Heips. Otsikon mukaisesti jälleen yksi blogi on syntynyt, ja lienee
hyvien käytöstapojen mukaista että sen kirjoittaja esittäytyy ihan
alkajaisiksi. Olen anifriend, tuttavallisemmin voidaan puhutella
Ani-tädiksi. Olen pyöriskellyt internetissä pitkän aikaa, mutta tämä on ensimmäinen blogi, jota lähtökohtaisesti kirjoitan
äidinkielelläni.
Blogin sisältö on siis mahdollisesti täysin yhdentekevää ja/tai tylsää, se joko kiinnostaa tai sitten ei. Kuitenkin ja siitä huolimatta tätä saavat halutessaan muutkin seurata, ja yhtä lailla voivat sen sivuuttaa, onhan se vain yksi blogi kaoottisessa internetissä. (Olen kyllä iloinen jos joku muu kuin minä saa tästä irti jotakin.) Ja koska blogi on julkinen, yleisölle annetaan mahdollisuus kommentoida.
Kun olen
kiinnostunut monista asioista, niin en ole pätevä asiantuntija millään alalla. Siksi tämä blogi ei voi kertoa ehdotonta totuutta: täällä ei tulla latelemaan
tiukkoja
faktoja tai vastaamaan kysymyksiin (paitsi jos satun tietämään ja olemaan
kiinnostunut aiheesta josta syystä tai toisesta ei ole laajasti tietoa
saatavilla). Blogissa ei myöskään tulla käsittelemään
valtavirran kuumimpia uutisia tai muuten ajankohtaisia aiheita kuin
siinä
tapauksessa että minulla pohdiskelevana kirjoittajana on sillä hetkellä jotain
sanottavaa niistä/niihin.
Blogin lähtökohtana ovat omakohtaiset kokemukset, muistelut
ja pohdinnat, ja siitä tämä blogi on saanut (itseironiseksikin
miellettävän) nimensä. Jaarituksen seassa voi toisinaan olla kuvitusta ja upotettuja videoita ja linkkejä muille nettisivustoille.
Jotta
blogiani ei nyt kuitenkaan luultaisi ihan kaiken sekametelisopaksi,
kerrottakoon, että olen kiinnostunut animaatioista. Blogi tulee sivuamaan ainakin niitä jossakin määrin (erikseen voisin
mainita animena tunnetun japanilaisen animaation). Olen ajatellut kirjoittaa ajatuksiani teoksista, jotka olen nähnyt, mutta en aio varsinaisesti arvostella niitä antamalla arvosanoja tähtien tai numeroiden muodossa. Sen sijaan voin kirjoittaa esim. siitä miten joku animaatiosarja tai -elokuva on vaikuttanut ja omalta osaltaan avartanut elämänkatsomustani (jotkin teokset vaikuttavat edelleenkin). Joistakin teoksista minulla on ajatuksia jopa niin paljon, että saatan kirjoittaa niistä useammankin tekstin!
Pelkästään animaatioista en kuitenkaan välttämättä jaarittele. Jossakin määrin olen kiinnostunut myös esim. muusta silmin tapitettavasta (mahd. passivoivasta) ajankuluviihteestä (tämä pitää sisällään niin telkkarin kuin tietokoneen ruudun tarjonnan kuin paperille rustatun tai painetun kuvan ja/tai tekstin). Tykkään toki kuluttaa aikaani toisinaan myös "aktiivisemmin" harrastamalla eli tekemällä itse; mm. sekalaisen käsin askartelemisen, kuvankäsittelyn, videoeditoinnin, sekä tietysti kirjoittamisen muodossa, mistä tämä blogi tuleekin olemaan esimerkkinä.
Olipa kyseessä animaatio tai jokin muu juttu, pyrin painottamaan myönteisiä kokemuksia; jos olen löytänyt jotain todella surkeaa ja/tai turhanpäiväistä missä en näe kertakaikkiaan mitään myönteistä tai edes jollain tasolla kiinnostavaa, niin en viitsi nähdä vaivaa pelkän dissaustekstin laatimiseen tai nettip*skan jakamiseen. (Tiedoksi kuitenkin että täysin turhia juttuja on mielestäni loppujen lopuksi aika vähän tässä maailmankaikkeudessa.)
Blogin
juttujen taso saattaa vaihdella, koska olen vain ihminen,
jonka mieliala ja tunnetilat vaihtelevat. Pyrin kuitenkin aina suht asiallisesti muotoiltuun ja neutraaliin sisältöön ja tarkistan juttuni useamman kerran ennen kuin julkaisen ne,
sillä en juurikaan saa kiksejä tahallisesta muiden ärsyttämisestä. Teksteissäni pyrin yksinkertaisuuteen ja selkeyteen, ja
käytän vain sellaisia hankalia sanoja, monimutkaisia termejä ja muoti-ilmaisuja, jotka satun
tuntemaan. En lupaa päivittää blogia säännöllisesti, vaan silloin kun jotain valmista
julkaistavaa on (todennäköisesti kirjoitan ja julkaisen juttuja
"jälkijunassa" sillä
tykkään paneutua pohdiskelemaan asioita itsekseni ja tässä puuhassa ei katsella kelloa niin että aikaa saattaa vierähtää jutunteossa pidemmältikin).
Pelkästään animaatioista en kuitenkaan välttämättä jaarittele. Jossakin määrin olen kiinnostunut myös esim. muusta silmin tapitettavasta (mahd. passivoivasta) ajankuluviihteestä (tämä pitää sisällään niin telkkarin kuin tietokoneen ruudun tarjonnan kuin paperille rustatun tai painetun kuvan ja/tai tekstin). Tykkään toki kuluttaa aikaani toisinaan myös "aktiivisemmin" harrastamalla eli tekemällä itse; mm. sekalaisen käsin askartelemisen, kuvankäsittelyn, videoeditoinnin, sekä tietysti kirjoittamisen muodossa, mistä tämä blogi tuleekin olemaan esimerkkinä.
Olipa kyseessä animaatio tai jokin muu juttu, pyrin painottamaan myönteisiä kokemuksia; jos olen löytänyt jotain todella surkeaa ja/tai turhanpäiväistä missä en näe kertakaikkiaan mitään myönteistä tai edes jollain tasolla kiinnostavaa, niin en viitsi nähdä vaivaa pelkän dissaustekstin laatimiseen tai nettip*skan jakamiseen. (Tiedoksi kuitenkin että täysin turhia juttuja on mielestäni loppujen lopuksi aika vähän tässä maailmankaikkeudessa.)
Muumejakin tullaan hyvin todennäköisesti sivuamaan tässä blogissa sillä pidän niistä. |
Ai niin, sitten on vielä yksi asia blogin sisältöön liittyen. Lähtökohtaisesti pyrin kirjoittamaan tekstini niin, ja sellaisista aiheista, että kaikenikäiset ja -tasoiset voivat lukea niitä. Kuitenkin on joitakin teemoja jotka oletetusti ovat vaikeiksi miellettäviä, joten jos itse arvelen juttuni sivuavan tällaisia aiheita, teen siitä selkeän merkinnän kirjoituksen alkuun:
Tässä tekstissä käsitellään materiaalia, joka saattaa olla vaikeaa tai muuten epämiellyttävää. Jos et ole varma että haluat lukea, voi olla parempi että suljet tämän sivun nettiselaimestasi. Jotenkin näin ikään? En usko, että blogiani tulee juuri kukaan lukemaan, varsinkaan kovin pienet lapset (tai kapeakatseiset aikuiset), mutta kaikki on mahdollista. Tuskin tämän merkinnän käyttöön muutenkaan tulee paljoa aihetta, mutta kuitenkin, tehdään se näin alussa selväksi, että en aio jättää pohdiskelematta juttuja ja olla kirjoittamatta jostakin aiheesta tyystin vain siksi että se mahdollisesti sivuaa jotenkin "vaikeita" asioita (esim. animaatioissa [ja kaikessa muussakin viihteessä] esiintyvä raaka väkivalta tai seksuaaliasiat) ja jollakin tasolla saattaa herättää ahdistusta. En halua sensuroida juttua itseäni kiinnostavasta tai koskettavasta aiheesta, joten jos käsittelen jotenkin "poikkeuksellista" asiaa, tulen merkitsemään sen harkintakykyni mukaan. (Onpahan testattu tekstin taustaväriä jossei muuta nyt.)
Blogin kirjoittaminen on ajatuksena ollut
mielessäni aina silloin tällöin (hyvin pitkällä aikavälillä), mutta
aloitan "vasta" nyt. Luulen, että sillä ei ole
väliä milloin aloittaa, kunhan aloittaa. Aloittamisen "viivästyksen" on
aiheuttanut paitsi henkilökohtainen puntarointi, myös osaksi se, etten
ole tiennyt minne blogini sijoittaisin, erilaisia julkaisualustoja
on niin paljon. Voisihan sitä kokeilla useampaa, niitähän pystyy myös linkittämään toisiinsa ja kaikkea, mutta haluaisin keskittyä vain yhteen julkaisukanavaan. Päädyin Bloggeriin
siksi, että se oli helposti tarjolla; itse asiassa näyttää siltä, että
olen reilu pari vuotta sitten (ilmeisesti puolivahingossa) klikkaillut
itselleni jonkinlaisen Blogger-profiilin. Voisin siis (laiskuuttani)
tyytyä hyödyntämään sitä, vaikken tiedä vielä paljoa palvelun toimivuudesta (ja
Google omistaa sen [niin kuin paljon muutakin], mistä voidaan
olla montaa mieltä, mutta juuri nyt en välitä pohdiskella sitä). Tällä hetkellä vaikuttaisi ihan sopivalta tarpeeseeni, joten tällä aloitetaan.
Nyt tuntuu jotenkin vähän viralliselta, vaan eiköhän tässä ole tullut ihan tarpeeksi pohjustusta blogiin. Lisää jaaritusta seuraa. (Minulla on muuten tapana laittaa asioita sulkumerkkien sisään juuri näin, jos ette vielä ole huomanneet.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos jaaritus herättää mitään ajatuksia tai muuten haluat kommentoida, kysyä jotain tai antaa palautetta, ole hyvä. Vanhojakin tekstejä saa kommentoida, jos haluttaa - olen melkeinpä iloinen, jos ne vielä vuosia myöhemminkin jaksavat kiinnostaa (ja niiden alkuperäiset julkaisupäivämäärät ovat vain päivämääriä). Eriävät näkemykset ovat myös sallittuja (en pure eri mieltä kanssani olevia). Rikkinäisistä linkeistä/videoista yms. saa myös huomauttaa mikäli sellaisia löytyy. Luen kyllä kaikki kommentit, ja kysymyksiin pyrin vastaamaan, mutta aina en yksinkertaisesti ehdi tai jaksa (tai en vain ole sillä tuulella, tai minulla ei vain ole mitään erityistä vastakommentoitavaa - pahoittelut siinä tapauksessa. Joskus myös ihan vain puhtaasti häkellyn siitä että ylipäätään saan kommentteja...).