perjantai 4. elokuuta 2017

Hopmon!

Jostain syystä kuluneena kesänä päässäni alkoi soida yksi eeppinen pelimusiikki.



Kyseessä on siis tietokonepeli nimeltä Hopmon, vuodelta 2001, tekijänä japanilainen (tai siltä kalskahtava) Saito Games (ent. JJsoft Games).

En muista tarkalleen, milloin ja miten Hopmoniin tuli tutustuttua, ehkäpä se tapahtui 2000-luvun alkupuolella, jolloin peli oli uusi. (Myös saman lafkan Battle Paintersia tuli jossain vaiheessa pelailtua perheenjäsenten kanssa, sekin on oikein hauska moninpelinä.)

Hopmon on melko yksinkertainen arcade-tasohyppelypeli: pallomaisen Hopmonin pitää kerätä sokkelokentästä kaikki jalokivet ja kuljettaa ne palautuspisteeseen. Sokkeloissa on erilaisia esteitä ja ansoja joita vältellä, sekä vihollisia, joita ampua.

Muistelen, että pelin shareware-versiota tuli jonkin verran pelailtua, ja tuo pelin eeppinen valikkomusiikki on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Niinpä kun biisi jostain syystä alkoi soida päässäni hiljattain, tekipä mieli ruveta tonkimaan. JJsoft Games on muuttanut nimensä Saito Gamesiksi, ja tekee edelleen pelejä, nykyään jopa moderneille mobiililaitteille, mutta vanhemmat pelit ovat suureksi iloksi edelleen saatavilla. Battle Paintersin grafiikat jostain syystä kusevat koneessani, mutta Hopmon pelittää hyvin. Ja koska nykyään osaan ostaa internetistä ulkomailtakin, tulipa mieleeni, että miksenpä ostaisi Hopmonin koko versiota, shareware-versiossa on vain pelin 10 ensimmäistä tasoa, ja vaikka niistäkin on riittänyt ja riittää toki vieläkin iloa, 9,95$ (11,56€) ei ole paljon pyydetty. :-) Kokonaisuudessaan pelissä on 45 tasoa, eipä tule varmaan ihan heti tahkottua läpi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti