Nordic Agapio Oy/Agapio Racing Team Oy muistetaan 1990-luvun ja 2000-luvun alun tv-piiretyistä MTV3:lla ja Nelosella. Ensisijaisesti muistetaan lafkan dubbaukset ja niiden lievästi kyseenalainen laatu, mutta mitä muuta tunnusomaista ja mieleenjäävää Agapion tekeleissä oli?
Repliikkien toistaminen...
Yhtenä esimerkkinä käy tämä oma videopoimintani sarjasta Calimero ja ystävät (1992, esitetty 2001-2002). Agapion tyyliin kuului mm. jokseenkin häikäilemätön repliikkien toistaminen. Tarkoituksellista vai ei, emme saa koskaan tietää.
Ehkä firma säästi tällä tavoin joitakin pennosia.
Toisaalta miksei repliikkejä voisi kierrättää, jos hahmolla ei oikeasti
ole mitään muuta kovin tähdellistä sanottavaa? :D (Hyvin harkitusti,
toki...)
...ja järjettömät repliikit ylipäätään.
Repliikkien tahallisen tai tahattoman toistamisen ja muun mokailun (kuten käännösvirheiden) seurauksena on käynyt joskus niin, että toisinaan on päässyt syntymään yksittäisiä lauseita, jopa kokonaisia dialogeja, joissa ei tunnu olevan kauheasti järkeä.
"Valmista on." - "Onko jo valmista?" .....ööh? :D
Laulut, tottakai...
Agapio muistetaan myös dubbaamiensa piirrettyjen tunnus- ja muistakin lauluista, niin hyvässä kuin pahassa.
Pikku ponit (1986, esitetty 1996-1997) nyt muutenkaan lähtökohtaisesti eivät ehkä ole animaatiosarjojen parhaimmistoa, joten ehkä Agapion dubbaus jollain kierolla tavalla sopii kuin nenä päähän. Tai sitten ei. Halusimmepa tai emme, pikkuponijaksoissa kuullaan usein inserttibiisejä, jotka joskus vievät tarinaa eteenpäin, mutta useimmiten ne ovat pelkkää täytettä. Asiaa parantaa (tai pahentaa, riippuu näkökulmasta) se, että agapiolaulaja on saattanut laulaa epävireisesti ja nuotin vierestä, tai laulu on miksattu väärin musiikin kanssa (ja tietenkin pahimmassa tapauksessa molempia).
Videon lataaja: käprrä
Vaikka Agapion dubbaustyöt eivät olekaan kovin kehuttavia,
niin kyllä silti on huomioitava, ettei kyseessä aina ja joka kerralla ole totaalinen
epäonnistuminen. Itse asiassa, jos oikein tarkkaan kuuntelee, on paikoin
huomattavissa, että Agapiolla oli yritystä. Ainakin toisinaan. Vai?
Olen huomannut, että itse asiassa monet ponilaulujen käännökset ja versioinnit rytmityksineen on tehty usein ihan kelvollisesti niin että ne periaatteessa voisivat toimia ihan hyvin sinällään. Omiin korviini jotkin ponibiiseistä eivät edes kuulosta kovin pahoilta. Laulajalla vähän parempi päivä? Myönnetään, että kauneus voi olla katsojan korvassa.
Videon lataaja:käprrä
Tämäkin on oikeasti tosi symppis kappale, sanokaa mitä sanotte.
Luultavasti laulut agapiodubeissa kusevat usein siksi, että laulujen äänitystä/miksausta ei vain ole ollut ohjaamassa ja valvomassa ketään edes jotenkuten-taitoista. Joistakin Agapion sanoittamista ja sovittamista ponibiiseistä olisi oikeasti hauska kuulla "oikein" laulettuja ja miksattuja covereita, tämä ei ole vitsi. Joka tapauksessa minun mielestäni Agapio hoiti ponien dubbaamisen huomattavasti paremmin kuin Golden Voice Oy (joka dubbasi piirrettyjä VHS-kasettijulkaisuihin 1980- ja 1990-luvuilla), monilta osin, mutta erityisesti laulujen suhteen (sehän siis meni niin, että Golden Voicen ponidubbauksessa parilla ensimmäisellä kasetilla laulujen sanat luettiin alkuperäisen kuuluessa taustalla, mutta lopuissa lauluihin ei oltu koskettu enää ollenkaan, vaan niihin oli jätetty joko englannin- tai ruotsinkielinen versio. Agapiolla sentään yritettiin tehdä jotain ja laulaa, vaikka Golden Voicen jäljiltä rima olikin melko matalalla ja sangen helppo ylittää).
Agapion Digimon-tunnari on muuten parempi kuin Tuotantotalo Wernen, koska lyriikat ovat asian ytimessä, selkeät ja ennen kaikkea wou wou wou-wou wou (joka siis on alkuperäisessä japaninkielisessä alkutunnarissa) säilytetty.
Tekstilaatikot.
Agapiolla oli loppuaikoinaan tunnusomaista dubbauksen lisäksi myös tekstilaatikot, joilla peitettiin kuvasta sarjojen alkuperäiset otsikot ja muut tekstit enemmän tai vähemmän kätevästi, mutta ainakin todella mieleenpainuvasti. Esimerkkejä Digimonista ja Calimerosta. :D (Myös Alvinissa ja pikkuoravissa oli näitä, mutta ko. sarjasta en omista materiaalia.)
"Calimero ja ystävät"-sarjan otsikkokuva.
Calimeron jakso-otsikkokuva.
... ja näidenkin kanssa on ollut pientä sekoilua... :-)
Digimonin (tarkalleen ottaen Digimon Adventure, 1999-2000, esitetty 2001) ensimmäisissä jaksoissa tekstilaatikoita ei ollut laisinkaan (valitan, ettei minulla tällä hetkellä ole tarjota ruutukaappauksia noista jaksoista vertailukohdaksi). Yllättävää - ja hieman hämmentävääkin - kyllä, televisioesityksen jälkeisiin Digimonin VHS-julkaisuihin ne olivat ilmestyneet, eikä se taas voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että Agapiolla oikeasti jälkituunattiin ja editoitiin vielä tv-esityksen jälkeenkin! Sitähän voisi suorastaan kutsua tunnollisuudeksi. Yritystä parantaa on selkeästi havaittavissa!!
Tällaisia tekstilaatikoita ei nähty niissä ihan ekoissa jaksoissa telkussa.
(En tarkalleen muista, mistä jaksosta alkaen ne tulivat mukaan.)
Tämä nyt on muutenkin vitsi koko kohtaus alunperinkin,
mutta hyvä että Agapion tekstilaatikot ovat asiallisesti paikallaan.
Tekstilaatikoiden kanssa sähläämisen osalta legendaarisin taisi olla Digimon-jakso nimeltään "Ystäväni Sota-Garuru-mon"...
Jakson otsikkokuva. (Ekoissa jaksoissa ei ollut myöskään näitä.)
Tässäkö se nyt on? Selvä... :-D
Tämä ei ole enää ystävä, mutta Sota-Garuru-mon kuitenkin...?
Ja kun sitten se (ilmeisesti) oikea Sota-Garuru-mon tuli ruudulle,
tekstilaatikot infoineen puuttuivat kokonaan... tietenkin!
Tähän tyyliin sen olisi pitänyt olla (tämä ruutukaappaus on aikaisemmasta jaksosta).
...
Agapio oli aikansa (surku)hupaisuus, eikä toista samanlaista ole eikä tule koskaan olemaan. Onneksi, tai ikäväksi.
Rest in peace, Agapio
Jos olen unohtanut tästä jotain, saa huomauttaa! :-)
Pitkästä aikaa halusin tonkia jotain kaukaa lapsuudesta ja katsella uudestaan Pikku prinssin seikkailut-sarjan jaksoja. Kyseessä on japanilainen animaatiosarja vuodelta 1978 (jap. Hoshi no oujisama: Puchi puransu,"Tähtien prinssi: Petit Prince", eng. The Adventures of the Little Prince), ja se perustuu Antoine de Saint-Exupéryn klassikkokirjan hahmoon.
Suomessa esitetyn englanninkielisen version alkutunnari.
Sarjaa esitettiin Suomessa 1980-luvulla englanniksi dubattuna ja suomeksi tekstitettynä. 1990-luvulla sarja esitettiin suomeksi dubattuna MTV3:lla arkipäivien iltapäiväpiirrettyjen joukossa. Aivan varma en ole, mutta dubbauksen takana saattaapi olla Film & Cartoon Finland Oy (eli siis se paremmin Prätkähiiristä tunnettu ja muistettu lafka, ainakin minun korviini osa äänistä kuulostaa samoilta). Lapsuudessani sarjan molempia, sekä tekstitettyjä että suomeksi dubattuja jaksoja on nauhoitettu kaseteille. Tätä jaaritusta varten tongin ja katsoin sarjan suomidubin, koska kyseiset nauhoitteet ovat paitsi tuoreempia ja vähän parempilaatuisia kuin 1980-luvun nauhat, niin sitä on myös yleensäkin tallessa enemmän, peräti 24 jaksoa, eli melkein koko sarja - tai siis se, mitä siitä on englanniksi versioitu.
Sarjassa on alunperin ollut 39 jaksoa, mutta vuonna 1982 ensiesityksensä saaneessa englanninkielisessä versiossa niitä on vain 26 - osa jaksoista siis on jätetty kääntämättä, versioimatta ja esittämättä. Muutenkin kyseessä taitaa olla taas semmoinen tapaus, jossa sarjan japanilainen alkuperä on yritetty suorastaan häivyttää eikä oikeita tekijöitä pahemmin mainita alku- ja lopputeksteissä. Sen verran tarkkana ollaan kuitenkin oltu, että sarjan englanninkielisissä alkuteksteissä konteksti määritetään oikein: sarja perustuu vain alkuperäisen kirjan päähenkilöön ja asetelmaan, ei varsinaisesti kirjaan:
"Based on the character THE LITTLE PRINCE... ...conceived by ANTOINE de SAINT-EXUPERY and not directly on the book itself."
Mikäs sarjan juoni sitten on?
Pikku prinssi asustelee kaukana ulkoavaruudessa B612-nimisellä pikkuruisella asteroidilla, ja tuntiessaan olonsa yksinäiseksi hän lähtee matkoille muihin avaruuden kolkkiin. Prinssin lisäksi sarjan vakiohahmoja ovat kaunis, mutta itsekäs ja turhamainen Ruusutyttö ja reissukokemusta kerryttänyt lintu Nopsa (eng. Swifty, kasarin suomeksi tekstitetyssä versiossa Viuhka), joka opastaa prinssin avaruusmatkailun saloihin.
Pikku prinssi käy usein maapallolla ja tutustuu sen asukkaisiin, ihmisiin ja eläimiin, ja kokee monenlaisia seikkailuja. Prinssin kohtaamilla henkilöillä on usein jokin kaipuu tai haave, jonka täyttyminen syystä taikka toisesta on kuitenkin estynyt. Joillakin on tarve etsiä suuntaa parempaan elämään, toisilla taas tarve vaalia ja suojella jotakin tärkeää. Jotkut ovat menettäneet tai pettyneet elämässä ja surevat sen takia. Useimmiten ongelmat ovat siis enemmän henkisiä ja sydämenasioita kuin konkreettisia päänvaivoja. Hyväntahtoinen ja vilpitön prinssi haluaa tietysti olla avuksi ja auttaa
selvittämään pulmat, oikaista väärinkäsitykset, ja valaa uskoa ja toivoa.
Koira, joka on pelastanut tytön hukkumasta, on jäänyt vaille kiitosta sankariteostaan ja sitä vastoin väärinymmärretty todella pahasti. Tyttö, jonka merillä matkaava isä on luvannut palata kotiin kun voikukat kukkivat, ampuu armotta ritsalla päähän kaikkia kukkia tallovia ilkiöitä. Poika, jolla on vilkas mielikuvitus, tekee kaikkensa suojellakseen matkalaukkua joka pitää sisällään taianomaisia aarteita (jotka pojan vanhempien mielestä ovat vain rojua). Kauppalaivan kapteeni hoivaa ruusua, joka on ainoa muisto poislähteneestä tyttärestä. Miten nuori lapinmies todistaa olevansa aikuinen ja rakastamansa tytön arvoinen? Löytyykö sateenkaaren päästä onni ja kultaa, entä voiko ohikiitävän meteoriitin siepata haavilla? Muun muassa tällaisten asioiden pariin pikku Prinssi päätyy matkoillaan sarjan aikana.
Uusiin paikkoihin saapuessaan Pikku prinssi herättää osassa ihmisissä kummastusta (jopa suoranaista hilpeyttä), koska on varsin erikoinen henkilö - ja onhan se kieltämättä uskomatonta että ulkoavaruudesta tulla tupsahtaa pikkumies kylään. Pikku prinssi myös toilailee jonkin verran, kun maapallon tavat ja käytännöt ovat hänelle jokseenkin vieraita. On varsin hassua ja toisaalta sympaattista, kun Prinssi joutuu pulaan yrittäessään poistua ravintolasta maksamatta nautittua ateriaa, ja maan asukkaiden touhujen ohella kaikenlaisten koneiden ja aparaattien tutkiminen on ihmeellistä ja kiehtovaa.
Vakavampia ja varsin koskettaviakin hetkiä koetaan, ja tippa meinaa tulla linssiin useassa jaksossa, mutta useimmiten tarinat päättyvät onnellisesti, tai ainakin toiveikkaasti; lopussa on aina hyvä fiilis, vaikka ratkaisu jäisikin hieman auki. Prinssi onnistuu luomaan ympärilleen rauhaa ja harmoniaa ja ennen kaikkea saattaa ihmisiä ja luontokappaleita yhteen ja ymmärtämään toisiaan, ja uskomaan hyvään ja luottamaan tulevaisuuteen, mikäs sen kauniimpaa.
Ihan aina eivät prinssinkään hyvää tarkoittavat eleet onnistu...
Sarja oli kivaa katsottavaa lapsena (joskin kun enkkuversiota tuli katsottua silloin kun ei vielä osannut edes lukea niin tarinat jokseenkin menivät vähän ohi ja niitä ymmärsi vasta myöhemmin ja vanhempana ehkä muutenkin paremmin, ja 1990-luvun suomidubbi on taas ihan omaa luokkaansa), ja näin aikuisiälläkin sarja antaa ajateltavaa siinä, miten hahmotamme maailman menon ja kohtelemme kanssaeläjiämme. Monitasoinen kokoperheen ohjelma, taas kerran.
Sovittamista ja sovituksen sovittamista
Vaikkei sarja varsinaisesti perustukaan alkuperäisteokseen, jotkin sarjan jaksoista kuitenkin sivuavat kirjan tapahtumia; pikku prinssi tapaa muun muassa lentäjän autiomaassa, ketun ja tähtitieteilijän (joka on ensimmäisenä löytänyt B612-asteroidin, mutta jota kukaan ei usko ennen kuin mies on saatu ängettyä pukuun ja solmioon). Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että olen lukenut alkuperäisen kirjan kunnolla vain pari kertaa elämäni aikana, ja edellisestä lukukerrastakin on saattanut vierähtää piiitkä tovi, joten en välttämättä muista kaikkia kirjan tapahtumia ja hahmoja ulkoa, mutta ainakin muistelisin, että nämä tässä kappaleessa mainitsemani tyypit esiintyvät sekä kirjassa että tässä sarjassa.
Sarjan jaksojärjestystä lienee näpelöity englanniksi versioidessa. Ainakin minun mielestäni on vähäsen hassua ja epäloogista, että ensin on muutama jakso prinssin seikkailuja ja vasta sitten käsitellään periaatteessa kronologisesti aiemmin tapahtuneita asioita (eli siis kerrotaan prinssin elämästä tämän kotiasteroidilla, Ruusutytöstä ja siitä, miten Pikku prinssi ylipäänsä alkoi matkustella). Toisaalta sarjalla ei ole jatkuvaa juonta: joka jaksossa prinssi käy uudessa paikassa, tapaa uusia ihmisiä ja kokee uuden seikkailun. Kun kaikkia jaksoja ei lapsuudessani ollut nauhoitettu, niin olisi kiva tietää miten sarja päättyy - saatika että miten koko sarja alunperin etenee.
Sarjan jaksoja lienee myös muokkailtu jonkin verran ja osin käsikirjoitetun uusiksi (joissakin jaksoissa juonta on muutettu esimerkiksi niin, että kertoja väittää, että prinssi kävisi muuallakin kuin maapallolla, mutta epäilen sitä; niin maapallomainen meininki niissä muissakin paikoissa on ja ihmisiä noilla "muillakin planeetoilla" näyttäisi asustavan, joten muun väittäminen ei ole kovin uskottavaa). Muokatun ja paikoin hassun kerronnan ja dialogin lisäksi tämä on arvattavissa sillä ihan yksinkertaisella havainnoinnilla, että tiettyjä samoja animaatiokohtauksia kierrätetään jaksosta toiseen ja jotkin leikkaukset vaikuttavat vähän oudoilta. Lapsena sellaiseen ei tietenkään kiinnittänyt niin paljon huomiota, mutta nyt (ja erityisesti kun jaksoja katsoi useamman kerralla putkeen) ne pistävät silmään.
Muun muassa tätä kohtausta, jossa Prinssi ja Nopsa ovat saapuneet perille uuteen paikkaan
ja keskustelevat, remputetaan useampi kerta sarjan aikana eri dialogeilla... ehkä vähän liikaakin?
Vaikka enkkuversio jotenkuten toimii, olisi silti mukavaa saada nähdä edes muutama sarjan jakso alkuperäisessä muodossaan - koko sarjasta hädin tuskin uskallan haaveilla. Itse asiassa muistelen joskus katsoneeni jonkun jakson YouTubesta japaninkielisenä, mutta en ymmärtänyt enkä muistakaan siitä juuri mitään (se saattoi olla joku enkkuversion ulkopuolelle jätetyistä jaksoista, ilmankos). Tätä jaaritusta työstäessä löysin jotain mielenkiintoista: Discotek Media, joka on julkaissut sarjan enkkudubin DVD:llä vuonna 2017, on myös kääntänyt ja julkaissut japaninkielisen version ensimmäisen jakson englanninkielisten tekstitysten kera YouTubessa kuriositeettina. Katsoin sen, ja kyllähän tunnelma on aika tavalla erilainen, merkittävän osansa siihen tekee taustamusiikki, joka on paljon dramaattisempaa kuin enkkuversiossa - vähän meinasi jopa itkukin tulla! (Ja siis, tämä japaninkielisen version ensimmäinen jakso on englanninkielisessä versiossa vasta kuudes jakso.) (Enkkuversion eka jakso suomidubbauksella on ladattu tubeen muusta kuin minun toimestani, btw.) Extra: tyypillinen 1970-luvun kaunispoika?
Näin aikuisiällä huomaa myös, että Pikku prinssi jos kuka on todellinen bishounen, kaunispoika... :D Lapsena asiaan ei mitenkään erityisesti tullut kiinnitettyä huomiota, mutta nyt vuosien jälkeen ja aikuisiällä prinssi tuntuu melkein liian viattomalta, suorastaan ällösöpöltä... mutta niin sitä vain ollaan jo lapsena altistuttu semmoiselle 1970-lukulaiselle "anime-estetiikalle", jos nyt niin voidaan sanoa...
Minunkin on melkein vaikeaa kestää tätä lutuisuuden määräääää...~
Olen hieman arponut, että viitsisinkö kirjoittaa blogiin ennakkofiilistelyä ihan kohta alkavasta Muumilaakso-animaatiosarjasta. Aluksi ajattelin, että oikeastaan minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa vielä, mutta ehkä nyt kuitenkin on... joten raapaisenpa sittenkin tekstin kasaan (ja pitkästä aikaa tulee tekstiä, joka ei ole ollut viikko- ja kuukausitolkulla luonnoksena lojumassa)!
Valtaosa tämän tekstin kuvituksista on ruutukaappauksia Gutsy Animationsin ja/tai Yleisradion julkaisemista videoista. Promokuvan olen muistaakseni tallentanut virallisesta muumiblogista.
Marraskuun lopussa...
Sarjan suomalaiset ääninäyttelijät julkistettiin 27. marraskuuta viime syksynä, ja otin uutiset vastaan myönteisin mielin, eikä minulla ole siltä osalta kummemmin kommentoitavaa; lähinnä etukäteen mietitytti noin yleensä, että millaisiin ääninäyttelijävalintoihin mahdetaan päätyä, mutta huoli oli turhaa, tässä tapauksessa on taas panostettu. Ehkä vaikutuksensa on sillä, että tämä uusi muumisarja on - pitkästä aikaa - oikea kokoperheen ohjelma, eikä sitä kohdella vain pelkkänä lastenohjelmana lastenohjelmien joukossa (ja siis, minä ainakin teen eron lastenohjelmien ja kokoperheen ohjelmien välillä, vaikka joskus se on vaikeaa [ja en suinkaan tarkoita vähätellä varsinaisia lastenohjelmia]). Julkistuksen yhteydessä julkaistiin Yle Areenaan sekä YouTubeen vajaa pariminuuttinen video, jossa esitellään tuotantoprosessia pitkälti samalla materiaalilla kuin Gutsy Animationsin Behind the scenes-videossa viime vuoden huhtikuulta, ja kuullaan Muumipeikon, Niiskuneidin ja Nipsun ääninäyttelijöitä.
Sarjan promokuva on kaunis, ja tämä on suosikkikohtani siitä. Nipsu on niin eläväisen näköinen ja yhtä aikaa
sekä pelokkaan että vähän uteliaan oloinen, juuri niin kuin pitääkin! :> (Myös Nuuskamuikkunen ja Hemuli
näyttävät kivoilta kuvassa. Ja oikeastaan kaikki, vain Muumipeikko on vähän turhan polleana etualalla. :D)
Tuon julkistuksen jälkeen huomasin pian, että uutta muumisarjaa mainostetaan myös televisiossa. Ihan ensimmäisenä tuli pätkä, jossa Nuuskamuikkunen vaeltaa kuukkelia muistuttavan linnun saattelemana kohti Muumilaaksoa, ja sen jälkeen pitkin joulunaikaa tuli muitakin kiinnostavia pätkiä. Nämä lyhyet, n. 15 sekuntia pitkät mainospätkät eivät vielä sisältäneet puhedialogia. (Valitettavasti minulla ei ole näyttää noita pätkiä tai edes kuvia niistä, koska en omaa laitteistoa digiboksitallenteiden siirtoa ja käsittelyä varten, eikä YLE ole erikseen julkaissut niitä netissä.)
Tammikuun alussa, 7. päivä YLEn YouTube-kanavalle julkaistiin uusi vajaa pariminuuttinen näytevideo, jossa sekä nähdään animaatiota että kuullaan keskeisimpien hahmojen ääninäytteet, hauskasti siirtymällä lennosta suomesta suomenruotsiin. Kuten videon kommenttipalstalle kirjoitinkin, aloin melkein itkeä ja hyppiä ilosta videota katsoessani. Näyttää ja kuulostaa todella hyvältä! (YLEn varsinaisella sivustolla on tarjolla hieman pidemmät ja erilliset hahmokohtaiset näytepätkät [ja täällä sama suomenruotsiksi]).
Pappa on koheltanut hattunsa kanssa ja korjaa sen hunajalla... OK :D
Mutta kun alkupöllystä on toivuttu, ajatukset suuntautuvat hieman syvemmälle ja tein pienimuotoista analyysiä. Hieman on britti-slapstick-kohellusmainen fiilis aistittavissa, mutta: se sopii muumeihin. Näin luonnehdin omaa näytepätkiin pohjautuvaa fiilistäni vähemmän muumeista intoilevalle ystävälleni (joka ei ole katsonut eikä kuunnellut ensimmäistäkään näytettä).
Maailmanensi-iltakokemus ja vähän sen jälkipuintia
Pian tuon jälkeen, 11. tammikuuta virallisessa muumiblogissa kerrottiin, että sarjan maailmanensi-iltaa juhlitaan 25. tammikuuta (huom. kuukausi ennen sarjan Suomen TV-ensiesitystä), ja että samaan aikaan faneille järjestetään oma ennakkonäytöstilaisuus Tampere-talossa. Tottakai halusin tarttua moiseen mahdollisuuteen kun sellaista tarjottiin, enkä kauaa epäröinytkään; Tampere on kohtuullisen matkan päässä ja samalla tulisi käytyä uudistetussa Muumimuseossa (viimeksi olen käynyt 2011, jolloin se oli vielä Metso-kirjaston alakerrassa). (En tapaa huudella menemisiäni hirveästi etukäteen täällä blogissani. Jos joku tätä tekstiä lukeva sattui myös olemaan paikalla tuolloin, niin heippa vaan. :D)
Täpinöissä tuli oltua ja suunnattua Tampere-talolle. Tapahtumaan ei kauheata tunkua ollut, joten ainakin kaikki halukkaat pääsivät sisään. Pääsylippujen hinta tuntui ehkä vähän suolaiselta (29 euroa/hlö), mutta toisaalta melkein puolet summasta oli muumimuseon sisäänpääsymaksua, ja kun tapahtuma järjestettiin iltasella niin menopelin pysäköinti parkkialueelle ei siihen kellonaikaan enää maksanut ja myöskin narikkasäilytys oli yllätykseksi ilmaista. Muumimuseo on upea (jos joku ei tiedä; siellä siis on esillä Tove Janssonin kirjojen kuvituspiirroksia, mutta niitä ehkä vielä kiinnostavampia ovat muumikirjojen tapahtumiin perustuvat kolmiulotteiset kuvaelmat. Muutakin hauskaa löytyy). (Voipi olla että tulee mentyä vielä uudestaan, koska huhtikuun lopulla museon vaihtuvan näyttelyn osastolla avataan muumianimaatioiden historiaa...)
Varsinaisessa tapahtumassa oli mehu- ja karkkitarjoilua, ja katsottiin valkokankaalta YLEn livelähetystä Helsingin kutsuvierastilaisuudesta. Lopuksi sitten päästiin kohokohtaan, eli katsottiin jakso tästä uudesta animaatiosarjasta. En spoilaa jakson juonta, enkä edes sen nimeä, mutta kerron kuitenkin ihan pikkuisen havaintoja ja omia fiiliksiäni.
Pientä kummastuksen aihetta on. Tuossa aiemmin mainitussa lasten näytöksessä nimittäin tiettävästi esitettiin sarjan ensimmäinen jakso (sekä suomeksi että ruotsiksi), ja siinä ei ole mitään kummallista, mutta maailmanensi-illassa, eli sanotaan nyt sitten vähän leikillisesti "aikuisten näytöksessä", esitettiin aivan eri jakso - en nyt muista ilmoitettiinko livelähetyksessä peräti että monesko jakso on kyseessä, mutta kuitenkin. Jakso oli englanninkielinen ja tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi, siitä toki ilmoitettiin tapahtuman tiedoissa. Eikä siinäkään mitään valittamista.
Kyllä minä ainakin mieluusti olisin katsonut sarjan ensimmäisen jakson, mutta kaipa tälle järjestelylle joku perustelu lienee olemassa. Tapahtumalle ei ollut ikärajaa, mutta esitetyn jakson ikärajasuositukseksi oli merkitty K7, ja pikkuisen jännittävä se olikin. Ja mahdollinen syy:
Mörkö. Ehkä maailmanensi-iltayleisölle haluttiin näyttää kyseinen jakso, koska siinä on Mörkö..? Tiedä häntä. Joka tapauksessa, voin omasta puolestani sanoa, että Mörkö on hyvin tehty. Jos kirjoittaisin blogitekstiäni englanniksi, luonnehtisin hahmoa ehkä sanaparilla "thrillingly gorgeous". Luin jostain jonkin kommentin, että sarjaan olisi haettu inspiraatiota paitsi Tove Janssonin alkuperäisteoksista myös aiemmista muumiproduktioista. En tiedä väitteen totuudellisuudesta, mutta tuolla näytöksessä minulle tuli tästä Möröstä mielleyhtymä puolalaisten huopamuumien versioon. Kenties siitä onkin osittain saatu inspiraatiota!
Puolamuumien Mörkö on huurteen verhoama, mutta minulle tulee silti
tahattomasti mieleen sokerikuorrutettu salmiakki- tai lakritsikarkki... :´-)
Minä siis tykkäsin tästä uuden animaation Möröstä, joka on arvoituksellinen ja jänskättävä mutta ei kuitenkaan liian pelottava (minulla nyt ei muutenkaan ole minkäänlaisia "traumoja" hahmoon liittyen, niin minun mielestäni sen ei ole tarkoituskaan olla pelottava, vaan vain vähän kuumottava). Mörön ääntely oli myös sellaista kuin minä sen muumikirjojen pohjalta käsitän - mutta koska jakso oli englanninkielinen niin saa nähdä onko Mörön ääntely erilaista suomenkielisessä versiossa. ;-)
Jakson tarina oli ihan mielenkiintoinen alusta loppuun; se oli periaatteessa uusi stoori, mutta tunnistin siitä vahvoja yhtymäkohtia alkuperäisiin muumikirjoihin ja sarjiksiin. Jaksossa ei nähty kaikkia keskeisiä hahmoja, mutta esiintyneiden hahmojen välinen dynamiikka oli mieleeni (erityisesti tykkäsin Muumipapasta ja Muumimammasta), ja luulen että myös muidenkin hahmojen osalta homma toimii. Tunnelma on sopivasti satumaisen taianomainen ja minun makuuni oikeanlainen, ja huumori on muumimaisen hyvää. Vaikka kohellusta on jonkin verran, sarja ei tule olemaan tyhjänpäiväistä komediaa eikä jatkuvaa äksöntykitystä.
Jaksossa kuultu musiikki on syystä taikka toisesta pyyhkiytynyt mielestäni kokonaan. En ehkä kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota kun silmin havainnoitavaa oli niin paljon. (Toisaalta näytöksessä oli volyymi vähän turhan kovalla joten siitä syystä saatoin keskittää huomioni enemmän kuvaan kuin ääneen... :-P) Joka tapauksessa minulle ja seuralaiselleni jäi fiilis ettei musiikki ainakaan ollut huonoa, ja toivon että se saatetaan aikanaan yleisön saataville.
Tapahtuman jälkeen seuralaiseni totesi, että luonnehdintani britti-slapstick-kohelluksesta osui oikeaan, ja häntä se ei suuremmin viehättänyt. Minun mielestäni se kuitenkin edelleen sopii. Seuralaiseni ihmetteli myös, miten en jakson näkemisen jälkeen vaikuttanut niin innostuneelta, mutta mieleni oli jo vaipunut enemmän analyysiprosessoimaan. ;-) (Lisäksi saattoi olla myös iltaväsy.) Olen kuitenkin intoillut jo sieltä marraskuun lopusta asti kroonisesti vähän kerrallaan!
Tuossa vasemmalla minä paasaan muumeista kaverilleni oikealla...? :-D
Olen tietenkin myös lukenut YouTuben kommenttipalstoja mielenkiinnolla. Paskamyrskyä ei ole ollut niin paljon kuin ehkä olisin olettanut, mikä on tietenkin hyvä juttu. Ihmiset ovat enemmän myönteisellä kuin negatiivisella mielellä. Ja ehdottomasti on hyvä, että ihmiset kommentoivat. Se tarkoittaa että asia kiinnostaa.
Monenmoista purnausta piisaa ihan odotetusti; osa kommentoijista ilmeisesti kipuilee edelleen Muumilaakson tarinoiden maikkari-uusiodubin takia, ja subjektiivisessa kuplassa (erityisesti sellaisessa, jossa ysärijapanipiirretty on se "aito ja alkuperäinen", faktoista viis ja hälläväliä) lillujia ärsyttää (ja ehkä tuo ärsytys omalta osaltaan osoittaa, että tälle uudelle sarjalle on tarvetta). Osaa vaivaa animaation tekniikka (ja se että muumeilla näkyy suut), osaa risovat suomalaiset ääninäyttelijävalinnat (hauska ristiriita: ihmiset tuppaavat valittamaan että "samat ääninäyttelijät ovat aina kaikkialla" mutta muumien ollessa kyseessä ihmiset haluaisivat EHDOTTOMASTI saada ne tismalleen samat äänet kuin Muumilaakson tarinoiden yleversiossa oli, muuten on kaikki pilalla??). No jaa, kun sarjan alkuperäiskieli on joka tapauksessa englanti, niin eiköhän sitäkin versiota jostakin pääse kuulostelemaan, jos suomidubbaus harmittaa jo ennakkoon. Tai sitten katsoo ruotsiksi.
Yli maarajojen pientä närää on herättänyt uutisointi (jo viime syyskuulta), että jokaisessa sarjan jaksossa kuullaan kappale joltakin kansainväliseltä musiikkiartistilta. Itse uskon, ettei sinne ihan-mitä-sattuu-tuubaa olla laitettu, mutta se kuullaan sitten. Artistit ja kappaleiden nimet julkistettiin myös tovi sitten. Monenlaista muumien nimellä tehtyä kaupallista musiikkia on ollut aiemminkin, miksei siis nytkin? (Ja btw, joka tapauksessa vain Erna Tauron sävellykset ovat sitä ainoaa "oikeaa" muumimusiikkia.)
Trailerivideon kommenttipalstan valloittivat nepalilaiset, ja sekin yllättää ja ihmetyttää. :D Nepalilaiset vaikuttavat olevan kovia somettajia ja - jos mahdollista - melkein enemmän innoissaan uudesta muumisarjasta kuin synkeämieliset ja negatiiviset suomalaiset, ainakin kommenttien määrästä ja sisällöstä päätellen. Kuten aiemmin olen maininnut, muumeissa täytyy olla jotakin todella universaalia ja maailman kansoja puhuttelevaa, kun lähes kaikissa maissa, minne muumeja on yleensäkään viety, tarinat ja hahmot on otettu lämpimästi vastaan, ja jotkut haluaisivat melkein omia ne itselleen. :-)
Hei, luulen että olen itsekin syönyt tuollaista joskus!
Vaikka olen varsin positiivisin mielin, täytyy minunkin toki jostain nillittää. Näytepätkässä Muumipeikko tarjoaa lohikäärmeelle ruoaksi jotakin, mikä muistuttaa suuresti meikäläistä lettua. Suomenruotsiksi peikko puhuukin ohukaisesta/letusta/lätystä ("plätt"), mutta suomeksi se onkin "pannukakku". Eih!! (Muumithan muistaakseni alunperin syövät ohukaisia/lettuja/räiskäleitä. Syystä taikka toisesta Muumilaakson tarinoissa puhuttiin kuitenkin enimmäkseen pannukakuista, eivätkä ne kyllä ihan täkäläisiltä letuilta näyttäneetkään, että tjooh. Sitä voisi pitää vähäisenä virheenä, mutta asia on sittenkin aika lailla toissijainen. [Siltikin minulle "pannukakku" on nimenomaan sellainen uunissa paistettu iso läystäke, muut ovat sitten lättyjä tai lätyn variaatioita. :-D])
Ei enää kauaa... mutta vielä malttaa jaksaa!
Pitkä odotus on viimeinkin päättymässä. Muumilaakson ensimmäinen jakso esitetään vähän reilun viikon päästä televisiossa Yle TV2:lla 25. päivä tätä kuuta maanantaina klo 20.00 (Areenassa jakso tosin julkaistaan jo heti keskiyön kellonlyöntien jälkeen, sekä suomeksi että ruotsiksi). Jakso myös pikauusitaan televisiossa (tiistaina klo 8.50 ja 19.30 ja sunnuntaina 10.00), mutta luulen että on näppärämpää vain katsoa Areenasta (Ruotsinkielisenä jakso tulee televisiosta päivää myöhemmin, Yle Teema Femiltä 26.2. klo 17.25.)
Tuon ensimmäisen jakson aion silti luultavasti katsoa telkkarista ihan vain perinteisen televisioelämyksen vuoksi. Kun tätä on jo parisen vuotta odoteltu, niin kyllä sen verran vielä jaksaa. (Ja mietin, että valittaakohan joku vielä siitäkin, että tuo klo 20.00-lähetysaika on aivan liian myöhäinen lapsille...)
Olen heräilemässä blogin kirjoittelun ääreen pienen joulutauon jälkeen, ja palailin tässä alkuvuodesta pitkästä aikaa Pörri Oravan pariin.
Kyseessä on 26-jaksoinen japanilainen animaatiosarja vuodelta 1979. Se on tullut Suomen telkkarista joskus 1990-luvun alussa vissiinkin, ja muistikuvani siitä olivat pitkään hyvin hataria. Pitkin elämääni olen silloin tällöin muistellut, että joku oravapiirretty oli joskus lapsuudessani, mutta enpä sen sisällöstä sitten oikeastaan juuri mitään muistanut, en sarjan tapahtumia enkä hahmojakaan kovin tarkasti, paitsi tietenkin päähenkilön: oranssin oravan jolla oli vihreä liivi ja kulkunen kaulassa. Mutta jopa tämän hahmon nimi pääsi unohtumaan. Vuosien varrella on toki välillä mietittänyt, että minkänimisestä animaatiosta mahtoikaan olla kyse, mutta päänvaivaksi asti se ei ole kiusannut, vaan se oli enemmän sellainen "voisihan sitä joskus huvikseen ja ajankuluksi selvittää"-tapaus.
Kerran, joskus lähemmäs kymmenisen vuotta sitten, saatoin huomata television ohjelmatietoja pläräillessäni, että Maikkarin Juniori-kanavalla pyörii joku Pörri Orava-niminen animaatiosarja, ja mieleni yhdisteli asioita ja koetin tonkia esiin oravapiirrettyä, josta en muistanut paljon mitään. Noilla tienoin löysin NoJopasin kirjoituksen (ja itse asiassa ihan ensi kerran koko Eläköön kuvat!-blogin), josta sain ensihätään valaistusta unohdetusta oravapiirretystä.
Vuonna 2009 (Wikipedian mukaan) oravapiirretty siis on - ehkä yllättäen tai ei -
dubattu uudestaan ja sitä on esitetty Maikkarin maksullisella lastenohjelmakanavalla.
Sarjan on tuottanut Nippon Animation, ja se perustuu Ernest Thompson
Setonin kirjaan Viirihäntä: kertomus harmaasta oravasta (Bannertail: The Story of A Grey Squirrel) vuodelta 1922 (teos on tosiaan jopa suomennettu joskus, mielenkiintoista :D). Ja ihan alunperinhän (silloin 1990-luvun alussa siis) animaatiosarja esitettiin televisiossa sangen yksinkertaisella nimellä Oravan seikkailut. Ihmekös ettei tuollainen nimi ole erityisemmin jäänyt lapsena mieleen, kun se oli noin geneerinen...
Vuoden 2014 syksyllä löysin yllätyksekseni valtaosan sarjan uusiodubatuista jaksoista netin uumenista ja katsoin ne suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella (ja esittelin sarjan ystävälleni aika pian tuon jälkeen). Koska lapsuusaikaiset muistikuvani sarjasta tosiaan olivat melkoisen hatarat, katsoessani sarjan pitkän ajan jälkeen ja näin kypsässä aikuisiässä se teoriassa olisi voinut olla kuin lähes kokonaan uusi tuttavuus. Samasta syystä minulle on ollut myös helpompaa omaksua 2000-luvun uusiodubbaus ja hahmojen toiset suomennetut nimet, vaikka alkuperäiset melko lystikkäitä ovatkin.
Juoni
Sarjan juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan: kasvutarina orvoksi jääneestä ja maatilalla kissaemon hoivissa varttuneesta oravan pojasta.
Alkuasetelma: Maatilalla syttyvä tulipalo erottaa Pörrin ja kissaemon toisistaan, ja ulkomaailman asioista tietämätön Pörri joutuu yksin jäätyään opettelemaan ja sopeutumaan oikeaan oravan elämään ja selviytymään luonnossa. Vaan ei ole helppoa, kun saarnimetsän oravayhteisö vierastaa ja oudoksuu ihmisten kanssa elänyttä ja kissan kasvattamaa oravaa.
Ajatuksia sarjasta
Hatariksi jääneiden muistikuvien vuoksi minulla ei ole Pörri Oravaa
kohtaan mitään sellaisia erityisiä lapsuuden nostalgian värittämiä
fiiliksiä, joten yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin pystyin katsomaan
sarjan melko tyhjin ja avoimin mielin ja ilman suurempia ennakko-odotuksia.
Jälkikäteen on tietenkin helppo miettiä, että koska kyseessä on sarja, jonka keskiössä ovat eläinhahmot, niin on ehkä
jokseenkin helposti ennalta arvattavissa, että draamaa ja mahdollisesti
traagisia käänteitä ja surullisia kohtauksia on luvassa, sikäli kuin
kyseessä on tyypillinen (surullinen) eläintarina. Hieman satumaista
fiilistä on toki ilmassa, mutta vaatekappaleita käyttävät oravat ja
muutkaan eläinhahmot eivät sittenkään ole liian ihmismäisiä tai ylifiksuja, vaan
luonnollisesti ja vaistojensa varassa eläviä olentoja. Vaaratilanteet ovat
todentuntuisia ja kuolemankolkuttelultakaan ei vältytä. Näitä
asioita sarjalta ehkä osaisi etukäteen odottaa. En kuitenkaan muista, että ennen sarjan katsomista erityisemmin olisin mielessäni mitään etukäteen spekuloinut.
Toki jonkin verran mietin sarjaa katsellessani, että tuleekohan jossakin välissä kohtauksia, jotka sittenkin tunnistan ja ne sitä kautta herättävät joitain kauan vaipuneita ja unohdettuja lapsuusaikaisia muistoja. Ainoat kunnolliset muistikuvani sarjasta ja tarinasta olivat, että Pörri oli kissaemon kasvattama, ja muistin myös, että jossakin kohtaa sarjaa Pörri ja tämä kissaemo tapasivat toisensa uudestaan jollakin hämärällä kaupunkikujalla.
Muistin oikein, mutta tämän lisäksi en sitten muuta muistanutkaan.
Kun minulla ei ennakkoon ollut mitään kovin suuria ja kummoisia odotuksia sarjan
sisällön suhteen, niin sen laatu ja määrä onnistuivat yllättämään ja
tekemään todella positiivisen vaikutuksen. Jotkin sarjassa käsitellyt
teemat tulivat täysin puun takaa enkä
osannut ollenkaan odottaa, että jaksoissa käsiteltäisiin
esimerkiksi jonkinasteista äitikompleksia, päihderiippuvuutta ja
näytettäisiin potentiaalista itsetuhoisuuteen vihjaavaa käyttäytymistä! (Tästä lisää vähän
myöhemmin.)
Ja osasinpa etukäteen olettaa tai en, joka tapauksessa en siltikään odottanut, että sarja herättäisi tunteita niinkin paljon, että tulisi nyyhkittyä ruudun ääressä sohvan pohjalla söpöjen piirrosoravien elämän koitoksille. :D Yllätin myöskin itseni oikeasti jännittämästä miten näädän tai kyykäärmeen kanssa oikein käy...
Tunnelma on rakennettu sarjaan hyvin, ja katsoessa tuli yleisesti kotoisa fiilis, ja suurin osa sarjan
hahmoista ja tapahtumista tuntui etäisesti tutuilta. Jaksoilla on yleensä jokin tietty teema, mutta toisinaan jaksoissa sivutaan useampaakin asiaa (esim. "Ukkosmyrsky"-jaksossa on paljon muutakin kuin vain ukkosmyrsky, ja "Käärme"-jaksossa muutakin kuin käärme). Tarinoiden aiheet, tapahtumat ja hahmot ovat melko yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia. Ja lasten, tai itse asiassa
koko perheen, ohjelmastahan onkin kyse.
Yksi asia, mikä sarjassa muun muassa viehättää itseäni on se, että kaikki ei ole niin yksinkertaista ja jouhevaa eikä kaikki käy niin helposti. Pörrin sopeutuminen metsäelämään ja tie oravayhteisön hyväksymäksi jäseneksi on vaikea ja kumpareinen, ja se oikeasti kestää useamman jakson verran. Tottahan Pörri saa alusta pitäen jonkin verran ymmärrystä ja myötätuntoa muutamalta taholta, mutta eräiden muiden kohdalla myötämielisyys ei tule itsestään, ja Pörri saa osakseen paljon ilkeilyä ja vihamielisyyttä ja joutuu tosissaan tekemään työtä voittaakseen ja valloittaakseen toisten sydämet ja saadakseen yhteisön hyväksynnän. Ja vielä silloinkaan kaikki ei ole täydellisen helppoa ja ihanaa, vaan seikkailu, ja ajoittainen kamppailu elämän kipeiden tosiasioiden kanssa on loputon. Näin se menee itse kullakin elämässä!
Pörri psyykkaa itseään ukkosmyrskyn aikaan.
Saarnimetsän oravayhteisö on melkoisen suuri. Pörrille (ja meille katsojille) tutuksi ja läheisemmäksi muodostuu kuuden oravan joukko. Kalle on ensimmäinen Pörrin oravatuttavuus ja joukon nuorin. Kalle ihailee Pörriä suuresti ja haluaisi touhuta ja seikkailla paljon enemmän kuin tämän äiti Lilli sallisi. Lilli onkin topakka täti, joka äidillisyydessään lipsuu lähes vainoharhaiseen ylisuojelevuuteen ja kontrollifriikkiyteen. Nuppu on vilpitön tyttöorava, joka on varsin kiinnostunut uudesta tulokkaasta ja opettaa Pörrille tarpeellisia taitoja. Rousku on Nupun isoisä, vanha ja viisas orava ja eräänlainen yhteisönjohtaja (jonka puheita tosin ei monesti jakseta kuunnella). Pähkylä on salskea oravapoika, hieman mahtaileva ja pitää itseään fiksumpana kuin oikeasti on. Pähkylän kanssa usein sanaileva Rontti on aina muiden kanssa eri mieltä oleva vastarannankiiski, mutta kuuluu silti erottamattomasti joukkoon.
Alussa oravayhteisön epäilevyys ja vieroksunta Pörriä kohtaan on toisaalta hyvin ymmärrettävää; onhan Pörri varsin poikkeuksellinen ja erilainen kuin muut; metsään saavuttuaan Pörri on ensi töikseen joutumassa luonnollista kautta pöllön kitaan, mutta onnistuu välttymään moiselta kohtalolta: vanha Pöllösetä ällistyy kerrakseen, kun epätavallinen orava ei ensinnäkään juokse karkuun, eikä toisekseen edes pelkää, vaan päinvastoin haluaa tutustua ja jopa ystävystyä!
"Tarkemmin ajatellen, olet hyvin outo oravaksi..." (Etpä voisi olla enempää oikeassa, Pöllösetä...)
Pöllösetä ei suinkaan jää ainoaksi, vaan Pörri luo mielenkiintoisia tuttavuuksia myös muiden eri lajia olevien metsäneläinten kanssa. Tutuiksi tulevat niin tangon tahtiin polkevat ja kaikkia koijaavat rottaveljekset, tuikea (ja ilmeisesti jatkuvasti sydänkohtauksen partaalla oleva) tikkätäti, iso ja kiltti pesukarhu, pieni mutta pöyhkeä maaorava kuin lammessa asuva kilpikonnakin - siinä muutama mainitakseni.
Tietenkään sarja ei toimisi, elleivät hahmot olisi monipuolisia ja mielenkiintoisia. Tuntuu, etten ollut aikoihin katsonut sarjaa, jossa olisi sellaisia hahmoja, jotka olisivat herättäneet ylipäätään minkäänlaisia fiiliksiä, saati sitten että joitain kohtaan olisi kehittynyt enemmänkin kiinnostusta. Pörri itse on suloisen hömelö ja ennakkoluuloton sankari, välistä hieman tyhmänrohkeakin ja joutuu oppimaan asioita usein kantapään kautta. Pörri tuo kummallisine ja hassuine tapoineen mitä ilmeisimmin tarpeellisen piristysruiskeen oravayhteisön ja koko metsän eloon, mutta eivät toiset oravat ja muutkaan metsän asukit mitään
tylsiä persoonia ole, ja sarjassa nähdään myös mukavan paljon eri hahmojen välistä kanssakäymistä. Ja on yhtä lailla kivaa fanittaa niitä tyyppejä, jotka herättävät sympatioita, kuin inhota niitä vähemmän symppiksiä... :D
Asenteestaan tinkimätön tapamököttäjä Rontti taitaa olla suosikkihahmoni... :-)
Pörrin ja Pöllösedän erikoinen ystävyys on sarjan mielenkiintoisimpia
teemoja. Se saa kuitenkin valitettavan surullisen ja katkeran kauniin lopun. Pöllö on aina
ollut yksinäinen, ja Pörri on ensimmäinen - ja ainoa - olento koskaan,
joka ei ole pelännyt ja juossut karkuun. Pörri saa Pöllösedässä aikaan
muutoksen; tämä muuttuu kiltimmäksi ja neuvoo ja auttaa Pörriä pulasta usein, ja lakkaa
syömästä oravia. Kun pöllön muutos vihdoin alkaa avartua muillekin oraville, on jo liian myöhäistä. Pörrille Pöllösetä on yksi monista ystävistä - mutta
Pörri taas on Pöllösedän ainoa ystävä.
En voinut vastustaa kiusausta tehdä Pöllösedästä eräänlaisen meemikuvan...
(tein näitä itse asiassa useammankin, mutta ne lakkasivat olemasta hauskoja
nopeasti [jos ne nyt alkuunkaan edes olivat hauskoja {mitä sopii epäillä}...])
Ja entä sitten muu elämä? Kahdenkymmenenkuuden jakson aikana ehditään etsiä, löytää ja menettää
paljon. Pörrin (konkreettisenkin) kodin etsintä ja muutkin
edesottamukset herättävät myötätuntoa ja tuntuvat jotenkin hyvin tutulta
ja samaistuttavalta näin
aikuistuneesta ihmisestäkin. Sarja kuvaa mukavan
elämänmakuisesti kasvamista ja oman paikkansa etsimistä, ja siinä
koetaan monia iloisia ja jännittäviä, ja toisinaan varsin surullisia
hetkiä, jotka antavat ajattelemisen aihetta.
Kun jänöemo on kadottanut lapsensa, Pörri haluaa lohduttaa ja tekeytyy itse pupupoikaseksi. Kun muistetaan,
että Pörri saattaa vielä ikävöidä kissaemoaan, niin voipi herätä kysymys: kumpikohan auttaa ja hoivaa kumpaa?
Joitain ajatuksia sarjan sisältömerkintöjen olemuksesta (tai niiden puutteesta... :D)
Erikseen minua toisaalta oudoksuttaa, toisaalta huvittaa, että koko sarja lienee saanut merkinnän S, Sallittu kaikille, sisältöönsä nähden. Faktuaalisestihan Pörri Oravassa on useammankinlaista ahdistuskamaa, jonkin verran väkivaltaa (joskin veretöntä) ja jopa päihteidenkäyttöä! (Oikeastaan sarjassa on siis vähän kaikkea sisältöä paitsi seksiä. ;D Joskin joitakin hyvin lievästi ja hienovaraisesti seksuaalissävytteisiä tai sellaisiksi miellettäviä viestejä ja vihjailuja voi olla havaittavissa, mutta niistä ei juuri kenenkään tarvitse osata järkyttyä ja huolestua.)
Nuppu testaa Pörrin sänkyä. *vink vink? ;-)*
Sarjalla ei kokonaisuudessaan ole, eikä myöskään jaksokohtaisesti, minkäänlaisia erillisiä merkintöjä, vaikka näin nykyaikana melko herkästi tällaiset sisällöt kaiketi tavataan merkitä (ja vähän sivupolulle hypäten, YLEllä tunnutaan reagoivan todella herkästi katsojapalautteeseen niin että toisinaan lastenohjelmien yksittäisiä jaksoja tai jopa kokonaisia sarjoja hyllytetään, itse asiassa voisin spekuloida, että ehkäpä juuri tämänsuuntaisesta syystä Pörri Oravaa ei koskaan taidettu nähdä uusintana ennen tätä vuosituhatta :D mikä sitten on todellinen syy, emme tiedä). Vaikka voihan tietty olla, että jotkin jaksot ovat saaneet sisältömerkintöjä vasta jälkikäteen (mutta ainakaan niissä tallenteissa jotka minä löysin ei ollut kertakaikkiaan mitään :D).
Mahdollisesti "kyseenalaisesta" tai sellaiseksi miellettävästä sisällöstä ei - ainakaan minun mielestäni - tarvitse huolestua, koska sitä sisältöä myöskin käsitellään, useimmiten vieläpä hyvin asiallisesti. Sarjassa tosiaan nähdään päihteidenkäyttöä muutamaankin otteeseen ja yksi jakso, nimeltään "Keikari ja kärpässienet", käsittelee jopa päihderiippuvuutta, ja siinä osoitetaan, miten toisen olennon kärsimystilan katsominen sivusta on todella vaikeaa.
Nuppu estää Pörriä syömästä enempää päihdyttäviä kärpässieniä, vaikka sitten väkisin.
Jaksossa nimeltä "Rontti parantaa tapansa" taas on synkkämielisyyttä, kun ainainen vastarannankiiski Rontti vaipuu synkkiin itsetutkiskelumietintöihin ja jopa itsetuhoisuuden partaalle(!). Oman mielen synkkyyksissä itsekin aikoinaan vellonut Ani-täti ei voi olla sympatiseeraamatta myrtsiä piirrosoravaa, mutta siltikin tuli vähän huhhuh-fiilis... onneksi tuossakin tapauksessa kaikki päättyi hyvin (ei meinaan aina ole itsestäänselvää)!
Sarjassa on siis ulkoiseen söpöyteensä ja suloisuuteensa nähden paikoin vähän "rankempaa" sisältöä (joskaan
verenvuodatusta ei koskaan nähdä), ja siltikään se ei ole sitä ylenpalttista
eläinhahmoihin kohdistuvalla julmuudella mässäilyä (joka itseäni
toisinaan hieman ärsyttää, ei niinkään siksi että sitä ylipäätään on, vaan koska se tuntuu toisinaan itsetarkoitukselliselta), mutta ei
todellakaan myöskään mitään lässytystä. Jotkin jutut päättyvät surullisesti ja epäoikeudenmukaisesti, ja sellaista elämä on.
Toisaalta minua oudoksuttaa sisältömerkintöjen puute, toisaalta huvittaa suuresti, koska sarjaa katsoessa nämä erinäiset jutut onnistuivat tulemaan niin sanotusti täysin puun takaa ja yllättämään - ja muistakaamme: nimen- ja yksinomaan positiivisessa mielessä. :-)
Ja sen takia en aikoinani voinut vastustaa kiusausta editoida videota, johon olen nämä aiheelliseksi kokemani sisältömerkinnät lisännyt (ja joilla itse hieman mässäilen)... K7, voi aiheuttaa ahdistusta, sisältää päihteidenkäyttöä, sisältää väkivaltaa!
Videon katsominen omalla vastuulla?
Lopputoteamuksia
Melko tyhjiin odotuksiin nähden erittäin mainio sarja, ja konkreettinen todiste siitä, että hienoja kokoperheen animaatiosarjoja tehtiin ennen 1990- ja 1980-lukujakin.
On sanomattakin selvää, että jos tämä sarja julkaistaisiin DVD-boksina, ostaisin heti. Kuitenkin siitä on tainnut olla vain yksittäisten levyjen julkaisuja (ja kaikkia jaksoja ei ole niilläkään julkaistu), eikä boksia ole näkynyt, eikä Juniorillakaan taideta sarjaa tällä hetkellä enää esittää... se on hieman sääli, sillä varsin hyvä sarja on kyseessä.
Lopuksi vielä piirustelemaani fanitaidetta reilun neljän vuoden takaa.
Pörrin päästä tuli hieman kissamaisen kulmikas, nenä ei ole laisinkaan pyöreä
ja muhkea häntä oli yllättävän vaikea piirtää myös. Mutta ihan jepa ulkomuistista piirretyksi?
