maanantai 1. huhtikuuta 2019

Muutama sitaatti sarjasta "Calimero ja ystävät"

Tulossa vakavaa asiaa? Ei, vaan päivän toinen blogiteksti!
En harrasta aprillipiloja, olen liian vakava sellaiseen, enkä kuitenkaan keksisi mitään, mikä olisi yhtä aikaa sekä oivaltavaa että oikeasti hauskaa. Mutta jotta olisi kuitenkin vähän jotain normaalista poikkeavampaa, tein semmoisen tempun että julkaisen kaksi blogitekstiä samana päivänä. Ja mikäpä olisi hauskempaa kuin legendaarisen (surku)hupaisan Agapio-dubbaustiimin käsittely.

Ajattelin julkaista koosteen sitaateista, jotka olen aikoinaan kirjannut ylös Agapion dubbaamasta animaatiosarjasta "Calimero ja ystävät" (1992, esitetty 2001-2002). Kuten olen aiemmin jaaritellut, minulla ei ole kaikkia sarjan jaksoja tallessa, sen sijaan vanha nettikaverini oli omistautuneempi asialle ja lainasi tallenteensa kerran minulle. Koska minulla ei tuohon aikaan vielä ollut mahdollisuutta kopioida tallenteita mutta halusin niistä jonkinlaista dokumentaatiota itselleni, yksinkertaisesti kirjoitin käsin paperille muistiin joitakin sarjassa kuultuja repliikkejä, jopa pidempiä pätkiä dialogista, jotka koin hauskoiksi (tai ainakin jollakin tavalla mielenkiintoisiksi...). Luulin kirjanneeni muistiin moniakin juttuja, mutta lopulta löysin vain yhden kaksipuolisen A5-liuskan edestä sitaatteja. Noh, joka tapauksessa!
Juuri tulleen tiedon mukaan... ei kun hups.
Mitä nyt jälkeenpäin tarkastelen, sitaatit eivät ole jaksojärjestyksessä. Muistiinpanojen autenttisen fiiliksen säilyttämisen vuoksi en ole järjestänyt niitä tähänkään vaan laitan ne juuri niin, miten ne aikoinaan kirjasin. (Vieläkin autenttisempaa olisi kai ollut skannata nuo paperiset muistiinpanot, mutta en voi odottaa että kaikki saavat pienestä käsin piperretystä raapustuksesta selvää. ;-))

Joidenkin sitaattien kohdalla avaan hieman kontekstia. Olisi tietysti huomattavan paljon hauskempaa tarjota varsinaisia ääni- tai videopätkiä pelkän tekstin (ja muutaman ruutukaappauksen) sijaan, mutta toivon, että lukemisestakin on iloa. Agapiomaiset äänensävyt on kuitenkin melko helppoa ajatella mielessään, eikö? (Ruutukaappaukset ovat peräisin nimimerkin pianorganful YouTubeen lataamista italiankielisistä jaksoista. [Jaksot ovat tuolla tubessa laajakuvaksi venytettynä ja peilattuna, mutta käänsin ottamani ruutukaappaukset oikein päin, ja yritin saada kuvasuhteen oikeammaksi.])

Tietenkin olisin voinut kirjata tähän myös sitaatteja, jotka kuullaan omilta tallenteiltani löytyvissä jaksoissa. En nyt kuitenkaan viitsinyt, ja toisaalta olen YouTubessa aikaleimannut jaksojen (omasta mielestäni) hauskoja repliikkejä ja muita kohtia - joskin kaikista hauskinta on huomata ja löytää ne hauskat jutut ihan itse. ;-)

---

Jakso 22: Kadonnut merenneito

Calimero on saanut avunpyynnön meren kuninkaallisilta pelastaa näiden kaapattu tytär. Calimero ja Priscilla ovat kirmanneet tiehensä etsimään merenneitoa. Valerianolla on kuitenkin enemmän mielessään reportaasin teko. Rosellaa ärsyttää poikkiksensa prioriteetit ja tytsy tekee asian selväksi.

Valeriano:   "Reportaasista tulee varmaan parempi kun huolehdin hänestä enkä kaloista..."
Rosella:       "Valeriano, et ajattele muuta kuin reportaasejasi!"
Valeriano:   "Nyt kyllä liioittelet..."
Rosella:       "Valeriano, otetaan heidät kiinni!"
Valeriano:   "Voinko kuitenkin ensin käydä hakemassa kameran laivasta?"
Rosella:        "Et voi!"

*

Merenneidon soittama kaunis musiikki meinaa lumota Calimero-ressukan. Onneksi Priscilla pysyy järjissään.

Priscilla:  "Hei, Calimero! Ei nyt ole aikaa ihastumiseen! Meidän täytyy lähteä täältä ennen kuin
                   ne varkaat tulevat!"
Calimero: "Mmm...mitä...joo"
Priscilla:   "Tulehan! Ooh, lopeta jo tuollainen!" *koputtaa Calimeron kuoreen* "Ha-loo-oo!" 

                   "Herätys Calimero! Kuinka saamme prinsessan ulos täältä? Hän ei voi kävellä!"

---

Jakso 23: Aarteen metsästys

Suzy ja Piero valittavat väsymystä vanhaan tapaansa. Valerianolla puolestaan riittää virtaa.


Suzy:              "Olen väsynyt! Jalkani ovat ihan muussia!"
Piero:             "Nyt meidän pitäisi lopettaa. Jos jatkamme näin, tulemme toiselle puolelle maapalloa!"
Valeriano:     "'Auta itseäsi ja taivas auttaa sinua'! 'Rohkea sydän kaikki voittaa'! 'Se ei pelaa joka  

                        pelkää'! Ymmärrättekö?"
Piero:             "Mitä ihmettä sinä höpötät, fileaivo?"


*

Sarjan vakiopahisjengi, rötöstelevä rottakolmikko on aarrejahdissa mukana. Isompi (ja tyhmempi) rotta tallaa vahingossa pienemmän jalalle.


Rotta 2:    "Satutinko sinua?"
Rotta 1:    "Mitäs luulet? Olet lihavampi kuin minä?"
Rotta 2:    "Tarkoittaako se, että aivonikin ovat isommat kuin sinun?"
Rotta 1:    "Nyt ei ole oikea hetki saivartelulle!"

---

Jakso 4: Outoja singnaaleja (se oli oikeasti kirjoitettu noin ;D)

Ystävät tutkivat jakson nimen mukaisesti outoja signaaleja, jotka voivat olla potentiaalisia viestejä avaruusolennoilta. Seikkailu vie maan alle, ja muiden pelätessä Valeriano on pakotettu jatkamaan yksinään ja närkästyksissään pikku tirppa lausuu seuraavan kostouhkauksen:


Valeriano:    "On teillä otsaa antaa minun mennä yksin. Jos minua käytetään koekaniinina jossain 
                        kokeissa niin joka kerta kun koulussa teette jotain kokeita niin minun hahmoni tulee 
                        kyllä kummittelemaan teille!"

(Oma kommentti: kokeet kuin kokeet. ;-))
---

Jakso 2: Varastetut autot 

Valeriano haluaa katsoa elokuvan (joka ilmeisesti on lähes puhkikulutettu toisten mielestä). 


Valeriano:    "Hyvä filmi kestää hyvänä filminä vaikka sen näkisi kolmesataatuhatta kertaa!"

*

Piero ja Suzy koruliikkeen edustalla:


Piero:        "Kun olen iso voin ostaa sinulle vaikka koko korukaupan."
Suzy:         "Onko tuo kosinta?"
Piero:        "Ei, eroaminen on liian kallista..."
Suzy:         "Minun kaltaiseni rakastavan naisen kanssa et haluaisi ikinä erota!"

(Oma kommentti: jotenkin luulen ettei Pierolla taida olla asiassa vaihtoehtoa...)
*

Valerianon uhka(- tai tyhmän)rohkea intoilu jaksaa hämmästyttää muita paitsi Suzya:


Calimero:    "Valeriano tosiaan kuvittelee olevansa toimintafilmin ohjaaja!"
Suzy:            "Se ei yllätä minua, hän näkee aina kaikesta hyvät puolet!"

*

Toimintakohelluksen jälkeen kaikki päättyy onnellisesti (ja ehjästi):


Valeriano:    "Yhdessä taas!"
Priscilla:       "Mitään särkynyttä?"

---

Jakso 6: Kadonnut pianisti

Kuuluisan pianistin katoaminen tuottaa eräille hyvin suurta päänvaivaa:


Valeriano:   "Yritätkö sanoa ettei kukaan löydä sitä kuuluisuutta jonka pitää vierailla äitisi 
                      ohjelmassa?"
Suzy:            "Kolmeen päivään hän ei ole palannut hotelliinsa ja äiti on niin hurjistunut että hän syö 
                      kokolattiamaton ja repii paperit seiniltä!"

(Oma kommentti: haluaisin kyllä nähdä Suzyn äidin tekemässä tuota :D)

*

Pieron ja Valerianon keskinäinen nokittelu on sarjan vakiojuttuja, ja varsin tasaväkistä.
 

Piero:            "Sinä näet mysteereitä kaikkialla."
Valeriano:    "Ja sinä olet selvästikin sokea."

*

Sama meno jatkuu myöhemmin, Valerianon touhu alkaa hermostuttaa muitakin:


Valeriano:    "Tuo henkilö vaikuttaa epäilyttävältä!"
Piero:            "Taas se alkaa..."
Suzy:             "Tiedät hyvin että Valeriano käyttää aikaansa löytääkseen hämäriä ja epäilyttäviä 
                       henkilöitä!"
Valeriano:    "Tämä ei ole epäilyttävää eikä hämäräperäistä! Voin ihan hyvin syödä Calimeron
                       kuoren!"
Calimero:     "Ei tule kuuloonkaan!"

(Oma kommentti: miten Calimeron kuori liittyy mihinkään tuossa keskustelussa??)

---

..... että sellaista. Luultavasti sarjassa olisi ollut enemmänkin kaikkea hauskaa tai kummallista, mikä minulta on jäänyt huomaamatta (ja kirjaamatta)...

Hyvää kevään jatkoa (ja aprillipäivää)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos jaaritus herättää mitään ajatuksia tai muuten haluat kommentoida, kysyä jotain tai antaa palautetta, ole hyvä. Vanhojakin tekstejä saa kommentoida, jos haluttaa - olen melkeinpä iloinen, jos ne vielä vuosia myöhemminkin jaksavat kiinnostaa (ja niiden alkuperäiset julkaisupäivämäärät ovat vain päivämääriä). Eriävät näkemykset ovat myös sallittuja (en pure eri mieltä kanssani olevia). Rikkinäisistä linkeistä/videoista yms. saa myös huomauttaa mikäli sellaisia löytyy. Luen kyllä kaikki kommentit, ja kysymyksiin pyrin vastaamaan, mutta aina en yksinkertaisesti ehdi tai jaksa (tai en vain ole sillä tuulella, tai minulla ei vain ole mitään erityistä vastakommentoitavaa - pahoittelut siinä tapauksessa. Joskus myös ihan vain puhtaasti häkellyn siitä että ylipäätään saan kommentteja...).