Arkistoituja Agapion äänipätkiä

En tiedä kuinka hyvin tämän hetken tuoreet netinkäyttäjät tietävät, että viime vuosituhannella yksityiset ihmiset, suht tavalliset tallaajatkin, saattoivat tehdä ja tekivätkin vapaa-ajallaan www-sivustoja itse alusta pitäen, siis koodaamalla. Noh, kyllä niitä kai nykyäänkin tehdään vielä niin, siitä huolimatta että eletään blogien ja muiden enemmän tai vähemmän helppokäyttöisten verkkoyhteisöpalvelujen (siis sellaisten, joiden käyttö ei edellytä välttämättä minkäänlaisia koodaustaitoja) kulta-aikaa. (Tunnustan että aika vähän kyllä itsekin loppujen lopuksi osaan HTML-koodausta. Tein aikoinani nettisivujani pääasiassa erillisellä editoriohjelmalla ja muokkailin koodia "manuaalisesti" vain joskus.)

Ei nyt tällä kertaa kuitenkaan mietiskellä sitä miten internet on kehittynyt ja muuttunut noista ajoista, vaan muistellaan, yksinkertaisesti.

Eräällä nettikaverillani oli aikoinaan Geocitiesissä pieni sivu, jolle kokosi äänipätkiä Agapion dubbaamista piirretyistä. Sivua ei enää ole, koska Geocities on lopetettu, mutta tästäkin huolimatta sivua pystyy edelleen tarkastelemaan, sen on mahdollistanut Internet Archiven Wayback Machine.

Saanen siis esitellä nettisivun yli kymmenen vuoden takaa: Agapio Racing Team Oy:n dubbauksia!

Sivu on todella pieni ja yksinkertainen, mutta kyllä sen anti on edelleen kirjava kattaus omassa lajissaan. Pätkiä on tarjolla mp3-muodossa niin Digimonista, Calimerosta ja ystävistä, Pikku poneista, Flipperistä ja Lopakasta kuin Alvinista ja pikkuoravista. Sivun tekijän kommentit tuovat oman hauskan lisänsä.

(On kai muitakin nykyään "kadonneita", vanhoja nettisivuja jotka sinänsä olisi mukava "saada takaisin"; tämä vanhan kaverini sivu on yksi niistä harvoista joita olen kaipaillut kipeimmin. Ehkä Wayback Machinella löytyisi lisääkin, mutta kun niitä vanhoja osoitteita eli URLeja ei ole muistissa millään kovalevyllä, omassa päässä tai lihaksissa eikä välttämättä millään paperillakaan että osaisi syöttää hakuun ja toivoa parasta...)

Koheltavat tankkipoliisit

Tässä jokin aika sitten klikkailin internetissä ja jotenkin päädyin selaamaan yhtä sivua joka edelleen on vielä olemassa, FantasyAnime. Sitä tuli selailtua joskus Pokémon- ja yleisessä anime-huumassa reilusti yli kymmenen vuotta sitten (Pokémon-osiota tosin ei ole enää). Nyt kun jotenkin salaperäisesti päädyin sinne (en muista enää miten, ihan totta), huomasin että täällähän voi näköjään katsella jotakin. En ole sinänsä erillisistä videostriimaus-sivuista innostunut, mutta tämän kerran klikkailin huvikseni. Sieltäpä löytyi eräs vanhempi teos nimeltä Dominion Tank Police (1988-1989), neljän jakson OVA. Perustuu, kai, tai ainakin jotenkin liittyy Masamune Shirown sarjakuvaan, jota en ole lukenut.

"DTP" on itselleni vanha tuttu, vanha kaverini oli aikoinaan perehtyneempi moniin asioihin, mm. paikallisen videovuokraamon tarjontaan (itsehän en vielä tänäkään päivänä omista asiakastiliä missään muussa vuokraamossa kuin kaupunginkirjastossa). Dominion Tank Police kuului pienehköön animevalikoimaan (tosin vuonna 2000 ei tainnut kyllä olla erillistä "animehyllyä" vaan ne muualta kierrätetyt mutta selkeästi japanilaisperäiset ei-lasten-piirretyt olivat jossakin scifin/fantasian lähettyvillä?) ja kaveri näytti tämän teoksen minulle, kasettia vuokrattiin muutamankin kerran sen jälkeen. Suomeksi tekstitetty VHS-kasetti piti sisällään kaksi jaksoa, enempää ei ollutkaan. Vuokraamoon hommattiin kyllä ne kaksi jälkimmäistä jaksoa sisältävä kasetti (kaverini ilmeisesti aikansa kinusi sitä? Korjatkoon jos sattuu tätä tekstiä lukemaan) - tämä vain oli tekstittämätön ja englanniksi dubattu. Niistä kahdesta jälkimmäisestä jaksosta ei sitten kovin paljoa jäänytkään itselleni mieleen sillä en ole ikinä ollut kovin hyvä englannin kuullun ymmärtämisessä (olkoonkin että teoksen kenties "oleellisimmissa" kohdissa on hyvinkin yksinkertaista kielenkäyttöä).

Ehkä vähän vanhoja kaivaten, muistikuvien virkistykseksi ja ajankuluksi päätin katsoa tämän tekeleen kun se nyt näin sattumalta tuli vastaan ja oli helposti nähtävissä.

Pitemmittä puheitta upotan tässä kohtaa teoksen introvideon, alkuperäinen japaninkielinen biisi.
 
Aah, tykkään tästä vieläkin.

Tässä sarjassa siis elellään jossain tulevaisuudessa jossa maapalloa ympäröi saastepilvi, jonka takia ulkona oleskellessa täytyy käyttää kaasunaamaria (käytön tarpeellisuutta tosin kyseenalaistetaan). Japaniin sijoitetun(?), fiktiivisen Newport Cityn kaduilla tankeillaan rymistelevät poliisit saavat rikollisia jahdatessaan aikaan enemmän ja pahempaa tuhoa kuin rikolliset. Kaupungin pormestari ja poliisipäällikkö kinaavat asioista; päällikkö kokee poliisin olevan alati jatkuvassa sotatilassa rikollisuutta vastaan. Tankkipoliisin tuottamat vauriot rakennuksille ja kärsimykset siviileille ovat vähäpätöisiä, kun tärkeintähän on saada roistot kiinni! Siinäpä lähtöasetelma tarinalle.

Ensimmäisen jakson alussa moottoripyöräyksiköstä siirron saanut Leona Ozaki saapuu täydentämään tankkipoliisiyksikön rivejä, kun jokseenkin samaan aikaan oudon oloisen Buakun ja kissakorvaisten siskosten AnnaPuman ja UniPuman rikollisjengi murtautuu sairaalaan, ottaa haluamansa, harhauttaa poliisin SWAT-ryhmän omintakeisen alkukantaisella tyylillä ja pakenee (ja kaiken tämän lomassa ehditään aina vähän mellastaa). Tankkipoliisipartio kutsutaan apuun, ja Leona pääsee nopeasti mukaan maistamaan uuden yksikön käytännön työtä. Yksikön johtaja Brenten on ollut lievästi sanottuna epäluuloinen uuden naispuolisen tulokkaan suhteen, eikä hyvältä näytä etenkään sitten, kun Leona romuttaa hänen tankkinsa roistojahdissa jossa kukaan ei voita; sekä roistot että poliisi jäävät tappiolle, ja kaupungin pormestarille sataa lisää valituksia tankkipoliisin toiminnasta.

Eiköhän Brentenin persoonaa valaise ihan tarpeeksi se,
että äijä lukee vapaa-ajallaan lehteä nimeltä "How to Kill".

Vaikka Leona saakin johtajan haukut, niin itkun partaallakin hän on vastavoimainen (ja on itse asiassa hyvinkin vaikuttunut johtajan intohimoisesta omistautumisesta työlleen). Tyttö ei ole mikään täysavuton tapaus, mutta hetken rauhoittumisella ja työtovereilta saadulla tuella on toki helpompaa jatkaa eteenpäin.

Vastapuolen roistotkaan eivät lannistu kokemastaan takaiskusta vaan aikanaan (ja pienten lisäaseiden hankkimisella) he ovat valmiita uuteen ryöstöyritykseen. Myös Leona on valmis kohtaamaan roistot jälleen, tällä kertaa pikkutankissa (joka on kasattu Brentenin tankin jäänteistä). Nuori tyttö on oppinut nopeasti yksikön tavoille (vastakettuilu Brentenille kakkosjaksossa on hauskaa), ja paikka uudessa työympäristössä on löytynyt.

Leona sai oman pikkutankin, ihkuu~

Kakkosjakson lopussa kaikki on siis jo jokseenkin selvää; Brentenin äijäopit ovat menneet päähän, ja Leona on omaksunut tankkipoliisin tyylin niin hyvin ettei juuri enää eroa muusta porukasta (muulla kuin tytön olemuksellaan, ja senkin kanssa on jopa äijempi kuin jotkut muut). Sutinaa työtoveri Alin kanssa voisi olla, mutta sittenkin Leonaa taitaa kiinnostaa ja huolettaa enemmän hänelle henk.koht. tuunatun, Bonaparteksi nimetyn pikkutankin kunnossapito (melkein tekisi mieli syyttää Brenteniä tyttöressun pilaamisesta, jos tätä touhua pystyisi vakavalla naamalla katsomaan, mutta ei pysty).

Koska Leona on löytänyt paikkansa, loppujaksoissa vaihdetaankin päähenkilöä; Buakun johdolla tehdään taidevarkaus, ei rahan tai vanhan kiitollisuudenvelan vuoksi, vaan pelkästään omista itsekkään henkilökohtaisista syistä, ja Leona joutuu tilanteeseen jossa roiston kanssa on pakko tehdä jonkinmoinen diili, niin ikävää kuin se onkin. Buakun selvitellessä omia häilyviä menneisyyden taustojaan alkaakin valjeta että roistolla on yllättävän inhimillisiä puolia.

Buaku selittää tuntemuksiaan varastetusta taulusta.

Syvällisiä päästään toviksi miettimään, mutta ei kestä kauaa kun tankkipoliisit ovat etsimässä siepatuksi otaksuttua Leonaa ja tätä ennestään salamyhkäistä ja mutkikasta kuviota vielä lisähämmentää Punaisten kommandojen joukko. Taas kerran kohelletaan, mutta loppujen lopuksi kaikki päättyy ihan hyvin; Buaku saa etsinnälleen jonkinlaisen täyttymyksen ja Leona pääsee onnellisesti takaisin Bonaparten luo.

Jo pelkkä ajatus poliiseista, jotka ylläpitävät järjestystä valtavilla tankeilla ajellen, on mieletön. Selkeitä, ilmeikkäitä ja osin vinksahtaneitakin henkilöhahmoja, joista jokaiselle tuntuu löytyvän paikkansa ja taustansa (mutta vain valitettavan pieni osa pääsee kunnolla loistamaan neljän jakson aikana), kiintoisa futuristinen miljöö, tarkasti piirrettyjä tankkeja ja muita vempaimia. Animaatio on kaiken kaikkiaan sulavaliikkeistä ja kivaa katsottavaa ja musiikit niin toiminnan tiimellyksessä kuin rauhallisemmissa fiilistelyissäkin osuvat mukavasti kohdilleen.

Valitettavasti nämä kaikki tuntuvat välillä menevän hukkaan tarinan takia, niin erikoiselta kuin se tässä vaiheessa saattaakin kuulostaa. Kaksi ensimmäistä jaksoa ovat jokseenkin toiminnantäyteistä Leonan äijäoppikoulutusta, kaksi jälkimmäistä puolestaan ovat syventymistä Buakun tarinaan ja taustoitusta Greenpeace-projektiin, joka ilmeisesti on (ollut) iso juttu, mutta jota ei avata ja selvitetä ihan kokonaan - ja siitä jää epätasaisuuden tunne, joka ei ehkä ole mukava, kun sarjassa kaikki muut asiat ovat hyvinkin selviä tai tulevat selvitetyksi. Dominionin heikoin lenkki on siis tarinan syvempi puoli, joka tuntuu olevan olemassa (huokuen hahmoista ja miljööstä itsestään), ja jonka käsittelyyn paneudutaan vähäksi aikaa, mutta sitten se kuitenkin jätetään syrjään. Tämä onkin sitten ehkä ainoa vika teoksessa, joka muuten tykittää ihan täysillä - niin hahmojen, aseiden kuin tankkien osalta. Vain tarina ottaa kunnolla takapakkia, mutta se ei ole ylitsepääsemätön este teoksen parissa viihtymiselle, jos siihen osaa suhtautua. (En tiedä jos sarjakuvasta sitten saisi kaivattua lisävalaistusta asioihin.)

Kohellustoiminta-äijäily on ihan hyvä genre silloin kun ei kaipaa syvällistä mietiskelyä vaan puhdasta ajantappoviihdettä. Dominion ei kuitenkaan ole selkeästi pelkkä spektaakkelimaisuuteen tähtäävä toimintamättö, vaan siinä on sen verran tarkasti ajateltuja asioita taustalla että scifi-genren kriteerejä täyttyy tarpeeksi. Juttua höystävät monenlaiset hahmot, näiden väliset kemiat ja kirjava, osin pikkutuhmakin huumori (joka on nopeasti sivuutettavissa, tiedoksi niille jotka eivät tuhmuuksista välitä). Hahmot ja vitsit ovat piristys tai ärsytys tai molempia - se riippuu katsojasta.

Dominionin voinee siis katsoa niin ajatuksen kanssa kuin ilmankin ja molemmissa tapauksissa tulla yhtä viihdytetyksi: scifimatskuun ja juonen syvällisempään puoleen voi keskittyä, mutta yhtä lailla ne voi halutessaan (ja ehkä melkein kannattaakin) sivuuttaa lähes täysin ja keskittyä pelkästään hahmoihin ja/tai näiden välisiin kemioihin, ehkä jopa siihen pelkkään toimintamättöön on mahdollista keskittyä vaikka sitä loppupuoliskolla onkin vähemmän. Lopputuloksena voisin todeta että teoksen itsensä kannalta on kai samantekevää, millä silmällä ja kuinka (epä)vakavasti katsoja siihen suhtautuu. (Niin, minähän en oikeastaan miellä itseäni minkään tason scifi-intoilijaksi. Tykkään kyllä sellaisistakin seikkailutarinoista ja komedioista, joissa scifi-teemoja sivutaan, romantiikalla tai ilman, mutta scifi-genre itsessään houkuttaa todella harvoin. Sen verran kuin itse olen digannut Dominionista ja viihtynyt sen parissa, suurin kiitos kuuluu juurikin sen hahmoille ja oivalluksille, olkoon kuinka simppeleitä tai lennokkaita hyvänsä.)

En nyt muista onko se Anna vai Uni joka vetää tuon
aseen mekkonsa alta mutta onko sillä väliä? XD

Miten määrittää Dominion? Scifihenkinen stoori joka on "pilattu" liialla toiminnalla, tai toimintamättö joka on "pilattu" liialla tarinalla? Tai voihan se olla myös pelkkä sekava ja hömelö poliisi-roisto-hahmo-draama-komedia "toiminta"- ja "scifi"-elementeillä ja pikkupervoilulla. Jotain muuta vielä? Vain itse katsomalla sen voi koettaa varmentaa ja päättää jos haluaa, itse en pysty. :D

Niin kuin tarinan hahmoilla on paikkansa, myös teoksella itsellään on paikkansa ihmisten sydämissä. Kyllä tälle pikkipikkiriikkinen nostalgiakyynel tipahtaa ja hymähdän lempeästi, oli kuitenkin yksi niistä ensimmäisistä animena tunnetuista teoksista joita kaverini minulle aikoinaan esitteli. Minun pikkipikkiriikkinen kyyneleeni ja hymähtelyni tuskin kuitenkaan parantaa kenenkään muun katselukokemusta. :´D Olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä ainakin kerran elämässään voi antaa mahdollisuuden jopa koheltaville tankkipoliiseillekin. Uskon, että tässä tapauksessa alkukuvat kertovat teoksesta itsessään varsin paljon, eli: jos tuo introvideo jollakin tasolla kolahtaa ja vaikuttaa kiinnostavalta, niin uskallan suositella katsomaan koko teoksen. En kuitenkaan intä kenenkään missaavan jotain todella merkittävää jos tämän jättää väliin. Ei ehdottomasti parasta ikinä, mutta ei kyllä taatusti huonointakaan.

(Tälle on tehty myös "jatko-osa" vuosina 1993-1994. Senkin olen kaverini ansiosta nähnyt, mutta vain yhden kerran ja siitäkin on jo useampi vuosi. Muistaakseni se oli vähän tasapainoisempi tekele kuin tämä mutta silti asiansa ajavaa, ihan viihdyttävää settiä myös. Voisi jossain välissä etsiä sen, katsoa uudestaan ja tarkistaa asian laidan.)

---
Extra: Vaikka teos itsessään onkin vähän epätasainen, niin tahattoman kökkö suomennos tuo siihen vielä oman hupaisan lisänsä, esim. koodinimi "Greenpeace" kääntyy "Vihreät Pavut", eihän moiselle voi kuin nauraa. :´D Suomeksi tekstitetyn VHS-version voi katsoa kuriositeettina ja ehkä kasettiaika-nostalgia-fiiliksissä, muussa tapauksessa en ole varma. (Itse asiassa pidän mahdollisena että suomennos onkin tehty englanninkielisen dubbauksen pohjalta mutta lätkäisty yhteen japaninkielisen ääniraidan kanssa. [Jep, vilkaisin tässä tekstiä laatiessani myös tuota suomeksi tekstitettyä versiota ja Megane-hahmosta puhuttaessa tekstityksessä vilahtaa hahmon englanninkielinen käännösnimi Specs.] Näin ollessa on ehkä kiusallista katsoa jos japanin kieltä sattuu vähänkään ymmärtämään... :D)

Tämä "Tank polce" herättää myös hilpeyttä,
olkoonkin vain puhtaasti animaatiotekninen moka.

Jälleen yksi blogi aloittaa

Heips. Otsikon mukaisesti jälleen yksi blogi on syntynyt, ja lienee hyvien käytöstapojen mukaista että sen kirjoittaja esittäytyy ihan alkajaisiksi. Olen anifriend, tuttavallisemmin voidaan puhutella Ani-tädiksi. Olen pyöriskellyt internetissä pitkän aikaa, mutta tämä on ensimmäinen blogi, jota lähtökohtaisesti kirjoitan äidinkielelläni.

Mikäs blogi tämä sitten on? Noh, minulla ei ole internetin tarjontaan muuta lisättävää kuin omat tuotokseni. Haluan antaa tänne ajatuksiani, en kaikkia, mutta joitakin niistä. Lisäksi haluan jakaa joitakin pääni ulkopuolelta tekemiäni löydöksiä. Omat tuotokseni eivät välttämättä ole huikaisevan älykkäitä tai hienosti muotoiltuja oivalluksia sen enempää kuin ne jutut, joita poimin fiktiosta, tosielämästä ja internetistä.

Tarkasti rajattua "aihepiiriä" tällä blogilla ei luultavasti tule olemaan, sillä oikeastaan olen kiinnostunut vähän kaikesta. Kun puhutaan joistakin tietyistä aihepiireistä, silloin voisi yhtä hyvin etsiä niihin keskittyviä nettiyhteisöjä ja keskustelufoorumeja. Mutta koska olen kiinnostunut monenlaisista asioista, se tarkoittaisi että pitäisi liittyä jokaiselle keskustelufoorumille erikseen, ja tätä taas en koe kovin mielekkääksi, nykyaikana on muutenkin melkoisen haastavaa olla ajantasalla ja perillä "kaikesta", ja aktiivinen toiminta kaikissa yhteisöissä yhtä aikaa on mahdotonta pienelle rajalliselle ihmiselle (erikseen voi mainita että aina ei jaksa tai ihan muuten vaan huvita pyöriä sosiaalisissa ympyröissä). Siksi tuntuu yksinkertaisesti helpommalta vetäytyä ja paneutua miettimään asioita kerrallaan ja koota omia juttuja yhteen paikkaan josta muut ihmiset voivat halutessaan käydä tutkimassa niitä. Ja todellakin halutessaan; jos kiireiltään ehtivät ja ajankulukseen viitsivät. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan odota blogini saavan kovin laajaa yleisön suosiota: tämä on siis yksinkertaisesti yksittäisen henkilön pohdinta- ja kommenttipalsta, jossa kirjoittaja yrittää ilmaista itseään omaksi ajankuluksi ja viihdykkeeksi, eikä juuri muuta. Niin yksinkertaista - itsekästä, mutta rehellistä.

Blogin sisältö on siis mahdollisesti täysin yhdentekevää ja/tai tylsää, se joko kiinnostaa tai sitten ei. Kuitenkin ja siitä huolimatta tätä saavat halutessaan muutkin seurata, ja yhtä lailla voivat sen sivuuttaa, onhan se vain yksi blogi kaoottisessa internetissä. (Olen kyllä iloinen jos joku muu kuin minä saa tästä irti jotakin.) Ja koska blogi on julkinen, yleisölle annetaan mahdollisuus kommentoida.

Kun olen kiinnostunut monista asioista, niin en ole pätevä asiantuntija millään alalla. Siksi tämä blogi ei voi kertoa ehdotonta totuutta: täällä ei tulla latelemaan tiukkoja faktoja tai vastaamaan kysymyksiin (paitsi jos satun tietämään ja olemaan kiinnostunut aiheesta josta syystä tai toisesta ei ole laajasti tietoa saatavilla). Blogissa ei myöskään tulla käsittelemään valtavirran kuumimpia uutisia tai muuten ajankohtaisia aiheita kuin siinä tapauksessa että minulla pohdiskelevana kirjoittajana on sillä hetkellä jotain sanottavaa niistä/niihin. Blogin lähtökohtana ovat omakohtaiset kokemukset, muistelut ja pohdinnat, ja siitä tämä blogi on saanut (itseironiseksikin miellettävän) nimensä. Jaarituksen seassa voi toisinaan olla kuvitusta ja upotettuja videoita ja linkkejä muille nettisivustoille.

Jotta blogiani ei nyt kuitenkaan luultaisi ihan kaiken sekametelisopaksi, kerrottakoon, että olen kiinnostunut animaatioista. Blogi tulee sivuamaan ainakin niitä jossakin määrin (erikseen voisin mainita animena tunnetun japanilaisen animaation). Olen ajatellut kirjoittaa ajatuksiani teoksista, jotka olen nähnyt, mutta en aio varsinaisesti arvostella niitä antamalla arvosanoja tähtien tai numeroiden muodossa. Sen sijaan voin kirjoittaa esim. siitä miten joku animaatiosarja tai -elokuva on vaikuttanut ja omalta osaltaan avartanut elämänkatsomustani (jotkin teokset vaikuttavat edelleenkin). Joistakin teoksista minulla on ajatuksia jopa niin paljon, että saatan kirjoittaa niistä useammankin tekstin!

Pelkästään animaatioista en kuitenkaan välttämättä jaarittele. Jossakin määrin olen kiinnostunut myös esim. muusta silmin tapitettavasta (mahd. passivoivasta) ajankuluviihteestä (tämä pitää sisällään niin telkkarin kuin tietokoneen ruudun tarjonnan kuin paperille rustatun tai painetun kuvan ja/tai tekstin). Tykkään toki kuluttaa aikaani toisinaan myös "aktiivisemmin" harrastamalla eli tekemällä itse; mm. sekalaisen käsin askartelemisen, kuvankäsittelyn, videoeditoinnin, sekä tietysti kirjoittamisen muodossa, mistä tämä blogi tuleekin olemaan esimerkkinä.

Olipa kyseessä animaatio tai jokin muu juttu, pyrin painottamaan myönteisiä kokemuksia; jos olen löytänyt jotain todella surkeaa ja/tai turhanpäiväistä missä en näe kertakaikkiaan mitään myönteistä tai edes jollain tasolla kiinnostavaa, niin en viitsi nähdä vaivaa pelkän dissaustekstin laatimiseen tai nettip*skan jakamiseen. (Tiedoksi kuitenkin että täysin turhia juttuja on mielestäni loppujen lopuksi aika vähän tässä maailmankaikkeudessa.)

Muumejakin tullaan hyvin todennäköisesti sivuamaan tässä blogissa sillä pidän niistä.

Blogin juttujen taso saattaa vaihdella, koska olen vain ihminen, jonka mieliala ja tunnetilat vaihtelevat. Pyrin kuitenkin aina suht asiallisesti muotoiltuun ja neutraaliin sisältöön ja tarkistan juttuni useamman kerran ennen kuin julkaisen ne, sillä en juurikaan saa kiksejä tahallisesta muiden ärsyttämisestä. Teksteissäni pyrin yksinkertaisuuteen ja selkeyteen, ja käytän vain sellaisia hankalia sanoja, monimutkaisia termejä ja muoti-ilmaisuja, jotka satun tuntemaan. En lupaa päivittää blogia säännöllisesti, vaan silloin kun jotain valmista julkaistavaa on (todennäköisesti kirjoitan ja julkaisen juttuja "jälkijunassa" sillä tykkään paneutua pohdiskelemaan asioita itsekseni ja tässä puuhassa ei katsella kelloa niin että aikaa saattaa vierähtää jutunteossa pidemmältikin).

Ai niin, sitten on vielä yksi asia blogin sisältöön liittyen. Lähtökohtaisesti pyrin kirjoittamaan tekstini niin, ja sellaisista aiheista, että kaikenikäiset ja -tasoiset voivat lukea niitä. Kuitenkin on joitakin teemoja jotka oletetusti ovat vaikeiksi miellettäviä, joten jos itse arvelen juttuni sivuavan tällaisia aiheita, teen siitä selkeän merkinnän kirjoituksen alkuun:

Tässä tekstissä käsitellään materiaalia, joka saattaa olla vaikeaa tai muuten epämiellyttävää. Jos et ole varma että haluat lukea, voi olla parempi että suljet tämän sivun nettiselaimestasi. Jotenkin näin ikään? En usko, että blogiani tulee juuri kukaan lukemaan, varsinkaan kovin pienet lapset (tai kapeakatseiset aikuiset), mutta kaikki on mahdollista. Tuskin tämän merkinnän käyttöön muutenkaan tulee paljoa aihetta, mutta kuitenkin, tehdään se näin alussa selväksi, että en aio jättää pohdiskelematta juttuja ja olla kirjoittamatta jostakin aiheesta tyystin vain siksi että se mahdollisesti sivuaa jotenkin "vaikeita" asioita (esim. animaatioissa [ja kaikessa muussakin viihteessä] esiintyvä raaka väkivalta tai seksuaaliasiat) ja jollakin tasolla saattaa herättää ahdistusta. En halua sensuroida juttua itseäni kiinnostavasta tai koskettavasta aiheesta, joten jos käsittelen jotenkin "poikkeuksellista" asiaa, tulen merkitsemään sen harkintakykyni mukaan. (Onpahan testattu tekstin taustaväriä jossei muuta nyt.)

Blogin kirjoittaminen on ajatuksena ollut mielessäni aina silloin tällöin (hyvin pitkällä aikavälillä), mutta aloitan "vasta" nyt. Luulen, että sillä ei ole väliä milloin aloittaa, kunhan aloittaa. Aloittamisen "viivästyksen" on aiheuttanut paitsi henkilökohtainen puntarointi, myös osaksi se, etten ole tiennyt minne blogini sijoittaisin, erilaisia julkaisualustoja on niin paljon. Voisihan sitä kokeilla useampaa, niitähän pystyy myös linkittämään toisiinsa ja kaikkea, mutta haluaisin keskittyä vain yhteen julkaisukanavaan. Päädyin Bloggeriin siksi, että se oli helposti tarjolla; itse asiassa näyttää siltä, että olen reilu pari vuotta sitten (ilmeisesti puolivahingossa) klikkaillut itselleni jonkinlaisen Blogger-profiilin. Voisin siis (laiskuuttani) tyytyä hyödyntämään sitä, vaikken tiedä vielä paljoa palvelun toimivuudesta (ja Google omistaa sen [niin kuin paljon muutakin], mistä voidaan olla montaa mieltä, mutta juuri nyt en välitä pohdiskella sitä). Tällä hetkellä vaikuttaisi ihan sopivalta tarpeeseeni, joten tällä  aloitetaan.

Nyt tuntuu jotenkin vähän viralliselta, vaan eiköhän tässä ole tullut ihan tarpeeksi pohjustusta blogiin. Lisää jaaritusta seuraa. (Minulla on muuten tapana laittaa asioita sulkumerkkien sisään juuri näin, jos ette vielä ole huomanneet.)