Ennakkofiiliksiä uudesta muumianimaatiosta, vähän viiveellä (mutta ei sentään jälkijunassa! ;-))

Olen hieman arponut, että viitsisinkö kirjoittaa blogiin ennakkofiilistelyä ihan kohta alkavasta Muumilaakso-animaatiosarjasta. Aluksi ajattelin, että oikeastaan minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa vielä, mutta ehkä nyt kuitenkin on... joten raapaisenpa sittenkin tekstin kasaan (ja pitkästä aikaa tulee tekstiä, joka ei ole ollut viikko- ja kuukausitolkulla luonnoksena lojumassa)!

Valtaosa tämän tekstin kuvituksista on ruutukaappauksia Gutsy Animationsin ja/tai Yleisradion julkaisemista videoista. Promokuvan olen muistaakseni tallentanut virallisesta muumiblogista.

Marraskuun lopussa...

Sarjan suomalaiset ääninäyttelijät julkistettiin 27. marraskuuta viime syksynä, ja otin uutiset vastaan myönteisin mielin, eikä minulla ole siltä osalta kummemmin kommentoitavaa; lähinnä etukäteen mietitytti noin yleensä, että millaisiin ääninäyttelijävalintoihin mahdetaan päätyä, mutta huoli oli turhaa, tässä tapauksessa on taas panostettu. Ehkä vaikutuksensa on sillä, että tämä uusi muumisarja on - pitkästä aikaa - oikea kokoperheen ohjelma, eikä sitä kohdella vain pelkkänä lastenohjelmana lastenohjelmien joukossa (ja siis, minä ainakin teen eron lastenohjelmien ja kokoperheen ohjelmien välillä, vaikka joskus se on vaikeaa [ja en suinkaan tarkoita vähätellä varsinaisia lastenohjelmia]). Julkistuksen yhteydessä julkaistiin Yle Areenaan sekä YouTubeen vajaa pariminuuttinen video, jossa esitellään tuotantoprosessia pitkälti samalla materiaalilla kuin Gutsy Animationsin Behind the scenes-videossa viime vuoden huhtikuulta, ja kuullaan Muumipeikon, Niiskuneidin ja Nipsun ääninäyttelijöitä.

Sarjan promokuva on kaunis, ja tämä on suosikkikohtani siitä. Nipsu on niin eläväisen näköinen ja yhtä aikaa
sekä pelokkaan että vähän uteliaan oloinen, juuri niin kuin pitääkin! :>  (Myös Nuuskamuikkunen ja Hemuli
näyttävät kivoilta kuvassa. Ja oikeastaan kaikki, vain Muumipeikko on vähän turhan polleana etualalla. :D)

Tuon julkistuksen jälkeen huomasin pian, että uutta muumisarjaa mainostetaan myös televisiossa. Ihan ensimmäisenä tuli pätkä, jossa Nuuskamuikkunen vaeltaa kuukkelia muistuttavan linnun saattelemana kohti Muumilaaksoa, ja sen jälkeen pitkin joulunaikaa tuli muitakin kiinnostavia pätkiä. Nämä lyhyet, n. 15 sekuntia pitkät mainospätkät eivät vielä sisältäneet puhedialogia. (Valitettavasti minulla ei ole näyttää noita pätkiä tai edes kuvia niistä, koska en omaa laitteistoa digiboksitallenteiden siirtoa ja käsittelyä varten, eikä YLE ole erikseen julkaissut niitä netissä.)

Tammikuun alussa, 7. päivä YLEn YouTube-kanavalle julkaistiin uusi vajaa pariminuuttinen näytevideo, jossa sekä nähdään animaatiota että kuullaan keskeisimpien hahmojen ääninäytteet, hauskasti siirtymällä lennosta suomesta suomenruotsiin. Kuten videon kommenttipalstalle kirjoitinkin, aloin melkein itkeä ja hyppiä ilosta videota katsoessani. Näyttää ja kuulostaa todella hyvältä! (YLEn varsinaisella sivustolla on tarjolla hieman pidemmät ja erilliset hahmokohtaiset näytepätkät [ja täällä sama suomenruotsiksi]).

Pappa on koheltanut hattunsa kanssa ja korjaa sen hunajalla... OK :D

Mutta kun alkupöllystä on toivuttu, ajatukset suuntautuvat hieman syvemmälle ja tein pienimuotoista analyysiä. Hieman on britti-slapstick-kohellusmainen fiilis aistittavissa, mutta: se sopii muumeihin. Näin luonnehdin omaa näytepätkiin pohjautuvaa fiilistäni vähemmän muumeista intoilevalle ystävälleni (joka ei ole katsonut eikä kuunnellut ensimmäistäkään näytettä).

Maailmanensi-iltakokemus ja vähän sen jälkipuintia

Pian tuon jälkeen, 11. tammikuuta virallisessa muumiblogissa kerrottiin, että sarjan maailmanensi-iltaa juhlitaan 25. tammikuuta (huom. kuukausi ennen sarjan Suomen TV-ensiesitystä), ja että samaan aikaan faneille järjestetään oma ennakkonäytöstilaisuus Tampere-talossa. Tottakai halusin tarttua moiseen mahdollisuuteen kun sellaista tarjottiin, enkä kauaa epäröinytkään; Tampere on kohtuullisen matkan päässä ja samalla tulisi käytyä uudistetussa Muumimuseossa (viimeksi olen käynyt 2011, jolloin se oli vielä Metso-kirjaston alakerrassa). (En tapaa huudella menemisiäni hirveästi etukäteen täällä blogissani. Jos joku tätä tekstiä lukeva sattui myös olemaan paikalla tuolloin, niin heippa vaan. :D)

Vähän ennen maailmanensi-iltaa uutisoitiin 23. tammikuuta järjestetystä ennakkonäytöksestä suomalaislapsiyleisölle, ja siellä oltiin tykätty.

Täpinöissä tuli oltua ja suunnattua Tampere-talolle. Tapahtumaan ei kauheata tunkua ollut, joten ainakin kaikki halukkaat pääsivät sisään. Pääsylippujen hinta tuntui ehkä vähän suolaiselta (29 euroa/hlö), mutta toisaalta melkein puolet summasta oli muumimuseon sisäänpääsymaksua, ja kun tapahtuma järjestettiin iltasella niin menopelin pysäköinti parkkialueelle ei siihen kellonaikaan enää maksanut ja myöskin narikkasäilytys oli yllätykseksi ilmaista. Muumimuseo on upea (jos joku ei tiedä; siellä siis on esillä Tove Janssonin kirjojen kuvituspiirroksia, mutta niitä ehkä vielä kiinnostavampia ovat muumikirjojen tapahtumiin perustuvat kolmiulotteiset kuvaelmat. Muutakin hauskaa löytyy). (Voipi olla että tulee mentyä vielä uudestaan, koska huhtikuun lopulla museon vaihtuvan näyttelyn osastolla avataan muumianimaatioiden historiaa...)

Varsinaisessa tapahtumassa oli mehu- ja karkkitarjoilua, ja katsottiin valkokankaalta YLEn livelähetystä Helsingin kutsuvierastilaisuudesta. Lopuksi sitten päästiin kohokohtaan, eli katsottiin jakso tästä uudesta animaatiosarjasta. En spoilaa jakson juonta, enkä edes sen nimeä, mutta kerron kuitenkin ihan pikkuisen havaintoja ja omia fiiliksiäni.

Pientä kummastuksen aihetta on. Tuossa aiemmin mainitussa lasten näytöksessä nimittäin tiettävästi esitettiin sarjan ensimmäinen jakso (sekä suomeksi että ruotsiksi), ja siinä ei ole mitään kummallista, mutta maailmanensi-illassa, eli sanotaan nyt sitten vähän leikillisesti "aikuisten näytöksessä", esitettiin aivan eri jakso - en nyt muista ilmoitettiinko livelähetyksessä peräti että monesko jakso on kyseessä, mutta kuitenkin. Jakso oli englanninkielinen ja tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi, siitä toki ilmoitettiin tapahtuman tiedoissa. Eikä siinäkään mitään valittamista.

Kyllä minä ainakin mieluusti olisin katsonut sarjan ensimmäisen jakson, mutta kaipa tälle järjestelylle joku perustelu lienee olemassa. Tapahtumalle ei ollut ikärajaa, mutta esitetyn jakson ikärajasuositukseksi oli merkitty K7, ja pikkuisen jännittävä se olikin. Ja mahdollinen syy:

Mörkö. Ehkä maailmanensi-iltayleisölle haluttiin näyttää kyseinen jakso, koska siinä on Mörkö..? Tiedä häntä. Joka tapauksessa, voin omasta puolestani sanoa, että Mörkö on hyvin tehty. Jos kirjoittaisin blogitekstiäni englanniksi, luonnehtisin hahmoa ehkä sanaparilla "thrillingly gorgeous". Luin jostain jonkin kommentin, että sarjaan olisi haettu inspiraatiota paitsi Tove Janssonin alkuperäisteoksista myös aiemmista muumiproduktioista. En tiedä väitteen totuudellisuudesta, mutta tuolla näytöksessä minulle tuli tästä Möröstä mielleyhtymä puolalaisten huopamuumien versioon. Kenties siitä onkin osittain saatu inspiraatiota!

Puolamuumien Mörkö on huurteen verhoama, mutta minulle tulee silti
tahattomasti mieleen sokerikuorrutettu salmiakki- tai lakritsikarkki... :´-)

Minä siis tykkäsin tästä uuden animaation Möröstä, joka on arvoituksellinen ja jänskättävä mutta ei kuitenkaan liian pelottava (minulla nyt ei muutenkaan ole minkäänlaisia "traumoja" hahmoon liittyen, niin minun mielestäni sen ei ole tarkoituskaan olla pelottava, vaan vain vähän kuumottava). Mörön ääntely oli myös sellaista kuin minä sen muumikirjojen pohjalta käsitän - mutta koska jakso oli englanninkielinen niin saa nähdä onko Mörön ääntely erilaista suomenkielisessä versiossa. ;-)

Jakson tarina oli ihan mielenkiintoinen alusta loppuun; se oli periaatteessa uusi stoori, mutta tunnistin siitä vahvoja yhtymäkohtia alkuperäisiin muumikirjoihin ja sarjiksiin. Jaksossa ei nähty kaikkia keskeisiä hahmoja, mutta esiintyneiden hahmojen välinen dynamiikka oli mieleeni (erityisesti tykkäsin Muumipapasta ja Muumimammasta), ja luulen että myös muidenkin hahmojen osalta homma toimii. Tunnelma on sopivasti satumaisen taianomainen ja minun makuuni oikeanlainen, ja huumori on muumimaisen hyvää. Vaikka kohellusta on jonkin verran, sarja ei tule olemaan tyhjänpäiväistä komediaa eikä jatkuvaa äksöntykitystä.

Jaksossa kuultu musiikki on syystä taikka toisesta pyyhkiytynyt mielestäni kokonaan. En ehkä kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota kun silmin havainnoitavaa oli niin paljon. (Toisaalta näytöksessä oli volyymi vähän turhan kovalla joten siitä syystä saatoin keskittää huomioni enemmän kuvaan kuin ääneen... :-P) Joka tapauksessa minulle ja seuralaiselleni jäi fiilis ettei musiikki ainakaan ollut huonoa, ja toivon että se saatetaan aikanaan yleisön saataville.

Tapahtuman jälkeen seuralaiseni totesi, että luonnehdintani britti-slapstick-kohelluksesta osui oikeaan, ja häntä se ei suuremmin viehättänyt. Minun mielestäni se kuitenkin edelleen sopii. Seuralaiseni ihmetteli myös, miten en jakson näkemisen jälkeen vaikuttanut niin innostuneelta, mutta mieleni oli jo vaipunut enemmän analyysiprosessoimaan. ;-) (Lisäksi saattoi olla myös iltaväsy.) Olen kuitenkin intoillut jo sieltä marraskuun lopusta asti kroonisesti vähän kerrallaan!

Tuossa vasemmalla minä paasaan muumeista kaverilleni oikealla...? :-D

YLEn livelähetyksessä näkyi myös, että maailmanensi-illassa julkistettiin sarjan virallinen traileri (se näytettiin englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi), ja se on julkaistu myös YouTubessa. (Tuo YLEn  livelähetyksen taltiointi on muuten edelleen katsottavissa Areenassa, jos kiinnostaa.)

Kommenttipalstat (ja omaa nillitystäni)

Olen tietenkin myös lukenut YouTuben kommenttipalstoja mielenkiinnolla. Paskamyrskyä ei ole ollut niin paljon kuin ehkä olisin olettanut, mikä on tietenkin hyvä juttu. Ihmiset ovat enemmän myönteisellä kuin negatiivisella mielellä. Ja ehdottomasti on hyvä, että ihmiset kommentoivat. Se tarkoittaa että asia kiinnostaa.

Monenmoista purnausta piisaa ihan odotetusti; osa kommentoijista ilmeisesti kipuilee edelleen Muumilaakson tarinoiden maikkari-uusiodubin takia, ja subjektiivisessa kuplassa (erityisesti sellaisessa, jossa ysärijapanipiirretty on se "aito ja alkuperäinen", faktoista viis ja hälläväliä) lillujia ärsyttää (ja ehkä tuo ärsytys omalta osaltaan osoittaa, että tälle uudelle sarjalle on tarvetta). Osaa vaivaa animaation tekniikka (ja se että muumeilla näkyy suut), osaa risovat suomalaiset ääninäyttelijävalinnat (hauska ristiriita: ihmiset tuppaavat valittamaan että "samat ääninäyttelijät ovat aina kaikkialla" mutta muumien ollessa kyseessä ihmiset haluaisivat EHDOTTOMASTI saada ne tismalleen samat äänet kuin Muumilaakson tarinoiden yleversiossa oli, muuten on kaikki pilalla??). No jaa, kun sarjan alkuperäiskieli on joka tapauksessa englanti, niin eiköhän sitäkin versiota jostakin pääse kuulostelemaan, jos suomidubbaus harmittaa jo ennakkoon. Tai sitten katsoo ruotsiksi.

Yli maarajojen pientä närää on herättänyt uutisointi (jo viime syyskuulta), että jokaisessa sarjan jaksossa kuullaan kappale joltakin kansainväliseltä musiikkiartistilta. Itse uskon, ettei sinne ihan-mitä-sattuu-tuubaa olla laitettu, mutta se kuullaan sitten. Artistit ja kappaleiden nimet julkistettiin myös tovi sitten. Monenlaista muumien nimellä tehtyä kaupallista musiikkia on ollut aiemminkin, miksei siis nytkin? (Ja btw, joka tapauksessa vain Erna Tauron sävellykset ovat sitä ainoaa "oikeaa" muumimusiikkia.)

Trailerivideon kommenttipalstan valloittivat nepalilaiset, ja sekin yllättää ja ihmetyttää. :D Nepalilaiset vaikuttavat olevan kovia somettajia ja - jos mahdollista - melkein enemmän innoissaan uudesta muumisarjasta kuin synkeämieliset ja negatiiviset suomalaiset, ainakin kommenttien määrästä ja sisällöstä päätellen. Kuten aiemmin olen maininnut, muumeissa täytyy olla jotakin todella universaalia ja maailman kansoja puhuttelevaa, kun lähes kaikissa maissa, minne muumeja on yleensäkään viety, tarinat ja hahmot on otettu lämpimästi vastaan, ja jotkut haluaisivat melkein omia ne itselleen. :-)

Hei, luulen että olen itsekin syönyt tuollaista joskus!

Vaikka olen varsin positiivisin mielin, täytyy minunkin toki jostain nillittää. Näytepätkässä Muumipeikko tarjoaa lohikäärmeelle ruoaksi jotakin, mikä muistuttaa suuresti meikäläistä lettua. Suomenruotsiksi peikko puhuukin ohukaisesta/letusta/lätystä ("plätt"), mutta suomeksi se onkin "pannukakku". Eih!! (Muumithan muistaakseni alunperin syövät ohukaisia/lettuja/räiskäleitä. Syystä taikka toisesta Muumilaakson tarinoissa puhuttiin kuitenkin enimmäkseen pannukakuista, eivätkä ne kyllä ihan täkäläisiltä letuilta näyttäneetkään, että tjooh. Sitä voisi pitää vähäisenä virheenä, mutta asia on sittenkin aika lailla toissijainen. [Siltikin minulle "pannukakku" on nimenomaan sellainen uunissa paistettu iso läystäke, muut ovat sitten lättyjä tai lätyn variaatioita. :-D])

Ei enää kauaa... mutta vielä malttaa jaksaa!

Pitkä odotus on viimeinkin päättymässä. Muumilaakson ensimmäinen jakso esitetään vähän reilun viikon päästä televisiossa Yle TV2:lla 25. päivä tätä kuuta maanantaina klo 20.00 (Areenassa jakso tosin julkaistaan jo heti keskiyön kellonlyöntien jälkeen, sekä suomeksi että ruotsiksi). Jakso myös pikauusitaan televisiossa (tiistaina klo 8.50 ja 19.30 ja sunnuntaina 10.00), mutta luulen että on näppärämpää vain katsoa Areenasta (Ruotsinkielisenä jakso tulee televisiosta päivää myöhemmin, Yle Teema Femiltä 26.2. klo 17.25.)

Tuon ensimmäisen jakson aion silti luultavasti katsoa telkkarista ihan vain perinteisen televisioelämyksen vuoksi. Kun tätä on jo parisen vuotta odoteltu, niin kyllä sen verran vielä jaksaa. (Ja mietin, että valittaakohan joku vielä siitäkin, että tuo klo 20.00-lähetysaika on aivan liian myöhäinen lapsille...)

Söpöjen piirrosoravien rankkaa elämää

Olen heräilemässä blogin kirjoittelun ääreen pienen joulutauon jälkeen, ja palailin tässä alkuvuodesta pitkästä aikaa Pörri Oravan pariin.

Kyseessä on 26-jaksoinen japanilainen animaatiosarja vuodelta 1979. Se on tullut Suomen telkkarista joskus 1990-luvun alussa vissiinkin, ja muistikuvani siitä olivat pitkään hyvin hataria. Pitkin elämääni olen silloin tällöin muistellut, että joku oravapiirretty oli joskus lapsuudessani, mutta enpä sen sisällöstä sitten oikeastaan juuri mitään muistanut, en sarjan tapahtumia enkä hahmojakaan kovin tarkasti, paitsi tietenkin päähenkilön: oranssin oravan jolla oli vihreä liivi ja kulkunen kaulassa. Mutta jopa tämän hahmon nimi pääsi unohtumaan. Vuosien varrella on toki välillä mietittänyt, että minkänimisestä animaatiosta mahtoikaan olla kyse, mutta päänvaivaksi asti se ei ole kiusannut, vaan se oli enemmän sellainen "voisihan sitä joskus huvikseen ja ajankuluksi selvittää"-tapaus.

Kerran, joskus lähemmäs kymmenisen vuotta sitten, saatoin huomata television ohjelmatietoja pläräillessäni, että Maikkarin Juniori-kanavalla pyörii joku Pörri Orava-niminen animaatiosarja, ja mieleni yhdisteli asioita ja koetin tonkia esiin oravapiirrettyä, josta en muistanut paljon mitään. Noilla tienoin löysin NoJopasin kirjoituksen (ja itse asiassa ihan ensi kerran koko Eläköön kuvat!-blogin), josta sain ensihätään valaistusta unohdetusta oravapiirretystä.

Vuonna 2009 (Wikipedian mukaan) oravapiirretty siis on - ehkä yllättäen tai ei - dubattu uudestaan ja sitä on esitetty Maikkarin maksullisella lastenohjelmakanavalla. Sarjan on tuottanut Nippon Animation, ja se perustuu Ernest Thompson Setonin kirjaan Viirihäntä: kertomus harmaasta oravasta (Bannertail: The Story of A Grey Squirrel) vuodelta 1922 (teos on tosiaan jopa suomennettu joskus, mielenkiintoista :D). Ja ihan alunperinhän (silloin 1990-luvun alussa siis) animaatiosarja esitettiin televisiossa sangen yksinkertaisella nimellä Oravan seikkailut. Ihmekös ettei tuollainen nimi ole erityisemmin jäänyt lapsena mieleen, kun se oli noin geneerinen...

Vuoden 2014 syksyllä löysin yllätyksekseni valtaosan sarjan uusiodubatuista jaksoista netin uumenista ja katsoin ne suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella (ja esittelin sarjan ystävälleni aika pian tuon jälkeen). Koska lapsuusaikaiset muistikuvani sarjasta tosiaan olivat melkoisen hatarat, katsoessani sarjan pitkän ajan jälkeen ja näin kypsässä aikuisiässä se teoriassa olisi voinut olla kuin lähes kokonaan uusi tuttavuus. Samasta syystä minulle on ollut myös helpompaa omaksua 2000-luvun uusiodubbaus ja hahmojen toiset suomennetut nimet, vaikka alkuperäiset melko lystikkäitä ovatkin.

Juoni

Sarjan juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan: kasvutarina orvoksi jääneestä ja maatilalla kissaemon hoivissa varttuneesta oravan pojasta.

Alkuasetelma: Maatilalla syttyvä tulipalo erottaa Pörrin ja kissaemon toisistaan, ja ulkomaailman asioista tietämätön Pörri joutuu yksin jäätyään opettelemaan ja sopeutumaan oikeaan oravan elämään ja selviytymään luonnossa. Vaan ei ole helppoa, kun saarnimetsän oravayhteisö vierastaa ja oudoksuu ihmisten kanssa elänyttä ja kissan kasvattamaa oravaa.

Ajatuksia sarjasta

Hatariksi jääneiden muistikuvien vuoksi minulla ei ole Pörri Oravaa kohtaan mitään sellaisia erityisiä lapsuuden nostalgian värittämiä fiiliksiä, joten yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin pystyin katsomaan sarjan melko tyhjin ja avoimin mielin ja ilman suurempia ennakko-odotuksia.

Jälkikäteen on tietenkin helppo miettiä, että koska kyseessä on sarja, jonka keskiössä ovat eläinhahmot, niin on ehkä jokseenkin helposti ennalta arvattavissa, että draamaa ja mahdollisesti traagisia käänteitä ja surullisia kohtauksia on luvassa, sikäli kuin kyseessä on tyypillinen (surullinen) eläintarina. Hieman satumaista fiilistä on toki ilmassa, mutta vaatekappaleita käyttävät oravat ja muutkaan eläinhahmot eivät sittenkään ole liian ihmismäisiä tai ylifiksuja, vaan luonnollisesti ja vaistojensa varassa eläviä olentoja. Vaaratilanteet ovat todentuntuisia ja kuolemankolkuttelultakaan ei vältytä. Näitä asioita sarjalta ehkä osaisi etukäteen odottaa. En kuitenkaan muista, että ennen sarjan katsomista erityisemmin olisin mielessäni mitään etukäteen spekuloinut.

Toki jonkin verran mietin sarjaa katsellessani, että tuleekohan jossakin välissä kohtauksia, jotka sittenkin tunnistan ja ne sitä kautta herättävät joitain kauan vaipuneita ja unohdettuja lapsuusaikaisia muistoja. Ainoat kunnolliset muistikuvani sarjasta ja tarinasta olivat, että Pörri oli kissaemon kasvattama, ja muistin myös, että jossakin kohtaa sarjaa Pörri ja tämä kissaemo tapasivat toisensa uudestaan jollakin hämärällä kaupunkikujalla.

Muistin oikein, mutta tämän lisäksi en sitten muuta muistanutkaan.

Kun minulla ei ennakkoon ollut mitään kovin suuria ja kummoisia odotuksia sarjan sisällön suhteen, niin sen laatu ja määrä onnistuivat yllättämään ja tekemään todella positiivisen vaikutuksen. Jotkin sarjassa käsitellyt teemat tulivat täysin puun takaa enkä osannut ollenkaan odottaa, että jaksoissa käsiteltäisiin esimerkiksi jonkinasteista äitikompleksia, päihderiippuvuutta ja näytettäisiin potentiaalista itsetuhoisuuteen vihjaavaa käyttäytymistä! (Tästä lisää vähän myöhemmin.)

Ja osasinpa etukäteen olettaa tai en, joka tapauksessa en siltikään odottanut, että sarja herättäisi tunteita niinkin paljon, että tulisi nyyhkittyä ruudun ääressä sohvan pohjalla söpöjen piirrosoravien elämän koitoksille. :D Yllätin myöskin itseni oikeasti jännittämästä miten näädän tai kyykäärmeen kanssa oikein käy...

Tunnelma on rakennettu sarjaan hyvin, ja katsoessa tuli yleisesti kotoisa fiilis, ja suurin osa sarjan hahmoista ja tapahtumista tuntui etäisesti tutuilta. Jaksoilla on yleensä jokin tietty teema, mutta toisinaan jaksoissa sivutaan useampaakin asiaa (esim. "Ukkosmyrsky"-jaksossa on paljon muutakin kuin vain ukkosmyrsky, ja "Käärme"-jaksossa muutakin kuin käärme). Tarinoiden aiheet, tapahtumat ja hahmot ovat melko yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia. Ja lasten, tai itse asiassa koko perheen, ohjelmastahan onkin kyse.

Yksi asia, mikä sarjassa muun muassa viehättää itseäni on se, että kaikki ei ole niin yksinkertaista ja jouhevaa eikä kaikki käy niin helposti. Pörrin sopeutuminen metsäelämään ja tie oravayhteisön hyväksymäksi jäseneksi on vaikea ja kumpareinen, ja se oikeasti kestää useamman jakson verran. Tottahan Pörri saa alusta pitäen jonkin verran ymmärrystä ja myötätuntoa muutamalta taholta, mutta eräiden muiden kohdalla myötämielisyys ei tule itsestään, ja Pörri saa osakseen paljon ilkeilyä ja vihamielisyyttä ja joutuu tosissaan tekemään työtä voittaakseen ja valloittaakseen toisten sydämet ja saadakseen yhteisön hyväksynnän. Ja vielä silloinkaan kaikki ei ole täydellisen helppoa ja ihanaa, vaan seikkailu, ja ajoittainen kamppailu elämän kipeiden tosiasioiden kanssa on loputon. Näin se menee itse kullakin elämässä!

Pörri psyykkaa itseään ukkosmyrskyn aikaan.

Saarnimetsän oravayhteisö on melkoisen suuri. Pörrille (ja meille katsojille) tutuksi ja läheisemmäksi muodostuu kuuden oravan joukko. Kalle on ensimmäinen Pörrin oravatuttavuus ja joukon nuorin. Kalle ihailee Pörriä suuresti ja haluaisi touhuta ja seikkailla paljon enemmän kuin tämän äiti Lilli sallisi. Lilli onkin topakka täti, joka äidillisyydessään lipsuu lähes vainoharhaiseen ylisuojelevuuteen ja kontrollifriikkiyteen. Nuppu on vilpitön tyttöorava, joka on varsin kiinnostunut uudesta tulokkaasta ja opettaa Pörrille tarpeellisia taitoja. Rousku on Nupun isoisä, vanha ja viisas orava ja eräänlainen yhteisönjohtaja (jonka puheita tosin ei monesti jakseta kuunnella). Pähkylä on salskea oravapoika, hieman mahtaileva ja pitää itseään fiksumpana kuin oikeasti on. Pähkylän kanssa usein sanaileva Rontti on aina muiden kanssa eri mieltä oleva vastarannankiiski, mutta kuuluu silti erottamattomasti joukkoon.

Pörrin tutut vasemmalta oikealle: Kalle, Lilli-täti, Nuppu, Rousku, Pähkylä ja Rontti.

Alussa oravayhteisön epäilevyys ja vieroksunta Pörriä kohtaan on toisaalta hyvin ymmärrettävää; onhan Pörri varsin poikkeuksellinen ja erilainen kuin muut; metsään saavuttuaan Pörri on ensi töikseen joutumassa luonnollista kautta pöllön kitaan, mutta onnistuu välttymään moiselta kohtalolta: vanha Pöllösetä ällistyy kerrakseen, kun epätavallinen orava ei ensinnäkään juokse karkuun, eikä toisekseen edes pelkää, vaan päinvastoin haluaa tutustua ja jopa ystävystyä!

"Tarkemmin ajatellen, olet hyvin outo oravaksi..."
(Etpä voisi olla enempää oikeassa, Pöllösetä...)

Pöllösetä ei suinkaan jää ainoaksi, vaan Pörri luo mielenkiintoisia tuttavuuksia myös muiden eri lajia olevien metsäneläinten kanssa. Tutuiksi tulevat niin tangon tahtiin polkevat ja kaikkia koijaavat rottaveljekset, tuikea (ja ilmeisesti jatkuvasti sydänkohtauksen partaalla oleva) tikkätäti, iso ja kiltti pesukarhu, pieni mutta pöyhkeä maaorava kuin lammessa asuva kilpikonnakin - siinä muutama mainitakseni.

Tietenkään sarja ei toimisi, elleivät hahmot olisi monipuolisia ja mielenkiintoisia. Tuntuu, etten ollut aikoihin katsonut sarjaa, jossa olisi sellaisia hahmoja, jotka olisivat herättäneet ylipäätään minkäänlaisia fiiliksiä, saati sitten että joitain kohtaan olisi kehittynyt enemmänkin kiinnostusta. Pörri itse on suloisen hömelö ja ennakkoluuloton sankari, välistä hieman tyhmänrohkeakin ja joutuu oppimaan asioita usein kantapään kautta. Pörri tuo kummallisine ja hassuine tapoineen mitä ilmeisimmin tarpeellisen piristysruiskeen oravayhteisön ja koko metsän eloon, mutta eivät toiset oravat ja muutkaan metsän asukit mitään tylsiä persoonia ole, ja sarjassa nähdään myös mukavan paljon eri hahmojen välistä kanssakäymistä. Ja on yhtä lailla kivaa fanittaa niitä tyyppejä, jotka herättävät sympatioita, kuin inhota niitä vähemmän symppiksiä... :D

Asenteestaan tinkimätön tapamököttäjä Rontti taitaa olla suosikkihahmoni... :-)

Pörrin ja Pöllösedän erikoinen ystävyys on sarjan mielenkiintoisimpia teemoja. Se saa kuitenkin valitettavan surullisen ja katkeran kauniin lopun. Pöllö on aina ollut yksinäinen, ja Pörri on ensimmäinen - ja ainoa - olento koskaan, joka ei ole pelännyt ja juossut karkuun. Pörri saa Pöllösedässä aikaan muutoksen; tämä muuttuu kiltimmäksi ja neuvoo ja auttaa Pörriä pulasta usein, ja lakkaa syömästä oravia. Kun pöllön muutos vihdoin alkaa avartua muillekin oraville, on jo liian myöhäistä. Pörrille Pöllösetä on yksi monista ystävistä - mutta Pörri taas on Pöllösedän ainoa ystävä.

En voinut vastustaa kiusausta tehdä Pöllösedästä eräänlaisen meemikuvan...
(tein näitä itse asiassa useammankin, mutta ne lakkasivat olemasta hauskoja
nopeasti [jos ne nyt alkuunkaan edes olivat hauskoja {mitä sopii epäillä}...])

Ja entä sitten muu elämä? Kahdenkymmenenkuuden jakson aikana ehditään etsiä, löytää ja menettää paljon. Pörrin (konkreettisenkin) kodin etsintä ja muutkin edesottamukset herättävät myötätuntoa ja tuntuvat jotenkin hyvin tutulta ja samaistuttavalta näin aikuistuneesta ihmisestäkin. Sarja kuvaa mukavan elämänmakuisesti kasvamista ja oman paikkansa etsimistä, ja siinä koetaan monia iloisia ja jännittäviä, ja toisinaan varsin surullisia hetkiä, jotka antavat ajattelemisen aihetta.

Kun jänöemo on kadottanut lapsensa, Pörri haluaa lohduttaa ja tekeytyy itse pupupoikaseksi. Kun muistetaan,
että Pörri saattaa vielä ikävöidä kissaemoaan, niin voipi herätä kysymys: kumpikohan auttaa ja hoivaa kumpaa?

Joitain ajatuksia sarjan sisältömerkintöjen olemuksesta (tai niiden puutteesta... :D)

Erikseen minua toisaalta oudoksuttaa, toisaalta huvittaa, että koko sarja lienee saanut merkinnän S, Sallittu kaikille, sisältöönsä nähden. Faktuaalisestihan Pörri Oravassa on useammankinlaista ahdistuskamaa, jonkin verran väkivaltaa (joskin veretöntä) ja jopa päihteidenkäyttöä! (Oikeastaan sarjassa on siis vähän kaikkea sisältöä paitsi seksiä. ;D Joskin joitakin hyvin lievästi ja hienovaraisesti seksuaalissävytteisiä tai sellaisiksi miellettäviä viestejä ja vihjailuja voi olla havaittavissa, mutta niistä ei juuri kenenkään tarvitse osata järkyttyä ja huolestua.)

Nuppu testaa Pörrin sänkyä. *vink vink? ;-)*

Sarjalla ei kokonaisuudessaan ole, eikä myöskään jaksokohtaisesti, minkäänlaisia erillisiä merkintöjä, vaikka näin nykyaikana melko herkästi tällaiset sisällöt kaiketi tavataan merkitä (ja vähän sivupolulle hypäten, YLEllä tunnutaan reagoivan todella herkästi katsojapalautteeseen niin että toisinaan lastenohjelmien yksittäisiä jaksoja tai jopa kokonaisia sarjoja hyllytetään, itse asiassa voisin spekuloida, että ehkäpä juuri tämänsuuntaisesta syystä Pörri Oravaa ei koskaan taidettu nähdä uusintana ennen tätä vuosituhatta :D mikä sitten on todellinen syy, emme tiedä). Vaikka voihan tietty olla, että jotkin jaksot ovat saaneet sisältömerkintöjä vasta jälkikäteen (mutta ainakaan niissä tallenteissa jotka minä löysin ei ollut kertakaikkiaan mitään :D).

Mahdollisesti "kyseenalaisesta" tai sellaiseksi miellettävästä sisällöstä ei - ainakaan minun mielestäni - tarvitse huolestua, koska sitä sisältöä myöskin käsitellään, useimmiten vieläpä hyvin asiallisesti. Sarjassa tosiaan nähdään päihteidenkäyttöä muutamaankin otteeseen ja yksi jakso, nimeltään "Keikari ja kärpässienet", käsittelee jopa päihderiippuvuutta, ja siinä osoitetaan, miten toisen olennon kärsimystilan katsominen sivusta on todella vaikeaa.

Nuppu estää Pörriä syömästä enempää päihdyttäviä kärpässieniä, vaikka sitten väkisin.

Jaksossa nimeltä "Rontti parantaa tapansa" taas on synkkämielisyyttä, kun ainainen vastarannankiiski Rontti vaipuu synkkiin itsetutkiskelumietintöihin ja jopa itsetuhoisuuden partaalle(!). Oman mielen synkkyyksissä itsekin aikoinaan vellonut Ani-täti ei voi olla sympatiseeraamatta myrtsiä piirrosoravaa, mutta siltikin tuli vähän huhhuh-fiilis... onneksi tuossakin tapauksessa kaikki päättyi hyvin (ei meinaan aina ole itsestäänselvää)!

Sarjassa on siis ulkoiseen söpöyteensä ja suloisuuteensa nähden paikoin vähän "rankempaa" sisältöä (joskaan verenvuodatusta ei koskaan nähdä), ja siltikään se ei ole sitä ylenpalttista eläinhahmoihin kohdistuvalla julmuudella mässäilyä (joka itseäni toisinaan hieman ärsyttää, ei niinkään siksi että sitä ylipäätään on, vaan koska se tuntuu toisinaan itsetarkoitukselliselta), mutta ei todellakaan myöskään mitään lässytystä. Jotkin jutut päättyvät surullisesti ja epäoikeudenmukaisesti, ja sellaista elämä on.

Toisaalta minua oudoksuttaa sisältömerkintöjen puute, toisaalta huvittaa suuresti, koska sarjaa katsoessa nämä erinäiset jutut onnistuivat tulemaan niin sanotusti täysin puun takaa ja yllättämään - ja muistakaamme: nimen- ja yksinomaan positiivisessa mielessä. :-)

Ja sen takia en aikoinani voinut vastustaa kiusausta editoida videota, johon olen nämä aiheelliseksi kokemani sisältömerkinnät lisännyt (ja joilla itse hieman mässäilen)... K7, voi aiheuttaa ahdistusta, sisältää päihteidenkäyttöä, sisältää väkivaltaa!

 
Videon katsominen omalla vastuulla?

Lopputoteamuksia

Melko tyhjiin odotuksiin nähden erittäin mainio sarja, ja konkreettinen todiste siitä, että hienoja kokoperheen animaatiosarjoja tehtiin ennen 1990- ja 1980-lukujakin.

On sanomattakin selvää, että jos tämä sarja julkaistaisiin DVD-boksina, ostaisin heti. Kuitenkin siitä on tainnut olla vain yksittäisten levyjen julkaisuja (ja kaikkia jaksoja ei ole niilläkään julkaistu), eikä boksia ole näkynyt, eikä Juniorillakaan taideta sarjaa tällä hetkellä enää esittää... se on hieman sääli, sillä varsin hyvä sarja on kyseessä.

Lopuksi vielä piirustelemaani fanitaidetta reilun neljän vuoden takaa.

Pörrin päästä tuli hieman kissamaisen kulmikas, nenä ei ole laisinkaan pyöreä
ja muhkea häntä oli yllättävän vaikea piirtää myös. Mutta ihan jepa ulkomuistista piirretyksi?

(Ei-niin-jouluista) Joulupukkianimea?

Reilu vuosi sitten tuli katsottua mitä YouTube-nimimerkki ROMANSEORIGINAL oli ladannut kanavalleen. "Santa no yama - yousei no mori" kuulostaa äkkiseltään joulupukki-aiheiselta animelta ja sitä se onkin (jos nimen suomentaisi, se olisi kai kutakuinkin "Pukin vuori, tonttujen metsä", ainakin jotain sinnepäin ehkä? Tosin kun mietitään kontekstia niin "yama", "vuori", voisi tässä tapauksessa kaiketi tarkoittaa myös "tunturia").

Kyseessä on siis japanilainen animaatio, joka on kaksiosainen suoravideojulkaisu vuodelta 1996. Molemmat osat kestävät reilun puoli tuntia.

(Päivitys tekstiin 22.12.2019: olen poistanut videoiden linkit, koska huomasin, että ROMANSEORIGINAL on valitettavasti poistanut/piilottanut videonsa. Harmi, mutta tällaista tämä on.)

Alaotsikkona on "Korvatunturi FIN9999", hm-mm...
("Pukin tunturi, tonttujen metsä" on siis mahdollisesti osoite?)

Esittelyni valitettavasti jää tällä kertaa hieman tyngemmäksi, koska olen pelkän hataran japanin kuullun ymmärtämiseni varassa (taas kerran). Haluaisin kertoa ja kirjoittaa tästä enemmän, mutta tällä mennään.

Hyväntuulisen ja leppoisan kaksiosaisen animaation ensimmäisessä osassa (jap. otsikko "Hikkoshi", suom. "Muutto") tontut yrittävät saada pukin muuttamaan paremmalle seudulle (tässä tarinassa pukki ilmeisesti aluksi asuu Pohjoisnavalla..? Ainakin jossain karussa ja kylmässä paikassa, missä jääkarhut hyökkäilevät). Pukilla on kuitenkin keinonsa selviytyä, eikä häntä huvita lähteä muualle, joten tontut jättävät hänet ja käyvät tutustumassa Korvatunturiin, jossa asuu kiltti Irma-niminen nainen. Paikka miellyttää tonttuja ja he jäävätkin asumaan Irman luokse. Mutta miten pukin pää saataisiin käännettyä? Jouluaattoiltana lahjojen jaon jälkeen tontut turvautuvat kovempiin keinoihin...

Irma toivottaa tontut tervetulleiksi Korvatunturiin.

Pukin alkuperäinen asumus (ilmeisesti Pohjoisnavalla?).

Joulupukki kohtaa Irman, ja mieli muuttuu viimein.

Toisessa osassa (jap. otsikko "Santa no daietto", suom. "Pukin dieetti") puolestaan kevät on koittanut Korvatunturilla ja pulskaan kuntoon päässyt pukki laitetaan laihdutuskuurille - lisäksi Irman sisko (joka ei ole vähempää kuin luudalla lentävä noita[!]), tulee yllätysvierailulle. Suurempaa harmia aiheuttavat kuitenkin erikoiset sienet sekä noitasiskon apurilemmikin katoaminen.

"Onpa Korvatunturin kevät tosiaan ihana", toteaa pukki.

Erikoiset vaeltavat sienet käyvät mellastamaan.

Irman isosisko Beretta (vai pitäisikö se sittenkin meikäläisittäin ääntää Bertta..?).

Tämän verran minä siis suurin piirtein käsitän. (Ehkä joskus jos tartun tähän teokseen uudestaan ja ymmärrän dialogista vielä lisää niin palaan jaarittelemaan siitä yksityiskohtaisemmin?

Joulupukin ja tämän muorin (jota en kyllä ehkä tässä tapauksessa kutsuisi muoriksi) lisäksi tarinoiden keskiössä on viiden tontun joukko. Kyooju on poppoon viisas organisaattori, Aapon on toimelias ja eniten perustonttu (ja se, joka tuntee Irman entuudestaan). Burigamisan on äksy ja jääräpäinen. Odokiri on tontuista nuorekkain ja leikkisin ja uneliaalta vaikuttava Hiruneri on tarkkasilmäinen monitaituri.

Tonttujoukko ylärivistä alkaen vasemmalta oikealle: Kyooju, Burigamisan ja Aapon. Etualalla Hiruneri ja Odokiri.

---

Nokkelimmat (ja vähemmänkin nokkelammat) varmaan huomasivat jo tässä vaiheessa tekstiä, että tämä joulupukista kertova anime taitaa referoida hyvin vahvasti Suomeen! Tällaisesta tapauksesta en ollutkaan aiemmin tainnut kuulla, oletteko te?

Kun reilu vuosi sitten ajankulukseni katsoin tämän, en odottanut oikeastaan mitään sen kummempaa ennakkoon, mutta miten ollakaan, katsellessani ja eritoten kuunnellessani aloin vähitellen höristää korviani: puhutaanko tässä jotain suomea?

Kuulostellessani aloin erottaa japanin seasta sellaisia erikoisempia ja epätyypillisiä ja toistuvia ilmaisuja kuin Korubachunchuri, Yourupukki, tontto-tachi ja Iruma! Siis kutakuinkin suomeksi Korvatunturi, Joulupukki, tonttujoukko ja Irma (ekan jakson lopputekstit myös paljastavat, että naisen sukunimi on Saroonen, siis Salonen)! :-)

Pukkia kyllä enimmäkseen puhutellaan tässäkin teoksessa yleisellä nimellään japanilaisittain Santa-san, mutta kyllä minua hymyilyttää kun Irma huokaa ja hieman toruvaan sävyyn puhuttelee: "Yourupukki!"

Ei nyt ehkä ihan torilla tavataan-matskua, mutta kuitenkin.

Eipä siinä, ettei tätä suomireferenssejä sisältävää animaatiota sen kummemmin tunneta Japanin ulkopuolella, ja vielä vähemmän täällä meilläpäin - kas kun se on tehty sisäisille markkinoille (kuten suuri osa sikäläisestä animaatiosta toki muutenkin). Se on kuitenkin ihan hauska kuriositeettitapaus, ja luultavasti suomalaista alkuperää olevat ilmaisut on otettu tähän animaatioon enemmänkin sellaisessa "Suomi on cool"-hengessä, ja muuten suomi-referenssit ovatkin sitten vähäisempiä. Japanilaisille Suomi näyttäytynee eksoottisena vehreänä satumaana, ja joulupukin ja tonttujen lisäksi animaatiossa vilahtaakin jos jonkinmoisia satuolentoja, kuten keijuja, jokipeikkoja ja muitakin enemmän tai vähemmän outoja otuksia.

Mitään muuta kiinnostavaa teoksessa ei sitten oikeastaan olekaan, vaikka se on toki sympaattisen näköinen ja oloinen: anime-pukki on vähän laiskanpulska, hassu ja kömpelö, eikä ilkeään läskihuumoriin juuri sorruta, ei edes tuossa jäljemmässä laihdutuskuurijaksossa. Meininki on enimmäkseen kilttiä ja herttaista.

Kovin jouluiseksi teosta ei voi sanoa huolimatta siitä lähtökohdasta, että päähenkilönä on Joulupukki (pitäisikö hahmon nimi kirjoittaa isolla vai pienellä, kas siinä kysymys D:). Ensimmäisessä osassa on sentään talvi ja sen tarina sijoittuu joulun tienoille, mutta toisessa ollaan selvästi keväisemmissä tunnelmissa. Japanilaisille tämä ehkä on uponnut, mutta meikäläisille se ei välttämättä niin hyvin menisi.

Kauneinta ovat ehdottomasti lopputekstien taustalla nähtävät maalaukset - jos noita kuvituksia saisi ihastella taidekirjan sivuilla tai postikortteina, oijoi...!

Jos ymmärtää japanin kieltä tarpeeksi (tai jos kielimuuri ei muuten haittaa), niin tämä anime sopii mainiosti katsottavaksi ilman joulufiilistäkin ja oikeastaan milloin vain ja ympäri vuoden, kun eipä se ehkä erityisempää joulufiilistä sen suuremmin nostata (laitoin tähän jaaritukseen silti muodon vuoksi avainsanaksi "joulu"). 

...

Jos kuitenkin on kaipuuta mukavaan ja jouluisempaan fiilikseen, blogissani voi tutustua aikaisemmin julkaistuihin juttuihin, kuten vaikkapa  Kissa(n)soittaja Oruoraneen tai lukaista jouluisia pikkuponisarjiksia.

Rauhaisaa joulunaikaa kaikille blogin lukijoille!

Nyyti, pieni hahmo muumien maailmasta

Sisältää spoilereita.

Tove Janssonin muumiromaanit ovat kirjallisuuden klassikoita, mutta erinomaisia ovat myöskin ne muutama muumimaailmaan sijoittuvaa kuvakirjaa, jotka Jansson aikanaan teki. Väittäisinpä ehkä, että Kuka lohduttaisi nyytiä? (Vem ska trösta knyttet?, 1960, suomentanut Kirsi Kunnas) on suurimpia suosikkejani kaikista lukemistani Janssonin kirjallisista teoksista.

Pidän myös valtavasti riimitetyn tarinan pohjalta tehdystä musiikkikuunnelmasta ja taas sen pohjalta tehdystä piirretystä, jota kutsun "lauluanimaatioksi". Molemmat tulkinnat ovat ruotsalaista tuotantoa. Musiikkikuunnelman sävelsi Peter Lundblad 1978, ja animaatioversio tehtiin 1980. Suomeksi kuunnelman ja animaation lauloi Reijo Karvonen. Kuunnelman kesto on vajaa 35 minuuttia, animaatioversio on lyhyempi ja kestää n. 23 minuuttia.

Löysin animaation lapsuudessani 1990-luvun alkupuolella mistäpä muualta kuin kirjaston videohyllystä. Vaikka muistelen kannen olleen vähän ankea, kasetti lähti silti mukaan ja sen sisältö olikin sitten täyttä priimaa, ja "nyytianimaatio" lumosi Ani-tädin ja muunkin perhepiirin - ja kirjaston videokasetti oli jatkossa paljon lainattu (ja lapsuuskodin kirja aiempaa enemmän lehteilty - se oikeastaan kului niin paljon, että näin aikuisiällä olen ostanut kirjasta tuoreemman painoksen).

Tämän lauluanimaation ansiosta Nyytin tarina on jäänyt lähtemättömästi mieleen ja osaisin lauleskella/lausua sen ehkä vieläkin ulkoa kokonaan. :-) Ehkä kuitenkin käyn jutun läpi tiivistetysti.

Tarina

Tarina alkaa seuraavin riimein:

"Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan ja talo oli myöskin yksinäinen. Siis kaksin kerroin yksin peloissaan hän sytytteli yöllä lamppujaan ja ryömi peiton alle vinkumaan." 

On ilta, pimeä ja hemulit tassuttelevat ulkona Mörön huutaessa. Pieni, ujo ja arka, ja todella yksinäinen Nyyti pelkää tätä kaikkea kotonaan ja viimein yön jälkeen, aamu-usvan hämärässä ahdistus ajaa hänet tekemään ratkaisevan päätöksen:

"Hän huolestuneen katseen ulos heitti ja tuumi että, selvittiinhän tässä - vaan hattuni mä kyllä ennen syön kuin vietän täällä seuraavankin yön."

Nyyti pakenee maailmalle ja näkee matkallaan paljon iloisia, seurallisia ja juhlivia tyyppejä, muttei uskalla lähestyä ketään ja mennä mukaan meininkiin ja hauskanpitoon.

"Nyt kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois vaikka näin: jää ilman ystäviä se, ken kääntää selän muihin päin..."

Vaikka tilaisuuksia olisi, Nyyti jää ulkopuolisena vain katselemaan kaukaa, eikä kukaan huomaa häntä.

"Siis kuka lohduttaisi nyytiä ja sanoisi: ei kukaan sinua huomaa ellet itse mene mukaan!"

Nyyti jatkaa päämäärätöntä vaelteluaan, ja pysähtyy viimein meren rannalle ja löytää sieltä hiljaisuuden ja rauhan - sekä suuren näkinkengän. Meri on tyyni ja kaikki aiemmat hirvitykset ovat jääneet taakse, mutta sittenkään kaikki ei ole kohdallaan: yksin ei ole hyvä olla.

"Siis nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi?"

Sitten Nyyti huomaa ja poimii meressä ajelehtivan pullon, jossa on avunpyyntöviesti eräältä Tuitulta, joka kertoo pelkäävänsä pimeää ja Mörön mörinää. Nyyti tajuaa, että jossain on joku vielä häntä itseäänkin yksinäisempi ja pelokkaampi, joku, joka kaipaa lohduttajaa.

Nyyti rohkaistuu ja päättää etsiä Tuitun, ja uudella matkallaan hän uskaltautuu aina vain enemmän puhuttelemaan tapaamiaan henkilöitä. Kuitenkin vanha pelko yrittää hiipiä Nyytin mieleen, ja hän ärsyyntyy siihen niin paljon, että kiukku voittaa arkuuden. 

Nyyti rohkaisee itseään tanssimalla vielä hurjan sotatanssin, ja on sitten valmis kohtaamaan paraikaa Tuittua ahdistavan Mörön. Lyhyen, mutta hurjan taistelun lopputuloksena Mörkö juoksee kauas karkuun silkasta ällistyksestä.

Lopulta Nyyti ja Tuittu tapaavat kasvotusten, ja Nyyti mykistyy niin, ettei saa sanaa suustaan. Onneksi hän kuitenkin saa välitettyä ajatuksensa ja tunteensa kirjeessä, jonka Tuittu lukee. Kaksi pientä ujoa ja yksinäistä ovat löytäneet toisensa, ja onnellinen loppu juhlitaan ehtaan riemukkaan railakkaaseen muumityyliin, kun kaikki hurraavat Nyytille ja Tuitulle, joita odottaa valoisa tulevaisuus: he matkaavat yhdessä vilijaanan veneellä suuren näkinkengän luokse ja muuttavat siihen asumaan.

"Nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää, nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!"

---

Ajatuksia

Jokseenkin aiemmista muumikirjoistaan poiketen, Tove Jansson ei kerrokaan tarinaa muumiperheestä ja/tai sen tuttavista, vaan sen sijaan nostaa päähenkilöksi erään pikkuruisen nyytin (jälleen kerran lajinnimi on myös erisnimi, tai sitten hahmolla vain ei ole erillistä nimeä, ja siksi se kirjoitetaan pienellä [minä sen sijaan olen kirjoittanut Nyytin isolla jotta se erottuu tässä ;p]). Muissa muumitarinoissa nyytit kuvataan pienikokoisina, tunteikkaina ja vähäpätöisinä peikkoja muistuttavina olentoina. Tämän tarinan Nyyti ei siihen nähden ole poikkeus.

Kertoja(ääni) seuraa Nyytin matkaa ja edesottamuksia, enimmäkseen myötäeläen, hetkittäin ehkä enemmän arvuutellen kuin kaikkitietäen, ja toistaa tarinan otsikon mukaista kysymystä siitä, kuka lohduttaisi nyytiä. Kertojalla vaikuttaakin olevan selkeästi omia näkemyksiä siitä miten nyytiä voisi auttaa tai kannustaa. Tarinan hahmot itsessään eivät oikeastaan juuri puhu (ainoastaan [d]rontti on hahmo, jonka suun liikkeet on piirretty animaatioon).

Vaikka muumiperhe ei tällä kertaa esiinnykään, tarina sijoittunee kuitenkin muuten samaan maailmaan; kirjassa (ja kuunnelmassa ja animaatiossa) mainitaan aiemmista tutuista hahmoista selkeästi Mymmeli ja Nuuskamuikkunen. (Kirjan kuvissa vilahtavat arvattavasti myös pikku Myy, Tuu-tikki, hattivatit ja ötökkä Salome [joka itse asiassa on lajillisesti nyyti myös, mutta Taikatalvi-kirjassa se on suomennettu ötökäksi].)

"On tienoo äkkiä niin hiljainen ja musta, ja Mörkö niin kuin vuori tuijottaa..."

Ja tottakai tarinassa on itseoikeutetusti Mörkö - joka tällä kertaa itse asiassa voi olla ihan aito pahis, mistä sen tietää. Mörkö on mukana tarinan alusta asti huutonsa ja mörinän kautta ja päähenkilö-Nyytin näkökulmasta katsottuna suurta ja jäätävää Mörköä voidaan pitää vaarallisena ja pelottavana, vaikka tarkemmin ajatellen tässä(kään) tapauksessa hahmo ei - ääntelyä ja tuijotusta lukuunottamatta - varsinaisesti tee mitään (ja luultavasti on sittenkin edelleen se sama vanha [siis vaikeasti tulkittava hahmo, jonka aivoituksista ei voida päästä täysin selville]). Nyyti ja Tuittu ovat kuitenkin niin pienikokoisia etenkin Mörköön verrattuna, että tässä tapauksessa lienee hyvinkin ymmärrettävää pelätä?

Lisäksi tarina suorastaan kuhisee hemuleja, vilijaanoja ja homssuja, jotka lajeina tai hahmotyyppeinä ovat myös tuttuja muista muumikirjoista, mutta eivät kovinkaan personoituja tässä tarinassa.

Muumitarinoissa riittää monia draamankaaria, mutta uskaltaisin väittää, että tässä kirjassa (ja animaatiossa) on - päähahmojen pienestä koosta huolimatta - ehkä kaikista suurimmat tunnelataukset. Pelko ja ahdistus, yksinäisyys ja ulkopuolisuus, epätoivo ja toivo, rohkeus, ärsyynnys ja suoranainen kiukku, hämmennys, ilo ja ihastus... skaala on valtava!

Suosikkikohtani tarinasta on sen alkupäässä tapahtuva Nyytin lähes vaivihkainen ja silti hyvin dramaattinen pako. Eipä se kai sen kummempaa analysointia tarvitse; se on tarinan ensimmäinen käänne: kotoa pakeneminen ja vanhan elämän taakse jättäminen on yhtä aikaa sekä henkinen että konkreettinen muutos, joka suuntautuu Nyytistä itsestään ulospäin ja josta lähdetään liikkeelle kohti uusia käänteitä (siis kehitystä).

Toinen ratkaiseva käänne puolestaan tulee ulkopuolelta, kun Nyyti löytää ja vastaanottaa Tuitun viestin (kiintoisaa kyllä, nämä ratkaisevat kohtaukset linkittyvät toisiinsa samalla melodialla).

Kaikki kääntyy vähitellen ympäri ja lopulta kertojan toistuva kysymys ei olekaan se, kuka lohduttaisi Nyytiä, vaan laajemmin se, kuka, ketä, miten lohduttaisi. Kysymykset muuttuvat vastauksiksi, ja Nyyti saa elämälleen uuden suunnan, kun Tuitun etsinnästä ja lohduttamisesta tulee päämäärä.

Tove Janssonin värikkään kirjan kuvat ovat kääntyneet ja sovittuneet animaatioksi jokseenkin vaivattomasti, toisaalta animaatio on melko pientä, vähäeleistä ja vauhdikkaammissakin kohtauksissa varsin staattista, jopa jähmeää. Enemmänkin tuntuu, että kuvan liikkeet ja rytmitys on tarkoitettu tukemaan musiikkia ja tehostamaan sen voimaa, eikä tekemään vaikutusta itsessään. Ja niin on varmaan ollut tarkoituskin, kun muistetaan, että perustana on kirjan pohjalta tehty musiikkikuunnelma.

Tässä tapauksessa animaation hienous on hämmentävästi juuri sen niukkuudessa, ei suuruudessa tai liioittelussa. Joskus pienikin liike voi olla yllättävän merkittävä ja vähäinenkin ilmeen muutos Nyytin kasvoilla voi kertoa paljon.

(Animaatiotulkinta tekee kuitenkin myös jotain ainutlaatuista kuvittaessaan sen hetken, kun Nyyti voittaa Mörön; sitä emme nähneet kirjassa! ;-) Nyyti on kokoaan suurempi sankari!)

---

Animaation julkaisuista 

Myöhemmin löysin nyytianimaation toisenlaisena VHS-kasettijulkaisuna (Nyytin lisäksi kasetilla on kaksi muuta ruotsalaista lyhytanimaatioelokuvaa). "Soundtrackin" eli sen alkuperäisen musiikkikuunnelman suomiversion olen myös hankkinut CD:nä.

Animaatio on myös julkaistu DVD:llä yhdessä toisen muumikuvakirjapohjaisen Kuinkas sitten kävikään?-animaation kanssa vuonna 2006. En omista sitä, vaan se(kin) löytyi kirjastosta ja kerran sen lainattuani hämmennyin hivenen: syystä taikka toisesta nyytianimaatio on äänitetty uudestaan tuohon julkaisuun, ja vaikka musiikki on tismalleen sama, laulutyyli oli vaihtunut enemmän melankolisen suomirockin suuntaan (näin siis se minun korviini kuulosti). Kontrasti on melkoinen, jos vertailee alkuperäiseen ruotsinkieliseen versioon (joka myös tuolta DVD:ltä löytyy). Lisäksi muistan kuulostelleeni, että joihinkin riimeihin olisi tehty muutamia muutoksia. Kaipa sitä silti kuuntelee, jossei muuta ole tarjolla - ja saattaa tuo uudempi äänitys joillekin toimia paremmin.

Nyytianimaatiota on käsitelty myös Afurekon blogissa 2012. (Yritin tehdä parhaani, etten liiaksi toistaisi yhteneviä näkemyksiämme ja samoja asioita omassa tekstissäni.) Animaation voi myös katsoa sieltä suomeksi. (Ruotsiksikin se ehdottomasti kannattaa katsoa/kuunnella, jos vain onnistuu löytymään [DVD lienee nykypäivänä hankalasti saatavissa muualta kuin kirjastoista, enkä anna YouTube-linkkejä tässä tapauksessa, koska ne ovat katoavaista lajia ja toisekseen tubelöydöt ovat välillä kuvasuhteiltaan päin mäntyä].)