Olen vähäsen suunnitellut ohjelmaa blogiini alkukesäksi. Nimittäin...
Kun olin toteuttanut soivan Di Gi Charat-joulukalenterin vuonna 2015, rupesin miettimään että olisi hauska tehdä vastaavanlaisena (ja silti täysin uniikkina[?]) juttuna myös JUHANNUSkalenteri blogiin. Valitettavasti en sitä ehtinyt toteuttaa, mutta silti ajatus on ajoittain kummitellut takaraivossani n. parin-kolmen vuoden välein.
Nyt kuluneena keväänä sitten päätin että kyllä lopultakin toteutan tämän ajatuksen, syy: ensi syksynä Japanissa ilmestyy uusi Di Gi Charat-minisarja! (Luin uutisen viime vuoden kesäkuulta joskus myöhemmin [kyllä silloin vielä taisi olla kesä kuitenkin], ja tämän vuoden helmikuun alussa julkaistiin ensimmäinen promovideo YouTubessa - ja molemmat osuivat vastaani liki sattumalta, sillä en minä animeskenen uutisointeja kovin aktiivisesti juuri seuraa, siis oikeastaan puhdas onnenkantamoinen että tämä on ylipäätään tullut tietooni! :D) Uuden animesarjan on tarkoitus juhlistaa tuoteperheen 24. juhlavuotta, ja saa nähdä mitä muuta tämä Reiwa no Di Gi Charat-projekti tulee pitämään sisällään.
Kyllähän tämä vanhaa fania totta vie kiinnostaa, erityisesti kun puikoissa ovat alkuperäisen animen ohjaaja ja myös ääninäyttelijät!
Nämä tyypit tekevät paluun animaatioon tulevana syksynä! Odotan innolla! |
Mutta niin, kun olen suomalainen fani, niin juhannuskalenteri sopii täydellisesti nimenomaan suomalaisen fanin ilon ja kunnioituksen osoitukseksi!
Ja jos Di Gi Charat ei ole tuttu, siihen voi tutustua rönsyilevässä blogitekstissäni Muistelua ja pohdintaa: Di Gi Charat syksyltä 2015. Tiivistetään nopeasti tähän, että kyseessä on yksi animeharrastuspolkuni merkkipaaluja 2000-luvun alusta. Toki sarjaan/tuoteperheeseen saa tutustua tämän soivan juhannuskalenterin myötä ja musiikin kauttakin.
kunnon tubesoittolistan tuosta joulukalenterista, sikäli kuin yleisö ei jaksa plärätä tätä koostepostausta. [Linkki soittolistaan löytyy myös blogin sivupalkista.]) Kalenteri pyritään päivittämään aamutuimaan. (Tai siis ajastuksella se jälleen toivottavasti toimii... ;D)Toki mietin että riittääköhän paukkuja juhannuskalenterin tekoon, sillä aika paljon kai käytin jo tuohon joulukalenteriin aikoinaan, mutta kyllä niitä Charat-biisejä yhä vaan riittää. Ja jos ei, niin sitten täytän sen muulla, vaikkapa PKO-biiseillä (joulukalenteriin niitä tuli vain pari, joten itse asiassa se ei ole ollenkaan hassumpi ajatus...).
Ehkäpä voisin pyhittää näille koirakorvahepuille jopa kokonaisen viikon kalenterista?! :D |
Yritän myös pohjustaa kalenterin biisejä vähän enemmän tällä kertaa, joulukalenterin kanssa taisi tulla välillä mentyä aika matalalla. (Ainakin jaarittelen jotain toissijaista biiseihin liittyvää jos en muuta...)
Toivottavasti kalenterista on viihdettä tai hupia muillekin kuin itselleni (jos kukaan nyt missään netissä kesällä jaksaa roikkua), joka tapauksessa se tulee, haluttiinpa tai ei. (Toki koko jutun saa aina skipata, siinä tapauksessa jaarittelemisiin loppukesän [tai alkusyksyn] puolella! :D)
Nyooo~! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos jaaritus herättää mitään ajatuksia tai muuten haluat kommentoida, kysyä jotain tai antaa palautetta, ole hyvä. Vanhojakin tekstejä saa kommentoida, jos haluttaa - olen melkeinpä iloinen, jos ne vielä vuosia myöhemminkin jaksavat kiinnostaa (ja niiden alkuperäiset julkaisupäivämäärät ovat vain päivämääriä). Eriävät näkemykset ovat myös sallittuja (en pure eri mieltä kanssani olevia). Rikkinäisistä linkeistä/videoista yms. saa myös huomauttaa mikäli sellaisia löytyy. Luen kyllä kaikki kommentit, ja kysymyksiin pyrin vastaamaan, mutta aina en yksinkertaisesti ehdi tai jaksa (tai en vain ole sillä tuulella, tai minulla ei vain ole mitään erityistä vastakommentoitavaa - pahoittelut siinä tapauksessa. Joskus myös ihan vain puhtaasti häkellyn siitä että ylipäätään saan kommentteja...).