykedeliaakin, mutta kun annetaan mennä ja päästetään kaikki luovuus irti, niin mennään sitten täysillä! Animaatiolla kun ei ole muuta rajaa kuin tekijänsä mielikuvitus. Tässäkin mielessä annan suositukseni, uskon että mitään tämänkaltaista ei ihan heti löydy.) 

Elokuvan piirros- ja animointityyli on hieman karkea ja suttuinen, mutta todella huomasin sen vasta silloin, kun tätä jaaritusta varten yritin ottaa ruutukaappauksia. Yksittäiset kuvat eivät välttämättä tee oikeutta, mutta animaationa ne kyllä toimivat sujuvasti. 

Lempikohtaukseni elokuvasta

Vaikka koko elokuva on timanttia alusta loppuun ja siinä on monta hyvää kohtausta, on kuitenkin yksi joka on minulle ylitse muiden. Se on kohtaus, jossa Rottis ja Rosetta odottavat junaa syrjäisellä rautatieasemalla. En oikeastaan tiedä miksi, mutta tuo kyseinen, melko vähädialoginen ja tunnelmaan keskittyvä kohtaus on ollut suosikkini elokuvasta aina. En tiedä, toimiiko tuo kohtaus elokuvasta ja kontekstista irrotettuna, mutta jaan sen silti blogini mahdollisille lukijoille.

Myös motskarikyyti yökerhoon on ikimuistoinen (se on ehkä elokuvan visuaalisesti vaikuttavin kohtaus, ihan vähäsen pistää mahan kiertämään) ja pidän myös kohtauksesta, jossa Rottis harhailee kaupungin teollisuus/satama-alueella. Lauluista on vaikea valita suosikkia, mutta pidän Rottiksen "valituslaulusta" joka tuota rautatieasemakohtausta edeltää.

Muuta

Rottiksen ohjaaja Lennart Gustafsson on ohjannut muitakin animaatioita, joita ei kuitenkaan suomeksi juuri tunneta. Yksi poikkeuksellinen Rottiksen lisäksi tunnettu tapaus on n. 15-minuuttinen lyhäri Pikke ei osaa lentää (ruots. Binke kan inte flyga, 1993), jossa lentotaidotonta linnunpoikaa kiusataan. (Tuo lyhäri on esitetty töllössä, mutta muistelisin että se on julkaistu myös jollain animaatiokooste-kasetilla joskus. Voisi joskus yrittää selvittää ja tutkailla, en omaa kyseisestä lyhäristä kovin tarkkoja muistikuvia. Muutenkin olisi kiinnostavaa tutustua Gustafssonin muihin ohjaustöihin...)

... 

Lopuksi

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogia lukeville! 

(Pidän muuten siitä, että Suomessa puhutaan nimenomaan ystävänpäivästä vaikka monessa maassa helmikuun 14. päivää pidetään ja juhlitaan enemmän rakastavaisten päivänä. Tällä kertaa kirjoitin rakkaus/tykkäysteemasta, mutta ystävyysteemoista on mielenkiintoisempaa kirjoittaa, joten todennäköisesti joskus palailen taas niissä merkeissä. :-))