lauantai 26. lokakuuta 2013

Ajatuksia loppuunmyydyistä desutapahtumista, osa 1: kyydistä pudonnut ja jäänyt Ani-täti

Teksti on pitkähkö ja sisältää paikoin karkeampaa kielenkäyttöä. Pahoittelen myös mahdollisesti kuivakkaa ilmaisua ja turhaa toistoa. Kiitän jos joku jaksaa tämän järkäleen asian tiimoilta kaikesta huolimatta lukea. Minäkin nyt sotkeudun tähän soppaan, mutta otan sen riskin.

Syksyn kunniaksi tällainen kiva gif-animaatio tähän alkuun vaikkei se liity kirjoituksen asiaan millään tavalla; mutta sanotaan nyt vaikka sitten että sadepäivänä voi esim. mietiskellä. (Tosin tässä vaiheessa on tullut luntakin jo jossain.)
Kirjoitan asiasta ja sen laidasta ehkä vähän jälkijunassa, sillä nyt ei varmaankaan ole kova tilanne päällä, mutta sitä suuremmalla syyllä luulen silti että kirjoitukseni lienee ajankohtainen tässä tai missä välissä tahansa. Haluan kommentoida kotimaiseen animetapahtumaan nimeltä Desucon liittyen. Kirjoitan omakohtaisesti kuten aina, ja koska en kuulu conin tekijöiden lähipiiriin, enkä yleensäkään pyöri animeharrastajien sosiaalisissa piireissä, katson kommentoivani yksinkertaisena, hivenen ulkopuolisena tarkkailijana ja edustan pelkästään omaa kantaani. Tiedän että olen ehkä vähän turhan "myöhässä" tämän juttuni kanssa, eikä ketään tässä vaiheessa välttämättä enää kiinnosta, mutta julkaisen sen silti.

Pientä pohjustusta tähän alkuun; olen siis henkilö, joka tykkää animaatioista, japanilaisistakin sellaisista. Katson sekaisin sekä vanhempia että uudempia sarjoja ja niin pitkiä kuin lyhyitäkin elokuvia, mutta en kovin tiuhaan tahtiin sillä haluan paneutua ja keskittyä siihen mitä teen ja olen välillä varsin hidas. Lueskelen joskus myös sarjakuvia, japanilaisiakin sellaisia. Ja olettaa voi, että käyn animetapahtumissakin. Niiden suhteen en ole kovin "ahkera"; kaikki tapahtumat joissa olen käynyt, ovat laskettavissa kahden käden sormilla. (Ensimmäinen virallinen animetapahtuma jossa olen käynyt, oli Finncon-Animecon vuonna 2003 [siitähän on siis jo yli kymmenen vuotta! kylläpä aika kuluu]). Myönnän, että alussa tapahtumiin lähtemisen päättämiseen vaikutti merkittävästi se, oliko kavereita lähdössä. Ajan, ja oman katsantokannan kehittymisen myötä tämän vaikuttimen merkitys on vähentynyt, ja viime vuosina olen käynyt tapahtumissa ensisijaisesti omien kiinnostuksenkohteiden pohjalta ja niihin vastaavien ohjelmien takia - olen käynyt tsekkaamassa juttuja ja tapahtumia jopa yksin ja minulla on ollut ihan hauskaa ilman seuraakin (mukava ja tuttu seura tapahtumassa kuin tapahtumassa on toki hyvä lisä, mutta jos on joku juttu jonka todella haluan henkilökohtaisesti kokea, on loppujen lopuksi samantekevää olenko yksin vai kaveriporukassa. Jos tuttuja tulee vastaan niin ainakin moikkaan).

Tapahtumiin lähtemiseen vaikuttaa monikin asia, etunenässä tietysti yllä mainittu ohjelmasisältö, se, mitä tapahtuman ohjelmajulkistuksissa/kartoissa näkyy. Toinen merkittävä houkutin ovat kunniavieraat (tai muut esiintyjät). Jos mitään kiinnostavaa ei näytä olevan tiedossa, that's it then, en edes harkitse coniin lähtöä. Toisena on oman innostuksen ja mielen tila. Jos innostus on kovaa, niin reissun - matkajärjestelyjen, majoittumisen, ja kaikkien pienten tarpeellisten yksityiskohtien - järkkäily on hauskaa puuhastelua (olkoonkin että majoitusjärjestelyissä olen mennyt aina helpoimman kautta; siis yöpynyt tuttujen luona. Olen vuosien varrella myös sekä hyödyntänyt tapahtuman yhteyteen järjestettyä lattiamajoitusta että ollut täysin ilman majoitusta [jota en muuten suosittele muille kuin seikkailunhaluisille ja fyysisesti hyväkuntoisille {ja sataprosenttisesti luotettavien kavereiden kanssa!}].). Toisinaan olen myös pohjattoman laiska, enkä viitsi järjestellä, niin että joskus olen jättänyt tapahtumia väliin ja jäänyt kotiin ihan vaan laiskuuttani vaikka conissakäynti sinänsä olisi kiinnostanutkin, ei vaan sillä hetkellä kiinnostanut tarpeeksi. Joskus tapahtumia on lipunut ohi ja jäänyt väliin siksi että niiden uutisointi on mennyt minulta täysin ohi; on ollut jotain muuta puuhastelua joka sillä hetkellä on ollut kiinnostavampaa tai muulla tavoin tärkeämpää. Tällöin saattaa harmittaa, että tapahtuma jäi väliin, mutta ei sitä tule kauaa murehdittua.

Ani-täti on siis animeharrastaja, joka silloin tällöin käy animetapahtumissakin. En ole mikään himoaktiivinen coneissakävijä, mutta kuitenkin ajoittain osoitan kiinnostusta niitä kohtaan. Ja kun osoitan kiinnostusta, se kohdistuu erityisesti tapahtumien ohjelmistoon. Ja tästä syystä huomioni on kiinnittynyt erityisen tarkasti Desuconiin, ja se on nyt kirjoituksen pääaihe.

Mitä isompiin "desutapahtumiin" (käytän niistä sellaista nimitystä) tulee, olen käynyt niistä vain siinä kaikkein ensimmäisessä Desuconissa vuonna 2009. Kaikki sen jälkeen tulevat ovat jääneet väliin. Vuonna 2010 harkitsin kyllä lähtemistä vielä conilauantaiaamuna, mutta oli parempi etten päätynytkään hyppäämään bussiin viime hetken mielijohteesta, sillä tietämän mukaan tapahtuma myytiin loppuun paikan päällä. Vuonna 2011 minulla oli henk.koht. kiireitä melkein koko ensimmäisen vuosipuoliskon ajan, ja sillä välin Desucon ehdittiin myydä loppuun ennakkoon, joten sain tyytyä katselemaan ConTV:n livelähetystä tapahtumasta. Alkuvuodelle 2012  kaavailtua Desucon Frostbitea kohtaan oli mielenkiintoa konseptin puolesta, mutta en saanut aikaiseksi lähteä paikan päälle, ja jälleen hyvä niin, koska vaikka tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa, niin sittenkin sen lipuista valtaosa myytiin jo ennakkoon ja jäljellejääneet loput pari sataa menivät paikan päällä. Edellisen vuoden tapaan myöskin kesän 2012 Desucon ehdittiin myymään loppuun ennakkoon. Syksyllä 2012, eli reilu vuosi sitten, oli tällainen meininki, mikä aiheutti vähän ihmetystä.

<anifriend> tänään on kyllä ollut kummastuttavia ajattelemaan tökkiviä uutisia. kuten tämä! http://animelehti.fi/2012/09/27/desucon-frostbiten-lipuista-neljannes-myyty/ 
<anifriend> Yhtäkään ohjelmaa ei oo julkistettu mutta lipuista on silti myyty jo yli neljännes?? :D 
<anifriend> On jo niin hyvä maine että liput saadaan jo myytyä etukäteen ilman mitään... :D
<hrst> Joo, täytyy toivoa ettei tapahtuma lerpsahda sen takia.
<anifriend> tuskin loppuun myydään vielä sentään, mutta keljuttaa ajatus että myöhemmin kun niitä ohjelmajulkistuksia ja -karttoja alkais tulla ja siel olis sit jotain kiinnostavaa minkä takia haluis ostaa lipun mut sit niitä ei enää saakaan...
<anifriend> vaan kaikki liput on jo menneet niille jotka muutenkin menee coneihin ensisijaisesti vaan hengaamaan ja joita ei kiinnosta ohjelma tai hyvin vähän! ei sillä etteikö conien idea olis just se että jengi kootaan hengaan samaan paikkaan. :-)
<anifriend> voishan sitä toki ostaa sian säkissä nyt, ja sit myöhemmin kattoa että vitut eihän tossa ohjelmakartassa oo mitään kiinnostavaa, ja sit myydä liput eteenpäin kaipaavalle, tietysti sikakalliilla. ;-)
<anifriend> ellei sitten haluis olla tooosi kiltti ja vaik lahjoittaa lippua sitä tarvitsevalle!
<anifriend> mutta joo ei ei pidä nyt ruveta liikaa nyrpistelemään etukäteen vaan jatkaa tarkkailua ja nuuskimista entiseen malliin. :D

(Tämä ylläoleva pikkupiperrys-teksti on siis katkelma aiheesta käydystä irc-keskustelusta kaverini kanssa. Itse olen enemmän äänessä kuten näkyy.)

No, tämän vuoden Frostbite myytiin sitten kuitenkin loppuun vielä ennen viime vuodenvaihdetta, vähän yli kaksi kuukautta ennen tapahtuman ajankohtaa.

Tämän vuoden kesädesun suhteen oli jo arvattavissa ennalta miten tulee käymään.

<anifriend> lololol Desucon on myyty loppuun kans jo. :D
<anifriend> taas.
<hrst> Haha. 
<anifriend> kyllä se raha vaan puhuu ja nopeat syö hitaat.

Niin, viime aikoina yhä enenevässä määrin syy siihen, etten ole desutapahtumiin päässyt osallistumaan, on siis ollut enemmän lippujen loppuunmyynti ennakkoon kuin oma henkilökohtainen estyminen.

"No olisit ostanut lipun ajoissa!", joku varmaankin sanoisi minulle tässä välissä. Heh, totta. Ehkä niin olisi kannattanut tehdä. Animetapahtumien ennakkolipunmyynti lienee asia, johon vähitellen minunkin on ilmeisesti vain taivuttava ja varauduttava ajoissa (olin Tampereella tämän vuoden Traconin aikaan, mutta en ollut ostanut lippua ennakkoon, enkä sitten päässyt paikan päälläkään enää lippuostoksia tekemään). Niin se maailma muuttuu.

Lipun ostaminen ennakkoon käy todella helposti ja nopeasti, mutta asiassa on ainakin yksi mutta: minä haluan olla varma, että tapahtumassa on sisältöä, jonka haluan kokea, ennen kuin päätän lähteä ja ostaa lipun. Sillä eihän siinä ole mitään järkeä ostaa lippua, jos myöhemmin lopullista ohjelmakarttaa tutkiessa ilmeneekin ettei tapahtumassa olekaan mitään mikä kiinnostaisi itseäni edes jollain tasolla. Olisin päätymässä tapahtumaan vailla tekemistä, ja olisin myöskin "vienyt" lipun joltakulta sellaiselta, jolle tapahtuman ohjelmistolla mahdollisesti olisi ollut enemmän annettavaa.

Desutapahtumat ovat tiettävästi saavuttaneet erittäin positiivisen maineen ja ovat yleisön suosiossa, mitä ilmeisimmin. Suomessa tuskin on ketään animetapahtumista kiinnostunutta henkilöä joka ei ole kuullut Desuconista. Ei siis ole sinänsä hämmästyttävää, että tapahtumat myyvät loppuun, jopa pelkällä ennakkomyynnillä, ja tämä saattaa tapahtua hyvinkin nopeasti.

Ja nopeat syövät hitaat, tämä on päivänselvää. Ani-täti on toisinaan laiska, vielä useammin hidas. Saatan pähkäillä ja jahkailla asian kuin asian parissa välillä hyvinkin pitkään, koska yleensä haluan harkita ensin kunnolla. Koska kyseessä on oma persoonallinen luonteenpiirteeni, en voi tehdä muuta kuin syyttää hitaudesta itseäni (jos huvittaa, nykyään en kovin usein tee sitä sillä olen käsitellyt ja hyväksynyt tämän puolen itsestäni).

Desucon tituleeraa itseään puheohjelmapitoiseksi animetapahtumaksi, ja tuon vuoden 2009 jälkeen olen joka vuosi odotellut tulevien tapahtumien ohjelma- ja kunniavierasjulkistuksia mielenkiinnolla. Jos ensimmäisessä julkistuksessa ei vielä ole kovin kiinnostavaa juttua (ja vaikka olisikin), odotan lisää ja seuraavaa julkistusta. Jos siinä on tai ei ole jotain kiinnostavaa, odotan lisää, koska en viitsi lähteä coniin vain yhden tai kahden kiinnostavan ohjelman takia (olisipa vaikka kuinka huikean oloista juttua jo tiedossa); kyllä niitä itseä mahdollisesti kiinnostavia juttuja saisi olla mielellään useampi. Olen siis kärsivällisesti jäänyt odottelemaan, että julkistuksia tulee lisää, ja tapahtuman lopullinen ohjelmakarttakin ilmestyy kokonaisuudessaan - mutta sen sijaan olenkin myöhemmin (ja viime aikoina yhä useammin) saanut huomata, että tapahtuma onkin jo ehditty myymään loppuun. Lopullista ohjelmakarttaa katsellessa ja "hitauden" takia lippua vaille jääneenä saattaa harmittaa ehkä hetken, riippuu siitä miten kiinnostavalta kartta näyttää. Vaan eihän tässä sentään eletä animetapahtumissa käymisestä, ja säästyipähän rahaa ja vaivaa ja hyvässä lykyssä ohjelmista taltioituja videopätkiä saattaa löytyä netistä jälkikäteen. (Kiitän ConTV:n olemassaoloa, ja olen hyvillä mielin hyödyntänyt jälkikäteen jakoon laitettuja torrentteja ja YouTubeen ladattuja videoita.)

Nopeat tosiaan syövät hitaat edelleen, mutta siltikin kummastuttaa hivenen: jos animetapahtuma painottaa ohjelmaa ja mainostaa sen pitoisuutta, minusta olisi loogista, että tapahtuman ohjelmistoa olisi julkisessa tiedossa jotta lipunmyynti voisi päästä toden teolla vauhtiin. Kun ohjelmaa painottavan animetapahtuman lipuista menee neljännes ennen yhtäkään ohjelmajulkistusta (Desucon Frostbite 2013), tai tapahtuma myy loppuun ennakkoon ennätysvauhdissa ja vain yhdellä julkistuksella (ja ilman ensimmäistäkään kunniavierasjulkistusta) (Desucon 2013), alkaa tuntua ristiriitaiselta. Tapahtuma on selvästi suosittu, mutta pistää mietityttämään, millainen on se yleisö, joka on ostanut liput niin riuskasti ennakkoon että ne ehtivät loppua kokonaan? Mistä ihmiset tietävät haluavansa lähteä coniin kun sen ohjelmaa ei ole kunnolla edes julkistettu vielä?

Luottaako yleisö siihen, että Desuconin ohjelmisto on  niin laadukasta, että sitä kiinnostavaa ohjelmaa yksinkertaisesti vain on, eikä sitä tarvitse etukäteen tietää lipunostopäätöstä tehdäkseen vaan vasta myöhemmin, tai jopa siellä tapahtumassa paikan päällä voi tsekata ja päättää mitä mennä seuraamaan? Ovatko ihmiset käyneet desutapahtumissa aiemmin, tykänneet ohjelmista ja/tai tunnelmasta niin että ovat päättäneet tulla uudestaan, jonkinlainen desupössis jäänyt päälle? Vai fanittavatko ihmiset vaan Desuconia? Kuulleet että tällainen tosisiisti tapahtuma on, ja päättäneet tulla paikan päälle? Kaverit menee? Pakko ostaa lippu ennen kuin loppuvat? Vai ovatko kyseessä jotkin meediot, jotka tietävät conin ohjelmasisällön *~maagisesti~* etukäteen niin että osaavat päättää lähtevänsä coniin? (Tätä jälkimmäistä en pidä todennäköisenä mutta mainitaan sekin.)

Niinpä, asioita voi ihmetellä. Syitä lähteä anime-, tai mihin tahansa tapahtumaan, voi olla yhtä paljon kuin tapahtumalla on kävijöitä. (Ainoa todella varma asia on, että minä ainakaan en ole meedio.)

Tapahtuman järjestäjät toivovat tietysti, että yleisöä tulee paikalle. Ennakkomyynti lienee kannattavaa. Mutta jos tapahtuman ohjelmaa on - lipunmyynnin alkaessa ja päästyä käyntiin ja hyvään vauhtiin - julkistettu vain kourallinen, mietiskelen itsekseni, miten Desucon tavoittelee sitä kohdeyleisöänsä - puheohjelmasta kiinnostuneita animeharrastajia. Tai oikeastaan, tavoitteleeko se sitä edes?

Mikä on tärkeämpää, se että tapahtumaan tulee ohjelmasta kiinnostunutta yleisöä, vai se, että tapahtuman lippuja myydään mahdollisimman paljon ennakkoon? Molemmat lienevät tärkeitä, mutta kumpi on tärkeämpää?

Nimittäin lipunostotilanteessa ei varmaankaan kysellä ostajalta millaisesta coniohjelmasta tämä on kiinnostunut. Siinä vaiheessa oleellisinta on kaiketi se, että myyjällä on mitä myydä ja että ostajalla on rahaa jolla maksaa. Eittämättä raha kelpaa myyjälle aina.

Minulle tulee vähän fiilis, että kun myydään lippuja tapahtumaan, jonka ohjelmasisällöstä ei ole juuri mitään julkisessa tiedossa, niin sillä tavoitellaan yleisöä, joka ensisijaisesti maksaa. Minä puolestani en halua ostaa lippua vain luottaen sokeasti siihen että Desuconissa tulee olemaan kiinnostavaa ohjelmaa. Haluan olla varma, että näin todella on. En siis ostaa sikaa säkissä: laita rahaa tapahtumaan, jonka sisällöstä en tiedä mitään etukäteen. Mielestäni en tee väärin jos olen näin pikkiriikkisen verran epäileväinen ja tällä perusteella päädyn lykkäämään lipun ostoa myöhemmäksi. Ja jos Desucon myydään ennakkoon loppuun nopeimmille jotka haluavat maksaa lipusta osittain/kokonaan riippumatta siitä mikä conin ohjelmisto on, niin minä en sille yksittäisenä henkilönä mahda mitään, menköön sitten niin.

Nopeat syövät hitaat, mutta minä en halua kilpailla, ja mahdollisesti tulla hommanneeksi ensin conilippua vain huomatakseni myöhemmin että tapahtuman lopullisessa ohjelmakartassa ei välttämättä olekaan mitään itseäni kiinnostavaa. Toki jos huomaisin omaavani tarpeettoman lipun, voisin myydä sen eteenpäin tai kilteyttäni lahjoittaa pois, mutta mieluummin jättäisin tällaisen sähläämisen kokonaan väliin ja näin ollen päädyn lykkäämään lipun hankintaa - lopulta huomatakseni, että jäänkin kokonaan hankkimatta lippua ja kotiin. Ei se mitään, kotonakin on kivaa ja sielläkin on erinomaiset puitteet animen harrastamiseen. Ja jos seuraa kaipaa, niin kaveri, jonka kanssa voi jauhaa paskaa asiaa animesta, on hieno juttu olemassa ja kaikki täydellistä. Vaan on niissä coneissa sittenkin se oma tunnelmansa.

Kenties conintekijät luottavat siihen, että ennakkoon lipun ostavat tulevat coniin ensisijaisesti ohjelmaa seuraamaan, ja coniin tulevat luottavat siihen, että Desuconissa tulee olemaan kiinnostavaa ohjelmaa. Mutta silti, ihan näin valikoivan, puheohjelmasta kiinnostuneen ja vähän hidasliikkeisen conikävijän näkökulmasta on vähän outoa, että ohjelmapitoiseksi mainostetun tapahtuman liput myyvät hitsin äkkiä hyvin vähäisillä ohjelmajulkistuksilla.

Olen miettinyt ja ihmetellyt asioita itsekseni pidemmän aikaa, jo silloin vuosi sitten kun edellisen Frostbiten lipuista oli myyty jo neljännes vaikka tapahtuman ohjelmaa ei tuolloin oltu julkistettu vielä yhtään. Okei, innokkaimmat ostavat lippunsa heti, ei siinä ole mitään väärää - ihmisten innostus on yleisesti hyvä juttu, joten en ihmetellyt asiaa sen enempää, ja aikanaan unohdin sen. Mutta kun tämä sama  loppuunmyynti ennakkoon-kuvio toistui jälleen tänä vuonna ja toistaiseksi kaikkein rajuimpana tähän asti, kummastukseni heräsi uudelleen. 

Kun viime kesän Desuconin liput myivät loppuun vain muutamassa päivässä, vain yhdellä ohjelmajulkistuksella (ja ilman yhtäkään kunniavierasjulkistusta), mietin että noh, ehkä kaikilla on hyväkova desupössis nyt ja sitten tapahtumassa paikan päälläkin. Niin, halusin uskoa niin. Eikä siinä mitään, en sano etteikö conintekijöillä ja innokkailla lipunostajilla saisi olla hyväkova desupössis, sehän on ainoastaan kiva jos kaikilla on kivaa!

Vaan... lueskellessani Anikin jälkipuintiketjua, kuten tapanani on (sillä minua kiinnostavat ihmisten kokemukset, ajatukset ja fiilikset coneista, joihin en syystä tai toisesta itse ole osallistunut vaikka jossain määrin olisikin kiinnostanut), hyppäsi tämä kommentti silmille.

Klikkailkaa suuremmaksi tai lukekaa tämä postaus kokonaisuudessaan Aniki-foorumilla.

Ajatukseni oli että jes, vihdoinkin joku muukin kiinnittää huomiota ja miettii isommin miten loppuunmyynti ennakkoon hyvin vähäisellä ohjelmajulkistusten määrällä saattaa korreloida tapahtuman kävijäkunnan kanssa! Kun kerrankin joku nostaa tämän epäkohdan selkeästi esille, niin ehkä minun ei tarvitsekaan tehdä sitä!

Ilmeisesti muillakin ihmisillä on ollut vastaavanlaisia fiiliksiä, ja keskustelua on syntynyt. Noh, contapahtumathan ovat oikeastaan tavallaan suuria, useamman kymmenen, satojen, ehkä tuhansien kävijöiden miittejä, joissa on järjestettyä ohjelmaa. Se on yksi sosiaalisen kanssakäymisen olomuoto, eli tietynlaista hengausta.

Nyt kesän 2013 Desuconin jälkeen on pitkästä aikaa puhuttu taas enemmän niistä ihmisistä, jotka tulevat tapahtumiin ensisijaisesti hengaamaan ja tapaamaan kavereitaan, eivätkä välttämättä seuraa tapahtuman ohjelmaa paljon, tai yhtään, eli "conihengaajista" tai "hengaajaernuista". (Niin, jos joku ei tiedä, niin tämä on jotenkin erityisesti animetapahtumia vaivaava riesa, tai ehkä animeharrastajapiireissä tästä puhutaan ja kitistään enemmän. En tiedä kun itse en juuri missään harrastajatapahtumapiirien kuvioissa pyöri.)

Minua itseäni ei "conihengaajien" läsnäolo sinänsä häiritse; minun puolestani ihmiset saavat olla ja tehdä mitä vain kunhan eivät pyri vahingoittamaan a) itseään, b) toisia ja c) ympäristöään jollakin tapaa. En ole henkilökohtaisesti kokenut häiriökäyttäymistä animetapahtumissa siinä määrin, että se kovin syvästi olisi vaikuttanut yleiseen conikokemukseen. En pidä kovin paljoa valtavista ihmismassoista ja niiden seassa pyörimisestä, mutta tiedostan, etten ole yksin, ja että isommille yleisömäärille tehdyissä tapahtumissa väkeä vain on paljon ja sillä sipuli, itse olen sinne joukkoon itseni tunkenut: jos ympärillä ja kaikkialla oleva väki häiritsisi merkittävästi, niin yhtä hyvin olisin voinut jäädä kotiin. Muutenkin pyrin etsimään hyviä puolia, niin että tapahtumassa saa kyllä olla todella monta asiaa pielessä että kokemukseni alkaa kääntyä negatiiviseksi. Koskapa en edellisimpiä desutapahtumia ole henkilökohtaisesti päässyt kokemaan, en voi kirjoittaa omakohtaisia havaintoja siitä onko häiriökäyttäyminen tai muu yleisesti epämiellyttävä mahdollisesti lisääntynyt niissä; tiedossani on vain se mitä coneissa paikan päällä olleet jakavat netissä ja mitä satun lukemaan.

Noh, onhan se kummallista ja tapahtuman ohjelmanpitäjille ja järjestäjille ehkä turhauttavaakin ja valitettavaa jos paikalla on yleisöä, jota tapahtuman ohjelma ei vaikuta kiinnostavan. Missähän on vika, jos vaikuttaa siltä että tapahtuma ja sen kohdeyleisö eivät kohtaa? Voisikohan se johtua esimerkiksi siitä, että tapahtuma on tullut tunnetuksi ja niin suosituksi, että liput on myyty loppuun ennakkoon nopeimmille ostajille? Sellaisillekin, joille conin puheohjelma ei mahdollisesti olekaan se ykkösjuttu?

Ymmärrän, että desutapahtumien alkuvuosina oli ehkä perusteltua aloittaa lipunmyynti hyvissä ajoin, kun ei ollut varmuutta siitä, saadaanko asetettu kävijämäärätavoite täyteen (saati sitten että ekoimman Desuconin kohdalla ei ollut varmuutta siitä tuleeko sitä väkeä edes [vaikka tapahtumasta muistaakseni oli kovakin meteli ennakkoon]). Kuitenkin, kun Desucon on nyt muutaman vuoden kuluessa vakuuttanut yleisön ja tapahtumat ovat olleet jo ennakkoon loppuunmyytyjä, eli toisin sanoen suosiota on tullut, niin luulisi että järjestäjätaho näkisi sen ja osaisi ennakoida tulevaa ja tehdä muutoksia tarvittaessa. Kun alkaa näyttää siltä, että tapahtumat tulevat myymään joka tapauksessa loppuun, voisi panostaa entistä enemmän ohjelmaan ja sen julkistamiseen, jolla houkutella niin vanhaa kuin uuttakin yleisöä - jos siis tapahtumaan halutaan houkutella jotakin tietynlaista yleisöä; Desuconin tapauksessa siis animeharrastajia joita kiinnostaa animeaiheinen puheohjelma. Muutenkin tapahtuman brändin selkeä esilletuonti voisi olla tarpeen.

Kun tapahtuma on kerännyt yleisön suosiota, on luonnollista, että tapahtumasta alkavat puhua ja sinne alkavat pyrkiä mahdollisesti myös sellaiset ihmiset, jotka eivät välttämättä ole sitä "ydinkohderyhmää", jota tapahtuman järjestäjät ovat ajatelleet, ja halunneet tavoitella. Desuconin suosion voi katsoa jopa räjähtäneen, kun tapahtumiin tulijoita olisi enemmän kuin tapahtumaan myytäviä lippuja; niistä suorastaan kilpaillaan, ja kas vain, liput onkin myyty loppuun huippuvauhdilla alle kolmessa vuorokaudessa. Hassua, jos tätä seikkaa ei ole huomattu tai tuumailtu kuin vasta kantapään kautta eli toteamalla tapahtumapaikalla että "täällähän onkin porukkaa, jota ohjelma ei kiinnosta, eihän tässä näin pitänyt käydä". Silloin on mietinnän ja tutkinnan paikka. 

Voisin lopettaa pohdintani tähän, mutta juttu tuleekin jatkumaan vielä.

Meinaan sitten tässä jokin aika sitten (niin no, siitä tulee kohta jo kolme kuukautta...), tuli tällainen uutispommi nimeltä Desucon Frostbiten K18-ikärajakokeilu. Uutinen ja sitä seurannut paskamyrsky ovatkin sitten sellainen keissi, joka provosoi minut(kin) hiipparoimaan esiin ja tuomaan ajatukseni julki. Juttu on kuitenkin sen verran iso ja mutkikas, että se vaatii aivan oman erillisen käsittelynsä ja blogikirjoituksen (itse asiassa kaksi). Ja joo, tästä itse keissistä on mennyt jo tosiaan vähän aikaa, ja ihmiset ovat sitä käsitelleet ja ketään ei varmaan enää kiinnosta, mutta minä olenkin kasannut ajatuksiani ja tehnyt omia tutkimuksiani huolella, rauhassa ajan kanssa, niin että laitan silti tekstiä tulemaan, vaikka sitten viiveellä. Ihan sama se on lukeeko kukaan nyt tai koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti