Asiakaspalvelutyötä pingviiniravintolassa

En muista tarkalleen missä vaiheessa, mutta kuitenkin tässä joitakin vuosia sitten noteraasin perheenjäseneni pelailevan jotakin hauskan näköistä nettipeliä jossa oli jotain pingviinihahmoja ravintolassa. Pingviinit on ihan kivoja eläimiä. Tutustuinkin aikanani tähän kyseiseen peliin nimeltä Penguin Diner.

Pelin tarina on jokseenkin tämä, Penny-niminen pingviini on vaelluksella ja eksynyt. Kotiin pitäisi päästä, mutta Penny on - pennitön. Täytyy siis ruveta tienaamaan rahaa kotimatkaa varten, ja tytteli aloittaakin tarjoilijan hommat pingviiniravintolassa.

Teknisesti peli on sangen yksinkertaista klikkailua. Tehtävää sen sijaan riittää monessa muodossa; pitää ottaa asiakkaita sisään, vastaanottaa tilaukset, tarjoilla ruoat ja kerätä asiakkaiden jättämät astiat ja rahat pöydistä. Pennyn pitää tienata tietty summa joka päivä, mielellään enemmän, sillä kaikki ylimenevä menee omaan pankkiin. Meno on aluksi helppoa mutta muuttuu päivä päivältä yhä haastavammaksi hektisyydessään, Pennyllä kun kuitenkin on vain kaksi kättä (tai siis siipeä mutta ne toimivat kuin kädet, you know). Rahan karttuessa Penny voi ostaa menoa helpottavia elementtejä (luistimet antavat Pennylle nopeutta eestaas häärimiseen, televisio viihdyttää odottelevia asiakkaita ja mukavanpehmeät istuimet lisäävät tuntuvasti mahdollisuutta asiakkailta saataviin isompiin tippeihin). Niin tai näin; työ ei tekemällä lopu ja sitä riittääkin aamusta pitkälle iltaan.

Penguin Diner tuskin on eka tämäntyylinen peli ikinä, mutta pelejä vähäisesti harrastavana minulle se on kuitenkin "eka" ja ihan hauska ja tunnelmallinen asiakaspalvelutyö-simulaatio. (Olen kyllä ollut asiakaspalvelutyylisissä hommissa tosielämässä ja tiedän ajoittaisen hektisyyden tunteen, joskaan en ole koskaan ollut tarjoilijana.)

Tältä peli tulee edetessään näyttämään... duunia piisaa!

Asiakasmäärän kasvaessa huomiointikyky ja tarkkaavaisuus joutuvat koetukselle, ja stressiäkin voi pukata, kun pitää huolehtia monesta asiasta yhtä aikaa. Väkeä on tulossa ruokailemaan enemmän kuin pöytiin mahtuu! Ennen pitkää tulee väistämättä möhlittyä jossakin. Vahingossa tulee tarjoiltua väärin, ja missä tahansa vaiheessa asiakas voi unohtua kokonaan. Sisääntulevaa väkeä ei voi ohjata vapautuneisiin pöytiin ennen kuin ne on tyhjennetty. Möhlimisestä ei rahaa tietenkään saa. (Tietokoneen hiirikin voi ajan kuluessa kärsiä jatkuvasta ees taas klikkailusta.) Kun päivä on pulkassa tulee suorastaan huokaistua helpotuksesta. Ja kun kilisevää on tarpeeksi... Penny pääsee lopultakin lähtemään kotiin ja peli on läpäisty!

Peli löytyy upotettuna ilmeisesti useammastakin paikasta, helpointa lienee joka tapauksessa klikkailla osoitteeseen http://penguin-diner.com. :-) Pelille on tehty myös kehittyneempi jatko-osa Penguin Diner 2, jossa loogisesti Penny laittaa oman ruokapaikan pystyyn. Työtä riittää jälleen.

Ani-tädin hidas tutustuminen "päärynäpäisten" koirahahmojen maailmaan

Tarinan mukaan vuonna 2005 pari suomalaislasta oli lomamatkalla kehitellyt "päärynäpäisiä" koirahahmoja ja tarinoita niistä, ja lasten isä näki touhussa potentiaalia. Siitä sai alkunsa innovaatio nimeltä Dibitassut (englanniksi Dibidogs), josta oli aikanaan tuleva mm. animoitu lastenohjelma televisioon.

Projektista oli juttu joskus vuoden 2010 alkupuolella Seurassa, ja Ani-täti sattui selailemaan kyseisen lehden. En muista kuinka tarkkaan luin jutun, mutta kuitenkin muistan ainakin silmäilleeni sitä, koska noh, olen kiinnostunut animaatioista ja lastenohjelmista. Joten tietenkin, jos satun kuulemaan, että kotimaassani työstetään jotain jommankumman tai molempien tyyppistä projektia, avaan silmäni ja höristän korviani ja seuraan uutisointia. Dibitassut on siis suomalaisen Futurecode Oy:n ja kiinalaisen Blue Arc-studion yhteistyöprojekti, jota on työstetty lähtökohtaisesti eri maiden lasten ideoiden pohjalta, yli kielimuurien. Lapset ovat tehneet esityön nk. luovuuspajoissa, ja suomalainen kirjailija Tuija Lehtinen on koostanut ja kirjoittanut lasten ideat tarinoiksi, joiden pohjalta Kiinassa on tehty televisiosarjan varsinainen animointityö. Kuulostaahan se aika jännältä!

Uunituoreen sarjan ensimmäisten jaksojen "maistiaisesitys" MTV3:lla tuon vuoden 2010 keväänä meni minulta kuitenkin täysin ohi. Vaikka silmäilin lehtijuttua, ehdin silti unohtamaan lasten keksimät päärynäpäiset koirat, ja vasta joskus myöhemmin kesällä päädyin jotakin tietä katsomaan sarjan OP/ED-videon YouTubesta.



Rehellisesti sanoen en ollut kovinkaan innostunut siitä mitä näin. Sarjalla oli sittenkin vähän hölmönkuuloinen nimi, eivätkä päärynäpäiset koirahahmot sinällään iskeneet. Mutta kuitenkin vielä joulukuussa 2010 koirahahmot jostain syystä onnistuivat palaamaan hetkeksi mieleeni, joka lähtikin muuttumaan, sillä kun katsoin tuon OP/ED-videon uudestaan, huomasin että sarjan tunnuskappale ei kuulostanutkaan niin "pälliltä" kuin muistin (voi olla että ajankohdalla - loppuvuodella ja sen pimeydellä - oli merkitystä; kirkas ja värikylläinen video alkoikin näyttää kivalta ja tunnuskappale kuulostaa miellyttävältä).

Ja miten ollakaan, vielä hitusen myöhemmin, alkuvuodesta 2011, jostain syystä rupesin tutkimaan tämän innovaation kotisivuja perusteellisesti, ja huomasinpas että siellä on katsottavissa sarjan ensimmäinen jakso kokonaisuudessaan. Kun tällainen mahdollisuus oli olemassa, niin päätinpä sitten ajankulukseni hyödyntää sen ja vilkaista, että miltä tämä aikaansaannos nyt kaiken kaikkiaan näyttää, kuulostaa, vaikuttaa.

Yllätyin, ja positiivisessa mielessä, sillä itse asiassa minua ihan hiukkasen ja ihan oikeasti kiinnosti tietää, että mitä seuraavassa jaksossa tulisi tapahtumaan. Tämä on ollut niitä todella harvoja kertoja aikakaudella Digimonin jälkeen kun olen nähnyt lasten animaatiosarjan, jossa on oikeasti tiiviimmin jatkuva, jaksosta toiseen etenevä juoni! Tästä en ollut nähnyt erillistä mainintaa missään, tai sitten en ollut huomannut! (Tämän ensimmäisen jakson voi muuten edelleenkin katsoa Dibitassujen kotisivuilta. Jos kiinnostaa kokeilla ja vilkaista. Lisäys: ei voi enää maaliskuusta 2014 alkaen, nettisivujen uudistumisen myötä.)

Salaperäinen, varjomainen, epäilyksiä herättävä hahmo jakson lopussa!

 En ollut vielä myyty, mutta nähtyäni sarjan ensimmäisen jakson kokonaan, positiiviset fiilikseni sarjaa kohtaan, ja muutenkin 2010-luvun lastenohjelmia kohtaan (ja varmaan ihan yleisestikin asioita kohtaan) lähtivät hienoiseen nousuun.

Sarja on varsinaisesti pyörinyt MTV:n maksullisella lastenohjelmakanava Juniorilla, kun perus-maikkarilla on näytetty silloin tällöin vain muutamia jaksoja "maistiaisina". Mutta aikanaan odotus palkitaan, ja MTV3 näytti 26-jaksoisen sarjan kesällä 2011 maksukanavia omistamattomien iloksi. Eipä juuri liene epäilystäkään siitä, miten vietin viikonloppujen aamupäivät tuolloin. Voin myöntää että katsoessani sarjaa aloin tykästyä siihen enemmän ja enemmän, ja siitä lähtien olenkin kasvavalla mielenkiinnolla seurannut miten dibitassuprojektit etenevät, sillä Dibitassut on vähän (tai paljon) muutakin, kuin "pelkkä" lasten ideoima animaatiosarja.

Sarjan päähenkilöt Emmi ja Viki kirjastossa

Jutun loput omakohtaiset käänteet ovatkin sitten sen verran monipuolisesti vivahtavia ja kirjavia, että niistä tulen naputtelemaan erillisiä kirjoituksia. Voitte siis odottaa lisää dibitassu-aiheisia jaarituksia tulevaisuudessa. (Tämän voi tulkita niin, että kyseessä on vuosikymmenen suosikkini animoiduista lastenohjelmista toistaiseksi [niin, tässä vaiheessa 2010-lukua on hyvä sanoa ;P]. Ja on kai ehkä tarpeen mainita myös, että oikeastaan en ole koiraihmisiä, mutta enpä näitä otuksia myöskään inhoa. Vaikka eiväthän dibitassut muistuta liikaa oikeita koiria [sen enempää kuin esim. täällä maassamme  joidenkin piirien suosiman, jokseenkin tunnetun japanilaisen Hopeanuolen tapauksessa ;>].)

Dibitassujen taustaa valaisee projektin omien kotisivujen lisäksi mm. tämä MTV3:n 29.3.2010 päivätty nettiartikkeli jonka lähteenä on Seura. Toivoisinpa että sen vuoden 2010 lehtiartikkelinkin voisi vielä jotenkin saada käsiinsä jostakin~...

(En ole koskaan harrastanut tätä "yhyy kyllä nämä nykyajan lastenohjelmat ovat surkeita, karseeta p*skaa"-vonkunaa, tai vaihtoehtoisesti "tietokoneanimaatio on karseeta p*skaa"-vonkunaa, mutta siitäkin huolimatta olen aina suhtautunut vähän varauksella kaikkiin uusiin juttuihin. Mitä ilmeisimmin asioita ei kuitenkaan koskaan kannata tyrmätä ja tuomita etukäteen, vaan perehtyä niihin ja varmistua niistä itse ensin.)