keskiviikko 21. elokuuta 2013

Koheltavat tankkipoliisit

Tässä jokin aika sitten klikkailin internetissä ja jotenkin päädyin selaamaan yhtä sivua joka edelleen on vielä olemassa, FantasyAnime. Sitä tuli selailtua joskus Pokémon- ja yleisessä anime-huumassa reilusti yli kymmenen vuotta sitten (Pokémon-osiota tosin ei ole enää). Nyt kun jotenkin salaperäisesti päädyin sinne (en muista enää miten, ihan totta), huomasin että täällähän voi näköjään katsella jotakin. En ole sinänsä erillisistä videostriimaus-sivuista innostunut, mutta tämän kerran klikkailin huvikseni. Sieltäpä löytyi eräs vanhempi teos nimeltä Dominion Tank Police (1988-1989), neljän jakson OVA. Perustuu, kai, tai ainakin jotenkin liittyy Masamune Shirown sarjakuvaan, jota en ole lukenut.

"DTP" on itselleni vanha tuttu, vanha kaverini oli aikoinaan perehtyneempi moniin asioihin, mm. paikallisen videovuokraamon tarjontaan (itsehän en vielä tänäkään päivänä omista asiakastiliä missään muussa vuokraamossa kuin kaupunginkirjastossa). Dominion Tank Police kuului pienehköön animevalikoimaan (tosin vuonna 2000 ei tainnut kyllä olla erillistä "animehyllyä" vaan ne muualta kierrätetyt mutta selkeästi japanilaisperäiset ei-lasten-piirretyt olivat jossakin scifin/fantasian lähettyvillä?) ja kaveri näytti tämän teoksen minulle, kasettia vuokrattiin muutamankin kerran sen jälkeen. Suomeksi tekstitetty VHS-kasetti piti sisällään kaksi jaksoa, enempää ei ollutkaan. Vuokraamoon hommattiin kyllä ne kaksi jälkimmäistä jaksoa sisältävä kasetti (kaverini ilmeisesti aikansa kinusi sitä? Korjatkoon jos sattuu tätä tekstiä lukemaan) - tämä vain oli tekstittämätön ja englanniksi dubattu. Niistä kahdesta jälkimmäisestä jaksosta ei sitten kovin paljoa jäänytkään itselleni mieleen sillä en ole ikinä ollut kovin hyvä englannin kuullun ymmärtämisessä (olkoonkin että teoksen kenties "oleellisimmissa" kohdissa on hyvinkin yksinkertaista kielenkäyttöä).

Ehkä vähän vanhoja kaivaten, muistikuvien virkistykseksi ja ajankuluksi päätin katsoa tämän tekeleen kun se nyt näin sattumalta tuli vastaan ja oli helposti nähtävissä.

Pitemmittä puheitta upotan tässä kohtaa teoksen introvideon, alkuperäinen japaninkielinen biisi.
 
Aah, tykkään tästä vieläkin.

Tässä sarjassa siis elellään jossain tulevaisuudessa jossa maapalloa ympäröi saastepilvi, jonka takia ulkona oleskellessa täytyy käyttää kaasunaamaria (käytön tarpeellisuutta tosin kyseenalaistetaan). Japaniin sijoitetun(?), fiktiivisen Newport Cityn kaduilla tankeillaan rymistelevät poliisit saavat rikollisia jahdatessaan aikaan enemmän ja pahempaa tuhoa kuin rikolliset. Kaupungin pormestari ja poliisipäällikkö kinaavat asioista; päällikkö kokee poliisin olevan alati jatkuvassa sotatilassa rikollisuutta vastaan. Tankkipoliisin tuottamat vauriot rakennuksille ja kärsimykset siviileille ovat vähäpätöisiä, kun tärkeintähän on saada roistot kiinni! Siinäpä lähtöasetelma tarinalle.

Ensimmäisen jakson alussa moottoripyöräyksiköstä siirron saanut Leona Ozaki saapuu täydentämään tankkipoliisiyksikön rivejä, kun jokseenkin samaan aikaan oudon oloisen Buakun ja kissakorvaisten siskosten AnnaPuman ja UniPuman rikollisjengi murtautuu sairaalaan, ottaa haluamansa, harhauttaa poliisin SWAT-ryhmän omintakeisen alkukantaisella tyylillä ja pakenee (ja kaiken tämän lomassa ehditään aina vähän mellastaa). Tankkipoliisipartio kutsutaan apuun, ja Leona pääsee nopeasti mukaan maistamaan uuden yksikön käytännön työtä. Yksikön johtaja Brenten on ollut lievästi sanottuna epäluuloinen uuden naispuolisen tulokkaan suhteen, eikä hyvältä näytä etenkään sitten, kun Leona romuttaa hänen tankkinsa roistojahdissa jossa kukaan ei voita; sekä roistot että poliisi jäävät tappiolle, ja kaupungin pormestarille sataa lisää valituksia tankkipoliisin toiminnasta.
Eiköhän Brentenin persoonaa valaise ihan tarpeeksi se,
että äijä lukee vapaa-ajallaan lehteä nimeltä "How to Kill".

Vaikka Leona saakin johtajan haukut, niin itkun partaallakin hän on vastavoimainen (ja on itse asiassa hyvinkin vaikuttunut johtajan intohimoisesta omistautumisesta työlleen). Tyttö ei ole mikään täysavuton tapaus, mutta hetken rauhoittumisella ja työtovereilta saadulla tuella on toki helpompaa jatkaa eteenpäin.

Vastapuolen roistotkaan eivät lannistu kokemastaan takaiskusta vaan aikanaan (ja pienten lisäaseiden hankkimisella) he ovat valmiita uuteen ryöstöyritykseen. Myös Leona on valmis kohtaamaan roistot jälleen, tällä kertaa pikkutankissa (joka on kasattu Brentenin tankin jäänteistä). Nuori tyttö on oppinut nopeasti yksikön tavoille (vastakettuilu Brentenille kakkosjaksossa on hauskaa), ja paikka uudessa työympäristössä on löytynyt.
Leona sai oman pikkutankin, ihkuu~
Kakkosjakson lopussa kaikki on siis jo jokseenkin selvää; Brentenin äijäopit ovat menneet päähän, ja Leona on omaksunut tankkipoliisin tyylin niin hyvin ettei juuri enää eroa muusta porukasta (muulla kuin tytön olemuksellaan, ja senkin kanssa on jopa äijempi kuin jotkut muut). Sutinaa työtoveri Alin kanssa voisi olla, mutta sittenkin Leonaa taitaa kiinnostaa ja huolettaa enemmän hänelle henk.koht. tuunatun, Bonaparteksi nimetyn pikkutankin kunnossapito (melkein tekisi mieli syyttää Brenteniä tyttöressun pilaamisesta, jos tätä touhua pystyisi vakavalla naamalla katsomaan, mutta ei pysty).

Koska Leona on löytänyt paikkansa, loppujaksoissa vaihdetaankin päähenkilöä; Buakun johdolla tehdään taidevarkaus, ei rahan tai vanhan kiitollisuudenvelan vuoksi, vaan pelkästään omista itsekkään henkilökohtaisista syistä, ja Leona joutuu tilanteeseen jossa roiston kanssa on pakko tehdä jonkinmoinen diili, niin ikävää kuin se onkin. Buakun selvitellessä omia häilyviä menneisyyden taustojaan alkaakin valjeta että roistolla on yllättävän inhimillisiä puolia.
Buaku selittää tuntemuksiaan varastetusta taulusta.
Syvällisiä päästään toviksi miettimään, mutta ei kestä kauaa kun tankkipoliisit ovat etsimässä siepatuksi otaksuttua Leonaa ja tätä ennestään salamyhkäistä ja mutkikasta kuviota vielä lisähämmentää Punaisten kommandojen joukko. Taas kerran kohelletaan, mutta loppujen lopuksi kaikki päättyy ihan hyvin; Buaku saa etsinnälleen jonkinlaisen täyttymyksen ja Leona pääsee onnellisesti takaisin Bonaparten luo.

Jo pelkkä ajatus poliiseista, jotka ylläpitävät järjestystä valtavilla tankeilla ajellen, on mieletön. Selkeitä, ilmeikkäitä ja osin vinksahtaneitakin henkilöhahmoja, joista jokaiselle tuntuu löytyvän paikkansa ja taustansa (mutta vain valitettavan pieni osa pääsee kunnolla loistamaan neljän jakson aikana), kiintoisa futuristinen miljöö, tarkasti piirrettyjä tankkeja ja muita vempaimia. Animaatio on kaiken kaikkiaan sulavaliikkeistä ja kivaa katsottavaa ja musiikit niin toiminnan tiimellyksessä kuin rauhallisemmissa fiilistelyissäkin osuvat mukavasti kohdilleen.

Valitettavasti nämä kaikki tuntuvat välillä menevän hukkaan tarinan takia, niin erikoiselta kuin se tässä vaiheessa saattaakin kuulostaa. Kaksi ensimmäistä jaksoa ovat jokseenkin toiminnantäyteistä Leonan äijäoppikoulutusta, kaksi jälkimmäistä puolestaan ovat syventymistä Buakun tarinaan ja taustoitusta Greenpeace-projektiin, joka ilmeisesti on (ollut) iso juttu, mutta jota ei avata ja selvitetä ihan kokonaan - ja siitä jää epätasaisuuden tunne, joka ei ehkä ole mukava, kun sarjassa kaikki muut asiat ovat hyvinkin selviä tai tulevat selvitetyksi. Dominionin heikoin lenkki on siis tarinan syvempi puoli, joka tuntuu olevan olemassa (huokuen hahmoista ja miljööstä itsestään), ja jonka käsittelyyn paneudutaan vähäksi aikaa, mutta sitten se kuitenkin jätetään syrjään. Tämä onkin sitten ehkä ainoa vika teoksessa, joka muuten tykittää ihan täysillä - niin hahmojen, aseiden kuin tankkien osalta. Vain tarina ottaa kunnolla takapakkia, mutta se ei ole ylitsepääsemätön este teoksen parissa viihtymiselle, jos siihen osaa suhtautua. (En tiedä jos sarjakuvasta sitten saisi kaivattua lisävalaistusta asioihin.)

Kohellustoiminta-äijäily on ihan hyvä genre silloin kun ei kaipaa syvällistä mietiskelyä vaan puhdasta ajantappoviihdettä. Dominion ei kuitenkaan ole selkeästi pelkkä spektaakkelimaisuuteen tähtäävä toimintamättö, vaan siinä on sen verran tarkasti ajateltuja asioita taustalla että scifi-genren kriteerejä täyttyy tarpeeksi. Juttua höystävät monenlaiset hahmot, näiden väliset kemiat ja kirjava, osin pikkutuhmakin huumori (joka on nopeasti sivuutettavissa, tiedoksi niille jotka eivät tuhmuuksista välitä). Hahmot ja vitsit ovat piristys tai ärsytys tai molempia - se riippuu katsojasta.

Dominionin voinee siis katsoa niin ajatuksen kanssa kuin ilmankin ja molemmissa tapauksissa tulla yhtä viihdytetyksi: scifimatskuun ja juonen syvällisempään puoleen voi keskittyä, mutta yhtä lailla ne voi halutessaan (ja ehkä melkein kannattaakin) sivuuttaa lähes täysin ja keskittyä pelkästään hahmoihin ja/tai näiden välisiin kemioihin, ehkä jopa siihen pelkkään toimintamättöön on mahdollista keskittyä vaikka sitä loppupuoliskolla onkin vähemmän. Lopputuloksena voisin todeta että teoksen itsensä kannalta on kai samantekevää, millä silmällä ja kuinka (epä)vakavasti katsoja siihen suhtautuu. (Niin, minähän en oikeastaan miellä itseäni minkään tason scifi-intoilijaksi. Tykkään kyllä sellaisistakin seikkailutarinoista ja komedioista, joissa scifi-teemoja sivutaan, romantiikalla tai ilman, mutta scifi-genre itsessään houkuttaa todella harvoin. Sen verran kuin itse olen digannut Dominionista ja viihtynyt sen parissa, suurin kiitos kuuluu juurikin sen hahmoille ja oivalluksille, olkoon kuinka simppeleitä tai lennokkaita hyvänsä.)
En nyt muista onko se Anna vai Uni joka vetää tuon
aseen mekkonsa alta mutta onko sillä väliä? XD
Miten määrittää Dominion? Scifihenkinen stoori joka on "pilattu" liialla toiminnalla, tai toimintamättö joka on "pilattu" liialla tarinalla? Tai voihan se olla myös pelkkä sekava ja hömelö poliisi-roisto-hahmo-draama-komedia "toiminta"- ja "scifi"-elementeillä ja pikkupervoilulla. Jotain muuta vielä? Vain itse katsomalla sen voi koettaa varmentaa ja päättää jos haluaa, itse en pysty. :D

Niin kuin tarinan hahmoilla on paikkansa, myös teoksella itsellään on paikkansa ihmisten sydämissä. Kyllä tälle pikkipikkiriikkinen nostalgiakyynel tipahtaa ja hymähdän lempeästi, oli kuitenkin yksi niistä ensimmäisistä animena tunnetuista teoksista joita kaverini minulle aikoinaan esitteli. Minun pikkipikkiriikkinen kyyneleeni ja hymähtelyni tuskin kuitenkaan parantaa kenenkään muun katselukokemusta. :´D Olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä ainakin kerran elämässään voi antaa mahdollisuuden jopa koheltaville tankkipoliiseillekin. Uskon, että tässä tapauksessa alkukuvat kertovat teoksesta itsessään varsin paljon, eli: jos tuo introvideo jollakin tasolla kolahtaa ja vaikuttaa kiinnostavalta, niin uskallan suositella katsomaan koko teoksen. En kuitenkaan intä kenenkään missaavan jotain todella merkittävää jos tämän jättää väliin. Ei ehdottomasti parasta ikinä, mutta ei kyllä taatusti huonointakaan.

(Tälle on tehty myös "jatko-osa" vuosina 1993-1994. Senkin olen kaverini ansiosta nähnyt, mutta vain yhden kerran ja siitäkin on jo useampi vuosi. Muistaakseni se oli vähän tasapainoisempi tekele kuin tämä mutta silti asiansa ajavaa, ihan viihdyttävää settiä myös. Voisi jossain välissä etsiä sen, katsoa uudestaan ja tarkistaa asian laidan.)

---
Extra: Vaikka teos itsessään onkin vähän epätasainen, niin tahattoman kökkö suomennos tuo siihen vielä oman hupaisan lisänsä, esim. koodinimi "Greenpeace" kääntyy "Vihreät Pavut", eihän moiselle voi kuin nauraa. :´D Suomeksi tekstitetyn VHS-version voi katsoa kuriositeettina ja ehkä kasettiaika-nostalgia-fiiliksissä, muussa tapauksessa en ole varma. (Itse asiassa pidän mahdollisena että suomennos onkin tehty englanninkielisen dubbauksen pohjalta mutta lätkäisty yhteen japaninkielisen ääniraidan kanssa. [Jep, vilkaisin tässä tekstiä laatiessani myös tuota suomeksi tekstitettyä versiota ja Megane-hahmosta puhuttaessa tekstityksessä vilahtaa hahmon englanninkielinen käännösnimi Specs.] Näin ollessa on ehkä kiusallista katsoa jos japanin kieltä sattuu vähänkään ymmärtämään... :D)
Tämä "Tank polce" herättää myös hilpeyttä,
olkoonkin vain puhtaasti animaatiotekninen moka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti