tiistai 24. huhtikuuta 2018

Piilomaan pikkuaasi - melkein kuin animaatio


Piilomaan pikkuaasi lienee yksi kotimaisen lastenkirjallisuuden klassikoita. Kyseessä on siis Lea Pennasen 1968 kirjoittama ja Maija Karman kuvittama kirja, josta tehtiin 20-osainen tv-sarja vuonna 1977. Näin tämän sarjan lapsuudessani, joskus 1990-luvun alkupuolella, Pikku kakkosessa, mutta paremmin se on jäänyt mieleen kirjaston VHS-kaseteilta. Kirjakin on toki tuttu, ja kirjastosta melko usein lainattu sekin tuolloin, enkä nähnyt syytä jättää ostamatta kun se huokeaan hintaan kirpputoriltakin taannoin löytyi.


Kirjasta lieneekin otettu monia uusintapainoksia vuosien mittaan, mutta käsittääkseni tv-sarja julkaistiin DVD:llä vasta hiljattain viime vuonna, ja bongasin sen myynnistä melkein vain sattuman kautta (seuraan aika laiskasti julkaisuaikatauluja yleensä).


Tarinan alussa kerrotaan sen päätapahtumapaikasta, Piilomaasta. Sitä asuttavat "onnelliset aasit, ahkerat koirat ja kiltit kissat". Rauhaisaa maata hallitsevat Aasiruhtinas ja ruhtinatar, mutta kaikki muuttuu, kun Piilomaan valloittaa Mukkelis Muuli, joka kettujoukkojensa avulla vangitsee aasiruhtinaan ja laittaa kaiken sekaisin.


Konkreettisesti muuli alkaa hallita kansaa passivoimalla sen nukutusmehulla ja laiskotusjäätelöllä. Kukaan ei voi tehdä asialle mitään, eikä kukaan tiedä, minne aasiruhtinas on viety, kunnes vuosien kuluttua eräs ukkosmyrsky lennättää ruhtinaan hatun (johon on kirjoitettu avunpyyntöviesti ja ruhtinaan olinpaikka) syrjäiseen hökkelimökkiin, jossa asuvat Äitiaasi, Pikkuaasi ja Korppu-koira. Pikkuaasi innostuu ja lähtee suorittamaan vaarallista pelastustehtävää, ja kokee matkan varrella monia seikkailuja sekä kohtaa useita ystäviä ja joitakin vihollisia.


Tv-sarjahan ei sinänsä ole kovin hääppöinen tekniseltä toteutukseltaan - se on oikeastaan malliesimerkki siitä, millaisia useimmat kotimaiset lastenohjelmat tyypillisimmillään olivat aika pitkään vuosikymmenien ajan: kameraan näytetään piirroskuvia, on taustaääniä ja -musiikkia, ehkä vähäisesti joitakin muita tehosteita, ja kertojaääni kertoo tapahtumia tai lukee tarinaa. Piilomaan pikkuaasin kohdalla sarjassa on enemmän kuvia kuin kirjassa, ja lisäksi ne ovat väritettyjä, mutta animaatiosta ei voi hyvälläkään tahdolla puhua, sen sijaan "piirrossarja" kuvaa tätä ja muitakin näitä tietyllä tavalla toteutukseltaan sympaattisia sarjaohjelmia erinomaisesti (ehkä juuri niiden kunnioittamisen takia en enää käytä sanaa "piirrossarja" puhuttaessa animaatioista). Eipä näitä vähätelläkään sovi, koska näiden ohjelmien tekeminen on yhtä lailla vaatinut vaivaa suunnittelun, kuvittamisen, kamera- ja äänitöiden osalta.

Yhteen kuvaan voidaan sisällyttää useampi tapahtuma ja yksityiskohta; tässä valitsemassani esimerkissä yhtäaikaisesti majatalon lyhdyt palavat punaista varoitusvaloa, kettupartio putoaa katon läpi, Pikkuaasi jää alle, ja ulko-ovesta poistumassa olevat Korppu-koira ja Musta kissa kääntyvät katsomaan. Kohtaukseen saadaan liikettä ja elävyyttä, kun asioita kuvataan yksi kerrallaan ja kamera siirtyy pisteestä toiseen vaikkapa nopeasti panoroimalla.

Voi olla, että kyseessä on osittainen nostalgia, mutta Piilomaan pikkuaasi viehättää minua edelleen, nyt kun noin reilu parikymmentä vuotta myöhemmin sitä pääsi taas kunnolla katsomaan ja fiilistelemään. Lapsena tykkäsin siitä jonkin verran, kerta sarjaa ja kirjaa tuli kirjastosta lainailtua useamman kerran - mutta koska aikaa on kulunut ja olen hivenen kyyninen, ajattelin ennakkoon, että ehkä tämä ei enää niin nappaa näin aikuisiällä; ehkäpä ne piirrokset eivät oikeasti olleet niin hienoja kuin millaisiksi ne muistaa, vaan suurin piirtein piirtoheitinkalvolle nopeaan tussattua matskua...


Mutta mitä vielä. Maija Karman sarjaan tekemät piirrokset ovat edelleen upeita ja piirretty viiva hyvinkin elävää, kuten tähän jaaritukseen valikoimistani kuvista voi nähdä. Kuvissa itse asiassa tuntuu olevan liikettä, vaikka ne ovatkin yksittäisiä kuvia. Monet niistä sopisivat animaation avainpiirroksiksi; niihin on kiteytetty olennaiset asiat. Vai mitä mieltä olette näistä kuvista? (Muutama esimerkki, nämä ovat omia suosikkejani.)

Kettupartio.
Juoruhiiri Sokeri tulee kertomaan tietoja muuli Mukkelikselle.
Kettunoita Kuvakuva on saanut Pikkuaasin ystävineen kiinni ja kiskoo salavenettä.

Pidän myös näistä lähikuvista Mustasta kissasta ja noita Kuvakuvasta (jälkimmäinen taitaa muutenkin olla paitsi suosikkihahmoni koko tarinassa myös tekijöiden tykkäämä; suklaalle persosta kettunoidasta on piirretty sarjaan useampikin ilmeikäs lähikuva).


Kerrontakin toimii edelleen, tietyt kohtaukset ovat iskostuneet päähäni nimenomaan kertojaäänen kautta. Puhumattakaan siitä, että jaksot päättyvät lähes aina jännittävään kohtaan ja lopetukseen: "... ja mitä sitten tapahtui, siitä kuulette ensi kerralla".

Tarina itsessään on aika perus seikkailukertomus, ja päähenkilön kehitystä sivuava tarina, ehkä hieman lapsellinen, mutta hyvinkin mukaansa tempaava satu. Olennaista on se, että kun tarinan lähtökohta on kerrottu ja juttu pääsee vauhtiin, se ei jää junnaamaan paikalleen. Päinvastoin, Piilomaan pikkuaasissa tapahtuu koko ajan, jokin toiminta on käynnissä vähintään yhdessä paikassa. Sarja on melko nopeatempoinen, ja jaksot ovatkin noin 8-10 minuutin pituisia.
Harvinainen rauhallinen lepohetki tarinassa. Välilllä sitä mielellään
pysähtyisi edes hetkeksi, haluaisi jopa viipyä tunnelmoimassa ja pohdiskelemassa.

Ehkä osin nopeatempoisuudesta johtuen tarinan kerronnassa on paikoin aistittavissa jonkinasteista hiomattomuutta, jopa silkkaa tajunnanvirtaa; tarinan käänteet vaihtuvat aika tiuhaan, ja monesti uuden käänteen ilmaantuminen tarkoittaa myös uusien hahmojen esiinmarssia, niin ettei sarjassa ehdi tulla rauhallisia hetkiä juuri lainkaan, eikä jo aiemmin ilmestyneisiin hahmoihin usein hirveästi ehditä tutustua, saati sitten syventyä sen kummemmin. Se on hiukkasen sääli, sillä tarinassa on monia kiinnostavan oloisia hahmoja (olkoonkin että osa hahmoista tuntuu olevan enemmän tajunnanvirrassa keksittyjä [tai ainakin vähintään nimettyjä] tarkemman suunnittelun sijasta. Eipä silti, "Muuli Mukkelis", "Korppu-koira", "Lasse Lämppä" ja "Vaakku Varis" jne. kuulostavat hauskoilta ja ovat veikeitä nimiä lausua, sama koskee myös monia paikannimiä tarinassa).

Enpä uskonut, että pääni alkaisi kehitellä headcanonia tästä sarjasta, mutta jotenkin ajattelen nyt, että
ennen sarjan tapahtumia Ruusutäti ja noita Kuvakuva ovat voineet olla jonkinlaiset kilpasiskokset... :´D tiedä sitten, hahmoja ei valitettavasti juurikaan taustoiteta, mutta minua ajatus kiehtoo. (Tässä kuvassa nämä taikaa hallitsevat hahmot yhdistävät voimansa viedäkseen Muuli Mukkeliksen joukot pois.)

Tarinan päähenkilö Pikkuaasi on tyypillinen funktiopäähahmo, kaiken toiminnan alkuunpaneva voima, kun kaikkien sivuhahmojen pääsääntöisenä funktiona on sitten joko olla tämän päähenkilön tukena taikka sitten tätä vastaan. Loppua kohden Pikkuaasi on onnistunut keräämään ympärilleen melkoisen tukijoukon, mutta eeppisen lopputaistelun huippuhetket toki käydään kahden kesken Pikkuaasin ja Muuli Mukkeliksen välillä.


Sarjaan on saatu yllättävän hyvä toiminnan tuntu, ottaen huomioon että käytetty tekniikka on melko vaatimatonta. "Pelkkä" kuvitus ja kerronta elävöittävät hämmentävän hyvin, ja kokonaisuus toimii, vieläkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos jaaritus herättää mitään ajatuksia tai muuten haluat kommentoida, kysyä jotain tai antaa palautetta, ole hyvä. Vanhojakin tekstejä saa kommentoida, jos haluttaa - olen melkeinpä iloinen, jos ne vielä vuosia myöhemminkin jaksavat kiinnostaa (ja niiden alkuperäiset julkaisupäivämäärät ovat vain päivämääriä). Eriävät näkemykset ovat myös sallittuja (en pure eri mieltä kanssani olevia). Rikkinäisistä linkeistä/videoista yms. saa myös huomauttaa mikäli sellaisia löytyy. Luen kyllä kaikki kommentit, ja kysymyksiin pyrin vastaamaan, mutta aina en yksinkertaisesti ehdi tai jaksa (tai en vain ole sillä tuulella, tai minulla ei vain ole mitään erityistä vastakommentoitavaa - pahoittelut siinä tapauksessa. Joskus myös ihan vain puhtaasti häkellyn siitä että ylipäätään saan kommentteja...).