Vilkaisuna: 2010-luvun halinalleja

Joskus viime vuonna (en muista oliko vielä kesä, loppukesä vai jo alkusyksy) huomasin, että Nelonen esittää jotain halinallesarjaa töllössä lähes jatkuvalla syötöllä (sekä arki- että viikonloppuaamuisin [näköjään ei enää tällä hetkellä]). Nopealla tutkailulla huomasin että kyseessä on tarkalleen ottaen sarja nimeltä Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (Care Bears: Welcome to Care-a-lot) vuodelta 2012. Päätin "repäistä", ajastin digiboksini ja vähitellen katselinkin sarjan kaikki 26 jaksoa läpi syksyn aikana. 

Nyt voin siis kerrankin ja vihdoin sanoa oikeasti katsoneeni kokonaisen halinallesarjan! Saavutus sekin! \o/ 

(Vanhojen halinallesarjojen jaksoja voisi toki YouTubestakin katsoa enkun kielellä ihan ilmaiseksi ja laillisesti viralliselta halinallejen tubekanavalta, ainakin tällainen soittolista löytyy, eiköhän minulta vielä joskus liikene aikaa ja kiinnostusta... [pitäisi vielä nähdä sen verran vaivaa ja plärätä tuo soittolista läpi ja tarkistaa, löytyvätkö kanavalta kaikki jaksot vai ei :-D toisaalta ei sillä ole ehkä niin väliä kunhan jotain joskus ehtisi katsoa...])

Tätä kuvaa on käytetty Nelosen sivuilla ja ohjelmaoppaissa. Kuvassa sarjan pääkuusikko.

Mistäs tässä sarjassa on kyse? Noh, halinallet asustelevat Halimaassa ja puuhastelevat kaikenlaista. Välillä nallet duunailevat ihan keskenään ja välillä nämä saavat vieraikseen ihmislapsia. Välillä nallet tarvitsevat apua ihmislapsilta, välillä toisinpäin. 

Siis aika lailla samaa tavaraa mitä se on 1980-luvulta alkaen ollut.

Keskiössä on kuusi "aikuista" halinallehahmoa. Vanhoja tuttujahan nämä enimmäkseen ovat, ja jos hahmojen luonteita ehkä onkin vähän muutettu niin ei se ainakaan huonolta vaikuta (muistetaan toki, että oman kokemukseni perusteella itse en henkilökohtaisesti pidä halinalleja kovinkaan persoonallisina hahmoina vaikka designit ovatkin somia - halinallekuvitettuja postikortteja jne. silti suurella todennäköisyydellä ostaisin jos tulisi vastaan). 

Helläsydän ja sukulaislapsi Ihmesydän.

Helläsydän on nallejen vastuullinen ja rauhallinen johtajahahmo. Mutru on sama vanha yrmy joka rakentelee ja korjaa (ja on aina nälkäinen). Ilonalle on nimensä mukaisesti iloinen ja yhden nallen tsemppari-huutosakki (ja muutoin touhuaa kasvimaalla). Aurinkoinen on energiaa pursuava urheilija. Reilunalle on porukan leipuri joka ymmärtää eläinten puhetta, ja Sopusointu on itsevarma ja musikaalinen diiva. Joukon seitsemäntenä on vasta nallelapsonen ja kyselyikäinen Ihmesydän joka on sukua Helläsydämelle. Sarjan ilkiö on vihreä ja pörröinen, kruunupäinen Petonen (eng. King Beastly). Muitakin halinalleja sarjassa tavataan, ja jotkin yksilöt ovat liki keskeisinä hahmoina, mutta harmillisen pieneen rooliin ne jäävät, haliserkkuja puolestaan sarjassa ei tavata ollenkaan.

Petonen on kiltisti lähinnä kiusankappale, ei oikea pahis.

OMG muitakin halinalleja on, mutta etäisiksi täyte/taustahahmoiksi jäävät... (olisi niitä voinut
enemmän hyödyntää tarinallisesti kun ne kerta on viitsitty mallintaa, värittää ja kaikkea?)

Jalin ja Halin inkarnaatiot esiintymässä yhden jakson verran (kai, en muista enää).

Tämä oli minulle ensi kerta kun katsoin CGI-animoituja halinalleja (tiedossani on, että niitä on kyseisessä formaatissa aiemminkin tällä vuosituhannella tehty). Kohtalaiselta näyttää ainakin tämä sarja. Nallet ovat pehmoisia ja söpöjä, ja itse sarjakin oli loppujen lopuksi ihan katsottava, joskin myös helposti unohdettava. Siihen oli melko helppoa hypätä ihan keskeltäkin mukaan. Tarinoissa on toimintaa, mutta lämminhenkinen ja opettavainen pohjavire; saman oloisia tunnelmia ja juttuja mitä mieleen on lapsuuden vanhoista halinallepiirretyistä jäänyt. Konsepti on pysynyt koko lailla samana, vaikka halinallejen eri aikakausien inkarnaatiot ovatkin hieman erilaisia. 

Tämän nallen kanssa lähtisin teelle (tai kahville, tai kaakaolle) koska vaan <3

Jos suosikkihahmoja tarvitsee nimetä, niin Mutruhan se edelleen on ylivoimaisesti vahvin ja omintakeisin halinallepersoona, joka ilmentää myös negatiivisia tunteita ja antaa luvan käsitellä niitä, siitä ei pääse mihinkään. Mutta koska Mutru on niin liki-itsestäänselvä vastaus, niin nimeän suosikikseni myös Reilunallen, jolla on myös ehdottomasti kivoin asumus tässä sarjassa!

Reilunallen asumus. Muillakin nalleilla on persoonalliset asumukset,
mutta jos saisin valita jonkin niistä käyttööni niin kyllä se tämä puumaja olisi. *_*

Itse Reilunalle. Keksien leipominen (ja syöminen) on kivaa!

(Hahmo on saanut pienen päivityksen designiinsa tällä vuosituhannella; 1980-luvulla hahmon "masumerkkinä" oli pirtelömuki jossa kaksi juomapilliä jakamisen symbolina. 2000-luvulla hahmon merkiksi on vaihdettu kaksi ristikkäin olevaa tikkaria. [Pidän vanhasta masumerkistä enemmän.]) 

Myös Ilonalle on kiva, vähän niin kuin miedompi halinalleversio My Little Pony-sarjan Pinkie Piesta. :´-)

Ei Ilonallen työkään näköjään ole aina helppoa (vaikka miten olisi muistilappuja apuna, auts),
muiden ilostuttamisessakin tulee jossain kohtaa vastaan oman itsen rajallisuus...

 

Muuten ihan kiva tämän vuosituhannen lastenohjelma, mutta...

Sarjan katselukokemukseen liittyy muutama pieni ärsyynnys. Ensinnäkin dubbauksen puhekielisyys. Se särähti välillä ikävästi korvaan. En ole kuulostellut, puhuvatko nallet alkujaankin puhekielellä enkkuversiossa, mutta jos niin on, niin taas kerran käännöksen kirjaimellisuuden olisi voinut jättää vähemmälle tai kokonaankin pois. Puhekielisyyteen tottuu kyllä, mutta kyllä se myös nakersi hahmojen uskottavuutta tuntuvasti, ellei suorastaan merkittävästi. (Tosin Helläsydämen tapauksessa uskottavuutta nakertavat muut, perinteiset syyt... [kuva alempana!])

Toiseksi, suomidubbauksen tekijöitä ja ääninäyttelijöitä ei ole kreditoitu. Vaikka ääninäyttelijät aika hyvin tunnistaisi muutenkin, niin kyllä varmistus olisi aina kiva saada. En haluaisi uskoa, että on todella niin hankalaa editoida loppuun edes sekunnin ajaksi välähtävät suomiversiokreditit. Eivätkä ne nyt niin paljoa ohjelma-aikaa lisää. (Ja voisihan ne siis editoida vaikka alku- tai lopputekstien päällekin...)

Kolmanneksi ja ehkä eniten kummeksuttavinta on jaksojen esitysjärjestys. Jälkikäteen katsoin jaksolistaa Wikipediasta eikä se näyttänyt samalta kuin se järjestys jossa minä olin jaksot tallentanut ja katsonut (ja joka on myös Nelosen Ruutu-palvelussa). Sarja toki etenee episodisesti eikä siinä sinällään vaikuttanut olevan jatkuvajuonisuutta tai eteneviä teemoja (Ihmesydämen vähäistä kasvukehitystä lukuunottamatta), mutta silti tuo erijärjestys on vähäsen outoa...

Tutkailin jälkikäteen vähän lisää, ja huomasin että sarja onkin ilmeisesti dubattu suomeksi melko tuoreeltaan aikanaan, vanhoja ohjelmatietoja löytyy jo vuodelta 2013. Tuolloin sarja on pyörinyt Maikkarin Juniori-kanavalla pelkällä Halinallet-nimellä. Sittemmin se on päätynyt melkeinpä jonain jämätäytteenä Nelosen lastenaamuohjelmistoon? Eipä siinä, halinallejen välittämisen ja tunteiden jakamisen konsepti toimii vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Ei valittamista, loppujen lopuksi.

Ilmeisesti sarjalle tehtiin jatkoa vuonna 2015 ja siinä ovat haliserkutkin mukana, mutta tuo jatkosarja lienee julkaistu toistaiseksi vain Netflixissä.

Helläsydämen uskottavuutta nakertava pöljäily jatkuu edelleen myös 2010-luvulla... :-)

... jotenkin minusta tuntuu että julkaisen blogissani tiheämmin halinallejaarituksia kuin pikkuponijaarituksia. Mitäs tämä tämmöinen on? XDP Pitäisiköhän näitä nallejaarituksiakin alkaa numeroida?

Ihastuttava Rottis

En selosta elokuvaa kuin suurpiirteisesti, mutta käsittelen joitakin sen yksityiskohtia, eli spoilereita lienee.

Minulla on useana vuonna ollut pyrkimyksenä ja jonkinlaisena tapana jaaritella blogissa ystävänpäivän tienoilla kaveruusteemajutuilla. (Viime vuonna tämä blogiperinteeni tosin jäi väliin.) Tänä vuonna ja tällä kertaa ajattelin vaihtelun vuoksi ja pitkästä aikaa ottaa käsittelyyn romanttisemman rakkausteeman. Ja mikäpä sopisi paremmin kuin liki puolitoistatuntinen, ruotsalainen animaatioklassikko ja kulttielokuva Rottis (ruots. Råttis, 1986).

Olipa leffa jo entuudestaan tuttu tai ei, sen voi katsoa ja fiilistellä YouTubesta jopa kahtena kappaleena sekä Harvinaisia leffoja-kanavalta että erityisesti Rottikselle omistetulta kanavalta (ensin mainitulta kanavalta löytyy muutakin mielenkiintoista sisältöä). 

Jänis ja pakkanen (1989)

Aika korkata vuosi 2022 blogissa, ja teen sen esittelemällä kotimaisen piirretyn!

Jänis ja pakkanen on Mikko Kunnaksen ohjaama ja animoima kuusijapuoli-minuuttinen piirrosanimaatio vuodelta 1989. Sitä on aikoinaan esitetty televisiossa ja se on julkaistu osana Jänistarinoita-VHS-kasettia. Tuolta (kirjaston)kasetilta se onkin minulle tuttu.

Animaatio perustuu samannimiseen kansansatuun, josta ilmeisesti on olemassa hienoisesti vähän eri variaatioita, pääpiirteet ovat kuitenkin samat. Satu itsessään on melko lyhyt, mutta Kunnaksen animaatiosovituksessa on yllättävästi lisätty kerrontaa ja jopa syvyyttä tarinaan.

 

Juoni

Metsässä oli hiljaista, sillä kaikki eläimet olivat koloissaan piilossa. Kova pakkanen oli näet paukkunut nurkissa jo monta viikkoa.

On purevan kylmä talvi, ja jänis värjöttelee hökkelissään tulen ääressä, kunnes polttopuut loppuvat. Jänis, joka on "patalaiska" otus, lähtee polttopuiden tekemisen sijaan ennemmin (joskin hyvin vastahakoisesti) ulos pakkaseen etsiskelemään risuja ja oksia. 

Niitä ei kuitenkaan löydy, sillä lumi on peittänyt kaiken alleen. Kuljettuaan syvemmälle talviseen metsään jänis huomaa olevansa eksyksissä ja alkaa panikoida ja pelätä jäätyvänsä hengiltä.

Kuin kohtalon sinetöimänä jänis törmää Pakkasherraan, lumen ja jään kuninkaaseen, joka on varsin pahalla päällä viattoman jänöressun tullessa häiritsemään "työrauhaa":

"Yksikään metsän eläin ei ole uskaltautunut ulos kahteen viikkoon, ja nyt sinä surkea rääpäle hypit ja pompit täällä aivan kuin olisit itse metsän kuningas!"

Pakkasherra alkaa puhkua ja puhaltaa jäädyttääkseen jäniksen.

Epätoivoissaan jänis yrittää huijata Pakkasherraa esittämällä ettei ole jäisestä puhkumisesta moksiskaan ja huutelemalla seuraavanlaisesti.

"Voi voi kun on kuuma! Voi voi kun on kuuma!

Voi tätä hellettä! Voi tätä hellettä!"

Pakkasherra suuttuu entisestään ja yltyy jatkamaan puhkumistaan väsyttäen itsensä niin perinpohjaisesti, että katoaa ja muuttuu lumisateeksi.

Jänis pelastuu ja huomaa ilman lämpenevän saman tien. Jänis lähtee loikkimaan tiehensä helpottuneena ja iloissaan. (Polttopuiden etsintä unohtuu, mutta eipä se enää varmaankaan haittaa.)

...

Mukava jälleennäkeminen ja muutama miete

Tämä animaatio on aikoinaan jäänyt mieleeni tunnelmallisena, ja ehkä erityisesti siksi, että se oli Jänistarinoita-kasetin viimeinen pätkä (ja vastapainoinen edeltäviin Jänis Vemmelsäären seikkailuihin nähden). Olen silloin tällöin kaivannut sen jälleennäkemistä vuosikausien ajan, ja kun viime vuoden puolella huomasin tämän piirretyn sisällytetyn Tontun joulu ja muita klassikkosatuja-DVD:lle, se oikeastaan ratkaisi ostopäätöksen heti (muutenkin tuo kyseinen DVD-levy on kiintoisa nyt kun olen sen ehtinyt katsomaan, ja ehkä jaarittelen siitä joskus myöhemmin lisää). 

Lumen peittämä jäniksen mökki.

Animaatio on lyhyt, mutta pidän edelleen sen tunnelmasta paljon. Olen kotonani lumisissa maisemissa ja jäniksen väristessä pakkasessa alkaa itsekin tuntea kylmiä värinöitä. Maija-Liisa Majanlahti oli kertojana Jänis Vemmelsäären seikkailut-sarjassa ja myös tässä lyhärissä, ja kerronta on yhtä luontevaa ja sujuvaa. Animaation tunnelmaa omalta osaltaan ryydittää Antti Immosen ja Pertti Mobergin luoma äänimaailma, jossa soi huuliharppu.

Vaikka Kunnaksen hahmosuunnittelu ja animointityyli on tässäkin tapauksessa tunnistettava (eli hahmojen fysiikassa on liioiteltuja piirteitä ja liikehdintä piirroshahmomaisen koomista), niin Pakkasherra oli (ja on edelleen) vähäsen pelottava ilmestys, tai ainakin kohtaaminen kyseisen hahmon kanssa on pikkuisen jänskättävä, mielestäni jossain määrin jopa enemmän painajaismatskua kuin Muumilaakson tarinoiden Mörkö. :-D Jo pelkästään tuo asetelma itsessään; autio metsä (tai ainakin niin hiljainen että se vaikuttaa elottomalta), tietoisuus eksyksissä olemisesta, ja siihen päälle uhkaava jäätymiskuolema - aika hurja yhdistelmä, etten sanoisi! Niissä on jo valmiiksi harmia, mutta vielä lisäksi äkäinen Pakkasherra, hrrr! :-D 

...mutta sittenkin enemmän lumoudun tuosta talvimaisemasta; kylmänkeltaisesta taivaasta ja sinertävänvalkoisesta lehdettömien koivujen täyttämästä miljööstä. *_*

Hyvää alkanutta vuotta!

Randomia tubevideojoulua 2021 (ja omat tv-tärppini)

Viime vuoden tubevideojoulu-postauksen jälkeen ajattelin että voisin tehdä vastaavanlaisen jutun ehkä uudestaankin. Siispä viime vuoden tapaan koostan tähän muutaman jouluisen tubevideosuosikin. Meno on edelleen hengeltään random, tosin luulen että tämänkertainen kooste on tasapainoisempi.

***

Aloitan ehkä hieman vähemmän tunnetulla animaatiolla. Suomessa varmaankin kaikki tuntevat Lumiukko-animaatioklassikon (1982), mutta kuinka moni tuntee joulupukkianimaation Father Christmas vuodelta 1991, joka Lumiukon tavoin myös perustuu Raymond Briggsin kirjaan? (Voin paljastaa että minä en tuntenut. Tämä videokin ehti lojua pidemmän aikaa Watch later-listallani.)

En äkkiseltään löytänyt tietoa onko animaatiota esitetty tai julkaistu Suomessa, mutta sen alkuperäisteos, kirja Joulupukki vuodelta 1973 ja jatko-osa Joulupukki kesälomalla (1975) on kuitenkin aikoinaan suomennettu. Noissa kirjoissa ja tässä kyseisessä animaatiossa saadaan hieman toisenlainen näkökulma pukin elämään ja persoonaan. Tällä varsin maanläheisellä pukilla on hieman äksympi puoli ja ukko lähtee lomailemaan ympäri maailmaa palatakseen asianmukaisesti hoitamaan hommansa jouluna. On hitusen harmi jos tätä ei ole koskaan dubattu tai edes esitetty tekstitettynä, mutta toisaalta tätä brittiläisittäin haastelevaa pukkia on hauska kuunnella. Happy blooming christmas to you and all!

*

Nallekarhun joulu (The Teddy Bear's Christmas) on lyhytelokuva vuodelta 1992 ja ehkäpä jonkinlainen esiosa muutamaa vuotta aikaisemmalle lyhärille Nallekarhujen huviretki (1988, ko. leffan voi halutessaan katsastaa tubekanavaltani). Tämä joulupätkä löytyy tubesta myös alkuperäisellä englannin kielellä. Molemmissa lyhäreissä seikkailee Benjamin Bear-niminen nallekarhuhahmo, joka sai vielä oman animaatiosarjansakin 2000-luvun alussa, suomeksi tuo sarja tunnetaan nimellä Benin salainen maailma (2003). Hahmon suomennosnimi on ollut eri joka teoksessa, tässä Nallekarhun joulussa Benjamin on nasevasti Pena. 

Nallekarhut ovat eläviä, mutta niillä on yksi sääntö: ne eivät saa liikkua ihmisten nähden. Kun koira repii perheen tytön kirjeen Joulupukille, Pena, joka tietää tytön toiveen, lähtee toteuttamaan sitä salaa ja kokee seikkailun kaupungilla ja lelukaupassa.

*

Jotain kotimaistakin on ehkä hyvä laittaa. Tiina Halosen luoma Myttö seikkaili eri vuodenaikoja kuvaavassa sarjassa, ja lopuksi oli myös joulujakso. Sen parissa tulee mukava ja rauhallinen fiilis. Animaatio on vuodelta 1989.

***

Viimeistä valitsemaani videota en viitsi upottaa blogiini suoraan, vaan annan siihen ainoastaan linkin, koska minulla on fiilis että se on parempi katsoa ihan YouTubesta, jos sen haluaa katsoa. Tubevideojoulukattaukseni loppukevennyksenä: Hippolaakson tarinoita 30 - joulujakso, jossa päähenkilö Hippopoika saa joululahjaksi tietokoneen ja hommaa itsensä sen avulla hankaluuksiin. 

Hippolaakson tarinoita oli mistäpä muusta kuin Muumilaakson tarinoista ammentanut, nimimerkki Metalsonic3333:n luoma "parodiasarja" jolle tuli naureskeltua paljon sen ilmestyessä vuonna 2010. Tämä joulujakso kertoo oikeastaan aika kuvaavasti käytännön netti- ja YouTube-kulttuurista. En kuitenkaan anna naurutakuuta muille (minulla tunnetusti on hieman vinksahtanut huumorintaju). Sarjassa lienee juttuja jotka eivät välttämättä avaudu kaikille (edes minulle), mutta ehkei se estä nauttimasta. Perheen pienimmille en suosittele, monesta syystä.

***

Tubevideoita on nyt vähemmän kuin viime kerralla, joten lisään tähän jatkoksi muutaman joulun tv-"tärpin". Suosittelen tutkailemaan telkkarin ohjelmatietoja myös itseksenne, sillä en välttämättä ole perillä kaikista mahdollisista hienouksista mitä töllössä pyörii, vaikka syynäänkin ohjelmatietoja melko tarkasti. :D

Pääsiäisenä saatiin kuulla englanninkielistä Muumilaaksoa, ja tänä jouluna vuorostaan sarjan toisen kauden enkkuversio saa Suomen tv-esityksensä. Jaksot esitetään joulu- ja tapaninpäivänä Yle TV2:lla, Areenaan ne tulevat katsottavaksi jo joulupäivän yönä. 

Lisäksi mainitsen myös (kai jo muutamana aiempana jouluna esitetyn) animaatiolyhärin Suuri karkinpudotuspäivä (2017), koska siinä kuullaan pitkästä aikaa Kaija Kiiskiä ääniroolissa! Lyhäri tulee töllöstä 30.12, mutta on jo nyt katsottavissa Areenassa. (Aiempina kertoina missasin tämän, mutta toissajouluna ehdin kuulla loppua sen verran että höristelin korviani, ja viime jouluna piti katsoa ihan kunnolla. [Olen tämän aiemmin kertonut, mutta Kiiski on oman lapsuuteni rakkaimpia dubbausääniä, ja täytyy sanoa että tuon äänen kuulemisesta tulee vielä aikuisenakin lämmin ja turvallinen olo. :´)]) Varsinainen tarinakin on tässä lyhärissä hyvä ja lämminhenkinen (ja mukavasti byrokratialle irvaileva).

Samaten jo nyt Areenasta löytyy myös aiemmin esitetty Urhea pelastusretki (2019), jossa linnunpoikanen yrittää suojella vielä kuoriutumatonta sisarustaan ja joutuu pelastamaan tämän. Telkkarista pätkä tulee vähän uudenvuoden jälkeen, 3.1. Varoitus: melkein liiallisen söpöyden hyökyaalto! (Tämä animaatio on todella nätti, mutta omasta mielestäni puhedialogi hieman rikkoo sitä. Pätkä olisi täysin katsottava ja tarina ymmärettävissä kokonaan ilman puhettakin!)

Hyvää joulun aikaa kaikille blogia mahdollisesti lukeville!

Itsekäs jättiläinen

Itsekäs jättiläinen on lyhyt animaatioelokuva, joka on esitetty televisiossa 1980-luvulla ja tuolloin lapsuudenkodissani nauhoitettu kasetille. Tämäkin animaatio on tapaus, jota olen alkanut arvostaa enemmän vasta myöhemmällä iällä, ja kolmisen vuotta sitten jaoin vanhan nauhoitteen YouTubeen (videolla ei ole ollut valtavaa katsojamäärää, mutta siihen nähden se on saanut kivan määrän yläpeukkuja - ne jotka ovat katsoneet, ovat siis myös tykänneet).

Animaatio on mustavalkoinen, ja ilmeisesti siinä on käytetty sekä piirros- että palatekniikkaa. Kestoltaan se on 13 ja puoli minuuttia (omasta nauhoitteestani puuttuvat lopputekstit, ja siksi se on vähän lyhyempi).

Tähän animaatioon liittyy pientä mysteeriä; sen lopussa nimetään tuottajaksi Reiner Film-niminen studio (joka minun korviini kuulostaa saksalaiselta), ja ilmeisesti elokuvan levittäjä on yhdysvaltalainen Weston Woods Studios. Oma videoni on käynyt suttuiseksi, enkä ole saanut selvää elokuvan alun pikkupräntistä, mutta tämän parempilaatuisemman englanninkielisen videon alussa näyttäisi olevan vuosiluku 1971, elleivät silmäni täysin erehdy... (sama vuosiluku on myös videon kuvauksessa.)

Mielenkiintoa lisää se, että Vintage kids' books my kid loves-kirjablogin postauksessa vuodelta 2011 esitellään lastenkirja, jonka kuvitus on hyvin lähellä tätä kyseistä animaatioversiota. Tuo kirja on peräisin vuodelta 1967. Siitä syystä laitan tämän animaation tunnisteeksi "1960-luvun jutut", vaikka animaatio olisikin hieman myöhäisempi... 

Jännää on myös se, että vaikka kyseessä on Weston Woods-tuotanto, siltikään animaatiota ei ole listattu yhtiön nettisivulla olevaan katalogiin... lieneekö tämä animaatio siis joutunut jonkinlaiseen välitilaan ja limboon jossa se ei kuulu kenellekään? (Noh, eipähän ehkä sitten joudu poistetuksi YouTubesta...) (Sivupolulle hyppäys; tuli muuten huomattua tuota Weston Woodsin katalogia selaillessa, että siellähän on useampikin animaatio, jonka YLE on esittänyt telkkarissa lapsuudessani tai ollessani teini-ikäinen. Lisäksi minulle valkeni, että Weston Woods on tuottanut ja tuottaa edelleen nimenomaan hyvin lähdeteos-uskollisia animaatiosovituksia ja ääniversioita tarkasti valikoiduista lastenkirjoista.)

Alkujaan Itsekäs jättiläinen (eng. The Selfish Giant) on irlantilaissyntyisen lehtimies ja kirjailija Oscar Wilden kirjoittama tarina vuodelta 1888. Se on mielestäni kaunis kertomus. En pidä itseäni kovinkaan uskonnollisena ihmisenä, mutta joissakin hengellisesti vivahtavissa tarinoissa ja kertomuksissa on runollisuutta ja kauneutta, jota en kiistä.Tämä tarina on juuri sellainen.

Juoni

Lapsijoukolla on tapana tulla leikkimään aina koulun jälkeen Jättiläisen vehreään puutarhaan.

Se oli suuri, ihastuttava puutarha, jossa oli pehmeä ruohomatto. Siellä täällä kasvoi kauniita kukkia aivan kuin tähtiä taivaalla, ja siellä oli kaksitoista persikkapuuta, jotka keväällä puhkesivat helmenpunaiseen kukkaan antaakseen syksyllä runsaan hedelmäsadon.

(Taas laitan pikkulintuaiheisen kuvan, mutta tykkään niin paljon <3)

Linnut lauloivat persikkapuissa niin kauniisti, että lapset useinkin keskeyttivät leikkinsä niitä paremmin kuullakseen. "Miten hyvä meidän onkaan täällä", lapset huokasivat toisilleen.

Jättiläinen, joka on ollut kauan poissa kotoaan, palaa nyt kotiinsa, ja tyrmistyy nähdessään lapsijoukkion puutarhassaan. 

"Minun puutarhani on minun ikiomani", Jättiläinen sanoi, "sen nyt ymmärtää pikkulapsikin. Enkä suinkaan aio antaa kenenkään muun leikkiä täällä."

Jättiläinen ajaa lapset pois ja rakentaa muurin pihansa ympärille. Lisäksi muuriin kiinnitetään kyltti.

"Läpikulkijat teloitetaan, terveisin Jättiläinen"

 

Lapset surevat ja muistelevat, miten hyvä Jättiläisen puutarhassa oli olla. Lasten poistuttua linnut eivät enää laula, eivätkä kukat kuki siellä. Jättiläisen itsekkäällä teolla on seurauksensa: muurin sisäpuolella alkaa vallita ikuinen talvi, kun sen ulkopuolella vuodenaikojen kierto jatkuu tavallisesti.

Syksy antoi runsaan sadon kaikkialla, paitsi Jättiläisen puutarhassa.

Näin olisi ehkä voinut jatkua ikuisesti, mutta...

Eräänä aamuna Jättiläinen kuuli vuoteeseensa ihanaa musiikkia. Se oli niin sulosointuista, että Jättiläinen arveli itse hänen majesteettinsa musikanttien olevan matkalla linnan ohi.

Itse asiassa se oli vain pikkulintu, joka liverteli ikkunan takana. Jättiläinen ei vain ollut kuullut linnunlaulua niin pitkään aikaan, että se kuulosti maailman ihanimmalta musiikilta sen korvissa.

Eräänä päivänä kevät kuitenkin koittaa jälleen myös Jättiläisen puutarhassa, kun lapset ovat päässeet livahtamaan sinne muuriin sortuneesta raosta. 

Lapset kiipeilevät puissa, jotka puhkeavat ilosta kukkaan, mutta eräs lapsi on niin pieni, ettei pysty kiipeämään puuhun.

Ja Jättiläisen sydän alkoi sulaa. "Miten itsekäs olen ollutkaan", se mietti. "Nyt ymmärrän, miksei kevät halunnut saapua tänne. Autan pojan ylös puuhun, ja lapset saavat leikkiä täällä niin usein kun haluavat."

Kiltiksi muuttunut jättiläinen nostaa lapsen oksalle ja saa tältä kiitokseksi suukon. Jättiläinen ymmärtää aiemman tekonsa vääryyden ja murtaa rakentamansa muurin. 

Tästä lähtien lapset saavat leikkiä Jättiläisen puutarhassa, mutta salaperäinen pienokainen, jonka jätti auttoi puuhun ja josta jätti pitää eniten, on kadonnut. Kukaan lapsijoukosta ei tunne poikaa eikä tiedä, missä tämä asuu, eikä häntä enää nähdä puutarhassa.

Kuluu pitkä aika, ja Jättiläinen on tullut vanhaksi ja heikoksi, mutta yhä lempeämmäksi.

Eräänä talviaamuna Jättiläinen katsoi pukeutuessaan ulos ikkunasta. Se ei enää vihannut talvea, sillä se tiesi, että kevät oli vain lepäämässä ja kukat unessa.

Jättiläistä odottaa puutarhassa yllättävä ja ilahduttava näky. 

Kovasti kaivattu pieni ystävä on palannut ja Jättiläinen rientää tämän luokse, mutta suuttuu nähdessään haavat lapsen käsissä ja jaloissa.

"Kuka on uskaltanut satuttaa sinua! Kerro minulle, niin isken hänet maahan jättiläisten miekallani!"

 "Ei, nämä ovat rakkauden haavoja", lapsi selittää. Jättiläinen polvistuu lapsen edessä, joka on tullut hakemaan häntä.

Lapsi hymyili Jättiläiselle ja sanoi: "Sinä annoit minun kerran leikkiä puutarhassasi. Tänään pääset minun puutarhaani - Paratiisiin."

Aivan lopuksi lapsijoukko löytää Jättiläisen makaamasta puun alta kukkien peitossa.

Animaation suomennoksesta

Animaation suomenkielisenä kertojana lienee Pertti Weckström. Omassa videonauhoitteessani ei ole kreditoitu suomentajaa tai kertojaa, mutta Weckströmin ääni on minulle tuttu ruotsalaisen muumijoulukalenteriohjelman suomenkielisestä versiosta. Weckström on siinäkin kertojana ja täytyy sanoa että pidän tuosta rauhallisesta äänestä ja puhetavasta todella paljon. Samantyylistä kerrontaa tai selostusta saisi olla nykypäivän televisiossakin (muuallakin kuin YLEn suomeksi äänitetyissä dokumenttiohjelmissa).

Katsoin animaation yllälinkatun englanninkielisen version kerran YouTubesta, ja huomasin siitä vivahde-eroja suomenkieliseen. Merkittävimpänä on ehkä loppukohtaus, jossa puhutaan poikalapsen haavoista, mainitsematta niiden olevan naulojen jälkiä. Lisäksi viimeistä loppulausetta on muokattu:

Ja kun lapset iltapäivällä tulivat puutarhaan, he löysivät Jättiläisen uinumassa puun alla valkeiden kukkasten peittämänä. 

Englanninkielisessä jättiläisen koruttomasti kerrotaan vain makaavan kuolleena, kun suomenkielisessä jättiläisen kerrotaan "uinuvan". Pehmennystä, vaikka asiahan on päivänselvä ja kauniisti kuvattu, mutta ehkäpä se on suomentajan mielestä silti ollut niin rankkaa ettei voi sanoa suoraan...

Ilkikurinen jänis Vemmelsääri

Muistan nähneeni Jänis Vemmelsäären seikkailut-sarjan (1987) Pikku kakkosessa lapsuudessani, aikana kun en ole vielä osannut lukea.

Myöhemmin lapsuudessani ja tutustuessani kirjaston videokasettitarjontaan löysin Ylen tallennepalvelun julkaisun Jänistarinoita, jolla olivat sekä Jänis Vemmelsäären seikkailut, että lisäksi teemaan liittyen pari muuta lyhytanimaatiota, Kalle kaniinin kesäpäivä (1988) ja Jänis ja pakkanen (1989). 

Näitä piirrettyjä jänistarinoita yhdisti se, että ne kaikki ovat Mikko Kunnaksen animaatioita.

Jänis Vemmelsäären seikkailut-sarja perustuu Anni Swanin sovittamaan suomennokseen (julkaistu ensimmäisen kerran 1911) yhdysvaltalaisen J.C. Harrisin 1880-luvun ja 1900-luvun alkupuolen välillä koostamista Uncle Remus-kertomuksista, joissa seikkailee ilkikurinen jänishahmo (eng. Brer Rabbit).

Jänis Vemmelsääri on tarinoiden keskeinen hahmo ja usein päähenkilö, mutta ei suinkaan aina hyväntekijä ja sankari. Jänis joko itse joutuu kiipeliin, monesti oman (välillä röyhkeäksikin äityvän) uteliaisuutensa takia, tai sitten pilailee muiden kustannuksella hankaluuksia järjestämällä. Toisaalta jänö auttaa ystäviään ja onnistuu pääsemään pälkähästä nokkeluudellaan (tai ehkäpä se on niin että jäniksen vastustajat eivät ole ihan niitä penaalin terävimpiä kyniä...). Ristiriitainen mutta inhimillinen hahmo, siis.

Jänis Vemmelsääri tonkimassa karhu Mesikämmenen asuntoa(!).

Vemmelsäären arkkivihollisia ovat kettu Repolainen ja susi Hukkanen. Muita tarinoiden hahmoja ovat mm. setä Kilpikonna ja karhu Mesikämmen.

Repolainen ja Hukkanen.

 

Tunnari ja animaatiokomiikka

Näin myöhemmin ja animaatiofanina huomio kiinnittyy sarjan alkutunnariin erityisellä tavalla. 

Alkutunnarissa ruudulla näkyy ensiksi sarjan otsikko, Jänis Vemmelsäären seikkailut, jossa l-kirjaimen tilalla on porkkana. Jänis Vemmelsääri hiljaa sipsuttaa näkyviin ruutuun oikeasta reunasta, ottaa porkkanan ja alkaa natustaa sitä. Sivulle kuikuiltuaan jänö heittää järsityn porkkanan paikalleen ja lähtee reippaasti loikkimaan eteenpäin ruudun vasempaan reunaan. Hahmon ilkikurisuus tulee yksinkertaisella mutta hauskalla tavalla ilmi, ja musiikkikin tuo vähäsen mieleen vanhat Merrie Melodies/Looney Tunes-piirretyt ja Väiski Vemmelsääri-fiiliksen. Epäsuora tai suora viittaus tai takaisinviittaus, kunnianosoitus? :) (Sarjan musiikki rullailee muutenkin varsin kivasti.)

Väiskihän on täällä Suomessa saanut "sukunimensä" nimenomaan jänis Vemmelsäären hahmolta, mikä lienee aika luontevaa; meinaan, että sillä henkilöllä, joka on aikoinaan keksinyt tuon nimen, on varmasti pyörähtänyt klassinen tarinoiden jänöhahmo ja Anni Swanin tekstit mielessä.

Pölypilvet kettu Repolaisen ja susi Hukkasen jäljiltä.

Jänis Vemmelsäären seikkailuissa onkin fyysistä ja liioiteltua komiikkaa perinteisen animaation hengessä, esimerkiksi hahmojen juostessa näistä jää usein jälkeen pieni tai isompikin pölypilvi. 

Mikko Kunnaksen animaatioissa tuntuu olevan aina omaleimainen, pikkuisen liioiteltu tyyli ja hahmojen ulkonäölliset piirteet (joissa korostetaan jotain tiettyä fyysistä ominaisuutta tai toiminnallisuutta) ovat hyvinkin tunnistettavia. Jänis Vemmelsääressä esimerkiksi useimmilla hahmoilla on muhkeat jalkaterät ja "lötkeät" raajat joista eivät polvet tai kyynärpäät juuri erotu. :-) (Kolme ässää-sarjasta taasen puolestaan monelle katsojalle ovat tiedettävästi jääneet mieleen hahmojen notkeilla niskoilla "keikkuvat" päät.)

Jaksot

Valitettavasti en muista kaikkien Vemmelsääri-jaksojen nimiä ja järjestystä ulkoa, kirjaston kasetti on poistunut keskuudestamme, ja omat 1990-luvun nauhoituksetkin on nauhoitettu hajanaisesti mille sattuu kaseteille (enkä ole varma onko kaikkia jaksoja edes nauhoitettu talteen aikoinaan, tähän hätään olen löytänyt vain yhden). 

Tarkistin kuitenkin että sarjassa olisi kahdeksan jaksoa, ja (kirjan avustuksella) palautin jaksot mieleeni. Alla listattuna, epäjärjestyksessä, siis (korjaan tulevaisuudessa jos oikea järjestys tulee tietooni):

• Setä Kilpikonna säkissä
• Setä Kilpikonna tuomarina
• Tervapöpö (ladattu YouTubeen)
  
• Kettu Repolainen on kuollut (ladattu YouTubeen, osana pidempää videota)
  
• Susi Hukkanen rukoilee
  
• Miksi veli Pussirotan häntä on karvaton (ladattu YouTubeen)
  
• "Jänis Vemmelsääri saa paistin" (lainausmerkeissä siksi etten ole satavarma jakson nimestä)
  
• Jänis Vemmelsääri kujeilee  (oma lataukseni YouTubeen)

 Muistelua

Jänis Vemmelsäären seikkailut olivat pidettyjä perhepiirissäni. Animaatio toimii, mutta tässäkin tapauksessa vieläkin mieleenpainuvampaa on Maija-Liisa Majanlahden kerronta ja eläytyminen, joka on ratkiriemukkaan sukkelaa ja suorastaan mehevää. Sen ansiosta sarjasta on jäänyt joitakin lennokkaita lausahduksia elämään oman perhepiirini kesken. Ja kun joskus lueskelin Anni Swanin kirjaa, niin huomasin että teksti ja animaatio olivat lähes täysin yksi yhteen; lukiessani aloin kuulla animaation kertojan äänen mielessäni. :-) 

"... ja ellet sinä silloin nappaa häntä niin kissankellona kadotkoon Hukkanen!"
(Tämä on yksi harvoja hieman muutettuja repliikkejä.)

 

Mieleni tekisikin koostaa sitaatteja, mutta pelkkä teksti ja muutama ruutukaappaus eivät tee oikeutta kertojan äänenpainolle tässäkään tapauksessa. Ennemmin kannattaa kuulostella itse. Ylläolevaan jaksolistaan olen linkittänyt muutaman sarjan jakson joita ihmiset ovat YouTubeen ystävällisesti ladanneet, kiitokset niistä! (Tämän jaarituksen kuvitukset ovat myös noista tubevideoista peräisin.)

"Jollet heti paikalla päästä minua irti, annan sinulle TOISEN korvapuustin!"
(Antaa aihetta epäillä onko jänis itsekään niin kovin fiksu kun ensimmäinen käpälä
on jo kiinni Tervapöpön poskessa... :-) vai onko tässä kaikessa kyse vain kunnon trollaajan showsta!)

(Perheemme suosikkijaksoja taisivat olla Tervapöpö, Kettu Repolainen on kuollut ja Susi Hukkanen rukoilee. Ainakin muistan että nuo kyseiset jaksot tuottivat suurinta hupia.)

Lopuksi

Mikko Kunnas on vuosikymmenien varrella luonut lukuisia animaatiolyhäreitä ja sarjojakin jotka Yleisradio on tuottanut, ja nykypäivänkin televisiosta lapset (ja lapsenmieliset aikuiset) tuntevat - niin ikään Pikku kakkosessa nähdyt - Noksun (2011) ja Albi Lumiukon (2013), joista jälkimmäinen on Kunnaksen ja Markus Majaluoman yhteisluomus. 

Kunnaksen vanhemmasta tuotannosta DVD:llä on julkaistu kuitenkin vain Kolme ässää (1994-1998) ja melko hiljattain, viime vuonna, on julkaistu Tontun joulu ja muita klassikkosatuja-niminen koostelevy jolta löytyvät kokonaisuudessaan 14-osainen Kansansatuja-sarja (1984-1986) ja viisi muuta yksittäistä lyhäriä aikahaitarilta 1982-1991 (yksi niistä on muuten jaaritukseni alussa mainittu Jänis ja pakkanen, jota en ole reippaasti yli kahteen vuosikymmeneen nähnyt, mutta jota olen välillä yrittänyt muistella ja jota olen kaivannut ehkä melkein enemmän kuin Vemmelsäären seikkailuja - kyseinen lyhäri oli oikeastaan pääsyy, miksi päätin tuon DVD:n taannoin hankkia [tätä kirjoittaessani en ole sitä vielä ehtinyt katsoa, kun syksyn muut askareet ovat pitäneet kiireisinä, mutta odotan kyllä mielenkiinnolla levyn läpikäymistä!]). 

Jänis Vemmelsäären seikkailut olisi luonnollisesti hauska saada noiden julkaisujen jatkoksi, puhumattakaan muista Kunnaksen sarjoista joista muistikuvani ovat huomattavan paljon hatarampia...