(Ei-niin-jouluista) Joulupukkianimea?

Reilu vuosi sitten tuli katsottua mitä YouTube-nimimerkki ROMANSEORIGINAL oli ladannut kanavalleen. "Santa no yama - yousei no mori" kuulostaa äkkiseltään joulupukki-aiheiselta animelta ja sitä se onkin (jos nimen suomentaisi, se olisi kai kutakuinkin "Pukin vuori, tonttujen metsä", ainakin jotain sinnepäin ehkä? Tosin kun mietitään kontekstia niin "yama", "vuori", voisi tässä tapauksessa kaiketi tarkoittaa myös "tunturia").

Kyseessä on siis japanilainen animaatio, joka on kaksiosainen suoravideojulkaisu vuodelta 1996. Molemmat osat kestävät reilun puoli tuntia.

(Päivitys tekstiin 22.12.2019: olen poistanut videoiden linkit, koska huomasin, että ROMANSEORIGINAL on valitettavasti poistanut/piilottanut videonsa. Harmi, mutta tällaista tämä on.)

Alaotsikkona on "Korvatunturi FIN9999", hm-mm...
("Pukin tunturi, tonttujen metsä" on siis mahdollisesti osoite?)

Esittelyni valitettavasti jää tällä kertaa hieman tyngemmäksi, koska olen pelkän hataran japanin kuullun ymmärtämiseni varassa (taas kerran). Haluaisin kertoa ja kirjoittaa tästä enemmän, mutta tällä mennään.

Hyväntuulisen ja leppoisan kaksiosaisen animaation ensimmäisessä osassa (jap. otsikko "Hikkoshi", suom. "Muutto") tontut yrittävät saada pukin muuttamaan paremmalle seudulle (tässä tarinassa pukki ilmeisesti aluksi asuu Pohjoisnavalla..? Ainakin jossain karussa ja kylmässä paikassa, missä jääkarhut hyökkäilevät). Pukilla on kuitenkin keinonsa selviytyä, eikä häntä huvita lähteä muualle, joten tontut jättävät hänet ja käyvät tutustumassa Korvatunturiin, jossa asuu kiltti Irma-niminen nainen. Paikka miellyttää tonttuja ja he jäävätkin asumaan Irman luokse. Mutta miten pukin pää saataisiin käännettyä? Jouluaattoiltana lahjojen jaon jälkeen tontut turvautuvat kovempiin keinoihin...

Irma toivottaa tontut tervetulleiksi Korvatunturiin.

Pukin alkuperäinen asumus (ilmeisesti Pohjoisnavalla?).

Joulupukki kohtaa Irman, ja mieli muuttuu viimein.

Toisessa osassa (jap. otsikko "Santa no daietto", suom. "Pukin dieetti") puolestaan kevät on koittanut Korvatunturilla ja pulskaan kuntoon päässyt pukki laitetaan laihdutuskuurille - lisäksi Irman sisko (joka ei ole vähempää kuin luudalla lentävä noita[!]), tulee yllätysvierailulle. Suurempaa harmia aiheuttavat kuitenkin erikoiset sienet sekä noitasiskon apurilemmikin katoaminen.

"Onpa Korvatunturin kevät tosiaan ihana", toteaa pukki.

Erikoiset vaeltavat sienet käyvät mellastamaan.

Irman isosisko Beretta (vai pitäisikö se sittenkin meikäläisittäin ääntää Bertta..?).

Tämän verran minä siis suurin piirtein käsitän. (Ehkä joskus jos tartun tähän teokseen uudestaan ja ymmärrän dialogista vielä lisää niin palaan jaarittelemaan siitä yksityiskohtaisemmin?

Joulupukin ja tämän muorin (jota en kyllä ehkä tässä tapauksessa kutsuisi muoriksi) lisäksi tarinoiden keskiössä on viiden tontun joukko. Kyooju on poppoon viisas organisaattori, Aapon on toimelias ja eniten perustonttu (ja se, joka tuntee Irman entuudestaan). Burigamisan on äksy ja jääräpäinen. Odokiri on tontuista nuorekkain ja leikkisin ja uneliaalta vaikuttava Hiruneri on tarkkasilmäinen monitaituri.

Tonttujoukko ylärivistä alkaen vasemmalta oikealle: Kyooju, Burigamisan ja Aapon. Etualalla Hiruneri ja Odokiri.

---

Nokkelimmat (ja vähemmänkin nokkelammat) varmaan huomasivat jo tässä vaiheessa tekstiä, että tämä joulupukista kertova anime taitaa referoida hyvin vahvasti Suomeen! Tällaisesta tapauksesta en ollutkaan aiemmin tainnut kuulla, oletteko te?

Kun reilu vuosi sitten ajankulukseni katsoin tämän, en odottanut oikeastaan mitään sen kummempaa ennakkoon, mutta miten ollakaan, katsellessani ja eritoten kuunnellessani aloin vähitellen höristää korviani: puhutaanko tässä jotain suomea?

Kuulostellessani aloin erottaa japanin seasta sellaisia erikoisempia ja epätyypillisiä ja toistuvia ilmaisuja kuin Korubachunchuri, Yourupukki, tontto-tachi ja Iruma! Siis kutakuinkin suomeksi Korvatunturi, Joulupukki, tonttujoukko ja Irma (ekan jakson lopputekstit myös paljastavat, että naisen sukunimi on Saroonen, siis Salonen)! :-)

Pukkia kyllä enimmäkseen puhutellaan tässäkin teoksessa yleisellä nimellään japanilaisittain Santa-san, mutta kyllä minua hymyilyttää kun Irma huokaa ja hieman toruvaan sävyyn puhuttelee: "Yourupukki!"

Ei nyt ehkä ihan torilla tavataan-matskua, mutta kuitenkin.

Eipä siinä, ettei tätä suomireferenssejä sisältävää animaatiota sen kummemmin tunneta Japanin ulkopuolella, ja vielä vähemmän täällä meilläpäin - kas kun se on tehty sisäisille markkinoille (kuten suuri osa sikäläisestä animaatiosta toki muutenkin). Se on kuitenkin ihan hauska kuriositeettitapaus, ja luultavasti suomalaista alkuperää olevat ilmaisut on otettu tähän animaatioon enemmänkin sellaisessa "Suomi on cool"-hengessä, ja muuten suomi-referenssit ovatkin sitten vähäisempiä. Japanilaisille Suomi näyttäytynee eksoottisena vehreänä satumaana, ja joulupukin ja tonttujen lisäksi animaatiossa vilahtaakin jos jonkinmoisia satuolentoja, kuten keijuja, jokipeikkoja ja muitakin enemmän tai vähemmän outoja otuksia.

Mitään muuta kiinnostavaa teoksessa ei sitten oikeastaan olekaan, vaikka se on toki sympaattisen näköinen ja oloinen: anime-pukki on vähän laiskanpulska, hassu ja kömpelö, eikä ilkeään läskihuumoriin juuri sorruta, ei edes tuossa jäljemmässä laihdutuskuurijaksossa. Meininki on enimmäkseen kilttiä ja herttaista.

Kovin jouluiseksi teosta ei voi sanoa huolimatta siitä lähtökohdasta, että päähenkilönä on Joulupukki (pitäisikö hahmon nimi kirjoittaa isolla vai pienellä, kas siinä kysymys D:). Ensimmäisessä osassa on sentään talvi ja sen tarina sijoittuu joulun tienoille, mutta toisessa ollaan selvästi keväisemmissä tunnelmissa. Japanilaisille tämä ehkä on uponnut, mutta meikäläisille se ei välttämättä niin hyvin menisi.

Kauneinta ovat ehdottomasti lopputekstien taustalla nähtävät maalaukset - jos noita kuvituksia saisi ihastella taidekirjan sivuilla tai postikortteina, oijoi...!

Jos ymmärtää japanin kieltä tarpeeksi (tai jos kielimuuri ei muuten haittaa), niin tämä anime sopii mainiosti katsottavaksi ilman joulufiilistäkin ja oikeastaan milloin vain ja ympäri vuoden, kun eipä se ehkä erityisempää joulufiilistä sen suuremmin nostata (laitoin tähän jaaritukseen silti muodon vuoksi avainsanaksi "joulu"). 

...

Jos kuitenkin on kaipuuta mukavaan ja jouluisempaan fiilikseen, blogissani voi tutustua aikaisemmin julkaistuihin juttuihin, kuten vaikkapa  Kissa(n)soittaja Oruoraneen tai lukaista jouluisia pikkuponisarjiksia.

Rauhaisaa joulunaikaa kaikille blogin lukijoille!

Nyyti, pieni hahmo muumien maailmasta

Sisältää spoilereita.

Tove Janssonin muumiromaanit ovat kirjallisuuden klassikoita, mutta erinomaisia ovat myöskin ne muutama muumimaailmaan sijoittuvaa kuvakirjaa, jotka Jansson aikanaan teki. Väittäisinpä ehkä, että Kuka lohduttaisi nyytiä? (Vem ska trösta knyttet?, 1960, suomentanut Kirsi Kunnas) on suurimpia suosikkejani kaikista lukemistani Janssonin kirjallisista teoksista.

Pidän myös valtavasti riimitetyn tarinan pohjalta tehdystä musiikkikuunnelmasta ja taas sen pohjalta tehdystä piirretystä, jota kutsun "lauluanimaatioksi". Molemmat tulkinnat ovat ruotsalaista tuotantoa. Musiikkikuunnelman sävelsi Peter Lundblad 1978, ja animaatioversio tehtiin 1980. Suomeksi kuunnelman ja animaation lauloi Reijo Karvonen. Kuunnelman kesto on vajaa 35 minuuttia, animaatioversio on lyhyempi ja kestää n. 23 minuuttia.

Löysin animaation lapsuudessani 1990-luvun alkupuolella mistäpä muualta kuin kirjaston videohyllystä. Vaikka muistelen kannen olleen vähän ankea, kasetti lähti silti mukaan ja sen sisältö olikin sitten täyttä priimaa, ja "nyytianimaatio" lumosi Ani-tädin ja muunkin perhepiirin - ja kirjaston videokasetti oli jatkossa paljon lainattu (ja lapsuuskodin kirja aiempaa enemmän lehteilty - se oikeastaan kului niin paljon, että näin aikuisiällä olen ostanut kirjasta tuoreemman painoksen).

Tämän lauluanimaation ansiosta Nyytin tarina on jäänyt lähtemättömästi mieleen ja osaisin lauleskella/lausua sen ehkä vieläkin ulkoa kokonaan. :-) Ehkä kuitenkin käyn jutun läpi tiivistetysti.

Tarina

Tarina alkaa seuraavin riimein:

"Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan ja talo oli myöskin yksinäinen. Siis kaksin kerroin yksin peloissaan hän sytytteli yöllä lamppujaan ja ryömi peiton alle vinkumaan." 

On ilta, pimeä ja hemulit tassuttelevat ulkona Mörön huutaessa. Pieni, ujo ja arka, ja todella yksinäinen Nyyti pelkää tätä kaikkea kotonaan ja viimein yön jälkeen, aamu-usvan hämärässä ahdistus ajaa hänet tekemään ratkaisevan päätöksen:

"Hän huolestuneen katseen ulos heitti ja tuumi että, selvittiinhän tässä - vaan hattuni mä kyllä ennen syön kuin vietän täällä seuraavankin yön."

Nyyti pakenee maailmalle ja näkee matkallaan paljon iloisia, seurallisia ja juhlivia tyyppejä, muttei uskalla lähestyä ketään ja mennä mukaan meininkiin ja hauskanpitoon.

"Nyt kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois vaikka näin: jää ilman ystäviä se, ken kääntää selän muihin päin..."

Vaikka tilaisuuksia olisi, Nyyti jää ulkopuolisena vain katselemaan kaukaa, eikä kukaan huomaa häntä.

"Siis kuka lohduttaisi nyytiä ja sanoisi: ei kukaan sinua huomaa ellet itse mene mukaan!"

Nyyti jatkaa päämäärätöntä vaelteluaan, ja pysähtyy viimein meren rannalle ja löytää sieltä hiljaisuuden ja rauhan - sekä suuren näkinkengän. Meri on tyyni ja kaikki aiemmat hirvitykset ovat jääneet taakse, mutta sittenkään kaikki ei ole kohdallaan: yksin ei ole hyvä olla.

"Siis nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi?"

Sitten Nyyti huomaa ja poimii meressä ajelehtivan pullon, jossa on avunpyyntöviesti eräältä Tuitulta, joka kertoo pelkäävänsä pimeää ja Mörön mörinää. Nyyti tajuaa, että jossain on joku vielä häntä itseäänkin yksinäisempi ja pelokkaampi, joku, joka kaipaa lohduttajaa.

Nyyti rohkaistuu ja päättää etsiä Tuitun, ja uudella matkallaan hän uskaltautuu aina vain enemmän puhuttelemaan tapaamiaan henkilöitä. Kuitenkin vanha pelko yrittää hiipiä Nyytin mieleen, ja hän ärsyyntyy siihen niin paljon, että kiukku voittaa arkuuden. 

Nyyti rohkaisee itseään tanssimalla vielä hurjan sotatanssin, ja on sitten valmis kohtaamaan paraikaa Tuittua ahdistavan Mörön. Lyhyen, mutta hurjan taistelun lopputuloksena Mörkö juoksee kauas karkuun silkasta ällistyksestä.

Lopulta Nyyti ja Tuittu tapaavat kasvotusten, ja Nyyti mykistyy niin, ettei saa sanaa suustaan. Onneksi hän kuitenkin saa välitettyä ajatuksensa ja tunteensa kirjeessä, jonka Tuittu lukee. Kaksi pientä ujoa ja yksinäistä ovat löytäneet toisensa, ja onnellinen loppu juhlitaan ehtaan riemukkaan railakkaaseen muumityyliin, kun kaikki hurraavat Nyytille ja Tuitulle, joita odottaa valoisa tulevaisuus: he matkaavat yhdessä vilijaanan veneellä suuren näkinkengän luokse ja muuttavat siihen asumaan.

"Nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää, nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!"

---

Ajatuksia

Jokseenkin aiemmista muumikirjoistaan poiketen, Tove Jansson ei kerrokaan tarinaa muumiperheestä ja/tai sen tuttavista, vaan sen sijaan nostaa päähenkilöksi erään pikkuruisen nyytin (jälleen kerran lajinnimi on myös erisnimi, tai sitten hahmolla vain ei ole erillistä nimeä, ja siksi se kirjoitetaan pienellä [minä sen sijaan olen kirjoittanut Nyytin isolla jotta se erottuu tässä ;p]). Muissa muumitarinoissa nyytit kuvataan pienikokoisina, tunteikkaina ja vähäpätöisinä peikkoja muistuttavina olentoina. Tämän tarinan Nyyti ei siihen nähden ole poikkeus.

Kertoja(ääni) seuraa Nyytin matkaa ja edesottamuksia, enimmäkseen myötäeläen, hetkittäin ehkä enemmän arvuutellen kuin kaikkitietäen, ja toistaa tarinan otsikon mukaista kysymystä siitä, kuka lohduttaisi nyytiä. Kertojalla vaikuttaakin olevan selkeästi omia näkemyksiä siitä miten nyytiä voisi auttaa tai kannustaa. Tarinan hahmot itsessään eivät oikeastaan juuri puhu (ainoastaan [d]rontti on hahmo, jonka suun liikkeet on piirretty animaatioon).

Vaikka muumiperhe ei tällä kertaa esiinnykään, tarina sijoittunee kuitenkin muuten samaan maailmaan; kirjassa (ja kuunnelmassa ja animaatiossa) mainitaan aiemmista tutuista hahmoista selkeästi Mymmeli ja Nuuskamuikkunen. (Kirjan kuvissa vilahtavat arvattavasti myös pikku Myy, Tuu-tikki, hattivatit ja ötökkä Salome [joka itse asiassa on lajillisesti nyyti myös, mutta Taikatalvi-kirjassa se on suomennettu ötökäksi].)

"On tienoo äkkiä niin hiljainen ja musta, ja Mörkö niin kuin vuori tuijottaa..."

Ja tottakai tarinassa on itseoikeutetusti Mörkö - joka tällä kertaa itse asiassa voi olla ihan aito pahis, mistä sen tietää. Mörkö on mukana tarinan alusta asti huutonsa ja mörinän kautta ja päähenkilö-Nyytin näkökulmasta katsottuna suurta ja jäätävää Mörköä voidaan pitää vaarallisena ja pelottavana, vaikka tarkemmin ajatellen tässä(kään) tapauksessa hahmo ei - ääntelyä ja tuijotusta lukuunottamatta - varsinaisesti tee mitään (ja luultavasti on sittenkin edelleen se sama vanha [siis vaikeasti tulkittava hahmo, jonka aivoituksista ei voida päästä täysin selville]). Nyyti ja Tuittu ovat kuitenkin niin pienikokoisia etenkin Mörköön verrattuna, että tässä tapauksessa lienee hyvinkin ymmärrettävää pelätä?

Lisäksi tarina suorastaan kuhisee hemuleja, vilijaanoja ja homssuja, jotka lajeina tai hahmotyyppeinä ovat myös tuttuja muista muumikirjoista, mutta eivät kovinkaan personoituja tässä tarinassa.

Muumitarinoissa riittää monia draamankaaria, mutta uskaltaisin väittää, että tässä kirjassa (ja animaatiossa) on - päähahmojen pienestä koosta huolimatta - ehkä kaikista suurimmat tunnelataukset. Pelko ja ahdistus, yksinäisyys ja ulkopuolisuus, epätoivo ja toivo, rohkeus, ärsyynnys ja suoranainen kiukku, hämmennys, ilo ja ihastus... skaala on valtava!

Suosikkikohtani tarinasta on sen alkupäässä tapahtuva Nyytin lähes vaivihkainen ja silti hyvin dramaattinen pako. Eipä se kai sen kummempaa analysointia tarvitse; se on tarinan ensimmäinen käänne: kotoa pakeneminen ja vanhan elämän taakse jättäminen on yhtä aikaa sekä henkinen että konkreettinen muutos, joka suuntautuu Nyytistä itsestään ulospäin ja josta lähdetään liikkeelle kohti uusia käänteitä (siis kehitystä).

Toinen ratkaiseva käänne puolestaan tulee ulkopuolelta, kun Nyyti löytää ja vastaanottaa Tuitun viestin (kiintoisaa kyllä, nämä ratkaisevat kohtaukset linkittyvät toisiinsa samalla melodialla).

Kaikki kääntyy vähitellen ympäri ja lopulta kertojan toistuva kysymys ei olekaan se, kuka lohduttaisi Nyytiä, vaan laajemmin se, kuka, ketä, miten lohduttaisi. Kysymykset muuttuvat vastauksiksi, ja Nyyti saa elämälleen uuden suunnan, kun Tuitun etsinnästä ja lohduttamisesta tulee päämäärä.

Tove Janssonin värikkään kirjan kuvat ovat kääntyneet ja sovittuneet animaatioksi jokseenkin vaivattomasti, toisaalta animaatio on melko pientä, vähäeleistä ja vauhdikkaammissakin kohtauksissa varsin staattista, jopa jähmeää. Enemmänkin tuntuu, että kuvan liikkeet ja rytmitys on tarkoitettu tukemaan musiikkia ja tehostamaan sen voimaa, eikä tekemään vaikutusta itsessään. Ja niin on varmaan ollut tarkoituskin, kun muistetaan, että perustana on kirjan pohjalta tehty musiikkikuunnelma.

Tässä tapauksessa animaation hienous on hämmentävästi juuri sen niukkuudessa, ei suuruudessa tai liioittelussa. Joskus pienikin liike voi olla yllättävän merkittävä ja vähäinenkin ilmeen muutos Nyytin kasvoilla voi kertoa paljon.

(Animaatiotulkinta tekee kuitenkin myös jotain ainutlaatuista kuvittaessaan sen hetken, kun Nyyti voittaa Mörön; sitä emme nähneet kirjassa! ;-) Nyyti on kokoaan suurempi sankari!)

---

Animaation julkaisuista 

Myöhemmin löysin nyytianimaation toisenlaisena VHS-kasettijulkaisuna (Nyytin lisäksi kasetilla on kaksi muuta ruotsalaista lyhytanimaatioelokuvaa). "Soundtrackin" eli sen alkuperäisen musiikkikuunnelman suomiversion olen myös hankkinut CD:nä.

Animaatio on myös julkaistu DVD:llä yhdessä toisen muumikuvakirjapohjaisen Kuinkas sitten kävikään?-animaation kanssa vuonna 2006. En omista sitä, vaan se(kin) löytyi kirjastosta ja kerran sen lainattuani hämmennyin hivenen: syystä taikka toisesta nyytianimaatio on äänitetty uudestaan tuohon julkaisuun, ja vaikka musiikki on tismalleen sama, laulutyyli oli vaihtunut enemmän melankolisen suomirockin suuntaan (näin siis se minun korviini kuulosti). Kontrasti on melkoinen, jos vertailee alkuperäiseen ruotsinkieliseen versioon (joka myös tuolta DVD:ltä löytyy). Lisäksi muistan kuulostelleeni, että joihinkin riimeihin olisi tehty muutamia muutoksia. Kaipa sitä silti kuuntelee, jossei muuta ole tarjolla - ja saattaa tuo uudempi äänitys joillekin toimia paremmin.

Nyytianimaatiota on käsitelty myös Afurekon blogissa 2012. (Yritin tehdä parhaani, etten liiaksi toistaisi yhteneviä näkemyksiämme ja samoja asioita omassa tekstissäni.) Animaation voi myös katsoa sieltä suomeksi. (Ruotsiksikin se ehdottomasti kannattaa katsoa/kuunnella, jos vain onnistuu löytymään [DVD lienee nykypäivänä hankalasti saatavissa muualta kuin kirjastoista, enkä anna YouTube-linkkejä tässä tapauksessa, koska ne ovat katoavaista lajia ja toisekseen tubelöydöt ovat välillä kuvasuhteiltaan päin mäntyä].)

Joitain ajatuksia alkuperäisteoksista ja niiden tulkintaversioista

Tämän jaarituksen julkaisu on junnannut turhan pitkään. Aloitin sen kirjoittamisen jo ennen Muumit Rivieralla-elokuvan ensi-iltaa (siis joskus 2014), mutta teksti on hakenut lopullista muotoaan arvaamattoman kauan, ja siinä välissä on auttamattomasti ehtinyt tapahtua paljon kaikennäköistä niin että juttua on saanut muokata ja asioita lisätä ja poistaa jotta se olisi edes vähän ajan tasalla. (Lisähuomautus 6.11.2018: tätä tekstiä on ns. "hienosäädetty" pitkään, ja voi olla, että säätö jatkuu vielä julkaisun jälkeenkin, sikäli kuin palaan jälkikäteen tarkastelemaan kirjoituksiani ja löydän korjattavaa, paranneltavaa, tms. Teksti siis saattaa "elää" hieman, mutta mitään isoja muutoksia siihen tuskin tulee.)

Tässä jaarituksessa pohdiskelen alkuperäisteosten ja niiden pohjalta tehtyjen tulkintaversioiden suhteita. Koska tykkään animaatioista, sivuan pääasiallisesti animaatiotulkintoja. Olen valikoinut kolme aiheen kannalta sopivaa esimerkkiä omien vanhojen mutta edelleen rakkaiden suosikkieni joukosta, ja jakanut tekstin kolmeen lukuun ja esimerkkitapaukseen: ensimmäisessä osassa käsittelen tyypillisen alkuperäisteoksen ja tulkintaversion suhteen ja sivuan alkuperäisteoksen tekijän suhtautumista tulkintaversioon (Ruohometsän kansa). Toisessa osassa roolin saa kontekstin määritteleminen ja sen vaikeus, ja pohdin sitä, mikä on faktuaalinen alkuperäisteos ja miten sen pohjalta tehty tulkintaversio vaikuttaa subjektiiviseen kokemukseen (Muumit). Viimeinen osa on lyhyt soveltaminen aiheesta (My Little Pony).

Moni muukin nimike olisi soveltunut tässä yhteydessä sivuttavaksi, mutta toisaalta tekstissä ei syväanalysoida teoksia itsejään, niin että siinä mielessä näiden nimikkeiden tunteminen entuudestaan ei ole ehdottoman välttämätöntä, toisaalta ne ovat melko tunnettuja. (Muumeista ja poneista olen toki jaaritellut aiemminkin ja omaa historiaani, Ruohometsän kansasta en ole vielä jaaritellut, mutta ehkä senkin aika tulee vielä joskus...)

En pyri tekstillä definitiiviseen lopputulokseen (jos sellaisen saavuttaminen edes mitenkään olisi mahdollista tässä tapauksessa); aiheesta voisi kirjoittaa ja keskustella vielä lisää sekä yleistasolla että teoskohtaisesti vaikka kuinka ja paljon ja loputtomiin. Nostan vain joitain ajatuksia esiin. Ruohometsän kansa on mukana oikeastaan vain pohjustamassa varsinaista asiaa. Muumeja käsittelevä kappale vie eniten tilaa tässä jaarituksessa, ehkä koska muumit ovat laajin ja valikoimistani esimerkeistä myös eniten keskustelua herättävin kokonaisuus (ja tunnustan, että haluan avautua siitä eniten [ja tämä on nyt siis vihdoin se teksti jonka olen jo muutamaan kertaan maininnut haluavani/aikovani joskus kirjoittaa :-D]. Ajatukseni ovat olleet melkoisen levällään, mutta enköhän ole jonkinnäköisen johdonmukaisuuden onnistunut saavuttamaan.). Myös ponien kohdalla kyse on pienimuotoisesta avautumisesta...

Tekstistä on tullut kauhean pitkä, ja mietin, että ehkä se olisi pitänyt pilkkoa kolmeen erilliseen osaan, mutta päätin kuitenkin julkaista sen kerralla ja yhtenä kokonaisuutena. Olisi tylsää linkittää jutut muihin osiin kun kuitenkin olen kirjoittanut ja haluan tarjota kaikki osat yhdessä ja yhtäaikaisesti.

---

Johdanto

Niin kauan kuin olen katsonut animaatioelokuvia ja -sarjoja (ja miksei nyt muutakin), olen ollut kiinnostunut siitä, mistä ne ovat peräisin. Monet kun perustuvat johonkin toiseen olomuotoon kuten vaikkapa kirjoihin tai sarjakuviin. Siis; katsottuani muumianimaatioita päädyin luonnollisesti Tove Janssonin muumikirjojen ja -sarjakuvien pariin. Katsottuani Ruohometsän kansa-elokuvan etsin Richard Adamsin alkuperäisen romaanin käsiini. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Näin olen tehnyt aina kun olen pitänyt jostakin teoksesta niin paljon että tavallaan pelkkä elokuva/sarja ei ole "riittänyt" vaan sitä on halunnut saada vielä "lisää". Ja toisaalta en odottanut, että My Little Pony-piirrettyjen kävisi niin kuin kävisi, mutta eipä sitä kai kukaan aavistanut että vanhat saisivat kyytiä (tai lisäboostia) 2010-luvulla.

Joskus, toisinaan tai jopa väistämättä sitä törmää vastakkainasetteluihin siitä, onko esim. jonkun romaanin pohjalta tehty elokuva hyvä vai ei. Ihmiset tykkäävät kinata tästä ja aina tästä tullaan väittelemään. :) Hommahan menee tapauskohtaisesti; yleensä ihmiset pitävät alkuperäisteosta parempana, mutta joskus alkuperäisteoksen pohjalta tehty tulkintaversio voidaan mieltää yhtä hyväksi, ellei jopa alkuperäistä paremmaksi. Kavereiden kanssa on vuosien varrella tullut keskusteltua sekä tietyistä teoksista että koko tästä ilmiöstä ylipäätään. Itsellänikin on mieltymyksiä tiettyjen teosten kanssa, mutta en mene tuomitsemaan mitään, mihin en ole perehtynyt. Kauan sitten keskustellessa omaksuin eräältä ystävältäni joitakin näkemyksiä, muun muassa sellaisen (jota nykyään pidän oikeastaan perusolettamuksena), että saman nimikkeen eri versiot tai puoliskot - sekä alkuperäisteos että sen pohjalta tehty tulkinta - tukevat toisiaan. Tulkinta voi myötäillä alkuperäisteosta tai poiketa siitä, ja alkuperäisteos voi syventää näkemyksiä tulkintaversiosta. Molempien kokeminen avartaa, laajentaa, rikastuttaa kokemusta. Ihan aina ei toki näin välttämättä mene, mutta parhaimmillaan kyllä. Ja käyhän toisinaan niinkin päin että alkuperäisteos on ollut elokuva, jonka pohjalta tehdään kirja! Silloin on yhtä lailla kysymys alkuperäisteoksesta ja tulkinnasta, joiden muodot ovat alkujaan vain toisinpäin. :)

Pyrin aina tuomaan jaarituksissani kontekstin selvästi esiin, ja yritän tutkia asioiden alkuperiä ja mainita niistä (esim. kirjallisuuteen perustuvissa animaatioissa alkuperäisen tekijän), vaikken olisikaan niihin täysin perehtynyt.

1. Perustapaus (ja alkuperäisen tekijän suhde): Ruohometsän kansa

Aloitan tekstin helpolla ja tyypillisellä malliesimerkillä: romaani on tässä tapauksessa alkuperäisteos, ja elokuvasovitus tulkinta alkuperäisteoksesta.

Ruohometsän kansa (eng. Watership Down) on Richard Adamsin 1972 kirjoittama eläinfantasiaromaani joka kertoo villikaniinijoukon selviytymistarinan. Siitä tehtiin animaatioelokuvasovitus vuonna 1978. Oma henkilökohtainen kokemukseni on, että näin ensin elokuvan, tykkäsin siitä, ja sitten luin alkuperäisen kirjan. Mielipiteeni on se tavallinen: alkuperäinen kirja on parempi, mutta toisaalta en olisi ehkä välttämättä löytänyt sitä, ellen olisi nähnyt elokuvaa ensin. Olen siis tyytyväinen, että olen kokenut molemmat.

Voisin oikeastaan lopettaa tämän kappaleen jo tähän, mutta aihepiiriin liittyy eräs kiinnostava pointti, jota ei ehkä aina tule mietittyä: miten alkuperäisteoksen tekijä suhtautuu jonkun muun tekemään tulkintaversioon teoksestaan? (Joskushan käy niin hyvin, että alkuperäisteoksen tekijä, esim. kirjailija, osallistuu itsekin teoksestaan tehtävän tulkintaversion, oli se elokuva tai tv-sarja, tekoon, vaikkapa käsikirjoituksen muokkauksen tai yleisemmin konsultoinnin muodossa.)

Ruohometsän kansa-elokuvan julkaisuvuonna 1978 on tehty myös kuvakirja Watership Down Film Picture Book, johon alkuperäisen romaanin kirjoittaja Richard Adams on tehnyt alkusanat ja elokuvakuvituksiin liittyvät tekstit. Kirjan alkusanoissa mies on kirjoittanut erittäin hyvin romaanistaan ja siihen pohjautuvan elokuvan suhteesta ja näiden kahden tarinankerrontamuodon eroista. Skannaan nuo alkusanat tähän kokonaisuudessaan, sillä ne ovat niin täyttä asiaa kuin voi olla - ne pistävät miettimään, ja vaikka ne ehkä ovatkin tavallaan itsestäänselvyyksiä, asioita ei voisi ehkä tämän paremmin ilmaista. Sanoisin, että tämä pätee kaikkeen, ja voin suositella näitä alkusanoja luettavaksi, siinäkin tapauksessa, vaikkei Ruohometsän kansa olisi tuttu sen enempää kirjana kuin elokuvanakaan. :D

TL;DR kuitenkin: Adams mm. toteaa elokuvan olevan ohjaajansa näkemys ja versio tarinasta. Elokuva on myös hyvin supistettu versio kirjasta, mutta juttuja on ymmärrettävästi ollut pakko karsia. Kirjailija huomioi myös alkuperäisen romaanin lukeneita pitäytymään omissa mielikuvissaan tarinan hahmoista jos tykkäävät; henkilökohtaisesti Adams itse ei erityisemmin pitänyt siitä, miltä Viikka näyttää elokuvassa. :D

Myös elokuvan ohjaaja/tuottaja/käsikirjoittaja Martin Rosen on kirjan esipuheessa kertonut suhteestaan alkuperäiseen kirjaan ja elokuvaksi sovittamisen vaikeudesta.

(Aihetta vähän sivuten; Ruohometsän kansasta tehtiin myös 2000-luvun alussa animaatiosarja, jota ei kuitenkaan nähty Suomen televisiossa, vaan siitä on ollut muutaman VHS/DVD:n tynkäjulkaisu. Siitä on pitkä aika kun viimeksi olen sitä vilkaissut, mutta en muista, että se olisi tehnyt mitään erityistä vaikutusta... lisäksi luin joskus jonkun uutisoinnin että kanitarinasta olisi jälleen uusi versiointi tekeillä, tällä kertaa kyseessä olisi neliosainen minisarja. Mitä vilkuilin niin tänä vuonna sen kaiketi pitäisi valmistua. Odotetaan mielenkiinnolla.)

---

2. Konteksti (ja sen määrittämisen mahdollinen vaikeus): Muumit

Muumit - tuo aihepiiri, joka lieveilmiöineen inspiroi minua rustaamaan tekstejä. Muumit ovat itse asiassa innoittaneet tämän jaarituksen teossa eniten. :D Muumit ovat mitä täydellisin aihe kirjoittaa alkuperäisteoksesta ja sen tulkintaversio(i)sta. Helppo se ei kuitenkaan ole, kuten tulemme tässä huomaamaan...
 
Kun puhutaan muumeista, niin mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Tove Janssonin alkuperäisiä kirjallisia teoksia ja/tai sen hahmoja, vai Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjaa? Vai tuotemerkkiä tai brändiä? Vaiko vielä jotain muuta? Vai kaikkia näitä yhtä aikaa, valtavana kokonaisuutena?

Muumit nimittäin ovat olemassa monessa muodossa, ja sen vuoksi kontekstin tarkka määritteleminen voi tahattomasti tulla tärkeäksi - kaikki kun eivät välttämättä muumeista puhuessaan tarkoita juuri yhtä ja samaa asiaa. ;-)

Tämä on muuten se oikea alkuperäinen Tove Janssonin piirtämä muumi.

Lienee, tai ei, on ihan tosiasia, että nykypäivänä muumihahmot tunnetaan ja muistetaan Suomessa kenties parhaiten ja lähes ensisijaisestikin japanilaisen Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjan kautta, ja Tove Janssonin (sekä osittain hänen veljensä) alkuperäinen luomistyö on auttamatta jäänyt vähemmälle huomiolle ja vieraammaksi ainakin osalle porukasta. Hankalaa on myös, kun tässä samalla Tove Janssonia on viime vuosina yritetty nostaa esille muunakin kuin pelkkänä muumihahmojen äitinä (eikä siinä mitään väärää, kokonaisvaltaisesti Jansson oli mielenkiintoinen henkilö, jonka elämästä kertovia tekstejä, artikkeleja, kirjoja ja muita dokumentteja kannattaa tutkia, jos haluaa syventää käsitystään myös muumeista ja maailmasta).

Usein ihmiset tarkoittavat "muumeista" puhuessaan nimenomaan Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjaa, tai viittaavat vahvasti juuri siihen, puhuttaessa on toki helpompaa lyhentää sarjan nimi pelkiksi "muumeiksi". Mutta jos puhutaan muumeista, tarkoittaen siis animaatiosarjaa, niin faktuaalisesti silloin ei kuitenkaan puhuta alkuperäisistä muumeista, vaan tulkinnasta; tulkinnasta  niistä muumeista, jotka Tove Jansson on aikoinaan luonut.

Maailmankaikkeudessamme on siis vähintään kahdet muumit: ne Janssonien oikeasti alkuperäiset luomukset ja sitten ne niistä tehdyt tulkinnat, joista japanilainen animaatiosarja lienee se tunnetuin ja suosituin. Olen miettinyt, miten saisin parhaiten kuvattua asiaa, ja viimein keksin omasta mielestäni hyvän ja helposti tajuttavan vertauskuvan: muumit ovat valtava kokonaisuus, kuin eräänlainen jättimäinen palapeli, joka koostuu useista pienemmistä paloista jotka jo itsessäänkin muodostavat kokonaisuuksia!

Tein tällaisen asiaa havainnollistavan kuvakollaasin vuosien varrella ruudulla nähdyistä erilaisista
muumeista, jotka ovat tekijöidensä versioita ja tulkintoja aiheesta. Läheskään kaikkia ei ole esitetty
Suomessa, myönnettäköön, eivätkä tässäkään ole kaikki muumeista tehdyt tulkintaversiot, joten kollaasini
ei ole täydellinen. Etualalla olevan muumin piirsin itse, se edustakoon sitten omaa henkilökohtaista tulkintaani. ;-)

1990-luvun alusta alkaen monet ja yhä useammat ihmiset lienevät saaneet ensikosketuksensa muumeihin juuri tästä tietystä japanilaisesta piirretystä, se on ollut ja on kaiketi edelleenkin hyvin suosittu. Monelle se on se eka ja siten "alkuperäinen" muumi, johon käsitys ja näkemys perustuu ja jonka kautta asioita määritetään, ja josta on tullut se "juttu".

En voi tietenkään väittää, että ihmisten subjektiiviset kokemukset olisivat vääriä. Ja onhan kyseessä oleva japanilainen animaatiosarja hyvä teos itsessään, eipä siinä; sen paras ansio lienee ehkä se, että siihen on onnistuttu melko jouhevasti yhdistämään muumikirjojen ja -sanomalehtisarjakuvien maailmoja ja tarinoita (joissa keskenään on jonkinasteisia sävyeroja ja ristiriitaisuuksia) toimivaksi kokonaisuudeksi. Kokonaisuutena 78-osaista sarjaa, ja etenkin sen alkupäätä voidaan pitää melko uskollisena lähdemateriaalille, mutta (vähän Ihmemaa Oz-sarjan tavoin) edetessään sarja lähtee hieman erkaantumaan ja kulkemaan omia polkujaan, pitäytyen kuitenkin määritettyjen rajojen sisäpuolella. (Tässä kohtaa huomautan, että uskollisuus ei automaattisesti aina tarkoita erinomaisuutta. Ja jatkosarja, 26-osainen Muumilaakson uusia tarinoita on sitten erillinen kokonaisuus...)

Japanilainen animaatiosarja antoi ihastuttaville satuhahmoille kerralla tunnettuusboostin ja popularisoi ne suuremmin kuin koskaan aiemmin. Ehkä alkuun se lienee myös innostanut ihmisiä tutustumaan alkuperäisiin muumikirjoihin ja -sarjakuviin. Siksi seuraava kysymykseni kuuluu: mutta innostaako enää?

Vuoden 2014 Muumit Rivieralla-elokuva oli siis alunperin se varsinainen kimmokkeeni ja syy tämän tekstin kirjoittamiseen, sillä leffa herätti keskustelua jo ennen kuin se tuli elokuvateattereihin (muistin virkistyksenä trailerivideon kommenttipalstaa voidaan lueskella vielä näin muutaman vuoden perästäkin).

Ihmisissä siis herätti närää kun "alkuperäisiksi" koettujen juttujen pohjalta tehtiin jotain uutta, vaikka tosiasiassa niin ei ollut, sillä Muumit Rivieralla on yhtä lailla vain yksi tulkinta Tove Janssonin alkuperäisistä muumeista, ihan niin kuin Muumilaakson tarinoitakin on. Itseäni toisaalta huvittaa mutta myös lievästi ärsyttää kun jengi ei tunnu tajuavan sitä; Muumit Rivieralla (tai mikään muukaan uudempi tulkinta muumeista) ei ole mikään uusversio tai jatko-osa sille japanilaiselle piirretylle, vaan ne kaikki ovat keskenään rinnastettavia tulkintoja, jotka pitäisi asettaa samalle viivalle. Ja sinne samalle viivalle kuuluvat myös esim. niin saksalainen marionetti-muumi, aikaisemmat japanilaiset muumipiirretyt, ruotsalaiset pukunäytelmä-tv-sarjat, venäläiset stop-motion- ja pala-animaatiomuumit kuin tietokonepelit ja mobiilisovellukset, musiikilliset tulkinnat ja vaikkapa teatteri- tai jopa balettimuumit! (Tulkintaversioiden määrä ja muoto voi teoriassa olla rajaton.)

Jotkut muumifanit kai olisivat halunneet, ja odottivat ja olettivat, että elokuva olisi jotenkin samassa linjassa ja jatkumossa kuin japanilainen animaatio, ja kun se ei ollutkaan, niin pettymys oli jokseenkin taattu ja siinä mielessä ihan ymmärrettävissä. Tuntuu myös, että nuo samaiset muumifanit haluaisivat, ja ehkä suorastaan vaativat, että muutenkin kaikkien muumijuttujen on oltava täysin samoin ja yksi yhteen kuin japanilaisessa animaatiosarjassa, ja jos (tai kun) niin ei olekaan, niin sitten kaikki on yksinkertaisesti "väärin" ja "pilalla".

Toisinaan nettiä selaillessa tuntuu, että muumeja kritisoivat eniten ne, jotka ovat perehtyneet aiheeseen vähiten. Viime vuosina olen havainnoinut nuivaa, jopa pahamielistä suhtautumista muihin, nimenomaan animoituihin, muumitulkintoihin, osansa ovat saaneet niin puolalaiset "huopa"muumit (joiden tuominen takaisin ruudulle oli minun mielestäni sangen kauniisti tehty ja jonkinmoinen kulttuuriteko [jota osa porukasta ei ilmeisesti vaan osaa ymmärtää arvostaa]), Riviera-elokuva, kuin kaavailtu ja tämän tekstin kirjoitushetkellä tuotannossa oleva uusi Muumilaakso-animaatiosarja. Useammasta nuivasta kommentista hohkaa enemmän tai vähemmän käsitys taikka fiilis, että ysärinalun japanilainen muumianimaatiosarja olisi jotenkin, mukamas, se "aito" muumi.

Jotenkin jotkut ajattelevat, että tämä on "yök". Kaipaisin jotain oikeaa perustelua ja
muutakin kuin pelkästään sitä "koska se ei ole se japanilainen piirretty"-argumenttia.

Osa kommentoijista voi tietysti olla trollejakin, mutta kun sitä kielteistä ääntä on niin paljon, niin kyllä osa porukasta lienee ihan vakavissaan. Nykypäivänä on siis kokonaisia sukupolvia, ehkä useampiakin, joiden käsitys muumeista perustuu - ja taitaa myös rajautua - vain japanilaiseen animaatiosarjaan. Tottakai se on silloin myös helppo glorifioida kaiken muun yläpuolelle, jos ei koskaan ole perehtynyt asiaan sen kummemmin eikä tiedä muusta. Ihmiset voivat pitää japanilaista piirrettyä sinä "ainoana oikeana muuminaan" jos haluavat, ei se väärinkään ole, mutta sittenkään se ei muuta tosiasiaa: sitä, että se piirretty on vain yksi näkemys aiheesta, ja joku muu onkin erilainen.

Ymmärrän ihmisten eriävät mielipiteet ja sen, että joku nurisee "alkuperäisistä muumeista" omien kokemustensa ja käsitystensä pohjalta. En ole toisten yläpuolella enkä voi arvostella toisten muumifaniutta joutumatta itse tarkastelun alle. Vaikka minulle muumit taas ovat alusta alkaen olleet olemassa monessa muodossa, niin siinä asiassa minäkään en ole pyhimys: olen varmasti katsonut enemmän animaatiomuumeja kuin lukenut kirjoja tai sarjiksia. Sen verran olen aihepiirille kuitenkin omistautunut, että osaan arvostaa ja kunnioittaa sitä Janssonin sisarusten alkuperäistä luomistyötä - pointtini on se, että todellakaan kaikki muumifanit eivät tunnu osaavan. (Ja - no joo, kyllä minuakin vähäsen ihmetytti, kun 1990-luvun internetissä törmäsin kuvaan 1960/1970-luvun japanilaisesta muumianimesta ensimmäisen kerran, sen unohdin tuosta omasta muumihistoriastani mainita :D [ja unohdin muutaman muunkin asian, ehkä joskus kirjoitan muumihistorialleni jatko-osan  "Ani-tädin muumifanituksen historiaa: melkein unohdetut palaset"]).

Useimmat luultavasti osaavat nimetä Tove Janssonin muumihahmojen luojaksi ja piirtäjäksi, mutta ei, Tove ja veljensä Lars eivät piirtäneet animaatiota (tässä mielessä Muumilaakson tarinoiden otsikkokuva saattaa johtaa harhaan, enpä ollut tätä aiemmin tullut ajatelleeksi!). (Toinen ääripää ihmisjoukossa on sitten se, joka on hyvinkin tietoinen siitä, että Muumilaakson tarinoita on japanilainen animaatiosarja ja siis = animea, ja jolle saa teroittaa, että eivät ne muumien juuret siellä Japanissa ole... miten pirstaloituneessa maailmassa elämmekään!)

Muumilaakson tarinoista tuli suosittu sarja ja sen uusinnoille on ollut tilausta YLEllä, ja se nähtiinkin televisiossa monta kertaa. Sillä on kuitenkin kääntöpuolensa: vuosien kuluessa ihmisten mieliin on alkanut iskostua japanilainen piirretty, alkuperäisten muumikirjojen ja -sarjakuvien sijaan eikä ohessa (voihan toki olla, että muutkin asiat ovat vaikuttaneet, kuten väitetty vähentynyt lukuinto, esimerkiksi). Onko yhä harvempi tarttunut Janssonien alkuperäisteoksiin, ja muumien alkuperä osin unohtumassa, ellei jo unohtunut? Nähtiinkö japanipiirretyn uusinnat liian monta kertaa? Uskaltaisinko sanoa, jopa väittää, että erityisesti meidän suomalaisten ihmisten yleiskäsitys muumeista on kollektiivisesti vääristynyt? Ja pitääkö siitä olla huolissaan?

Joskus ihmisten hämmennys on ihan hauskaa.

Ihmisten yleinen tietämättömyys alkaa mennä aika hupaisaksi siinä vaiheessa, kun jotkut ilmeisesti ihan tosissaan luulevat ja uskovat, että Muumilaakson tarinoita-sarja on tehty Suomessa, mitä se siis ei ole, vaan oikeasti olemme vain omineet Japanissa tehdyn piirretyn itsellemme; tosiasiassa ainoastaan muokattu dialogi ja paikallinen jälkiäänitys ovat suomalaiset. Sillä sitten jopa ylpeillään... mutta noh, ei myöskään voida olettaa, että joka iikka tajuaisi animaatiotekniikkaa ja kaikkea mitä siihen liittyy. (Hupaisaa on myöskin "suomalaisena" pidetyn muumipiirretyn ylistäminen ja Pokémonista alkaen kaiken animen paheksuminen samassa lauseessa.)

Pitäisikö jotakin tahoa syyttää siitä tietämättömyydestä joka on aiheutunut, ja siinä tapauksessa: ketä? Vanhempia, jotka eivät tiedä ja/tai joita ei vaan kiinnosta opastaa ja valistaa lapsia muumien alkuperästä? Ihmisiä itseään kun eivät ota asioista selvää? Yleisradiota, joka ei animaatiosarjan alku/lopputeksteissä tuonut paremmin esille sitä, että kyseinen sarja vain perustuu Tove ja Lars Janssonin kertomuksiin, eikä ole originaali?

Tällainen ihan pienenpieni teksti auttaisi varmaan jonkin verran lukutaitoisten ihmisten tietämättömyyteen?

Muumien kohdalla alkuperäisteoksista ei siis aina välitetä, niiden olemassaoloa ei muisteta, niistä ei edes välttämättä tiedetä saati olla kiinnostuneita. Mutta juuri siksi tarvitaankin uusia versiointeja ja tulkintoja. Ihan vain jo siksi, että ihmisille voidaan kertoa, että by the way, se japanilainen piirretty ei ole "alkuperäinen" muumi niin kuin ehkä virheellisesti voidaan luulla ja toisaalta, että muumit voivat olla olemassa erilaisissa muodoissa.

En tarkoita, että japanipiirretyn pitäisi painua täysin kokonaan unholaan, mutta se on mahdollisesti ollut liikaa esillä, sille on annettu liikaa huomiota, ja sitä hehkutetaan ja korostetaan turhan ylenpalttisesti, lyhyesti sanottuna: se on yliarvostettu. Vaikka se olisikin "paras" muumitulkinta, ei sen tarvitse tarkoittaa, että ne kaikki muut sitä edeltäneet taikka sen jälkeen tulleet ovat automaattisesti huonompia. Kaikki muumitulkinnat kun joka tapauksessa pohjaavat samaan alkuperäisideaan. Muumilaakson tarinoita-sarjakaan ei ole yksi yhteen alkuperäisen materiaalin kanssa, eikä sen välttämättä tarvitse olla, vaan se on - edelleenkin - tekijöidensä näkemys ja versio Tove Janssonin aluperin luomasta maailmasta. Jotain siitä on ehkä säilynyt, jotain on auttamatta muutettu tai jätetty pois.

Mietin, pitävätköhän jotkut alkuperäisiä muumikirjojakin animaatiosarjan oheistuotteina? Oikeastaan en paljoa ihmettelisi sitäkään. Vielä jos joku täällä internetin ihmemaassa ryhtyisi vakavissaan väittämään, että Tove Jansson kirjoitti muumikirjat "väärin"! ;-) Samaan syssyyn voisi jatkaa vaikka että Tove myös piirsi Niiskun väärin, ja unohti tarinoistaan Aliisan ja noidan! Tästä voisi itse asiassa saada aikaan mielenkiintoisen ja hauskan satiirin tyyppisen jutun. Ideaa saa vapaasti käyttää ja jatkojalostaa.) Totta hitossa ihmiset voivat myös sanoa että Tove Janssonin alkuperäiset muumikirjat ja -sarjakuvat ovat paskaa, jos ovat ensinnäkin tutustuneet niihin ja todella ovat sitä mieltä - arvostan rehellisiä ja perusteltuja mielipiteitä - ; tykkäisin vain siitä, että nämä kriitikot ymmärtäisivät ja tunnustaisivat alkuperäisteosten olemassaolon, sillä faktahan on, että ilman Tove Janssonin luomistyötä meillä ei olisi muumeja ollenkaan eikä missään muodossa!

Ilman Tove Janssonia ei olisi Niiskuakaan, vaikka hahmo ei alunperin tältä näytäkään..

Omalla tavallaan on hupaisaa, kun tuntuu, että muumit ja niiden todellinen alkuperä tunnetaan - ja niitä myös kunnioitetaan - paremmin ulkomailla, kun täällä Suomessa pönötetään japanilaisen animaation äärellä. Ne ihmiset, jotka ovat tutustuneet muumeihin oikeasti kirjojen, sarjakuvien tai muiden tulkintojen (animaatio- tai ei) kautta, saisivat pitää enemmän ääntä, jopa meteliä! (Siinä porukassa on sitten sekin eräskin ääripää, jolle taas kertakaikkiaan mikään tulkintaversio muumeista ei kelpaa. ;-) Heidänkin pointtinsa on toki ymmärrettävä. Ja on tämä japanilainen animaatiokin kirvoittanut myös kriittisiä ja negatiivisia mielipiteitä koko olemassaolonsa ajan, mutta kommentit joissa todetaan sarjan olevan tyyliin "vesitetty versio muumeista" ja "pastellista paskaa" ovat selvästi vähemmistössä. Lukisin sellaisia mieluusti enemmän, ihan vain jo kiinnostuksesta erilaisia/poikkeavia katsantokantoja kohtaan. :D)  

Juttelin kerran vähemmän muumeista innostuneen ja perehtyneen ystävän kanssa, tai oikeastaan se melkein oli itseni yksipuolista saarnaamista (hetken mietin että voisin yhtä hyvin muuttaa nimimerkkini anifriendista/Ani-tädistä Muumisaarnaajaksi :-P). Ystäväni teki kuitenkin muutaman huomautuksen, mitkä minulle eivät ole tulleet mieleen. Yksi kysymys on, mitä muumeille kuului ennen 1990-lukua, toisin sanoen, tunsiko ja muistiko muumeja "kukaan", koska japanipiirretyn ilmestyessä hahmojen tunnettuus sai todellakin kunnon boostin, puhuttiin ja puhutaan vieläkin "muumibuumista"?  Sitä ei käy kiistäminen, että kun japanilainen animaatio toi Tove Janssonin luomat ihastuttavat hahmot taas television ruudulle jonkinasteisen tauon jälkeen (sitä ennen televisiossa oli nähty ne puolalaiset huopamuumit), niin se samalla antoi myös alkuperäisillekin muumeille tunnettavuutta. (Muumibuumeja lienee ollut aiemminkin, mitä olen aiheesta lukenut, mutta koska itse olen syntynyt 1980-luvun puolivälin tienoilla, en ole ollut todistamassa asioita ja elämää kuin vasta 1990-luvun alusta asti, joten kokemus ja tieto aikaisemmasta puuttuvat.)

Mutta sittenkin tuntuu, että homma on vuosien kuluessa vähitellen kääntynyt päälaelleen, ja ihmiset tapittavat vain piirrettyä, eivätkä enää välttämättä löydä tietä muumikirjojen lumoon ja muumisarjakuvien visuaalisen oivaltavuuden ja huumorin pariin. Ei siinä oikeastaan ole mitään pahaa, en väitä että ihan joka iikan pitäisi animemuumeja katsottuaan välittömästi rientää kirjastoon tutkimaan alkuperäisiä kirjoja ja sarjakuvia (vaikkakin pidän kyseistä toimintaa suotavana ja myönteisenä, erityisesti jos muumit todella kiinnostavat ja niiden maailmaan haluaa syventyä). Aina voi sivistää itseään (ja lukea muutakin kuin pelkkää Wikipediaa). Juurikin muumit (tietty muutaman muun jutun ohella) innostivat minua ylipäätään lukemaan kirjoja ja sarjakuvia lapsuudessani, enkä ole koskaan katunut.

Koskaan ei - onneksi - ole liian myöhäistä alkaa lukea alkuperäisiä muumikirjoja!
(Sieltä muuten se oikea ja todellinen muumifilosofiakin löytyy!)

Eipä siinä, jos ihmiset ovat tyytyväisiä eivätkä koe tarvitsevansa mitään enempää. Kun omista kokemuksista ja käsityksistä ja tulkinnoista on kyse, niin niissä asioissa ei ole sen enempää yhtä väärää kuin yhtä oikeaakaan puolta ja tapaa. Jos joku on ja haluaa olla vilpittömästi tietämätön, niin siinähän ei mitään pahaa tietenkään ole. Mutta kuten Richard Adams ylemmässä skannatussa tekstissä totesi: "A film is not a book", "Elokuva ei ole kirja"...

Niistä muista olemassa olevista muumitulkinnoista ei ole pakko tykätä, eikä niistä tarvitse olla kiinnostunut, eikä niitä ole pakko katsoa tai kuunnella, mutta jos muumeista yleensäkään tykkää, niille voi kokeilla joskus antaa mahdollisuuden, niihin voi tutustua ja saada niistä uusia näkökulmia - perspektiivin laajentaminen on myönteinen asia ja useimmiten se ei satu (täyttä takuuta en tietenkään voi antaa). Ja en tiedä leikkivätkö nettikommentoijat sarkasmileikkiä, mutta ihan tosi: lapsuus ja sen kokemukset eivät oikeasti mene rikki vaikka mitä tapahtuisi; vaikka sitten muumeista tehtäisiin uusia animaatiotulkintoja, muita aikaisempia versioita nostettaisiin uudestaan paremmin esiin tai niitä dubattaisiin uudelleen.

Ja niin, kumpi oikeastaan on "pahempaa": se että Muumilaakson tarinoita-sarjan televisio- yms. esitykset (vaikkapa myös suoratoistopalveluissa) olisivat mahdollisesti loppuneet kokonaan vaiko se, että sarja päätyi (taikka dumpattiin?) uusiksi dubattuna Maikkarin lastenohjelmistoon ja pyörii nytten Subin arkiaamujen täytteenä? (Kas kummaa, Sub rupesi tuossa loppukeväästä taas näyttämään lastenohjelmia arkiaamuisin. Siinäpähän kisaa Yle TV2:n, Nelosen ja Fox Kidsin kanssa ilmaiskanavilla.) Jos sarjaa ei nähtäisi enää ollenkaan töllössä, eikä mikään uutismedia kiinnittäisi asiaan huomiota, niin olisiko asiasta edes mitään hälinää (siis muuta kuin YLElle jatkuvasti satelevat uusintapyynnöt)? (Muistutuksena vielä, että ko. sarja oli ollut poissa ruudusta jo kokonaiset kaksi vuotta silloin kun maikkaridubista alettiin kohista, miten moni huomasi?)

Tajusin vasta viiveellä, että viimeisimmissä DVD-julkaisuissa, sekä YLE- että Maikkari-dubeissa,
kansissa todella on otsikkona pelkkä "Muumi", eikä "Muumilaakson tarinoita". :-D
Onko ihan pakko jatkaa ihmisten väärien käsitysten edistämistä tällä tavalla?

Sitten on vielä eräänlaisia "tulkinnan tulkintoja" - siis niitä sellaisia juttuja ja projekteja, jotka pohjaavat selvästi  animaatioon. :D Esimerkiksi muumiamigurumikirjan kirjoittaja tai edesmenneen Mörköpelin tekijä kertovat selvästi saaneensa inspiraation nimenomaan animaatiosarjasta eikä alkuperäisistä muumeista. Pieni hatunnosto näille tyypeille: konteksti on määritetty oikein! 

Asiat menevät miten menevät. Muumihahmot ovat tunnettuja ja edelleen suosittuja, mutta enimmäkseen japanilaisen piirretyn, eikä alkuperäisten muumiteosten kautta. Ei se ole välttämättä huono asia, mutta onkohan muumien tekijänoikeuksien vaalija ja tuotemerkin haltijayhtiö Moomin Characters Oy kuinka valveutunut ja tietoinen ja kiinnostunut siitä tosiasiallisesta seikasta, että nuoremmat sukupolvet eivät välttämättä ole ollenkaan tutustuneet niihin alkuperäisiin muumeihin (ja siis, kai siellä firmassa nyt sentään osataan hahmottaa alkuperäinen ja tulkintaversio toisistaan)? Ja onkohan siellä mietitty miten suuri osa oheistuotemyynnistä on puhtaasti sen japanilaisen piirretyn aikaansaamaa ansiota ja tuottoa?

No, ainakin firmalla ja Tampereen Muumimuseolla ja muilla asiaan liittyvillä tahoilla riittää aika paljon työtä siinä, jotta ne Janssonien oikeat, aidot ja alkuperäiset muumit saadaan tuotua takaisin nykyihmisten tietoisuuteen. Muumimuseon väellä riittää tekemistä, kun ihmisille pääsee selittämään niistä faktuaalisesti alkuperäisistä muumeista, kuten tässä Novosti Ylen uutispätkässä reilun vuoden takaa käy ilmi.



(Ja minä yritän blogissani joka kerta tuoda selkeästi esiin sen tietyn kontekstin, jossa muumeista kirjoitan. Jos taas en ole erityisesti kontekstia merkinnyt, käsittelen muumeja yleisluontoisesti, sinä valtana kokonaisuutena jossa minä sen käsitän ja määritän, kuten tässä nimenomaisessa jaarituksessa. ;-) Kaikki muumikirjoittelut menevät silti saman tunnisteen alle.) 

Oikeastaan vähän odotan jo sitä paskamyrskyä, kun uusi (ja tällä kertaa ehkä suomalaisin koskaan tehty?) muumisarja tulee ja alkaa taas se märinä, kun "kaikki vanha pilataan" ja tällä kertaa tarkoitetaan sitä, että "pilaamisen" kohteena on japanilainen animaatiosarja, jossa paikallista dubbausta lukuunottamatta on aika vähän mitään oikeasti suomalaista. (En siis ole mitenkään erityisen isänmaallinen tai muuta, enkä tarkoita etteikö Japanissa osattaisi ja saisi tehdä animaatioita, huomioiden miten pientä animaatioteollisuus Suomessa on. Sitäkin voidaan miettiä, ovatko muumihahmot ja niiden asuttama satumaailma varsinaisesti nimenomaan "suomalaisiksi" miellettäviä ollenkaan: jos muumit ovat suosittuja ja ihmiset ympäri maailman samaistuvat hahmoihin jopa siinä määrin että haluaisivat omia ne itselleen, niissä täytyy silloin olla jotakin universaalia joka puhuttelee laajempaakin yleisöä kuin vain suomalaisia. ;-)) (Ja toivon mukaan olen sittenkin väärässä, eikä uusi muumisarja tulekaan nostattamaan paskamyrskyä. Mutta eiköhän joku taas kerran pahoita mielensä.)

Vielä kerran siis selvennykseksi: se uusi Muumilaakso-animaatiosarja EI tule olemaan mikään hirveä rip off-jäljennös-3D-reboot-versio "Muumilaakson tarinoista". Jotkut ovat käsittäneet asian niinkin Gutsy Animationsin viimekeväisen Behind the scenes-videon perusteella, ja kyseinen päätelmä on toki ymmärrettävissä, mutta se on silti väärä - tai ainakaan se ei ole sen enempää oikea tai väärä päätelmä kuin siihen asti, kunnes varsinaista sarjaa päästään katsomaan. Olen odottanut ja odotan edelleen suurella mielenkiinnolla, millainen sarjasta tulee, ja millaisen vastaanoton se saa. Itse uskoisin, että suomalaisten ja brittien yhteistyö toimii (Japania tykätään hehkuttaa muumifanien maana, vaikka tosiasiassa muumeilla riittää faneja ympäri maailman, ja britit eivät todellakaan ole väheksyttävä fanikuntana; mitä muistelen lukeneeni niin muumikirjat olivat menestys siellä, ja alun alkaen britit tilasivat muumisarjakuvat Janssoneilta sanomalehteensä, ja huopamuumit olivat myös suosittuja siellä, joten minusta tuntuu, että brititkin tykkäävät muumeista kovasti ja jonkin verran ymmärtävät asian päälle).

Sitten on vielä lopuksi se kolmas näkökanta asiaan: alkuperäisten muumiteosten ja niiden pohjalta tehtyjen tulkintojen lisäksi muumit ovat kaiken kukkuraksi tosiaan kiistatta myös bisnes ja brändi, ja osa muumifaneista kokee sen vähän oudoksi, vastenmieliseksi, jopa ongelmalliseksi. Tämän vuoden taannoinen Arabian Muumin päivä-mukikampanja käy hyvästä esimerkistä sekin. Kampanjahan oli sinänsä hauska ajatus, mutta siitä kehkeytyikin varsinainen farssi, jonka jälkipyykkiä on ollut sangen hupaisaa seurata ulkopuolelta. Muki- ja muumikeräilijät ovat olleet käärmeissään ja vaatineet jotain ostorajoitusta. Voivoi, ihmiset eivät taida tajuta, ettei myyjätahoa oikeasti kiinnosta pätkän vertaa onko ostajataho "aito" muumifani vaiko trokarihamsteri jonka motiivina mukin hankintaan on puhtaasti vain sen jälleenmyynti kalliilla eteenpäin. Ikävä kyllä: firman on tarkoituskin saada tuotteensa myytyä, mielellään loppuun, ja karu totuus on, että mitä nopeammin se tapahtuu, sen parempi firmalle!

En omista sitä kyseistä farssimukia, joten sen sijaan laitankin tähän kohtaan kuvan Moomin
Supporter 2017-mukistani. (Paljonkohan saisin tästä kampanjamukista jos haluaisin päästä eroon ja
myydä? ;-) Tosin eiväthän Muurlan mukit ole niin arvossa pidettyjä kuin Arabian mukit, mutta sittenkin...)

Muumihahmojen ja -tuotteiden suuntaus ja markkinointi erityisesti lapsille ja lapsiperheille on asia jota mielestäni sopisi hieman kyseenalaistaa, ja muumeihin liittyvästä tavaraähkystä ja materiaalisesta ahdistuksesta ja kuvotuksesta saisi kokonaan oman tekstin aikaiseksi, mutta ehkä jätän aiheen käsittelyn tähän, todeten samaan hengenvetoon että kenenkään ei koskaan ole pakko ostaa mitään muumin kuvalla varustettua ellei halua. (Siinä samalla jättää tukematta muumikorporaatiota.)

(Tähän osaan tuli ahdettua ja purettua oikeastaan kaikki se muumeihin ja muumien fanikuntaan liittyvä, mitä en iltapäivälehtien ja YouTube-videoiden kommenttipalstoille ole viitsinyt kommentoida muutaman viime vuoden aikana. :-D)

3. Soveltaen: My Little Pony

Alkuperäinen ja tulkinta-asettelua voidaan soveltaa jossain määrin jopa My Little Pony-animaatioihin ja -franchiseen.

(Tämä osa menee osittain vähän henkilökohtaisen avautumisen puolelle, kun aikoinaan YouTubeen lataamistani vanhoista ponipiirretyistä tuli jonkin verran kuraa niskaan uusponifaneilta. :D Mikä tosin oli ehkä odotettavissakin!)

My Little Pony-merkkiset lastenlelut tulivat markkinoille vuonna 1983, ja pastelleissa ja sateenkaaren väreissä hehkuvat pienhevoshahmot ovat olleet olemassa ja enemmän tai vähemmän suosittuja siitä lähtien. Lelujen myyntiä siivittämään tuotettiin sarjakuvia ja animaatiotakin, jossa ponit seikkailivat. Välillä homma on kuitenkin ollut hiipumaan päin ja ponit on lanseerattu uudestaan muutamaankiin otteeseen. Näin 2010-luvulla ponit ovat olleet ehkä suositumpia kuin koskaan, eikä vähiten Ystävyyden taikaa (eng. Friendship is magic)-animaatiosarjan takia (ja internetin myötävaikutuksella); uusimman sukupolven ponipiirretty on kolahtanut muillekin kuin alunperin ajatellulle kohderyhmälleen, ja ehkä siitä oli tarkoituskin tehdä aivan uutta kokoperheen viihdettä.

Nämä tämänkin vuosikymmenen ponit siis pohjimmiltaan juureutuvat kasariaikaan, halusivatpa uusponifanit tunnustaa sitä tosiasiaa tai eivät. Niin siis, siinä missä muumien kohdalla ihmiset eivät ehkä aina osaa erottaa mikä on alkuperäisteos ja mikä tulkintaversio, pikkuponien suhteen osa fanikunnasta on yrittänyt tehdä selvän pesäeron: Ystävyyden taikaa on se juttu, ja kaikki mitä sitä ennen on mahdollisesti ollut, on täyttä kuraa. Näin niin kuin suurin piirtein karkeasti kärjistäen. ;-) (Muistutuksena: kuten muumit, myös My Little Pony on minulle yksi useammasta eri palasesta muodostuva kokonaisuus.)

Kaipa nykyaikana 1980-luvun aikaiset pastelliponit vaikuttavat juurikin tältä... :-)

Mutta olivatpa ne 1980-luvun ponipiirretyt vaikka mitä "kuraa" - niin juonisisällöllisesti kuin animaatioteknisestikin - nykymittapuulla ja ihmisten silmissä; fakta on, että ilman niitä ei kuitenkaan olisi Ystävyyden taikaakaan siinä muodossa kuin on, tai jopa ollenkaan. :D Ehkä ikävä, mutta totinen tosi on, että uusponien konseptikin perustui itse asiassa alunperin juuri siihen 1980-luvun aikaiseen menoon ja hahmoihin! (Ja jos joku ei usko, niin tässä valistuksena ja muistutuksena pieni referenssi hahmodesigneista, vaikka ehkä se onkin jo moneen kertaan nähty.)

Itseään voi toki aina yrittää huijata. Tuhahtelen vaimeasti "kill it with fire"-tyylisille ulisijoille. Vanhoista ponipiirretyistä ei kenenkään missään nimessä tarvitse tykätä, inhotkoon ja vihatkoon ihmiset ihan rauhassa, mutta tosiasiat voisi sentään tunnustaa. Surkuhupaisinta tässä ponihörhötouhussa on se ristiindissaus kun uusponifanit dissaavat vanhoja ja vanhojen ponien ystävät dissaavat uusponeja (eikä oikeastaan tarvitse edes olla ystävä, vaan kenen tahansa kasari/ysärinostalgikon, joka haluaa antaumuksella paasata ja valittaa miten "nykyaikana kaikki vanha on pilattu", sopii järjestään ottaa ponit tyypilliseksi malliesimerkiksi). Ja molemmin puolin lentää jokseenkin irrelevantteja argumentteja. :´D

Yrityksestä huolimatta en aina ymmärrä uusponi-fanikunnan logiikkaa ja toimintaa; jos kerta kaikki edeltävät ponipiirretyt ovat kuraa eikä niillä ole mitään tekemistä nykyhetken kanssa (tai ainakaan sitä ei helpolla haluta tunnustaa), niin miksi, oi miksi sitten fanikunta kuitenkin poimii juttuja menneisyydestä? Esimerkiksi, se on nimennyt erään sarjan taustahahmoponin ysäripiirretyssä esiintyvän toisen hahmon mukaan.

Ihan tahallani otin kuvat joissa mukana on myös omppuja niin että näillä
kahden eri aikakauden ponihahmoilla on edes jotain yhteistä, lol.

Näillä kyseisillä hahmoilla (joihin viittaan tuossa ylläolevassa kuvassa) siis ei ole kertakaikkiaan mitään yhteistä keskenään, ehkä ainoa etäisesti yhdistävä tekijä on vähän samantyyppinen kuvio kankussa! (Voihan olla, että näin nettiaikana riittää, että joku yksittäinen fani on joskus keksinyt nimittää hahmoa aiemman sukupolven hahmon mukaan, ja muu fanikunta on sitten vain omaksunut nimen tietämättä sen todellista alkuperää. [Ja sen uusponihahmon virallinen nimihän on eri kuin se fanikunnan antama, joten se siitä sitten, asia loppuunkäsitelty.])

Kun alkuperäiset kasariponit ovat olleet hyvinkin selvästi uusponien innoittajina, niin fanien suunnalta ei ole mitään järkeä yrittää kieltää tosiasioiden olemassaoloa. Nykyajan lasten hämmennys sen sijaan onkin sitten ihan toinen juttu ja ymmärrettävää, etenkin, jos kukaan ei ole kertonut, että ponit ovat oikeastaan aika vanha tuotemerkki...

Sarjan tekijät läpändeeraavat aikaisempien ponien kustannuksella aina
toisinaan, mutta entä sitten, kun referointi onkin astetta vakavampaa?

Ja on se toinenkin ääripää vähän rasittava, kun jotkut (ilmeisesti vähän huurupäät) fanit yrittävät oikein väenväkisin etsiä vanhoista ponipiirretyistä viitteitä nykyisyyteen, joko tosissaan tai vitsinä, samantekevää, se vaan lakkaa olemasta hauskaa melko nopeasti... :-)

Helpointa olisi jos kaikki vain tykkäisivät mistä tykkäävät ja sietäisivät toisia mahdollisimman vähällä vihalla. Osa porukasta onkin onneksi ymmärtänyt tämän. Ja minulle ei tarvitse tulla dissaamaan vanhojaponeja kun minäkään en dissaa niitä uusia (enkä myöskään jaksa äärifanittaa niitä), kiitos. 

Uusponipiirretty on ehkä kova juttu, mutta sen kohdalla kyse on myös vanhan kierrätyksestä, päivityksestä, rebootista. Ja ihan yhtä lailla tämän uudenkin sarjan sekä tarinallisessa että teknisessä laadussa on vaihtelevuutta; siinä(kään) mielessä homma ei oikeastaan ole paljoa muuttunut 1980-luvulta; muistan että kyllä minua lapsosena ja teininä ärsyttivät (tai huvittivat) jotkin hölmöt jutut ja vähän-sinnepäin-menneet animoinnit silloisissa ponipiirretyissä... :---)

Jos jaksaisin ja minulla olisi aikaa käydä vanhat ponipiirretyt kuva kuvalta läpi,
niin voisin koostaa tänne blogiin kuvasarjan hassuista animoinneista ja daijuista ilmeistä...

Myönnettäköön, että se huomattava ero menneellä ja nykyajan meiningillä on, että vain ja ainoastaan 2010-luvulla taitaa olla ylipäänsä jotenkin mahdollista, että tahattomasti (taikka sitten tahallaan) vituralleen animoidusta taustahahmoponista voi tulla meemi. :-)

Pastellinväristen pienhevosten tähdittämät animaatiot joka tapauksessa, sukupolveen ja aikakauteen katsomatta, ovat pohjimmiltaan kaikki samaa tavaraa: ihanaa sateenkaarenkirjavaa, lievästi opettavaista höttöä hetken pakoa todellisuudesta tarvitseville - ja siinähän ei ole mitään pahaa taikka väärää. (Niin, ja sitten toisekseen niiden tarkoituksena on toimia lelumainoksena, niin karkeasti sanottu kuin onkin.) Ehkä nämä tämän vuosikymmenen värikkäät pienhevoset tultaneen tulevaisuudessa muistamaan erityisenä populaarikulttuurin ilmiönä, kenties ei, vasta pitkän ajan kuluessa se nähdään, joten ei siitä sen enempää.

Lopuksi

Joku on voinut katsoa Muumilaakson tarinoita ja tykätä niistä, ja joko on tai ei ole koskaan tarttunut Tove Janssonin alkuperäisiin teoksiin. Joku on ehkä löytänyt Ruohometsän kansan. Joku saattaa oivaltaa elämänviisauksia vaikkapa ponipiirretyistä. Ehkäpä se kaikista paras tulkinta on nimenomaan se, mikä syntyy jokaisen omassa pääkopassa? Ihmisten kokemukset itsessään ovat tärkeitä; ja se, että tässä kaoottisessa ja pirstaloituneessa maailmassa on löytänyt edes jotain mistä pitää ja saa sisältöä elämäänsä, jotain, mikä puhuttelee itseä, on hieno juttu. (Eikä kukaan ole automaattisesti huono ihminen, jos ei - vielä - ole tutustunut johonkin alkuperäisteokseen vaan vain johonkin tulkintaan siitä. )

(Sain tämän tekstin viimeinkin valmiiksi ja ulos, jes! \o/)