Muumilaakson ensimmäinen kausi katsottuna

 

Taas on päässyt aika vierähtämään, ja kesän huuma, puuhat ja menot veivät niin mennessään, ja alkusyksylläkin on riittänyt kaikenlaista muuta tekemistä, etten ole ehtinyt jaarittelemaan blogiin. On kuitenkin korkea aika, että minäkin lopulta kommentoin viime keväänä nähtyä Muumilaaksoa! Ainakin olen ehtinyt miettiä ja prosessoida ajatuksiani rauhassa. Kovasti rönsyää ja saatan kirjoittaa vähän aiheen vierestäkin, mutta olkoon.

Jo helmikuun lopussa kun Muumilaakson ensimmäinen jakso esitettiin ja se tuli katsottua, niin oli pieni kutina ruveta kirjoittamaan siitä blogitekstiä, mutta päätin kuitenkin malttaa sen verran että tämä ensimmäinen tuotantokausi ollaan esitetty ja katsottu kokonaan - ihan siitä syystä, että haluan kommentoida kokonaisuutta, en yksittäisiä jaksoja (paitsi että voihan olla, että yksi tai toinenkin joskus päätyy Tietyt jaksot-juttusarjassani käsiteltäväksi, mistä sen tietää). Olen kirjoittanut tekstiä vähän kerrallaan tällä pitkällä ajanjaksolla ja julkaisen sen nyt, kun kaikki on valmista ja kokonaisuus jäsentynyt. Ja kun Indiegogo-projektiinkin tuli aikanaan laitettua rahaa sen verran että huhtikuussa sain ladattavakseni digitaalisen kopion (sillä halusin varmistaa, että pääsen näkemään sarjan alkuperäisen englanninkielisen version) niin tottahan sitäkin kai pitänee kommentoida. (Ehdin tosin katsomaan tuon enkkuversion vasta kesällä juhannuksen jälkeen. :-D)

Menneen kevään maanantait olivat täynnä iloa ja odotusta - ainakin minulla, siis. Muumilaakso-sarjan ensimmäinen tuotantokausi on esitetty ja nähty. Ja sanonpa, että minulla oli hauskaa sekä katsoessa että odotellessa viikon jaksoa. Ihan mukavaa kokea sekä odotuksen ja innostuksen tunnetta melkein samaan tapaan kuin lapsuudessa, että toisaalta katsella ja mietiskellä aikuise(mma)n silmin.

Ensimmäinen tuotantokausi esitettiin vielä uusinta-maratoonina kesällä juhannuspäivänä. Kun satuin olemaan pitkästä aikaa sukuloimassa noin juhannuksena, eikä kummempaa ohjelmaa tuolloin sattunut päälle, niin uusmuumeja tuli kuikuiltua jonkin verran nuoremman polven kanssa, joka muuten hyväksyy uusmuumit, tai ainakaan ei tee siitä isompaa numeroa kuin tarvitsee.

Ensifiilistelyä, nettikommenttipalstoja ja kaikkea sekalaista yleispohdintaa

Pari fiilistä siitä ensimmäisestä jaksosta: katsoin sen sohvaani nauliutuneena, ja ainoastaan kerran silmäni eksyivät vilkaisemaan seinäkelloa: "jaksohan on vasta puolivälissä ja tässä on jo nyt tapahtunut todella paljon"? Kun jakso loppui, tunsin suorastaan pakahtuvani innostuksesta ja odotuksesta. "Nyt se loppui. Joutuuko oikeasti odottamaan viikon ennen seuraavaa jaksoa? :-( " Tunnelma ainakin osattiin rakentaa. Muumipeikon ja Nuuskiksen kohtaamista saatiin odottaa peräti kolmosjaksoon asti!

Yritin tonkia kaikki uutismedioiden kommenttipalstat ja nettikeskustelut ja tutkia millaisia ensivaikutelmia ihmiset olivat saaneet. Kaikkia Facebookin, Twitterin ym. kommentteja en voi nähdä kun en kyseisiä palveluja käytä. Vaikka purnauksen jatkuvuuden tiesi, niin siltikin minulle tuli lähes epäuskoinen olo: olenko oikeasti ainoa, joka tykkäsi tästä? En aikoihin ollut tuntenut sellaista epämukavaa epävarmuutta että melkein alkaisin kyseenalaistaa omaa mielipidettäni: mitä jos muut ovatkin oikeassa ja minä olen väärässä? (No, tietenkään en anna toisten mielipiteiden liiaksi vaikuttaa omaan näkemykseeni. Ja ihan perusasiahan se on, että ihmiset kommentoivat enemmän ja äänekkäämmin negatiivisista kuin positiivisista kokemuksista.)

Kommenttipalstoilla valitettiin suurin piirtein kaikesta mahdollisesta mitä voikaan keksiä. Jos yrittäisin vasta-argumentoida kaikkeen, tai vain edes listata asioita, siinä menisi iäisyys. Kolmiulotteiseksi mallinnetut hahmot tönkköjä ja muovisia, taustat latteita, äänet kamalia, pelkkää kohellusta tai sitä on liikaa, mitään ei tapahdu, liian vähän dialogia, liian paljon dialogia, ei juonta tai sisältöä. (Kaipa sitten joillekin kelpaisi sellainen muumianimaatio jossa on pelkästään Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen keskenään puhuvat päät. :-D) Moni myös vuorenvarmana väittää että "Tove ei hyväksyisi tätä, haudassa käännytään" jne jne. Jaapajaa, muumit ovat kyllä taipuneet monenlaiseen muotoon ennen tätä, Tove Janssonin elinaikanakin, joten ihmiset voisivat olla laittamatta sanoja vainajan suuhun. Joka tapauksessa, valitusta on ties mistä, joten ehkä yritän kiltisti keskittyä omasta mielestäni olennaiseen ja omaan mielipiteeseeni.

Yksi asia mikä nettikommentoijia myös on kaihertanut, on se, että uuteen muumisarjaan on satsattu rahallisesti. 21 miljoonaa euroa. On se jännä juttu, miten ihmiset ilmoittavat kyllä mielellään haluavansa katsoa laadukasta animaatiota ja osaavat kyllä vaatia sitä (usein jälkikäteen), mutta sitten siihen ei kuitenkaan saisi missään tapauksessa esim. panostaa rahallisesti. Se kertonee jotain taidelajin todellisesta ymmärryksestä ja arvostuksesta, ja tämä nihkeys siis koskee kaikkea animaatiota yleensä, oli tyyli ja tekniikka mikä tahansa. En ole perehtynyt eri tekniikoiden yleiseen hintavuuteen (jos sellaista on), mutta luulen, että kaikki animaatio tekniikasta riippumatta on hidasta ja kallista tehdä (jostain syystä ihmiset haluavat uskoa, että tietokonemallinnettu CGI-animaatiotuotanto olisi jotenkin erityisen helppoa ja halpaa). Ja noh, tietenkään korkea hinta ei automaattisesti ole aina laadun tae. Laatu olkoon katsojan silmässä. Kuitenkin, jos on yhtään perehtynyt asiaan ja lukenut tarkasti, niin tiedossa on, että tosiasiassa se uuden muumianimaation miljoonasumma on mennyt kahteen tuotantokauteen, ei siis pelkästään näihin ensimmäisen tuotantokauden kolmeentoista jaksoon.

Blogini sivupalkkeja joskus vilkaisseille asia lienee ollut selvä jo pitkään, mutta toistetaanpa vielä kerran: minä olen tuhansien muiden joukossa rahoittanut sarjaa ihan vapaaehtoisesti, puhtaasti ihastuksesta muumihahmoihin ja niiden maailmaan ja vilpittömästä halusta tukea animaationa tunnettua taiteenlajia (ja noh, saada siinä sivussa vähän eksklusiivista kampanjakrääsää, myönnetään sekin ;P). ;-) Ystäväni naljaili minulle etukäteen, että minä olen ehkä jäävi kommentoimaan ja minunhan on "pakko" tykätä sarjasta, koska pistin rahaa joukkorahoitusprojektiin (vaikka lahjoittamani summa on kärpäsenkakka koko budjetista, mutta kuitenkin. Ja varmaan joku voisi alkaa haukkoa henkeään kauhusta vielä tässäkin kohtaa, siis että muumianimaatioon on oikeasti kerätty rahaa muumifanien taskuista!). Jos lopputuloksena sarja olisikin ihan p*ska, niin silloinhan joutuisin myöntämään, että rahani menivät hukkaan!

Ilmeeni kun teen jonkin hyvin yksinkertaisen ja silti todella suuren oivalluksen...
niin minulle tapahtuu vain muutamia kertoja vuodessa, koska käyn vähän hitaalla...

Mutta jakso toisensa jälkeen on osoittanut, että eivät menneet. Olen tyytyväinen ja jopa ihan pikkuisen ylpeäkin siitä, että olen ollut konkreettisesti mukana tukemassa (joskin vain rahallisella tasolla), ja seurannut projektia sen alusta asti. Mennyt kevät oli todella mukavaa ja iloista odotuksen aikaa joka viikko. Jokaisen Muumilaakson jakson aikana olen kokenut hyviä hetkiä, nyökytellyt myötäilevästi, ja naurun pyrskähdyksiäkin olen päästellyt useamman, jännittänyt mitä seuraavaksi tulee ja niin edelleen. Yksinkertaisesti sanottuna; olen viihtynyt. Jaksot ovat toisaalta melko tiiviitä ja silti tilavia. Oikeastaan joka jakson jälkeen tuntui kuin olisin katsonut hyvin tiivistunnelmaisen elokuvan 22 minuutissa.

Tällä ensimmäisellä kaudella keskitytään enimmäkseen Muumipeikkoon ja hahmo käykin läpi kehityskaaren. Ainakin jonkinmoisen. Muumilaaksossa vierähtää vuosi alkaen lopputalvesta ja päättyen seuraavaan keskitalveen. Vaikka suurin painotus on Muumipeikon kasvutarinassa, niin pelkästään se ei ole sarjan jaksojen keskiössä, eikä jaksosta toiseen jatkuvaa kovin selkeää yhtä "pää"tarinalinjaa ole. Sarja etenee teemoittain läpi vuodenaikojen, se on muodoltaan episodinen ja vaikka jaksot ovat toisistaan jokseenkin irrallisia kokonaisuuksia, en siitä huolimatta kokenut erityisempää ongelmallisuutta katsoessani jaksoja uudestaan putkeen parin-kolmen kappaleen erissä.

Katson Muumilaaksoa analyyttise(mmi)n aikuise(mma)n silmin, ja sanonpa vain, että sarjassa on aiemmista muumianimaatioista poiketen, aivan oma syvällinen taso, jos sen siis onnistuu löytämään. Helppoa se ei välttämättä ole, eikä kaikkea hoksaa aina heti ensinäkemältä, vaan vasta myöhemmin uudestaan katsellessa. Itse ainakin olen ruvennut miettimään ja tehnyt lukuisia mielenkiintoisia uusia (ja uudelleen vanhoja) havaintoja muumihahmoista, niiden käytöksestä ja hahmojen välisistä kemioista (onhan niitä toki aiemminkin tehty, mutta silti). Sarja on antanut ainakin minulle uutta ajateltavaa ja oivallettavaa, joten olen mielissäni ja vaikuttunut.

Sarja uskaltaa olla erilainen ja rakentaa aivan omaa kaanoniaan eikä yritä rakenteellisesti jäljitellä mitään (koska sellainen jos mikä olisi tuomittu epäonnistumaan surkeasti). Melkeinpä parasta sarjassa on ollut juuri se, että vaikka tarina-aiheet ovat (ainakin hardcore-muumifaneille) ennestään tuttuja, niihin on saatu luotua ja tuotua jotakin uutta ja luontevaa. Vaikka jakson aiheen on lukenut ohjelmatiedoista etukäteen, se varsinainen sisältö on silti onnistunut yllättämään joka kerta. Enimmäkseen positiivisella tavalla. Nostan hattua.

Muumilaakson tunnelma on kepeämpi ja otteeltaan enemmän sarjakuvamaisempi kuin romaanis-eeppinen (en tiedä onko tuo sana ollenkaan), toisaalta sarjan maailma ja miljöö tuntuu kirjoista tutulta. Hahmojen persoonat on mukailtu hitusen enemmän sarjakuva-"minänsä" kuin kirjojen mukaan (siitä lisää tuonnempana). Siltä pohjalta sarja painottaa asioita eri tavalla kuin aiemmat muumianimaatiot (jotka Riviera-elokuvaa lukuunottamatta ovat pohjanneet enemmän kirjoihin), ja tässä on sitä kaipaamaani särmää. Janssonien muumisarjakuvat ovat räväkämpiä kuin kirjat - ja se ei ehkä miellytä jos on tottunut enemmän idealisoituihin ja siloteltuihin "kiiltokuva"-muumeihin. Hahmoilla on myös ne vähemmän mairittelevat puolensa, jotka tekevät niistä inhimillisempiä ja tässä sarjassa ne pääsevät paremmin esiin.

Esimerkiksi jo ensimmäisessä jaksossa Myy osuu naulan kantaan (ja myöhemminkin neitosen pointit ovat lähes viiltävän teräviä). Kun Äiti-Mymmeli lapsineen on tuppautunut muumitaloon kutsumatta, perhe ottaa vieraat säyseästi vastaan, vaikka oikeasti salaa toivoo että poppoo lähtisi pian. Muumit yrittävät lempeästi narraamalla vauhdittaa lähtöä, koska suoraan sanominen ei vaan onnistu...

"Miksette vain pyydä häntä lähtemään?"
"Se ei olisi kilttiä. "
"Ei, vaan se ei olisi helppoa."
"...En ymmärrä, mistä puhut."
"Ei tarvitse olla iso osatakseen pitää puoliaan. Etkö sinä ole oppinut mitään?"

Niinpä! Juuri noinhan se on. Muumit eivät osaa sanoa ei - niin hyvässä kuin pahassa, sen sanominen on lähes ylivoimaisen vaikeaa. "Oppimisella" Myy viitannee jaksossa aiemmin nähtyyn Muumipeikkoon kohdistettuun ajojahtiin ja mekastukseen, johon Muumipeikko ei sanottavammin vastareagoi, eli siis "pidä puoliaan" vaan ennemmin pakenee ja piiloutuu. Tottakai ajattelen hivenen idealistisesti, ettei kukaan maailmassa ns. "ansaitse" tulla kiusatuksi mistään syystä (ja siis todella tarkoitan sitä), mutta Muumipeikon nynnyily ja täydellinen kykenemättömyys puolustautua tai panna vastaan johtaa lopulta hivenen hupaisaan ja jopa vähän naurettavaan tilanteeseen.

Tottahan toki joissain jaksoissa oli juttuja jotka vaativat hieman enemmän sulattelua jopa minulta, mutta kun olen myöhemmin katsonut jaksoja uudestaan, niin olen tullut siihen tulokseen, että oikeastaan nämä ovat hyviä ja mielenkiintoisia ja oivaltavia juttuja (esim. puistovahti-hemulin ja vanginvartija-hemulin paikanvaihto :D). Siis miksipä ei. Kaikki jaksot eivät ole silkkaa "parhautta", mutta eipä siellä varsinaisesti huonojakaan jaksoja ole. Joissain kohdissa haluaisi viipyä ja tunnelmoida vähän pidempään, sen minäkin myönnän (vaan jos leikittelen ajatuksella, että saisin joskus itse ohjata muumianimaation haluamallani tyylillä, niin tekisin siitä niin viipyilevän [saa lukea myös: hidastempoisen] ja melankolisen, että iso osa katsojista kyllästyisi, ja vähän pienempi osa ahdistuisi ;-D).

Tietenkään sarjan ei ole tarkoitus "korvata" muita muumitulkintoja eikä varsinkaan alkuperäisteoksia. Missään ei ole sanottu niin. Nimenomaan se, että alkuperäismateriaalin pohjalta on tehty jotain uutta, hieman muokattu tarinaa ja otettu rohkeasti ja sopivassa määrin vapauksia ilman että kontekstia ja tyyliä rikotaan liikaa, mielestäni parantaa ja syventää sitä valtavaa muumitarinoiden kokonaisuutta. Muumilaakso on, kuten kaikki edeltäjänsäkin, hyvä omana teoksenaan ja tukee myös muita tulkintoja, sen lisäksi että se kunnioittaen myötäilee alkuperäisteosten henkeä, mutta on kuitenkin loppujen lopuksi tekijöidensä visio ja tulkinta aiheesta, ja sen kerronta on parhaimmillaan yhtä monitasoista kuin alkuperäisteokset. Kaikista paras muumitulkinta on kuitenkin aina se, jonka oma mielikuvitus luo. ;-)

Asioita voi tulkita monin eri tavoin, ja katsojien omille tulkinnoille annetaan mielestäni riittävästi aikaa ja tilaa, ja ajatusten herättelylle sopivasti pontta. Nuorimmat lapsikatsojat eivät ehkä huomaa syvällisempiä vivahteita, mutta uskoisin, että vanhempien kanssa yhdessä katsellessa sarja herättänee pohdiskelemaan ja käymään mielenkiintoisia keskusteluja.

Vasta viikkoja myöhemmin rupesin miettimään ja spekuloimaan vähän metatasolla: onko tässä seiskajakson
takaumassa kyseessä jonkinlaiset jatkobileet vitosjakson teatteriesityksen jälkeen, ja tämäkö on se syy,
miksi Muumipeikko viihtyy seuraavan kahden jakson aikana enimmäkseen Niiskuneidin seurassa? ;-)

Mikä tärkeintä, asioita ei olla pureskeltu valmiiksi, niitä ei liiaksi selitellä eikä katsojaa täten aliarvioida. Muumilaakso vaatii todella keskittymistä katsojaltaan, enkä pidä sitä huonona asiana, ainoastaan epäilen kuinka moni mahtaa jatkuvan syötevirran ja somettamisen aikakaudella todella jaksaa keskittyä enää mihinkään. Enkä puhu lapsista vaan aikuisista. Valittajat saisivat lopettaa sen ulinan että ihan samanlainen meno kuin muissakin nykyajan tusinalastenohjelmissa. Ei todellakaan ole. En nähnyt esim. toistuvia ärsyttäviä hahmo- ja juonimaneereja tässä. Ja aika paljon muumimaista epäkorrektiutta ja epäsovinnaisuutta (joita pienille lapsille tarkoitettuihin ohjelmiin ei välttämättä laitettaisi) piisaa. Oudoksuttaa kun osa jengistä ilmeisesti pitää muumeja (noin yleensä konseptina) ensisijaisesti jonain pikkulasten juttuna, ja jotkut jopa pelkkänä sellaisena, vaikka siitä ei ole koskaan ollut kyse. (Vähän mietin, että jaarittelen joskus yleisemmin aiheesta mitä eroa on lastenohjelmalla ja kokoperheen viihteellä...)

Sarja on hyvä omana teoksenaan ja muumitulkintana, niin kuin suurin osa aikaisemmistakin on ollut. Minulle tuli jaksojen aikana mukava fiilis ja toisinaan aloin miettiä että tuonkin alkuperäisstoorin voisi lukea taas. Tietenkin "alkuperäisstoorin" määritteleminen on vaikeaa niiden jaksojen kohdalla, joissa elementtejä on otettu useammasta muumitarinasta - Wikipedian "tarina johon jakso perustuu"-osio on ollut hetkittäin mielenkiintoista luettavaa kun sitä on jatkuvasti päivitetty (en kadehdi niitä, jotka noita artikkeleja kirjoittavat ja muokkaavat. Se on tässä tapauksessa varmasti epäkiitollista).

Vaikka tarinoita on muokkailtu, sarjassa on silti todella lähes hämmentävän paljon lähdeteoksille uskollisia elementtejä: visuaalisia yksityiskohtia ja sanatarkkoja lainauksia muumikirjoista ja sarjiksista, eivätkä ne ole vain päälleliimattuja vaan todellakin ns. inessä. Luin jossakin vaiheessa Kevätlaulu-novellin pitkästä aikaa uudestaan, ja vaikutuin siitä, että siellähän ne kaikki Muumilaakso-jaksossa nähdyt jutut tosiaankin olivat: koivumetsä ja lumiläikät, soliseva puro, ynseä, ja siis todellakin ynseä ja pikkuisen kömpelö Nuuskis, uusikuu taikoineen, takkuinen Titi-uu joka nostaa kuononsa ja huutaa nimensä taivaalle. Tekijät ovat muuminsa lukeneet ja perehtyneet lähdemateriaaliin, ja sen kyllä huomaa. Suosittelen samaa kaikille katsojille jotka kritisoivat, että ei muka ole uskollinen - voitte yllättyä. (Jos orjallista lähdemateriaaliuskollisuutta välttämättä kaivataan, niin lisäksi suosittelen [edelleen, ja tulen aina suosittamaan] tsekkaamaan puolalaiset huopamuumit - niihin kun on monet muumitarinat sovitettu ihan sellaisenaan mitään hirveästi muuttamatta tai lisäämättä.)

Ja osa sarjan jutuista on epäsuoria viittauksia, jotka vain tosifanit osannevat yhdistää.

"Minähän nuo jäljet tein. Näillä löytämilläni kengillä."

...jo siellä tammikuun ensi-iltanäytöksessä jakson kohtaus toi mieleen tämän sarjiksen. ;-)
Tällaisten pienenpienten elementtien ja viittausten bongailu on ollut varsin hauskaa puuhaa.

Tämäkin on viittaus...

...se tuli vähän yllärinä.

Se, onko katsojalla kiinnostusta ja aikaa ruveta kahlaamaan muita muumijuttuja lävitse, on toinen juttu. Minä ainakin koen tämän uuden muumisarjan kannustavaksi sekä lukemaan muumikirjoja ja sarjiksia, että myös tutkimaan muita tulkintaversioita.

Siitä onkin hyvä siirtyä hetkeksi vertailemaan. En tiedä onko tarkoituksellista vai tahatonta, mutta tämä Jäärouva toi minulle mieleen Muumilaakson tarinoiden petollisen lumoavan vedenneidon Jäärouvan sijaan. Japanipiirretyn vedenneito oli hieno, kun sen Jäärouva taas... no, ihan oikeasti ei..?

Jäärouva 2019...
(Tässä kohdassa itse asiassa tunsin hetken ajan ahdistusta ja oikeasti pelkäsin peikon puolesta :<)

...muistuttaa enemmän tätä vedenneitoa kuin Jäärouvaa 1990?
(Siitä en edes viitsi kuvaa laittaa tähän.)

Muuten en sitten viitsikään tehdä kovin yksityiskohtaista vertailua Muumilaakson tarinoihin (tai muihinkaan aiempiin muumitulkintoihin). En koe sitä mielekkääksi, kun perspektiivinikin on erilainen. Sitäpaitsi muut ovat tehneet sitä jo, niin minun ei yksinkertaisesti tarvitse.

Moni tyrmäsi uuden muumisarjan jo ensimmäisen jakson perusteella, ja jossei silloin, niin viimeistään neljännen jakson jälkeen. 21.3.2019 Aamulehden toimittaja jopa julisti että sarja on "karvas pettymys". Mietityttää, mitä ihmiset ovat oikein odottaneet - minä en missään vaiheessa halunnut ainakaan mitään japanilaisen piirretyn toisintoa, enkä pettynyt. Tämä on todellakin ihan uusi tulkinta, ja olen jo monesti kommentoinut muualla netissä, ja toistan itseäni taas: sarja on yhtä aikaa sekä tuttu että tuore! Jaksot kestävät useamman katselukerran, osin toki siksi, että visuaalisia yksityiskohtia on paljon, mutta myös siksi että jotkin jutut avautuvat paremmin uudestaan nähtynä. Pelkkä pintapuolinen vertailu ei ole kovin mielekästä, sen sijaan voi miettiä laajemmin, mitä eri versiot tekevät toisin, ja mikä missäkin on hyvää ja omaleimaista. 

(Sellainen hauska pikku terveinen muuten menneisyydestä vuosien takaa, että eipä se Muumilaakson tarinoiden ensimmäinen jakso ensinäkemältä tehnyt kovin positiivista vaikutusta Ani-täti 5 v:hen [tosin en silloin ollut vielä Ani-täti mutta jonkinnäköinen persoonan alku kuitenkin]. Vaan kuinkas sitten kävikään ja missä sitä tänään ollaankaan? Jännä juttu! ;-) [Voin kertoa tämän tarinan pidemmän version joskus toiste.])

Ihmisten negatiivisista ensireaktiokommenteista kuultaa osassa läpi se, että sisälukutaito on hukassa, eikä itse asiassa jakson sisältöön olla pahemmin keskitytty, jopa ollenkaan. Muumeja vähemmän fanittava ystäväni on myös lueskellut medioiden kommenttipalstoja ja todennut, että ihmiset ovat vain kiinnittäneet huomionsa asioihin, jotka tukevat ennakkokäsitystä: jos katsoja on lähtökohtaisesti odottanut näkevänsä pelkkää 3D-p*skaa ja kohellusta, niin kyllähän se silloin varmaan on sitä?

Tämäkö on sitä niiiiin kauheaa kohellusta...?

On helppoa valittaa, jos ei ymmärrä (tai yritä, tai edes halua yrittää ymmärtää) näkemäänsä ja huomaa niitä pieniä nyansseja hahmojen puheessa, ilmehdinnässä ja liikehdinnässä. Koheltamiseen on toki helpompaa kiinnittää huomiota, mutta kuinka moni on huomannut sen, miten paljon esimerkiksi Muumimamma viestii sanattomasti? Sen oivaltaminen saattaa ehkä vaatia pikkuisen. (Ja niin no, toisaalta minäkään en ole aina ihan sataprosenttisen varma, mitä mamma viestii.)

Minä olen tyytyväinen, koska sarja onnistuu tuomaan uutta näkökulmaa muumeihin. Koen innostusta, ja toivon samaa kaikille katsojille. Ne, jotka tyrmäsivät sarjan pelkästään ekan jakson perusteella, ja ovat julistaneet etteivät katso enempää, noh... omapa on valinta. Joillekin sarjaan tottuminen voi viedä aikansa, se on ymmärrettävää ja se sallittakoon. Jos eka jakso ei napannut eikä enempää kiinnosta katsoa, se on OK. Jos kuitenkin myöhemmin alkaa kiinnostaa, niin sarja joka tapauksessa lienee ja on melkoisen taatusti saatavilla ja katsottavissa jostain. ;-) Turhaa minun on kaiketi jankuttaa että tämä on hyvä tai vähintäänkin mielenkiintoinen tapaus. Se on yksi muumitulkinta niiden monen monituisten aiempien joukossa. Kyllä muumeja maailmaan mahtuu, ja jokainen saa valita oman suosikkinsa. Tai sitten tykätä kaikista. Tai olla tykkäämättä mistään.

Loppujen lopuksi uuden muumisarjan vastaanotto suomalaisten katsojien keskuudessa lienee kuitenkin ollut enemmän myötämielinen. Ainakaan valitus ei ole enää suuremmin jatkunut, tai sitten kaikki ovat jo unohtaneet koko jutun. (Ja toki silloin helmikuun lopullakin netissä oli myös niitä positiivisia mielipiteitä, joiden lukeminen paransi omaa fiilistä. En ollutkaan yksin.)

Visuaalisuus

Ovathan ne taustat aivan hemmetin upeita! Indiegogo-rahoittajien massit menivät oikeaan paikkaan (joukkorahoitusprojektin summahan laitettiin erityisesti visuaalikehitystä varten) ja lopputulos miellyttää silmää. Maalaukselliset taustat ovat upeita ja valaistus onnistunutta ja "oikean" tuntuista eri vuodenaikoina. Muumilaakson maisemat näyttävät erilaisilta aamulla, keskipäivällä, illalla ja yöhämärässä.

Muumitalon edustalla loppukesän auringonlaskun tienoolla.

Kun tätä jaaritusta varten olen ottanut ruutukaappauksia (ja pahimmillaan plärännyt jaksoja hitaasti kuva kuvalta [sekin on jälleen yksi osasyy siihen, miksi tämän jaarituksen julkaisu on viivästynyt ;P]), niin hetkittäin olen huomannut, miten jotkin yksittäiset ruudut ovat todella hienoa kuvataidetta - tai siis maalauksellista digitaidetta. Jotkut valittavat muovisuudesta (hahmoissa, taustoissa tai molemmissa), mutta minun ainakin on vaikea nähdä "muovisuutta" esim. näissä kohdissa.

Ja muumit ovat pehmoisia kevyine turkkipeitteineen. Kun mietin niin oikeastaan, tässä muumitulkinnassa muumit ovat pintatuntumaltaan kuin huopa-tietokone-hybridejä, eli siis:

Puolalainen huopamuumi + Suuri Muumijuhla-3D-möykky = Muumilaakso 2019

Huopamuumi on tottakai pehmoisimman näköinen, mutta 2019-tietokoneanimoitu Muumipeikko ei ole ollenkaan hassumpi.

Hahmoanimaatio on toki vähän tönkköä. Muumien itsensä kohdalla se on ymmärrettävää, koska hahmot ovat rakenteellisesti aika omituisia muutenkin, esim. muumeilla on tiettävästi lyhyet jalat eivätkä nämä osaa juosta nopeasti. Muumipeikon juoksu näyttää mielestäni niin vaivalloiselta ja raskaalta kuin sen periaatteessa "kuuluisikin". Peikko myös elehtii hyvin liioitellusti kuin fyysisessä komediassa.

Parhaimmillaan hahmoanimaatio lienee Nipsun, teatterirotta Emman, Ti-ti-uun ja esi-isän kaltaisissa, jo pelkän persoonansa voimalla sulavasti elehtivissä hahmoissa, luulen. Enkä tiedä... luulin aluksi, että johtuu varmaan vain oudosta kuvakulmasta, mutta on se kai varmaan sittenkin ihan tarkoituksellista, että Muumipeikon ja kumppaneiden silmät derppaavat tässäkin vähän samaan malliin kuin japanipiirretyssäkin? :-D (Ja muutenkin hahmojen katseet "nykivät" hassusti mutta sekin lienee tarkoituksellista.)

Derppaavia muumisilmiä 2019

Muumilaaksossa näkyy eletty elämä rakennuksissa, huonekaluissa ja esineissä. Pikkuseikkoja, mutta kyllä se omalta osaltaan on liikuttavaa, ettei Muumilaakso ole liian "kliininen" ja uutuuttaan kiiltelevä vaikka onkin tietokoneella tehty. Nuuskamuikkusen resuinen kaulaliina ja kulumajäljet Muumipeikon sängyssä, yöpöydässä ja ympäri muumitaloa...

 

Esineistö on suureksi osaksi asiansa ajavaa. Hivenen napistavaa minäkin löydän muumien ruoka-annoksista. Äkkiseltään ei ehkä ehdi huomata, mutta hitaasti kuva kuvalta paljastuu että kelluvassa teatterissa mutustellaan muun muassa laskiaispullia...?! Keskellä kesää... no selvä. Ja melkein olin julistamassa 2010-lukulaiset animaatiomuumit vegaaneiksi paitsi että ainakin fisut näyttäisivät maistuvan jos niitä siis saisi. ;-)

 
Oikeastaan ainoa varsinaisesti itse animointiin liittyvä havaitsemani "moka" on ajoittainen tekninen epätarkkuus hahmojen kätisyydessä. Muumipappa ja Muumipeikko ovat näköjään vissiin molempikätisiä, kun vaihtelevasti kynät heiluvat missä sattuu kädessä noilla kahdella. :-)

Huom. kynä on Muumipeikon vasemmassa kädessä.

Sarjan musiikki, äänimaailma ja ääninäyttely (ja dialogin käännös)

Sarjan musiikista minulla ei ole pahaa sanottavaa. Englanninkieliset "insertti"biisit eivät häiritse, eivätkä ne olleet mitään poppirenkutusta tai jumputusta. Esittäjätkin ovat oikeastaan yks hailee minulle, suurin osa artistinimistä ei sano minulle juuri mitään, jonkun nimen olen jossain joskus saattanut nähdä. Jos olen rehellinen, niin laulut eivät häiritse mutta välttämättä eivät myöskään jää erityisesti mieleen. Ja laulettua taustamusiikkiahan ne ovatkin, eikä sitä tarvitse niin vakavasti ottaa. Varmaankin kaikki ne (suomalais)katsojat jotka ovat paheksuneet englanninkielisiä lauluja, pomppaavat kauhusta kattoon myös joka kerta kun missä tahansa suomeksi dubatussa sarjassa/elokuvassa kuullaan taustalla ei-suomenkielistä laulua? ;-)

Ensimmäisen jakson aloituskappale, Alman esittämä Starlight oli tosin jo hyvinkin kuunneltu etukäteen ja tuttu - ystävänpäivänä Yle ja Moomin Characters julkaisivat videotervehdyksen jossa kyseistä kappaletta kuultiin. Se ei oikein iskenyt ensi alkuun, mutta kun virallinen musiikkivideo julkaistiin muutama päivä ennen sarjan Suomen ensiesitystä, aloin tykästyä siihen. Life is not a movie but it's fantasy with you~. Kappale ei siis enää sarjan alkaessa kummemmin hetkauttanut, mutta näin jälkikäteen tuota musiikkivideota katsellessa ja kuunnellessa tulee pieniä mukavia värinöitä vieläkin.

Muiden jaksojen osalta juttu oli taas pikkuisen kriittisempää; kun Nuuskamuikkusen unitrippailukohtauksessa kuultu kappale, Colonel Sunsin esittämä Back to the cave pärähti soimaan, se ei aluksi napannut sitten ollenkaan. Mutta kun katsoin jakson kertaalleen myöhemmin, niin ei se nyt niin kamalakaan ollut, vaan siitä tuli viboja ja mielleyhtymiä hieman hapokkaaseen vaihtoehtoiseen ysäri-brittipoppiin (huom. en ole musiikin ja tyylilajien asiantuntija, joten määrittelyni voi mennä ihan metsään). Kyseisen kappaleen sanoituksissa voisi nähdä viittauksia Muumipeikko ja pyrstötähti-kirjan maailmanlopun fiilikseen.. noh, miten itse kukin tulkitsee. Luulen, että lienee syytä tutkia muidenkin laulujen sanoituksia tarkemmin... Joka tapauksessa nuo inserttibiisit soivat siellä jaksojen taustalla vaihtelevasti (osahan niistä kuuluu vasta lopputekstejä lähempänä joten eivät ne siellä siinä vaiheessa enää juuri häiritse) ja omalta osaltaan tuovat myös sitä "elokuvallista" fiilistä sarjaan.

Sarjan varsinainen taustamusiikki on hyvää ja kelpoa. Yhdistän muumimaailman tunnelmiin yleisesti musiikillisesti enemmän piano- ja huilusaundin, ja äkkiseltään tässä sarjassa kuullut sähköiset ja rouheammat rokkisaundit yllättivät ja hämmensivät, mutta ehkä se loppujen lopuksi on ihan OK. Musiikit sopivat tunnelmiin jotka vaihtelevat jaksoittain. Eniten taisin tykätä Kultainen häntä-jakson svengibiisistä - se ainakin jäi todella hyvin mieleen jo ekasta katselu- ja kuuntelukerrasta. Muitakin mainioita kappaleita löytynee, mutta niiden mieleenjäämiseen menee hetki.

Inserttikappaleet on julkaistu soundtrackina, mutta enemmän siis kiinnostaisi sarjan varsinainen score... noh, toivotaan, että sekin saadaan kuluttajamyyntiin joskus. YouTube-kommenttien perusteella en selvästikään ole ainoa, joka musiikkia haikailee.

Sarjan taustaäänimaailma on onnistunut ja kotoisa. En ole varsinaisesti mikään suuri luonto- ja linnunlaulubongari, mutta hassusti ja tahattomasti päädyimme kaverini kanssa useampaan kertaan bongailemaan Muumilaakson ulkokohtauksissa arkisen tuttuja ja universaaleja linnunääniä (mustarastas, tiltaltti, keltasirkku ja kyyhkynen mainitakseni). :´D

Ääninäyttelystäkin kai jotain tarvitsee sanoa. Olen aiemmin ilmaissut, että olin jo etukäteen tyytyväinen suomenkielisen version ääninäyttelijävalintoihin. Näyttelijöiden julkistus aikanaan pisti hymyn huulille, tai vähintäänkin herätti minussa oivaltavia ja huvittuneita "hm, miksipä ei?" ja "... no tietenkin, kukapa muu kuin tuo se voisi ollakaan!"-fiiliksiä. Luulen, että erityisesti meille suomalaisille pikku Myyn äänellä on suuresti väliä, muille ei ehkä niinkään. Myy on omintakeinen neito, ja sen täytyy kuulua myös hahmon äänessä, siitä kaikki ovat varmaankin yhtä mieltä. Ihan kuka tahansa ei voi olla pikku Myy. Kiti Kokkonen osaa ja saa kuulostaa muultakin kuin Minni Hiireltä ja Hamtarolta. Piste. Suomenkieliset ääninäyttelijät ovat mainioita, enkä vaihtaisi niitä. Sivuhahmoissakin oli muutama mielenkiintoinen ja hauska yllätys, joille pitäisi antaa enemmän huomiota ja arvoa.

Käännös on enimmäkseen ihan hyvä ja onnistunut, ainoastaan muutamat repliikit ovat kuulostaneet kankeilta tai oudoilta. Olen ehtinyt katsoa englanninkielisen version kunnolla vasta kerran, enkä ole hirveämmin huomannut suuria eroja suomenkieliseen dialogiin (tosin englannin kuullun ymmärtämiseni ei ole maailman paras, ja vielä kun monella hahmolla on puheessaan jonkinnäköinen korostus). Ainoastaan Muumimamman apulainen-jaksossa havaitsin selvän eron, joka tarkoittaa virhettä suomiversion dialogissa, ja se on omiaan aiheuttamaan hämmennystä. Jokainen tilanteenluku- ja ajattelutaitoinen varmaankin tajuaa, ettei Muumimamma oikeasti kipannut pölyä Vilijonkan ikkunasta sisään, vaan se oli kuvitelma. Mamman suomenkielinen repliikki kuitenkin antaa ymmärtää muuta...

Englanninkielinen: "Perhaps I'd better not do that... I won't be able to apologize, because I'm right."
Suomenkielinen: "Ei kai olisi pitänyt... enkä voi pyytää anteeksi, sillä olen oikeassa."

Englanniksi mamma siis miettii että ehkä parempi olla tekemättä moista, kun taas suomeksi mamma on jo tekonsa tehnyt. Tämä on ainoa huomaamani selvä kömmähdys tässä vaiheessa ja se on valitettavan merkittävä ja ihmettelen miten tuollainen on päässyt käymään. Toivoisin, että se viitsittäisiin korjata. Ilmeisesti suomiversion tekijät ovat yksinkertaisesti tulkinneet ko. kohtauksen kontekstin väärin (ja siinä alkuperäisessä stoorissahan mamma tosiaan oikeasti kippaa pölyt Vilijonkan ikkunasta). Kaipa suomennoksessa voisi olla pikkuisen parantamisen varaa siellä ja täällä, ja itse olisin saattanut muotoilla dialogia vähän eri tavalla. En ole ammattikääntäjä, mutta saatan ehkä joskus huvikseni kokeilla tehdä omaa suomennosta enkkuversion pohjalta. Perusteellisen dialogivertailun puolestaan saa tehdä joku muu aiheesta kiinnostunut ja ehtivä.

Jaksojen nimet ovat vaihtelevampia, useimmiten ne ovat ihan suoria käännöksiä, mutta esimerkiksi "Muumipapan kalajuttu" on kuvaavampi ja kuulostaa hauskemmalta kuin englannin "Monster Fish", "Yksin kotona" taas on latteampi kuin "Night of the Groke". Mitä vikaa "Mörköjen yö"ssä olisi?

Kaipa minun pitänee vähäsen kommentoida englanninkielistä versiota, kas kun se on se "originaali" kieliversio tässä tapauksessa. Olen aika huono tuntemaan ulkomaisia näyttelijöitä, joten uusmuumien brittiäänet eivät ole minulle juurikaan tuttuja muualta, enkä siksi osaa sen kummemmin intoilla tai kauhistua niistä. Oli miten oli, englantilaisittain haastelevia muumeja on miellyttävää kuunnella (jos nyt jotain erikseen mainitsen, niin Muumimamma on ihanan pehmeä ja Nipsu veikeä), ja on kyllä melkein rikos jossei enkkuversio ole mukana täkäläisessä videojulkaisussa (siis jos sarjaa nyt koskaan tullaan DVD:llä näkemään, vielä ei ole tietoa :P). Enkkuversion DVD-/Blu-ray-julkaisu tulee myyntiin ihan näinä päivinä, 4. marraskuuta.

Hahmojen lähdemateriaaliuskollisuus ja kemiat

Oikeastaan kaikki sarjan keskeiset hahmot ovat saaneet kritiikkiä nettikommentoijilta. Kaksi hahmoa erityisesti tuntuvat hiertäneen katsojia: pikku Myy ja Muumimamma. Suurin piirtein tähän tapaan on kommentoitu: "Ei Myy ole noin ilkeä!!" "Ei Muumimamma suutu koskaan!"

Minusta Myy on juuri sellainen kuin kuuluukin. Terävä(hampainen) ja muita kumartelematon, joka kiinnostuneena testaa ja haastaa ympäristönsä ja myös itsensä, ja haluaa nähdä asioiden seuraukset. Myy kunnioittaa muumiväestä ainoastaan Muumimammaa. Muumipeikko ja Myy ovat kuin päivä ja yö, jotka vaikean alun jälkeen haluaisivat olla ystäviä, mutta tunteiden varmuus ja ilmaisu molemmin puolin ei todellakaan ole helppoa edes niissä alkuperäisissä muumikirjoissa ja -sarjiksissa. Ja voi kyllä, Myy on itse asiassa aikamoisen "ilkeä", jos niin nyt halutaan mieltää, tai vähintään vahingoniloinen - ja osaa nauttia siitä ja elämästä. (Olen viime aikoina alkanut miettiä, että ehkä joskus kirjoitan näkemykseni aiheesta miksi Muumilaakson tarinoiden Myy on [vuosikausia jälkikäteen tarkasteltuna] itse asiassa jokseenkin pilattu hahmo. :-)) Tässä uudessa muumissa Myy naljailee erityisesti Muumipeikolle koko ajan (ja useimmiten ihan syystäkin), ja minusta se on varsin hauskaa. Ja ehkä ensimmäistä kertaa muumianimaatioissa koskaan Myy on saanut ansaitsemansa sisääntulon! ;-)

Muodollinen virallinen muumi-GIF. Linkin takana lisää matskua.
(Useimmat muut tässä jaarituksessa olleet gifut olen askarrellut itse omaan tarpeeseen.)

Ja Muumimamma ei tosiaankaan ole aina pullantuoksuinen kodinhengetär. Toki mamma ei ole "oma itsensä" vihaisena, mutta kyllä mammallakin on lupa suuttua ja kiukunpuuskassaan vaikka sitten kipata pölyä Vilijonkan ikkunasta sisään jos siltä tuntuu - edes kuvitelmatasolla. Astioiden tiskaamisen lykkäyksen voi antaa anteeksi - se kun kieltämättä on sangen tylsää puuhaa. Tykkään itsekin ruuanlaitosta, leipomisesta ja hillonkeittelystä - mutta enpä minäkään nauti siitä tiskaamisesta, joka noita puuhia seuraa. Samaistun. ;-) Ja se on sitä oikeaa muumien epäsovinnaisuutta, lempeää (tai pehmeää, mikä tahansa kiltti ja mukava sana käy tähän) anarkismia, joka on se koko jutun suola!

Minusta hahmot ja niiden väliset kemiat ovat enimmäkseen siis juuri sellaisia kuin minä ne olen käsittänyt, ja kuten tekstin alkupäässä jo sanoin, minulle tulee fiilis, että hahmojen persooniin on otettu vaikutteita enemmän sarjakuvista. Pientä tuuletusta aikasempaan on sillä saralla ilmassa. Muumipeikko (lempihahmoni) on ihanan ristiriitainen, voimakkaasti tunteva, sängylle/sohvalle heittäytyvä draamakuningatar, joka tekee spektaakkelin mistä tahansa tärkeäksi kokemastaan asiasta - olipa kyseessä sitten rakkaan ystävän odotus, maailman viimeinen lohikäärme tai kaarnalaivan uitto, ne kaikki ovat Muumipeikolle suuria ja merkityksellisiä, vähintäänkin runon arvoisia asioita.

Vielä toinen virallinen muumi-gif, koska en itse viitsinyt tätä askarrella.

Muumipeikko on epävarma, kun taas Niiskuneiti on edelleen tyttömäinen ja turhamainen, mutta nyt myös hyvinkin itsevarma, -tietoinen ja päättäväinen. (Oikeastaan vasta nyt oivalsin, että Muumipeikkoa ja Niiskuneitiä yhdistää taju ja viehtymys, suoranainen jano draamaan. Se selittää hahmojen keskeiset romanttiset [rooli]leikit [ja joo, ihan oikeasti en ole tätä niin päivänselvää asiaa syvällisesti aiemmin analysoinut :-P].)

Muumipeikon vilpitön, ylenpalttinen, hieman idealisoiva ihailu Nuuskamuikkusta kohtaan ja halu tehdä tähän vaikutus on kirpeänmakeaa (miten tehdä vaikutus henkilöön, joka on jo nähnyt paljon?). Nipsu on enemmän sarjisten bisnesmies kuin kirjojen pelkuri. Muumipappa on spontaanimpi koheltajapappa kuin karismaattinen kirjailija-perheenisä, ja uhoaa miehisyyttä ja hahmolla on tunnetusti suuri ego, ärsyttävyyteen asti. Muumimamma on enimmäkseen tyyni, lempeä ja hieman höpsökin, ja selvästi samalla aaltopituudella ja läheinen poikansa kanssa (erityisesti tämän suhteen kuvaamisessa Muumilaakso on todellakin onnistunut, ja muutkin hahmokemiat ovat "oikein").

Nuuskamuikkusesta on tehty hieman kömpelö ja hömelömpi, luulen näin - itse en ole oikein koskaan kokenut pääseväni hahmon ajatuksiin sisään, mutta ehkä nyt hahmossa on pikkuisen enemmän luonnollisempaa kosketuspintaa ja herkkyyttä. Siltikään en tiedä tykkäänkö tästäkään tulkintaversiosta sen erityisemmin (japanipiirretyssä hahmosta oli tehty se viileä älypää-tyyppi joka auttaa muut aina pulasta, on sekin vähän meh).

Piisamirotta on kuvioissa mukana, mutta se taitaa olla harvoja asioita, joista itsessään kukaan ei ole valittanut.

Kaikki hahmothan eivät ole mukana joka jaksossa, ja minusta se on virkistävää. Eiväthän ne alkuperäisteoksissakaan ole kaikki aina paikalla. En tiedä ymmärtääkö moni, jos yritän selittää, että ehkä hieman nurinkurisesti hahmot tuntuvat merkityksellisiltä juuri siksi, että ne eivät alati ole mukana ja esiinny jokaikisessä tarinassa, joskin mielessä saattaa herätä kysymyksiä että missä ne ovat ja mitä puuhaavat "off-screenissä" ollessaan - mutta hahmojen persoonat tuntien näiden touhut osaa kyllä suurin piirtein arvata. :-) Oli miten oli, silloin kun hahmot ovat läsnä, niin niiden merkitys korostuu huomattavasti juuri silloin, toisin sanoen ne eivät ole mukana "turhaan" ja täytteenä. Fokuksen ollessa ensisijaisesti Muumipeikossa, toissijaisesti Myyssä ja Nuuskamuikkusessa, Nipsu ja Niiskuneiti auttamatta jäävät pienempiin rooleihin, mutta nämä kaksi hahmoa ovat mainioita juuri niissä jaksoissa joissa pääsevät loistamaan.

Kummitustarina-jaksossa Muumipeikko vain leikkii urheaa, oikeasti
se on Niiskuneiti, joka on hetken aikaa asiallinen toimintasankaritar!

Jaksoissa on myös vierailevia tähtiä, joista osa olisi hauska tavata uudelleen tulevissa jaksoissa, toisaalta on monta hahmoa, joita vielä (toistaiseksi) ei ole nähty.

Englanninkielisen version digikopiojakelusekoilun jälkipyykki suomiperspektiivistä

Halusin kirjoittaa tekstin ja julkaista sen tosiaankin vasta sitten, kun myös sarjan englanninkielinen versio (joka siis on se "originaali") on nähty ja kuultu. Menneen kevään aikana oli vähäsen hälinää, kun Gutsy ilmoitti alkuvuodesta, että sarjan digitaalikopion jakelu Indiegogo-projektia tukeneille viivästyisi määrittelemättömän ajan - senhän siis piti toteutua huhtikuussa, mutta alkukeväästä kerrottiin, että digikopion jakelu toteutettaisiinkin vasta kun Sky on esittänyt kaikki jaksot. Epäilyksiä - ja ymmärrettävästi kiukkuakin - synnytti tiedottamisen epämääräisyys ja epätietoisuus siitä, onko Sky (joka siis on se brittiläinen maksukanavayhtiö joka on sarjan tuotantoa rahoittanut) ruvennut sanelemaan omia ehtojaan ja pyrkinyt viivästyttämään digitaalikopion jakelun Indiegogo-rahoittajille. Erityisen käärmeissään lienevät kenties olleet juuri brittirahoittajat, ja ymmärrettävää se onkin. Kyllä minuakin ihan pikkuisen harmitti, koska olen projektia ollut rahoittamassa ja myös tuosta digikopiosta maksanut.

Sinänsähän tämä asia ei minua suoraan koskettanut, yksinkertaisesti koska olen Suomessa ja täällä sarjaa alettiin esittää valtakunnan televisiossa helmikuussa, joten aika monta jaksoa olisin nähnyt suomidubilla vaikka tuo enkkuversion digitaalikopiojakelu olisi toteutunutkin alkuperäisessä aikataulussa. Mutta: osaan myös kuvitella sellaisen skenaarion, jossa sarja olisi mennyt täälläkin jonnekin maksukanavalle esitettäväksi - ei se nimittäin ihan mahdotonta olisi todellakaan ollut. Ja kyllä semmoisessa tapauksessa minäkin olisin ehkä pikkuisen kiukustunut. Siksi ehkä pääsikin pieni helpotuksen huokaus kun aikoinaan uutisoitiin että Yleisradio osti sarjan esitysoikeudet - toisaalta se oli ehkä tietynlainen itsestäänselvyys, koska eiköhän suurin osa ihmisistä miellä asian niin, että muumit kuuluvat kaikelle kansalle ja niiden pitää ehdottomasti olla helposti kaikkien saatavilla ja nähtävillä. Siis valtakunnan tv-kanavilla ja sen verkkopalveluissa, ilmaiseksi.

Tässä tapauksessa oli siis lottovoitto olla suomalainen ja Suomessa. Purnausta oli ilmassa jo silloin, kun uutisoitiin, että Sky tulee yhteistyökumppaniksi - johtuen siitä että Sky on maksutelevisioyhtiö, eikä valtakunnan yleisradio. Täällä Suomessa muumit näkyvät Yleisradion kanavilla ja Ylen verkkopalvelu Areenassa, mutta Iso-Britanniassa muumit on todellakin nähty vain Skyn maksukanavilla. Voimme ehkä tässä mielessä pitää itseämme etuoikeutettuina.

Onneksi kaikki kuitenkin loppujen lopuksi kääntyi parhain päin Indiegogo-rahoittajille ja syntynyt kompromissi oli kohtuullinen; Sky esitti sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa pääsiäisviikonloppuna, ja maksaneet rahoittajat saivat digitaalikopion ladattavakseen muutama päivä myöhemmin. Digikopiojakelu ei siis viivästynyt kuukausikaupalla. Hurraa sille.

Käytännössä tuo pieni viivästys ei siis haitannut ollenkaan minua. Sarjasta oli esitetty jo yhdeksän jaksoa suomeksi kun tuo enkkuversion digikopiojakelu käynnistyi. Olisin toki voinut halutessani maratoonata koko sarjan enkuksi, mutta päätin kuitenkin katsoa sarjan ensin suomidubbauksella kokonaan ja vasta sitten kuulostella englanniksi.

Tulevaisuus

Toinen tuotantokausi oli jo varmistettu ennen ensimmäisen esitystä, ja kaiken kaikkiaanhan kausia pitäisi tulla neljä. Jo ennen ensimmäistä kautta on vähäsen tihkunut infoa jo tokasta: 

 – Käsittelyssä on tärkeitä tunteita ja isoja aiheita. Esimerkiksi kakkoskaudella paljastetaan myös Pikku Myyn herkkyys, ja tarinoiden edetessä avautuu selvemmin, miksi hän on sellainen kuin on. Hänen tarinansa alkaa itkettää, ja katsojien myötätunto nousee varmasti. (Marika Makaroff, Ilta-Sanomat 25.2.2019)

Tuo on vähäsen jäänyt mietityttämään minua, mutta uskon, että kaikki menee hyvin. Jos tulevaisuudessa sarjaa ei kehitetä ja laajenneta Muumipeikon kasvutarinasta eteenpäin, niin mahdammeko saadakaan sovitusta esimerkiksi Muumilaakson marraskuu-kirjasta ja lopuista Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia-kirjan novelleista? (Ainahan voin toki toivoa, että sitten tehtäisiin "Muumilaakso: spin-off", jossa muumiperheen ulkopuolisten ja sivumpien henkilöiden tarinat kerrottaisiin.) Voisin spekuloida mitä saattaa olla tulossa, mutta ehkä jätän sen kirjoittamatta - sehän nähdään sitten.

Muumilaaksolle on Suomen ulkopuolellakin selvästi kiinnostusta ja kysyntää - ainakin minusta tuntuu siltä, että internetissä kansainvälinen fanitus on suorastaan räjähtänyt käsiin, somekanavissa se erityisesti näkyy YouTuben (ja vissiinkin myös Tumblrin [jota en käytä mutta tiedän sen olevan olemassa]) puolella. Mutta vaikka uusista muumeista tykättäisiin maailmalla ja vaikka sarja palkittaisiin parhaana lastenanimaatiosarjana Cannesissa, niin tottahan toki Suomessa joku jaksaa vieläkin vänistä että on se väärin... :-)

Kun katsoimme sarjan loppuun yhdessä muumeja vähemmän fanittavan ystäväni kanssa, hän kysyi minulta milloin kakkoskausi alkaa. Esitin omana toiveikkaana arvionani että "aikaisintaan ensi syksynä". Noh, se ensi syksy on nyt, eikä uusien muumien jatkoa vielä näy, talveen ja ainakin uudenvuoden yli joudumme tiettävästi odottamaan... mutta noh, tässä vaiheessa kun tämän jaaritukseni julkaisen, siihen ei ole enää niin pitkää aikaa. Sitä odotellessa tätä ensimmäistäkin kautta jaksaa vielä tutkailla, jos ei ole saanut kyllikseen. Oivallettavaa riittää vielä moneksi toviksi.