Muumilaakson kakkoskausikatsaus

Tekstiä päivitetty 27.7.2022. Jaarituksen loppuun upotettu video YLEllä pyörivistä sarjan 3. kauden TV-spoteista.

Onpas minulla kestänyt pitkään tämän kanssa, mutta vihdoin ja viimein saan julkaistua jaarituksen Muumilaakson kakkoskaudesta! ...vaan toisaalta eipä sillä ole niin kiire ollut, koska kolmoskausikaan ei ole vielä tullut suomeksi. (Joskin jos se olisi tullut, niin ehkä se olisi pistänyt minuun vähäsen vauhtia...) 

Lisäksi minua ei muutenkaan ole pitempään aikaan napannut jaaritella ylipäätänsä mistään muumeihin liittyvästä, olen kokenut pitkästä aikaa vähäistä kyllästymistä aiheeseen.

Siispä en tee tästä jutustakaan lähellekään niin pitkää kuin ensimmäisen kauden kanssa tuli (olen välillä yrittänyt lukea sitä itse, ja se on kauheaa. Kirjoitin hirveän järkäleen jossa oikeastaan vain jankutan samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan [tuo teksti on ehkä ainoa koko blogikirjoitteluni aikana mikä myöhemmin julkaisun jälkeen on saanut minut haluamaan takoa päätäni seinään, muistakin syistä kuin vain tuosta jankutuksesta johtuen. Mutta tehty mikä tehty. Pahoittelen siis jankutuksen määrää kyseisessä tekstissä, mutta muuten en pyytele anteeksi, ainoastaan saatan ehkä hieman korjailla tekstiä joskus jos vielä viitsin... :´D]).

Mutta sen pidemmittä esipuheitta, mitä sanottavaa minulla on Muumilaakson kakkoskaudesta?

Parin ensimmäisen jakson perusteella on aika selvää (pahoittelut että nyt toistan edellistä kirjoitustani, mutta näin se vaan on), että romaanis-eeppisellä linjalla jatketaan. Muumipeikko jatkaa kasvukipuiluaan, ja toisella kaudella korostuu Muumimamman ja Muumipapan hääsäys peikon ympärillä tämän yrittäessä itsenäistyä, sekä lisäksi vanhempien oma keskinäinen ja myös yksityinen kriiseily. Jakson katselun jälkeen minulla oli ja on edelleen se sama tunne: kuin että olisin katsonut tiivistunnelmaisen elokuvan 22 minuutissa. 

Minä ja muumeista vähemmän innostunut katselutoverini olimme hyvillä mielin muistaakseni joka kerta viikon jakson jälkeen. Useampi jakso vitseineen ja oivalluksineen sai aikaan myös naurunpyrskähdyksiä, osa toki enemmän siksi että tahattomasti kolahti itseen... 

Taisin silloin ykköskauden yhteydessä mainita hillonkeittelypuuhat. Mitäs tässä onkaan? :-)
(Ihan näin paljon en itse ole saanut aikaan, mutta kyllä lähes! XD)

(Itseäni tämä hykerrytti ja ehkä olen ainoa maailmassa; hauskaa että hillopurkit pysyivät
taustalla myös kauden loppuun saakka... :D Mutta suuri kysymys: miten aikaisin marjat ja hedelmät
oikein kypsyvät Muumilaaksossa?? [No, ehkä tämä voidaan antaa anteeksi sarjan tekijöille...])

Siinä missä ensimmäinen kausi ehkä oli eri vuodenaikoihin sijoittuvien irrallisten tarinoiden sarja missä kokeiltiin kepillä jäätä, tuntuu, että kakkoskausi on ollut yleistunnelmaltaan yhtenäisempi, ja jatkuvuuden tunne on aistittavissa. Muumipapan uusi yritys-jakson lopussa oli kiva miettiä: "ahaa, ehkäpä myöhemmin lähdetään sinne majakkasaarelle" (ja siis kyllähän se etukäteen oli jo tiedossa, mutta oli kivaa silti leikkiä ettei tiedä kaikkea ;-) [tämä on se niksi jolla minua eivät oikeastaan mitkään juonipaljastukset haittaa]). 

Kauden loppupuoliskolla keskityttiin selkeästi Taikurin hattu ja Muumipappa ja meri-kirjojen sovittamiseen, ja on mielenkiintoista, että juuri nämä kaksi romaania on valittu; Taikurin hattu on sovitettu sen niin monen monta kertaa, että etukäteen mietin, että onkohan edes mahdollista saada siitä enää mitään uutta irti, mutta jo vain, ei ollut tylsää vaan hyvinkin kiinnostavaa. Muumipappa ja merta taas ei tätä ennen ollut sovitettu "kunnolla" (vaikka toki huopamuumeissa sitä on hipaistu ja japanipiirretyssä siitä tehtiin sinällään kiva perusseikkailu).

Muutamia jaksokohtaisia erityishuomioita

Työnhakua (tai siis -metsästystä) Muumipapan tapaan :-D

Koheltamista ja toilailua on ehkä rahtusen enemmän kuin sitä romaanis-eeppistä fiilistä, mutta en valita. Nuuskamuikkunen ja tulenhenki oli tunnelmaltaan hyvä jakso, mutta juonellisesti minusta tylsähkömpi. Muumipapan uusi yritys ja Rouva Vilijonkan katoamismysteeri olivat hauskoja välipaloja, ensiksi mainitussa päästiin miettimään työelämään liittyviä asioita muumimaisesta näkökulmasta ja viimeksi mainitussa muumimaiseen dekkaritunnelmaan. :D

Kohtalokas pulloposti oli nyt sitten se aiemmin uumoiltu jakso jossa Myystä nähtiin sitä ns. pehmeämpää puolta (toki muissakin jaksoissa sitä vilauteltiin sopivan vähän), ja on vaikeaa sanoa kumpi oli mielenkiintoisempaa; Myyn ja Niiskuneidin bondaus vai Muumipeikon säheltäminen (ja sen täysin ansaitut seuraukset :D).

Taikahattu oli myös hyvä ja ehkäpä jopa kauden suosikkijaksoni, koska siinä tuntui olevan kolme miniepisodia yhdessä paketissa Taikurin hatun löytämisestä pilviseikkailuun ja teini-Muumipeikon ärsyynnykseen vanhempien paapottavana olemisesta, mihin taikahatun aiheuttama muodonmuutos toikin uudenlaisen perspektiivin. Ja silti tarina pysyi pohjimmiltaan samana tuttuna. 

Tytöt toiminnassa ja väkivalta korvattu fiksummin kutittamisella
(vaikka kai kutittamista [etenkin vastoin tahtoa] voisi pitää väkivallan muotona...).

Hyvästit Niiskuneidille-jakso sisälsi hauskan metaläpän: kun Muumipeikko ei sen kummemmin tiedä, missä Niiskuneiti tarkalleen ottaen asuu, niin miten ihmeessä sarjan tekijätkään sen paremmin voisivat tietää? :-) (Eipä asiaa ole ikinä taidettu valottaa missään alkuperäisteoksessa. Korjatkaa jos muistan väärin.) 

Muumipappa ja meri-romaani sai mielenkiintoista käsittelyä, ja vaikka siihen käytettiin kolme jaksoa, olisin silti ehkä halunnut että kauden lopetusjaksokin olisi hyödynnetty siihen - Muumipeikko ja merihevoset-jakso vain koohotti nopeasti läpi ja loppuun. En ehkä myöskään ihan sataprosenttisesti digannut siitä, miten Mörön osa tarinassa oli muutettu, ja toivon että hahmon käsittelyä jatketaan vielä tulevaisuudessa. 

Muumipeikon rakkauslaulu merihevoselle oli toisaalta kiusallinen ja jopa nolo, mutta on pakko myöntää, että siitä huolimatta sydämeni sulaa joka kerta peikon aloittaessaan loilotuksensa. Sekä englanniksi että suomeksi. Vaikka biisi onkin ihan diipadaapaa. :´) (Hah, pitää kuulostella muutkin kieliversiot tuosta laulelusta jossain vaiheessa...)

Nillitystä

Napistavaa löytyy enemmän sarjan varsinaisen sisällön ulkopuolisista asioista. Palataanpa ensiksi tuonne alkuvuoteen 2020 ja television lähetysaikoihin, voi pojat. Jotenkin oli ollut niin helppoa ja yksinkertaista ensimmäisen kauden kanssa: jakson ensiesitys maanantai-iltana klo 20. Vuonna 2020: maanantai-iltana tulee jos tulee. Kakkoskauden alkaessa 2.3.2020 esitettiin neljä ensimmäistä jaksoa putkeen klo 18 alkaen. No eipä siinä mitään, me jotka haluamme nauttia yhdestä jaksosta viikossa kerrallaan saatoimme vain katsoa sen ekan ja helposti sivuuttaa loput. 

Ja niinhän se kannatti tehdä, sillä viikon päästä esittämistä jatkettiin kuitenkin kakkosjaksosta. Sen piti tulla maanantai-iltana klo 19, mutta ei, urheilulähetyksen takia ohjelma siirtyikin tunnilla eteenpäin ja kun en sattunut olemaan paikalla, digiboksini ajastus meni auttamatta pieleen. No joo, jaksot olivat/ovat netissä Areenasta katsottavissa, mutta silti. (Yleisradio voisi harkita erillisen urheilukanavan perustamista taikka sitten omistaa koko TV2:n sille ja dumpata kaiken muun ohjelman TV1:lle taikka Teema/Femille. Sitähän se meininki on aina ollut: jos jotain urheilua on tulossa, se automaattisesti kiilaa kaiken muun ohjelmiston yli ja edelle. Kiva juttu urheilufaneille, ei-niin-kivaa viikoittaissarjoja katsoville.)

Jaksot siis esitettiin ensin kolmen-neljän jakson ryppäänä muutaman viikon välein esitysajalla maanantai-ilta klo 18, ja seuraavien yksittäisten viikottaisten jaksojen esitysaika onkin ollut sitten klo 19. Eipä siinä. Kalenterinsa ja digiboksinsa ajastusten kanssa sai olla tarkkana.

Toinen juttu on sitten sarjaan itseensäkin liittyvää: suomenkielinen dialogi. En ole kielioppipoliisi (oma bloginikin on luultavasti muotoiluvirheitä täynnä tarkistuksista huolimatta), mutta voi jestas kun kakkosjaksossa särähti. Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon repliikit "Ei ne ole mitään kiviä" - "Ne on tulenhenkiä" eivät minuun korviini kuulosta hyvältä suomen kieleltä tai ainakin kuulostaa hemmetin typerältä ohjelmassa, jossa hahmot eivät oletettavasti puhu puhekielellä. Jonkun pitäisi tarkistaa dialogi ennen äänitystä. Mielellään useamman henkilön, useampaan kertaan. (Nyt en muista, oliko muissakin jaksoissa jotain vastaavaa tai muuta kömmähtelyä, mutta tuo jäi mieleen jo ekasta kerrasta.)

Ja tulevaa

Toinen kausi loppui pakahduttavaan odotukseen tulevasta. Sarjan kolmannen kauden valmistuminen on ollut vähäinen mysteeri, kiitos koronaviruspandemian. Vaikka yritänkin seurata sosiaalista mediaa niin siltikin minulta meni ohi tieto, että kolmoskausi on valmistunut jo tovi sitten ja briteissä Sky otti sen esitykseen taannoin tämän vuoden huhtikuun alussa. Suomen esitysaikataulusta ei tämän blogitekstini julkaisuhetkellä ole vielä mitään tietoa. Ehkä ja toivottavasti syksyllä...??

Se kuitenkin on muun muassa saatu tietää, että kolmoskaudella saadaan hahmoista Niisku ja Haisuli kehiin. (No, kakkoskauden lopussa ehkä vähäsen vihjailtiinkin Niiskun mahdollisella esiintymisellä tulevaisuudessa. :-)) Hahmot tulevat ilmeisesti olemaan mukana useammassakin jaksossa eivätkä jää vain yhden episodin vieraiksi, olen tästä hyvinkin mielissäni (etenkin Niiskun osalta). Myös osa aiempien kausien hahmovieraista tekee paluun kolmannella kaudella.

Teatraalinen peikko vauhdissa taas. Mieleni tekisi vääntää huono vitsi
siitä "You're so dramatic when you're hungry"-snickerspatukkamainoksesta...

Tämä menee ehkä lievästi aiheen sivusta; kolmannen tuotantokauden ollessa tekeillä uutisoitiin kai melko varhain, että enkkuversiossa Muumipeikon ääni vaihtuisi. Uutinen ei hetkauttanut minua tuoreeltaan, mutta viime aikoina, kun olen nyt kertaalleen katsellut sarjan aiempia kausia myös englanniksi, on ruvennut tuntumaan siltä, että kyllä tuota peikon brittiääntä tulee ikävä kun kolmatta kautta joskus pääsee enkuksi kuulostelemaan. 

Samaten olen muutenkin miettinyt, että sarjaa on melkeinpä viihdyttävämpää katsoa englanniksi. Vaikka suomiversio ei ole missään nimessä huono, niin enkkudubbi silti vie voiton (paitsi pikku Myyn äänessä - yllättäen, tai sitten ei. Spekuloin edelleen, että Myyn äänellä on todella paljon väliä vain ja ainoastaan suomalaisille. :´-)). En tiedä, ehkä se johtuu siitä että enkuksi sarja tuntuu "uskottavammalta". Mietin, että ehkä tämä uusversio muumeista puhutteleekin enemmän brittisarjojen katsojia ja ystäviä kuin animaatiofaneja? (Tietenkään näiden ei tarvitse sulkea toisiaan pois, itse olen enemmän kuitenkin yleinen animaatiofani kuin brittidraamakomediafani. )

Lopuksi vielä eniten ihailemani näkymät kakkoskaudelta.

...

Mitäpä tässä enää muuta kuin että toivottavasti pian kuullaan uutisia siitä millä aikataululla kolmoskausi saadaan esitykseen Suomessa...

Lievästi ajankohtainen lisäys 27.7.2022:

Huomasin menneenä viikonloppuna, että YLE on alkanut mainostaa Muumilaakson 3. tuotantokautta ainakin kahdella TV-spotilla, joissa kerrotaan, että sarja on katsottavissa Areenassa ja 3. kausi tulossa televisiossa syksyllä. Mitään sen tarkempaa aikataulua ei ole mainittu - vielä tuo kolmoskausi ei ole Areenassa, mutta lähtökohtaisesti kuitenkin oletan, että sinne se saattaa ilmestyä jo ennen televisioesitystä.

 

Kiva että saadaan kuin saadaankin vielä tänä vuonna! :>

Happy Happy Clover (ja erään tädin pään kääntyminen)

En muista milloin, mutta kumminkin joskus törmäsin animesarjaan nimeltä Happy Happy Clover (2007). Häilyvät muistikuvat ensikohtaamisesta ovat nämä; olin seikkaillut YouTuben rönsyissä ja jotenkin päätynyt klikkaamaan ja katsomaan sarjan alkukuvat ja puolikkaan ensimmäisestä jaksosta (ilman tekstityksiä) ja todennut että sen söpöys oli liikaa jopa minulle, ja jättänyt homman siihen. 

(Jälkikäteen olen tarkastanut omasta pikku animenkatselu-tietokannastani että tämä on tapahtunut alkuvuodesta 2009 peräti.)

 

Sarjan intro. Vuonna 2009 tämä oli liikaa jopa minulle, vaikka olinkin jo alkanut lämmetä ns. "tyttöjen jutuille". Kuitenkin ehkä vähän liian söpöä ja turhan isoja silmiä minunkin tyttömäiseen makuuni...? (Jättäkää muuten videon englanninkielinen tekstitys huomiotta, se on vain karkea konekäännös. :DP Upotan silti juuri tämän videon koska se on ladattu tubeen 2008, joten on melko todennäköistä että juuri tämän olen nähnyt ekana...) 

 

Minullekin siis tuli viimein raja vastaan yli-ällö-imelä-söpöeläinjuttujen osalta!

 

...

 

......

 

Mutta miten ollakaan, sarjan alkuperäisteos, Sayuri Tatsuyaman sarjakuva (2005-2008), julkaistiin Suomessa vuosina 2011-2012, nimellä Happy Happy Clover, lisäotsikolla Seikkailuja Puolikuun metsässä. Sitä päätin kokeilla - kynnystä madalsi ja asiaa helpotti tieto, että kyseessä on "vain" viisiosainen, eli melko lyhyt sarjakuvateos (tykkään lyhyemmistä sarjoista ja siitä, jos [ja että] tekijä kertoo tarinansa tiiviisti ja napakasti. Harvoin tarvitsee rönsytä mahdottomasti. Tottakai olisi mukavaa osoittaa joskus kunniaa myös niille tekijöille jotka jaksavat kertoa tarinaa pitkällekin ja onnistuvat pitämään jutun silti edelleen mielenkiintoisena, mutta minkäs teet, pidän enemmän lyhyemmistä jutuista). 

Tuohon aikaan, reilu kymmenisen vuotta sitten, lueskelin jonkin verran suomeksi julkaistua mangaa, ja sitä kautta söpöpupujen seikkailut tulivat luontevana jatkona. Tosin - Happy Happy Cloverin kohdalla törmäsin erikoiseen ongelmaan, jolle en vieläkään ole keksinyt selkeää syytä: en yksinkertaisesti jaksanut lukea mangaa kuin kaksi-kolme lukua kerrallaan. Missä vika, kun parikymppisenä neitinä lueskelin kepeästi (englanniksi käännettyä) mangaa koko pokkarillisen yhdeltä istumalta? :´D Miksi lapsille suunnatun mangan, jossa luvut ovat vielä lyhyempiä kuin teinitytöille suunnatuissa sarjiksissa, luku tuottaa vaikeuksia?

Mietin, että olenko jo tullut vanhaksi. Ja siis, kuitenkin muuten tykkäsin (ja tykkään) sarjakuvasta - huomattavasti enemmän kuin olisin arvannut muutamaa vuotta aiemmin, vain animesovituksen ensimmäisen jakson puolikkaan katsottuani.  

En voi sanoa katuvani tätä loppuvuoden 2011 hankintaa, vaikka ensimmäinen lukukerta olikin vaikea.

Tai no... tuskinpa ns. kelkan kääntyminen hirveästi yllättää, jos söpöt eläimet ovat (kai aina olleet) tämän tädin juttu ja heikkous..? :-DP Eli loppujen lopuksi itsestään selvää? XP ... mutta jotenkin sarjakuvan lukeminen teki tönkköä. Ehkä se johtuu juuri tarinoiden tiiviydestä, ähky tulee nopeasti, ei vaan jaksa? Tai ehkä vain olen tullut vanhaksi.

Sarjakuvan suomenkielinen julkaisu helpottaa omaa aiheesta kirjoittamista yleensäkin. Toisaalta se on vähän monimutkaista. Sarjan nimi on englanninkielinen (tai oikeastaanhan se on japanilaistettua englantia, "Hapihapi Kuroobaa" :p), hahmojen nimet ovat pääasiassa alkuperäiset japanilaiset (vertailuna; sarjiksen enkkujulkaisussa hahmojen nimet on englannistettu), muutamien hahmojen kohdalla suomentaja on tehnyt poikkeuksen ymmärrettävistä syistä (ks. hahmokollaasikuva alempana tekstissä), ja paikannimet ja erikoistermit on suomennettu. 

Toki kaikkien hahmojen nimien suomentamiselle tässä tapauksessa olisi perusteita koska lapsille suunnatusta sarjasta on kyse - toisaalta hahmojen japanilaiset nimet tuovat eksoottisen säväyksen ja muistuttavat että kyseessä on käännösteos. Myöskin animesovituksen katsominen on mukavampaa kun hahmojen nimet valtaosin ovat samat. (Mutta erityisesti jos animeversio olisi käännetty ja dubattu, hahmojen nimien lokalisointi olisi erittäin jepa!)

Niin kummasta minun nyt pitikään kirjoittaa...?

On vaikeaa tehdä eroa animaatiosarjan ja sarjakuvan välillä. En oikeastaan edes tiedä tai muista, kummasta alunperin meinasin kirjoittaa tässä jaarituksessa, vai meinasinko ylipäätään painottaa jompaa kumpaa enemmän (tämäkin jaaritus on lojunut keskeneräisenä luonnoksena valehtelematta vuosikausia, edeten vain vähän kerrallaan). Animesta saa toki paremmin kivoja värikuvia blogitekstiin. :D

Tykkäsin siis sarjiksesta enemmän kuin olisin arvannut, ja luettuani sen päätin antaa animellekin uuden mahdollisuuden vuonna 2013 - itse asiassa pääsiäisenä koska noh, yksinkertaisesti 'söpöpupuanimen katsominen sopii hyvin pääsiäisen viettoon', eikö niin? ♪ (Minun piti julkaista tämä teksti jo viime vuonna, koska tuolloin etenkin Taotao-elokuvasta jaarittelun jälkeen olin tyytyväinen ja todella innostunut kirjoittamaan pitkään keskeneräisenä lojuneita juttuja valmiiksi ja julkaisukuntoon! :D ... mutta sitten mieleeni tulikin taas aivan muita asioita ja söpöpupujaaritus jäi vaihteeksi junnaamaan, ja lopulta päätin että suosiolla lykkään jutun viimeistelyn sitten ensi eli tämän vuoden pääsiäiseen. :-D [Taas alan harhautua aiheesta...]) 

Viime vuonna: "Voi ei, joko taas se jutun valmistuminen lykkääntyi?!"
(Mitä suotta stressata... :D Rento hömppäblogihan tämä on ja oleva ♪)

Animessa kun ovat kuitenkin periaatteessa sama tarina ja tutut hahmot kuin sarjakuvassa - lisänä vain värit, liike ja ääni! (Pari muutakin tapausta olen näin kokenut; siis "ensin manga, sitten anime"-tyyliin.) Animeversioon ei pääse käsiksi juuri muuten kuin englanninkielisen fanitekstityksen kautta.

Katsoessani sarjan 2013 aloin miettiä että aah, tämä on kyllä niin telkkarin aamulastenohjelma-kamaa, miksei tätä tule töllöstä suomenkielisenä~... (ja tämänkin sarjan kanssa on hauska ajatusleikkiä miltä paikallinen dubbaus voisi mahdollisesti kuulostaa...)  

Anime ei sovita koko sarjakuvaa, vaan vain osan siitä. Sarjassa on 13 jaksoa, joissa on puolestaan kaksi tarinaa. Sarjakuvan osalta animesovitus kattaa melko lailla kokonaan kaksi ensimmäistä pokkaria ja vähäsen kolmatta, ja animeversion tarinoista neljä on ns. anime-originaaleja eli ne eivät pohjaudu sarjakuvaan suoraan (mutta noudattelevat sen henkeä melko hyvin). Animeversio on mitoittanut tarinat n. yhden vuoden ajalle, jolloin saadaan seurata vuodenaikojen vaihtumista, tästä johtuen osa tarinoista tapahtuu eri järjestyksessä animaatiossa ja sarjakuvassa (jossa tapahtumat sijoittuvat huomattavasti pidemmälle aikavälille). 

Kolmeentoista jaksoon ja kahteenkymmeneenkuuteen kymmenminuuttiseen tarinaan mahtuu toki paljon, ja vaikka juttu saadaankin melko hyvään pisteeseen, olo tuntuu silti hieman valjulta animen loppuessa, se tuntuu liian selvästi tyypilliseltä animen välietappi-lopulta. Sarja tuntuu loppuvan juuri kun sen maailmaan on päässyt sisään ja hahmoihin alkanut kiintyä. Jos animen sattuu katsomaan ja tykästymään siihen ensin, sarjakuvan pariin lienee helppo siirtyä. Toisinpäin se ei välttämättä toimi niin hyvin; sarjakuvan ensin lukeneille faneille animesovitus voi olla lievähkö pettymys, kun se lähinnä tuntuu vain pieneltä kurkistukselta väritettyyn ja elävöitettyyn versioon. Ihan mukava se toki on katsoa - mutta "harmittaa kun tätä ei ole enempää!" on se päällimmäiseksi jäävä fiilis. (Sarjakuvasta ja sen lopusta puolestaan tykkäsin todella paljon, koska vähemmän yllättäen siinä alkoi kehittyä kuvioita ja tarinalla oli selkeä päätös.)

Animesarja olisi voinut jatkua toisenkin kauden verran. Yritin tutkailla ja huomasin ettei sarjaa ole julkaistu Japanissakaan edes DVD:llä. Toisaalta sarjalla on ilmeisesti ollut laajalti erilaisia oheistuotteita ja myös esim. animen soundtrack on julkaistu aikanaan. Lisätonkimisella ilmeni, että itse asiassa animaation tuotantoyhtiö on tehnyt konkurssin 2010, joten se saattaa olla osittainen syy siihen, miksei sarjaa juuri olla nähty muualla maailmassa eikä julkaistu DVD:llä edes kotimaassaan. 

Mangan lukeneet tuntuvat muistelevan lämmöllä ympäri maailman, ja animeversiostakin varmaan tykättäisiin jos se olisi mahdollista saada levitykseen, mutta minkäs teet. Vähäsen harmittaa, ja jotenkin silti toivon että joku taho tarttuisi toimeen ja onnistuisi pelastamaan tämän animeversion niin että se voitaisiin julkaista paitsi Japanissa niin myös muualla maailmassa - kyseessä ei ole mikään vuosisadan eikä edes vuosikymmenen mestariteos, eikä edes teknisesti kovin laadukas animaatio, mutta silti~... :´DP 

Juoni

ah ja ääh niiiin moneen kertaan nähty perus anime-juttu: päähenkilötyttö meinaa
myöhästyä koulusta - mutta tyttö onkin tällä kertaa neljällä jalalla juokseva pupu!
(Mukavaa että hahmot edes vähän toimivat oikeiden eläinten tavoin.)

Happy Happy Clover kertoo siis Chima-nimisen tyttöpupun ja tämän ystävien arkielämän kommelluksista ja seikkailuista Puolikuun metsässä. Pupulapset ja muutkin somat eläimet käyvät koulua, jossa opettajana on vanha viisas professoripöllö. Samalla seurataan hahmojen henkistä kypsymistä ja oman paikan etsimistä yhteisössä ja elämässä yleensä. Tarinat painottavat ystävyyden, perheen ja kodin merkitystä, ja jos juoni onkin yksinkertainen, tarinat ovat mukavan maanläheisiä ja helposti samaistuttavia.

Oikeastaan näen tämän sarjan tasapainoisena ja sitä kautta onnistuneena yhdistelmänä hyvistä ja turvallisista elementeistä; Pörri Oravasta tuttu oman paikan etsintä (joskin kevyemmällä otteella), draama ja mielenpahoitushetket muistuttavat Seikkailumetsää, mutta ilman sitä kiusallisen pöhköyden tunnetta (mieleniloitushetkiä on tässä sarjassa huomattavasti enemmän). Suloinen eskapismi ja pienet fantasiaelementit tuovat vähän samankaltaista fiilistä kuin Muumilaakson tarinoissa. Kaiken kruunaa nostalgiasävyinen lapsuuden kuvaus, joka voisi olla lähes suoraan Taotao pienen pandakarhun maailmasta. Ja tuon kaiken keskellä häärää perus-animetyttö, tosin pupuhahmoisena!

Sarja ei ole pelkkää söpöstelyä, Chima potkii armotta ilkiöitä ja muita väärintekijöitä persuksiin
(tämä on toki komediamielinen elementti. Sarjassa muistutetaan myös,
että väkivalta ei ole todellinen ratkaisu ongelmiin niin kuin se ei olekaan :D).

Sarjan pääkohderyhmänä ovat suurin piirtein alakouluikäiset tytöt. Luulenkin, että jos tämä sarja olisi ollut olemassa 1990-luvun alussa, olisin fanittanut tätä ihan kympillä lapsuudenystävieni kanssa. Itse asiassa - sarja tuntuu jotenkin nostalgiselta. Se tuo mieleen lapsuuden ja siihen liittyvän valtavan energisyyden ja elämänilon - ja saa tämän tädin vähän haikeaksi ja huokailemaan. Ajat ovat selvästi muuttuneet ja Chima kavereineen elää huomattavasti vapaampaa elämää kuin vaikka Tiina ja kaverit Vaahterakaupungissa - mutta toki Puolikuun metsän eläinlapsosillakin on selkeät rajat ja säännöt.

Lapsihahmot käyttäytyvät tyypillisillä tavoilla, välillä itsekkäästi ja ajattelemattomastikin, mutta ymmärtävät ja oppivat virheistään (usein kantapään kautta). Aika samaan tyyliin kuin Chima ja kumppanit, minäkin temmelsin kavereideni kanssa. Seikkailuja ja kommelluksia, mutta myös harmillisempia (jopa ikäviä) sattumuksia ja vaikeuksia, väärinkäsityksiä ja riitoja, jotka yleensä kyllä aina selvitettiin ja sovittiin. Sellaista.

Vaikka minua ehkä voisi pitää "yli-ikäisenä" niin sittenkin loppujen lopuksi sarjakuva kolahti minuun, ja olen lukenut sen uudestaan muutamia kertoja - ja uskon tulevani lukemaan sen vielä useasti (iltalukemisena se pari-kolme lukua on passeli määrä). Kun katsoin animesovituksenkin pitkästä aikaa kunnolla tätä jaaritusta varten, huomasin välillä liikuttuvani ja jopa ihan purskahtelevani itkuun söpöpupujen ponnisteluja ja pinnistelyjä seuratessa (sarjiksenkin parissa näin kävi).

Chima työstämässä taikinaa omenapiirakkaan, joka tulee parhaalle ystävälle
joka on sairastunut, ääähh~ (Chiman äiti katsoo huolestuneena syrjässä ja syystäkin :-D)

Olen tunnetusti ja tiedostetusti tunteellinen pehmo, mutta silti välillä tuntuu oudolta ja lievästi kiusalliselta, kun suomalaisena täti-ihmisenä huomaan alkavani eläytyä vahvasti tarinaan, jossa aivan erityistä painotusta tuntuu olevan - ehkä enemmän japanilaisille tyypillisesti - kauneuden, ruokakulttuurin (hah, maistaisin mieluusti sarjassa esiteltyjä ruokia ja herkkuja :-D) ja tunteiden ilmentämisen osalta. (Hassua koska yleensä minulla ei noin muuten ole minkäänlaista ongelmaa enkä tapaa nolostua tämäntyyppisistä jutuista... :D)  

Aikuinenkin siis saa hyvää mieltä ja lämmintä henkeä tästä sarjasta, jos sille jaksaa antautua.

Hahmot

Sarjan keskeiset hahmot (niin sanotusti)

Happy Happy Cloverin päähenkilönä häärää siis iloinen ja energinen Chima-tyttöpupunen. Meru on hieman ujompi tyttöpupu, joka sarjan alussa muuttaa Puolikuun metsään ja josta tulee Chiman paras ystävä. Merun tyttömäistä vertaistukea tarvitaankin, sillä tätä ennen Chiman kavereina ovat olleet poikapuput Gaku (joka oikeastaan on kuin Chiman poikaversio ja mieluusti kisaileekin Chiman kanssa) ja silmälasipäinen Haru (joka ammentaa kirjojen oppeja mutta osaa ajatella myös itse). 

Liito-orava Hirari on virallisesti Chiman rauhallinen ja hillitty lapsenvahti. Professori Huhuu on pöllö, joka sekä opettaa eläinlapsosia että toimii lääkärinä, ja jonkinlaisena epävirallisena metsän johtajana (ja jaarittelee paljon, hmm :-D). Reissurusakko on metsänasukkaiden rakastama idoli jonka saapumista odotetaan innolla. Paikkansa sarjassa on myös Gakun nuoremmilla kuutosveljillä, sekä keppostelevilla riesahahmoilla Charaku-ketulla ja Kururi-oravalla. Vähäistä harmia pupukamuille aiheuttavat myös räppäävät bulbuli-lintuveljekset Bul ja Bully. Lukuisia yhden-kahden jakson vieraita myös piisaa (ja sarjakuvassa hahmoja on vielä enemmänkin).

Kuka täällä pöljäilee? Ettei vaan olisi eräs päähenkilöpupunen...

Hahmojen puolesta sarjan suosittaminen on hieman kaksijakoinen juttu. Happy Happy Clover on nimittäin melko vahvasti päähenkilönsä vetämä Chima-show. Chiman jälkeen tärkeimmät ja hieman enemmän tilaa saavat hahmot ovat Meru, Hirari ja Reissurusakko. Gaku, Haru ja kaikki muut jäävät auttamattomasti Chiman jalkoihin, vaikka näillä on hetkensä animesovituksessa (ja joillakin paremmin sarjakuvassa). Niinpä Happy Happy Cloveria ei voi täysin varauksetta suositella, ellei päähenkilö miellytä.

(Tästä kappaleesta oli alkujaan tulossa pitkälti pelkkää päähenkilön ylistystä, kunnes mietin ja totesin, että jokin raja minun on vedettävä ja niin päädyin lyhentämään kappaletta roimasti. Lienee parempi, jos teen tämän mangan/animen päähenkilöstä vaikkapa ihan oman hahmofanitus-postauksen. :´D) 

Tahaton hupi-extra

"Tiedätkö olevasi aika rasittava, muksu?"

En ole todellakaan ensimmäinen, joka tämän toteaa, mutta Chimasta ja Reissurusakosta tulee kovasti mieleen eräs toinen parivaljakko - nimittäin Muumilaakson tarinoiden Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen. Chima on liki jatkuvasti pyytelemässä päästä mukaan reissaamaan kuin Muumipeikko ikään. (Spoileri joka kyllä allaolevasta kansikuvastakin paljastuu: sarjakuvassa Chiman sinnikkyys ja uurastus lopulta palkitaan!)

Viidennen ja viimeisen mangapokkarin etukansi.

...hupaisanhan tästä havainnosta tekee siis se, että ihan faktuaalisesti Reissurusakon ääninäyttelijä todella on myös Nuuskamuikkusen ääni Muumilaakson tarinoiden japanidubbauksessa. :´D Sitä en tiedä onko kyseessä puhdas sattuma...

...

Taaskaan en osaa lopettaa tekstiä järkevästi, joten laitan vain gifin auringonlaskussa nauravasta Hirarista...

Tynkä: Lisää tekstityksiä tubevideoihin

Kuten Mies joka istutti puita-animaation kanssa, olen nyt ajastanut ja hiljattain lisännyt tekstitykset muutamaan muuhun YouTubeen lataamaani videoon. (Vaikkei varsinaisesta editoinnista olekaan tässä kyse, laitan tähän avainsanaksi silti "editoidut tekeleet"... tai no, onhan tekstitysten luomisen jälkeinen muokkailu, korjailu ja ajastuksen fiksailu editointia! Että joo! :D)

Seuraavat videot siis ovat saaneet tekstitykset:

• Outo tarina sammakosta joka muuttui prinssiksi
• Itsekäs jättiläinen (animaatioon liittyvä blogitekstini, jos se on vielä lukematta)
  
• Prinsessa joka näki kaiken
• Taikapuutarha
  

(Huom. videoiden otsikot ovat myös omia suomennoksia, eivät siis välttämättä virallisia.)

Olen tehnyt tekstitykset samasta syystä kuin Mies joka istutti puita-lyhärille: huonostikuuleville ja/tai muuten vain tekstiä sitä paremmin kuin puhetta ymmärtäville. 

Niin, mikseipä tämäkin olisi ihan pätevä syy... kunhan katsojat muistavat laittaa tekstityksen päälle!

Periaatteessa kuitenkin oikeastaan ihan vain huvikseen - tekstitysten ajastaminen on hauskaa ja tekstitettävää puhetta kuulostellessa saa välillä haastaa omat korvansa.

Vuosikausien ajan olen kuullut tämän noidan sanovan "Äiti närkästyi kyllä", ja välillä jopa mietin,
että kenen äiti?? ... kunnes viimein vuonna 2022 lopultakin kuulin repliikin oikein!
(Tämä ja ylempi kuva animaatiosta Outo tarina sammakosta joka muuttui prinssiksi)

Välillä minulle käy niin että tv-ohjelmissa (ja joskus myös radio-ohjelmissa, kuunnelmissa ja muissa vastaavissa, jos niitä satun kuuntelemaan) jokin yksittäinen puhuttu repliikki, joko kokonaan tai osittain, puuroutuu korvissani mössöksi josta selon saamisessa on vaikeuksia... ja välillä kuulen myös ihan totaalisen väärin (erityisesti laulujen sanat). :D Sillä ei ole väliä onko ohjelma vanha tai uusi, nämäkin tekstittämäni 1980-luvulta peräisin olevat nauhoitteet tuottivat vähäsen haastetta. 

Sekä siksi, että puhe on joko nopeahkoa ja kiihkeää tai muuten oudolla tavalla rytmitettyä, että välillä myös siksi, että itse videonauha on kulunut ja sekä kuva että ääni räpsivät...

Aluksi kuulin "miltei", mutta myöhemmin olen kuulevinani lukijan sanovan sittenkin "melkein".
Itse asiassa en ole varma kummastakaan sanasta... :D
(Kuva animaatiosta Prinsessa joka näki kaiken)

Uskoisin kuitenkin, että ainakin nämä nyt julkaisemani tekstitykset ovat oikein, mutta virheettömyyttä ei voi koskaan taata...

Vapaa-aikani ja huvitukseni puitteissa jatkan videoiden tekstittämistä - toki olisi mukavaa kuulla myös mahdolliselta yleisöltä onko moiselle minkäänlaista kiinnostusta tai kysyntää (haittaa siitä nyt ei ainakaan voi olla).  (Ehdotuksia ja pyyntöjä, samaten kuin huomautuksia valmiisiin tekstityksiin liittyen saa esittää sekä itse kanavani tubevideoihin että tänne blogiin.)

Vilkaisuna: 2010-luvun halinalleja

Joskus viime vuonna (en muista oliko vielä kesä, loppukesä vai jo alkusyksy) huomasin, että Nelonen esittää jotain halinallesarjaa töllössä lähes jatkuvalla syötöllä (sekä arki- että viikonloppuaamuisin [näköjään ei enää tällä hetkellä]). Nopealla tutkailulla huomasin että kyseessä on tarkalleen ottaen sarja nimeltä Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (Care Bears: Welcome to Care-a-lot) vuodelta 2012. Päätin "repäistä", ajastin digiboksini ja vähitellen katselinkin sarjan kaikki 26 jaksoa läpi syksyn aikana. 

Nyt voin siis kerrankin ja vihdoin sanoa oikeasti katsoneeni kokonaisen halinallesarjan! Saavutus sekin! \o/ 

(Vanhojen halinallesarjojen jaksoja voisi toki YouTubestakin katsoa enkun kielellä ihan ilmaiseksi ja laillisesti viralliselta halinallejen tubekanavalta, ainakin tällainen soittolista löytyy, eiköhän minulta vielä joskus liikene aikaa ja kiinnostusta... [pitäisi vielä nähdä sen verran vaivaa ja plärätä tuo soittolista läpi ja tarkistaa, löytyvätkö kanavalta kaikki jaksot vai ei :-D toisaalta ei sillä ole ehkä niin väliä kunhan jotain joskus ehtisi katsoa...])

Tätä kuvaa on käytetty Nelosen sivuilla ja ohjelmaoppaissa. Kuvassa sarjan pääkuusikko.

Mistäs tässä sarjassa on kyse? Noh, halinallet asustelevat Halimaassa ja puuhastelevat kaikenlaista. Välillä nallet duunailevat ihan keskenään ja välillä nämä saavat vieraikseen ihmislapsia. Välillä nallet tarvitsevat apua ihmislapsilta, välillä toisinpäin. 

Siis aika lailla samaa tavaraa mitä se on 1980-luvulta alkaen ollut.

Keskiössä on kuusi "aikuista" halinallehahmoa. Vanhoja tuttujahan nämä enimmäkseen ovat, ja jos hahmojen luonteita ehkä onkin vähän muutettu niin ei se ainakaan huonolta vaikuta (muistetaan toki, että oman kokemukseni perusteella itse en henkilökohtaisesti pidä halinalleja kovinkaan persoonallisina hahmoina vaikka designit ovatkin somia - halinallekuvitettuja postikortteja jne. silti suurella todennäköisyydellä ostaisin jos tulisi vastaan). 

Helläsydän ja sukulaislapsi Ihmesydän.

Helläsydän on nallejen vastuullinen ja rauhallinen johtajahahmo. Mutru on sama vanha yrmy joka rakentelee ja korjaa (ja on aina nälkäinen). Ilonalle on nimensä mukaisesti iloinen ja yhden nallen tsemppari-huutosakki (ja muutoin touhuaa kasvimaalla). Aurinkoinen on energiaa pursuava urheilija. Reilunalle on porukan leipuri joka ymmärtää eläinten puhetta, ja Sopusointu on itsevarma ja musikaalinen diiva. Joukon seitsemäntenä on vasta nallelapsonen ja kyselyikäinen Ihmesydän joka on sukua Helläsydämelle. Sarjan ilkiö on vihreä ja pörröinen, kruunupäinen Petonen (eng. King Beastly). Muitakin halinalleja sarjassa tavataan, ja jotkin yksilöt ovat liki keskeisinä hahmoina, mutta harmillisen pieneen rooliin ne jäävät, haliserkkuja puolestaan sarjassa ei tavata ollenkaan.

Petonen on kiltisti lähinnä kiusankappale, ei oikea pahis.

OMG muitakin halinalleja on, mutta etäisiksi täyte/taustahahmoiksi jäävät... (olisi niitä voinut
enemmän hyödyntää tarinallisesti kun ne kerta on viitsitty mallintaa, värittää ja kaikkea?)

Jalin ja Halin inkarnaatiot esiintymässä yhden jakson verran (kai, en muista enää).

Tämä oli minulle ensi kerta kun katsoin CGI-animoituja halinalleja (tiedossani on, että niitä on kyseisessä formaatissa aiemminkin tällä vuosituhannella tehty). Kohtalaiselta näyttää ainakin tämä sarja. Nallet ovat pehmoisia ja söpöjä, ja itse sarjakin oli loppujen lopuksi ihan katsottava, joskin myös helposti unohdettava. Siihen oli melko helppoa hypätä ihan keskeltäkin mukaan. Tarinoissa on toimintaa, mutta lämminhenkinen ja opettavainen pohjavire; saman oloisia tunnelmia ja juttuja mitä mieleen on lapsuuden vanhoista halinallepiirretyistä jäänyt. Konsepti on pysynyt koko lailla samana, vaikka halinallejen eri aikakausien inkarnaatiot ovatkin hieman erilaisia. 

Tämän nallen kanssa lähtisin teelle (tai kahville, tai kaakaolle) koska vaan <3

Jos suosikkihahmoja tarvitsee nimetä, niin Mutruhan se edelleen on ylivoimaisesti vahvin ja omintakeisin halinallepersoona, joka ilmentää myös negatiivisia tunteita ja antaa luvan käsitellä niitä, siitä ei pääse mihinkään. Mutta koska Mutru on niin liki-itsestäänselvä vastaus, niin nimeän suosikikseni myös Reilunallen, jolla on myös ehdottomasti kivoin asumus tässä sarjassa!

Reilunallen asumus. Muillakin nalleilla on persoonalliset asumukset,
mutta jos saisin valita jonkin niistä käyttööni niin kyllä se tämä puumaja olisi. *_*

Itse Reilunalle. Keksien leipominen (ja syöminen) on kivaa!

(Hahmo on saanut pienen päivityksen designiinsa tällä vuosituhannella; 1980-luvulla hahmon "masumerkkinä" oli pirtelömuki jossa kaksi juomapilliä jakamisen symbolina. 2000-luvulla hahmon merkiksi on vaihdettu kaksi ristikkäin olevaa tikkaria. [Pidän vanhasta masumerkistä enemmän.]) 

Myös Ilonalle on kiva, vähän niin kuin miedompi halinalleversio My Little Pony-sarjan Pinkie Piesta. :´-)

Ei Ilonallen työkään näköjään ole aina helppoa (vaikka miten olisi muistilappuja apuna, auts),
muiden ilostuttamisessakin tulee jossain kohtaa vastaan oman itsen rajallisuus...

 

Muuten ihan kiva tämän vuosituhannen lastenohjelma, mutta...

Sarjan katselukokemukseen liittyy muutama pieni ärsyynnys. Ensinnäkin dubbauksen puhekielisyys. Se särähti välillä ikävästi korvaan. En ole kuulostellut, puhuvatko nallet alkujaankin puhekielellä enkkuversiossa, mutta jos niin on, niin taas kerran käännöksen kirjaimellisuuden olisi voinut jättää vähemmälle tai kokonaankin pois. Puhekielisyyteen tottuu kyllä, mutta kyllä se myös nakersi hahmojen uskottavuutta tuntuvasti, ellei suorastaan merkittävästi. (Tosin Helläsydämen tapauksessa uskottavuutta nakertavat muut, perinteiset syyt... [kuva alempana!])

Toiseksi, suomidubbauksen tekijöitä ja ääninäyttelijöitä ei ole kreditoitu. Vaikka ääninäyttelijät aika hyvin tunnistaisi muutenkin, niin kyllä varmistus olisi aina kiva saada. En haluaisi uskoa, että on todella niin hankalaa editoida loppuun edes sekunnin ajaksi välähtävät suomiversiokreditit. Eivätkä ne nyt niin paljoa ohjelma-aikaa lisää. (Ja voisihan ne siis editoida vaikka alku- tai lopputekstien päällekin...)

Kolmanneksi ja ehkä eniten kummeksuttavinta on jaksojen esitysjärjestys. Jälkikäteen katsoin jaksolistaa Wikipediasta eikä se näyttänyt samalta kuin se järjestys jossa minä olin jaksot tallentanut ja katsonut (ja joka on myös Nelosen Ruutu-palvelussa). Sarja toki etenee episodisesti eikä siinä sinällään vaikuttanut olevan jatkuvajuonisuutta tai eteneviä teemoja (Ihmesydämen vähäistä kasvukehitystä lukuunottamatta), mutta silti tuo erijärjestys on vähäsen outoa...

Tutkailin jälkikäteen vähän lisää, ja huomasin että sarja onkin ilmeisesti dubattu suomeksi melko tuoreeltaan aikanaan, vanhoja ohjelmatietoja löytyy jo vuodelta 2013. Tuolloin sarja on pyörinyt Maikkarin Juniori-kanavalla pelkällä Halinallet-nimellä. Sittemmin se on päätynyt melkeinpä jonain jämätäytteenä Nelosen lastenaamuohjelmistoon? Eipä siinä, halinallejen välittämisen ja tunteiden jakamisen konsepti toimii vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Ei valittamista, loppujen lopuksi.

Ilmeisesti sarjalle tehtiin jatkoa vuonna 2015 ja siinä ovat haliserkutkin mukana, mutta tuo jatkosarja lienee julkaistu toistaiseksi vain Netflixissä.

Helläsydämen uskottavuutta nakertava pöljäily jatkuu edelleen myös 2010-luvulla... :-)

... jotenkin minusta tuntuu että julkaisen blogissani tiheämmin halinallejaarituksia kuin pikkuponijaarituksia. Mitäs tämä tämmöinen on? XDP Pitäisiköhän näitä nallejaarituksiakin alkaa numeroida?

Ihastuttava Rottis

En selosta elokuvaa kuin suurpiirteisesti, mutta käsittelen joitakin sen yksityiskohtia, eli spoilereita lienee.

Minulla on useana vuonna ollut pyrkimyksenä ja jonkinlaisena tapana jaaritella blogissa ystävänpäivän tienoilla kaveruusteemajutuilla. (Viime vuonna tämä blogiperinteeni tosin jäi väliin.) Tänä vuonna ja tällä kertaa ajattelin vaihtelun vuoksi ja pitkästä aikaa ottaa käsittelyyn romanttisemman rakkausteeman. Ja mikäpä sopisi paremmin kuin liki puolitoistatuntinen, ruotsalainen animaatioklassikko ja kulttielokuva Rottis (ruots. Råttis, 1986).

Olipa leffa jo entuudestaan tuttu tai ei, sen voi katsoa ja fiilistellä YouTubesta jopa kahtena kappaleena sekä Harvinaisia leffoja-kanavalta että erityisesti Rottikselle omistetulta kanavalta (ensin mainitulta kanavalta löytyy muutakin mielenkiintoista sisältöä). 

Jänis ja pakkanen (1989)

Aika korkata vuosi 2022 blogissa, ja teen sen esittelemällä kotimaisen piirretyn!

Jänis ja pakkanen on Mikko Kunnaksen ohjaama ja animoima kuusijapuoli-minuuttinen piirrosanimaatio vuodelta 1989. Sitä on aikoinaan esitetty televisiossa ja se on julkaistu osana Jänistarinoita-VHS-kasettia. Tuolta (kirjaston)kasetilta se onkin minulle tuttu.

Animaatio perustuu samannimiseen kansansatuun, josta ilmeisesti on olemassa hienoisesti vähän eri variaatioita, pääpiirteet ovat kuitenkin samat. Satu itsessään on melko lyhyt, mutta Kunnaksen animaatiosovituksessa on yllättävästi lisätty kerrontaa ja jopa syvyyttä tarinaan.

 

Juoni

Metsässä oli hiljaista, sillä kaikki eläimet olivat koloissaan piilossa. Kova pakkanen oli näet paukkunut nurkissa jo monta viikkoa.

On purevan kylmä talvi, ja jänis värjöttelee hökkelissään tulen ääressä, kunnes polttopuut loppuvat. Jänis, joka on "patalaiska" otus, lähtee polttopuiden tekemisen sijaan ennemmin (joskin hyvin vastahakoisesti) ulos pakkaseen etsiskelemään risuja ja oksia. 

Niitä ei kuitenkaan löydy, sillä lumi on peittänyt kaiken alleen. Kuljettuaan syvemmälle talviseen metsään jänis huomaa olevansa eksyksissä ja alkaa panikoida ja pelätä jäätyvänsä hengiltä.

Kuin kohtalon sinetöimänä jänis törmää Pakkasherraan, lumen ja jään kuninkaaseen, joka on varsin pahalla päällä viattoman jänöressun tullessa häiritsemään "työrauhaa":

"Yksikään metsän eläin ei ole uskaltautunut ulos kahteen viikkoon, ja nyt sinä surkea rääpäle hypit ja pompit täällä aivan kuin olisit itse metsän kuningas!"

Pakkasherra alkaa puhkua ja puhaltaa jäädyttääkseen jäniksen.

Epätoivoissaan jänis yrittää huijata Pakkasherraa esittämällä ettei ole jäisestä puhkumisesta moksiskaan ja huutelemalla seuraavanlaisesti.

"Voi voi kun on kuuma! Voi voi kun on kuuma!

Voi tätä hellettä! Voi tätä hellettä!"

Pakkasherra suuttuu entisestään ja yltyy jatkamaan puhkumistaan väsyttäen itsensä niin perinpohjaisesti, että katoaa ja muuttuu lumisateeksi.

Jänis pelastuu ja huomaa ilman lämpenevän saman tien. Jänis lähtee loikkimaan tiehensä helpottuneena ja iloissaan. (Polttopuiden etsintä unohtuu, mutta eipä se enää varmaankaan haittaa.)

...

Mukava jälleennäkeminen ja muutama miete

Tämä animaatio on aikoinaan jäänyt mieleeni tunnelmallisena, ja ehkä erityisesti siksi, että se oli Jänistarinoita-kasetin viimeinen pätkä (ja vastapainoinen edeltäviin Jänis Vemmelsäären seikkailuihin nähden). Olen silloin tällöin kaivannut sen jälleennäkemistä vuosikausien ajan, ja kun viime vuoden puolella huomasin tämän piirretyn sisällytetyn Tontun joulu ja muita klassikkosatuja-DVD:lle, se oikeastaan ratkaisi ostopäätöksen heti (muutenkin tuo kyseinen DVD-levy on kiintoisa nyt kun olen sen ehtinyt katsomaan, ja ehkä jaarittelen siitä joskus myöhemmin lisää). 

Lumen peittämä jäniksen mökki.

Animaatio on lyhyt, mutta pidän edelleen sen tunnelmasta paljon. Olen kotonani lumisissa maisemissa ja jäniksen väristessä pakkasessa alkaa itsekin tuntea kylmiä värinöitä. Maija-Liisa Majanlahti oli kertojana Jänis Vemmelsäären seikkailut-sarjassa ja myös tässä lyhärissä, ja kerronta on yhtä luontevaa ja sujuvaa. Animaation tunnelmaa omalta osaltaan ryydittää Antti Immosen ja Pertti Mobergin luoma äänimaailma, jossa soi huuliharppu.

Vaikka Kunnaksen hahmosuunnittelu ja animointityyli on tässäkin tapauksessa tunnistettava (eli hahmojen fysiikassa on liioiteltuja piirteitä ja liikehdintä piirroshahmomaisen koomista), niin Pakkasherra oli (ja on edelleen) vähäsen pelottava ilmestys, tai ainakin kohtaaminen kyseisen hahmon kanssa on pikkuisen jänskättävä, mielestäni jossain määrin jopa enemmän painajaismatskua kuin Muumilaakson tarinoiden Mörkö. :-D Jo pelkästään tuo asetelma itsessään; autio metsä (tai ainakin niin hiljainen että se vaikuttaa elottomalta), tietoisuus eksyksissä olemisesta, ja siihen päälle uhkaava jäätymiskuolema - aika hurja yhdistelmä, etten sanoisi! Niissä on jo valmiiksi harmia, mutta vielä lisäksi äkäinen Pakkasherra, hrrr! :-D 

...mutta sittenkin enemmän lumoudun tuosta talvimaisemasta; kylmänkeltaisesta taivaasta ja sinertävänvalkoisesta lehdettömien koivujen täyttämästä miljööstä. *_*

Hyvää alkanutta vuotta!